Melkein keväällä

Aina kun olen osallistunut johonkin erikoisvalmennukseen tai kurssille (ks. edellinen postaus), on matte muutaman viikon tyytyväinen ja katselee valmennuksessa otettuja kuvia ja videoita ja tekee suuria suunnitelmia. Minä saan silloin yleensä viikon-pari tehdä aika lailla omiani eli matte on tavallista lepsumpi ratsastaja. Sitten se taas hetken perästä herää ja ihmettelee, mihin on kadonnut kaikki kurssista irti otettu hyöty. Hölmöjä nuo ihmiset.

Nyt kun on jo melkein kevät, pääsen monta kertaa viikossa metsään ja ison laitumen etelärinteeseen ihan vain maistelemaan sekä tuoretavaraa että lumen alta paljastunutta syötäväksi kelpaavaa materiaalia. Syön vähän mustikanvarpuja ja vihreänä säilynyttä kanervaa ja niitä runsaasti magnesiumia sisältäviä kosteikkokasveja. Laitumilla kasvaa paikoitellen jo vihreitä korsia, ne ovat parasta herkkua.

Vaihdan karvaa ihan urakalla ja se väsyttää minua. Kaura-annostani ei suureksi surukseni ole lisätty ollenkaan. Sen sijaan saan b- ja e-vitamiinilisää, jotta jaksan työskennellä myös karvanvaihdon aikana.

Meidän laumassa on kaksi uutta jannua. Ne ovat nuoria poikia kumpainenkin ja aika tolloja niin kuin nuoriso aina. Minusta on melkein huomaamattani tullut lähes keski-ikäinen, harkitseva ja työteliäs. Töissä kyllä ilmennän maten harmiksi sellaista huumoria, jota minulla ei nuorena ja ahkerana oppilaana koskaan ollut. Pysyypähän matte varpaillaan eikä pääse tylsistymään. 

Nyt kun olen asunut nykyisessä paikassa jo yli puolitoista vuotta, olen jo niin kotonani, että jos meitä hevosia siirrellään isompana joukkona paikasta toiseen, saan kulkea vapaana. Maneesiin töihin mennessä ja sieltä tullessa saan myös yleensä kulkea omaa tahtiani maten perässä. Ja jos matte lähtee jalan minun kanssa metsään, minun ei tarvitse laittaa riimua vaan saan tutkia ja kuljeskella. Osaan kyllä hienosti tulla maten perässä enkä lähde yksin harhailemaan. Mihin sitä nyt laumastaan lähtisi. Kyllä kai se on myönnettävä, että minulla on oman hevoslaumani lisäksi toinen lauma, johon kuuluvat matte ja koirat ja muutama minun lempi-ihminen.

Tässä yksi kuva minusta viime valmennuksessa. Ratsastaja on yksi minun lempi-ihmiseni ja haluaa olla anonyymi ja matte varmaan luulee olevansa jotenkin daideellinen kun se on muokannut kuvaa.

Monitoimelias ja kansainvälinen ruuna 

Minä olen tullut Suomeen kaksivuotiaana Ruotsista ja minun vanhemmat ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta. Western-ratsuksi minut koulutti tai sen koulutuksen aloitti eli minut ratsutti brasilialainen nuorten hevosten kouluttaja. Kun aloin nelivuotiaana opiskella eurooppalaista ratsastusta, minut pantiin venäläisen valmentajan oppiin, vaikka ratsastajani olikin suomalainen.

Olen käynyt (tai matte on käynyt, mikä on melkein sama asia) yhdysvaltalaisten, ruotsalaisten ja monen monen suomalaisen opissa. Pääsiäisen pyhinä minä olin ensimmäistä kertaa ranskalaisessa opissa. Portugalilaista kouluttajaa on väläytelty jos alan harrastaa Working Equitationia. 

Minä olen käynyt Veikko Heikkilän estekurssit, minun ensimmäinen kouluvalmentaja oli myös maajoukkuevalmentaja ja westernissä olen opiskellut suomalaisten huippujen johdolla. Minä olen niin hyvä kaikissa lajeissa, että minä aloitan suoraan huippuvalmentajien kanssa. 

Oikeasti mattea vaivaa uskon ja motivaation puute ja siksi minä joudun pistämään parastani vähän joka lajissa. Ei se minua haittaa, päinvastoin. Minusta on kivaa harrastaa monipuolisesti kaikkea, kunhan minun vapaa-ajanvietto ja laumaelämä ei kärsi treeneistä. En minä suinkaan käy valmennuksissa edes joka kuukausi, vaan minulla on pitkäjänteistä työskentelyä varten muutama eri lajin vakinainen tai suht vakinainen opettaja. Minun opet edustavat perinteistä kouluratsastusta eli eurooppalaista tyyliä, akateemista ratsastus(taidet)ta ja westerniä. Em. lajien lisäksi olen ollut ajoharjoituksissa ja heti kun minun laumakaveri saa valjaat ja vaunut, niin me lainataan niitä ja minusta tulee myös vetohevonen. Matte haaveilee myös työajosta. Tähän saakka olen vetänyt vain hiihtäjiä ja se ainakin on hurjan helppoa.

Maten mukaan minä olen sellainen parempi harrastehevonen ja monitoimipolle. Kyllästyn helposti jos joudun treenaamaan pitkään samoja juttuja ja lajin ja työtavan vaihdokset pitävät minut virkeänä. Nyt kun olen ollut taas säännöllisessä kouluratsastustreenissä, osaan taas ilmentää eteenpäinpyrkimystä, jollaista western-ratsulta taas ei toivota. Ei minulla kyllä ole ongelmia vapautua maastossa, tehdä länkkäriharjoituksia tai taipua kouluhommiin. Ihmiset usein luulevat, että hevoset menevät sekaisin lajinvaihdoksista, mutta minä en ainakaan. Ehkä joku tavispuokki voi hämmentyäkin, mutta me fiksut alkuperäisrotuiset emme.



Tässä sitä Working Equitationia, jota minä EHKÄ alan harrastaa. Tämä on nopeuskoe, muitakin osioita lajissa on.