maanantaina, helmikuuta 11, 2013

Uudessa laumassa

Tulin vain pikaisesti kertomaan, että viihdyn uusvanhassa porukassani oikein hyvin. Muistinko jo kertoa, että minun entinen tyttöystäväkin on täällä? Täytyypä myöntää, että vanha suola janottaa kyllä.

Lauman nuoriso tahtoo leikeissä ja joskus muutenkin välillä vähän nyppiä loimeani. Ne eivät tahdo ymmärtää, mikä se sellainen oikein on; olen nimittäin koko porukan ainoa hevonen, joka pitää loimea koko ajan. Minä en yhtään tykkää loimista niin kuin varmaan onkin jo selväksi tullut. Matte on kumminkin vähän hädissään siitä, tarkenenko, kun olen tarhaillut loimitettuna koko talvikauden. Edellisissä paikoissa ei nimittäin ollut tarhoissa ollenkaan säänsuojaa, joten matte päätyi loimitukseen vähän pakon sanelemana. 


On kyllä sanottava, ettei ole ollut selkäjumejakaan koko kylmänä kautena. Meidän curlyjen karvapeite on todella paksu ja suojaava, MUTTA se on tarkoitettu luonnonolosuhteisiin. Karvanlaatu on meillä erilainen kuin tavishevosilla ja karva tahtoo kulua kovasti jos meitä ratsastetaan (tai ajetaan) säännöllisesti. Silloin kylmä voi päästä hiipimään kuluneen ja katkeilleen karvan kohdilta iholle ja lihasjumeja voi kyllä tulla. 

Kuvassa minä (siniharmaassa loimessa) tutkin uusia tiluksiani ja muu jengi ihmettelee minua.


lauantaina, helmikuuta 02, 2013

Taas pihatossa

Minua on roudattu viime ajat ympäriinsä niin, että heikompaa hirvittäisi. Matte on etsinyt Täydellistä Tallia, jossa minä viihtyisin ja sillä itsellään olisi mukavat oltavat. Harmi vain, etteivät hevosten ja ihmisten mieltymykset ole ihan yksi yhteen. Me hevoset arvostamme liikkumatilaa, kavereita ja runsasta heinäruokintaa unohtamatta pehmeää ja lämmintä makuupaikkaa, jossa pötkötellä - mieluiten kavereiden kanssa. Kyllä mekin maneesista tykätään ja lämpimällä vedellä suihkuttelusta, mutta meille on kumminkin tärkeintä lajitoverien seura.

Ihmiset taas haluavat maneesin ja mielellään lämmitetyn sellaisen, paljon säilytystilaa ja siistit sosiaalitilat ja viivasuorat aidat ja kalliin näköisen ympäristön ja usein yksintarhauksen, ettei me hevoset vain mentäisi rikki leikkiessämme toistemme kanssa. Matte on onneksi siinä mielessä poikkeava, että se yrittää katsoa, missä minä viihdyn, eikä laita itseään ensisijalle kun minun elämästä tässä kumminkin on kyse.

Minä viihdyin kyllä ihan hyvin maneesitallissa, vaikka olinkin yöt karsinassa, kun minulla oli kuitenkin päivisin seuraa. Siinä vaiheessa kun minä leikin tuoksinassa kiskaisin bestikseltäni loimen silmille ja jätkä rysäytti sokkona aidasta läpi - tämän tapahtuman seurauksena oli sitten yksintarhaus - alkoi matte haeskella minulle uutta laumaa. Minun kynästään kätevä vuokraaja, jota opetan nyt ratsastamaan, laati ilmoituksen:
"Seurankipeä ruuna etsii kavereita. Ethän pidä liian kalliita loimia, tai onhan omistajallasi iso rulla jesaria. Halukkuus heinien jakamiseen plussaa." Me saatiin tällä ilmoituksella parikin vastausta, mutta matte valitsi sen paikan, jossa oli pihattotallissa paljon minun vanhoja kavereita.

Nyt minä asun taas kerran totutteluyksiössä ja minulle tuodaan joka päivä kavereita käymään. Niiden kanssa me syödään ja leikitään ja ollaan vaan. Kaikki niistä eivät ole halukkaita heinien jakamiseen ja yksi jannu ei päästä minua ollenkaan samaan aikaan syömään. Onneksi matte laittoi silloin kaksi kasaa.

Tänään leikin minun vanhan aisaparin kanssa. Pojalla pyyhkii hyvin nykyään: se on koko pihattolauman komentaja. Ennen vanhaan me oltiin kumpikin johtajaruunan adjutantteja ja juostiin sen asioilla yhdessä. Minä aion nyt jatkaa samalla tavalla eli tulla koko porukan kimppajohtajaksi. Matte tosin epäilee, ettei minua ehkä huolita hommaan. Vähäuskoinen.                                                                   
                                        


 
                                          Tässä minä ilmoitan, että haluan jo isoon laumaan.