maanantaina, syyskuuta 27, 2010

Laidunkausi jatkuu

Tänään oli merkittävä päivä: tarhasta laitumelle johtava portti avattiin ja me päästiin jätkien kanssa taas syömään ruohoa! Minä olen ollut lähellä epätoivoista kun ruokaa on saatu tarhaan vain viisi-kuusi kertaa päivässä. Sen lisäksi olen yrittänyt riipiä maastoreissuilla heinää ja lehtiä minkä kerkeän. Onneksi matte on vienyt minua ihan vain syömäänkin metsään ja niitylle. Sitä kuulemma kiinnostaa, mitä kasveja minä kulloinkin valitsen syötäväksi.

Nyt kun viikonloppu oli lämmin, niin minun suosikki on tietenkin uuden kasvun ruoho. Lisäksi alan vähitellen syödä kanervaa. Vähän menee myös koivunlehtiä. Ohdakkeita en enää syö enkä oikein muita puita kuin vähän sitä koivua ja pihlajaa. Kuusen aika ei ole vielä.

Laitumella on pieni kostea alue, joten olen saanut tarvitsemiani kosteikkokasveja koko loppukesän ja alkusyksyn. Maastoillessa en enää yritä syödä niitä.

Matella oli tänään kaikki koirat mukana ja me mentiin kaikki maastoon. Lopuksi irrottelin kentällä vapaana ja leikin vähän koirien kanssa. Minun leikki on aika rajua ja tallikoira lähtikin pois kun ei se uskaltanut edes katsoa minun riehumista. Minä tein kierrepukkeja, otin laukkaspurtteja ja maten koirien kanssa jahdattiin toisiamme vuorotellen.

Välillä on tärkeää saada riehua kyllikseen. Tarhassa minä leikin kyllä jätkien kanssa, mutten täysin vapautuneesti koska olen laumajärjestyksessä alimmainen. Vähän noloa.
Matte tahtoo, että silloin, kun me tehdään töitä, keskityn siihen täysillä. Vastapainoksi minulla on sitten näitä rentoja reissuja ja vapaana oloa ja piehtarointia ja sellaista.

tiistaina, syyskuuta 21, 2010

Hevosen synty

Hepo Hiien huoripoika,
Juuttahan äpärelapsi,
Tehty vuoren tutkaimella,
Kasvateltu kalliolla.
Hiiestä hyvä hevonen,
Vuoresta valittu varsa
Ajajalla ankaralla
Hyvällä hypittäjällä

Kansanruno

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010

Ruuna opettavaisena

Alkeisopetus on siitä kivaa, ettei minun panosta siinä juuri tarvita. Kun matella menee opetusmoodi päälle, niin minä aina tiedän, että voin silloin ottaa torkut ja että matte kyllä tarvittaessa herättää. Pitkään se selostikin meidän hevosten käyttäytymisen perusteista ja siitä, kuinka helppoa jatkoa ajatellen on luoda hevoseen toimiva suhde, joka perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Maten höpinä on aina melkein sama ja minä otinkin pitkät ja mukavat torkut kentällä auringossa enkä viitsinyt ollenkaan kuunnella.

Matte näytti pari ihan perusjuttua hevosen siirtämisestä haluttuun suuntaan maasta käsin eli minun piti silloin vähän liikkua. Oppilaat halusivat tietää, miten matte on minulle opettanut ne jutut ja matella meinasi mennä sormi suuhun kun ei se ole sen kummemmin opettanut minua tai muitakaan hevosia. Lopulta se selitti, että kun se pyytää minua tai muita hevosia tekemään jonkun asian niin, että me ymmärretään, mistä on kyse, me tehdään se mielellään, eikä siihen tarvita mitään temppuja tai opetusta.

Meille hevosille on luonnollista reagoida tietyllä tavalla tiettyyn pyyntöön tai käskyyn. Ihmisen pitää vain osata käyttää kroppaansa oikein eli niin, että me ymmärretään, mitä se kaksijalkainen nyt oikein haluaa.

Monelle ihmiselle tuntuu olevan yllättävän vaikeaa keskittyä siihen, mitä kulloinkin tekee ja tehdä samaan aikaan samaa asiaa sekä mielellään että kropallaan. Me hevoset elämme aina nyt-hetkessä, eikä me muistella edellisen päivän ikäviä asioita tai murehdita tulevia.
Minä olen erityisen hyvä opettamaan läsnäoloa, koska jos matte ei keskity minuun, en minäkään keskity siihen. Minusta se on reilua niin.

Tunnin lopuksi asiakas sai itse koittaa siirrellä minua eli minun piti herätä. Jotain se matte kai neuvoi oikein, koska asiakas tuntui osaavan homman. Kerran se möhli join up:n kun kesken suoritusta se alkoikin epäillä, etten minä tahdo mennä sen luokse. Silloin minua alkoi heti epäilyttää kun asiakkaan kroppaan tuli epävarmuutta enkä mennyt ihan sen lähelle kun se ei selkeästi pyytänyt. Sitten matte ja asiakas keskustelivat vähän aikaa ja minä tein uudestaan töitä ja lopuksi tehtiin oikein onnistunut join up.

Asiakas vaikutti muuten tyytyväiseltä, mutta se sanoi, että minun kanssa on eri asia tehdä kuin ratsastuskoulun Kallen, joka on iso ja pelottava ja potkii ja luimii. Matte selitti sitten, että me hevoset ollaan niin kuin kaikki muutkin elolliset ja älylliset olennot eli meidän menneisyys samoin kuin päivittäinen käsittely vaikuttaa siihen, millaisia me olemme. (Tästä asiasta Olmi kirjoitti äskettäin hirmu hyvin.) Matte jatkoi, että Kalle on epävarma ja käyttäytyy siksi uhkaavasti.

Kallelta puuttuu luottamus ihmisiin, koska sitä käsittelevät monet ihmiset monella eri tavalla. Hevosen on vaikea ymmärtää, että sama asia voi joskus olla kielletty ja toisinaan sallittu ja se tulee epäjohdonmukaisesta käsittelystä epävarmaksi ja vihaiseksikin. Jokainen ihminen voisi ajatella omalle kohdalleen, että joskus saa lautaselta ottaa leivoksen ja joskus yrittämisestä rangaistaan lyömällä nyrkillä otsaan! Tämmöinen ei juuri kehitä luottamusta eli ei ole ihme, jos Kallella on vaikeaa ja se reagoi hankalaan oloonsa.


Matte tahtoo vielä sanoa, että Kallen nimi on muutettu. Kalle edustaa tässä tarinassa kaikki epäjohdonmukaisesti kohdeltuja hevosia.
Minun tuli oikein sääli kaveriparkaa. Leivoksia tai muuta hyvää minä en saa koskaan ottaa ilman lupaa, mutta saan kyllä rapsuttaa itseäni jos minua kutittaa tai siirtää jalkojani mukavampaan asentoon kun torkun alkeisopetuksessa.