Näytetään tekstit, joissa on tunniste varsat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste varsat. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, kesäkuuta 06, 2020

On vuosi 2020

Kuluva vuosi on lyönyt itse kutakin turpaan tahi vyön alle. Meillä Ruunan kanssa talliarki on onneksi jatkunut lähes ennallaan. Muita kuin tallikavereita tulee tavattua normaalia harvemmin, mutta muutos ei ole kovin suuri. Arkikuulumiset tuttujen kanssa vaihdetaan lähinnä netissä tai puhelimessa - ihan niin kuin ennenkin. 

Ruunan pääasiallisena toimena on ollut kasvattaa viime kesän orivarsasta hyvin käyttäytyvä teinihevonen. Asiaa helpottaa Ruunan yleinen rakkaus varsoihin - nykyinen on kolmas kasvatettavansa - lempeys ja työteliäisyys. Pikkutyyppi on hyvin kehityskelpoinen ja tähtää ajo- ja aikanaan myös ratsuhevoseksi. Ruuna on myös heilastellut varsan äitiä ja isoäitiä aikeena ilmeisesti saada uusi varsa kesälle 2021. Lisääntymiskykyä Ruunalla ei luonnollisesti ole, mutta varsaa kuin varsaa se pitää omanaan ja hoivaa hellästi kohti aikuisuutta.

Tuollainen vuoden vanha saa vielä hyppiä reilusti leikkisedän päälle ja ottaa muitakin vapauksia kuten esim. syödä samasta kupista. Vasta siinä kolmivuotiaalta aletaan hevosten keskuudessa vaatia aikuisempaa käytöstä. Vuoden vanha on vielä ihan varsa.

Kuva on meidän tallinpitäjä ottama. Laiduntreenit ovat kriittisessä vaiheessa. Ruuna on fyysisesti oikein hyvässä kunnossa ja on päässyt laiduntamaan kolmisen tuntia vuorokaudessa. Enempää ei ravinteikkaan alkukesän ruohon kanssa oikein uskalla ettei ala kertyä lisäkiloja tai iske kaviokuume. 


sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2018

Oi aikoja, oi tapoja

Hevosblogien, saati sitten muita aiheita käsittelevien, lukeminen on viime vuosina itseltäni jäänyt lähes tyystin. Taidan seurata säännöllisesti enää kolmea hevosaiheista blogia. Niistä Takaisin lähtöruutuun on ainoa julkinen, muihin tarvitsee kutsun.

Ei usko nykyboggaaja, millaista oli bloggaaminen 2000-luvun alussa. Erityisesti suosittujen blogien palkitseminen vuosittaisessa Kuukkeli-gaalassa oli pikkuisen toista kuin nykyiset markkinointihenkiset pönötystilaisuudet. Kas kun markkinointiyhteistyötä ei ollut vielä keksitty eikä blogeissa ollut mainoksia lainkaan. Ikinä. Ehkä tästä syystä en osaa enkä halua lukea blogeja, joissa tuotemainontaa vilisee niin sivuille upotettuna kuin sisällössä. Olisihan tuo kieltämättä messevää elättää itsensä kotisohvalta, ainoastaan blogia kirjoittamalla. Tuskinpa sellainen tässä maassa onnistuu, vaan pitäisi suunnata kansainvälisille vesille - ja markkinoida itseään aggressiivisesti.

Ruuna voi yllätys yllätys! paksusti, laiduntaa hieman, kasvattaa taas kerran peruskuntoa ja esiintyy Takaisin lähtöruutuun-blogissa muutaman kerran nimellä Setähevonen.

Ruuna aka setähevonen ja ponivarsa Albert.

sunnuntaina, huhtikuuta 11, 2010

Ruunan jälkikasvun kuulumisia

Minulla kävi tänään vieraita. Minun jälkeläisteni omistajat tahtoivat tavata ja ihastella minua. Poikani isäntää en ollut ennen tavannutkaan, tyttäreni isäntäväki puolestaan oli minulle ennestään tuttua.

Minun piti poseerata valokuvissa joka suunnasta, mikä vähän harmitti mattea, joka ei ollut ehtinyt yhtään harjata minua kun vieraat tulivat vähän etuajassa. Kurakuorrutus ei onneksi minun hienoa ulkomuotoani kätke!

Miesvieraat ihailivat lihaksiani ja maskuliinisuuttani ja tyttäreni emäntä osasi kehua selkääni ja hienoa kaulaani. Kaikki ihailivat hyvää käytöstäni ja juttelivat maten kanssa yhtäläisyyksistäni ja eroavaisuuksistani jälkikasvuuni nähden.

Minusta oli hyvä kuulla, että lapsille on ruoka maistunut, eivätkä ne ole kasvaneet nirsoiksi. Pojalla on kuulemma jouhia, tytär on kalju. Tyttären jouhien kasvua kovasti odotellaan, mutta matte sanoi, ettei kannata henkeään pidättää. Minunkaan jouhet eivät vielä kasva kunnolla kun olen rotuni mittapuulla nuori.

Lapseni ovat kovasti kauniita ja sopusuhtaisia, poika on samanvärinenkin kuin minä. Ja aika äijä kuulemma, oli naisten peräänkin jo minua nuorempana. Molemmat lapseni ovat fiksuja ja oppivaisia ja ajolle opetettuja. Tyttären ratsukoulutus on hyvässä vauhdissa. Poika menee kuulemma ratsutukseen tulevana kesänä.

Minulla ja jälkikasvullani on sama ratsuttaja ja hänen työhönsä ovat kaikki olleet tyytyväisiä. Tytär on harjoitellut vasta westerniä, mutta aloittaa myös sukkisratsastuksen opinnot. Minusta monipuolinen koulutus on oikein hyvä juttu ja minulle itselleni matte yrittääkin kehitellä jotain ajokurssia kesäksi.


Iltasella me mentiin maten ja koirien kanssa metsään ja minä sain etsiä ensimmäisiä vihreitä korsia. Niitä ei kovin paljon ollut, joten söin lisäksi kanervaa, mustikanvarpuja, yhtä tiettyä jäkälää ja kahta erilaista sammalta. Mattea ihmetyttää se, millä perusteella minä valitsen evääni, mutta minä tiedän, mistä tykkään. Joskus syön sellaistakin, josta en niin pidä, mutta joka on minulle hyväksi. Kuusenhavuja minä en tähän aikaan keväästä syö enää juuri ollenkaan, mitä nyt joskus saatan ikävystymisen torjumiseksi napostella niitä tarhassa jos kaveri on mennyt vaikka töihin.


Tämän kohtaamisen seurauksena minulle ja rouvalleni syntyi tytär.
Poika syntyi vuotta myöhemmin.

tiistaina, syyskuuta 09, 2008

Pikkuori junior


Ilmeet kertovat kaiken:

Photobucket
Tässä pikkuista jännittää vielä vähän kun on vieraampi
ihminen. Silti on jo uskallettu emätamman kyljestä pois.


Photobucket
Käsi on kiva juttu, eikä ihminenkään enää tunnu
kovin pelottavalta.


maanantaina, heinäkuuta 21, 2008

Ruuna on isukki!

Minä olen kuulemma saanut pojan. Ei minua oikein varsat kiinnosta mutta poikani emän kanssa uudistaisin mielelläni tuttavuutemme. Siinä oli mukava tamma; iloista antajaa se oripoika rakastaa! Vaan nyt on nuo lisääntymistouhut minulta ohitse ja nykyistä tammaani pyrin vain suojelemaan toisten ruunien lähentelyltä.

Matte sanoi, että uusi varsani on oikein hieno mutta kovin arka. Muut ihmiset sanovat, että ihan normaali varsa mutta curlyksi tai länkkärirotuiseksi kyllä kamalan ujo tapaus. Matte ei ole päässyt rapsuttamaan pikkuherraa ollenkaan vaan on joutunut kuvaamaan kauempaa. Minun vuoden vanha tyttäreni sen sijaan oli päässyt ujoudestaan ja yritti syödä maten varpaat. Se on vielä niin nuori, ettei ymmärrä, että varpaiden kuuluu olla kiinni ihmisessä eikä niitä voi irrottaa.

Me ollaan koko lauma uudella laitumella aika kaukana tallista ja ihan maten takapihalla. Minä pidän silmällä kun matte kulkee sisällä ja pihalla eestaas ja toivon, että saisin porkkanoita tai leipää suoraan keittiön ikkunasta. En minä ikinä saa mutta koskaan ei pidä luopua toivosta!

Minä olen alkanut harjoitella esteratsuksi. Vaikka minä hyppään itsekseni hyvin ja joskus huviksenikin laitumella olevia maastoesteitä ja olen hirmu hyvä irtohypytyksessä niin minusta ei ole mitään järkeä hypätä ratsastajan kanssa. Hypätköön matte tai Sukkistäti itse jos hypätä tahtovat! Minä nyt olen kumminkin joutunut vähän menemään laukkapuomeja ja ensimmäisen tarkoituksella hypätyn maastoesteeni hyppäsin maten kanssa viime viikolla. Se oli sellainen pieni tukki maastoesteradalla ja matte vähän puhui, että mentäisiin sinne radalle ehkä vielä tänä iltana.

Photobucket
Tässä on minun poika viikon vanhana.


sunnuntaina, heinäkuuta 20, 2008

Varsakuvia

Photobucket
Pikkumies 1vrk.

Photobucket
Melkein sama kuva mutta parempi valaistus.

Photobucket
Pitkäkoipi

Photobucket
Vuotias tammavarsa. Näkyy isänsä lailla olevan koko perso ruualle.


keskiviikkona, heinäkuuta 16, 2008

tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

Tuplaisukki

Ruuna on tullut toista kertaa isäksi. Tämä on mahdollista sillä kurin, että astuminen tapahtui viime kesänä kun Ruuna oli vielä Ori. Tällä kertaa tulos on orivarsa kuten salaa toivoin. Ihana vaaleanrautias vaaleaturpainen honkkeli, eksyksissä omien jalkojensa keskellä. Ja se on ihan kihara! Pienen pieni (oikeastaan iso vaikka oli muutaman hetken ennenaikainen!) ja terhakka puhdasrotuinen orivaavi, jne, lässyn lässyn.

Kuohujuomaa nautittiin ja orin ensimmäiseltä vuorokaudelta napsittiin heti ainaski sata miljoonaa kuvaa. Kamerani muistikortti on luonnollisesti kuvaa pullollaan ja lisään sellaisia tänne heti kun saan kameran ja tietokoneen samaan tilaan.

Varsankatselureissulla näin myös Ruunan vuotiaan tammajälkeläisen. Upean näköinen, tasapainoinen sekä henkisesti että fyysisesti, melkoinen kaunotar. Uih! Tahtoo kasvattaa hevosia!

Ruunan nykyisellä kotitallilla on se paha puute, että hevosten keski-ikä on melko korkea. Ruuna on viisivuotiaana nuorin, seuraava on kahdentoista ja parikymppisiä on useita. Vanhoissa hevosissa on puolensa mutta nuorison kasvua ja kypsymistä on niin vänkä seurata ettei siihen meinaa yksi hevonen riittää. Pitää ostaa uusi varsa?

torstaina, syyskuuta 06, 2007

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain

Suomenhevosen kantakirja täyttää tänään sata vuotta. Onnittelut ovat paikallaan. Itse olen viettänyt tätä juhlapäivää migreenin kourissa syvällä sängyssä, ylös pääsin tunti sitten. Aavistin tämän päivän huonon fyysisen kunnon ja rahnuttelin yhtä suomenhevosystävääni eilen jo ennakolta. Oma suokkipötkö on joskus saatava, se on varma.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Emä ja varsa

Tukkajumala

maanantaina, elokuuta 13, 2007

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Kolmiviikkoinen curly-varsa

Varsapienokainen senkun kasvaa ja vahvistuu. Sekä varsa että emä ovat hämmästyttävän vähän riippuvaisia toisistaan. Emä voi olla laitumella syömässä ja pikkuneiti siivoaa pihattoa henkilökunnan kanssa. Emä kutsuu pientä luokseen, varsa vastaa etten tule nyt kun täällä on kivaa toimintaa.

Varsakarva on hyvää vauhtia lähdössä, nyyhk. Ihana pumpulinpehmeä ja kihara vauvaturkki irtoaa ja sen alta paljastuu sileää ja tummaa aikuiskarvaa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että varsasta tulee isäänsä tummempi mutta emäänsä vaaleampi.

Iso tuo on kuin mikäkin. Selvästi shettistä isompi jo ja varmaan nopeampikin. Esteharjoitukset jatkuvat edelleen, neidin lempiharrastus on erilaisten esteiden yli loikkiminen.

lauantaina, heinäkuuta 07, 2007

Ne kasvavat niin nopeasti..

Niin vain on varsan syntymästä jo 9vrk. Enää ei sylkytellä vaan rapsutellaan pientä ihan seisoma-asennossa ja opetellaan ison hevosen tapoja. Talutus- tai oikeastaan vielä lähinnä riimun päässäpitoharjoituksia on ollut jo useampi.

Varsa haluaisi olla villi ja vapaa eikä suuremmin riemastu päävehkeiden pukemisesta. Peloissaan se ei ole vaan ihan rehellisesti ärsyyntynyt. Sen omasta mielestä aikuisena olon opetteluun riittää vihreän syönti (varsa repi sujuvasti heinää jo ikenillään ja söikin sitä eikä vain ollut syövinään kuten pikkuvarsat yleensä. Nyt syöminen sujuu entistä paremmin kun pikkuisella on kokonaista neljä hammasta.) ja joskus mullankin, veden kanssa lotraaminen ja laukkaharjoitukset.

Eilen varsa suoritti myös pienen esteharjoitteen: emätamma oli jäänyt laitumen puolelle kun varsa suoritti yksinään sisään-ulos-laukkahurjastelua useamman portin läpi. Tamma ei varsan miedosta pyynnöstä huolimatta innostunut hakemaan jälkeläistään joten neiti mittaili hetken aitalautojen väliä ja hyppäsi keskimmäisen ja ylimmäisen välistä (kuvassakin taustalla näkyvä väli). Noin vain, viuh. Heti pompsahti varsan hinta tonnilla ylöspäin, tässä meillä on estetykki tulossa. Varsaa ei erossaolo emästä juuri häirinnyt: aidan ylitettyään se kävi pikaisesti tissillä ja jatkoi laukkaharjoituksia.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Ai mikä Ori? Riehaantui Pikkutamman varsakiimasta, nyttemmin laiska kuin lahna. Eteenpäinpyrkimys on olematon. Toivottavasti se johtuu vain tammojen kiimakierron vaiheesta ja helteestä kun hevonen on kuin tyhjä säkki. Nelivuotias hurja ori juu.

perjantaina, heinäkuuta 06, 2007

Olen ihan heikkona tuohon curly-varsaan. Se on kuin varsan nahkoihin verhottu koiranpentu: rohkea, utelias ja leikkisä. Eilen varsaneiti kiipeili sylissäni (saahan niitä ihan pieninä vielä sylkytellä, saahan?), nuuski etenkin hiuksiani ja olisi mielellään rapsutellut takaisin kun raaputin sen säkää ja peppua.

Emältään varsa on jo oppinut mm. veden kanssa puljaamisen. Se uittaa etujalkojaan vesisaavissa ja onnistuu jo tehokkaasti kaatamaan itsensä painoisen vesiastian. Emänsä on perin siisti yksilö: se pesee aina etujalkansa ennen kuin ryhtyy syömään.

Uusi vaaleanpunainen varsariimu ei neitiä miellyttänyt: ensimmäinen sovitus sai sen keulimaan kovasti. Nyt varsa pitää sitä jo sujuvasti vaikkei väri ilmeisesti olekaan suosiossa. Jalat pikkuinen nostaa myös nätisti ja antaa koskettaa itseään joka kohdasta.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

maanantaina, heinäkuuta 02, 2007

Kuvia

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Pikkuisen curly-varsan toinen ulkoilukerta, ikää neidillä on kaksi vuorokautta.


Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Ryhdikäs asenne maailmaan


Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Neito on varsin kihara.


Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Kiharuus jatkuu nenästä hännänpäähän ja ruununrajaan asti.


torstaina, kesäkuuta 28, 2007

Pikkuorista tuli tänään isä. Pikkutamma varsoi karsinassa vietetyn yön jälkeen aamulla laitumelle potran tammavarsan. Emä on kuin vanha tekijä, tytär iso ja niin priima kuin puolen päivän ikäinen neito vain voi. Jouhia on enemmän kuin isällä ja emällä yhteensä ja ne ovat pienen pientä kiharaa. Kyllä, Ori on todellakin pudottanut viimeisetkin korkkiruuvikiharansa. Ehkä jouhet pysyvät jo ensi vuonna...?

Livistin heti aamuruokinnan jälkeen tulokasta katsomaan, illalla yritän saada jonkun valvomaan tätä härdelliä ja päästä oikein ajan kanssa tutustumaan pikkuiseen.

keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

Olin tänään valmennuksessa omalla hevosella. Valmennuksen pääkieli oli portugali, lisäksi oli muutama sana englantia sekä paljon käsillä puhumista ja kentän hiekkaan piirustamista. Olimme valmentajan kanssa yhtä mieltä siitä, että a)Pikkuori on taitava ja mukava ja aulis ja b)meikäläisellä voisi olla parempi tasapaino eikä sitä hevosen niskaa olisi tarvis pitää silmällä koko ajan.

Viitaten kohtaan b): Jos jo ratsastajan istunnalle saati sitten varsinaisille avuille erittäin herkkä hevonen nostaa voltilla väärän laukan, on ratsastajan syytä mennä itseensä ja keskittyä tasapaino- ja istuntaharjoituksiin. Välillä olo oli kuin kymmeniä vuosia sitten alkeistunnilla. Tämä ei totisesti ole minulle kunniaksi. Liika yrittäminenkin on selvästi pahasta.

Ensi viikolla Valmentajan poissaollessa vien Orin maneesitallille, jossa olisi tarkoitus vääntää ihan tosissaan. Vinkkiä kysyn tarvittaessa tutulta kouluvalmentajalta. Saas nähdä miten ämmän käy.

Valmentaja ratsastaa Orin vielä huomenna ja sitten hevonen saakin keskittyä juhannuksen viettoon. Itse olen pyhät kaukana tallilta ja takaisin kotona luultavimmin vasta sunnuntai-iltana tai ehkä jopa maanantaiaamuna.

Lähtiessä käskytin ankarasti Pikkutammaa pitämään varsan sisällään ainakin vielä maanantaihin asti. Ihanteellinen varsomispäivä (-yö?) olisi ma tai ti, keskiviikolla itselläni alkaa sen verran haastava työrupeama, että loppuviikkoon on varsomisia hankala sovittaa.

torstaina, elokuuta 10, 2006

Olen nyt ratsastellut omalla orilla ja huikeaa on, täytyy sanoa. Ori on uskomattoman herkkä avuille ja samalla treenattu siihen, ettei sitä kömpelykset selässä, pienet tasapainon heitot tai tammat vieressä häiritse. Täytyy ruveta ratsastamaan tosissaan, notta kehittyy se varsinainen vuoropuhelu ja luottamus. Sitten me päästellään pitkin maita ja mantuja tahi vaan treenataan kotikentällä kaikkia hienoja juttuja.

Pikkutammaa on astutettu ihan urakalla, toivottu lopputulos tietenkin soma ja terve varsa ensi kesäksi. Ori alkaa jo hoitaa astumiset rutiinilla. Ensimmäinen kerta sai sen kyllä hämmennyksiin ja syöminen alkoikin yllättäen kiinnostaa enemmän kuin Pikkutamma, johon orin uhokarjunta ei tehnyt vaikutusta. Tamma vain seisoi ja odotti rakastajaa häntä pystyssä. Ennen pitkää luonto ajoi tikanpojan puuhun ja nyt odotellaan jo tammoja kotitallin ulkopuolelta.

Tammojen alituinen vahtiminen on laihduttanut Pikkuoria, rehua saa työntää turvan alle reilusti ja vähän päälle.

Ketunpunainen tamma on koko ajan kiimassa ja orin täytyy tietenkin pitää silmällä, missä mennään. Ketunpunaisella alkaa vain olla sen verran ikää, ettei se saa enää kokea äitiyden riemuja(?). Vähän harmi, olisi varmasti tullut mielenkiintoinen varsa. Vaan ehkä hyväkin, se varsa olisi nimittäin ollut pakko ostaa omaksi eikä tässä suurempiin hevosmääriin ole millään varaa. Ehkä sitten joskus jos Mies vaikka saisi hevoskärpäsen pureman.. Salaa haaveilen Pikkuorin ja Pikkutamman seuraavasta jälkeläisestä, ensi kesän varsa on jo myyty.

sunnuntaina, heinäkuuta 16, 2006

Pikkuori on nyt ihan oikea ratsuhevonen. Treenari tuli, näki ja hoiti homman kotiin. Laittoi pojalle ensimmäisenä päivänä satulan selkään ja painui maastoon. Siihen asti maastoilut oli hoidettu emäntä riimunvarressa, joten muutos oli melkoinen. Äijät tulivat kuitenkin alusta alkaen hyvin juttuun ja pikkuorista onkin kehittynyt suoranainen työnarkomaani, jota ei tammatarha kentän vieressä häiritse pätkääkään kun treenataan Miesten Kesken. Treenarin kiitokset saavat pojan röyhistämään rintaa ja vilkuilemaan yleisöön notta "Kuulitteko kuinka hyvä olen!".

Eilen oli yleisöä enemmänkin enkä tiedä kuinka moni oikeasti uskoi, että pikkuoriin selässä on oltu reilut 10 kertaa. Kaikki askellajit käyvät, tasapaino on järkkymätön, rollbackit sujuvat kuin vanhalta tekijältä (sujuivat jo ensimmäisellä kerralla niin hyvin ettei uskoisi ellei näkisi) ja lassoaminen oli hauska uusi juttu. Köyden suhina ei saanut karvaakaan värähtämään, ori vain innoissaan katsoi ja odotti että mitäs tämä nyt on.

Pikkutamma on ehkä vielä suurempi yllättäjä. Se suhtautui aluksi nuivasti treenariin, veti pukkia ja näytti kaikin tavoin ettei tahdo ratsuksi. Nyt vajaan kymmenen harjoituskerran jälkeen alla on innokas ja tasapainossa liikkuva ratsu, joka hakee tuntumalle vaikkei selkä- ja takaosan lihaksia ole nimeksikään (tapahtuu ilman kuolaimiakin) ja suhtautuu erittäin positiivisesti uusiin asioihin. Lassoaminen oli myös pikkutamman mielestä verrattoman hauskaa.

Kovapää tammavarsa, ikä yksi vuotta, sen sijaan on aika kovassa koulussa. Varsa pitää oman päänsä kauemmin kuin yksikään muu tuntemani hevonen, ei pelkää mitään eikä haluaisi tehdä kuin omasta mielestään hauskoja juttuja. Treenarin uskomaton kärsivällisyys, oikea ajoitus ja peräänantamattomuus jaksavat vieläkin hämmentää varsaa, jonka mielestä periksi antaminen on tappio ja nöyryytys. Oikein näkee miten sen päässä raksuttaa kun se miettii uusia kikkoja päästäkseen pälkähästä.

keskiviikkona, toukokuuta 17, 2006

Juokse sinä humma liimatehtaalle

Viime viikolla ratsastin ensimmäistä kertaa ties miten pitkään aikaan englantilaisessa satulassa. Hemmetin hankalalta tuntui aluksi, olin jotenkin liian liki hevosta ja jalkani olivat väärässä paikassa. Puhumattakaan siitä, miten "äärimmäisen pehmeäsuinen ja herkkä" ratsuni oli liikkeessään sitkas kuin kuivuva liima ja suustaan kova kuin puu. Ero nyt jo edesmenneeseen Mustaan Ruunaan oli kuin yöllä ja päivällä. Ruunan kanssa olimme kasvaneet jo niin hyvin yhteen, ettei minun tarvinnut kuin ajatella suuntaa ja vauhtia niin hevonen jo toteutti aikeeni. Ilman ensimmäistäkään tietoista apua minun puoleltani siis.

Vieraan hevosen kanssa on luonnollisesti aina erilaista kuin tutun, mutta lätyskäsatulan alla oli puolituttu koni ja silti homma oli kuin tervan juontia. Hautasinkin lopullisesti haaveeni ko. humman ostamisesta. Onneksi tulin järkiini: siitä pyydettävällä hinnalla ostaisi jo parivuotiaan quarterin tai paintin tai jos mieletön flaksi kävisi niin "halvalla hyvään kotiin" tai "tilanpuutteen vuoksi" valmiiksi koulutetun western-ihmeen.

Alkuvaikeuteni englantilaisessa satulassa toivat elävästi mieleen ongelmat ja alkukankeuden länkkärisatulassa parin vuoden takaa. Satula oli liian iso ja painava ja se oli liian kaukana hevosesta eli jotenkin ylhäällä, ikäänkuin hevosen "päällä" eikä kunnolla selässä. Pohkeita ei saanut millään kiinni ja kokonaisuudessaan tuntui ettei sellaisessa istuessa voinut vaikuttaa hevoseen lainkaan. Uskoin, etten ikinä tottuisi western-satulaan eikä minulla ollut siihen ihmeemmin haluakaan vaikka olinkin hyvin kiinnostunut western-ratsastuksen ideoista.

Nyt voin sanoa, etten ikinä enää vaihtaisi pois! Western-satulassa pystyy työskentelemään tuntikausia jos on tarvis, ei jäykisty eikä siinä hytkyminen haitanne hevosen liikkeitä siinä määrin kuin englantilaisessa satulassa, jossa osaamaton ja epätasapainossa oleva ratsastaja todella rasittaa hevosta.

Ai otsikko? Kun ikää karttuu eikä mikä tahansa eläin, jolla vain on neljä kaviota enää ole niin ihQu, alkaa ymmärtää, että jotkut hevosista olisivat parhaimmillaan leivän päällä. Viikonloppuna olisin ollut valmis lykkäämään teurasautoon ryysivän tamman ja sen apinamaisen jälkeläisen, joka ei kertakaikkiin pysynyt siellä missä piti vaan tuli jatkuvasti läpi sähkölangoista.

perjantaina, helmikuuta 24, 2006

Pikkuorin hienous (sis. luonteen kauneuden ja rakenteen upeuden) on jäänyt itseltä vähän unohduksiin. Tänään pojua kävi katsomassa vanha tuttu hevosihminen ja itsekin silmäilin kopukkaa pitkästä aikaa vähän kuin ulkopuolisen silmin. On siinä mulla perhanan hyvä elukka, kädet kyynärpäitä myöten ristissä pitäisi kiittää kaikkea mahdollista siitä, että olen moisen upeuden onnistunut käsiini saamaan - sopuhintaan.

Poika oli hyvin loukkaantunut kun menimme ensin katsomaan varsaa. Hevonen on totta kai tottunut siihen että tulen aina ensin sen luokse. Onneksi poika ei ole murjottajatyyppiä. Muistan eräänkin kerran kun ratsastimme Tiran kanssa toistemme hevosilla ja molemmat pollet olivat hyvin loukkaantuneita tyyliin mitä tuo tekee tuon toisen selässä.


Taidetta koteihin II

Paul Brownista tykkään hurjasti, varsinkin muutaman viivan hevosistaan ja sommittelustaan.

tiistaina, tammikuuta 03, 2006

Huomenna on taas seppä tulossa. Varsa on vieroitettu ja mammatamma saa kengät ja hokit ja pääsee muistelemaan millaista on ratsun elämä.
Varsa elelee varsin tyytyväisenä omassa karsinassaan ja pääsee pian kokeilemaan pihattoelämää. Toivottavasti villivarsa saa siellä patarauhalliseen pikkutammaan vähäsen liikettä.

Pikkutammalla oli tänään satula selässä ja menohaluja. Yleensä tytsä ei ota yhtään ylimääräistä askelta mutta kun oli verrytelty lihakset lämpimiksi (raahasin tammaa narusta perässäni kentällä) tuli pari pikku pukkiakin. Riimunnaru ei tosin kiristynyt eli perin varovaisia olivat pikkutamman riehuilut.

Pikkuori puolestaan pullisteli naapuritallin tammalaumalle kun kävelimme ohi. Kaula kaarella ja häntä pystyssä mennä puuhkutettiin ja yrittipä oripahus pari kertaa ohitsenikin ja muutaman kerran tammojen aidan viereen nuuskuttelemaan. Riimunnaru ei tälläkään tapauksella kiristynyt kertaakaan. Enpä kokeilisi minkään toisen kolmivuotiaan orin kanssa ohittaa tammalaidunta pelkässä riimussa.