sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2018

Oi aikoja, oi tapoja

Hevosblogien, saati sitten muita aiheita käsittelevien, lukeminen on viime vuosina itseltäni jäänyt lähes tyystin. Taidan seurata säännöllisesti enää kolmea hevosaiheista blogia. Niistä Takaisin lähtöruutuun on ainoa julkinen, muihin tarvitsee kutsun.

Ei usko nykyboggaaja, millaista oli bloggaaminen 2000-luvun alussa. Erityisesti suosittujen blogien palkitseminen vuosittaisessa Kuukkeli-gaalassa oli pikkuisen toista kuin nykyiset markkinointihenkiset pönötystilaisuudet. Kas kun markkinointiyhteistyötä ei ollut vielä keksitty eikä blogeissa ollut mainoksia lainkaan. Ikinä. Ehkä tästä syystä en osaa enkä halua lukea blogeja, joissa tuotemainontaa vilisee niin sivuille upotettuna kuin sisällössä. Olisihan tuo kieltämättä messevää elättää itsensä kotisohvalta, ainoastaan blogia kirjoittamalla. Tuskinpa sellainen tässä maassa onnistuu, vaan pitäisi suunnata kansainvälisille vesille - ja markkinoida itseään aggressiivisesti.

Ruuna voi yllätys yllätys! paksusti, laiduntaa hieman, kasvattaa taas kerran peruskuntoa ja esiintyy Takaisin lähtöruutuun-blogissa muutaman kerran nimellä Setähevonen.

Ruuna aka setähevonen ja ponivarsa Albert.

Ei kommentteja: