Slippery when wet

Minä tykkään talvesta ja minulla on yleensä silloin paljon energiaa. Kesäisin on monesti liian kuuma tehdä töitä ja alkukeväästä pitkälle syksyyn kiusaavat ötökät tekevät kanssa sen, etten ole niin innostunut suorittamaan mitään. 

Eilen me oltiin taas pellolla ja tarkoituksena oli vähän päästellä höyryjä. Minun pihattokaveri ratsastajineen oli mukana ja me pojat vilkuiltiin toisiamme silmänurkasta ja meinattiin antaa ratsastajille kyytiä. Minä laitoin pään alas ja ravistelin sitä, jolloin mattea nauratti minun innokkuus. (Jos tämä olisi romaani, niin siinä sanottaisiin jotenkin näin: "Uljas ori kaarsi kaulaansa ja sen jokainen solu oli valmiina räjähtävään vauhtiin, jota varten se oli syntynyt. Pitkähiuksinen nainen ratsailla hillitsi taidokkaasti oriin intoa ja nauroi helisevästi silkkaa elämänriemuaan.")

Oikeasti matte kyllä nauroi, muttei ollenkaan helisevästi ja se esti minua istunnalla siirtymästä laukkaan. Minun pihattokaveri oikein alleviivasi vauhtitoiveitaan ja esitti muutaman pukkihypyn, muttei senkään annettu laukata. Pian me onneksi hoksattiin, etteivät ratsastajat ilkeyttään pitäneet meitä rauhallisessa ravissa vaan vauhti oli maltillinen siksi, että lumen alla oli monessa paikassa jäätä ja kavio olisi voinut varsinkin kovassa vauhdissa ikävästi lipsua.

Minun kaveriruuna meni siitä sitten sisälle maneesiin taivuttelemaan ja laukkaamaan ja minä sain laukata pellolla jäättömissä kohdissa. Minä kyllä kerroin matelle heti jos tuli jäätä ja hiljensin eikä minun annettu muutenkaan mennä täysiä. En kyllä olisi halunnutkaan kun pohja ei ollut ihan pitävä. Minun lenkkareihin laitetaan nastat tai hokit jos nämä liukkaat kelit vielä jatkuvat.

Jaha jaha, ollaan saatu maten kanssa haaste. Meillä on ollut pitkä tauko kirjoittelussa ja matte huomasi sen vasta nyt. Siis sen haasteen. Huomasi kai se tauonkin ja päätti päivittää ja kirjoitti kaksi melkein samanlaista merkintää minun estetouhuilusta. Matella on kanan muisti.

Asiaan. Dressage-hevonen Dingo ja Dingon emäntä haastoivat kertomaan kahdeksan satunnaista asiaa itsestämme. Kiitämme haasteesta, mutta emme laita haastetta eteenpäin kuin Sannulle ja koirille. Allu me oltaisiin myös haastettu, mutta se on mennyt salasanan taakse eikä matte oikein muista käydä siellä lukemassa. Kaikki lukijat saavat tietenkin vastata mikäli haluavat.

Matte saa kertoa neljä asiaa ja minä kerron neljä.

Matte
1. Käyn nykyään ratsastajan pilateksessa kahdesti viikossa ja olen ihan koukussa. Suosittelen! (Maten pilates on hyvä juttu minun kannaltani kun se auttaa mattea ratsastamaan paremmin. Ruuna huom.)
2. Harkitsen parhaillaan kolmannen koiran ottamista. (Tästä en ole kovin innoissani. Kaksi koiraa on ihan riittävä määrä. Yksikin olisi. Ruuna huom.)
3. Haikailen välillä huolettoman kaupunkiasumisen perään. (Minun mielestä maalla on ihan huoletonta. Palvelu pelaa ja pihatosta en tahdo pois ikinä. Kaupunkitalleissa ei kuulemma aina pääse edes joka päivä tarhailemaan, huh! Ruuna huom.)
4. Saatan olla hurahtamassa akateemiseen ratsastukseen. (Minäkin tykkään akateemisesta ratsastuksesta ja olen siinä hurjan hyvä! Kohta voin kuulemma alkaa harjoitella piaffea ja passagea)

Ruuna
1. Täytin yhdeksän 1.1. vaikka oikeasti täytän vasta kesällä. Kaikki hevoset täyttävät vuosia 1.1.
2. Minulla on uusi poniystävä. Voi olla, että me laitetaan siitä joskus kuvia tänne.
3. En tykkää käyttää loimia eikä minun onneksi usein tarvitsekaan.
4. Olen matesta aika mustasukkainen ja yritän aina häätää muut hevoset pois sen lähettyviltä.

Talvi!

Tänään me käveltiin ja käveltiin ensin pellolla. Maneesissa matte tuli selästä pois ja minä tein siirtymisiä, kokoamisia ja taivutuksia. Matte oli nimittäin ihan jäykkä ja kankea sen jäljiltä kun me laukattiin eilen sillä samaisella lumisella pellolla. Minä olin kamalan innoissani kun saatiin lunta ja pakkasta ja puhisin ja tuhisin ja matte antoi minun laukata niin kovaa ja kauan kuin halusin. Meninkin tosi lujaa, mutten sitten kumminkaan tahtonut juosta kovin kauaa kun siinä tulee hiki ja lihakset väsyy.

Oikeastaan meillä piti olla eilen estepäivä, mutta koska matte oli niin uuvuksissa siitä pikku laukasta, me vaan taivuteltiin vähän ja minä sain hypätä pientä ristikkoa. Maneesissa oli silloin toinenkin hevonen ja se sai hypätä myös pystyestettä, joten minä sanoin matelle, että minun täytyy saada hypätä pystyä kanssa! Onneksi matte antoi sitten minun hypätä myös pystyesteen ja minä olin kamalan tyytyväinen itseeni ja pärskin ja röyhistelin. 

Minun täytyy saada hypätä ainakin kerran viikossa. Muuten rupean hyppelemään itsekseni jos maneesiin on jätetty esteitä. Yleensä karkaan esteille silloin kun matte yrittää saada minua keskittymään joko tylsään tai liian vaikeaan irtona tehtävään harjoitukseen. Silloin teeskentelen, että luulen maten tarkoittavan hyppäämistä ja livistän esteelle. Maten on vähän vaikea suhtautua tähän, koska sen mielestä on kiva kun tykkään hypätä. Toisaalta se on sitä mieltä, että minun kuuluu keskittyä sen määräämiin tehtäviin.

Saa kai minullakin olla mielipiteitä! Minä luulen, että meillä olisi aika tylsää jos matte saisi aina päättää mitä me tehdään. Joskus minä saan maastossa valita suunnan ja/tai vauhdin, niin kuin eilen pellolla. Toisinaan minä haluan mennä pois polulta ja rymyämään umpimetsään. Minusta maten on tärkeää harjoittaa notkeuttaan ja siksi menen välillä niin matalien oksien ali, että se joutuu kumartumaan. 

Joskus me noustaan niin jyrkkiä mäkiä, että matte joutuu ottamaan minua kaulan alta kiinni ettei se valu alas. Näin siis jos minulla ei ole satulaa. Matella on liukkaat talvihaalarit, jotka tuovat sille vielä lisähaastetta selässä pysymiseen. Ainakin kerran talvessa se valuu jotain kautta alas ja silloin minä pysähdyn ja tuijotan sitä pilkallisesti.

Hei me lennetään

Tänään me vihdoin hypättiin maten kanssa yhdessä. Minulle luvattiin esteitä jo monta viikkoa sitten, mutta ensin en voinut pitää satulaa kun minulla oli purema satulavyön kohdalla ja sitten minulla kävi asiakkaita ja olin vielä istuntakurssillakin opettajana. 

Ehdin vihjailla matelle hyppäämisestä jo monta kertaa viime viikolla kun me oltiin maneesissa ja minä olin irtotöissä ja heti kun maten silmä vältti tai sen keskittyminen herpaantui niin painelin esteharjoitusten jäljiltä olevalle pienelle pystyesteelle tai okserille ja hyppäsin. Kerran onnistuin innostamaan kaveritkin mukaan ja me hypättiin yhdessä. Minä olin kyllä ainoa, joka halusi hypätä muualla kuin uralla olevia esteitä. Kummallisen urautuneita tyyppejä nuo vanhemmat hevoset, heh.

Matte oli kuulemma suunnitellut leppoisaa alkuverryttelyä, jossa taivuttelisin ja kokoaisin ensin. Minä puolestani olisin halunnut alkaa heti hypätä ja kun en saanut, aloin keskittyä tuijottamaan ja väistelemään maneesin auki jäänyttä sivuovea. Maten piti keksiä minulle aika vaikeita ja reippaita tehtäviä ennen kuin pystyin yhtään keskittymään siihen, mitä se siellä selässä oikein tahtoo. Olisin muuten keskittynyt heti paremmin, mutta minä olin joutunut olemaan monta päivää asiallisesti ja opetusmoodissa ja minun piti saada vähän siitä kertynyttä pöllöenergiaa* pois.

Sitä pöllöenergiaa voi poistaa vain jonkun tutun ja turvallisen ratsastajan kanssa. Asiakkaiden kanssa ja opetustöissä pitää olla siivolla ja keskittyä suorittamiseen ja jos sellaisia vakavia hommia on ollut liian paljon, minun täytyy saada vähän pelleillä maten kanssa. Minulla meinasi kuulemma mennä pöllöily överiksi ja matte napautti minua ohjasperillä - minulla oli kyllä hyppäämistä varten enkkusatula, mutta päässä oli sidepullit ja pitkät western-ohjat.

Silloin ryhdistäydyin ja pian matte oli tyytyväinen minun keskittymiseen ja muotoon ja me tehtiin alkulämmittelynä ravipuomeja, joihin minun piti siirtyä suoraan laukasta eli käyttää takajalkoja ja selkää oikein. Hmph. Olisi ollut paljon kivampi vain laukata lujaa lapa edellä, pää pystyssä ja etupainoisena ja harppoa esteitä ja kiihdytellä kunnolla ennen niitä.

Sain sentään lopulta hypätä tarpeeksi ja olin lopuksi hurjan tyytyväinen itseeni. Jos huomenna on hyvä keli ja matte ehtii tulla valoisaan aikaan niin me mennään maastoon. Jee.

*Matella on kummallinen viehtymys erilaisiin eläinvertauksiin. Minä olen nyt koulutettu siiselhevonen, joskus matte kutsuu minua pupuksi ja silloin kun en malttaisi keskittyä edes kivoihin juttuihin, minulla on kuulemma pöllöenergiaa. 














Tässä kuvassa me maten kanssa ollaan meidän kotipreerialla. Hyvää hyppykuvaa minusta ei kuulemma löytynyt.

Ruunan loppututkinto

Minua on viime aikoina rasitettu kovasti opetustöillä. Ratsastusta en ole opettanut kuin yhdelle ihan pienelle, alle kolmivuotiaalle tytölle vähäsen. Kun se tyttö on selässä, minä kävelen kuin munankuorilla ja olen muutenkin tosi varovainen kun en täysin luota maten kykyyn pitää lapsi selässä. Se tyttö ei ratsasta yksin vaan maten kanssa yhdessä niin, että matte istuu takana ja pitää edessään istuvasta tytöstä kiinni. 

Me ollaan menty pikkuratsastajan kanssa käyntipuomeja ja varovasti jogia, vaikka tyttö olisi oikeastaa halunnut hypätä esteitä. Maten kanssa sitten selitettiin, että esteratsastus on aika haastava laji ja kuuluu vähän isommille ratsastajille. Minun viereen pitää pystyttää tikkaat, jotta se pieni tyttö yltää harjaamaan minua polviani korkeammalta.

Opetusyöni luonne on viime aikoina ollut sellaista, joka vaatii minultakin paljon keskittymistä. Olen nimittäin joutunut osallistumaan tunnetaitovalmennuksiin. Minun siisel-kokeeni meni läpi ja minulla on nyt siis oikein yliopistokoulutus. Matte ei ole vielä valmistunut, joten minun pitää kantaa aika iso vastuu noista tunnetaitovalmennushommista. Minä opetan ihmisiä pysähtymään tähän hetkeen ja olemaan kokonaan läsnä kun ne ovat minun kanssa.

Ratsastamisessa ja kaikessa muussa hevosen kanssa olemisessa keskittyminen ja rauhallinen ja iloinen mieli ovat tärkeitä. Minä voin opettaa näitä asioita myös sellaisille ihmisille, jotka eivät ole ennen hevosta nähneetkään. Me hevoset olemme keskittymisen ja hyvän olon mestareita ja opetamme mielellämme näitä taitoja ihmisillekin.

Minä olen tehnyt näitä hommia jo monta vuotta, mutta ammattilaiseksi aloin vasta hiljattain. Vaikka tykkäänkin hommistani, on ammatin vaatima keskittyminen aika rankkaa välillä ja teenkin töitä korkeintaan kolmena päivänä viikossa. Matte toivoo, että kun se joskus itsekin valmistuu, jostain ilmestyisi ainakin toinen ja ehkä kolmaskin hevonen jakamaan ja helpottamaan minun hommia.

Minun kotitallilla on yksi minun kanssa saman koulutuksen saanut ja useampi muukin hevonen, joissa minun ja maten mielestä olisi potentiaalia näinkin vaativaan työhön. Tämä ammatti vaan vaatii työympäristöltä niin paljon, että matte on kuulemma vähäsen miettinyt muuttoa. Minä en ollenkaan haluaisi muuttaa ja me molemmat viihdytään kyllä älyttömän hyvin minun kotitallilla, mutta me ei voida tehdä omaa bisnestä toisen omistaman yrityksen tiloissa. Toivottavasti matte keksii jotain.

Ruunan loppusyksyisiä mietteitä


Minä olen harjoitellut ohjasajoa nyt kolme kertaa. Viimeisellä kerralla tunsin olevani jo täysinoppinut, joten käännyin aina naama kohti mattea ja ryhdyin pakittamaan kun se pyysi jotain. Ei kai minua nyt huvita montaa kertaa toistaa samaa asiaa! Matesta irtosi hassuja ääniä kun lopulta peruutin niin, että ajo-ohjat kiristyivät. Tahdoin nimittäin tehdä selväksi, että tämä homma niin osataan ja että se käy jo tylsäksi.

Maanantain lännenratsastustunnilla kävi vähän samoin eli kun huomasin, että ensin mentiin maapuomi jogissa, sitten käynnissä yli kavaletista ja sen jälkeen tehtiin pieni melkein-ympyrä jogissa, jotta päästiin em. puomien väliin. Puomien välissä tuli sitten pysähdys ja peruutus. Jo toisella harjoituskerralla osasin pitää automaattisesti ensimmäisellä vaaditut askellajit ja pysähdyin ilman eri komentoa puomien väliin. Kolmannella kerralla olin koko tehtävän ajan niin muissa aatoksissa, että mattea riepoi ja opettaja keskeytti harjoituksen ja lähetti treenaamaan ihan muita juttuja.

Minun western-ope on siitä kiero, että kun se tuntee minut ja tietää, että kyllästyn helposti, niin se teettää sellaisia tehtäviä, joissa joudun itse ajattelemaan koko ajan enkä voi mennä automaattiohjauksella. Matte-parkaa tällaiset tehtävät vähän ahdistavat kun se omaksuu juttuja paljon hitaammin kuin minä.

Minun pihattolaumassa on kaksi uutta suomenhevosta. Toinen on kamalan vanha, jo yli neljännesvuosisadan, ja sen kanssa tykkään hengata. Koska minun nykyisiä johtamistaitoja ei oikein arvosteta, olen ajatellut opetella kaikki jutut, jotka vanha ruuna tietää. Päämääräni on tietenkin total world domination - tai ainakin ruunapihaton herruus.





















Tässä syksyinen laidunkuva minun 
edelliseltä tallilta.

Löytöjä ja havaintoja

Note to self: Ei kannata flunssan jälkimainingeissa ja migreenistä toipuessa kuvitella tekevänsä edes puolitehokasta runsaasti laukkaa sisältäviä treeniä - etenkään ilman satulaa.
Voin kertoa, että vaihdot eivät menneet ihan putkeen eikä kokoaminenkaan ollut mitenkään hohdokasta. Jouduin käyttämään ihan liikaa kättä kun korsettilihaksisto kieltäytyi yhteistyöstä. Onneksi kukaan ei nähnyt.
Ruuna kyllä työskenteli mielellään eikä pannut kättäkään pahakseen eli olisi kai voinut mennä huonomminkin.

Kävin pitkästä aikaa vierailulla muutamissa itselleni uusissa blogeissa. Kiinnostuin surffaamaan saatuani nykyään niin harvinaisen lukijakommentin Madjaarien mailta. Innostuinkin selaamaan ko. blogia ja kehotan muitakin tutustumaan. Kiehtovaa kerrontaa sukulaiskansan parista ja sikäläisestä hevoskulttuurista.

Hevosvoimilla-blogia olen seurannut jo pitkään, mutten juuri kommentoinut. Villiinan hevostekstit ovat aina olleet kiinnostavia ja oman muuttuneen elämäntilanteeni ja uuden opiskelualani takia olen alkanut suurella hartaudella lukea myös psykologiaa valottavia osioita. Viimeksi mainitut melko lailla skippasin aiemmin, olenhan koulutukseltani tiukka luonnontieteilijä, jonka mielestä psykologia on pahimmillaan pseudotiedettä ja parhaimmillaankin silkkaa ajanhukkaa. Metkaa miten ihminen ajan mittaan muuttuu.

Syksy

Laidunkausi alkaa olla lopuillaan. Ruoho ei ole kasvanut enää viikkoihin ja hevoset totuttelevat taas kuivaan tai säilöheinään ja rehuautomaatin käyttöön. Parhaatkin tarhanpohjat ovat vähintään osaksi mutavellinä ja ratsastuskenttä muistuttaa useimpina päivinä suota. Metsäpolut virtaavat puroina ja niityt ovat savivelliä. On syksy.

Ruuna kasvattaa talvikarvaa. Turkki ei ole vielä kyllin pitkä kihartuakseen, mutta tuuheus on omaa luokkaansa. Viimeisetkin polttiaiset ovat poissa ja hevoset saavat viettää leppoisan ötökätöntä aikaa pitkälle kevääseen saakka. Pihaton lämmin, kompostoituva talvipatja on syntymässä ja pehmeällä turpeella on hyvä ottaa yö- tai päivänokoset.

Meikäläisen talligarderobi on syksyisin rötyisimmillään. Tyylin pohjana on lämpökerrasto ja sen päälle puetaan tarpeen mukaan farkut tai tuulipuvun housut, fleeceä, villapaitaa ja tuulta ynnä sadetta pitävää kerrosta. Päässä on yleensä mainoslippis tai erityinen tallipipo. Jalassa on kumisaappaat tai vähintään kumiteräiset tallikengät. Vaatteissa on kura- ja jopa paskatahroja, kuolaa ja karvoja. Tyyli eroaa merkittävästi vakavasti otettaville ratsastajille luontaisena pidetystä.

Kyntöruuna

Nyt se matte yht'äkkiä keksi, että minusta tehdään vetohevonen. Olen harjoitellut ohjasajoa viimeksi  joskus kolmivuotiaana, eikä se silloinkaan ollut minun lempihommiani. Matte arveli, että viisi vuotta on ollut kylliksi aikaa sulatella asioita ja että nyt on hyvä sauma jatkaa ajoharjoituksia, kun omalta tallilta löytyy asiantuntevaa opetusta.

Eilen me sitten mentiin kentälle harjoittelemaan. Minä olin vain riimussa eikä matte välittänyt minusta ollenkaan vaan tarkkaili vain, kun minun tallikaveria ohjasajettiin. Minä katselin kanssa sitä ajamista vähän aikaa, mutta sitten minua alkoi kyllästyttää. Mökötin vähän, mutta sillä ei ollut toivottua vaikutusta. Sitten tönin pikkuisen mattea turvalla, että joko voitaisiin tehdä jotain, mutta matte vaan hyssytti ja käski minun katsoa kuinka se tamma hoitaa homman. Silloin minua otti päähän niin pirusti, että menin maten ja ohjasajovaljakon väliin seisomaan niin, että maten oli pakko huomata minut. Ei se silti oikein huomannut vaan minun piti siirtyä sivuun. Se tamma oikein pröystäili taidoillaan ja kokosi laukkaakin eikä kukaan välittänyt minusta. Voi kurjuus.

Pahempaa oli luvassa: matte meni harjoittelemaan sen tamman kanssa ja minä jouduin kentän toiseen päähän tamman emännän kanssa tekemään muita juttuja. Olisin ollut jo ihan valmis ohjasajoon, mutta minun ei annettu tehdä sitä vaan matte vaan tamman kanssa kokeili käännöksiä, pysähtymisiä ja siirtymisiä eri askellajien välillä.

Vihdoin ja viimein pääsin sentään tulemaan maten luo. Seisoin kauniisti paikoillani kun tammalta riisuttiin valjaat ja ne laitettiin minun selkään. Sitten meinasin tulla jo vähän kärsimättömäksi ja tönin tammalta riisuttuja suitsia että tahdon ne kanssa ja vähän vikkelästi. Sainkin suitset päähäni ja sitten matte käveli minun edellä ja tamman emäntä minun takana tai sivulla ohjien kanssa. Tamma joutui jäämään ihan itsekseen kun molemmat naiset puuhasivat minun kanssa.

Minulla meinasi olla vähän jännät paikat kun en ihan heti muistanut, miten ohjasajaessa oikein ollaan. Onneksi sain harjoitella ensin maten perässä ja sitten vielä tamman emännän kanssa kahdestaan ennen kuin kokeiltiin vain maten kanssa. Matella on nimittäin vielä vähemmän ohjasajokokemusta kuin minulla. 

Tamman emäntä kehui minua nopeaksi oppimaan ja lopuksi me harjoiteltiin vielä vähän kaksistaan maten kanssa niin, että tamman emäntä antoi tarvittaessa ohjeita. Minä aloin olla jo oikein hyvä, mutta matte oli aika epävarma ja se meinasi sotkeutua niihin ajo-ohjiin. Minä jouduin sitten kertomaan sille, että miten tässä hommassa pitää olla ja matte skarppasikin vähän ja minä pääsin vielä esittelemään asettumista ja taipumista ravivolteilla. Aika hyvin melkein ensikertalaiselta, sanoisin. 

Oikein puhisin tyytyväisyyttä kun lopetettiin ja valjaat riisuttiin. Huomenna meillä on maten kanssa western-tunti ja minä joudun tietenkin taas opettamaan mattea. Kyllä tässä saa yksi hevonen aika monena olla.

Keski-ikä on syvältä

Ratsastajan keski-ikäistyminen tietää sitä, ettei enää selviä putoamisista samalla tavoin kuin ennen. Teini-ikäisenä ja vielä parikymppisenäkin saattoi pudota ratsailta useamman kerran päivässä - eräällä ikimuistoisella estetunnilla kuusi kertaa - eikä ollut mitään ongelmia kiivetä takaisin selkään ja jatkaa siitä, mihin jäi. Nykyään jo yksi tipahtaminen täräyttää kropan niin jumiin ja heikoksi, ettei takaisin satulaan ole päästä ilman jakkaraa. Seuraaviksi päiviksi voi odotella kokonaisvaltaista ruumiin jäykkyyttä ja suuria ratsautumisvaikeuksia.

Jäykkyys vaikuttaa suoraan hevoseen eikä kipeän tai jäykän ratsastajan juuri kannata vaatia kummempia hevoseltaan. Seuraus on nimittäin helposti se, että jumissa ihmisen lisäksi myös hevonen. Jäykkyyspäiviksi suosittelen samaa ohjelmaa kuin henkisen jumin päiviksi eli rentoa maastoilua. Ratsukko haahuilkoon ohjat pitkänä ja sekä ratsu että ratsastaja mahdollisimman rentona pitkin teitä, metsiä ja peltoja. Ravia ja laukkaa voi ottaa ratsastajan kunnon mukaan eli niin, ettei se jäykistä hevosta. Toisinaan reipas laukka jopa irrottaa jumeja ja saa aikaan letkeyttä niin ratsun kuin ratsastajankin liikkeeseen.

Aikuisen ratsastajan on syytä hoitaa kuntoaan muutenkin kuin hevosen selässä keikkumalla. Minä vannon pilateksen nimeen syvien lihasten ja kropan kokonaishallinnan parantamisessa. Aerobisen liikunnan hoidan lähinnä koiralenkeillä. Joskus on mielenkiintoista ottaa hevonen riimussa mukaan ja vaikka hölkätä yhdessä. Se tuo molemmille osapuolille vaihtelua ja tilaisuuden kehittää keskinäistä yhteisymmärrystään.

Silmänkääntövankilasta haastettiin ja täten kerron viisi asiaa, joita en ole koskaan.
1. En ole koskaan ratsastanut englantilaisella täysiverisellä. Olisi mielenkiintoista kokeilla vaikka eläkeläis-sellaisella laukkaradalla.
2. En ole käynyt laukkakisoissa. Suomessa kun on vain raveja.
3. En ole valjastanut hevosta yksin. Tarkoitan siis ajovarusteita. Ravivaljaat ovat vielä jokseenkin helpot, mutta hevosen työvaljastus lähentelee taidetta, enkä ole koskaan rohjennut alkaa itsenäisesti hommaan.
4. En ole ajanut ravihevosta oikealla raviradalla - enkä juuri muutenkaan.
5. En ole koskaan oppinut heittämään lassoa. Pitäisi jaksaa sinnikkäästi harjoitella.

Akateeminen ratsukko

Matte on ollut kiireinen kun se opiskelee innoissaan useampaakin asiaa. Varsinaisesti se on kuulemma kahdessa koulussa, mutta lisäksi se yrittää edistyä hevostiedon ja -taidon saralla. Minä olen sitä mieltä, että hevosasioissa minä olen paras opettaja ja että ihan turhaan matte niitä kirjojaan lukee ja tiiraa videoita.

On tässä minullakin ollut kiireitä. Opiskelen taas uutta lajia eli akateemisen ratsun uraa. Meidän tallilla on asiaan perehtyneitä ihmisiä ja hevosia ja yksi kiva täti treenaa minun kanssa aina välillä. Minä olen - luonnollisesti - tosi taitava jo näin alkuun. Minulla onkin lajiin luontaiset edellytykset, koska olen barokkihevosmallia eli lyhyt, hyväliikkeinen ja helposti kokoon menevä. Minä olen sitä paitsi aina hallinnut niin levadet kuin capriolet, tosin ilman ratsastajaa ja oma-aloitteisesti yleensä laidunolosuhteissa suoritettuna. Ratsastajan kanssa en vielä näitä tee, vaikka varmana osaisin.

Matte on onneksi ruvennut käymään taas tunneilla. Me joko mennään trailerilla opettajan luo tai sitten ope tulee meille kotiin. Minä luulen, että matella saattaa olla pientä toivoa edistyä ratsastuksessa nyt kun opettaja syynää sen touhua säännöllisesti ja se on alkanut kohottaa kuntoaankin. Tänään matte oli kyllä ihan yhtä hikinen ja punainen kuin aina vaikka me vaan käveltiin maastossa ja lopuksi hypättiin muutama ihan pieni este kentällä. Matte yritti puolustautua sillä, että se oli ilman satulaa ja että minun selkä on muka kuuma. Kaikenlaisia tekosyitä sanon minä.

Show-mies

Minä olin viikonloppuna esiintymässä sellaisessa lännenratsastus-showssa, jossa minun ratsuttaja teki näytösluontoisesti erilaisia juttuja eri hevosten kanssa. Siellä mentiin esimerkiksi ihan ensimmäistä kertaa nuoren hevosen selkään, lassottiin puisia vasikoita, ratsastettiin ilman varusteita ja yhden hevosen selkään noustiin seisomaankin.

Meitä länkkärihevosia oli painteja, quartereita ja tietenkin curlyja. Suomenhevosiakin oli mukana ja yksi muuliaasi. 

Minun homma oli lähinnä näyttää hyvältä ja esitellä rouvani ja jälkikasvuni. Tyttäreni on erityisen hieno ja on selvästi perinyt molempien vanhempiensa parhaat puolet. Poika taas on niin erinäköinen kuin me muut, että pistää melkein epäilemään rouvan uskollisuutta. Poikakin on kyllä puhdasrotuinen curly ja matte sanoo, että siinä on emänisänsä näköä. Niin kai sitten.

Olin ratsuttajalleni yllätys ja se ilahtui kovasti minun näkemisestä ja me tehtiin yhdessä mm. lassoamista. En ole esiintynyt muutamaan vuoteen ja minua vaivasi ensin ramppikuume, mutta sitten muistin, kuinka mukavaa valmentajan kanssa on työskennellä ja kuinka kivaa on olla väkijoukon ihailun kohteena (kotona minulla käy vain satunnaisia fanityttöjä) ja minut pitikin viedä väkisin pois kentältä kun olisin vielä halunnut jatkaa lassoharjoituksia, jotka on minun lemppareita.

Hemmottelun kääntöpuoli

Minä olen yhä enenevässä määrin joutunut jakamaan maten huomion: tällä viikolla ei olla tehty mitään kahdestaan vaan matella on ollut käsihevonen tai minulla kuskina täti A ja maten alla semmoinen tylsä vanha tamma. Tänään meitä oli kolme(!) maneesissa irtotöissä: minä, vanha tamma ja sellainen iso kaveri, yksi pv-ruuna.

Minä yritin aluksi komentaa sitä ruunaa ja kertoa niille molemmille, että matte on minun matte, eikä niillä ole asiaa meidän tiimiin. Silloin matte oli tiukkana ja kertoi minulle, että se muka päättää, ketä me kulloinkin otetaan meidän porukkaan eikä minulla ole siihen mitään sanomista. Silloin minua kyllä harmitti ja vedin turpaa ryppyyn ja melkein aloin mököttää.

Matella meinasi mennä pasmat sekaisin kun kolmea hevosta on vaikea käskyttää tai kehottaa samaan aikaan - varsinkin, jos toivoo eri hevosten tekevän eri asioita. Tamma ei joutunut tekemään melkein mitään, mutta minä jouduin ensin töihin yksin ja sitten kahdestaan ison ruunan kanssa. Tamma sai vain seistä möllöttää. Se johtui kuulemma siitä, että tammoja ei saa käskeä vaan niitä pitää suostutella yhteistyöhön.

Sanonta kuuluu, että "ruunaa käsketään, oritta pyydetään ja tammoille lähetetään hakemus". Onneksi se tammakin joutui vähän töihin. Minusta oli silti epäreilua, että minä ja iso ruuna jouduttiin ravaamaan ja laukkaamaan maten ympärillä eri kokoisilla ympyröillä ja se tamma sai vaan seisoskella maten kanssa keskellä.

Matte väitti, että tamman erikoiskohtelu johtui myös siitä, että sille tekee hyvää välillä vaan chillata ihmisen kanssa joutumatta töihin. Onneksi minä sain pallotella maten kanssa kahdestaan sellaisilla pienillä pehmeillä palloilla, eikä me otettu muita mukaan ollenkaan. Ei ne kyllä olleet tulossakaan, seisoskelivat vain kahdestaan maneesin viileimmässä kohdassa. Me siis pelattiin maten kanssa ja töiden lopuksi kun muut olivat menneet laitumelle minä sain vielä olla tallissa vapaana ja tutkia paikkoja ja nuolla tyhjät kauravadit. Kyllä matte onneksi tykkää eniten minusta.

Siiselhevonen

Jo on aikoihin eletty. Meidän pikkupiskistä tulee joku siiselkoira ja minusta kuulemma siiselhevonen! Minä ihmettelen kamalasti maten intoa muuttaa meidät siiseleiksi. Matte vaan ei nykyään puhu juuri muusta kuin siitä, että se valmistuu pian siiselohjaajaksi ja meistäkin pitää siis tulla siiseleitä. Luulisi, että siiselohjaaja hengailisi vaan oikeiden siiseleiden kanssa! En kyllä yhtään ymmärrä, miksi niitä siiseleitä pitäisi jotenkin ohjata.

Se meidän pienin koira oli jo käynyt suorittamassa jonkun soveltuvuuskokeen ja se käy erinomaisesti siiselistä ulkonäönkin puolesta. En yhtään ymmärrä, miten minusta muka saa jonkun siiselin. Minä tahdon edelleen olla hevonen enkä mikään pikkujyrsijä.

Olen kamalan huonolla tuulella kun en saa olla laitumella juuri yhtään kun minun pitää kuulemma laihduttaa. Vedän kostoksi kamalat määrät kuivaa heinää tarhassa kun en kerran tuoretta saa. Varmana en laihduta grammaakaan. Pitäköön matte painonpudotuksensa ja siiselinsä.

Ottaisinko hevosen omaan pihaan?
(Toiveuusinta, päivitty muutamalla uudella havainnolla)

Yhä useampi hevosenomistaja haluaa hevosensa syystä tai toisesta "omaan pihaan". Syitä on monia: Huonoon palveluun ja/tai hoitoon kyllästyminen täysihoitotalleilla, halu pitää hevonen lähellä kaiken aikaa, vanha mukava raha.

Purkaa alamme viimeisestä kohdasta. Raha. Täysihoitotallit nostavat vuokriaan sitä mukaa, kun työvoimakustannukset, kuivikkeiden ja heinän hinnat - sähkön tai veden hinnoista puhumattakaan - nousevat. Köyhä hevosenomistaja laskee, että oma polle käyttää satasen edestä rehua ja kuiviketta kuukaudessa. Maneesitallilla hevosen täysihoito maksaa helposti 600€/kk. Kotihoito on siis merkittävä säästö, onhan?

Vaikka asuisit jo valmiiksi maalla ja tontillasi könöttäisi esim. hyväkuntoinen vanha kivinavetta, joka suorastaan kutsuu tuomaan hevoset kotiin, saattaa toteutus muodostua yllättävän hankalaksi. On haettava lupia ja tehtävä rakennukseen muutoksia. Helposta ja nopeasta hevosten kotiin ottamisesta saattaakin tulla yllättävän vaikeaa - ja kallista.

Vanhat navetat ovat yleensä nykysäädösten mukaan reilusti liian matalia hevosten pitoon. Siispä kattoa korottamaan. Tee-se-itse-mies tai -nainen saattaa suoriutua urakasta melko vähäisin kustannuksin mikäli ei laske omalle työlleen hintaa. Kädettömämpi palkkaa ammattilaisen - ja maksaa.

Ilmanvaihto on usein seuraava pulma. Navetasta löytyy pari laudoilla peitettyä pienen pientä tuuletusaukkoa. Laudat pois ja ilma liikkumaan, sano. Vaan missä vika, kun kosteus edelleen tiivistyy navetan seiniin ja herkimmät hevoset oireilevat kun heinä- ja kuivikepöly ei poistu ja ilman ammoniakkipitoisuudet ylittävät kaikki raja-arvot?

Ennen vanhaan kosteutta ei niinkään osattu pitää eläimille haitallisena kunhan vain lämpöä riitti. Nykyään ollaan sitä mieltä, että ulko- ja sisäilman lämpötilaeron tulisi olla mahdollisimman pieni. Talliin suositellaan vain sen verran lämpöä, ettei vesi jäädy. Lämmön ei siis tarvise nousta talvella kymmeniä asteita plussan puolelle. Liika kosteus puolestaan on pelkästään haitaksi ja altistaa hevosen hengityselinsairauksille ja saa homeet ym. kasvamaan.

Vanhoja navettoja ei nyt vaan ole suunniteltu mahdollisimman hyvää ilmanvaihtoa silmällä pitäen. Vaihtoehtoina ovat ilmanvaihdon lisääminen joko rakenteellisesti tai koneellisesti. Kumpikin vaihtoehto maksaa rahaa.

Valmiin ulkorakennuksen omistajankin kannattaa siis varautua merkittäviin kustannuksiin tehdessään rakennuksesta hevosille kelvollista. Asianmukaisten tallitilojen ja rehuvaraston rakentamiseen omalle tontille alusta asti saa myös varata euroja ihan kivan määrän.

Ensialkuun tarvitaan rakennuslupa. Luvat, kuvat ja vastaava rakennusmestari ovat ensimmäiset kulut.
Pian päästäänkin jo alkuun eli perustusten tekoon: Kaivu, sorat, hiekat, valut, putket, kaivo, eristys, laitevuokrat, työ.
Tallirakennuksen runko ja katto: harkkoa tai sahatavaraa monen rahan edestä, eristys, ovet, ikkunat, työ.
Sisätilat: lattiavalut, karsinaelementit metallia tai sahatavaraa, sähköt, putkityöt, sisätilojen maalaus/kalkitseminen, ruoka- ja juomakupit, suolakivitelineet(!), jyrsijänpitävät rehunsäilytysastiat, kalterit ikkunoiden eteen, työ.

Itse tallirakennuksen lisäksi tulevat vielä lantalan-, tarhan- ja laitumentekokustannukset sekä tietysti rehukustannukset. Hyvin tehtyjen eli salaojitettujen ja pohjakankaalla "vuorattujen" tarhojen ja ratsastuskentän rakentamiskustannukset ovat pohjan osalta yllättävän suuret, satoja euroja neliöltä. Lisäksi tulevat vielä aitausmateriaalit - ja ne työkustannukset.

Kun tallirakennus ja tarhat ovat valmiina, alkaa rahanmeno olla hallinnassa, mutta ongelmat ovat vasta alussa.
Mistä pienostaja saa edullisesti heinät, kaurat ja kuivikkeet?
Kuka korjaa hevosten aidoille ja karsinoille tekemät vauriot?
Miten laidunta hoidetaan?
Mistä tunnistaa hyvän kengittäjän? Kuinka saan sen käymään meillä vain kahden hevosen takia?
Ratsastuskentän hoito ja sen kustannukset?
Jos haluan lomalle tai kyläilemään, kuka hoitaa hevoset?

Mutta siltikin, ah, kuinka idyllistä tuleekaan olemaan seurata omien hevosten kirmailua laitumella (kunhan laidun on ensin perustettu eli kynnetty, kylvetty ja lannoitettu. Realistisesti ajatellen saat hevoset omalle laitumelle vasta toisena tai kolmantena kesänä laitumen perustamisen jälkeen) ja ratsastaa kesäillassa.

Valitettavasti päivätöiden jälkeen toinen mokoma kuluu helposti tallitöissä omassa pihassa. Perussiivouksen lisäksi voit luottaa siihen, että aina löytyy pientä korjattavaa. Karsinanlaitaa on pureskeltu, aitaa rikottu, vesipumppu oikuttelee, hevosissa on pintanaarmuja tai vakavampaakin vaivaa, kenttä pitää lanata ja koska se kengittäjä oikein suvaitsee saapua.

Ratsastuskertojen välillä voi helposti vierähtää useampikin kuukausi. Silloin allasi on lomastaan perusteellisesti nauttinut ja kaiken osaamansa autuaasti unohtanut ratsun irvikuva, joka on jäykkä ja jopa suorastaan yhteistyöhaluton. Nauti siinä sitten ratsastuksesta.

Maastoilunkin voit unohtaa, sillä todennäköisesti juuri sinun naapurissasi asuu hevosvihaaja, jonka maille ei kaviokkaalla ole asiaa. Voit toki vedota jokamiehen oikeuteen, mutta pidemmän päälle saatat sillä itsesi vain hankaluuksiin, sillä olet todennäköisesti hevosinesi uusi seudulla ja naapurisi sukulaiset ovat isännöineet siellä jo satoja vuosia kiemurrellen kaikkiin kunnan luottamustehtäviin. Jos et tanssi naapurin pillin mukaan, saatat pian huomata, että juuri sinun pihatiesi jää talvella auraamatta eikä kukaan parinsadan kilometrin säteellä myy sinulle heinää.

Kirjoittajan mielestä hevosta tulisi olla laitonta pitää yksin. Vasta kolme hevosta on lauma, mutta kolmen porukassa yksi hevosista jää helposti kolmanneksi pyöräksi. Viisainta on siis mitoittaa talli ainakin neljälle hevoselle. Kotitalliin tulee helposti keräiltyä hevosia ("kyllähän viisi menee siinä kuin neljäkin") tai otettua vuokralainen, jotta kustannukset pysyisivät kurissa.

Vuokralaisia ottaessa päästät helvetin irti: Pian koet omakohtaisesti ne asiat, joiden takia päätit alunperin laittaa oman tallin. Vuokralaiset vaativat sitä, tätä ja tuota. Et ole ensimmäinen, jolta vaaditaan hevosten yksintarhausta, suojien pukemista tarhaan tai loimitusta säällä kuin säällä. Ainakin yksi mahdoton asiakas kuuluu kalustoon jo tilastotasolla. Vaihtoehtoisesti otat vuokralaisen, hevonen saapuu, etkä näe vuokralaisesta enää vilaustakaan saati saa koskaan rahojasi. Sinulla on ristinäsi x-määrä hevosia, joita hoidat kuin omiasi, omilla rahoillasi, etkä eläinsuojelumääräysten takia pääse niistä eroon oikein millään.

Lyhyesti sanottuna ihminen, joka haluaa pitää hevosensa kotona, tarvitsee ennen kaikkea
a)rahaa,
b)tietotaitoa (millaista on hyvälaatuinen heinä, koska kutsutaan eläinlääkäri, millainen pohja ratsastuskentässä on oltava),
c)pitkää pinnaa ja sosiaalista osaamista sekä
d)tukiverkoston, joka mahdollistaa loman pitämisen ja elämän oman tallipihan ulkopuolella.

Me saadaan olla jo semmoisen ihmisten työpäivän verran laitumella eli kahdeksan tuntia päivässä. Jipii. Kohta laitumen porttia ei enää suljeta edes yöksi ja jos tulee kuuma ja paljon ötököitä (minä inhoan paarmoja!) niin on kiva syödä yöllä ja torkkua päivät viileässä pihatossa.

Minä muutin tänään takaisin minun entiseen laumaan, josta se kaheli poni oli onneksi viety pois. Matte ja tallipitäjä arvelivat, että minun on parempi olla vaan äijäporukassa kun tammojen kiimat kiihdyttävät minua ja olen vähäsen kahinoinut muiden ruunien kanssa. Minun ykköstamma piti yhtä toista jätkää melkein yhtä hyvänä tyyppinä kuin minua ja sitten me liittouduttiin sen jätkän kanssa ja alettiin hyökkäillä muiden ruunien päälle kimpassa. Minusta se oli ihan luonnollista kun en pärjännyt yksin, mutta ihmiset eivät tästä tykänneet ja nyt olen siis takaisin vanhassa porukassani.

Täällä on siitä kivaa, että ehdin kunnolla keskittyä laiduntamiseen ja syömiseen muutenkin, eikä minun tarvitse vahtia naisia. Minun bestis on tässä samassa laumassa ja sekin on hyvä juttu. Täällä on kyllä uusi ponikin (matte sanoi, että se on joku islanninhevonen, mutta kyllä se minusta ihan ponilta näyttää. Olisiko niin, että se Islanti on niin pieni maa, ettei siellä hevoset mahdu edes kasvamaan täysikokoisiksi?) ja se minua vähän epäilyttää. Onneksi tämä kaveri on järkevämpi kuin se kirjava poni, joka täällä ennen oli. Siinä oli ikävä tyyppi!

Minusta ei ole uusia kuvia, mutta matte laittaa tähän viime vuonna näihin aikoihin meidän pihalla otetun kuvan. Silloin en päässyt vielä laitumelle vaan sain laiduntaa vain yksin pihalla. Tämän tallin järjestelyt ovat paremmat kun ollaan saatu olla jo kaksi viikkoa laitumella. Sitä hevonen arvostaa.

Kesään ja laitumelle

Matte oli jossain Liassa* muka lomalla ja minut jätettiin yksin kotiin. Tein kyllä töitä parin eri tädin kanssa ja varsinkin ensimmäistä kertaa minun kanssa töitä tehnyt täti kehui minua kovasti. Öhöm.

Henkilökunnalle kiukuttelin melko tavalla, koska minun piti tulla sisään karsinaan kun muut menivät laitumelle. Sain minä karsinassa rehua, mutta se ei lohduttanut kun muut pääsivät syömään tuoretta ruohoa! Potkin mielenosoituksellisesti seiniä, mitä muuten en tee juuri koskaan, mutta ei se yksi työntekijä ymmärtänyt kuin vasta tunnin päästä, että mitä minä oikein halusin. Joka päivä jouduin siis tunnin kolistelemaan, ennen kuin minut hoksattiin päästää laitumelle. Aika hölmöjä nuo ihmiset.

Onneksi matte tuli kotiin ja nyt saan olla laitumella saman ajan kuin muutkin**. Vieläkään me ei saada olla siellä koko päivää vaan sellaiset neljä-viisi tuntia. Muu aika ollaan normaalisti tarhassa, jossa on kuivaheinätarjoilu ja lempparini, väkirehuautomaatti. Minä olen edelleen lisätyllä kaura-annoksella eli saan puoli litraa vuorokaudessa. Se on kuulemma minulle iso määrä.

Minä olin niissä vapun pukukisoissa kyllä ja olin - tietenkin - hurjan hyvä. Minulla oli naamiaisasu ja matte maalasi minulle kukkia pyllyyn***. Esteradalla vähän kyllä jännitin sitä kun vesimatolla oli kylpyankkoja yms. Yleensä vesimatolla on vain vettä. (Kerran olen yrittänyt jäädä juomaan vesiesteellä, mutta minun ei annettu.) Serpentiinit, vappuhuiskut ja sellaiset pyörivät hommelit eivät pelottaneet minua yhtään kun olen hurjan rohkea.


Tässä kuvassa mukamas pusin mattea, mutta oikeasti
tarkkailen kuvaajaa.

*Sisilia

**Olin jättänyt ohjeet, että ahne Ruuna saa alkuun laiduntaa muita vähemmän, ettei tule mahakipuja. Kukaan ei sitten vuoda tätä paljastusta herra hevoselle! Suuttuu vielä.

***Jos tunnet maten niin se näyttää kyllä kuvia niistä kisoista.

Ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee

Minä olin eilen sukkispuolen alkeistuntihevosena ja pääsin tosi helpolla kun pikkuratsastajalla meni pupu pöksyyn ja se tuli oma-aloitteisesti(!) satulasta alas jo parinkymmenen minuutin jälkeen. Toissapäivänä taas irvistelin täti A:lle ja toiselle pikkuratsastajalle; esitin oikein tappajahevosta ja uhkailin puremisen lisäksi myös potkimisella. Täti A pisti minut kyllä kuriin ja järjestykseen, mutta silti matte arveli tänään, että tarvitsen kurinpalautusta.

Minusta tulee usein vähän vallaton (lue: huonotapainen) jos matella on ollut tallivapaata eikä se ole ollut edes katsomassa päältä kun muut tekevät minun kanssa töitä.

Tämän päivän kurinpalautus sisälsi useita osioita. Ensimmäiseksi minun piti käyttäytyä asiallisesti kun matte harjasi ja satuloi. Yritin irvistää sille kerran ja sain toruja ja lopun aikaa olin tosi nätisti ja irvistelin vain sisäänpäin kun en matelle uskaltanut.

Seuraavaksi minun piti seistä paikallani sen aikaa kun matte ratsautui ja sääti jalustimet sopiviksi sen eilisen pikkuratsastajan jäljiltä. (Matte otti sukkisratsastussatulan, ihan outoa.) Tässä vaiheessa jouduin peruuttamaan kahdesti lähtöpaikkaan kun läksin haahuilemaan kesken maten säätämisen. Liikkeelle lähdettiin vasta kun seisoin kauniisti paikallani.

Me mentiin maastoon, enkä saanut syödä aluksi ollenkaan vaan minun piti kävellä reippaasti, esittää kunnon jogia ja laukata ainakin sata metriä molempia laukkoja (=rankkaa). Niihin laukkoihin piti ottaa selkä mukaan ja matte oli häijy ja vielä pidätti kuolaimesta kun en laukka-ravi siirtymisessä ensin käyttänyt selkää vaan ravi oli aluksi liian nopeaa ja pompottavaa. Seuraava laukasta raviin siirtyminen menikin sitten nappiin ja sain mennä rentoa jogia ja kävellä hiljakseen ja loppureissulla myös syödä ruohoa.

Minun tuli reissulla vähän hiki ja jouduin lopuksi suihkuun. Se oli ihan sadistista päsmäröintiä matelta: olisin ihan hyvin voinut piehtaroida ja paistatella itseni kuivaksi tarhassa.

Meillä on lauantaina vappurieha ja matella on jotain suunnitelmia minun pukemiseksi ja koristelemiseksi. Me osallistutaan kuulemma estekisaan ja kilpaillaan myös paras puku-palkinnosta. Matte ei ole koskaan ratsastanut kisoissa ja sitä jännittää niin, että minä saan yksin hoitaa homman kotiin. Toivottavasti saan jotain vappuherkkuja palkakseni. Tykkäisin esim. oluesta tai edes simasta.

Blogisisko on nyt hyvin hyvin vihainen

Ai että minä tykkään osallistumisesta silloin, kun se ei vaadi kuin hiukan päänvaivaa ja näpyttelyä. Mielenosoituksiin IRL - vaikka kuinka hyvän asian puolesta - osallistun laiskahkosti, mutta provoaminen, nillittäminen ja päteminen tietokoneen ääressä kyllä sujuu.

Tällä hetkellä Blogistanin pääpuheenaihe (ainakin vanhojen polkkaajien keskuudessa) on täti, joka yrittää omia blogisisko-sanan vain omaan käyttöönsä. Uhkailuja on lähetetty ja blogisisko-sana poistamaan kehotettu. Blogisisko-blogin pitäjällä on jopa otsaa väittää, että hän on keksinyt "blogisisko"-sanan ihan itse.

Itseäni aihe liippaa sikäli läheltä, että edesmennyt Tiramisu-blogi sai kiittää nimeään italialaisesta jälkiruuasta. Toki se oli myös tyttöjen alunperin Tiralle antama lempinimi. Misu-osa vakiintui myöhemmin koskemaan minua. Onneksi tiramisu oli vain jälkiruuan yleisnimi eikä rekisteröity tavaramerkki. 2000-luvun alussa, jolloin TiraMisu-blogi eli kukoistuskauttaan, oli maailmalla useampi samanniminen blogi. Kaikille oli tilaa, eikä nillitystä harrastettu.

Nykyinen blogini on nimensä velkaa 80-luvulla perustetulle rock-yhtyeelle nimeltä 500 kg lihaa. 500kg on sattumalta myös keskivertohevosen paino, joten nimi on sangen osuva. Blogini ei pyri vähättelemään yhtyettä, jolta on nimensä varastanut. Taustalla on syvä kunnioitus, vaikken musiikkia käsittele. Blogi on ollut tällä nimellä olemassa vuodesta 2004, eivätkä artistit Kuula ja Röyhkä ole syyttännet plagioinnista tai kehottaneet vaihtamaan nimeä. Taiteilijat eivät liene pikkusieluista väkeä.

Blogisisko-nimen rekisteröintiä tulee olemaan kiintoisaa seurata. Pidän juuri ja juuri mahdollisena, että Blogisisko erisnimenä saattaa tuon rekisteröinnin saada. Selvää lienee, että blogisisko-sana yleisnimenä on ja tulee olemaan kaikkien blogisiskojen vapaassa käytössä.

Blogisiskot, älkää alistuko!

Ruunalla on hiki

Ihmeellinen helleaalto tuli. Minä en jaksaisi muuta kuin torkkua päivisin. Öisin ja varhain aamulla olen tarmokkaampi, mutta silloin ei mattea näy. Se on sellainen laiska.

Minun talvikarva ei oikein meinaa lähteä ja minulla on nyt menossa jo kevään toinen b-vitamiinikuuri. Lisäksi minun kaura-annosta lisättiin ja hiukan sain jo tarmoani takaisin, mutta sitten iskivät helteet ja minulta on tyystin veto poissa. Koittakaapa itse tehdä juoksulenkki toppapuvussa ja rinkka selässä niin tiedätte, mitä tarkoitan.

Matte on nyt ollut kipeänä eli hyvään saumaan sikäli tuli tämä kuumuus kun ei maten voinnin takia tarvitse paljoa tehdä. Lauantaina olin maten kanssa katsomassa estetuntia eli minä olin narussa ja matte rapsutteli minua ja me katseltiin, kuinka kaverit joutuivat laukkaamaan ja hyppäämään. Minä olin hurjan tyytyväinen kun minun ei tarvinnut tehdä mitään ja sain hengailla maten kanssa.

Olen nyt ollut melkein vuoden ilman kenkiä ja matte on hurjan tyytyväinen. Nyt minun jalkapohjat on jo hyvin parkkiintuneet ja voin kävellä soralla eikä se satu. Minun ei enää tarvitse paljonkaan katsella, mihin jalkani asettelen. Tässä yhtenä päivänä kävelin ihan rauhassa sellaisessa terävässä kivikossa, jonka vielä syksyllä kiersin varovasti.

Matte saisi kyllä kuntoutua sen verran, että me päästäisiin maastoon. Ei minua liikkuminen innosta, mutta ruohoa kasvaa jo paikoitellen kunnon tupsuissa ja minun tekee ihan hirmuisesti mieli syödä tuoretta.

Ai niin, ne tammat. Eihän ne voineet olla pitkään minusta erossa vaan Saksan-gigolon viehätysvoima haihtui nopeasti. Se saksalainen on loppujen lopuksi ihan reilu jätkä ja nykyään me katsellaan yhdessä naisia ja paimennetaan niitä.