maanantaina, toukokuuta 04, 2009

Heippati pitkästä aikaa! Meinasin tulla kertomaan vähäsen omiakin kuulumisia kun tuo Ruuna tuppaa olemaan aika itsekeskeinen. Lupaan, etten kirsku mistään vaan kirjoitan vain onnellisista asioista, maailmassa kun on kaikki hyvin.

Meidän maailmamme on tosiaan hyvässä järjestyksessä ja onneakin piisaa. On kevät ja elikot ovat hyvässä kunnossa kilpikonnia myöten. Mainitut otukset ovat päässeet jo kerran ulkoruokintaan kun sattui kuuma ja tuuleton päivä.

Ruuna pudottaa edelleen talvikarvaa ja lyhyt karva alkaa paljastaa lihaksia! Hidas jogi onnistuu jo erittäin hyvin ja laukkaakin hevonen pystyy pidentämään ja lyhentämään ihan mukavasti. Oma tasapaino alkaa olla sitä luokkaa, että laukkatyöskentelykin sujuu ilman satulaa *taputtaa itseään olalle* . Itse asiassa satulan kanssa on nykyään hankalampaa tehdä töitä, koska olen viime aikoina ratsastanut varsinaiset työskentelyrupeamat enimmäkseen ilman satulaa. Maastot puolestaan on keväisten ja lämpimien ilmojen tullen tehty satulan kanssa ja vauhtiakin on lisätty.

Ruunan kunto kasvaa kohisten, toivottavasti omakin pikkuhiljaa. Tällä hetkellä yksikin vapaapäivä tuntuu jo Ruunan käytöksessä, siitä on tullut melkeinpä himoliikkuja ja atleetti. Ei sillä, että Ruuna olisi mitenkään hankala useammankaan vapaapäivän jälkeen, oikeastaan pikemminkin päinvastoin. Vähän ikävät tai hankalat jutut kannattaa jättää vapaapäivän jälkeisiksi tehtäviksi koska sellaisina päivinä Ruuna suorastaan puhkuu intoa ja tekee töitä ihan tosissaan.

Tarkkana saa kyllä olla, ettei elikko kyllästy eikä tekemisestä tule pakkopullaa. On ihan kuolleena syntynyt ajatus tehdä samoja harjoituksia kahtena päivänä peräkkäin. Intensiivisen oppijakson jälkeen kannattaa heittää maastokeikka tai tehdä jotain kivoja ynnä helppoja juttuja. Ei kuitenkaan liian helppoja tai Ruuna kyllästyy ja suoritukset alkavat olla vähän sinne päin. Ratsastus ja muu opetus tulee pitää sopivan haastavana mutta onnistumisia täytyy tulla ja aivot narikkaan-laukkoja täytyy saada päästellä maastossa välillä. Aivot narikkaan ei suinkaan tarkoita peruskuuliaisuuden unohtamista vaan rentoa menoa, jolloin ei vaikeampia harjoituksia muistella.