tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Yllättävän kallista tämä hevosen omistaminen: seppä otti viisi euroa kavioiden vuolemisesta. Mistä päästä sitä enää penniä venyttää?

Pikkutamma pihatosta kehitti itselleen kaviopaiseen. Kaksi vuorokautta on nyt haudottu, saa nähdä joko illalla saataisiin puhki. Tamma itse ei aiheuta ongelmia mutta pihattokaveri, Pöljä Arabi, sitäkin enemmän.

Pikkutamma on avaruustöppösensä takia tarhaillut nyt kaksi päivää yksin koskapa Pöljä Arabi oli heti hampaineen hauteen kimpussa. Seuraus: ero. Tarhaus erillään, pihattohevoset karsinaan yöksi ja Oripoika ynnä muuli pihattoon asumaan. Pojat viihtyvät pihatossa erittäin hyvin, Pikkuori ei ole muualla asunutkaan paitsi meille tulonsa jälkeen.

Ensimmäinen talliyö meni hyvin jopa Pöljän Arabin osalta mutta eilisiltana se alkoi kehittää kohtausta kun piti jäädä karsinaan. Näköyhteys Pikkutammaan ei meinannut riittää vaan olisi pitänyt päästä koskettelemaan myös. Siellä se sitten karsinassaan puhisi ja puhkui ja polki heinänsä, onneton elikko.

Aamulla loimitin Pöljän kovan tuulen takia, sen väliaikaisessa tarhassa kun ei ole katosta ja herkkähipiäinen ruuna on tottunut viettämään tuuliset päivät pihatossa. Loimi ei ole ilmeisesti ollut selässä pariin vuoteen: ruuna yritti kiipiä oven yli ja kun ehdottomasti kielsin moiset temput, se vajosi liki katatoniseen tilaan ja kyyrötti loimensa alla pari minuuttia aivan käppyrässä. Reipastui sitten, pääsi ulos ja päivän on käyttäytynyt aivan normaalisti eli säikkynyt joka rapinaa ja risausta ja tuulenpuuskaa. Loimi ei näytä vaivaavan yhtään nyt kun on kerran selkään saatu.

Pöljä Arabi potee luottamuksen puutetta kaikkiin ja kaikkeen. Oikea ihminen saisi kyllä siitä kovalla työllä esiin älykkään, uteliaan ja rennon eläimen. Olen nähnytkin sen tapahtuvan. Omistajansa ei valitettavasti ole se oikea ihminen vaan saa ruunan vain entistä hermostuneemmaksi. Itselläni ei ole aikaa eikä ihmeemmin haluakaan ruveta ruunan luottoihmiseksi joten tilanne pysyy ennallaan ja Pöljä tallin murheenkryyninä.

2 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Voi kuinka ihanalta kuulostaa tuo Pöljä!!! Ei se pöljäilykään ole kivaa, mutta kun jos pikku angstailija ei tiedä miten muuten elämästä selviää, niin mitäpä se muutakaan tekisi kuin pöljäilisi. =) Tiedätkö miten sille kävi?

M kirjoitti...

Pöljä on kadonnut näkyvistäni sillä se muutti yhdessä vaiheessa tallia. En ollut koskaan kovin läheinen sen omistajien kanssa enkä ole tavannut pikkuarabia nyt pariin vuoteen. Olettaisin, että entiseen tahtiin mennään elleivät sitten omistajat ole kokeneet suurta valaistumista ja muuttaneet tyystin toimintatapojaan.