maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Syksy

Hevostelua, science fictionia ja kuumaa teetä sopivassa suhteessa. Parempaa ei ole.


Ruunan syksy

Tyhmät kengät, kurja mutainen tarha ja liian usein pöhkö loimi. Toisaalta yöt nukun makoisasti mukavassa karsinassani ja töitä tehdään maneesissa katon alla enkä kastu. Saan lämmintä vitaminoitua lesepuuroa päivittäin nyt kun matte on keksinyt, etten saa tarpeeksi vitamiineja kun laidunkesäni oli huono ja kun talvikarvani ei meinaa kasvaa. Porkkanoitakin saan ison satsin joka päivä kun tuoretta vihreää ei enää ole luonnossa.

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Kengillä kulkemisen sietämätön vaikeus

Ruuna kengitettiin reilu viikko sitten koska kavionpohjien arkominen oli syksyn kosteuden myötä lisääntynyt huomattavasti. Minua ei innosta ratsastaa koko syksyä ja talvea maneesissa vaikka silloin kengiltä vältyttäisiin. Maastoon on päästävä jo ihan oman mielenvirkeyden takia ja kai se metsissä samoilu hevostakin piristää.

Metsäpolut sujuvat hyvin ilman kenkiäkin mutta niille parhaille pätkille pääsemiseksi tarvitaan popot jalkaan. Ruuna kyllä kulkee rutinoituneesti piennarta pitkin ja osaa itse valita jalkapohjiaan miellyttävimmät reitit. Vaikka siis kotva menisi vielä ilman kenkiä - liukkailla on oltava hokkikengät jos maastoilla meinaa - päätin silti laitattaa ruunalle kopistimet nyt kun seppiä on vielä mahdollista saada paikalle suht vähällä vaivalla. Kun ensimmäiset liukkaat tulevat, on seppää potenssiin kahdeksan vaikeampi saada kuin autolle pikaista aikaa renkaan vaihtoon.

Kengät on siis Ruunalla jalassa. Tuloksena kuuluu hirmuinen kilke, kolke ja kalke kun Ruuna ohjattua liikuntaa harjoittaa. Sama juttu viime vuonna: Ruuna kilisteli menemään koko talven. Kalke hellittää hieman kun tunkee bootsin joka jalkaan mutta satunnaisia kilahduksia kuuluu edelleen. Ilman kenkiä Ruuna ei koskaan kolistele kavioitaan yhteen.

Ruunalla on hyvät liikkeet mutta ilmeisesti niissä on niin vähän "ilmaa", että kenkien vertainen kavion pituuden/massan lisäys saa tahdin sekaisin. Mahdollista ja ehkä jopa todennäköistä on, että kun Ruuna tulee parempaan lihaskuntoon, kilistely vähenee.

Kengittäjän vaihtaminen ei tähän vaivaan auta. Olen käyttänyt tähän mennessä kolmea eri kenkääjää, kaikki hyviä ja asiansa osaavia, joita voisin suositella muillekin. Kilinää on esiintynyt kaikkien jäljiltä niin kauan kuin kengät ovat jaloissa olleet.

Muuta haittaa kuin kolistelua kengät eivät tunnu aiheuttavan. Ruuna kulkee hyvin eikä mene jumiin, jaloissa ei ole turvotusta ja koko viime talvi meni ilman ensimmäistäkään hokinpolkemaa.

Ruuna olisi ihanteellinen hevonen pitää kengättä. Sen kaviot ovat kovat ja sitkeät ja jalka-asennot niin hyvät, että kaviot kuluvat luonnostaan oikein. Seppää tarvitaan vain muutaman kerran vuodessa siistimään kavioita minimaalisesti. Jos asustaisimme jossain pohjoisemmassa, jossa on oikeaa lunta ja pakkasta eikä näitä Etelä-Suomen rannikoita vaivaavia jääkelejä syksystä pitkälle kevääseen, taitaisin kokeilla pitää Ruunaa kengätönnä.

tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Ruunan kuulumisia

Sukkahousutäti tuli ja pusersi minua koko viikonlopun ja hyvin meni. Osasin ihan hyvin kulkea pohkeiden välissä ja ohjastuntumalla ja sidepassia eikäkun pohkeenväistöä menin vaikka Tädin toinenkin pohje oli kyljessä kiinni. Valmentaja neuvoi minulle sekä selkää vahvistavia että rentouttavia juttuja joita Täti ja matte aikovat nyt minun kanssa harjoitella. Kuukauden päästä menen uudestaan kurssille ja Täti jo uhkasi, että silloin ei Valmentaja pääse sanomaan enää mistään tai ei ainakaan samoista asioista kuin nyt.

Valmentaja sanoi vielä, että olen hyvä ja kehityskelpoinen nuori hevonen, jota on pidetty hyvin ja joka on tyytyväinen elämäänsä. Minä olenkin nyt ollut tyytyväisempi kuin ennen kun minulla on se oma tamma. Enää minulla ei ole yhtään niin kiire mattea vastaan portille kuin ennen vaan joskus matte joutuu hakemaan minut.

Tammaani minä en haluaisi antaa pois ollenkaan ja kerran kun tammaa pakolla vietiin niin minä potkaisinkin naista-joka-antaa-ruokaa. Se taisi olla aika tyhmästi tehty enkä ole sellaiseen enää sortunut. Silloin alkuun hätäännyin kovasti aina kun ne veivät tammani pois mutta nyt olen jo oppinut, että se tulee aina takaisin, käy vain välillä töissä niin kuin minäkin.

Eilen oltiin maastossa maten ja minun tamman ja sen tamman emännän kanssa. Tammalla oli kauhea kiire koko ajan ja maten piti vähän väliä hoputtaa minua ottamaan tammaa kiinni. Oma-aloitteisestihan minä en hurjastele yhtään. Me käytiin katsomassa niitä maastoesteitä muttei hypätty kun minä en ole vielä ratsastajan kanssa hypännyt ja minun valmennusviikonloppu oli aika rankka. Meillä oli aika kivaa ja siellä metsässä oli paljon sopivia polkuja joita laukata.

Minulla on uudet kengät kun jalkapohjani alkoivat tulla jo kipeiksi kun täällä pitää mennä aika kivikkoista tietä ennen kuin pääsee hyville poluille. Ne kengät on vähän hankalat: jos minua ei huvita tehdä töitä tai jos en ymmärrä mitä minun pitää tehdä niin joku kenkä osuu toiseen ja kuuluu kilahduksia ja kalahduksia. Sama juttu oli viime syksynä ja talvena. Matte osti minulle bootsit joka jalkaan mutta kilinä vain jatkui. Minä tykkäisin enemmän olla ilman kenkiä mutta matte sanoi, että pitää pystyä menemään kivikossakin ja liukkaalla eli tarvitaan hokkikengät. Ihan tyhmää.


tiistaina, lokakuuta 16, 2007

Ruunan onnenpäivä

Tänään se tapahtui! Sain oman tamman! Se ei onneksi olekaan se naapurikarsinan nättipeppuinen, joka yritti kerran ohi mennessään potkaista minua. Huh mikä ämmä! Uusi armaani on virotar ja huippupisteillä kantakirjattu ja tuli tänne minun tallille vasta vähän aikaa sitten.

Tammani on minua aika paljon korkeampi muttei se haittaa koska minä olen kumminkin hurjan leveä ja miehekäs. Saatan minä sitäpaitsi kasvaa vielä vähän korkeuttakin, uskoo matte. Tamma on musta kuin yö ja varsinainen kaunotar ja aikamoinen pirttihirmu: En pääse yhtään nuuskimaan sen peppua vaan heti tulee varoitus. Tyydyn sitten vain paimentamaan tammaani pois aitojen vierestä ja muiden hevosten ulottuvilta. Välillä minulla on tuijotuskilpailu naapuritarhan ruunan kanssa kun se selvästi yrittää vokotella minun naista.

Se ruuna on semmoinen, jonka kanssa on ollut kahinointia ennenkin kun se on yrittänyt hyökkiä minun päälle. Eipä hyökkäile enää kun huomasi kuka ne naiset saa, hah! Aika säälittäviä tuollaiset jannut, jotka yrittävät päteä koollaan mutta eivät kuitenkaan saa naista.

Minä menen kursseille lauantaina ja sunnuntaina vaikka en ole enää niin innoissani siitä kuin ennen kun minun pitäisi vahtia minun tammaa. Ei tässä olisi aikaa millekään kursseille ja minähän osaan jo kaiken. Matte ei sitä paitsi tule sinne vaan se yksi täti, joka käy täällä minua välillä kiusaamassa. Se täti ratsastaa ihan kummallisilla varusteilla: minulla on sellainen lättänä ja kevyt satula ja semmoiset oudot suitset, joissa on paljon remmejä eikä ollenkaan minun normaaleja suitsia. Täti itse on pukeutunut sukkahousuihin ja saappaisiin ja se näyttää aika hassulta. Matte ratsastaa aina farkuissa ja maten kanssa minulla on minun oma satula ja normaalit suitset.

Matte kuulemma yrittää löytää itselleen jotain "ratsastuksennopettajaa" joka kävisi täällä minun kotona kun minulla ei ole omaa koppia, jolla reissata. Sen ratsastuksennopen pitäisi opettaa matelle westerniä niin että se osaisi paremmin olla minun kanssa.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Tämän kuvan otti pari päivää sitten minun täti. Tästä näkee
minun normaalit suitset. Lupaa kuvan julkaisuun ei kysytty.


tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Nyt kun omistan ensimmäistä kertaa eläissäni kokonaisen oikean hevosen, olen äitynyt ihan hurjaksi ja pyrkinyt liikuttamaan kopukkaa päivittäin. Ennen ei ollut niin tarkkaa koska hevonen oli joko A) intensiivikoulutuksessa osaavalla ihmisellä tai B) seisoi joka tapauksessa suurimman osan aikaa tarhassa koska muilla omistajilla oli harvoin aikaa tehdä sen kanssa mitään. Lisäksi hevonen tarhaili kimpassa muulin kanssa, joten päivittäistä liikettä kertyi väkisinkin.

Elikko on olosuhteiden pakosta tarhannut yksin heinäkuun alusta (se alkoi käydä muulin päälle ihan tosissaan ja nyt muuton jälkeen ei ole löytynyt sopivaa tarhakaveria) ja sen omatoiminen liikunta onkin laskenut dramaattisesti. Siis niin dramaattisesti, että lihasmassan kuihtuminen on ollut ihan silmällä havaittavissa. Kunnon alenemiseen on tietysti vaikuttanut myös aktiivitreenin loppuminen ja ruunauksen jälkeinen pakkolepo. Hevonen ehti olla yli kuukauden päivät oloneuvoksena ennen kuin aloin taas liikuttaa sitä päivittäin.

Nyt kun Ruuna on saanut kolmisen viikkoa ohjattua liikuntaa joka päivä, on sen kunto jo selvästi kohonnut ja lihasmassa alkanut taas hiljalleen kasvaa. Aluksi puuskutimme rasituksesta molemmat, hevonen ja minä, nyt enää minä. Elikolla tuntuu olevan enemmän motivaatiotakin nyt kun sen kunto alkaa olla taas kohtalainen. Ymmärrettävää tietysti ettei huvita suorittaa kun ei kunnolla jaksa. Sen olen yrittänyt muistaa ja ollut ehkä liiankin ymmärtäväinen kun hevonen on osoittanut olevansa väsähtämässä. Ettei vain Ruuna oppisi velttoilemaan kun olen niin pehmo.

Ruuna on aina ollut ahkera kuin alakoululainen ja sillä on ollut kova työmotivaatio varmasti siksikin, että se on saanut oppia positiivisten kokemusten kautta. Kehuminen saa Ruunan yrittämään entistä kovemmin ja esim. uskaltautumaan sitä pelottaviin paikkoihin. Sunnuntaina maastossa se olisi halunnut laukata(!) tutkimaan lähemmin sitä aluksi kovasti epäilyttäneitä metsäkauriita.

Alan itsekin taas päästä ratsastuksen makuun ja tuntuu ihan normaalilta (ja hauskalta!) kiipustaa satulaan noin joka toinen päivä. Mitään kovin kunnianhimoisia tavoitteita minulla ei Ruunan suhteen ole. Hiljakseen yritän entisestään parantaa luottamusta välillämme, kehittyä ratsastajana ja näin ollen olla osa sopusointuista ratsukkoa.

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Ruunalla on töitä

Mitä ihmettä tämä nyt tarkoittaa? Olen joutunut oikeisiin töihin jo monena päivänä. Juoksutusten kestoa on lisätty ja matte kömpii selkään aika usein ja yksi vieras täti on käynyt pari kertaa kanssa. Matte höpisee jotain kunnon kasvattamisesta ja säännöllisestä työskentelystä ja valmennuksiin osallistumisesta.

Minä en oikein tykkää kun se vieras täti on minun kanssa. Tai ei se ole ihan vieras, olen nähnyt sen monta kertaa, mutta ennen se vain rapsutteli mutta nyt se ottaa minut pois tarhasta ja harjaa ja ratsastaa. Minä olen vähän yrittänyt uhitella sille ja luimistelenkin, mutta se täti ei pelkää ollenkaan vaikka olen kamalan hurja!

Sitten se täti ratsastaa eri tavalla kuin matte enkä minä aina oikein ymmärrä mitä se tahtoo. Matte on sille tädille vähän yrittänyt neuvoa miten minun kanssa ollaan mutta täti unohtaa joskus enkä minä voi esim. mennä sidepassia jos sen puolen pohje johon minun pitäisi väistää on minun kyljessä kiinni. Onneksi täti on oppivaista sorttia ja kai se jotain tietää kun se on jo kauan ratsastanut ja centered ridingiakin treenannut. Matte sanoo, että centered ridingissa on paljon samoja juttuja kuin western-ratsastuksessa, joka on minun laji.

Tänään minä ja matte oltiin joen rannalla maastossa. Siellä on hurjan hyvä laukata pitkiäkin matkoja enkä minä väsynyt ollenkaan vaikka laukkasin ja laukkasin! Matte kyllä sanoi, että joskus myöhemmin minun pitää jaksaa laukata vielä enemmän ja että me mennään pitemmällekin siellä joella.

Joelle mennessä piti ylittää iso tie ja silloin tuli hurjan suuri rekka ja minä vähän säikähdin. Matte kuitenkin sanoi ettei ole syytä huoleen ja sieltä joen rannalta minä näin kauempaa muitakin rekkoja ja matte sanoi, etten minä kohta pelkää niitä ollenkaan enää.

Matte sanoi, ettei se pääse johonkin BLOGIMIITTIIN kun sen on oltava töissä lauantaiaamuna aikaisin. Matte on aika laiska tekemään mitään ylimääräisiä juttuja nyt kun minä muka vien paljon aikaa ja jotain muutakin elämänmuutosta sillä on.


tiistaina, lokakuuta 02, 2007

Western-ratsastuksen SM-kisat järjestettiin männä viikonloppuna Tampereella. En ollut paikalla mutta muuten ihan kisatunnelmissa.

Reining-voittajan Pete Perkiön suoritus. Enkkupuolen ratsastajat kiinnittävät varmasti huomiota hevosen hyvinkin matalaan muotoon, joka on western-puolella yleensä tavoitteena. Toivottavasti osaatte katsoa ratsukon hienoa yhteistyötä: tuommoinen pikkanen poika ja nuin hyvin ratsastaa. Voin sanoa suoraan, ettei onnistu minulta ja Ruunalta tuon tason suoritus.

SM-kisojen tulokset, siis muutkin kuin "kuningaslajin" eli reiningin.