Näytetään tekstit, joissa on tunniste runot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste runot. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, elokuuta 17, 2012

Hevonen, kaviot, kiviä, kipinät, lakeutta
ja kuva on täysi.
Mutta maisema keinuu,
ojat lentävät taakse,
taivaanranta pakenee.
Etäiset metsät ja talot ovat tummat
taivasta vasten.
Kaviot kipinöivät.
Kasvoja vasten lentävät paarmojen joukot.

VÄINÖ KIRSTINÄ



Matte tahtoi aloittaa runolla. Toteaisin, ettei paarmoja enää onneksi ole kovinkaan paljon, kun yöt on olleet niin kylmiä. Eikä minun kengättömät kaviot kipinöi. Matte kyllä joskus muistelee aikaa ennen minua kun sillä oli hevonen, jolla se ratsasti paljon öisin, ja jonka raudoitetut kaviot iskivät kipinää niin, että yö oli melkein kuin päivä. 
Öisin ei kylläkään ole paarmoja; runoilijat ottavat aina ihme vapauksia.

Minulla ei ole ollut tänä vuonna yhtään kesälomaa vaan olen ollut treenissä koko kesäkauden. Olen aloittanut kisahevosurani myös oman tallin ulkopuolella (minun tuloksia löytyy KIPA:sta) koulupuolella. Viime aikoina olen treenannut laukanvaihtoja minun kisaratsastajan kanssa. Ei ongelmaa niissä, ellei ratsastaja sössi. Minä olen vaihtanut laukkaa teinistä asti ja jos ratsastaja vain tietää, mitä haluaa, vaihdan ihan ongelmitta ja täysin korrektisti.

Minun ja maten ammattilaiskurssi jatkuu vielä pitkälle syksyyn ja meitä on edelleen ihmetelty ja ihasteltu siellä. Matte oppii sillä kurssilla paljon itsestään ja minä pistän parastani ja näytän matelle juttuja, joita se ei ole edes tiennyt minun osaavan. Olen välillä aika leuhkana siellä kun meidän ope ja muut opiskelijat kehuvat minua. Kehuvat ne välillä matteakin, mutta ei matte ilman loistohevosta pärjäisi siellä ollenkaan.

Laumassa olen nykyään tyytyväisempi kuin ennen, koska minulla on uusi lakeija. On se tyyppi minun paras kaverikin ja aika usein meitä on sellaien kolmen kopla, jossa ollaan minä, lakeija ja miniponi. Me isot hevoset sallitaan kääpiöponille asioita, jotka eivät tulisi isohevosilta kuuloonkaan, mutta pienten puolella pitää olla kun ne tarvitsevat itseluottamusta.

tiistaina, syyskuuta 21, 2010

Hevosen synty

Hepo Hiien huoripoika,
Juuttahan äpärelapsi,
Tehty vuoren tutkaimella,
Kasvateltu kalliolla.
Hiiestä hyvä hevonen,
Vuoresta valittu varsa
Ajajalla ankaralla
Hyvällä hypittäjällä

Kansanruno

tiistaina, elokuuta 17, 2010

Hevonen, kaviot, kiviä, kipinät, lakeutta
ja kuva on täysi.
Mutta maisema keinuu,
ojat lentävät taakse,
taivaanranta pakenee.
Etäiset metsät ja talot ovat tummat
taivasta vasten.
Kaviot kipinöivät.
Kasvoja vasten lentävät paarmojen joukot.

VÄINÖ KIRSTINÄ

tiistaina, maaliskuuta 23, 2010

Ja ratsastan halki kartoitettujen maitten,
mutta metsästyshaukat vapautuvat,
ja ratsastan eteenpäin kallistuneena
viitan lepattaessa,
ja ratsastan kuningastaan uhkaavan sotajoukon edellä
kahlaamot ja rinteet,
ja kavioitten kaiku tuhatmuotoisten puitten alla:

on ratsastettava ajatusten sotajoukkoa nopeammin
yöstä yöhön saakka,
on tuhlattava itsensä vastauksena päivien täyteydelle,
tai luovuttava.

PAAVO HAAVIKKO



torstaina, helmikuuta 11, 2010



Olin humman luona, sen kotitalossa.
Adios Amiga, run, don't walk, se sanoi.
Et sinä enää kauan siinä istu, alkaa
sataa lunta, se sanoi.
Kun lumi kiitää, sinä olet jo satulassa
matkalla valtakuntaan nimeltä
Ihmeellinen, Uskomaton.
Sitten saappaitasi myöten, myöten
surujasi, olet perillä.

SIRKKA TURKKA


maanantaina, tammikuuta 11, 2010

Ratsaille noustessa

Nousen ratsuni selkään ja hymyilen sinulle, ystävä;
on aika palata kotiin, yhdessä vierähti kymmenen päivää.
Kun tulin, vaalea ruoho orasti,
nyt se on vihreää, tuuheaa, tuuheaa.
Kun tulin, ratsuni korskui ilosta,
nyt se hirnuu murheellisesti.
Sydän jää iäksi tänne,
ratsun kaviot eivät koskaan pysähdy.

CH'AO PU'CHIH (KIINA, 1053-1110)


keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009



Mikä ratsastuksessa on niin ihmeellistä?

Ihme on hevosessa,

sen lämmössä ja turvallisuudessa,

sen höyryävässä hengityksessä,

sen koko olemuksessa.


LEENA-MAIJA ROSSI




lauantaina, joulukuuta 12, 2009



Hevosen vapaus loppui siihen kun ihminen tuli sen elämään.
Hevonen otettiin kiinni, valjastettiin, pantiin liekaan,
suljettiin talliin, mihin se vapaana ei olisi koskaaan alistunut.
Villihevosen ja nykyisen hevosen välinen ero on tässä.
Hevonen ei ole kesyyntynyt, se on vain menettänyt osan vapaudestaaan.

Hilpeä ja huikentelevainen on hevonen.
Se harrastaa hevosenleikkiä ja aisan yli potkimista.
Sillä on taipumusta raskasmielisyyteen.

Kun hevonen pillastuu, se toteuttaa itseään,
väkivaltaisesti.

Hevonen on yhtä viisas kuin ihminen mutta yksinkertaisempi.
Ihmisessä on paljon hevosta, mutta ei yhtä puhtaassa muodossa.

Hevonen on kaunis eläin. Se on luotu
hevosen kuvaksi.

ERNO PAASILINNA



sunnuntaina, joulukuuta 06, 2009

Suomalaiset hevoset sodassa


Huoltokuljetusta kantosatuloissa etulinjaan suon ylitse kesällä 1941






Hevosille, jotka kaatuivat sodassa


Jäätyneet ikkunat säteilevät,
valkeata ja sinistä,
heinissä oli kukkia,
pihalla lunta.

Pieni hevonen kaaduit sodassa niinkuin miehet,
harjasi jäätyi kiinni maahan niinkuin heidän hiuksensa,
kylkesi oli revennyt auki,
mahasi, jossa olit kantanut varsaa oli revennyt
veriseksi kuopaksi,
elämänluola sinussa oli särkynyt
ja varsasi oli murskaantunut syntymättömänä.

Kavioissasi oli muisto kyläteistä, joita olit kulkenut
vetäen heinäkuormaa, viljakuormaa,
suurissa silmissäsi oli puron kuvat,
sinä kuolit niinkuin miehet.

Nyt harjassasi on lunta,
se on raskas, tuuli sitä lennättää kuin tuhkaa
mustaa lunta.

HELVI HÄMÄLÄINEN



sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009



Tänään ei kierretä tunnista toiseen
pölyistä paahtavaa jaloittelutarhaa.
Tänään sataa, niin että
ikkunat helisevät.
Ovet on suljettu, katossa palaa
lamppurivi.
Aamutalli on tehty. Huokaisuja rouskutusta.
Istumme käytävällä: unkarilainen
jolla on saksalainen nimi, saksalainen
jolla on mitä saksalaisin nimi,
pari englantilaista yksi suomalainen
muutama ruotsalainen, muutama hyvin koditon.
Eri kielillä laulamme hempeitä lauluja
kodista, tunteista, rakkaudesta.
Rasvaamme satuloita, hajotamme suitset osiin
ja kokoamme jälleen.
Rouskutusta, huokaisuja.
Hempeitä lauluja rakkaudesta.

SIRKKA TURKKA




perjantaina, maaliskuuta 06, 2009



Olen väsynyt, kiellä en, kun särkyi lumous
väsyttää tämä eläinten vallankumous
Ne hirnuu mulle, ne haukkuu mua, ne vetäytyy reviiriin
ne on parempia kuin minä, ne kuuluu leijoniin

Jos on heikko ne hyökkää sutena kimppuun
yksilöön kiinni kuin sika limppuun
ja tädit kaikesta motkottaa,
ne kanana kotkottaa

Katso armeijaa ja katsot tylsään hanhiparveen
katso johtajaa ja katsot johtajan sorkkaan ja sarveen
On miehia haukat ja miehiä on myöskin kyyhkyt nää
vain äiti on äiti ja lapsi on lapsi ne yhdessä nyyhkyttää

Karsinaan vie lammaslaumaa
poliitikko ja sanoo hyvää saumaa
Se on pukki vahtina kaalimaan,
se on pantu ihmista vaalimaan

Ollaan ihmisiksi

Mies taivainen kynsin ja hampain käy kiinni jumalan karitsaan
minä vaivainen oon hän laulaa, mato matkamies maan
Ylösnousemus jälkeen kaiken, ylösnousemus, päivä uus
ylösnousemus, siihen on meillä yksi ainoa mahdollisuus

Ollaan ihmisiksi

Juice Leskinen: Ollaan ihmisiksi



torstaina, heinäkuuta 19, 2007

Shoe a little horse,
Shoe a little mare,
But let the little colt
Go bare, bare, bare.

Edellinen on lastenloru mutta sisältää varsin vakuuttavaa kengitysfilosofiaa: kengät käyttöhevosilla ja varsat olkoon ilman. Olen käsitellyt kengitysasiaa aiemminkin joten se siitä tällä kertaa. Vinkkaan vielä Suomen Kengitysseppien liiton sivuille, sieltä löytyy osaava kengittäjä/vuolija sinunkin hevosellesi.

Olen jo ihan hermona tähän kesäleskeyteen. Kävin jopa Miehen levylaatikolla jota en normaalisti ikinä tee koska sillä on niin huonoja levyjä. No ei ne kaikki ihan paskoja ole mutta enimmäkseen. Otin autoon kuunneltavaksi muutaman lätyn. Tämän hetkinen suosikkikappaleeni on Steely Danin Haitian Divorce. Tässä sanat.



Haitian Divorce-kappaleen tunnelmaan sopii minusta Carlos Almarazin Southwest Song-niminen työ:

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Hitto, YouTubesta löytyy mitä vain. Lisää Steely Dania ja live-esiintyminen muistorikkaalta 70-luvulta. Do it again.

torstaina, maaliskuuta 09, 2006

Viidentoista asteen pakkasessa heinävintin toiseksi viimeisiä paaleja raahatessa tuli mieleen, että on se luojan lykky että heinätyöt tehdään kesällä, lämpimässä. Kevyesti pukeutuneena. Tänään kompuroin talvisaappaissani ja paksussa toppahaalarissani ja tuntui vaikealta käsitellä edes yhtä paalia kerrallaan.

Olen laihtunut, tietääkseni. Mutta miten.
Minulla on oikeassa peukalossa
hevosen ja koiran merkki.
Toinen kengityspuukon, toinen
kulmahampaan jäljiltä.
Arvista elämä kasvaa
ja sydän on avoin joukkohauta
täynnä itkun harmaata sarkaa,
tuulessa kalisevia tuntolevyjä.
Aina syksyisin, kalkkunanteurastusaikaan,
minä ajan neljällä koiralla, viides
keikkuu lieassa varahevosena,
kun metsiä pyyhkii kylmä tuuli ja pelloilla
palavat hyvin vartioidut tulet.
Niin ovat kuoleman ratsut raisut,
pienet ja vihaiset, ja syksyn tuuli
punainen kuin veri, pihlajat.

Sirkka Turkka