perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Ruunan rutinat

Minä olen muuttanut uuteen paikkaan eikä vanhoja tuttuja ole missään paitsi matte, joka tulee aina aamuisin ja antaa ruokaa minulle ja uusille tallikavereilleni ja vie meidät ulos. Minulla on oma tarha ja naapuritarhassa on aika upeapeppuinen neito. Minua ei enää tytöt kiinnosta siinä missä ennen, en jaksa edes hörhötellä tuolle nättipeppuiselle vaikka kavereita ollaankin. En oikein tiedä mistä se johtuu kun ennen olin naisista ihan innoissani.

Ruokapuoli on täällä vähän huonosti järjestetty, heinää saa vain kolme kertaa päivässä. Vanhassa kodissa sai ainakin neljä tai viisi kertaa. Täällä on kyllä sitten isommat kerta-annokset ja lisäksi saan olla välillä laitumella ja joskus matte antaa minulle ylimääräisiä heiniäkin. Rehuja saan nykyään kolme kertaa päivässä ja se on mahtavaa! Aamulla ja illalla syön ne karsinassa ja päivällä semmoisessa ihmeellisessä pesupaikassa, johon en alkuun mennyt ihan suosiolla mutta nyt menen koska siellä saa ruokaa.

Matte on pessyt minua lämpimällä vedellä ja jollain, jota kutsutaan shampooksi eikä se ole kovinkaan kamalaa vaan oikeastaan aika mukavaa. Varsinkin, kun pääsen aina pesun jälkeen laitumelle.

Maneesi eli sellainen halli, jossa ollessa pysyy kuivana vaikka ratsastettaisiin sateella, on uusi lempipaikkani. Saan joskus kaahailla siellä villinä ja vapaana, joskus matte ratsastaa ja joskus treenataan jotain aika tylsiä juttuja, joissa minun pitää seurata mattea ilman narua ja jos en seuraa, se hermostuu. Ei se naru hermostu kun sitä ei edes ole vaan matte. Ei se tajua, että paljon mieluummin tutkisin itse maneesia vaikka se on jo moneen kertaan nähty ja piehtaroisin ja torkkuisin.

Kerran yritin treenin jälkeen jäädä maneesiin torkuille kun ulkona oli inhottavia pieniä ötököitä, jotka purevat. Matte ei ollenkaan tajunnut, että olisin ihan hyvin voinut jäädä päiväunille maneesiin ja tulla sieltä myöhemmin vaikka itse pois. Minut pakotettiin tylsään tarhaan, jossa maa oli niin märkä, etten voinut torkkua pitkälläni ja ne ötökät vielä kiusasivat.

Täällä pääsee suoraan tallilta metsään eikä tarvitse ollenkaan mennä autotietä. Se on minusta mukavaa koska ihan vähän pelkään isoja autoja. Me ollaan maten kanssa kierrelty metsässä ja kiipeilty kallioilla (tai siis minä kiipeilin, matte vain istui selässä) ja matte on luvannut näyttää minulle maastoesteitä ja hienoja pitkiä laukkasuoria. Ne esteet minua vähän kiinnostaa mutta laukkaisin paljon mieluummin ilman mattea, joka on aika painava.

Ei minua tämä muutto paljon hätkäyttänyt koska olen kova ja lunki kaveri. Matte on sitä paitsi luvannut, ettei minun tarvitse pitkään tarhailla yksin vaan saan kaverin. Toivottavasti se on se nättipeppuinen..


torstaina, syyskuuta 27, 2007

Ostin sitten hevosen. Onnistuneen neuvottelurumban päätteeksi lunastin itselleni sen osan Pikkuruunasta (ent. Pikkuori), joka ei jo ollut minun. Sain siis maksaa itseni kipeäksi siitä, että kustannan jatkossa yksin elikon rehut, tallipaikan, vakuutukset, kengitykset ja ne miljoona pientä asiaa, joita hevonen tai hevosenomistaja tarvitsee. Ei suurimpia älynväläyksiäni tämä hevosenosto-proggis.

Luulin kahden vuoden hevosen osaomistuksen, monien vuokrahevosten ja vuosikausien tallityöskentelyn jälkeen tietäväni mitä kaikkea hevonen tarvitsee ja omistavani jo koko tavaramäärän. Kissinkikkarat. Minulta puuttui kokonaan niinkin tavallisia juttuja kuin esim. hevosen pesuun tarkoitettu shampoo, sopiva ja ehjä sadeloimi, loimenkylläste ja satulasaippua.

Loimijama pääsi syntymään viime syksynä kun Muuli lainasi sadeloimea ja (silloinen) Ori repi sen suikaleiksi. Sittemmin sain lahjoituksena Pikkuruunan kokoa olevan loimen, joka sovituksessa osoittautui olevan niin valtava, että kääpiöhevoseni hukkui sen sisälle. Päädyin sitten loimiostoksille.

Hankkimani riepu on samanlainen kuin kuvassa paitsi ruskeat osat ovat mustat ja siniset osat viinipunaiset. Tämä värivaihtoehto oli viime vuoden mallia ja siten halvempi kuin tuo tämän syksyn vaaleansininen ja ruskea sesonkiväri (Kyllä, hevosloimet, pintelit ja satulahuovat ym. hevosen tarvitsemat tekstiilit voi uusia kahdesti vuodessa, sesongin mukaan. Esim. maastokuosi oli loimissa kuuminta hottia viime syksynä. Värit seuraavat immeisten vaatemuodin värejä vuoden-parin viiveellä.).

Tähän asti olen voinut käyttää varustehuoltoon hevosen toisen omistajan satulasaippuaa ym., nyt tuonkin puolen tuotteet täytyy hankkia omiksi. Shampoo taas tuli enemmän kuin tarpeeseen, Ruunasta irtoaa uskomattomia määriä likaa. Ensimmäinen pesu irroitti liat muttei vielä puhdistanut, toinen pesu tummensi karvan sävyä asteen tai parin verran ja sai turkin tahmaiseksi kuin aurinkoon jätetty viinikumimakeinen. Toivottavasti kolmas pesu hoitaa homman ja tuloksena olisi jokseenkin puhdas ja hilseetön punarautias ilman outoa tahmeutta.

torstaina, syyskuuta 06, 2007

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain

Suomenhevosen kantakirja täyttää tänään sata vuotta. Onnittelut ovat paikallaan. Itse olen viettänyt tätä juhlapäivää migreenin kourissa syvällä sängyssä, ylös pääsin tunti sitten. Aavistin tämän päivän huonon fyysisen kunnon ja rahnuttelin yhtä suomenhevosystävääni eilen jo ennakolta. Oma suokkipötkö on joskus saatava, se on varma.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Emä ja varsa

Tukkajumala

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Koirajunioria puri kyy kuonoon tässä parisen viikkoa sitten. En suoranaisesti nähnyt tapausta vaan kuulin vain uikahduksen ja ajattelin koiran saaneen sähköiskun hevosten paimenlangasta. Kuono alkoi koiralla hiljalleen turvota ja illalla se muistutti jo muumipeikkoa tahi shar-peitä. Seuraavaksi aamuksi turvotus laski jo huomattavasti ja viikon kuluttua tapahtuneesta kuono oli täysin normaali.

Tapahtumasta oli se hyöty, että kyynpurematietous tuli päivitettyä ja kyypakkauksen saatavilla olon tärkeydestä itseään muistutettua. Koira selvisi onneksi helpolla eikä ollut selvästi kipeä kuin puremailtana, jolloin annoin kipulääkettä. Heti seuraavana päivänä koira oli oma iloinen itsensä, juoksi ja touhusi sen valtavan nenänsä kanssa.

Jos koiraa puree käärme, toimi seuraavasti:

*Pidä koira levossa, jotta myrkky ei leviä elimistöön (oma koira kyllä leikki rajua palloleikkiä kunnes huomasin turvotuksen)
*Anna välittömästi yksi kyytabletti koiran kymmentä painokiloa kohti
*Jos koira on riskiryhmää eli hyvin vanha, nuori tai pieni, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin
*Jos koiralla tulee pureman jälkeen hengitysvaikeuksia tai se on hyvin apaattinen, myös yhteys eläinlääkäriin

Nettiä selatessa huomasin ihmeekseni, että ampiaisen pistoa pidetään koiralle vaarallisempana kuin kyynpuremaa. Eli meillä oli onni matkassa kun vastustajana oli kyy eikä parvi kiukkuisia ampiaisia. (Mihin ampiaiset oikein katosivat tänä vuonna? Alkukesästä niitä jonkin verran näkyi mutta sitten ei lainkaan.)

BBC:n koiratappeludokumentin ja sen jälkipuinnin osalta on Mikki sanonut kaiken olennaisen.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Juniori joessa


lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Tahtoo!

Haaveilen Dave Littlen mittatilausbootseista. Heti kun voitan lotossa ja ravissa niin lennän Texasiin ja teen tilauksen. Oikeastaan haluaisin kahdet: toiset ratsastukseen ja toiset oikein hienot ja värikkäät, jotkut näiden tapaiset, kaupunki- ja edustuskengiksi.

Hevoselle olisi ihana saada joku hulppea satula ja hianoja suitsia useammat ja tietysti kuolaimia. Ja maailman kaunein padi ja rintaremmi ja jotkut käytännölliset ja hienot satulalaukut ja ja ja...

Olmi nuista länkkärivarusteista joskus kirjoittelikin. Useimmat linkit vain taitavat olla vanhentuneet.

Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, jatkan minibudjetilla harrastelua hamaan tulevaisuuteen. Maailman hienoinkaan satula ei tietysti paranna ratsastustaitoani pätkääkään ja tärkein "harrastusväline" eli huippupolle minulla sentään on. Sen varalle minulla on suunnitelma ja varasuunnitelma, mutta ne ovat vielä jonkin aikaa hys-hys. Täytyy vain ratsastaa, ratsastaa ja ratsastaa. Ja mennä kunnon tunneille tai saada opettaja käymään, tästä muuten mitään tule.