sunnuntaina, elokuuta 14, 2005

Oritarha on mutavellinä, poikaparat seisovat lähes kintereitään myöten ravassa. Ne ovatkin saaneet viettää yönsä sisällä että pääsevät nukkumaan pitkällään. Muuli makailee paljon (Huvikseen? Sen kylkeen voi muuten silloin nojata, avata siideripullon ja vain nauttia elämästä. Tai ottaa torkut.) ja oripoika on vielä sen verran nuori, että se tarvitsee enemmän pitkälläänoloaikaa kuin aikuinen hevonen.

Laidunhevosilla on katokset, joten ne pärjäävät hyvin ja varsapihatto on suorastaan ylellinen näillä keleillä.

Olin perjantaina elämäni ensimmäisellä western-tunnilla muutakin kuin kuunteluoppilaana. Eli siis ratsastin. Wau.
En ole ollut tunneilla ties kuinka pitkään aikaan ja perjantaipäivänä lentelikin melkoisesti perhosia mahassa.

Tunnin piti Suomen mittakaavassa erittäin tunnettu ratsastaja ja kouluttaja, jonka tunteja minulla on ollut ilo ennenkin seurata.
Ratsastin perinteisesti eli siis englantilaiseen tyyliin koulutetulla ruunalla, jolla olen tosin ratsastanut omaa versiotani westernistä jo vuoden verran. Ketunpunaiselta tammalta oli lainassa satula ja ohjat, muu varustus oli "normaalit" eli englantilaistyyppiset suitset ilman turparemmejä ja hackamore.

Ruuna on todella herkkä ratsastaa ja yhteistyömme sujuu ajoittain jopa loistavasti. Silti olin yllättynyt siitä, miten hyvin ruuna vastasi sille osittain tuntemattomiin apuihin ja kuinka se nautti työnteosta. Ruuna hakkasi kirkkaasti kaksi tunnilla ollutta jo alunperinkin westerniin koulutettua ratsua. Loistava otus siis. Enkä taida minäkään olla ihan niin huono ratsastaja kuin olen tähän saakka kuvitellut.

Olen tuntiin äärimmäisen tyytyväinen ja odotan innokkaasti uusia mahdollisuuksia ratsastaa tunneilla tai saada valmennusta. Tällä välin laitan ruunan - ja tietysti itseni - treeniin ja yritämme unohtaa englantilaistaustamme.

Ei kommentteja: