Näytetään tekstit, joissa on tunniste ratsastuspäivitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ratsastuspäivitys. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, maaliskuuta 17, 2015

Vieraissa

Toisinaan on hyväksi ratsastaa muillakin hevosilla kuin sillä ainoalla omallaan. Eilen oli pakkorakonen, koska ystävä tuli kipeäksi ja hänen suomenhevostammansa oli liikutusta vailla.

Meillä on ko. tamman kanssa vuosien yhteinen historia. Ensimmäisen vuoden tamma katseli minua pitkin nenänvarttaan ja oli selvästi sitä mieltä, ettei minulla ole enempää arvoa kuin rikkahippusella. Toisena vuonna tamma tottui minuun ja alkoi tykätäkin.

Kolmantena vuonna se alkoi olla kuin oma ajatukseni. Nyt en ollut nähnyt tammaa puoleen vuoteen, mutta kun huutelin pihaton ovella "omaa" hevostani niin sieltä se tuli kuin olisimme tavanneet edellisenä päivänä. Ynnä meni vapaana hoitokarsinaan kuten meillä on tapana ollut. Hevosen muisti on pitkä ja kun kerran saavuttaa hevosen ystävyyden, se yleensä pysyy, ellei ihminen sitä ystävyyttä ja luottamusta jollain tavalla riko.

Tehtiin tamman kanssa pitkä käyntimaasto, jonka aikana kokoamiset ja taivuttelut tapahtuivat kuin itsestään. Tamma esitti omia ajatuksiaan reittivalinnoistani, mutta liki koko matka meni hyvässä yhteisymmärryksessä. Ainoastaan yksi kosteampi polun kohta sai tamman protestoimaan enemmän, mikä on menneiden vuosien valossa täysin ymmärrettävää. Hyvin silti selvittiin ja reissu oli kummallekin rento ja iloinen.


Lenkkivarustuksena hevosella oli satula ja suitset, joissa "kuolaimina" LG-bridlet. Rallimaastoihin tämän tamman kanssa on vaihtoehtona suora muovikuolain. Osaavan ihmisen kanssa se käyttää koulutreenissä kolmipaloja, mutta suurin osa ratsastuksesta menee LG-voimin. Tässä taas kerran huomauttaisin, että ratsastus lähtee ratsastajan omasta mielestä ja painoavuista. Kuolaimella on hyvin vähän vaikutusta jos homma tehdään oikein.

Reissussa oli mukana myös kaksi koiraa, omani ja lainattu.

torstaina, helmikuuta 05, 2015

Huono talvi

Minä olen jo alkanut pudottaa talvikarvaa kun ei se talvi sitten tullutkaan. Koko ajan heijaa lämpötila pari astetta nollan molemmin puolin, on viheliäisen liukasta ja minun maha menee löysälle aina kun tulee plussaa. Tyhmää kärsiä loppusyksyn ja alkutalven vaivoista keskitalvella!

Välillä menee parikin päivää, ettei ole edes hokkikenkäisillä asiaa teille, jotka ovat peilijäässä ja sen jään päällä on sentti-pari lunta. Silloin ei hokit pääse pureutumaan jään pintaan ja liukasteluttaa ja ärsyttää ja tulee jumeja.

Yleensä talvi on minun lempivuodenaika, jolloin olen pirteimmilläni ja jaksan mitä tahansa. Nyt on liian lämmin, minun karva on liian paksu, satulaa on käytetty liikaa jolloin karvani on ihan kulunut (meillä curlyilla on erilainen karva kuin muunrotuisilla hevosilla) eikä maten ratsastuskunto ole entisensä. Ennen se aina ratsasti talvet ilman satulaa ja me hypättiin maastoesteitä ja kaahailtiin ja kaikkea.

Me on jouduttu käyttämään satulaa paljon kun täällä ei päästä metsään kuin autoteiden varsia ja matte on käynyt vanhaksi ja varovaiseksi. Hyvä kun eilen jaksoi istua selässä muutaman kilometrin ravi- ja laukkalenkin! Muutenkin minulla käy täällä aika pitkäksi kun olen yöt karsinassa. Siellä ei ole siis yhtään mitään tekemistä!


Toivottaisiin maten kanssa kirpeitä pakkasia ja aurinkoisia ilmoja. Maten kameralla ei saa vetisellä kelillä kunnollisia kuvia kuten alta näkyy. Kuvassa minä ja minun tarhakaveri etsitään edelliseltä syömäkerralta mahdollisesti unohtuneita heinänkorsia.



perjantaina, elokuuta 17, 2012

Hevonen, kaviot, kiviä, kipinät, lakeutta
ja kuva on täysi.
Mutta maisema keinuu,
ojat lentävät taakse,
taivaanranta pakenee.
Etäiset metsät ja talot ovat tummat
taivasta vasten.
Kaviot kipinöivät.
Kasvoja vasten lentävät paarmojen joukot.

VÄINÖ KIRSTINÄ



Matte tahtoi aloittaa runolla. Toteaisin, ettei paarmoja enää onneksi ole kovinkaan paljon, kun yöt on olleet niin kylmiä. Eikä minun kengättömät kaviot kipinöi. Matte kyllä joskus muistelee aikaa ennen minua kun sillä oli hevonen, jolla se ratsasti paljon öisin, ja jonka raudoitetut kaviot iskivät kipinää niin, että yö oli melkein kuin päivä. 
Öisin ei kylläkään ole paarmoja; runoilijat ottavat aina ihme vapauksia.

Minulla ei ole ollut tänä vuonna yhtään kesälomaa vaan olen ollut treenissä koko kesäkauden. Olen aloittanut kisahevosurani myös oman tallin ulkopuolella (minun tuloksia löytyy KIPA:sta) koulupuolella. Viime aikoina olen treenannut laukanvaihtoja minun kisaratsastajan kanssa. Ei ongelmaa niissä, ellei ratsastaja sössi. Minä olen vaihtanut laukkaa teinistä asti ja jos ratsastaja vain tietää, mitä haluaa, vaihdan ihan ongelmitta ja täysin korrektisti.

Minun ja maten ammattilaiskurssi jatkuu vielä pitkälle syksyyn ja meitä on edelleen ihmetelty ja ihasteltu siellä. Matte oppii sillä kurssilla paljon itsestään ja minä pistän parastani ja näytän matelle juttuja, joita se ei ole edes tiennyt minun osaavan. Olen välillä aika leuhkana siellä kun meidän ope ja muut opiskelijat kehuvat minua. Kehuvat ne välillä matteakin, mutta ei matte ilman loistohevosta pärjäisi siellä ollenkaan.

Laumassa olen nykyään tyytyväisempi kuin ennen, koska minulla on uusi lakeija. On se tyyppi minun paras kaverikin ja aika usein meitä on sellaien kolmen kopla, jossa ollaan minä, lakeija ja miniponi. Me isot hevoset sallitaan kääpiöponille asioita, jotka eivät tulisi isohevosilta kuuloonkaan, mutta pienten puolella pitää olla kun ne tarvitsevat itseluottamusta.

tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

Mieli ja keskittyminen, avuista parhaat

Minulla on ollut nyt kesäaikaan kovasti kiireitä, sillä olen tehnyt tunteja kun meillä on ollut väliaikaisesti hevosista pulaa ja minua on tarvittu tuuraamaan. Minä olenkin tosi hyvä sekä aloittelijoille että tosi edistyneille. Aloittelijat oppivat minun kanssa heti ratsastamaan kevyillä avuilla ja istumaan oikein ja edistyneemmät saavat kerralla virheensä korjatuksi, koska minä en tee mitään, ellei ratsastaja istu oikein ja pyydä nätisti. (Matte muistelee usein paria vaB:n kisaajaa, siis ratsastajaa, jotka ei saaneet minua ollenkaan laukkaan kun ne vaan pusersi ja pusersi.) Yleensä kaiken tasoisille kouluratsastajille tulee minun western-hevosen herkkyyteni yllätyksenä ja jollei ne opi olemaan sovussa apujensa, mielensä, kehonsa ja minun kanssa, ei meidän yhteistyöstä tule oikein mitään.

Maten kanssa me ollaan kivalla hevosalan ammattilaisten kurssilla ja siellä on erinäisetkin ratsastusopet ja tallinpitäjät olleet ihmeissään kun me puuhaillaan maten kanssa kaikkea niin, että minä olen vapaana ilman riimua tai suitsia. Matella ei ole naruja tai piiskaa tai mitään ja se tulee välillä selkään ja me voidaan tehdä vaikka väistöjä tai ottaa pätkä laukkaa ja jatkaa taas yhteistyötä maasta käsin.

Kurssin ja tuntien lisäksi olen nyt tosissani treenannut kouluratsastusta minun uuden ratsastajan kanssa. Meillä onkin selvät sävelet ja me tähdätään kisoihin, koska minä olen niin loistava. Minulla on nyt maten lisäksi kokonaista kaksi sellaista ratsastajaa, jotka voivat käyttää minun kanssa kuolaimia. Koska matte ratsastaa länkkäriä ilman varsinaista ohjastuntumaa ja käyttää meidän muissakin treeneissä pääosin painoapuja, kuolaimet sen kanssa on ok.

Kouluratsastuksessa tarvitaan jostain syystä sellainen kuolaintuntuma ja -tuki eli siinä minun suussa tuntuu western-ratsastusta paremmin kaikki, mitä ratsastajan käsi tekee. Mikäli ratsastajan käsi on liian kova tai vähänkin epävakaa, menen ikävää tunnetta karkuun ns. kuolaimen alle ja taakse ja siitä minulla tulee selkä kipeäksi. Minä en siis työskentele kuolainten kanssa kuin harvoin ja tarkasti valittujen ratsastajien alla.

sunnuntaina, toukokuuta 20, 2012

Ruuna keväässä ja kisoissa

Nyt eletään minun lempivuodenaikaa. Ruoho kasvaa ja on paljon muutakin syötävää, muttei vielä juuri ötököitä, joita inhoan. Tahtoisin keskittyä vain laiduntamaan, mutta minun ei anneta. Joudun joka päivä töihin ja siinä, missä muut kaverit saavat olla laitumella jo viisikin tuntia, minä joudun tyytymään kolmeen. Äärettömän epäreilua minusta.

Matte kyllä väittää, että hidas ja varovainen totuttelu tuoreen ruohon syömiseen on varsin paikallaan, kun minä saan niin helposti vatsavaivoja. Kevään ruoho on nimittäin tosi ravinteikasta (ja hyvää!)  ja minä syön sitä paljon nopeammin kuin muut. Minusta on hyvä, että olen nopea jossakin, kun matte aina vaatii minulta nopeutta milloin missäkin: reaktionopeutta pitäisi olla tai sitten imua esteelle. Pöh.


Esteistä puheenollen: minä olin lauantaina estekisoissa, toista kertaa elämässäni. Ensimmäistä kertaa olin vieraan kuskin kanssa kisaamassa. Tai en nyt oikeastaan vieraan, mutta kuski oli minun akateemisen ratsastuksen openi, jonka kanssa harjoiteltiin esteitä ennen kisoja kokonaista yhden kerran.

Olin luonnollisesti tosi hyvä kisoissa, mutten oikein jaksanut panostaa tai edes herätä, koska esteet olivat niin naurettavan pieniä. Maten kanssa en yleensä viitsi sellaisia edes hypätä, astun vain yli ja joskus juoksen läpi. Minusta esteiden idea on se, että mennään lujaa mielellään etupainoisena ja lapa edellä - mitä minun ei anneta tehdä, höh - ja hypätään korkealle. Paitsi jos on vesieste: silloin pysähdytään hörppäämään.

maanantaina, toukokuuta 14, 2012

Vallanhalusta ja sen seurauksista

Minua on pyydetty kertomaan siitä, miten minun vallankaappaushanke meidän poikamiesten pihatossa oikein sujuu.
Ei se suju. Menin tässä muutama viikko sitten kovistelemaan meidän lauman pomoa kun se makasi maassa torkuilla, mutta se potkaisi minua makuullaan(!) naamaan. Perhanan epäreilu jätkä. Siitä potkusta saamani haava tulehtui maten hoitoyrityksistä huolimatta. Minulle piti kutsua eläinlääkäri ja sain viiden päivän kuurin piikitettävää antibioottia ja vielä kipulääkettäkin tarpeen mukaan annettavaksi. Lisäksi sitä haavaa piti pestä kahdesti päivässä. 

Ai että minä inhoan kun minun naamaan ruiskutetaan vettä! Annoin kyllä tosi kiltisti maten pestä sitä haavaa, olenhan hyvin käyttäytyvä herrasmies. Matte oli aika äkeissään minun törppöydestä ja siitä, että meidän treenikausi keskeytyi. Meillä on kummallakin aerobisen kunnon kohotus meneillään ja minun piti sitten pitää hoidon aikana siitä tauko.

Kerran meillä kyllä oli kaverin kanssa oikein hyvä ja pikkuisen aerobinenkin harjoitus keskellä minun sairaslomaa. Me oltiin rauhallisella käyntilenkillä metsässä kun minun kaveri säikähti sen takana rymyävää tyhjäpäistä koiraa ja törmäsi minun takapuoleen ja sitten ohitti minut. Sekä matte että kaverin matte putosivat maahan (meillä ei ollut kummallakaan satulaa, eikä ratsastajat silloin ole siellä selässä oikein tukevasti) ja me otettiin kaverin kanssa ensin lyhyt pikaspurtti. Sen jälkeen me neuvoteltiin vähän aikaa samalla, kun kuunneltiin emäntien huutelua ja maanittelua kauempaa. Päädyttiin sitten kumminkin siihen, että mennään ihan äijäporukassa takaisin tallille, jonne me hölköteltiinkin sitten kaikessa rauhassa.


Emännät tulivat kymmenen minuuttia myöhemmin hirmuisen kiukkuisina ja minun kaveri joutui takaisin maastoon. Minä en joutunut, koska olin toipilas. Enpä kyllä saanut työnjälkeiskaurojanikaan.



Tässä kuvassa minä teen hyökkäyksen kohti meidän tyhmää uutta koiraa, joka tuli liian lähelle kun minä söin uutta vihreää. Matte kuvasi selästä.

torstaina, huhtikuuta 12, 2012

Monitoimelias ja kansainvälinen ruuna 

Minä olen tullut Suomeen kaksivuotiaana Ruotsista ja minun vanhemmat ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta. Western-ratsuksi minut koulutti tai sen koulutuksen aloitti eli minut ratsutti brasilialainen nuorten hevosten kouluttaja. Kun aloin nelivuotiaana opiskella eurooppalaista ratsastusta, minut pantiin venäläisen valmentajan oppiin, vaikka ratsastajani olikin suomalainen.

Olen käynyt (tai matte on käynyt, mikä on melkein sama asia) yhdysvaltalaisten, ruotsalaisten ja monen monen suomalaisen opissa. Pääsiäisen pyhinä minä olin ensimmäistä kertaa ranskalaisessa opissa. Portugalilaista kouluttajaa on väläytelty jos alan harrastaa Working Equitationia. 

Minä olen käynyt Veikko Heikkilän estekurssit, minun ensimmäinen kouluvalmentaja oli myös maajoukkuevalmentaja ja westernissä olen opiskellut suomalaisten huippujen johdolla. Minä olen niin hyvä kaikissa lajeissa, että minä aloitan suoraan huippuvalmentajien kanssa. 

Oikeasti mattea vaivaa uskon ja motivaation puute ja siksi minä joudun pistämään parastani vähän joka lajissa. Ei se minua haittaa, päinvastoin. Minusta on kivaa harrastaa monipuolisesti kaikkea, kunhan minun vapaa-ajanvietto ja laumaelämä ei kärsi treeneistä. En minä suinkaan käy valmennuksissa edes joka kuukausi, vaan minulla on pitkäjänteistä työskentelyä varten muutama eri lajin vakinainen tai suht vakinainen opettaja. Minun opet edustavat perinteistä kouluratsastusta eli eurooppalaista tyyliä, akateemista ratsastus(taidet)ta ja westerniä. Em. lajien lisäksi olen ollut ajoharjoituksissa ja heti kun minun laumakaveri saa valjaat ja vaunut, niin me lainataan niitä ja minusta tulee myös vetohevonen. Matte haaveilee myös työajosta. Tähän saakka olen vetänyt vain hiihtäjiä ja se ainakin on hurjan helppoa.

Maten mukaan minä olen sellainen parempi harrastehevonen ja monitoimipolle. Kyllästyn helposti jos joudun treenaamaan pitkään samoja juttuja ja lajin ja työtavan vaihdokset pitävät minut virkeänä. Nyt kun olen ollut taas säännöllisessä kouluratsastustreenissä, osaan taas ilmentää eteenpäinpyrkimystä, jollaista western-ratsulta taas ei toivota. Ei minulla kyllä ole ongelmia vapautua maastossa, tehdä länkkäriharjoituksia tai taipua kouluhommiin. Ihmiset usein luulevat, että hevoset menevät sekaisin lajinvaihdoksista, mutta minä en ainakaan. Ehkä joku tavispuokki voi hämmentyäkin, mutta me fiksut alkuperäisrotuiset emme.



Tässä sitä Working Equitationia, jota minä EHKÄ alan harrastaa. Tämä on nopeuskoe, muitakin osioita lajissa on.

sunnuntaina, tammikuuta 15, 2012

Slippery when wet

Minä tykkään talvesta ja minulla on yleensä silloin paljon energiaa. Kesäisin on monesti liian kuuma tehdä töitä ja alkukeväästä pitkälle syksyyn kiusaavat ötökät tekevät kanssa sen, etten ole niin innostunut suorittamaan mitään. 

Eilen me oltiin taas pellolla ja tarkoituksena oli vähän päästellä höyryjä. Minun pihattokaveri ratsastajineen oli mukana ja me pojat vilkuiltiin toisiamme silmänurkasta ja meinattiin antaa ratsastajille kyytiä. Minä laitoin pään alas ja ravistelin sitä, jolloin mattea nauratti minun innokkuus. (Jos tämä olisi romaani, niin siinä sanottaisiin jotenkin näin: "Uljas ori kaarsi kaulaansa ja sen jokainen solu oli valmiina räjähtävään vauhtiin, jota varten se oli syntynyt. Pitkähiuksinen nainen ratsailla hillitsi taidokkaasti oriin intoa ja nauroi helisevästi silkkaa elämänriemuaan.")

Oikeasti matte kyllä nauroi, muttei ollenkaan helisevästi ja se esti minua istunnalla siirtymästä laukkaan. Minun pihattokaveri oikein alleviivasi vauhtitoiveitaan ja esitti muutaman pukkihypyn, muttei senkään annettu laukata. Pian me onneksi hoksattiin, etteivät ratsastajat ilkeyttään pitäneet meitä rauhallisessa ravissa vaan vauhti oli maltillinen siksi, että lumen alla oli monessa paikassa jäätä ja kavio olisi voinut varsinkin kovassa vauhdissa ikävästi lipsua.

Minun kaveriruuna meni siitä sitten sisälle maneesiin taivuttelemaan ja laukkaamaan ja minä sain laukata pellolla jäättömissä kohdissa. Minä kyllä kerroin matelle heti jos tuli jäätä ja hiljensin eikä minun annettu muutenkaan mennä täysiä. En kyllä olisi halunnutkaan kun pohja ei ollut ihan pitävä. Minun lenkkareihin laitetaan nastat tai hokit jos nämä liukkaat kelit vielä jatkuvat.

maanantaina, tammikuuta 09, 2012

Talvi!

Tänään me käveltiin ja käveltiin ensin pellolla. Maneesissa matte tuli selästä pois ja minä tein siirtymisiä, kokoamisia ja taivutuksia. Matte oli nimittäin ihan jäykkä ja kankea sen jäljiltä kun me laukattiin eilen sillä samaisella lumisella pellolla. Minä olin kamalan innoissani kun saatiin lunta ja pakkasta ja puhisin ja tuhisin ja matte antoi minun laukata niin kovaa ja kauan kuin halusin. Meninkin tosi lujaa, mutten sitten kumminkaan tahtonut juosta kovin kauaa kun siinä tulee hiki ja lihakset väsyy.

Oikeastaan meillä piti olla eilen estepäivä, mutta koska matte oli niin uuvuksissa siitä pikku laukasta, me vaan taivuteltiin vähän ja minä sain hypätä pientä ristikkoa. Maneesissa oli silloin toinenkin hevonen ja se sai hypätä myös pystyestettä, joten minä sanoin matelle, että minun täytyy saada hypätä pystyä kanssa! Onneksi matte antoi sitten minun hypätä myös pystyesteen ja minä olin kamalan tyytyväinen itseeni ja pärskin ja röyhistelin. 

Minun täytyy saada hypätä ainakin kerran viikossa. Muuten rupean hyppelemään itsekseni jos maneesiin on jätetty esteitä. Yleensä karkaan esteille silloin kun matte yrittää saada minua keskittymään joko tylsään tai liian vaikeaan irtona tehtävään harjoitukseen. Silloin teeskentelen, että luulen maten tarkoittavan hyppäämistä ja livistän esteelle. Maten on vähän vaikea suhtautua tähän, koska sen mielestä on kiva kun tykkään hypätä. Toisaalta se on sitä mieltä, että minun kuuluu keskittyä sen määräämiin tehtäviin.

Saa kai minullakin olla mielipiteitä! Minä luulen, että meillä olisi aika tylsää jos matte saisi aina päättää mitä me tehdään. Joskus minä saan maastossa valita suunnan ja/tai vauhdin, niin kuin eilen pellolla. Toisinaan minä haluan mennä pois polulta ja rymyämään umpimetsään. Minusta maten on tärkeää harjoittaa notkeuttaan ja siksi menen välillä niin matalien oksien ali, että se joutuu kumartumaan. 

Joskus me noustaan niin jyrkkiä mäkiä, että matte joutuu ottamaan minua kaulan alta kiinni ettei se valu alas. Näin siis jos minulla ei ole satulaa. Matella on liukkaat talvihaalarit, jotka tuovat sille vielä lisähaastetta selässä pysymiseen. Ainakin kerran talvessa se valuu jotain kautta alas ja silloin minä pysähdyn ja tuijotan sitä pilkallisesti.

maanantaina, marraskuuta 21, 2011

Hei me lennetään

Tänään me vihdoin hypättiin maten kanssa yhdessä. Minulle luvattiin esteitä jo monta viikkoa sitten, mutta ensin en voinut pitää satulaa kun minulla oli purema satulavyön kohdalla ja sitten minulla kävi asiakkaita ja olin vielä istuntakurssillakin opettajana. 

Ehdin vihjailla matelle hyppäämisestä jo monta kertaa viime viikolla kun me oltiin maneesissa ja minä olin irtotöissä ja heti kun maten silmä vältti tai sen keskittyminen herpaantui niin painelin esteharjoitusten jäljiltä olevalle pienelle pystyesteelle tai okserille ja hyppäsin. Kerran onnistuin innostamaan kaveritkin mukaan ja me hypättiin yhdessä. Minä olin kyllä ainoa, joka halusi hypätä muualla kuin uralla olevia esteitä. Kummallisen urautuneita tyyppejä nuo vanhemmat hevoset, heh.

Matte oli kuulemma suunnitellut leppoisaa alkuverryttelyä, jossa taivuttelisin ja kokoaisin ensin. Minä puolestani olisin halunnut alkaa heti hypätä ja kun en saanut, aloin keskittyä tuijottamaan ja väistelemään maneesin auki jäänyttä sivuovea. Maten piti keksiä minulle aika vaikeita ja reippaita tehtäviä ennen kuin pystyin yhtään keskittymään siihen, mitä se siellä selässä oikein tahtoo. Olisin muuten keskittynyt heti paremmin, mutta minä olin joutunut olemaan monta päivää asiallisesti ja opetusmoodissa ja minun piti saada vähän siitä kertynyttä pöllöenergiaa* pois.

Sitä pöllöenergiaa voi poistaa vain jonkun tutun ja turvallisen ratsastajan kanssa. Asiakkaiden kanssa ja opetustöissä pitää olla siivolla ja keskittyä suorittamiseen ja jos sellaisia vakavia hommia on ollut liian paljon, minun täytyy saada vähän pelleillä maten kanssa. Minulla meinasi kuulemma mennä pöllöily överiksi ja matte napautti minua ohjasperillä - minulla oli kyllä hyppäämistä varten enkkusatula, mutta päässä oli sidepullit ja pitkät western-ohjat.

Silloin ryhdistäydyin ja pian matte oli tyytyväinen minun keskittymiseen ja muotoon ja me tehtiin alkulämmittelynä ravipuomeja, joihin minun piti siirtyä suoraan laukasta eli käyttää takajalkoja ja selkää oikein. Hmph. Olisi ollut paljon kivampi vain laukata lujaa lapa edellä, pää pystyssä ja etupainoisena ja harppoa esteitä ja kiihdytellä kunnolla ennen niitä.

Sain sentään lopulta hypätä tarpeeksi ja olin lopuksi hurjan tyytyväinen itseeni. Jos huomenna on hyvä keli ja matte ehtii tulla valoisaan aikaan niin me mennään maastoon. Jee.


*Matella on kummallinen viehtymys erilaisiin eläinvertauksiin. Minä olen nyt koulutettu siiselhevonen, joskus matte kutsuu minua pupuksi ja silloin kun en malttaisi keskittyä edes kivoihin juttuihin, minulla on kuulemma pöllöenergiaa. 














Tässä kuvassa me maten kanssa ollaan meidän kotipreerialla. Hyvää hyppykuvaa minusta ei kuulemma löytynyt.

sunnuntaina, marraskuuta 06, 2011

Ruunan loppusyksyisiä mietteitä


Minä olen harjoitellut ohjasajoa nyt kolme kertaa. Viimeisellä kerralla tunsin olevani jo täysinoppinut, joten käännyin aina naama kohti mattea ja ryhdyin pakittamaan kun se pyysi jotain. Ei kai minua nyt huvita montaa kertaa toistaa samaa asiaa! Matesta irtosi hassuja ääniä kun lopulta peruutin niin, että ajo-ohjat kiristyivät. Tahdoin nimittäin tehdä selväksi, että tämä homma niin osataan ja että se käy jo tylsäksi.

Maanantain lännenratsastustunnilla kävi vähän samoin eli kun huomasin, että ensin mentiin maapuomi jogissa, sitten käynnissä yli kavaletista ja sen jälkeen tehtiin pieni melkein-ympyrä jogissa, jotta päästiin em. puomien väliin. Puomien välissä tuli sitten pysähdys ja peruutus. Jo toisella harjoituskerralla osasin pitää automaattisesti ensimmäisellä vaaditut askellajit ja pysähdyin ilman eri komentoa puomien väliin. Kolmannella kerralla olin koko tehtävän ajan niin muissa aatoksissa, että mattea riepoi ja opettaja keskeytti harjoituksen ja lähetti treenaamaan ihan muita juttuja.

Minun western-ope on siitä kiero, että kun se tuntee minut ja tietää, että kyllästyn helposti, niin se teettää sellaisia tehtäviä, joissa joudun itse ajattelemaan koko ajan enkä voi mennä automaattiohjauksella. Matte-parkaa tällaiset tehtävät vähän ahdistavat kun se omaksuu juttuja paljon hitaammin kuin minä.

Minun pihattolaumassa on kaksi uutta suomenhevosta. Toinen on kamalan vanha, jo yli neljännesvuosisadan, ja sen kanssa tykkään hengata. Koska minun nykyisiä johtamistaitoja ei oikein arvosteta, olen ajatellut opetella kaikki jutut, jotka vanha ruuna tietää. Päämääräni on tietenkin total world domination - tai ainakin ruunapihaton herruus.





















Tässä syksyinen laidunkuva minun 
edelliseltä tallilta.

maanantaina, lokakuuta 24, 2011

Löytöjä ja havaintoja

Note to self: Ei kannata flunssan jälkimainingeissa ja migreenistä toipuessa kuvitella tekevänsä edes puolitehokasta runsaasti laukkaa sisältäviä treeniä - etenkään ilman satulaa.
Voin kertoa, että vaihdot eivät menneet ihan putkeen eikä kokoaminenkaan ollut mitenkään hohdokasta. Jouduin käyttämään ihan liikaa kättä kun korsettilihaksisto kieltäytyi yhteistyöstä. Onneksi kukaan ei nähnyt.
Ruuna kyllä työskenteli mielellään eikä pannut kättäkään pahakseen eli olisi kai voinut mennä huonomminkin.

Kävin pitkästä aikaa vierailulla muutamissa itselleni uusissa blogeissa. Kiinnostuin surffaamaan saatuani nykyään niin harvinaisen lukijakommentin Madjaarien mailta. Innostuinkin selaamaan ko. blogia ja kehotan muitakin tutustumaan. Kiehtovaa kerrontaa sukulaiskansan parista ja sikäläisestä hevoskulttuurista.

Hevosvoimilla-blogia olen seurannut jo pitkään, mutten juuri kommentoinut. Villiinan hevostekstit ovat aina olleet kiinnostavia ja oman muuttuneen elämäntilanteeni ja uuden opiskelualani takia olen alkanut suurella hartaudella lukea myös psykologiaa valottavia osioita. Viimeksi mainitut melko lailla skippasin aiemmin, olenhan koulutukseltani tiukka luonnontieteilijä, jonka mielestä psykologia on pahimmillaan pseudotiedettä ja parhaimmillaankin silkkaa ajanhukkaa. Metkaa miten ihminen ajan mittaan muuttuu.

sunnuntaina, marraskuuta 14, 2010

Iskuja ja takaiskuja

Nyt iski uskonpuute. Olen yrittänyt aktiivisesti kehittää ratsastus- ja muuta hevososamistani tässä viimeisen kymmenen vuoden ajan. Sitä ennen olin muutaman vuoden hevosen selässä lähinnä matkustaja, jota ennen puolestaan vietin vuosikymmenen ratsastuskouluilla vakitunneilla puurtamassa ja oppimassa (osin huonoja ynnä vääriä) ratsastus- ja hevosenkäsittelytaitoja.

Kehitystä on toki tapahtunut runsaastikin, mutta nyt kun alkaa olla aika hienosäätää, eikä itselleni enää riitä suunnilleen oikein-suoritus eikä hevosen keskeneräisyyteenkään voi vedota, on todellisuus karu. Minulla on huono kunto, tasapainossani on paljon parantamisen varaa ja hevoseni olen päästänyt aivan liian helpolla ja se on taantunut tädin halipullaksi.

On vähän hemmetin hankalaa keskittyä ratsastamiseen, hevoseen, omaan hengitykseensä ja kulloinkin vaadittavaan minimaalisen pieneen painon tai asennon muutokseen, jotta suoritus menisi ns. nappiin. Ratkeilen raivosta, kun päätän tehdä tietyssä kohtaa esim. siirtymisen ja hevonen tekee sen jo ennen kuin minä. Vika ei ole hevosessa vaan siinä, että ajatukseni saa kropassani aikaan toimintaa, johon hevoseni välittömästi reagoi.

Herkkä hevonen on mahtava, mut ah! niin haastava ratsastettava. Oma keskittymiseni tuntuu olevan kultakalan luokkaa ja hiljattain aloittamani ratsastajan pilates paljasti karun totuuden toispuoleisuudestani. Kroppani oikea puoli on lähestulkoon tunnoton ja syviä lihaksia on vaikea saada toimimaan mielen kanssa yhteistyössä.

Tappiomieliala ei auta yhtään. Kun on ratsailla varma, ettei joku asia kerta kaikkiaan onnistu, niin eihän se onnistu; kroppa kun viestittää hevoselle, ettei ole tarpeen tehdä kun ratsastaja ei usko itseensä. Psyykkinen valmennus ja luottamus omaan osaamiseensa on iso osa urheilusuoritusta - myös ratsastuksessa.

Vinkunaa ratsastuksen vaikeudesta ja koko lajin älyttömyydestä lienee luvassa vielä paljonkin kun täti tulevalla viikolla CR-tunnit aloittaa.



Peace (of cake?)

torstaina, lokakuuta 21, 2010

Töissä taas

Minulla on uusi sukkisratsastaja ja uusi sukkisratsastuksen opettaja. Uusi ope on uuden kämppäni henkilökuntaa, ratsastaja taas minulle entuudestaan ihan tuntematon tyyppi. Me tullaan kyllä ihan hyvin juttuun, mutten vielä osaa varmasti tulkita, mitä uusi täti siellä selässä oikein haluaa.

Meidän hevosten näkökulmasta jokainen ratsastaja on ihan erilainen kuin kukaan muu. Minulla ei ole ollut kovin montaa sukkisratsastajaa, joten etenkin siinä lajissa olen uuden ihmisen kanssa aika hämilläni aluksi. (Sukkisratsastajissa on usein se vika, että ne jäävät kädellä tai pohkeella kiinni, eivätkä kerro selkeästi, milloin teen oikein. Uusi täti kertoikin ihmeissään matelle, kuinka minä tein ihan täydellisiä avo- ja sulkuväistöjä kun täti vain muisti kehua minua kun tein niin kuin piti. Aika hölmöä unohtaa kehua; miten minä muka voisin tietää, mikä on oikein, jos en saa selkeää palautetta!)

Maten kanssa ollaan viime aikoina treenattu pleasurea. Matte tykkää, että minun jogi alkaa olla jo oikein hyvä, mutta lopessa on kuulemma vielä hiomista. Matte saa kyllä syyttää itseään laukkaongelmista: se unohtaa monesti hengittää ja istuu liikettä vastaan enkä minä pysty kokoamaan itseäni kunnolla saati hidastamaan kun maten istunta ja hengitys estävät sen. Meille tulee onneksi ope ensi viikolla. Jospa se osaisi neuvoa mattea tuossa hengitysasiassa ja matte edistyisi eikä olisi niin hankala selässä.

Pleasuren vastapainoksi on tehty mm. laukka-rollback*-laukkatreenejä, hypätty esteitä ja maastoiltu paljon. Uudessa kodissani on sekä kenttä että maneesi. Kentällä on melkein aina jonkin sortin esterata pystyssä kun meillä asuu paljon estehevosia ja niitä käy myös valmennuksessa. Minusta on oikein kiva hypätä ja eilenkin olisin mieluummin hypännyt kuin sukkistellut.

Uusi ope ja uusi ratsastajatäti ovat luonnollisesti otettuja osaamisestani ja opettajantaidoistani. Minä olen kuulemma paras mahdollinen opetushevonen kun annan hyvin selkeää palautetta, mikäli ratsastaja ei anna oikeita apuja, ole tasapainossa tai keskity ratsastamiseen.

*Rollback on oikeastaan spin laukassa

perjantaina, kesäkuuta 18, 2010

Ruunan johtotehtävät

Minulla on ollut tavattoman tylsää kun olen ollut alkeisratsuna ihan liikaa. Viime viikolla osoitin sitten mieltä oikein kunnolla ja pääsin takaisin oikeisiin töihin. Tällä viikolla on ollut estetreenejä ja se on kivaa!

Tiistaina matte harjoitteli maneesissa tekniikkaa ja me hypättiin ihan pieniä, korkeintaan 70-senttisiä ristikoita ja pystyjä. Matte on kehittynyt tuossa hyppäämisessä kun olen auttanut sitä, eikä sitä enää pelota alle 80-senttiset esteet. Hyppytekniikan hiomiseen ei onneksi korkeutta tarvita ja tekniikkaharjoitukset maistuivat minullekin westernin ja opetustöideni välillä.

Keskiviikkona matte laittoi ohjat minun riimuun ja me mentiin metsään. Epätavallista oli, ettei me menty kahdestaan vaan maten takana istui semmoinen pikkuratsastaja. Onneksi se tyttö on kevyt ja minä hurjan vahva! Me mentiin lammelle ja tultiin kallioiden yli kotiin ja maneesissa minä jouduin vielä laukkaharjoituksiin maten kanssa, mutta nekin oli ihan kivoja.

Eilinen päivä oli ihan huippu! Minä jouduin vetämään maaston kun minun kakkosmiehellä eli Kenttiksellä oli semmoinen vähän arka ratsastaja selässä. Koska minä olen laidunjengin pomo, oli Kenttiksen ihan helppo tulla minun perässä ja se hyppäsi rauhallisesti maastoesteet ja kaikki kun minä näytin edellä mallia. Minua kysyttiin tuohon johtotehtävään erikseen kun olen laidunporukan Iso Pomo ja Suuri Johtaja. Isot pöhköt pv:t ovat niin jännissään laitumella, että minun pitää kantaa kaikki vastuu kun pärjään luonnonoloissa. Ihmiset välillä naureskelevat aidan toisella puolellakun minä pidän jöötä itseäni puoli metriä isommille kavereille. Ei se koko vaan se kyky!

tiistaina, huhtikuuta 20, 2010

Hyvä päivä

Kevättä pukkaa ja Ruunan kanssa onkin haisteltu ja maisteltu uutta vihreyttä perin pohjin maastoilemalla. Ajallisesti ollaan möngitty puskissa kauan, mutta eteneminen on perin hidasta, koska reissujen pääasia on minulle katsella ja haistella kevättä ja Ruunalle maistella kaikkea mahdollista. Nämä vapaamuotoiset syöntimaastot toteutetaan riimussa joko niin, että minä olen jalan ja hinaan ruunaa puskasta toiseen tai siten, että istun lötkösti paljaassa selässä ja pidän puolihuolimattomasti riimunnarua toisessa kädessä tai sidon narun kaulalenkiksi, jolloin siitä saa vähän tukea. Voisipa sanoa, että Ruuna ja minä olemme spring breakilla.

Eniten käyttämillämme metsäteillä on sen verran paha kelirikko, ettei siellä voi liikkua rauhallista käyntiä kovempaa. Reippaampia maastoja varten suuntaamme silloin tällöin vähän autoilluille hiekkateille ja jotain pientä säätöä tehdään maneesissa välillä.

Tänään oli tarkoitus lähteä reippaanlaiseen maastoon, mutta alkava räntäsade sai toisiin aatoksiin ja vein vastentahtoisesti hevosen maneesiin. Ajattelin, että tehdään ihan kevyitä notkeutta lisääviä harjoituksia ja testaan lisäksi, josko laukan kokoaminen tänään onnistuisi (viime viikolla Ruuna juoksi hyvin tehokkaasti pois altani, eikä laukan kokoamisesta ollut puhettakaan. Aina ei voi onnistua.).

Ruuna kulki kuin ihmisen ajatus ja kokosi ja lisäsi ja väisti ja myötäsi ja taipui. Myös laukassa. Kevättauko on mitä ilmeisimmin tehnyt terää ja Ruuna kulki kuuliaisesti ja mielellään. Räntäsadekin loppui ja pääsimme vielä metsään loppukäyntiä tekemään.

Tänään oli hyvä päivä omistaa hevonen.

tiistaina, helmikuuta 16, 2010

Oikeasta laukasta ja keskittymisen tärkeydestä

Raportoin täten, että oikea laukkani on taas kunnossa. Tein Kenttiksen emännän kanssa vähän laukka- ja esteharjoituksia viikonloppuna kun matte oli estynyt ja oikea laukka nousi ihan helposti ja pienen neuvonpidon jälkeen suostuin myös ylläpitämään sen ja tekemään siinä töitä.

Eilen olin sukkisratsastustunnilla Ratsastajatytön kanssa. Yritin lintsailla ja lorvia mahdollisimman paljon, mutta ope huomasi sen aina ja jouduin sitten kumminkin töihin, tylsää. Me tehtiin kaikkia hyödyllisiä perusharjoituksia ja harjoiteltiin tarkkuutta ja täsmällisyyttä ja minun piti tehdä oikeasti töitä ja pitää nenä kohti maata. Ope ei yhtään antanut minun kiskaista itseäni liikkeelle etujaloilla vaan vaati, että minun pitää käyttää selkääni ja takajalkojani. Yritin väittää, että se on liian rankkaa, enkä jaksa sellaista, mutta kukaan ei uskonut.

Ei minulla ollut tunnin jälkeen yhtään hiki edes satulavyön kohdalta, joten pääsin aika helpolla. Ei silti ole mitään syytä, etteikö pitäisi yrittää päästä aina vielä pikkuisen helpommalla.

Matte ja Ratsastajatyttö juttelivat vielä ratsastajan keskittymisen ja henkisen jämäkkyyden tarpeellisuudesta. Kummallakin on taipumus olla henkisesti vähän velttoja, ja se antaa minulle heti tilaisuuden tehdä vähän sinnepäin. Ammattiratsastajan erotan kyllä heti eikä minulle tulisi mieleenkään yrittää löysäillä silloin, kun minun sukkisvalmentaja tai westernope on selässä. Ne ovat niin keskittyneitä minuun ja ratsastukseensa, ettei velttoiluun tai itsensä toteuttamiseen ole mitään mahdollisuuksia.

keskiviikkona, helmikuuta 10, 2010

Talvipuuhia

En tiedä, tehdäänkö minusta nyt sitten estehevosta, mutta meillä on satunnaisten maastoesteiden ylityksen lisäksi ollut kerran viikossa estetreenit. Tarvinneeko sanoakaan, että minä olen esteissä hurjan hyvä. Heti ekoissa treeneissä hyppäsin hienosti pienet ristikot ja pystyt ja olisin jatkanut suoraan okserille, mutta matte kielsi! Onneksi se sai ulkopuolista rohkaisua ja me hypättiin sitten kuitenkin se okseri. Ei se ollut kuin 70-senttinen, mutta maten asenteesta päätellen kyseessä oli vähintään Himalajan ylitys! Matte on välillä kummallisen arka. Onneksi minä olen rohkea!

Vai rohkea! Kuka se aina maastossa yrittää jättäytyä jälkeen eikä meinaa uskaltaa olla kärkihevosena ollenkaan? Kuka säikkyy, kun koira rapisee puskassa? Kuka pelkää lumitöitä tekevää traktoria? Kuka pelästyy hätäkakkaan asti kun kengittäjä tai eläinlääkäri tulee talliin? Ei ainakaan vanha matte! Matte huom.

Matella on ollut vaikeuksia oikean laukan kanssa vaikka se oli välillä jo ihan kunnossa ja jopa työstettävissä. Nyt minä en sitä paljon viitsi maneesissa nostaa kun se tuntuu hankalalta ja maten ährääminen minun selässä epämukavalta. Maastossa minä nostan kyllä ongelmitta sen laukan, jota kulloinkin pyydetään ja voin vaikka kootakin laukkaa vähäsen jos asia kyllin kauniisti minulle esitetään. Maneesissa en viitsi kun ei siellä ole niin hauskaa tehdä hommia. Matte alkaa olla vähän jäljillä kun se on tuuminut, että tehtäisiin vaihteeksi harjoituksia pellolla.

Tänään oli kiva kirpakka pakkanen ja me leikittiin ja riehuttiin aika paljon tarhassa Kenttiksen kanssa. Esitettiin vähän oritemppuja ja noustiin pystyyn ja nipisteltiin toisiamme ja pukiteltiin ja laukkailtiin eestaas. Se on sitä hevosen leikkiä.

Minulla lähtee jo vähän talvikarvaa ja minä haluan, että minun päätä ja jalkoja ja rintaa harjataan oikein kunnolla. Päätä ja jalkoja siksi, että niissä minulla on täysi talvikarva, jonka lähteminen kutittaa. Rinnan harjaaminen on muuten vaan mukavaa. Kaikkein eniten minä tykkään korvien rapsuttelusta.



Tässä kuvassa minä kerron Kenttikselle, kuinka sen pitää olla.
Katsokaa, kuinka se väistää meitsiä! Meitsi on kunkku!

Kuvaaja ja © Janne Miettinen

sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

Ratsun viikko

Minä olen ollut kamalan paljon töissä pakkasista huolimatta. Ei niin, että kylmyys minua vaivaisi. Klipattu karvani on kasvanut jo niin pitkäksi, että se alkaa kihartua ja on niin tuuheaakin, että varmasti tarkenisin yöt nukkua nakusillani. Mattea nyt kumminkin pelottaa, että palellun, ja joudun käyttämään pyjamaa. Ensi yöksi saan sentään varmaan ohuemman yöpuvun. Toisaalta minun tallissa lämpötila pysyy melko vakiona aina kun meitä asuu siellä kolme hevosta ja me lämmitetään tila jo hyvin. Pakkasten mukaan sitten säädellään tuuletusta eli jos on hirmu kylmä, niin tuuletusräppänät ovat melkein kiinni.

Torstaiaamuna ilahduin kun minun western-ope tuli heti aamusta (minulla jäi kyllä aamuheinät vähän kesken, mutta matte antoi onneksi myöhemmin lisää). Me oltiin maten kanssa tunnilla ja tällä kertaa mattekin sai kehuja. Minua ei olisi oikeastaan juuri huvittanut tehdä töitä ja yritin kovasti juosta pitkänä ja vältellä takaosan ottamista alle ja kunnollista jogia koska se on niin rankkaa. Kyllä minä lopulta sitten menin hienosti kun matte kehotti minua töihin open neuvojen mukaan. Me saatiin kovasti läksyjä ja tämä kerta oli siitä outo, että minä sain myös haukkuja. Mutta se oli maten syy, mitäs ratsastaa huonosti!

Western-tunnin lisäksi olen viikolla tehnyt sukkisratsastusharjoituksia Ratsastajatytön kanssa ja maastoillut sekä vauhdikkaasti että rauhallisesti. Tänään minulla on kuulemma estetreenipäivä eli matte pukeutuu sukkisratsastuskamppeisiin, joissa se näyttää ihan pöljältä! Kumma kun kaikki muut ratsastajat ovat ihan normaalin tai korkeintaan vähän huvittavan näköisiä sukkisratsastusvermeissään, mutta kun mattea katselee, meinaa ihan tikahtua nauruun enkä minä melkein tunnista mattea. Matte itse väittää, että se näyttää tyhmältä siksi, ettei se tunne oloaan kotoisaksi niissä vermeissä.


Tässä minä askellan laitumella. Kenttistä on rajattu kuvasta pois kun sen
asento ei ollut ollenkaan niin kuvauksellinen. © Janne Miettinen
vaikka matte rajasikin kuvaa omin lupineen.

keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010

Ruunan ura urkenee

Minulla oli tänään sukkisratsastusvalmennusta ja nyt minun motivaatio oli kohdillaan päinvastoin kuin viime kerralla. Valmentaja oli itse minun kanssa ja matte ja se minun uusi ratsastajatyttö katselivat silmät ymmyrkäisinä, että vau miten hieno mies olenkaan!


Minä tein priimoja väistöjä, sekä pohkeen- että avo. Vastataivutuksia treenattiin myös ja tietysti normaalit kokoamiset ja lisäykset tehtiin kanssa. Olin tosi hyvä kaikessa muussa, mutta ravissa suoritetuista avoväistöistä laukkaan siirtyminen ja laukasta taas takaisin suoraan avoväistöön menivät yli minun ymmärryksen ja puhisin ihmeissäni, kun yritin käsittää, mikä on homman nimi.


Sanottakoon nyt, etten ollut koskaan aikaisemmin tehnyt tuollaista harjoitusta, joka on kokeneemmallekin sukkisratsulle hankalahko. Valmentaja kiitteli kyllä minua hyvästä yrityksestä ja siitä, että pinnistelin viimeiseen asti, että olisin osannut tehdä oikein. Minua kyllä huolestutti aika tavalla se, etten ihan tajunnut, missä mennään. Tein treenit muutenkin niin vakavalla mielellä ja asenteella, että mattea nauratti välillä ja Valmentajaakin kuulemma huvitti. Minä en sellaista huomannut kun keskityin suoritukseeni.


Minun Valmentaja sanoi taas kerran, että minä olen hyvä ja osaava ja vieläpä mielenkiintoinen hevonen, öhöm. Viime kertaan verrattuna en ollut enää juuri yhtään "tyhjä" oikealta kyljeltä eli maten skarppaaminen on auttanut. Ratsastajatytön kanssa ollaan tehty paljon laukkatreeniä ja sekin on selvästi vaikuttanut, koska Valmentajan mielestäkin minun laukka on parantunut paljon!

Syvässä lumessa kahlaaminen ja reipas ja välillä aika rankkakin maastoilu on kanssa kasvattanut minun kuntoa, joten jaksan kantaa itseäni paremmin ja matte sanoi, että näki minun liikkeissä hetkittäin jotain sellaista "schwungia" kuin oikeilla kouluhevosilla.


Ai että minä olen hyvä.