Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2018

Oi aikoja, oi tapoja

Hevosblogien, saati sitten muita aiheita käsittelevien, lukeminen on viime vuosina itseltäni jäänyt lähes tyystin. Taidan seurata säännöllisesti enää kolmea hevosaiheista blogia. Niistä Takaisin lähtöruutuun on ainoa julkinen, muihin tarvitsee kutsun.

Ei usko nykyboggaaja, millaista oli bloggaaminen 2000-luvun alussa. Erityisesti suosittujen blogien palkitseminen vuosittaisessa Kuukkeli-gaalassa oli pikkuisen toista kuin nykyiset markkinointihenkiset pönötystilaisuudet. Kas kun markkinointiyhteistyötä ei ollut vielä keksitty eikä blogeissa ollut mainoksia lainkaan. Ikinä. Ehkä tästä syystä en osaa enkä halua lukea blogeja, joissa tuotemainontaa vilisee niin sivuille upotettuna kuin sisällössä. Olisihan tuo kieltämättä messevää elättää itsensä kotisohvalta, ainoastaan blogia kirjoittamalla. Tuskinpa sellainen tässä maassa onnistuu, vaan pitäisi suunnata kansainvälisille vesille - ja markkinoida itseään aggressiivisesti.

Ruuna voi yllätys yllätys! paksusti, laiduntaa hieman, kasvattaa taas kerran peruskuntoa ja esiintyy Takaisin lähtöruutuun-blogissa muutaman kerran nimellä Setähevonen.

Ruuna aka setähevonen ja ponivarsa Albert.

maanantaina, huhtikuuta 23, 2018

Kavioliittosimulaattori

Lueskelin tuossa Katariinan Tallikamarista pitkän kavioliiton kulusta ja kavioliittoterapiasta (suosittelen, vastaa täydellisesti todellisuutta) ja sain siitä äkillisen inspiraation ruotia hieman oman, pian 13 vuotta täyttävän kavioliittoni tilaa. Olen vuosien treenaamisen ja taistelun jälkeen saanut niin western- koulu- kuin estepuolella suuria lupauksia antaneesta nuoresta, innokkaasta kaikkikäy-orista nalkutinkoulutuksella muokattua keski-ikäisen, elämäänsä kyllästyneen mikääneikäy-ruunan.

Maastoon vai? Ei kuule käy, ruuna tahtoo kentälle edes puolivakaviin koulutreeneihin. Kentälle? Ei sovi millään, ruuna ei pysty työskentelemään tihkusateessa vaan pää on saatava kastumiselta turvaan - etujalkojen väliin. (Onko rollkur pahasta myös silloin, kun hevonen tekee sen itse - ja ilman kuolaimia?) Vapaapäivä, jokaisen kavioläimen lemppari? Ehei, ruuna kulkee tiiviissä lähituntumassa kun siivoan tarhaa, polkee irti lenkkarini ja sen pois hätistettyäni kaataa vielä huomiota hakiessaan kottikärryt. Tapa, jota se ei ole harjoittanut sitten nuoruusvuosiensa.

Edellä kuvailluista esimerkeistä kumpuaa kuitenkin toivo: tarpeeksi kaikkeen kyllästynyt hevonen on helppo saada mukaan vaikka metsäkävelylle vapaana, ison koiran tavoin. Matkassa mukana oleva koira ei hevosen tavoin pysy aivan lähituntumassa, vaan viipottaa helposti ihmisen ja hevosen ohitse, alitse ja ylitse säntäillessään hajujen perässä. Silti lienee iloinen asia, että 50% eläimistä on suunnilleen hanskassa, kun täti harrastaa.




sunnuntaina, helmikuuta 01, 2015

Juhlavuosia

Niin se vain on tämäkin blogi ehtinyt täyttää kymmenen vuotta. Juhlavuosi 2014 meni sumussa ja humussa kuten asiaan kuuluu. Tänä vuonna minun ja ruunan kavioliitto täyttää kymmenen vuotta. Minulla ei ole koskaan ollut niin pitkää seurustelusuhdetta. Eläinsuhteeni ovat joitakin ihmissuhteitani kestävämmällä pohjalla näemmä.

Vanhimman tai oikeammin pitkäaikaisimman ihmisystävän kanssa yhteistä taivalta on takana 27 vuotta. Ylioppilasvuodesta on 20 vuotta. Ajalla on taipumus lipsua näpeistä. Onneksi kaikkiin menneisiin vuosiin ja suhteisiin mahtuu sellaisia iloja, että oksat pois. Saa olla ihminen kiitollinen ystävistään, edustivat ne mitä eläinlajia hyvänsä.

Ensi kerralla on ruuna taas äänessä. Lopettelen postaamalla herkän järvimaisemakuvan tämän talven lenkiltä.


lauantaina, huhtikuuta 26, 2014

Sivuliike

Mielen päällä on nyt niin paljon asiaa, että annan suosiolla olla. Poikkeuksellisesti en päästä ruunaakaan löpisemään vaan vastaan kymmeneen hevosblogeissa kiertäneeseen kysymykseen.

1. Miksi aloitit blogin pitämisen?

Halusin toisen blogin rinnalle pelkästään hevosjuttuihin ja maalaiselämään keskittyvän blogin samalla, kun muutin kaupungista maalle. Tuo rinnakkaisblogi, ainoastaan vanhojen blogistanialaisten muistama ja oman aikansa legenda, TiraMisu, on kuopattu aikapäiviä sitten.

2. Oletko kilpaillut / millä tasolla kilpailet?

En helvetissä. Enkä tule kilpailemaankaan. Ainoastaan oma ja hevosen kehitys kiinnostaa. Ruunalla olisi (ollut?) kapasiteettia kisoihin kuin kisoihin ja se on startannut pieniä koulu- ja esteluokkia, mutta eri kuskin kanssa.
Eipäs kun olen! Oman tallin estekisoissa ehkä viisi vuotta sitten.

3. Kuinka kauan olet ratsastanut?
Tänä keväänä tuli kuluneeksi 30 vuotta alkeiskurssista. Sitä ennen minua on nosteltu hevosten selkään aina kun mahdollista. Vastaus kysymykseen on ehkä koko ikäni. Sanotaan nyt, että 30 vuotta ohjatusti.
 
4. Koulu vai esteet?
Western. Ruunalla on erikseen oma koulutuuppari ja vielä este- ja kenttäratsastaja.

5. Valmennus vai kilpailut?

Valmennus.

6. Poni vai hevonen? Perustele.
Hevonen. Poni ovat kaikessa nokkeluudessaan liian rasittavia jokapäiväisiksi kavereiksi.

7. Onko sinulla ollut hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?
Vuokrahevosia ja oma. Viimeksi mainitun tarinan voi lukea tästä blogista.

8. Oletko hypännyt maastoesteitä? Mikä niissä kiehtoo?
Toki. Ruuna hämmästyi aikoinaan toden teolla sitä, että kentällä/maneesissakin voi hypätä ratsastajan kanssa. Se oli tottunut käymään silloisen tallin pienellä maastoradalla ja hyppäämään maneesissa irtona. Maastoesteet ovat ulkona ja Ruuna tykkää maastoesteistä enemmän kuin rataesteistä.

9. Lempihevosrotusi?
Suomenhevonen. Sellainen piti ostaa, tuli curly. Olen suuri työhevosten ihailija, oli työ sitten tukin- tai karjanajoa. Suomenhevosen haluaisin vielä joskus. Ja toisen curlyn. Ja ehkä lusitanon tai PRE:n. Hevosella pitää olla korkea työmoraali ja helpot, hyvät ja mukavat askeleet mieluiten ihan luonnostaan. Minulla on ollut rakkaita hevosia useammasta rodusta (amerikkalainen lv, appaloosa, highland pony, sh, vuonohevonen, lusitano, risteytysponeja, arabi, erilaisia puokkeja) mutta lähtökohtaisesti etsisin itselleni uutta hevoskaveria suomenhevosista.

10. Korkein hyppäämäsi este?
En edes tiedä/muista. Joskus kaukaisessa nuoruudessani olen hypännyt metrin ratoja, joten oletettavaa on, että joku yksittäinen on joskus jollain tunnilla ollut korkeampikin. Ruuna toki hyppää joskus 60cm:n pystyn kuin se olisi 120cm:n okseri, mutta tällaisia ei kai lasketa.

tiistaina, toukokuuta 15, 2012

Kukkaistyttö, hupparitäti

Mene ja tee, kuten käsken, jylisi Wanha Blogistania-ryhmä facebookin syövereistä. Tämän päivän aihe on muotibloggaus. Ilman kuvia. Niin sanotaan säännöissä.

Katsotaanpa. Minulla näkyy olevan lenkkarit, farkut, huppari, t-paita, alusvaatteet ja sukat. Takaraivolla on nutturahässäkkä, jota kannattelee yksi musta hiuslenksu. Meikkiä ei ole, olen siis luonnonkauniissa tilassa.

Lenkkarit ovat Adidaksen retrot siniset Dragonit. Malli on peräisin kuumalta 70-luvulta.
Oli kavereilla kaikilla Jamekset, joten minäkin ostin sellaiset. Viime viikolla. Tummansiniset. Nyt ne ovat jalassa. Mallia en muista, mutta vyötärö on korkea ja lahkeet bootcut-mallia eli alaspäin hieman levenevät.
T-paita on Nanson vuosien ja taas vuosien takaista syysmallistoa. Se on musta ja edessä on valkea aapiskukkopainatus. Lisäksi paidassa on teksti "Back to school", samoin valkoisella.
Huppari puolestaan on vsctjeans:n miesten mallistosta ja ainakin viisi vuotta vanha. Se on väriltään kirkkaanvihreä. Tikkauksissa on käytetty tehostevärinä violettia. Rintamukseen on samalla violetilla lätkäisty joku kuvio, mahdollisesti puu. Hupparissa on vähän kuolaa, joka on peräisin Equus caballus-eläimestä.
Rintsikat ovat Triumphin ja väriltään pinkit. Niissä on pieniä valkoisia kukkia. Myös sukkani ovat pinkit. Niissä on sarjakuvamainen esitys lehmästä, kukkia ja teksti "silly moo". Alushousuni ovat hennon vaaleanpunaiset ja myös niissä on pieniä kukkia. Säärikarvat ovat näköjään ajamatta.

tiistaina, huhtikuuta 26, 2011

Blogisisko on nyt hyvin hyvin vihainen

Ai että minä tykkään osallistumisesta silloin, kun se ei vaadi kuin hiukan päänvaivaa ja näpyttelyä. Mielenosoituksiin IRL - vaikka kuinka hyvän asian puolesta - osallistun laiskahkosti, mutta provoaminen, nillittäminen ja päteminen tietokoneen ääressä kyllä sujuu.

Tällä hetkellä Blogistanin pääpuheenaihe (ainakin vanhojen polkkaajien keskuudessa) on täti, joka yrittää omia blogisisko-sanan vain omaan käyttöönsä. Uhkailuja on lähetetty ja blogisisko-sana poistamaan kehotettu. Blogisisko-blogin pitäjällä on jopa otsaa väittää, että hän on keksinyt "blogisisko"-sanan ihan itse.

Itseäni aihe liippaa sikäli läheltä, että edesmennyt Tiramisu-blogi sai kiittää nimeään italialaisesta jälkiruuasta. Toki se oli myös tyttöjen alunperin Tiralle antama lempinimi. Misu-osa vakiintui myöhemmin koskemaan minua. Onneksi tiramisu oli vain jälkiruuan yleisnimi eikä rekisteröity tavaramerkki. 2000-luvun alussa, jolloin TiraMisu-blogi eli kukoistuskauttaan, oli maailmalla useampi samanniminen blogi. Kaikille oli tilaa, eikä nillitystä harrastettu.

Nykyinen blogini on nimensä velkaa 80-luvulla perustetulle rock-yhtyeelle nimeltä 500 kg lihaa. 500kg on sattumalta myös keskivertohevosen paino, joten nimi on sangen osuva. Blogini ei pyri vähättelemään yhtyettä, jolta on nimensä varastanut. Taustalla on syvä kunnioitus, vaikken musiikkia käsittele. Blogi on ollut tällä nimellä olemassa vuodesta 2004, eivätkä artistit Kuula ja Röyhkä ole syyttännet plagioinnista tai kehottaneet vaihtamaan nimeä. Taiteilijat eivät liene pikkusieluista väkeä.

Blogisisko-nimen rekisteröintiä tulee olemaan kiintoisaa seurata. Pidän juuri ja juuri mahdollisena, että Blogisisko erisnimenä saattaa tuon rekisteröinnin saada. Selvää lienee, että blogisisko-sana yleisnimenä on ja tulee olemaan kaikkien blogisiskojen vapaassa käytössä.

Blogisiskot, älkää alistuko!

sunnuntaina, helmikuuta 27, 2011

Palautus

Minulla täytyy olla kanava julkituoda ajatuksiani, joten matte palautti blogin. Leiska tässä on kuulemma vaihdettu. Nyt meillä on tällainen valmis blogipohja, kun mattea kyllästytti se vanha leiska, jonka kuvassa minä olen kolmen vanha.


Vuoden vaihteessa täytin sentään jo kahdeksan, eli olen jo varsin aikuinen, vaikka hitaasti kypsyvää rotua olenkin.

Minä olen nauttinut talvesta kovasti. Olen loppukesästä lähtien asunut pihatossa ja saanut liikkua vapaasti ympäri vuorokauden. Tänä talvena sain pitää turkkini eikä loimea ole tarvinnut pitää kuin kuivumisen ajan jos olen ollut hikinen tehtyäni töitä. Yölämpötilat ovat olleet jopa -35, mutta curlyn turkki on erinomainen pukine pakkasella. Lisäksi meillä on koko ajan heinää, joten kylmä ei pääse iskemään.

Kyllä minä olenkin syönyt: kovimmilla pakkasilla varmaan yli 20kg heinää vuorokaudessa. Mitään lisärehua en ole saanut, vaikka vielä syksyllä sain ihan vähän kauraa. Meillä on niin hyvä heinä, että se kuulemma riittää minulle, joka olen ollut lähinnä oloneuvoksena talven. On me maastoiltu ja minä olen ollut vähän tienaamassakin opetustehtävissä, mutta matte on ollut raihnaanpuoleinen, joten töistä ei kuulemma voi juuri puhua.

Kuten jo syksyllä arvelin, minulla on nyt joukko tammoja, jotka fanittavat meikäläistä. Nyt kun kevät on jo ihan nurkan takana, tammojen kiinnostus lisääntyy, ja muidenkin laumojen tammat tahtoisivat olla minun seurassa. Tänään meiltä lähti pois oripoika - se nyt oli ihan lälläri ja ihan penska, vasta neljän vanha - ja minä olen taas tallin maskuliinisin ilmestys.

perjantaina, joulukuuta 11, 2009

torstaina, tammikuuta 17, 2008

Ooh, olen saanut Tallitontulta tunnustuksen! Vallan tässä punastuu..

Photobucket

Haluan vuorostani jakaa tämän eteenpäin Pollelan Olmille, Touhikselle, Karvaoopperalle, Silmänkääntövankilalle, Sivustalle, Naamioiden taakse sekä Pers-Jannelle. Tylsempää ja ankeampaa olisi elämäni ilman näitä blogeja.

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Ruunalla on töitä

Mitä ihmettä tämä nyt tarkoittaa? Olen joutunut oikeisiin töihin jo monena päivänä. Juoksutusten kestoa on lisätty ja matte kömpii selkään aika usein ja yksi vieras täti on käynyt pari kertaa kanssa. Matte höpisee jotain kunnon kasvattamisesta ja säännöllisestä työskentelystä ja valmennuksiin osallistumisesta.

Minä en oikein tykkää kun se vieras täti on minun kanssa. Tai ei se ole ihan vieras, olen nähnyt sen monta kertaa, mutta ennen se vain rapsutteli mutta nyt se ottaa minut pois tarhasta ja harjaa ja ratsastaa. Minä olen vähän yrittänyt uhitella sille ja luimistelenkin, mutta se täti ei pelkää ollenkaan vaikka olen kamalan hurja!

Sitten se täti ratsastaa eri tavalla kuin matte enkä minä aina oikein ymmärrä mitä se tahtoo. Matte on sille tädille vähän yrittänyt neuvoa miten minun kanssa ollaan mutta täti unohtaa joskus enkä minä voi esim. mennä sidepassia jos sen puolen pohje johon minun pitäisi väistää on minun kyljessä kiinni. Onneksi täti on oppivaista sorttia ja kai se jotain tietää kun se on jo kauan ratsastanut ja centered ridingiakin treenannut. Matte sanoo, että centered ridingissa on paljon samoja juttuja kuin western-ratsastuksessa, joka on minun laji.

Tänään minä ja matte oltiin joen rannalla maastossa. Siellä on hurjan hyvä laukata pitkiäkin matkoja enkä minä väsynyt ollenkaan vaikka laukkasin ja laukkasin! Matte kyllä sanoi, että joskus myöhemmin minun pitää jaksaa laukata vielä enemmän ja että me mennään pitemmällekin siellä joella.

Joelle mennessä piti ylittää iso tie ja silloin tuli hurjan suuri rekka ja minä vähän säikähdin. Matte kuitenkin sanoi ettei ole syytä huoleen ja sieltä joen rannalta minä näin kauempaa muitakin rekkoja ja matte sanoi, etten minä kohta pelkää niitä ollenkaan enää.

Matte sanoi, ettei se pääse johonkin BLOGIMIITTIIN kun sen on oltava töissä lauantaiaamuna aikaisin. Matte on aika laiska tekemään mitään ylimääräisiä juttuja nyt kun minä muka vien paljon aikaa ja jotain muutakin elämänmuutosta sillä on.


keskiviikkona, heinäkuuta 04, 2007

Seitsemän kertaa seitsemän

Tääkin haluaa avautua seitsemän kertaa. Koska blogi on lähinnä hevosaiheinen, kerron toivottavasti yllättäviä hevossidonnaisia asioita. Tulkoon haastetuksi ne, jotka haluavat itsestään seitsemän asiaa paljastaa.

1. Pelkään lehmiä, varsinkin sarvekkaita yksilöitä. Vaikka olen pienestä pitäen pyörinyt navetassa enkä ole koskaan muistaakseni saanut edes potkua lehmältä, pelkään mokomia otuksia suhteettoman paljon. Pari kesää jouduin vuokrahevosellani ratsastamaan tallilta mennen tullen lehmihaan poikki ja lehmät kerääntyivät aina piiriksi ympärillemme ja seurasivat koko matkan. Kinasivat siinä vielä keskenään parhaista ratsukonkatselupaikoista ja heiluttelivat niitä julmetun pitkiä sarviaan. Hevonen ei ollut millänsäkään mutta kuskia pelotti joka kerta.
Nykyään on helpompaa kun harvoilla lehmillä on enää sarvet eikä tarvitse ratsastellakaan lehmien joukossa.

2. Ostin Pikkuorin "vahingossa". Olin jo reilun vuoden hiljakseen etsiskellyt itselleni suunnilleen 10-vuotiasta sh-ruunaa. Sitä oikeaa ei vain tahtonut löytyä. Sattumalta tupsahti eteen pikkuinen ABC-ori, kaksivuotias. Seurasi ostotapahtuma ja nyt on vietetty yhteiseloa jo kaksi vuotta.

3. Epäilen aina satuloineeni liian eteen. Vaikka olen kymmenien vuosien aikana satuloinut tuhansia kertoja, käytän paljon aikaa varmisteluun, että satula on oikeassa paikassa.

4. Uskonpuute. Olen ratsastanut seitsemän vanhasta, hoitanut itsenäisesti hevosia neljäntoista ikäisestä, lukenut hevostietokirjoja, kahlannut läpi nettiä, ratsastanut eri-ikäisillä ja eri koulutustason hevosilla, ollut mukana ratsuttamassa hevosia, kouluttanut hevosia ja uudelleenkouluttanut ongelmahevosia, tehnyt tallihommia melkein 20 vuotta, vastannut tallin pyörittämisestä ja päätöikseni tehnyt hevoshommia viimeiset viisi vuotta. Silti vähän väliä iskee uskonpuute ja epäilys, etten minä noista kavioeläimistä ja niiden oikeasta hoidosta mitään ymmärrä.

5. 5-10 vuotta sitten elämässäni oli pitkä jakso, useamman vuoden pituinen, jolloin suistuin vähän väliä satulasta. Usein kyseessä oli vielä luottopolle, vanha ja niin notkoselkäinen, että putoamisen olisi luullut olevan silkka mahdottomuus. Samalla sain tunneilla kehuja hyvästä ja vakaasta istunnasta, josta kuulemma näki, että olen paljon ratsastanut. Seuraavana päivänä maastoon, hevonen pukitti minimaalisesti ja minä istuin - taas kerran - maassa. Nykyään tilanne on onneksi korjaantunut.

6. En yleisesti ottaen tykkää tammoista. Tulen yleensä hyvin juttuun ruunien ja orien kanssa mutta tammojen käsittely ja ratsastus on usein sellaista pakkopullaa. Tammaa en itselleni laittaisi enkä narttukoiraa. Kaikki neljä koiraani ja viides, lapsuudenkodin koiruus, ovat myös olleet uroksia.

7. Piirrän ja maalaan lähes yksinomaan hevosia. Ennen pyrin fotorealismiin, nykyään kuvat ovat enemmän sellaisia maagissävytteisiä, hevosia symboleina, hevosia toisesta paikasta. Valmiiden töiden suhteen olen epävarma: näytän ne Miehelle ja ehkä yhdelle luottoystävälleni ja sitten hautaan ne valmiiden kuvien hautuumaalle, josta otan ne esiin ehkä kerran vuoteen ja arvioin kriittisesti. Sitten hautaan ne taas.

keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Kevät tulloo, lumet sulloo. Pian, toivoakseni. Hevosten ja koirien karvanlähtö on hyvässä vauhdissa. Tunnin kuluttua imuroinnista musta eteisen mattoni on vaaleanharmaa koirien irronneesta alusvillasta. Pikkuorin silmänympärykset ja turpa ovat jo kiharoita vailla, kesäkarva sillä on suoraa kuten normihevosella.

Jänskättää josko pollen harja- ja häntäjouhet jo tänä keväänä pysyvät. Curlyjen jouhet saattavat nekin pudota karvanvaihdon yhteydessä aina tuonne kahdeksan vuoden ikään saakka. Se on pitkä aika olla kaljuna. Vuoden mittaan orin häntään on kasvanut noin viidentoista sentin mittaisia jouhia ja hulmuava harjakin on jo lähes kymmensenttinen. Jos kiharat suoristaa voi pituutta olla enemmänkin.

Ratsauduin viikonloppuna pitkästä aikaa eikä ollut kuulkaas helppo tehtävä. Western-hevoset opetetaan seisomaan paikallaan ohjat löysinä kaulalla kunnes toisin käsketään. Orin seisomisesta ei meinannut tulla yhtikäs mitään, niin täpinöissään se oli. Kun se vihdoin ja viimein seisoi lähes mallikelpoisesti, alkoi kova kuopiminen, joka merkitsi: "ratsaille siitä nyt ämmä vähän äkkiä ja sitten menoksi". Selkään päästyäni ori tuntui räjähdysvalmiilta ja olisi auliisti lähtenyt niin eteen- kuin taaksepäin - täyttä vauhtia. Retken ensimmäiset puoli tuntia hepo siirtyi reippaampaan askellukseen heti kun istuntani ei sitä varsinaisesti kieltänyt. Metsään päästyä saatoimme hiukan irrotella ja laukata hissukseen. Ylimääräisen puhdin poisti lopullisesti vasta pitkähkö umpihangessa tarpominen.

Pikkuorista alkaa tulla iso mies, se on talven aikana kasvanut huomattavasti sekä korkeutta että leveyttä. Leveys on aikuistuvan orin lihasmassaa eikä mitään ihraa. Riimunkin täytyy nykyään olla kokoa XFull. Toivottavasti koni ei leviä niin ettei sovi satulan alle. Ylimääräistä rahaa satulan ostoon ei kerta kaikkiaan olisi.

Minulla on täällä nykyään kommenttiloota. Avajaisbileitä vietetään vielä tovi. Ottakaa kakkua olkaa hyvä. Kuohujuomaa löytyy sieltä jääkaapista, tyhjien säilykepurkkien takaa.

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Tässä yhden blogin loukussa tekee ajoittain mieli puhella muustakin kuin vain hevosasioista (vrt. eilinen postaus). Vaikka elämäni pyörii tätä nykyä pitkälti noiden viehättävien kavioeläinten ympärillä, ne eivät silti ole (ihan) koko maailmani.

Voisin palata kirjoittamaan päiväkirjatyyppistä blogia, päivitettyä aikuisempaa versiota. Toisaalta omien asioiden ja päivittäisten tapahtumien jakaminen lukevan yleisön kanssa on alkanut tuntua perin kiusalliselta ajatukselta. Metkaa, että tällainen tunne iskee nyt kun lukijoita on vain kourallinen. Satojen päivittäisten latausten aikana ei ollut ongelma eikä mikään ruotia julkisesti vaikka ihmissuhdeongelmiaan. (Sadat päivittäiset lataukset viittaavat tietenkin maankuuluun jo lopetettuun TiraMisu-blogiin. Voi noita kultaisia aikoja.)

Täysin fiktiiviseen tarinointiin voimavarani eivät riitä. En ole kirjoittanut puhdasta fiktiota sitten kouluaikojen. Nykyisin minulla ei edes ole kummempia kirjallisia ambitioita. Pyrintöni keskittyvät arkielämään ja sen tekemiseen siedettäväksi sekä erittäinkin hevostaitojeni parantamiseen.

Back to basics. Ehkä tämä on silkka polleblogi. En minä muuta elämää tiukasti pois rajaa, kattoo nyt sitten mitä tänne suoltuu.

Photobucket - Video and Image Hosting

maanantaina, helmikuuta 13, 2006

Jotenkin masentavaa on se, että kun harvoin blogiaan päivittää, niin tatsi häipyy. Ainakin meikäläiseltä. Oikeakielisyyden kanssa on myös vähän niin ja näin.

Pitäisi kaiketi vaan todeta, että aika aikaa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin. Ihmisluontoni on kuitenkin sellainen, että haluaisin suorittaa tekemiseni hyvin, kauniisti ja oivasti. Siihen en pääse näillä nykyisillä rupuisilla merkinnöillä.

Tarkoituksella marisen tänne vielä toistaiseksi kommenttivapaalle (Tira huhuu?) puolelle etteivät luulisi minun keräävän säälipisteitä ja kehaisisi hyvää hyvyyttään.

Turha valittaa, pitäisi vain kirjoittaa enempi. Mutkun on aina niin kiire eikä jaksa tai ei hotsita. Pääsisi tästäkin pahasta kun lopettaisi koko moskan mutta sitä en ihan kiusallanikaan tee.

Hähä.

tiistaina, heinäkuuta 19, 2005

Tämä blogi kaipaa ilmiselvästi kuvia. Maalaisidylli- ja ei-niin-idyllikuvia. Kielikuvat kun tuntuvat syntyvän vajavaisina pitkän kirjoitustauon jälkeen.

Kaunistahan täällä on, sadetta hieman kaivattaisiin kyl'.

Kerron hassun yksityiskohdan: vuokraani sisältyvät uudet perunat.
Nam.

maanantaina, toukokuuta 31, 2004

Maanantaiaamupäivä. Juon tässä kahvia ja syön suklaata. Koirat näkyvät leikkivän pihalla.

Pitäisi tästä terhistäytyä ja lähteä ajelemaan kohti Lauttasaarta. Illalla lupasin käydä vanhempaisten luona. Tarkoitus oli treffata Jannekin tänään, mutten millään kerkiä lounasajaksi tsadiin. Illalla J taasen on menossa ratsastustunnilleen, jotenka tapaaminen oli siirrettävä myöhempään ajankohtaan.

Blogiväkeä on aina kiintoisaa tavata livenä. Joku reipas ja järjestelykykyinen henkilö voisi järkätä blogimiitin Turguun. Viimeistään syksyllä, eikö? Sitä odotellessa pitänee vain painostaa Kallion bloggaajia ryhdistäytymään.