perjantaina, heinäkuuta 16, 2010

Ruuna uudessa kodissa

Minä olen muuttanut. Yhtenä hetkenä olin ihan rauhassa jätkien kanssa laitumella, seuraavassa minuutissa minut oli pakattu traileriin ja lyhyehkön ajomatkan jälkeen tultiin minun uuteen kotiin.

Ensin jännitin kovasti kaikkea uutta ja ensimmäisen yön jälkeen pistin päätä maten kainaloon ja valitin, että olen yksinäinen ja vähän peloissanikin. Minun uusi kämppis oli kamalan tympeä: se ei olisi antanut minun juoda eikä seistä pihatossa varjossa ja lisäksi se vielä pureskeli ja potkiskeli minua.

Muutaman ensimmäisen päivän matte tai henkilökunta huolehti siitä, että pääsin vesipisteelle. Varjoa oli onneksi muuallakin kuin pihatossa, mutta minulla oli orpo olo ja olisin tahtonut seisoskella kämppikseni lähettyvillä. Aina kun matte tuli, niin menin sen taakse piiloon eikä kämppis uskaltanut hätyyttää minua kun matte on kumminkin aika kova luu.

Nyt me tullaan kämppiksen kanssa juttuun jo aika hyvin ja voidaan olla pihatossa samaan aikaan ja pääsen melkein aina juomaankin kun haluan.
Täällä on kyllä hyvät järjestelyt: pihatossa voi torkkua päivän kuumimman ajan ja siellä on kuivaheinätarjoilu. Laitumelle saadaan mennä koska tahansa ja tulla poiskin oman mielen mukaan. Viereisillä laitumilla on tammoja ja minä nenittelen niiden kanssa joskus pihaton kaltereitten läpi myös. Jonkun ajan perästä minun ja kämppiksen kanssa tulee asumaan pari muuta ruunaa ja meistä tulee ihan oikea lauma.

Matte tykkää kuulemma siitä, että minun uudesta pihapiiristä löytyy kenttä ja maneesi ja pyöröaitaus. Hevosten isäntäväelle on vielä tarjolla kaikkea luksusta niin kuin keittiö ja suihku - ja loimet saa pestä tallin koneella! -, mutta minä muutin tänne siksi, että tämä vaikutti hevosille sopivalta paikalta. Minä olen asunut pihatossa ennenkin ja tykkään kyllä siitä enemmän kuin tallista. Karsinassa joutuu melkein aina seisomaan paljon enemmän kuin haluaisi ja minulla tulee aika helposti pitkäksi kun olen toiminnan ystävä.


Tässä menen katsomaan minun uutta laidunta.

Ei kommentteja: