Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirat. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, huhtikuuta 23, 2018

Kavioliittosimulaattori

Lueskelin tuossa Katariinan Tallikamarista pitkän kavioliiton kulusta ja kavioliittoterapiasta (suosittelen, vastaa täydellisesti todellisuutta) ja sain siitä äkillisen inspiraation ruotia hieman oman, pian 13 vuotta täyttävän kavioliittoni tilaa. Olen vuosien treenaamisen ja taistelun jälkeen saanut niin western- koulu- kuin estepuolella suuria lupauksia antaneesta nuoresta, innokkaasta kaikkikäy-orista nalkutinkoulutuksella muokattua keski-ikäisen, elämäänsä kyllästyneen mikääneikäy-ruunan.

Maastoon vai? Ei kuule käy, ruuna tahtoo kentälle edes puolivakaviin koulutreeneihin. Kentälle? Ei sovi millään, ruuna ei pysty työskentelemään tihkusateessa vaan pää on saatava kastumiselta turvaan - etujalkojen väliin. (Onko rollkur pahasta myös silloin, kun hevonen tekee sen itse - ja ilman kuolaimia?) Vapaapäivä, jokaisen kavioläimen lemppari? Ehei, ruuna kulkee tiiviissä lähituntumassa kun siivoan tarhaa, polkee irti lenkkarini ja sen pois hätistettyäni kaataa vielä huomiota hakiessaan kottikärryt. Tapa, jota se ei ole harjoittanut sitten nuoruusvuosiensa.

Edellä kuvailluista esimerkeistä kumpuaa kuitenkin toivo: tarpeeksi kaikkeen kyllästynyt hevonen on helppo saada mukaan vaikka metsäkävelylle vapaana, ison koiran tavoin. Matkassa mukana oleva koira ei hevosen tavoin pysy aivan lähituntumassa, vaan viipottaa helposti ihmisen ja hevosen ohitse, alitse ja ylitse säntäillessään hajujen perässä. Silti lienee iloinen asia, että 50% eläimistä on suunnilleen hanskassa, kun täti harrastaa.




tiistaina, maaliskuuta 17, 2015

Vieraissa

Toisinaan on hyväksi ratsastaa muillakin hevosilla kuin sillä ainoalla omallaan. Eilen oli pakkorakonen, koska ystävä tuli kipeäksi ja hänen suomenhevostammansa oli liikutusta vailla.

Meillä on ko. tamman kanssa vuosien yhteinen historia. Ensimmäisen vuoden tamma katseli minua pitkin nenänvarttaan ja oli selvästi sitä mieltä, ettei minulla ole enempää arvoa kuin rikkahippusella. Toisena vuonna tamma tottui minuun ja alkoi tykätäkin.

Kolmantena vuonna se alkoi olla kuin oma ajatukseni. Nyt en ollut nähnyt tammaa puoleen vuoteen, mutta kun huutelin pihaton ovella "omaa" hevostani niin sieltä se tuli kuin olisimme tavanneet edellisenä päivänä. Ynnä meni vapaana hoitokarsinaan kuten meillä on tapana ollut. Hevosen muisti on pitkä ja kun kerran saavuttaa hevosen ystävyyden, se yleensä pysyy, ellei ihminen sitä ystävyyttä ja luottamusta jollain tavalla riko.

Tehtiin tamman kanssa pitkä käyntimaasto, jonka aikana kokoamiset ja taivuttelut tapahtuivat kuin itsestään. Tamma esitti omia ajatuksiaan reittivalinnoistani, mutta liki koko matka meni hyvässä yhteisymmärryksessä. Ainoastaan yksi kosteampi polun kohta sai tamman protestoimaan enemmän, mikä on menneiden vuosien valossa täysin ymmärrettävää. Hyvin silti selvittiin ja reissu oli kummallekin rento ja iloinen.


Lenkkivarustuksena hevosella oli satula ja suitset, joissa "kuolaimina" LG-bridlet. Rallimaastoihin tämän tamman kanssa on vaihtoehtona suora muovikuolain. Osaavan ihmisen kanssa se käyttää koulutreenissä kolmipaloja, mutta suurin osa ratsastuksesta menee LG-voimin. Tässä taas kerran huomauttaisin, että ratsastus lähtee ratsastajan omasta mielestä ja painoavuista. Kuolaimella on hyvin vähän vaikutusta jos homma tehdään oikein.

Reissussa oli mukana myös kaksi koiraa, omani ja lainattu.

maanantaina, toukokuuta 14, 2012

Vallanhalusta ja sen seurauksista

Minua on pyydetty kertomaan siitä, miten minun vallankaappaushanke meidän poikamiesten pihatossa oikein sujuu.
Ei se suju. Menin tässä muutama viikko sitten kovistelemaan meidän lauman pomoa kun se makasi maassa torkuilla, mutta se potkaisi minua makuullaan(!) naamaan. Perhanan epäreilu jätkä. Siitä potkusta saamani haava tulehtui maten hoitoyrityksistä huolimatta. Minulle piti kutsua eläinlääkäri ja sain viiden päivän kuurin piikitettävää antibioottia ja vielä kipulääkettäkin tarpeen mukaan annettavaksi. Lisäksi sitä haavaa piti pestä kahdesti päivässä. 

Ai että minä inhoan kun minun naamaan ruiskutetaan vettä! Annoin kyllä tosi kiltisti maten pestä sitä haavaa, olenhan hyvin käyttäytyvä herrasmies. Matte oli aika äkeissään minun törppöydestä ja siitä, että meidän treenikausi keskeytyi. Meillä on kummallakin aerobisen kunnon kohotus meneillään ja minun piti sitten pitää hoidon aikana siitä tauko.

Kerran meillä kyllä oli kaverin kanssa oikein hyvä ja pikkuisen aerobinenkin harjoitus keskellä minun sairaslomaa. Me oltiin rauhallisella käyntilenkillä metsässä kun minun kaveri säikähti sen takana rymyävää tyhjäpäistä koiraa ja törmäsi minun takapuoleen ja sitten ohitti minut. Sekä matte että kaverin matte putosivat maahan (meillä ei ollut kummallakaan satulaa, eikä ratsastajat silloin ole siellä selässä oikein tukevasti) ja me otettiin kaverin kanssa ensin lyhyt pikaspurtti. Sen jälkeen me neuvoteltiin vähän aikaa samalla, kun kuunneltiin emäntien huutelua ja maanittelua kauempaa. Päädyttiin sitten kumminkin siihen, että mennään ihan äijäporukassa takaisin tallille, jonne me hölköteltiinkin sitten kaikessa rauhassa.


Emännät tulivat kymmenen minuuttia myöhemmin hirmuisen kiukkuisina ja minun kaveri joutui takaisin maastoon. Minä en joutunut, koska olin toipilas. Enpä kyllä saanut työnjälkeiskaurojanikaan.



Tässä kuvassa minä teen hyökkäyksen kohti meidän tyhmää uutta koiraa, joka tuli liian lähelle kun minä söin uutta vihreää. Matte kuvasi selästä.

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008

Hiiriä ja ihmisiä

Tallihiirten poikaset ovat näemmä kuoriutuneet ja lähteneet pesästä. Joka paikka on täynnä jumalattoman sööttejä hiiripikkuisia ja sitä itteään eli jyrsijän paskaa. Tallikoirilla on helpot ajat kun pikkuhiiret eivät vielä osaa varoa niitä. Teurastus on käynnissä ja uhreja lojuu pitkin poikin tallin käytäviä. Omin käsin en raaski pikkuhiiriä tappaa mutta koirille kyllä osoitan ne ja myrkyt levitän ilman mitään omantunnontuskia.

Hiiret, myyrät ja joskus rotatkin ovat talleilla ja muissa isommissa eläinyksiköissä välttämätön paha. Kunnollinen tallikissa tai -koira on painonsa arvoinen kullassa. Lisäksi kannattaa myrkyttää kunnolla muutaman kerran vuodessa eri myrkkyjä vaihdellen. Pikkujyrsijät tulevat hämmästyttävän nopeasti resistenteiksi* yhdelle myrkkylaadulle eikä niiden populaation kurissapito onnistu myrkkyä vaihtamatta.

Kevään hupijuttu oli kun löysin yhdestä myrkkylaatikosta myyränpesän. Siellä oli emo hoivannut poikasiaan ja saatellut ne maailmalle. Ruokaakin sai kätevästi ihan vierestä, ei tarvinnut laatikosta poistua. Tällä hetkellä pikkutallissa vipeltänee edelleen jokunen tietylle myrkylle vastustuskykyinen myyräyksilö.

Uudessa kodissani vallitsi pitkän aikaa melkoinen hiiriongelma. Maaseudulla omakotitaloissa on aina talvisin jonkin verran hiiriä mutta nämä olivat saaneet talon edellisten asukkaiden aikana mellastaa ja lisääntyä vapaasti (olivat kuulemma tyhjentäneet kymmenen kilon koiranruokasäkin alta viikossa!).

Ensimmäinen toimenpide muuton jälkeen olikin virittää hiirenloukut. Noin puolentoista kuukauden ajan keskimääräinen hiirisaalis vuorokaudessa loukuissa oli neljä kappaletta. Loukut napsahtelivat yötä päivää ja vainajia kertyi. Lisäksi vintillä oli huolella ja rakkaudella viritetyt myrkkylaatikot. Kaikki elintarvikkeet säilytin ja säilytän hiirenpitävissä purkeissa. Silti taistelu hiiriä vastaan kesti sen puolitoista kuukautta ja välillä iski uskonpuute kun tuntui, etteivät nämä lopu ikinä.

Huhtikuun lopulla taistelussa eloonjääneet metsähiiret muuttivat pois ja sen jälkeen saalis oli pelkkiä kotihiiriä. Lopulta loukut kävivät enää harvakseltaan eikä komeroihin ilmestynyt uusia papanoita ja pissaläikkiä. Taistelu oli voitettu!

Sota alkanee uudelleen muutamien kuukausien kuluttua kun syyskylmät ja ravinnonpuute ajavat metsähiiret asuntoihin. Kotihiiripopulaationi on toivoakseni kuollut sukupuuttoon tai ainakin muuttanut naapuriin.

*Omiin kokemuksiin perustuvaa päättelyä, tälle ei liene tieteellisiä perusteita.


keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008

Koirasta rukkaset - paras idea ikinä!

Helevetin kuutisentoista. Tuli niin hiano alku juhannukselle että. Koirajuniori (ikä viisi ja puoli vuotta) söi kauppareissun aikana kämpillä yli 20kpl vahvoja koirien maksanmakuisia särkylääkkeitä jotka oli varattu mahdollisen käärmeenpureman ensiavuksi mökkilomalle. Tietenkään niin suurta määrää kipulääkettä ei saa syöttää edes kahdelle koiralle koko neljän päivän aikana vaikka olisivat kuinka kivuissaan. Minä nyt kumminkin varaudun kaikkeen ja otin mukaan ison satsin tabuja.

Koiraperkele oli avannut siististi kassin vetoketjun, ottanut esiin särkylääkepussin ja vetänyt koko satsin mätiin maksoihinsa. Oksentamaan tuota ties monennenko polven katukoiraa ei saa kotikonstein millään. Se, minkä koira on syönyt, myös pysyy sen vatsassa.

Mies on tällä hetkellä hakemassa parafiiniöljyä ja leseitä, jotta koko särkylääkesatsi ei pääsisi imeytymään koiran elimistöön. Parafiiniöljyn antaminen koiralle on vihoviimeistä. Tai ei niinkään itse antaminen vaan jälkiseuraamukset. Öljy näetsen valuu hissukseen koiran läpi noin kolmessa vuorokaudessa jonka aikana koiraa ei voi pitää kalustetuissa huoneissa. Sitä öljyä nimittäin puskee ulos koko ajan, ulosteensekaisena tiätty.
Piti taas tämäkin kokea.

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

Alan olla valmis esittämään raportin asumisolosuhteistani nyt, kun olen asunut maalla rapiat kolme vuotta. Tällaista minullakin on. Tänä keväänä vain ei ole lunta.

Jäsenhakemus EFFIin tehty. Lue esim. täältä miksi. Tämän adressin käväisin myös allekirjoittamassa.

Enää kaksi päivää vaivaa ja vastuuta vieraista elikoista. Sen jälkeen nukun viikon. Kun saisi kaikki otukset pidettyä elossa ja terveinä vielä 48 tuntia.

Up n' date: Yksi kaakki kehitti tietenkin allergisen reaktion tms. jollekin ja on täynnä pientä näppylää. Ilmeisesti - onneksi - sillä ei ole kipuja eikä edes kutinaa. Tamma oli kovin tohkeissaan yhteisestä ajastamme kun suoritin sille tarkastusta eikä se päästänyt muita hevosia lähellekään.

Talon koiralla alkoi juoksu ja minun piti heivata oma leikkaamaton uroskoirani hoitoon. Nyt narttu etsii sitä, olivat tietysti ehtineet suunnitella perheenlisäystoimintaa jo.

perjantaina, tammikuuta 04, 2008

Varteenotettavaa valmennuksesta

On se vain merkillistä, miten ihmiset kuvittelevat, että valmentaja opettaa sen hevosen ja itse ei tarvitse tehdä mitään. Silmät ymmyrkäisenä seuraan kuukaudesta toiseen, kuinka ihmiset yliolkaisesti jättävät noudattamatta tallillamme käyvän huippuvalmentajan neuvoja, ratsastavat tasan samoin kuin ennenkin ja valittavat seuraavalla kerralla valmentajalle, ettei hevonen ole edistynyt yhtään. Ei kai se hevonen perkule itsestään edisty! Itselleen siellä valmennuksissa on tarkoitus oppi ja tieto kerätä ja valmentajan neuvojen mukaan saada se hevonen siinä valmentajan käyntien välillä kulkemaan paremmin/rennommin/enemmän eteen, mikä nyt kunkin tavoite on. Jokseenkin turhaa on syytää pätäkkää valmentajalle jos itse ei osaa onkeensa ottaa.

Reilut kymmenen vuotta sitten iäkäs mies ajokoirineen ihmetteli ToKossa, miten minun naurettava nelikuinen karvapalleropentuni edistyy niin hyvin ja hänen aikuinen ja fiksu koiransa ei lainkaan. Kävi sitten ilmi, että äijä kuvitteli, että siellä koulutuksessa se oppiminen tapahtuu eikä tehnyt koiransa kanssa viikon varrella yhtikäs mitään vaan antoi sen kiskoa silmät pullollaan hihnan päässä niin kuin aina ennenkin. Minä luonnollisesti opetin koiralleni muutaman minuutin pätkissä päivittäin, leikin varjolla, ToKon ihmeellisyyksiä.

Ajokoiramies kävi koulutuksessa muutaman kuukauden ja lopetti sitten. Hän ei pystynyt ymmärtämään, että työ on tehtävä itse siinä koulutuskertojen välillä ja koulutustilaisuudet ovat pääasiassa koiran ohjaajia varten.

Nyt kun Ruunanen käy myös kouluvalmennuksissa, treenaa Sukkistäti valmennuksien välillä siellä valmennuksessa opittuja juttuja ja työstää erityisesti niitä asioita, joihin valmentaja on kehottanut kiinnittämään huomiota.
Minä puolestani harjoittelen länkkärituntien välillä Ruunan kanssa juttuja, joita western-opettaja on suositellut.
Kaikki Ruunan valmennus ja koulutus tehdään hevosen ehdoilla ja hevoselle mukavaksi. Ruuna on erityisen perso kehumiselle ja edistyykin kehujen voimalla huikeasti nopeammin kuin eräs tuttu kouluratsu, jonka omistajan metodeihin kuuluvat kovat rangaistukset aina kun hevonen tekee "väärin" ja hevosen kiittämisen täydellinen unohtaminen kun se tekee oikein.

Ruuna on tietysti yhä nuori ja tarvitsee paljon positiivista palautetta pysyäkseen työintoisena. Työmoraali onkin toistaiseksi pysynyt korkealla: kun Ruuna näkee minut tai Sukkistädin, se tälläytyy tarhan portille toiveikkaana odottamaan josko lähdettäisiin töihin.

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Joulunaika vilahti ohi lähes huomaamatta ja täysin ilman stressiä, kiitos ulkomaanmatkan. Wien on mahtava joulukaupunki ja Suomessa ahdistavilta ja mauttomilta näyttävät jouluvalot ovat Wienissä upean tunnelmallisia vaikka mittakaava onkin hiukkasen toinen. Turku muutamalla kämäisellä jouluvalorimpsullaan onkin verraten nolo "joulukaupunki".

Pikkupakkanen ja väliin taivaalta leijailevat valokuvaukselliset isot lumihiutaleet sekä useampi mukillinen glüchweinia toivat lämpöisen joulutunnelman. Reissun kohokohta oli luonnollisesti Wienin espanjalaisen ratsastuskoulun näytös josta myös ei-niin-hevosista-kiinnostunut Mies jaksoi innostua.

Iso kiitos Tiralle, joka viitsi ja jaksoi matkani ajan liikuttaa ja muutenkin katsoa ruunanretaleen perään. Kiitokset myös vanhemmilleni, jotka halukkaasti ottivat pyhiksi riesakseen kaksi ylimääräistä isoa koirankuvatusta.

torstaina, marraskuuta 08, 2007

Henkilökohtainen tragediani tänään: myöhästyin töistä pahan kerran. Koiranpahalaiset karkasivat aamutuimaan eivätkä tulleet takaisin siiheksi kun olisi pitänyt töihin lähteä. Onneksi pomo oli ylen ymmärtäväinen ja käski odottaa koiria ja tulla vasta sitten kun hurtat ovat varmassa tallessa.

Ongelmani ratsastuksessa - tai pikemminkin yksi niistä - on liiallinen jäykkyys. Jos rentoutan hartiani, jumiutuvat jalkani ja päinvastoin. Täytyy taas ruveta ratsastamaan enemmän ilman satulaa niin pääsee rentoutumaan. Kokeilin sitä jo tänään.

Ruuna kyllä vähän ihmetteli miksi potkin sitä kankkuun kun yritin könytä makuuasennosta istumaan sen selässä. Ilman satulaa ratsastus ei ehkä ole omiaan rentouttamaan hevosta...? Polle seisoi kiitettävästi paikallaan koko ratsautumistoimituksen ajan ja tuntui toimivan paljon paremmin kun olin kerrankin rentona siellä selässä. Enemmän satulatonta treeniä siis ja lisäksi jotain jumppaa ja venyttelyä meikäläiselle. Jooga on nyt jotenkin jäänyt kun ratsastustunnin jälkeen ei enää jaksa lähteä mihinkään. Jospa saisi sen tunnin siirrettyä jollekin toiselle päivälle. Täytyy kehitellä ideaa.

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Koirajunioria puri kyy kuonoon tässä parisen viikkoa sitten. En suoranaisesti nähnyt tapausta vaan kuulin vain uikahduksen ja ajattelin koiran saaneen sähköiskun hevosten paimenlangasta. Kuono alkoi koiralla hiljalleen turvota ja illalla se muistutti jo muumipeikkoa tahi shar-peitä. Seuraavaksi aamuksi turvotus laski jo huomattavasti ja viikon kuluttua tapahtuneesta kuono oli täysin normaali.

Tapahtumasta oli se hyöty, että kyynpurematietous tuli päivitettyä ja kyypakkauksen saatavilla olon tärkeydestä itseään muistutettua. Koira selvisi onneksi helpolla eikä ollut selvästi kipeä kuin puremailtana, jolloin annoin kipulääkettä. Heti seuraavana päivänä koira oli oma iloinen itsensä, juoksi ja touhusi sen valtavan nenänsä kanssa.

Jos koiraa puree käärme, toimi seuraavasti:

*Pidä koira levossa, jotta myrkky ei leviä elimistöön (oma koira kyllä leikki rajua palloleikkiä kunnes huomasin turvotuksen)
*Anna välittömästi yksi kyytabletti koiran kymmentä painokiloa kohti
*Jos koira on riskiryhmää eli hyvin vanha, nuori tai pieni, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin
*Jos koiralla tulee pureman jälkeen hengitysvaikeuksia tai se on hyvin apaattinen, myös yhteys eläinlääkäriin

Nettiä selatessa huomasin ihmeekseni, että ampiaisen pistoa pidetään koiralle vaarallisempana kuin kyynpuremaa. Eli meillä oli onni matkassa kun vastustajana oli kyy eikä parvi kiukkuisia ampiaisia. (Mihin ampiaiset oikein katosivat tänä vuonna? Alkukesästä niitä jonkin verran näkyi mutta sitten ei lainkaan.)

BBC:n koiratappeludokumentin ja sen jälkipuinnin osalta on Mikki sanonut kaiken olennaisen.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Juniori joessa


keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007

Olen luokattoman väsynyt. Kun pariin vuorokauteen mahtuu kuusi ukkoskuuroa, on elämä paukkuaran koiran kanssa yhtä säätämistä.

Yöt ovat pahimmat. Koira ei osaa päättää pelkäisikö ukkosta sisällä vai ulkona. Keskellä yötä sateesta sisään tullut, märän koiran hajuinen, kuuma, tärisevä ja läähättävä karvakasa ei ole parasta mahdollista sänkyseuraa.

Päivät menevät suht mukavasti jos ei liikaa häiriinny jalkaan liimaantuneesta koirasta. Kastumista inhoava koira yrittää tulla mukaani jopa suihkuun. Yöllä koira ravaa hermostuneena ympäri taloa, haluaa ulos, sisään ja taas ulos, tulee välillä viereen ja ryömii toisinaan peloissaan sängyn alle.

Pelkäävää koiraa ei pidä kohdella mitenkään erityisellä tavalla. Jos sille alkaa leperrellä ja lohdutella, koira on aivan varma, että tilanne on todella kauhistuttava kun emäntäkin käyttäytyy omituisesti ja alkaa silloin pelätä ja jännittää kaksin verroin. Pitäisi siis käyttäytyä mahdollisimman normaalisti mutta kuitenkin pysytellä koiran tukena ja turvana jos mahdollista.

Eilisiltana huokaisin helpotuksesta: ei sada, ei jyrise. Pian alkaa kuitenkin kuulua kummallista, säännöllistä pauketta. Rannikkotykistö harjoittelee. Koska koira ei erota omia vieraista, se on jälleen kauhuissaan. Kello tulee kaksi, kello tulee kolme. En nuku silmällistäkään kun koira ravaa eestaas. Pisteenä iin päälle alkaa puoli neljältä ukkoskuuro, joka jää päälle kiertämään. Mahtavaa.

Ajattelin tehdä illalla pitkän, virkistävän, sateenraikkaan maastolenkin hevosen kanssa. Jäänee tekemättä kun olen niin väsynyt etten meinaa pystyssä pysyä.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Pelkuri ja pallo


tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Orin turinat, osa 3

Nyt on sitten kiva kun minun tarha on kuivunut eikä tarvitse enää leikkiä mudassa. Meillä on muulin kanssa sellainen uusi leikki, että me irroitellaan pihaton ovesta muoviliuskat, joiden lomasta kuljetaan sisään ja ulos. Kun ulkona on jo lämmintä niin ei niitä liuskoja tarvita enää lämmöneristeeksi tai pitämään tuulta poissa.

Yleensä minä revin liuskan irti ja heiluttelen sitä muulin edessä. Muuli ottaa silloin hampaillaan kiinni kaitaleen toisesta päästä ja minä toisesta ja sitten me vedetään niin kovaa kuin jaksetaan. Se on hurjan kiva leikki ja sitä voi leikkiä aina uudestaan kun henkilökunta naulaa ne liuskat takaisin ja minä revin ne uudestaan irti. Matte ja muu henkilökunta puhuu jostain Sidostesukkamainoksesta, mutta siinä on kuulemma jotain koiria enkä yhtään ymmärrä miten muuli tai minä voitaisiin olla koiria.

Koirat on aika turhia otuksia muutenkin. Minun kotona niitä asuu kolme ja maten kanssa tulee aina kaksi. Niihin kaikkiin minä olen tottunut enkä paljon niistä välitä, mitä nyt joskus yritän potkaista niistä nuorinta ja tyhmintä joka tulee minun jalkoihin ja innostuu joskus komentamaan minua. Kun tulin vanhasta kodista tänne uuteen kotiin niin rauhoituin kyllä heti kun näin koirat. Oikein huokaisin ja rentouduin. Tuntuu jotenkin niin kotoisalta kun on koiria vaikka ei niistä silti juuri mihinkään ole.

Matte on ollut vähän kipeänä eikä me olla tehty moneen päivään mitään kivaa. Toivottavasti huomenna on vielä hyvä ilma ja mentäisiin metsään. Minusta on hurjan kiva samoilla puiden seassa ja kiipeillä kallioilla enkä minä tarvitse mitään polkujakaan kun olen kuulemma jänkäjalka. Mitähän sekin sitten tarkoittaa. Ihmisillä on joskus tosi kummia juttuja eikä ne aina selitä niitä niin, että hevonen ymmärtäisi mitä ne tarkoittavat.


tiistaina, toukokuuta 30, 2006

Unelmia ja puutarhahommia

Ystäväni toteuttavat unelmiaan. Yksi on töissä Saksassa, kouluttaa siellä hevosia. Toinen muuttaa yhteen rakastettunsa kanssa, ottaapa vielä koirankin.

Oma elämäni on toisaalta hiljaiseloa, toisaalta kauhiaa vipinää ja kiirettä. Töillä on taipumus kasaantua vaappuviksi vain sortumistaan odottaviksi torneiksi (vain kuvaannollisesti, paperitöitä on nykyään aika vähän) tai sitten niitä ei ole kuin muutaman tipan verran, niin vähän, ettei niillä janoista elätä (taaskin kuvaannollisesti, muonitus on tärkeintä ja alkomaholi luksusta, kraanavesi on ilmaista koskapa mökkini alla vellovat valtavat vesivarat).

Maalla on -yhä edelleen- mukavaa. Laidunkausi on alkanut, hepoiset ovat jo toista kuukautta olleet yötä päivää ulkona. Minkä karsinoiden siivouksessa säästää, sen tarhojen putsauksessa menettää. Pitäisi alkaa myydä kaupunkilaisille muutaman tunnin lannanluontielämyksiä: Koe Aito Paskanhaju Ja Selkäkipu, Valita Jälkeenpäin Viikko Kipeytyneitä Lihaksiasi.

Olen perustanut kukkapenkin. Koiranuorukainen oli avuliaasti kääntänyt sen etukäteen, tarvittiin siis vain istutustoimia ja kastelua. Siirsin runsaasti kansoitetuista kukkapenkeistä taimia tuohon yhteen tyhjään. Toivottavasti edes osa on koristekasveja, hyvin olen saattanut siirtoistuttaa muutaman rikkaruohopuskan.

Yllättävän raskasta on puutarhanhoito: Olen päättänyt pitää kaksi kukkapenkkiä edustuskelpoisena ja niistä saakin vähän päästä olla riipimässä rikkaruohoja. Kerta viikossa ei oikein riitä. Jos tulee kuivia kausia niin pitää vielä kastellakin. Huoh.

Lähden naapuriin kahveelle. Huolehtikaa tonteistanne.

torstaina, maaliskuuta 30, 2006

Ihanaa olla rakastettu ja ikävöity. Tallikoiria tunki syliin asti (on kuulkaas mielenkiintoista kun 60-kiloinen tanskandoggi yrittää olla ihan pieni ja ahtautua sylkkyyn), hevoset hörhöttelivät (toivoivat kuitenkin vain saavansa ylimääräisen rehuannoksen, mokomatkin kutaleet) ja ihmiset halailivat. Vain viikon poissaolon jälkeen!

Pikkuori oli niin täpinöissään kävelylle lähdöstä, että melkein unohti syödä. Ei nyt sentään ihan: Pojukka syö hyvin vaikka viereisessä karsinassa olisi kiimainen tamma. Tämä ei lupaa hyvää siitosuralle..
Niin on hevonen kuin emäntänsä: Kaikki okei niin kauan kuin syötävää riittää.

Pikkutamma yritti tapansa mukaan olla kovasti avuksi kun siivosin pihattoa. Tyttären aika käynee hyvin pitkäksi koska sillä ei ole lainkaan älyllistä seuraa; joutuu raukka Pöljän Arabin kanssa viettämään päivät pitkät ja yötkin läpeensä. Minut tamma nuuski tavallista tarkemmin yltä ja päältä, olin osin kaupunkivaatteissa vielä. Mietityttää millaiseksi pikkutamma hajujen perusteella mieltää Turun.