Seitsemän kertaa seitsemänTääkin haluaa avautua
seitsemän kertaa. Koska blogi on lähinnä hevosaiheinen, kerron toivottavasti yllättäviä hevossidonnaisia asioita. Tulkoon haastetuksi ne, jotka haluavat itsestään seitsemän asiaa paljastaa.
1. Pelkään lehmiä, varsinkin sarvekkaita yksilöitä. Vaikka olen pienestä pitäen pyörinyt navetassa enkä ole koskaan muistaakseni saanut edes potkua lehmältä, pelkään mokomia otuksia suhteettoman paljon. Pari kesää jouduin vuokrahevosellani ratsastamaan tallilta mennen tullen lehmihaan poikki ja lehmät kerääntyivät aina piiriksi ympärillemme ja seurasivat koko matkan. Kinasivat siinä vielä keskenään parhaista ratsukonkatselupaikoista ja heiluttelivat niitä julmetun pitkiä sarviaan. Hevonen ei ollut millänsäkään mutta kuskia pelotti joka kerta.
Nykyään on helpompaa kun harvoilla lehmillä on enää sarvet eikä tarvitse ratsastellakaan lehmien joukossa.
2. Ostin Pikkuorin "vahingossa". Olin jo reilun vuoden hiljakseen etsiskellyt itselleni suunnilleen 10-vuotiasta sh-ruunaa. Sitä oikeaa ei vain tahtonut löytyä. Sattumalta tupsahti eteen pikkuinen ABC-ori, kaksivuotias. Seurasi ostotapahtuma ja nyt on vietetty yhteiseloa jo kaksi vuotta.
3. Epäilen aina satuloineeni liian eteen. Vaikka olen kymmenien vuosien aikana satuloinut tuhansia kertoja, käytän paljon aikaa varmisteluun, että satula on oikeassa paikassa.
4. Uskonpuute. Olen ratsastanut seitsemän vanhasta, hoitanut itsenäisesti hevosia neljäntoista ikäisestä, lukenut hevostietokirjoja, kahlannut läpi nettiä, ratsastanut eri-ikäisillä ja eri koulutustason hevosilla, ollut mukana ratsuttamassa hevosia, kouluttanut hevosia ja uudelleenkouluttanut ongelmahevosia, tehnyt tallihommia melkein 20 vuotta, vastannut tallin pyörittämisestä ja päätöikseni tehnyt hevoshommia viimeiset viisi vuotta. Silti vähän väliä iskee uskonpuute ja epäilys, etten minä noista kavioeläimistä ja niiden oikeasta hoidosta mitään ymmärrä.
5. 5-10 vuotta sitten elämässäni oli pitkä jakso, useamman vuoden pituinen, jolloin suistuin vähän väliä satulasta. Usein kyseessä oli vielä luottopolle, vanha ja niin notkoselkäinen, että putoamisen olisi luullut olevan silkka mahdottomuus. Samalla sain tunneilla kehuja hyvästä ja vakaasta istunnasta, josta kuulemma näki, että olen paljon ratsastanut. Seuraavana päivänä maastoon, hevonen pukitti minimaalisesti ja minä istuin - taas kerran - maassa. Nykyään tilanne on onneksi korjaantunut.
6. En yleisesti ottaen tykkää tammoista. Tulen yleensä hyvin juttuun ruunien ja orien kanssa mutta tammojen käsittely ja ratsastus on usein sellaista pakkopullaa. Tammaa en itselleni laittaisi enkä narttukoiraa. Kaikki neljä koiraani ja viides, lapsuudenkodin koiruus, ovat myös olleet uroksia.
7. Piirrän ja maalaan lähes yksinomaan hevosia. Ennen pyrin fotorealismiin, nykyään kuvat ovat enemmän sellaisia maagissävytteisiä, hevosia symboleina, hevosia toisesta paikasta. Valmiiden töiden suhteen olen epävarma: näytän ne Miehelle ja ehkä yhdelle luottoystävälleni ja sitten hautaan ne valmiiden kuvien hautuumaalle, josta otan ne esiin ehkä kerran vuoteen ja arvioin kriittisesti. Sitten hautaan ne taas.