Pikkuorin hienous (sis. luonteen kauneuden ja rakenteen upeuden) on jäänyt itseltä vähän unohduksiin. Tänään pojua kävi katsomassa vanha tuttu hevosihminen ja itsekin silmäilin kopukkaa pitkästä aikaa vähän kuin ulkopuolisen silmin. On siinä mulla perhanan hyvä elukka, kädet kyynärpäitä myöten ristissä pitäisi kiittää kaikkea mahdollista siitä, että olen moisen upeuden onnistunut käsiini saamaan - sopuhintaan.

Poika oli hyvin loukkaantunut kun menimme ensin katsomaan varsaa. Hevonen on totta kai tottunut siihen että tulen aina ensin sen luokse. Onneksi poika ei ole murjottajatyyppiä. Muistan eräänkin kerran kun ratsastimme Tiran kanssa toistemme hevosilla ja molemmat pollet olivat hyvin loukkaantuneita tyyliin mitä tuo tekee tuon toisen selässä.


Taidetta koteihin II

Paul Brownista tykkään hurjasti, varsinkin muutaman viivan hevosistaan ja sommittelustaan.