Ruuna uraputkessa

Minä luon uutta uraa alkeis- ja terapiaratsuna. Se on oikeastaan minun kolmas ammatti kun minä olen jo pätevä western- ja enkkuhevonen. Ennen minulla on ratsastaneet vain semmoiset aika osaavat tyypit joten aloittelijat ovat ihan uusi tuttavuus minulle. Matte kertoi, että yleensä aloittelijat on vähän arkoja tai sitten tosi innokkaita ja aina niiltä saa herkkuja. Kuulostaa ihan meikäläisen hommalta tuo opetustyö!

Minulla on nyt käynyt jo kolme kertaa ratsastamassa sellainen täti, joka vähän pelkää hevosia eikä ole ennen ratsastanut. Se täti aina päivittelee kuinka minä olen iso ja muka pelottavakin. Sille tädille oli sanottu, että sen vaivaan auttaisi hurjan hyvin ratsastus, jossa koko kropan lihakset saavat liikettä ja ryhti paranee. Niin se täti sitten uskalsi tulla koittamaan.

Ekalla kerralla se täti oli vain vähän aikaa kun se totutteli minun läheisyyteen ja kävelyni rytmiin. Minä kävelin eteenpäin hirmuisen hitaasti ja tasaisesti (oikeastaan en olisi halunnut kävellä ollenkaan mutta matte hinasi minua narusta perässään) ja se täti vähän rentoutui eikä enää ollut tönkkö ja istunut epämukavasti minun liikettä vastaan.

Toisella kerralla matte käski jo sitä tätiä irrottamaan kädet satulasta ja istumaan kunnolla ja sitten me harjoiteltiin vähän pysähdyksiäkin. Se täti oli jo vähän rohkeampi ja matte sanoi, että se voi laittaa silmät kiinni siellä selässä se täti niin se tuntee minun liikkeet paremmin. Matte kyseli tädiltä, että mikä jalka kulloinkin liikkuu ja jos minä en pysähtynyt tasajaloin niin matte käski tädin tunnustella että mikä jalka ei ole linjassa. Aika hyvin se täti osasi sanoa oikean jalan.

Tänään oli satanut lunta ja me mentiin tädin ja maten kanssa kävelylle lumiseen metsään. Ensin jouduttiin menemään sellaista mutaista polkua jossa minulla pari kertaa kavio lipesi mutta se täti pärjäsi hyvin. Sen mutikon jälkeen täti laski jalustimet kokonaan irti mutta piteli kyllä aina välillä satulasta kiinni. Me käveltiin yli puoli tuntia mutta onneksi minä sain pysähtyä pari kertaa syömään kuusenoksia.

Aika leppoisaa hommaa tuo terapia. Minun ei tarvitse kuin kävellä vähäsen ja pitää mattea silmällä niin kaikki lutviutuu. Ekalla kerralla minua kyllä vähän jännitti mutta nyt olen jo ihan konkari. Matte sanoi, että nyt ihan aluksi käy vain tämä yksi täti mutta alkukeväästä otetaan ehkä toinen joka on jo kysellyt että otanko uuden oppilaan.

Huomenna on ihan tavallisia töitä eli western-tunti Sukkistädin kanssa. Plääh, siellä tulee aina hiki ja ajatellakin pitää.