Mieli ja keskittyminen, avuista parhaat
Minulla on ollut nyt kesäaikaan kovasti kiireitä, sillä olen tehnyt tunteja kun meillä on ollut väliaikaisesti hevosista pulaa ja minua on tarvittu tuuraamaan. Minä olenkin tosi hyvä sekä aloittelijoille että tosi edistyneille. Aloittelijat oppivat minun kanssa heti ratsastamaan kevyillä avuilla ja istumaan oikein ja edistyneemmät saavat kerralla virheensä korjatuksi, koska minä en tee mitään, ellei ratsastaja istu oikein ja pyydä nätisti. (Matte muistelee usein paria vaB:n kisaajaa, siis ratsastajaa, jotka ei saaneet minua ollenkaan laukkaan kun ne vaan pusersi ja pusersi.) Yleensä kaiken tasoisille kouluratsastajille tulee minun western-hevosen herkkyyteni yllätyksenä ja jollei ne opi olemaan sovussa apujensa, mielensä, kehonsa ja minun kanssa, ei meidän yhteistyöstä tule oikein mitään.
Maten kanssa me ollaan kivalla hevosalan ammattilaisten kurssilla ja siellä on erinäisetkin ratsastusopet ja tallinpitäjät olleet ihmeissään kun me puuhaillaan maten kanssa kaikkea niin, että minä olen vapaana ilman riimua tai suitsia. Matella ei ole naruja tai piiskaa tai mitään ja se tulee välillä selkään ja me voidaan tehdä vaikka väistöjä tai ottaa pätkä laukkaa ja jatkaa taas yhteistyötä maasta käsin.
Kurssin ja tuntien lisäksi olen nyt tosissani treenannut kouluratsastusta minun uuden ratsastajan kanssa. Meillä onkin selvät sävelet ja me tähdätään kisoihin, koska minä olen niin loistava. Minulla on nyt maten lisäksi kokonaista kaksi sellaista ratsastajaa, jotka voivat käyttää minun kanssa kuolaimia. Koska matte ratsastaa länkkäriä ilman varsinaista ohjastuntumaa ja käyttää meidän muissakin treeneissä pääosin painoapuja, kuolaimet sen kanssa on ok.
Kouluratsastuksessa tarvitaan jostain syystä sellainen kuolaintuntuma ja -tuki eli siinä minun suussa tuntuu western-ratsastusta paremmin kaikki, mitä ratsastajan käsi tekee. Mikäli ratsastajan käsi on liian kova tai vähänkin epävakaa, menen ikävää tunnetta karkuun ns. kuolaimen alle ja taakse ja siitä minulla tulee selkä kipeäksi. Minä en siis työskentele kuolainten kanssa kuin harvoin ja tarkasti valittujen ratsastajien alla.
Keskikoinen ja keskipainoinen hevonen kertoo elämästään keskinkertaisella omistajalla
tiistaina, kesäkuuta 26, 2012
sunnuntaina, toukokuuta 20, 2012
Ruuna keväässä ja kisoissa
Nyt eletään minun lempivuodenaikaa. Ruoho kasvaa ja on paljon muutakin syötävää, muttei vielä juuri ötököitä, joita inhoan. Tahtoisin keskittyä vain laiduntamaan, mutta minun ei anneta. Joudun joka päivä töihin ja siinä, missä muut kaverit saavat olla laitumella jo viisikin tuntia, minä joudun tyytymään kolmeen. Äärettömän epäreilua minusta.
Matte kyllä väittää, että hidas ja varovainen totuttelu tuoreen ruohon syömiseen on varsin paikallaan, kun minä saan niin helposti vatsavaivoja. Kevään ruoho on nimittäin tosi ravinteikasta (ja hyvää!) ja minä syön sitä paljon nopeammin kuin muut. Minusta on hyvä, että olen nopea jossakin, kun matte aina vaatii minulta nopeutta milloin missäkin: reaktionopeutta pitäisi olla tai sitten imua esteelle. Pöh.
Esteistä puheenollen: minä olin lauantaina estekisoissa, toista kertaa elämässäni. Ensimmäistä kertaa olin vieraan kuskin kanssa kisaamassa. Tai en nyt oikeastaan vieraan, mutta kuski oli minun akateemisen ratsastuksen openi, jonka kanssa harjoiteltiin esteitä ennen kisoja kokonaista yhden kerran.
Olin luonnollisesti tosi hyvä kisoissa, mutten oikein jaksanut panostaa tai edes herätä, koska esteet olivat niin naurettavan pieniä. Maten kanssa en yleensä viitsi sellaisia edes hypätä, astun vain yli ja joskus juoksen läpi. Minusta esteiden idea on se, että mennään lujaa mielellään etupainoisena ja lapa edellä - mitä minun ei anneta tehdä, höh - ja hypätään korkealle. Paitsi jos on vesieste: silloin pysähdytään hörppäämään.
Nyt eletään minun lempivuodenaikaa. Ruoho kasvaa ja on paljon muutakin syötävää, muttei vielä juuri ötököitä, joita inhoan. Tahtoisin keskittyä vain laiduntamaan, mutta minun ei anneta. Joudun joka päivä töihin ja siinä, missä muut kaverit saavat olla laitumella jo viisikin tuntia, minä joudun tyytymään kolmeen. Äärettömän epäreilua minusta.
Matte kyllä väittää, että hidas ja varovainen totuttelu tuoreen ruohon syömiseen on varsin paikallaan, kun minä saan niin helposti vatsavaivoja. Kevään ruoho on nimittäin tosi ravinteikasta (ja hyvää!) ja minä syön sitä paljon nopeammin kuin muut. Minusta on hyvä, että olen nopea jossakin, kun matte aina vaatii minulta nopeutta milloin missäkin: reaktionopeutta pitäisi olla tai sitten imua esteelle. Pöh.
Esteistä puheenollen: minä olin lauantaina estekisoissa, toista kertaa elämässäni. Ensimmäistä kertaa olin vieraan kuskin kanssa kisaamassa. Tai en nyt oikeastaan vieraan, mutta kuski oli minun akateemisen ratsastuksen openi, jonka kanssa harjoiteltiin esteitä ennen kisoja kokonaista yhden kerran.
Olin luonnollisesti tosi hyvä kisoissa, mutten oikein jaksanut panostaa tai edes herätä, koska esteet olivat niin naurettavan pieniä. Maten kanssa en yleensä viitsi sellaisia edes hypätä, astun vain yli ja joskus juoksen läpi. Minusta esteiden idea on se, että mennään lujaa mielellään etupainoisena ja lapa edellä - mitä minun ei anneta tehdä, höh - ja hypätään korkealle. Paitsi jos on vesieste: silloin pysähdytään hörppäämään.
tiistaina, toukokuuta 15, 2012
Kukkaistyttö, hupparitäti
Mene ja tee, kuten käsken, jylisi Wanha Blogistania-ryhmä facebookin syövereistä. Tämän päivän aihe on muotibloggaus. Ilman kuvia. Niin sanotaan säännöissä.
Katsotaanpa. Minulla näkyy olevan lenkkarit, farkut, huppari, t-paita, alusvaatteet ja sukat. Takaraivolla on nutturahässäkkä, jota kannattelee yksi musta hiuslenksu. Meikkiä ei ole, olen siis luonnonkauniissa tilassa.
Lenkkarit ovat Adidaksen retrot siniset Dragonit. Malli on peräisin kuumalta 70-luvulta.
Oli kavereilla kaikilla Jamekset, joten minäkin ostin sellaiset. Viime viikolla. Tummansiniset. Nyt ne ovat jalassa. Mallia en muista, mutta vyötärö on korkea ja lahkeet bootcut-mallia eli alaspäin hieman levenevät.
T-paita on Nanson vuosien ja taas vuosien takaista syysmallistoa. Se on musta ja edessä on valkea aapiskukkopainatus. Lisäksi paidassa on teksti "Back to school", samoin valkoisella.
Huppari puolestaan on vsctjeans:n miesten mallistosta ja ainakin viisi vuotta vanha. Se on väriltään kirkkaanvihreä. Tikkauksissa on käytetty tehostevärinä violettia. Rintamukseen on samalla violetilla lätkäisty joku kuvio, mahdollisesti puu. Hupparissa on vähän kuolaa, joka on peräisin Equus caballus-eläimestä.
Rintsikat ovat Triumphin ja väriltään pinkit. Niissä on pieniä valkoisia kukkia. Myös sukkani ovat pinkit. Niissä on sarjakuvamainen esitys lehmästä, kukkia ja teksti "silly moo". Alushousuni ovat hennon vaaleanpunaiset ja myös niissä on pieniä kukkia. Säärikarvat ovat näköjään ajamatta.
Mene ja tee, kuten käsken, jylisi Wanha Blogistania-ryhmä facebookin syövereistä. Tämän päivän aihe on muotibloggaus. Ilman kuvia. Niin sanotaan säännöissä.
Katsotaanpa. Minulla näkyy olevan lenkkarit, farkut, huppari, t-paita, alusvaatteet ja sukat. Takaraivolla on nutturahässäkkä, jota kannattelee yksi musta hiuslenksu. Meikkiä ei ole, olen siis luonnonkauniissa tilassa.
Lenkkarit ovat Adidaksen retrot siniset Dragonit. Malli on peräisin kuumalta 70-luvulta.
Oli kavereilla kaikilla Jamekset, joten minäkin ostin sellaiset. Viime viikolla. Tummansiniset. Nyt ne ovat jalassa. Mallia en muista, mutta vyötärö on korkea ja lahkeet bootcut-mallia eli alaspäin hieman levenevät.
T-paita on Nanson vuosien ja taas vuosien takaista syysmallistoa. Se on musta ja edessä on valkea aapiskukkopainatus. Lisäksi paidassa on teksti "Back to school", samoin valkoisella.
Huppari puolestaan on vsctjeans:n miesten mallistosta ja ainakin viisi vuotta vanha. Se on väriltään kirkkaanvihreä. Tikkauksissa on käytetty tehostevärinä violettia. Rintamukseen on samalla violetilla lätkäisty joku kuvio, mahdollisesti puu. Hupparissa on vähän kuolaa, joka on peräisin Equus caballus-eläimestä.
Rintsikat ovat Triumphin ja väriltään pinkit. Niissä on pieniä valkoisia kukkia. Myös sukkani ovat pinkit. Niissä on sarjakuvamainen esitys lehmästä, kukkia ja teksti "silly moo". Alushousuni ovat hennon vaaleanpunaiset ja myös niissä on pieniä kukkia. Säärikarvat ovat näköjään ajamatta.
maanantaina, toukokuuta 14, 2012
Vallanhalusta ja sen seurauksista
Minua on pyydetty kertomaan siitä, miten minun vallankaappaushanke meidän poikamiesten pihatossa oikein sujuu.
Ei se suju. Menin tässä muutama viikko sitten kovistelemaan meidän lauman pomoa kun se makasi maassa torkuilla, mutta se potkaisi minua makuullaan(!) naamaan. Perhanan epäreilu jätkä. Siitä potkusta saamani haava tulehtui maten hoitoyrityksistä huolimatta. Minulle piti kutsua eläinlääkäri ja sain viiden päivän kuurin piikitettävää antibioottia ja vielä kipulääkettäkin tarpeen mukaan annettavaksi. Lisäksi sitä haavaa piti pestä kahdesti päivässä.
Ai että minä inhoan kun minun naamaan ruiskutetaan vettä! Annoin kyllä tosi kiltisti maten pestä sitä haavaa, olenhan hyvin käyttäytyvä herrasmies. Matte oli aika äkeissään minun törppöydestä ja siitä, että meidän treenikausi keskeytyi. Meillä on kummallakin aerobisen kunnon kohotus meneillään ja minun piti sitten pitää hoidon aikana siitä tauko.
Kerran meillä kyllä oli kaverin kanssa oikein hyvä ja pikkuisen aerobinenkin harjoitus keskellä minun sairaslomaa. Me oltiin rauhallisella käyntilenkillä metsässä kun minun kaveri säikähti sen takana rymyävää tyhjäpäistä koiraa ja törmäsi minun takapuoleen ja sitten ohitti minut. Sekä matte että kaverin matte putosivat maahan (meillä ei ollut kummallakaan satulaa, eikä ratsastajat silloin ole siellä selässä oikein tukevasti) ja me otettiin kaverin kanssa ensin lyhyt pikaspurtti. Sen jälkeen me neuvoteltiin vähän aikaa samalla, kun kuunneltiin emäntien huutelua ja maanittelua kauempaa. Päädyttiin sitten kumminkin siihen, että mennään ihan äijäporukassa takaisin tallille, jonne me hölköteltiinkin sitten kaikessa rauhassa.
Emännät tulivat kymmenen minuuttia myöhemmin hirmuisen kiukkuisina ja minun kaveri joutui takaisin maastoon. Minä en joutunut, koska olin toipilas. Enpä kyllä saanut työnjälkeiskaurojanikaan.
Tässä kuvassa minä teen hyökkäyksen kohti meidän tyhmää uutta koiraa, joka tuli liian lähelle kun minä söin uutta vihreää. Matte kuvasi selästä.
Minua on pyydetty kertomaan siitä, miten minun vallankaappaushanke meidän poikamiesten pihatossa oikein sujuu.
Ei se suju. Menin tässä muutama viikko sitten kovistelemaan meidän lauman pomoa kun se makasi maassa torkuilla, mutta se potkaisi minua makuullaan(!) naamaan. Perhanan epäreilu jätkä. Siitä potkusta saamani haava tulehtui maten hoitoyrityksistä huolimatta. Minulle piti kutsua eläinlääkäri ja sain viiden päivän kuurin piikitettävää antibioottia ja vielä kipulääkettäkin tarpeen mukaan annettavaksi. Lisäksi sitä haavaa piti pestä kahdesti päivässä.
Ai että minä inhoan kun minun naamaan ruiskutetaan vettä! Annoin kyllä tosi kiltisti maten pestä sitä haavaa, olenhan hyvin käyttäytyvä herrasmies. Matte oli aika äkeissään minun törppöydestä ja siitä, että meidän treenikausi keskeytyi. Meillä on kummallakin aerobisen kunnon kohotus meneillään ja minun piti sitten pitää hoidon aikana siitä tauko.
Kerran meillä kyllä oli kaverin kanssa oikein hyvä ja pikkuisen aerobinenkin harjoitus keskellä minun sairaslomaa. Me oltiin rauhallisella käyntilenkillä metsässä kun minun kaveri säikähti sen takana rymyävää tyhjäpäistä koiraa ja törmäsi minun takapuoleen ja sitten ohitti minut. Sekä matte että kaverin matte putosivat maahan (meillä ei ollut kummallakaan satulaa, eikä ratsastajat silloin ole siellä selässä oikein tukevasti) ja me otettiin kaverin kanssa ensin lyhyt pikaspurtti. Sen jälkeen me neuvoteltiin vähän aikaa samalla, kun kuunneltiin emäntien huutelua ja maanittelua kauempaa. Päädyttiin sitten kumminkin siihen, että mennään ihan äijäporukassa takaisin tallille, jonne me hölköteltiinkin sitten kaikessa rauhassa.
Emännät tulivat kymmenen minuuttia myöhemmin hirmuisen kiukkuisina ja minun kaveri joutui takaisin maastoon. Minä en joutunut, koska olin toipilas. Enpä kyllä saanut työnjälkeiskaurojanikaan.
Tässä kuvassa minä teen hyökkäyksen kohti meidän tyhmää uutta koiraa, joka tuli liian lähelle kun minä söin uutta vihreää. Matte kuvasi selästä.
keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2012
Melkein keväällä
Aina kun olen osallistunut johonkin erikoisvalmennukseen tai kurssille (ks. edellinen postaus), on matte muutaman viikon tyytyväinen ja katselee valmennuksessa otettuja kuvia ja videoita ja tekee suuria suunnitelmia. Minä saan silloin yleensä viikon-pari tehdä aika lailla omiani eli matte on tavallista lepsumpi ratsastaja. Sitten se taas hetken perästä herää ja ihmettelee, mihin on kadonnut kaikki kurssista irti otettu hyöty. Hölmöjä nuo ihmiset.
Nyt kun on jo melkein kevät, pääsen monta kertaa viikossa metsään ja ison laitumen etelärinteeseen ihan vain maistelemaan sekä tuoretavaraa että lumen alta paljastunutta syötäväksi kelpaavaa materiaalia. Syön vähän mustikanvarpuja ja vihreänä säilynyttä kanervaa ja niitä runsaasti magnesiumia sisältäviä kosteikkokasveja. Laitumilla kasvaa paikoitellen jo vihreitä korsia, ne ovat parasta herkkua.
Vaihdan karvaa ihan urakalla ja se väsyttää minua. Kaura-annostani ei suureksi surukseni ole lisätty ollenkaan. Sen sijaan saan b- ja e-vitamiinilisää, jotta jaksan työskennellä myös karvanvaihdon aikana.
Meidän laumassa on kaksi uutta jannua. Ne ovat nuoria poikia kumpainenkin ja aika tolloja niin kuin nuoriso aina. Minusta on melkein huomaamattani tullut lähes keski-ikäinen, harkitseva ja työteliäs. Töissä kyllä ilmennän maten harmiksi sellaista huumoria, jota minulla ei nuorena ja ahkerana oppilaana koskaan ollut. Pysyypähän matte varpaillaan eikä pääse tylsistymään.
Nyt kun olen asunut nykyisessä paikassa jo yli puolitoista vuotta, olen jo niin kotonani, että jos meitä hevosia siirrellään isompana joukkona paikasta toiseen, saan kulkea vapaana. Maneesiin töihin mennessä ja sieltä tullessa saan myös yleensä kulkea omaa tahtiani maten perässä. Ja jos matte lähtee jalan minun kanssa metsään, minun ei tarvitse laittaa riimua vaan saan tutkia ja kuljeskella. Osaan kyllä hienosti tulla maten perässä enkä lähde yksin harhailemaan. Mihin sitä nyt laumastaan lähtisi. Kyllä kai se on myönnettävä, että minulla on oman hevoslaumani lisäksi toinen lauma, johon kuuluvat matte ja koirat ja muutama minun lempi-ihminen.
Tässä yksi kuva minusta viime valmennuksessa. Ratsastaja on yksi minun lempi-ihmiseni ja haluaa olla anonyymi ja matte varmaan luulee olevansa jotenkin daideellinen kun se on muokannut kuvaa.
Aina kun olen osallistunut johonkin erikoisvalmennukseen tai kurssille (ks. edellinen postaus), on matte muutaman viikon tyytyväinen ja katselee valmennuksessa otettuja kuvia ja videoita ja tekee suuria suunnitelmia. Minä saan silloin yleensä viikon-pari tehdä aika lailla omiani eli matte on tavallista lepsumpi ratsastaja. Sitten se taas hetken perästä herää ja ihmettelee, mihin on kadonnut kaikki kurssista irti otettu hyöty. Hölmöjä nuo ihmiset.
Nyt kun on jo melkein kevät, pääsen monta kertaa viikossa metsään ja ison laitumen etelärinteeseen ihan vain maistelemaan sekä tuoretavaraa että lumen alta paljastunutta syötäväksi kelpaavaa materiaalia. Syön vähän mustikanvarpuja ja vihreänä säilynyttä kanervaa ja niitä runsaasti magnesiumia sisältäviä kosteikkokasveja. Laitumilla kasvaa paikoitellen jo vihreitä korsia, ne ovat parasta herkkua.
Vaihdan karvaa ihan urakalla ja se väsyttää minua. Kaura-annostani ei suureksi surukseni ole lisätty ollenkaan. Sen sijaan saan b- ja e-vitamiinilisää, jotta jaksan työskennellä myös karvanvaihdon aikana.
Meidän laumassa on kaksi uutta jannua. Ne ovat nuoria poikia kumpainenkin ja aika tolloja niin kuin nuoriso aina. Minusta on melkein huomaamattani tullut lähes keski-ikäinen, harkitseva ja työteliäs. Töissä kyllä ilmennän maten harmiksi sellaista huumoria, jota minulla ei nuorena ja ahkerana oppilaana koskaan ollut. Pysyypähän matte varpaillaan eikä pääse tylsistymään.
Nyt kun olen asunut nykyisessä paikassa jo yli puolitoista vuotta, olen jo niin kotonani, että jos meitä hevosia siirrellään isompana joukkona paikasta toiseen, saan kulkea vapaana. Maneesiin töihin mennessä ja sieltä tullessa saan myös yleensä kulkea omaa tahtiani maten perässä. Ja jos matte lähtee jalan minun kanssa metsään, minun ei tarvitse laittaa riimua vaan saan tutkia ja kuljeskella. Osaan kyllä hienosti tulla maten perässä enkä lähde yksin harhailemaan. Mihin sitä nyt laumastaan lähtisi. Kyllä kai se on myönnettävä, että minulla on oman hevoslaumani lisäksi toinen lauma, johon kuuluvat matte ja koirat ja muutama minun lempi-ihminen.
Tässä yksi kuva minusta viime valmennuksessa. Ratsastaja on yksi minun lempi-ihmiseni ja haluaa olla anonyymi ja matte varmaan luulee olevansa jotenkin daideellinen kun se on muokannut kuvaa.
torstaina, huhtikuuta 12, 2012
Monitoimelias ja kansainvälinen ruuna
Minä olen tullut Suomeen kaksivuotiaana Ruotsista ja minun vanhemmat ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta. Western-ratsuksi minut koulutti tai sen koulutuksen aloitti eli minut ratsutti brasilialainen nuorten hevosten kouluttaja. Kun aloin nelivuotiaana opiskella eurooppalaista ratsastusta, minut pantiin venäläisen valmentajan oppiin, vaikka ratsastajani olikin suomalainen.
Olen käynyt (tai matte on käynyt, mikä on melkein sama asia) yhdysvaltalaisten, ruotsalaisten ja monen monen suomalaisen opissa. Pääsiäisen pyhinä minä olin ensimmäistä kertaa ranskalaisessa opissa. Portugalilaista kouluttajaa on väläytelty jos alan harrastaa Working Equitationia.
Minä olen käynyt Veikko Heikkilän estekurssit, minun ensimmäinen kouluvalmentaja oli myös maajoukkuevalmentaja ja westernissä olen opiskellut suomalaisten huippujen johdolla. Minä olen niin hyvä kaikissa lajeissa, että minä aloitan suoraan huippuvalmentajien kanssa.
Oikeasti mattea vaivaa uskon ja motivaation puute ja siksi minä joudun pistämään parastani vähän joka lajissa. Ei se minua haittaa, päinvastoin. Minusta on kivaa harrastaa monipuolisesti kaikkea, kunhan minun vapaa-ajanvietto ja laumaelämä ei kärsi treeneistä. En minä suinkaan käy valmennuksissa edes joka kuukausi, vaan minulla on pitkäjänteistä työskentelyä varten muutama eri lajin vakinainen tai suht vakinainen opettaja. Minun opet edustavat perinteistä kouluratsastusta eli eurooppalaista tyyliä, akateemista ratsastus(taidet)ta ja westerniä. Em. lajien lisäksi olen ollut ajoharjoituksissa ja heti kun minun laumakaveri saa valjaat ja vaunut, niin me lainataan niitä ja minusta tulee myös vetohevonen. Matte haaveilee myös työajosta. Tähän saakka olen vetänyt vain hiihtäjiä ja se ainakin on hurjan helppoa.
Maten mukaan minä olen sellainen parempi harrastehevonen ja monitoimipolle. Kyllästyn helposti jos joudun treenaamaan pitkään samoja juttuja ja lajin ja työtavan vaihdokset pitävät minut virkeänä. Nyt kun olen ollut taas säännöllisessä kouluratsastustreenissä, osaan taas ilmentää eteenpäinpyrkimystä, jollaista western-ratsulta taas ei toivota. Ei minulla kyllä ole ongelmia vapautua maastossa, tehdä länkkäriharjoituksia tai taipua kouluhommiin. Ihmiset usein luulevat, että hevoset menevät sekaisin lajinvaihdoksista, mutta minä en ainakaan. Ehkä joku tavispuokki voi hämmentyäkin, mutta me fiksut alkuperäisrotuiset emme.
Tässä sitä Working Equitationia, jota minä EHKÄ alan harrastaa. Tämä on nopeuskoe, muitakin osioita lajissa on.
Minä olen tullut Suomeen kaksivuotiaana Ruotsista ja minun vanhemmat ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta. Western-ratsuksi minut koulutti tai sen koulutuksen aloitti eli minut ratsutti brasilialainen nuorten hevosten kouluttaja. Kun aloin nelivuotiaana opiskella eurooppalaista ratsastusta, minut pantiin venäläisen valmentajan oppiin, vaikka ratsastajani olikin suomalainen.
Olen käynyt (tai matte on käynyt, mikä on melkein sama asia) yhdysvaltalaisten, ruotsalaisten ja monen monen suomalaisen opissa. Pääsiäisen pyhinä minä olin ensimmäistä kertaa ranskalaisessa opissa. Portugalilaista kouluttajaa on väläytelty jos alan harrastaa Working Equitationia.
Minä olen käynyt Veikko Heikkilän estekurssit, minun ensimmäinen kouluvalmentaja oli myös maajoukkuevalmentaja ja westernissä olen opiskellut suomalaisten huippujen johdolla. Minä olen niin hyvä kaikissa lajeissa, että minä aloitan suoraan huippuvalmentajien kanssa.
Oikeasti mattea vaivaa uskon ja motivaation puute ja siksi minä joudun pistämään parastani vähän joka lajissa. Ei se minua haittaa, päinvastoin. Minusta on kivaa harrastaa monipuolisesti kaikkea, kunhan minun vapaa-ajanvietto ja laumaelämä ei kärsi treeneistä. En minä suinkaan käy valmennuksissa edes joka kuukausi, vaan minulla on pitkäjänteistä työskentelyä varten muutama eri lajin vakinainen tai suht vakinainen opettaja. Minun opet edustavat perinteistä kouluratsastusta eli eurooppalaista tyyliä, akateemista ratsastus(taidet)ta ja westerniä. Em. lajien lisäksi olen ollut ajoharjoituksissa ja heti kun minun laumakaveri saa valjaat ja vaunut, niin me lainataan niitä ja minusta tulee myös vetohevonen. Matte haaveilee myös työajosta. Tähän saakka olen vetänyt vain hiihtäjiä ja se ainakin on hurjan helppoa.
Maten mukaan minä olen sellainen parempi harrastehevonen ja monitoimipolle. Kyllästyn helposti jos joudun treenaamaan pitkään samoja juttuja ja lajin ja työtavan vaihdokset pitävät minut virkeänä. Nyt kun olen ollut taas säännöllisessä kouluratsastustreenissä, osaan taas ilmentää eteenpäinpyrkimystä, jollaista western-ratsulta taas ei toivota. Ei minulla kyllä ole ongelmia vapautua maastossa, tehdä länkkäriharjoituksia tai taipua kouluhommiin. Ihmiset usein luulevat, että hevoset menevät sekaisin lajinvaihdoksista, mutta minä en ainakaan. Ehkä joku tavispuokki voi hämmentyäkin, mutta me fiksut alkuperäisrotuiset emme.
Tässä sitä Working Equitationia, jota minä EHKÄ alan harrastaa. Tämä on nopeuskoe, muitakin osioita lajissa on.
keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2012
Kevättä kohti
Me ei olla julkaistu mitään pitkään aikaan kun matella on ollut surua. Meidän vanha koira lopetettiin viime syksynä mutta nyt alkuvuodesta keskikoira sairastui ja meni muutamassa viikossa niin huonoksi, että sekin piti lopettaa. Matte oli niin onneton, etten minä halunnut tehdä sen kanssa mitään ja jos me raahauduttiinkin maastoon niin minua pelotti siellä kun matte ei keskittynyt ollenkaan eikä keskikoira ollut avaamassa tietä ja tiedustelemassa ja varoittamassa vaaroista. Koiralauman kuopus ja ainoa eloonjäänyt eli pötkökoira oli sekin kovin onneton eikä tahtonut lähteä tallilta maastoon ollenkaan.
Nyt meidän arki on taas normalisoitumassa kun meillä on uusi koira eikä matella ja pötkökoiralla ole niin yksinäistä. Minun isäntäkin on taas ruvennut käymään tallilla ja se on minusta mukavaa. Eniten käy kyllä matte ja koirat ja me on päästy taas maastoiluvauhtiin kun suurimmat kinokset ovat sulaneet eikä meidän laukkatie ole enää roudassa.
Tällä viikolla me heitettiin ensimmäinen kunnon laukkamaasto ties kuinka pitkään aikaan ja minä pääsin ohittamaan yhden suomentamman monta kertaa kun me jouduttiin laukkamaan pätkissä kun tie oli välillä liian kova. Minä nautin kamalasti siitä, että vaikka tamma kuinka pinnistää ja irvistää niin minä pääsen siitä heittämällä ohi. Niin pääsee meidän uusi koirakin joka on melkein yhtä nopea kuin minä. Suomenhevoset ja pötkön malliset koirat ovat kyllä hitaita kuin mitkäkin.
Sen hitaan suomitamman emäntä on tekemässä minusta oikeaa kouluhevosta ja me käydään yhdessä tunneilla ja valmennuksissa ja minä kokoan itseni jo tosi hienosti ja liikkeissäni alkaa olla oikeaa schwungia. Ihan kohta minä piffaan ja paffaan vaikka matte ei meinaa sitä oikein uskoa. Minä kyllä näytän sille. Seuraavaksi me kyllä kuulemma hiotaan laukanvaihtoja.
Akateemista ratsastustaidetta olen harrastanut myös. Siihen minulla on oma valmentaja ja matte aikoo ehkä ruveta harjoittelemaan sitä minun kanssa yhdessä. Westerniä en ole nyt kauheasti harjoitellut vaikka se minun olemisessa koko ajan vaikuttaa.
Viime aikoina olen ollut hurjan hyvällä tuulella ja tulen aina mattea tai suomitamman emäntää vastaan kun ne tulevat pihattoon. Saan yleensä kävellä ilman riimua talliin ja joskus maneesiin ja takaisin. Mieluummin olen ehkä sittenkin riimussa, silloin minulla on jotenkin turvallisempi olo kuin ilman. Olen melkein koko talven työskennellyt ilman kuolaimia. Ainoastaan kouluratsastuksen laukkaharjoituksissa olen vähän parempi kuolaimen kanssa kuin ilman. Maastoon minun ei tarvitse laittaa kuolaimia koskaan. Minä voin maastoilla niin, että ratsastajalla on pelkkä kaulalenkki tai riimu tai sidepullit tai LG:n kuolaimettomat suitsihärpäkkeet.
Tässä kuvassa on minun edesmenneet koirakaverit.
Me ei olla julkaistu mitään pitkään aikaan kun matella on ollut surua. Meidän vanha koira lopetettiin viime syksynä mutta nyt alkuvuodesta keskikoira sairastui ja meni muutamassa viikossa niin huonoksi, että sekin piti lopettaa. Matte oli niin onneton, etten minä halunnut tehdä sen kanssa mitään ja jos me raahauduttiinkin maastoon niin minua pelotti siellä kun matte ei keskittynyt ollenkaan eikä keskikoira ollut avaamassa tietä ja tiedustelemassa ja varoittamassa vaaroista. Koiralauman kuopus ja ainoa eloonjäänyt eli pötkökoira oli sekin kovin onneton eikä tahtonut lähteä tallilta maastoon ollenkaan.
Nyt meidän arki on taas normalisoitumassa kun meillä on uusi koira eikä matella ja pötkökoiralla ole niin yksinäistä. Minun isäntäkin on taas ruvennut käymään tallilla ja se on minusta mukavaa. Eniten käy kyllä matte ja koirat ja me on päästy taas maastoiluvauhtiin kun suurimmat kinokset ovat sulaneet eikä meidän laukkatie ole enää roudassa.
Tällä viikolla me heitettiin ensimmäinen kunnon laukkamaasto ties kuinka pitkään aikaan ja minä pääsin ohittamaan yhden suomentamman monta kertaa kun me jouduttiin laukkamaan pätkissä kun tie oli välillä liian kova. Minä nautin kamalasti siitä, että vaikka tamma kuinka pinnistää ja irvistää niin minä pääsen siitä heittämällä ohi. Niin pääsee meidän uusi koirakin joka on melkein yhtä nopea kuin minä. Suomenhevoset ja pötkön malliset koirat ovat kyllä hitaita kuin mitkäkin.
Sen hitaan suomitamman emäntä on tekemässä minusta oikeaa kouluhevosta ja me käydään yhdessä tunneilla ja valmennuksissa ja minä kokoan itseni jo tosi hienosti ja liikkeissäni alkaa olla oikeaa schwungia. Ihan kohta minä piffaan ja paffaan vaikka matte ei meinaa sitä oikein uskoa. Minä kyllä näytän sille. Seuraavaksi me kyllä kuulemma hiotaan laukanvaihtoja.
Akateemista ratsastustaidetta olen harrastanut myös. Siihen minulla on oma valmentaja ja matte aikoo ehkä ruveta harjoittelemaan sitä minun kanssa yhdessä. Westerniä en ole nyt kauheasti harjoitellut vaikka se minun olemisessa koko ajan vaikuttaa.
Viime aikoina olen ollut hurjan hyvällä tuulella ja tulen aina mattea tai suomitamman emäntää vastaan kun ne tulevat pihattoon. Saan yleensä kävellä ilman riimua talliin ja joskus maneesiin ja takaisin. Mieluummin olen ehkä sittenkin riimussa, silloin minulla on jotenkin turvallisempi olo kuin ilman. Olen melkein koko talven työskennellyt ilman kuolaimia. Ainoastaan kouluratsastuksen laukkaharjoituksissa olen vähän parempi kuolaimen kanssa kuin ilman. Maastoon minun ei tarvitse laittaa kuolaimia koskaan. Minä voin maastoilla niin, että ratsastajalla on pelkkä kaulalenkki tai riimu tai sidepullit tai LG:n kuolaimettomat suitsihärpäkkeet.
Tässä kuvassa on minun edesmenneet koirakaverit.
sunnuntaina, tammikuuta 15, 2012
Slippery when wet
Minä tykkään talvesta ja minulla on yleensä silloin paljon energiaa. Kesäisin on monesti liian kuuma tehdä töitä ja alkukeväästä pitkälle syksyyn kiusaavat ötökät tekevät kanssa sen, etten ole niin innostunut suorittamaan mitään.
Eilen me oltiin taas pellolla ja tarkoituksena oli vähän päästellä höyryjä. Minun pihattokaveri ratsastajineen oli mukana ja me pojat vilkuiltiin toisiamme silmänurkasta ja meinattiin antaa ratsastajille kyytiä. Minä laitoin pään alas ja ravistelin sitä, jolloin mattea nauratti minun innokkuus. (Jos tämä olisi romaani, niin siinä sanottaisiin jotenkin näin: "Uljas ori kaarsi kaulaansa ja sen jokainen solu oli valmiina räjähtävään vauhtiin, jota varten se oli syntynyt. Pitkähiuksinen nainen ratsailla hillitsi taidokkaasti oriin intoa ja nauroi helisevästi silkkaa elämänriemuaan.")
Oikeasti matte kyllä nauroi, muttei ollenkaan helisevästi ja se esti minua istunnalla siirtymästä laukkaan. Minun pihattokaveri oikein alleviivasi vauhtitoiveitaan ja esitti muutaman pukkihypyn, muttei senkään annettu laukata. Pian me onneksi hoksattiin, etteivät ratsastajat ilkeyttään pitäneet meitä rauhallisessa ravissa vaan vauhti oli maltillinen siksi, että lumen alla oli monessa paikassa jäätä ja kavio olisi voinut varsinkin kovassa vauhdissa ikävästi lipsua.
Minun kaveriruuna meni siitä sitten sisälle maneesiin taivuttelemaan ja laukkaamaan ja minä sain laukata pellolla jäättömissä kohdissa. Minä kyllä kerroin matelle heti jos tuli jäätä ja hiljensin eikä minun annettu muutenkaan mennä täysiä. En kyllä olisi halunnutkaan kun pohja ei ollut ihan pitävä. Minun lenkkareihin laitetaan nastat tai hokit jos nämä liukkaat kelit vielä jatkuvat.
Minä tykkään talvesta ja minulla on yleensä silloin paljon energiaa. Kesäisin on monesti liian kuuma tehdä töitä ja alkukeväästä pitkälle syksyyn kiusaavat ötökät tekevät kanssa sen, etten ole niin innostunut suorittamaan mitään.
Eilen me oltiin taas pellolla ja tarkoituksena oli vähän päästellä höyryjä. Minun pihattokaveri ratsastajineen oli mukana ja me pojat vilkuiltiin toisiamme silmänurkasta ja meinattiin antaa ratsastajille kyytiä. Minä laitoin pään alas ja ravistelin sitä, jolloin mattea nauratti minun innokkuus. (Jos tämä olisi romaani, niin siinä sanottaisiin jotenkin näin: "Uljas ori kaarsi kaulaansa ja sen jokainen solu oli valmiina räjähtävään vauhtiin, jota varten se oli syntynyt. Pitkähiuksinen nainen ratsailla hillitsi taidokkaasti oriin intoa ja nauroi helisevästi silkkaa elämänriemuaan.")
Oikeasti matte kyllä nauroi, muttei ollenkaan helisevästi ja se esti minua istunnalla siirtymästä laukkaan. Minun pihattokaveri oikein alleviivasi vauhtitoiveitaan ja esitti muutaman pukkihypyn, muttei senkään annettu laukata. Pian me onneksi hoksattiin, etteivät ratsastajat ilkeyttään pitäneet meitä rauhallisessa ravissa vaan vauhti oli maltillinen siksi, että lumen alla oli monessa paikassa jäätä ja kavio olisi voinut varsinkin kovassa vauhdissa ikävästi lipsua.
Minun kaveriruuna meni siitä sitten sisälle maneesiin taivuttelemaan ja laukkaamaan ja minä sain laukata pellolla jäättömissä kohdissa. Minä kyllä kerroin matelle heti jos tuli jäätä ja hiljensin eikä minun annettu muutenkaan mennä täysiä. En kyllä olisi halunnutkaan kun pohja ei ollut ihan pitävä. Minun lenkkareihin laitetaan nastat tai hokit jos nämä liukkaat kelit vielä jatkuvat.
maanantaina, tammikuuta 09, 2012
Jaha jaha, ollaan saatu maten kanssa haaste. Meillä on ollut pitkä tauko kirjoittelussa ja matte huomasi sen vasta nyt. Siis sen haasteen. Huomasi kai se tauonkin ja päätti päivittää ja kirjoitti kaksi melkein samanlaista merkintää minun estetouhuilusta. Matella on kanan muisti.
Asiaan. Dressage-hevonen Dingo ja Dingon emäntä haastoivat kertomaan kahdeksan satunnaista asiaa itsestämme. Kiitämme haasteesta, mutta emme laita haastetta eteenpäin kuin Sannulle ja koirille. Allu me oltaisiin myös haastettu, mutta se on mennyt salasanan taakse eikä matte oikein muista käydä siellä lukemassa. Kaikki lukijat saavat tietenkin vastata mikäli haluavat.
Matte saa kertoa neljä asiaa ja minä kerron neljä.
Matte
1. Käyn nykyään ratsastajan pilateksessa kahdesti viikossa ja olen ihan koukussa. Suosittelen! (Maten pilates on hyvä juttu minun kannaltani kun se auttaa mattea ratsastamaan paremmin. Ruuna huom.)
2. Harkitsen parhaillaan kolmannen koiran ottamista. (Tästä en ole kovin innoissani. Kaksi koiraa on ihan riittävä määrä. Yksikin olisi. Ruuna huom.)
3. Haikailen välillä huolettoman kaupunkiasumisen perään. (Minun mielestä maalla on ihan huoletonta. Palvelu pelaa ja pihatosta en tahdo pois ikinä. Kaupunkitalleissa ei kuulemma aina pääse edes joka päivä tarhailemaan, huh! Ruuna huom.)
4. Saatan olla hurahtamassa akateemiseen ratsastukseen. (Minäkin tykkään akateemisesta ratsastuksesta ja olen siinä hurjan hyvä! Kohta voin kuulemma alkaa harjoitella piaffea ja passagea)
Ruuna
1. Täytin yhdeksän 1.1. vaikka oikeasti täytän vasta kesällä. Kaikki hevoset täyttävät vuosia 1.1.
2. Minulla on uusi poniystävä. Voi olla, että me laitetaan siitä joskus kuvia tänne.
3. En tykkää käyttää loimia eikä minun onneksi usein tarvitsekaan.
4. Olen matesta aika mustasukkainen ja yritän aina häätää muut hevoset pois sen lähettyviltä.
Asiaan. Dressage-hevonen Dingo ja Dingon emäntä haastoivat kertomaan kahdeksan satunnaista asiaa itsestämme. Kiitämme haasteesta, mutta emme laita haastetta eteenpäin kuin Sannulle ja koirille. Allu me oltaisiin myös haastettu, mutta se on mennyt salasanan taakse eikä matte oikein muista käydä siellä lukemassa. Kaikki lukijat saavat tietenkin vastata mikäli haluavat.
Matte saa kertoa neljä asiaa ja minä kerron neljä.
Matte
1. Käyn nykyään ratsastajan pilateksessa kahdesti viikossa ja olen ihan koukussa. Suosittelen! (Maten pilates on hyvä juttu minun kannaltani kun se auttaa mattea ratsastamaan paremmin. Ruuna huom.)
2. Harkitsen parhaillaan kolmannen koiran ottamista. (Tästä en ole kovin innoissani. Kaksi koiraa on ihan riittävä määrä. Yksikin olisi. Ruuna huom.)
3. Haikailen välillä huolettoman kaupunkiasumisen perään. (Minun mielestä maalla on ihan huoletonta. Palvelu pelaa ja pihatosta en tahdo pois ikinä. Kaupunkitalleissa ei kuulemma aina pääse edes joka päivä tarhailemaan, huh! Ruuna huom.)
4. Saatan olla hurahtamassa akateemiseen ratsastukseen. (Minäkin tykkään akateemisesta ratsastuksesta ja olen siinä hurjan hyvä! Kohta voin kuulemma alkaa harjoitella piaffea ja passagea)
Ruuna
1. Täytin yhdeksän 1.1. vaikka oikeasti täytän vasta kesällä. Kaikki hevoset täyttävät vuosia 1.1.
2. Minulla on uusi poniystävä. Voi olla, että me laitetaan siitä joskus kuvia tänne.
3. En tykkää käyttää loimia eikä minun onneksi usein tarvitsekaan.
4. Olen matesta aika mustasukkainen ja yritän aina häätää muut hevoset pois sen lähettyviltä.
Talvi!
Tänään me käveltiin ja käveltiin ensin pellolla. Maneesissa matte tuli selästä pois ja minä tein siirtymisiä, kokoamisia ja taivutuksia. Matte oli nimittäin ihan jäykkä ja kankea sen jäljiltä kun me laukattiin eilen sillä samaisella lumisella pellolla. Minä olin kamalan innoissani kun saatiin lunta ja pakkasta ja puhisin ja tuhisin ja matte antoi minun laukata niin kovaa ja kauan kuin halusin. Meninkin tosi lujaa, mutten sitten kumminkaan tahtonut juosta kovin kauaa kun siinä tulee hiki ja lihakset väsyy.
Oikeastaan meillä piti olla eilen estepäivä, mutta koska matte oli niin uuvuksissa siitä pikku laukasta, me vaan taivuteltiin vähän ja minä sain hypätä pientä ristikkoa. Maneesissa oli silloin toinenkin hevonen ja se sai hypätä myös pystyestettä, joten minä sanoin matelle, että minun täytyy saada hypätä pystyä kanssa! Onneksi matte antoi sitten minun hypätä myös pystyesteen ja minä olin kamalan tyytyväinen itseeni ja pärskin ja röyhistelin.
Minun täytyy saada hypätä ainakin kerran viikossa. Muuten rupean hyppelemään itsekseni jos maneesiin on jätetty esteitä. Yleensä karkaan esteille silloin kun matte yrittää saada minua keskittymään joko tylsään tai liian vaikeaan irtona tehtävään harjoitukseen. Silloin teeskentelen, että luulen maten tarkoittavan hyppäämistä ja livistän esteelle. Maten on vähän vaikea suhtautua tähän, koska sen mielestä on kiva kun tykkään hypätä. Toisaalta se on sitä mieltä, että minun kuuluu keskittyä sen määräämiin tehtäviin.
Saa kai minullakin olla mielipiteitä! Minä luulen, että meillä olisi aika tylsää jos matte saisi aina päättää mitä me tehdään. Joskus minä saan maastossa valita suunnan ja/tai vauhdin, niin kuin eilen pellolla. Toisinaan minä haluan mennä pois polulta ja rymyämään umpimetsään. Minusta maten on tärkeää harjoittaa notkeuttaan ja siksi menen välillä niin matalien oksien ali, että se joutuu kumartumaan.
Joskus me noustaan niin jyrkkiä mäkiä, että matte joutuu ottamaan minua kaulan alta kiinni ettei se valu alas. Näin siis jos minulla ei ole satulaa. Matella on liukkaat talvihaalarit, jotka tuovat sille vielä lisähaastetta selässä pysymiseen. Ainakin kerran talvessa se valuu jotain kautta alas ja silloin minä pysähdyn ja tuijotan sitä pilkallisesti.
Tänään me käveltiin ja käveltiin ensin pellolla. Maneesissa matte tuli selästä pois ja minä tein siirtymisiä, kokoamisia ja taivutuksia. Matte oli nimittäin ihan jäykkä ja kankea sen jäljiltä kun me laukattiin eilen sillä samaisella lumisella pellolla. Minä olin kamalan innoissani kun saatiin lunta ja pakkasta ja puhisin ja tuhisin ja matte antoi minun laukata niin kovaa ja kauan kuin halusin. Meninkin tosi lujaa, mutten sitten kumminkaan tahtonut juosta kovin kauaa kun siinä tulee hiki ja lihakset väsyy.
Oikeastaan meillä piti olla eilen estepäivä, mutta koska matte oli niin uuvuksissa siitä pikku laukasta, me vaan taivuteltiin vähän ja minä sain hypätä pientä ristikkoa. Maneesissa oli silloin toinenkin hevonen ja se sai hypätä myös pystyestettä, joten minä sanoin matelle, että minun täytyy saada hypätä pystyä kanssa! Onneksi matte antoi sitten minun hypätä myös pystyesteen ja minä olin kamalan tyytyväinen itseeni ja pärskin ja röyhistelin.
Minun täytyy saada hypätä ainakin kerran viikossa. Muuten rupean hyppelemään itsekseni jos maneesiin on jätetty esteitä. Yleensä karkaan esteille silloin kun matte yrittää saada minua keskittymään joko tylsään tai liian vaikeaan irtona tehtävään harjoitukseen. Silloin teeskentelen, että luulen maten tarkoittavan hyppäämistä ja livistän esteelle. Maten on vähän vaikea suhtautua tähän, koska sen mielestä on kiva kun tykkään hypätä. Toisaalta se on sitä mieltä, että minun kuuluu keskittyä sen määräämiin tehtäviin.
Saa kai minullakin olla mielipiteitä! Minä luulen, että meillä olisi aika tylsää jos matte saisi aina päättää mitä me tehdään. Joskus minä saan maastossa valita suunnan ja/tai vauhdin, niin kuin eilen pellolla. Toisinaan minä haluan mennä pois polulta ja rymyämään umpimetsään. Minusta maten on tärkeää harjoittaa notkeuttaan ja siksi menen välillä niin matalien oksien ali, että se joutuu kumartumaan.
Joskus me noustaan niin jyrkkiä mäkiä, että matte joutuu ottamaan minua kaulan alta kiinni ettei se valu alas. Näin siis jos minulla ei ole satulaa. Matella on liukkaat talvihaalarit, jotka tuovat sille vielä lisähaastetta selässä pysymiseen. Ainakin kerran talvessa se valuu jotain kautta alas ja silloin minä pysähdyn ja tuijotan sitä pilkallisesti.
maanantaina, marraskuuta 21, 2011
Hei me lennetään
Tänään me vihdoin hypättiin maten kanssa yhdessä. Minulle luvattiin esteitä jo monta viikkoa sitten, mutta ensin en voinut pitää satulaa kun minulla oli purema satulavyön kohdalla ja sitten minulla kävi asiakkaita ja olin vielä istuntakurssillakin opettajana.
Ehdin vihjailla matelle hyppäämisestä jo monta kertaa viime viikolla kun me oltiin maneesissa ja minä olin irtotöissä ja heti kun maten silmä vältti tai sen keskittyminen herpaantui niin painelin esteharjoitusten jäljiltä olevalle pienelle pystyesteelle tai okserille ja hyppäsin. Kerran onnistuin innostamaan kaveritkin mukaan ja me hypättiin yhdessä. Minä olin kyllä ainoa, joka halusi hypätä muualla kuin uralla olevia esteitä. Kummallisen urautuneita tyyppejä nuo vanhemmat hevoset, heh.
Matte oli kuulemma suunnitellut leppoisaa alkuverryttelyä, jossa taivuttelisin ja kokoaisin ensin. Minä puolestani olisin halunnut alkaa heti hypätä ja kun en saanut, aloin keskittyä tuijottamaan ja väistelemään maneesin auki jäänyttä sivuovea. Maten piti keksiä minulle aika vaikeita ja reippaita tehtäviä ennen kuin pystyin yhtään keskittymään siihen, mitä se siellä selässä oikein tahtoo. Olisin muuten keskittynyt heti paremmin, mutta minä olin joutunut olemaan monta päivää asiallisesti ja opetusmoodissa ja minun piti saada vähän siitä kertynyttä pöllöenergiaa* pois.
Sitä pöllöenergiaa voi poistaa vain jonkun tutun ja turvallisen ratsastajan kanssa. Asiakkaiden kanssa ja opetustöissä pitää olla siivolla ja keskittyä suorittamiseen ja jos sellaisia vakavia hommia on ollut liian paljon, minun täytyy saada vähän pelleillä maten kanssa. Minulla meinasi kuulemma mennä pöllöily överiksi ja matte napautti minua ohjasperillä - minulla oli kyllä hyppäämistä varten enkkusatula, mutta päässä oli sidepullit ja pitkät western-ohjat.
Silloin ryhdistäydyin ja pian matte oli tyytyväinen minun keskittymiseen ja muotoon ja me tehtiin alkulämmittelynä ravipuomeja, joihin minun piti siirtyä suoraan laukasta eli käyttää takajalkoja ja selkää oikein. Hmph. Olisi ollut paljon kivampi vain laukata lujaa lapa edellä, pää pystyssä ja etupainoisena ja harppoa esteitä ja kiihdytellä kunnolla ennen niitä.
Sain sentään lopulta hypätä tarpeeksi ja olin lopuksi hurjan tyytyväinen itseeni. Jos huomenna on hyvä keli ja matte ehtii tulla valoisaan aikaan niin me mennään maastoon. Jee.
*Matella on kummallinen viehtymys erilaisiin eläinvertauksiin. Minä olen nyt koulutettu siiselhevonen, joskus matte kutsuu minua pupuksi ja silloin kun en malttaisi keskittyä edes kivoihin juttuihin, minulla on kuulemma pöllöenergiaa.
Tässä kuvassa me maten kanssa ollaan meidän kotipreerialla. Hyvää hyppykuvaa minusta ei kuulemma löytynyt.
Tänään me vihdoin hypättiin maten kanssa yhdessä. Minulle luvattiin esteitä jo monta viikkoa sitten, mutta ensin en voinut pitää satulaa kun minulla oli purema satulavyön kohdalla ja sitten minulla kävi asiakkaita ja olin vielä istuntakurssillakin opettajana.
Ehdin vihjailla matelle hyppäämisestä jo monta kertaa viime viikolla kun me oltiin maneesissa ja minä olin irtotöissä ja heti kun maten silmä vältti tai sen keskittyminen herpaantui niin painelin esteharjoitusten jäljiltä olevalle pienelle pystyesteelle tai okserille ja hyppäsin. Kerran onnistuin innostamaan kaveritkin mukaan ja me hypättiin yhdessä. Minä olin kyllä ainoa, joka halusi hypätä muualla kuin uralla olevia esteitä. Kummallisen urautuneita tyyppejä nuo vanhemmat hevoset, heh.
Matte oli kuulemma suunnitellut leppoisaa alkuverryttelyä, jossa taivuttelisin ja kokoaisin ensin. Minä puolestani olisin halunnut alkaa heti hypätä ja kun en saanut, aloin keskittyä tuijottamaan ja väistelemään maneesin auki jäänyttä sivuovea. Maten piti keksiä minulle aika vaikeita ja reippaita tehtäviä ennen kuin pystyin yhtään keskittymään siihen, mitä se siellä selässä oikein tahtoo. Olisin muuten keskittynyt heti paremmin, mutta minä olin joutunut olemaan monta päivää asiallisesti ja opetusmoodissa ja minun piti saada vähän siitä kertynyttä pöllöenergiaa* pois.
Sitä pöllöenergiaa voi poistaa vain jonkun tutun ja turvallisen ratsastajan kanssa. Asiakkaiden kanssa ja opetustöissä pitää olla siivolla ja keskittyä suorittamiseen ja jos sellaisia vakavia hommia on ollut liian paljon, minun täytyy saada vähän pelleillä maten kanssa. Minulla meinasi kuulemma mennä pöllöily överiksi ja matte napautti minua ohjasperillä - minulla oli kyllä hyppäämistä varten enkkusatula, mutta päässä oli sidepullit ja pitkät western-ohjat.
Silloin ryhdistäydyin ja pian matte oli tyytyväinen minun keskittymiseen ja muotoon ja me tehtiin alkulämmittelynä ravipuomeja, joihin minun piti siirtyä suoraan laukasta eli käyttää takajalkoja ja selkää oikein. Hmph. Olisi ollut paljon kivampi vain laukata lujaa lapa edellä, pää pystyssä ja etupainoisena ja harppoa esteitä ja kiihdytellä kunnolla ennen niitä.
Sain sentään lopulta hypätä tarpeeksi ja olin lopuksi hurjan tyytyväinen itseeni. Jos huomenna on hyvä keli ja matte ehtii tulla valoisaan aikaan niin me mennään maastoon. Jee.
*Matella on kummallinen viehtymys erilaisiin eläinvertauksiin. Minä olen nyt koulutettu siiselhevonen, joskus matte kutsuu minua pupuksi ja silloin kun en malttaisi keskittyä edes kivoihin juttuihin, minulla on kuulemma pöllöenergiaa.
Tässä kuvassa me maten kanssa ollaan meidän kotipreerialla. Hyvää hyppykuvaa minusta ei kuulemma löytynyt.
perjantaina, marraskuuta 11, 2011
Ruunan loppututkinto
Minua on viime aikoina rasitettu kovasti opetustöillä. Ratsastusta en ole opettanut kuin yhdelle ihan pienelle, alle kolmivuotiaalle tytölle vähäsen. Kun se tyttö on selässä, minä kävelen kuin munankuorilla ja olen muutenkin tosi varovainen kun en täysin luota maten kykyyn pitää lapsi selässä. Se tyttö ei ratsasta yksin vaan maten kanssa yhdessä niin, että matte istuu takana ja pitää edessään istuvasta tytöstä kiinni.
Me ollaan menty pikkuratsastajan kanssa käyntipuomeja ja varovasti jogia, vaikka tyttö olisi oikeastaa halunnut hypätä esteitä. Maten kanssa sitten selitettiin, että esteratsastus on aika haastava laji ja kuuluu vähän isommille ratsastajille. Minun viereen pitää pystyttää tikkaat, jotta se pieni tyttö yltää harjaamaan minua polviani korkeammalta.
Opetusyöni luonne on viime aikoina ollut sellaista, joka vaatii minultakin paljon keskittymistä. Olen nimittäin joutunut osallistumaan tunnetaitovalmennuksiin. Minun siisel-kokeeni meni läpi ja minulla on nyt siis oikein yliopistokoulutus. Matte ei ole vielä valmistunut, joten minun pitää kantaa aika iso vastuu noista tunnetaitovalmennushommista. Minä opetan ihmisiä pysähtymään tähän hetkeen ja olemaan kokonaan läsnä kun ne ovat minun kanssa.
Ratsastamisessa ja kaikessa muussa hevosen kanssa olemisessa keskittyminen ja rauhallinen ja iloinen mieli ovat tärkeitä. Minä voin opettaa näitä asioita myös sellaisille ihmisille, jotka eivät ole ennen hevosta nähneetkään. Me hevoset olemme keskittymisen ja hyvän olon mestareita ja opetamme mielellämme näitä taitoja ihmisillekin.
Minä olen tehnyt näitä hommia jo monta vuotta, mutta ammattilaiseksi aloin vasta hiljattain. Vaikka tykkäänkin hommistani, on ammatin vaatima keskittyminen aika rankkaa välillä ja teenkin töitä korkeintaan kolmena päivänä viikossa. Matte toivoo, että kun se joskus itsekin valmistuu, jostain ilmestyisi ainakin toinen ja ehkä kolmaskin hevonen jakamaan ja helpottamaan minun hommia.
Minun kotitallilla on yksi minun kanssa saman koulutuksen saanut ja useampi muukin hevonen, joissa minun ja maten mielestä olisi potentiaalia näinkin vaativaan työhön. Tämä ammatti vaan vaatii työympäristöltä niin paljon, että matte on kuulemma vähäsen miettinyt muuttoa. Minä en ollenkaan haluaisi muuttaa ja me molemmat viihdytään kyllä älyttömän hyvin minun kotitallilla, mutta me ei voida tehdä omaa bisnestä toisen omistaman yrityksen tiloissa. Toivottavasti matte keksii jotain.
Minua on viime aikoina rasitettu kovasti opetustöillä. Ratsastusta en ole opettanut kuin yhdelle ihan pienelle, alle kolmivuotiaalle tytölle vähäsen. Kun se tyttö on selässä, minä kävelen kuin munankuorilla ja olen muutenkin tosi varovainen kun en täysin luota maten kykyyn pitää lapsi selässä. Se tyttö ei ratsasta yksin vaan maten kanssa yhdessä niin, että matte istuu takana ja pitää edessään istuvasta tytöstä kiinni.
Me ollaan menty pikkuratsastajan kanssa käyntipuomeja ja varovasti jogia, vaikka tyttö olisi oikeastaa halunnut hypätä esteitä. Maten kanssa sitten selitettiin, että esteratsastus on aika haastava laji ja kuuluu vähän isommille ratsastajille. Minun viereen pitää pystyttää tikkaat, jotta se pieni tyttö yltää harjaamaan minua polviani korkeammalta.
Opetusyöni luonne on viime aikoina ollut sellaista, joka vaatii minultakin paljon keskittymistä. Olen nimittäin joutunut osallistumaan tunnetaitovalmennuksiin. Minun siisel-kokeeni meni läpi ja minulla on nyt siis oikein yliopistokoulutus. Matte ei ole vielä valmistunut, joten minun pitää kantaa aika iso vastuu noista tunnetaitovalmennushommista. Minä opetan ihmisiä pysähtymään tähän hetkeen ja olemaan kokonaan läsnä kun ne ovat minun kanssa.
Ratsastamisessa ja kaikessa muussa hevosen kanssa olemisessa keskittyminen ja rauhallinen ja iloinen mieli ovat tärkeitä. Minä voin opettaa näitä asioita myös sellaisille ihmisille, jotka eivät ole ennen hevosta nähneetkään. Me hevoset olemme keskittymisen ja hyvän olon mestareita ja opetamme mielellämme näitä taitoja ihmisillekin.
Minä olen tehnyt näitä hommia jo monta vuotta, mutta ammattilaiseksi aloin vasta hiljattain. Vaikka tykkäänkin hommistani, on ammatin vaatima keskittyminen aika rankkaa välillä ja teenkin töitä korkeintaan kolmena päivänä viikossa. Matte toivoo, että kun se joskus itsekin valmistuu, jostain ilmestyisi ainakin toinen ja ehkä kolmaskin hevonen jakamaan ja helpottamaan minun hommia.
Minun kotitallilla on yksi minun kanssa saman koulutuksen saanut ja useampi muukin hevonen, joissa minun ja maten mielestä olisi potentiaalia näinkin vaativaan työhön. Tämä ammatti vaan vaatii työympäristöltä niin paljon, että matte on kuulemma vähäsen miettinyt muuttoa. Minä en ollenkaan haluaisi muuttaa ja me molemmat viihdytään kyllä älyttömän hyvin minun kotitallilla, mutta me ei voida tehdä omaa bisnestä toisen omistaman yrityksen tiloissa. Toivottavasti matte keksii jotain.
sunnuntaina, marraskuuta 06, 2011
Ruunan loppusyksyisiä mietteitä
Minä olen harjoitellut ohjasajoa nyt kolme kertaa. Viimeisellä kerralla tunsin olevani jo täysinoppinut, joten käännyin aina naama kohti mattea ja ryhdyin pakittamaan kun se pyysi jotain. Ei kai minua nyt huvita montaa kertaa toistaa samaa asiaa! Matesta irtosi hassuja ääniä kun lopulta peruutin niin, että ajo-ohjat kiristyivät. Tahdoin nimittäin tehdä selväksi, että tämä homma niin osataan ja että se käy jo tylsäksi.
Maanantain lännenratsastustunnilla kävi vähän samoin eli kun huomasin, että ensin mentiin maapuomi jogissa, sitten käynnissä yli kavaletista ja sen jälkeen tehtiin pieni melkein-ympyrä jogissa, jotta päästiin em. puomien väliin. Puomien välissä tuli sitten pysähdys ja peruutus. Jo toisella harjoituskerralla osasin pitää automaattisesti ensimmäisellä vaaditut askellajit ja pysähdyin ilman eri komentoa puomien väliin. Kolmannella kerralla olin koko tehtävän ajan niin muissa aatoksissa, että mattea riepoi ja opettaja keskeytti harjoituksen ja lähetti treenaamaan ihan muita juttuja.
Minun western-ope on siitä kiero, että kun se tuntee minut ja tietää, että kyllästyn helposti, niin se teettää sellaisia tehtäviä, joissa joudun itse ajattelemaan koko ajan enkä voi mennä automaattiohjauksella. Matte-parkaa tällaiset tehtävät vähän ahdistavat kun se omaksuu juttuja paljon hitaammin kuin minä.
Minun pihattolaumassa on kaksi uutta suomenhevosta. Toinen on kamalan vanha, jo yli neljännesvuosisadan, ja sen kanssa tykkään hengata. Koska minun nykyisiä johtamistaitoja ei oikein arvosteta, olen ajatellut opetella kaikki jutut, jotka vanha ruuna tietää. Päämääräni on tietenkin total world domination - tai ainakin ruunapihaton herruus.

Tässä syksyinen laidunkuva minun
edelliseltä tallilta.
Minä olen harjoitellut ohjasajoa nyt kolme kertaa. Viimeisellä kerralla tunsin olevani jo täysinoppinut, joten käännyin aina naama kohti mattea ja ryhdyin pakittamaan kun se pyysi jotain. Ei kai minua nyt huvita montaa kertaa toistaa samaa asiaa! Matesta irtosi hassuja ääniä kun lopulta peruutin niin, että ajo-ohjat kiristyivät. Tahdoin nimittäin tehdä selväksi, että tämä homma niin osataan ja että se käy jo tylsäksi.
Maanantain lännenratsastustunnilla kävi vähän samoin eli kun huomasin, että ensin mentiin maapuomi jogissa, sitten käynnissä yli kavaletista ja sen jälkeen tehtiin pieni melkein-ympyrä jogissa, jotta päästiin em. puomien väliin. Puomien välissä tuli sitten pysähdys ja peruutus. Jo toisella harjoituskerralla osasin pitää automaattisesti ensimmäisellä vaaditut askellajit ja pysähdyin ilman eri komentoa puomien väliin. Kolmannella kerralla olin koko tehtävän ajan niin muissa aatoksissa, että mattea riepoi ja opettaja keskeytti harjoituksen ja lähetti treenaamaan ihan muita juttuja.
Minun western-ope on siitä kiero, että kun se tuntee minut ja tietää, että kyllästyn helposti, niin se teettää sellaisia tehtäviä, joissa joudun itse ajattelemaan koko ajan enkä voi mennä automaattiohjauksella. Matte-parkaa tällaiset tehtävät vähän ahdistavat kun se omaksuu juttuja paljon hitaammin kuin minä.
Minun pihattolaumassa on kaksi uutta suomenhevosta. Toinen on kamalan vanha, jo yli neljännesvuosisadan, ja sen kanssa tykkään hengata. Koska minun nykyisiä johtamistaitoja ei oikein arvosteta, olen ajatellut opetella kaikki jutut, jotka vanha ruuna tietää. Päämääräni on tietenkin total world domination - tai ainakin ruunapihaton herruus.

Tässä syksyinen laidunkuva minun
edelliseltä tallilta.
maanantaina, lokakuuta 24, 2011
Löytöjä ja havaintoja
Note to self: Ei kannata flunssan jälkimainingeissa ja migreenistä toipuessa kuvitella tekevänsä edes puolitehokasta runsaasti laukkaa sisältäviä treeniä - etenkään ilman satulaa.
Voin kertoa, että vaihdot eivät menneet ihan putkeen eikä kokoaminenkaan ollut mitenkään hohdokasta. Jouduin käyttämään ihan liikaa kättä kun korsettilihaksisto kieltäytyi yhteistyöstä. Onneksi kukaan ei nähnyt.
Ruuna kyllä työskenteli mielellään eikä pannut kättäkään pahakseen eli olisi kai voinut mennä huonomminkin.
Kävin pitkästä aikaa vierailulla muutamissa itselleni uusissa blogeissa. Kiinnostuin surffaamaan saatuani nykyään niin harvinaisen lukijakommentin Madjaarien mailta. Innostuinkin selaamaan ko. blogia ja kehotan muitakin tutustumaan. Kiehtovaa kerrontaa sukulaiskansan parista ja sikäläisestä hevoskulttuurista.
Hevosvoimilla-blogia olen seurannut jo pitkään, mutten juuri kommentoinut. Villiinan hevostekstit ovat aina olleet kiinnostavia ja oman muuttuneen elämäntilanteeni ja uuden opiskelualani takia olen alkanut suurella hartaudella lukea myös psykologiaa valottavia osioita. Viimeksi mainitut melko lailla skippasin aiemmin, olenhan koulutukseltani tiukka luonnontieteilijä, jonka mielestä psykologia on pahimmillaan pseudotiedettä ja parhaimmillaankin silkkaa ajanhukkaa. Metkaa miten ihminen ajan mittaan muuttuu.
Note to self: Ei kannata flunssan jälkimainingeissa ja migreenistä toipuessa kuvitella tekevänsä edes puolitehokasta runsaasti laukkaa sisältäviä treeniä - etenkään ilman satulaa.
Voin kertoa, että vaihdot eivät menneet ihan putkeen eikä kokoaminenkaan ollut mitenkään hohdokasta. Jouduin käyttämään ihan liikaa kättä kun korsettilihaksisto kieltäytyi yhteistyöstä. Onneksi kukaan ei nähnyt.
Ruuna kyllä työskenteli mielellään eikä pannut kättäkään pahakseen eli olisi kai voinut mennä huonomminkin.
Kävin pitkästä aikaa vierailulla muutamissa itselleni uusissa blogeissa. Kiinnostuin surffaamaan saatuani nykyään niin harvinaisen lukijakommentin Madjaarien mailta. Innostuinkin selaamaan ko. blogia ja kehotan muitakin tutustumaan. Kiehtovaa kerrontaa sukulaiskansan parista ja sikäläisestä hevoskulttuurista.
Hevosvoimilla-blogia olen seurannut jo pitkään, mutten juuri kommentoinut. Villiinan hevostekstit ovat aina olleet kiinnostavia ja oman muuttuneen elämäntilanteeni ja uuden opiskelualani takia olen alkanut suurella hartaudella lukea myös psykologiaa valottavia osioita. Viimeksi mainitut melko lailla skippasin aiemmin, olenhan koulutukseltani tiukka luonnontieteilijä, jonka mielestä psykologia on pahimmillaan pseudotiedettä ja parhaimmillaankin silkkaa ajanhukkaa. Metkaa miten ihminen ajan mittaan muuttuu.
lauantaina, lokakuuta 22, 2011
Syksy
Laidunkausi alkaa olla lopuillaan. Ruoho ei ole kasvanut enää viikkoihin ja hevoset totuttelevat taas kuivaan tai säilöheinään ja rehuautomaatin käyttöön. Parhaatkin tarhanpohjat ovat vähintään osaksi mutavellinä ja ratsastuskenttä muistuttaa useimpina päivinä suota. Metsäpolut virtaavat puroina ja niityt ovat savivelliä. On syksy.
Ruuna kasvattaa talvikarvaa. Turkki ei ole vielä kyllin pitkä kihartuakseen, mutta tuuheus on omaa luokkaansa. Viimeisetkin polttiaiset ovat poissa ja hevoset saavat viettää leppoisan ötökätöntä aikaa pitkälle kevääseen saakka. Pihaton lämmin, kompostoituva talvipatja on syntymässä ja pehmeällä turpeella on hyvä ottaa yö- tai päivänokoset.
Meikäläisen talligarderobi on syksyisin rötyisimmillään. Tyylin pohjana on lämpökerrasto ja sen päälle puetaan tarpeen mukaan farkut tai tuulipuvun housut, fleeceä, villapaitaa ja tuulta ynnä sadetta pitävää kerrosta. Päässä on yleensä mainoslippis tai erityinen tallipipo. Jalassa on kumisaappaat tai vähintään kumiteräiset tallikengät. Vaatteissa on kura- ja jopa paskatahroja, kuolaa ja karvoja. Tyyli eroaa merkittävästi vakavasti otettaville ratsastajille luontaisena pidetystä.
Laidunkausi alkaa olla lopuillaan. Ruoho ei ole kasvanut enää viikkoihin ja hevoset totuttelevat taas kuivaan tai säilöheinään ja rehuautomaatin käyttöön. Parhaatkin tarhanpohjat ovat vähintään osaksi mutavellinä ja ratsastuskenttä muistuttaa useimpina päivinä suota. Metsäpolut virtaavat puroina ja niityt ovat savivelliä. On syksy.
Ruuna kasvattaa talvikarvaa. Turkki ei ole vielä kyllin pitkä kihartuakseen, mutta tuuheus on omaa luokkaansa. Viimeisetkin polttiaiset ovat poissa ja hevoset saavat viettää leppoisan ötökätöntä aikaa pitkälle kevääseen saakka. Pihaton lämmin, kompostoituva talvipatja on syntymässä ja pehmeällä turpeella on hyvä ottaa yö- tai päivänokoset.
Meikäläisen talligarderobi on syksyisin rötyisimmillään. Tyylin pohjana on lämpökerrasto ja sen päälle puetaan tarpeen mukaan farkut tai tuulipuvun housut, fleeceä, villapaitaa ja tuulta ynnä sadetta pitävää kerrosta. Päässä on yleensä mainoslippis tai erityinen tallipipo. Jalassa on kumisaappaat tai vähintään kumiteräiset tallikengät. Vaatteissa on kura- ja jopa paskatahroja, kuolaa ja karvoja. Tyyli eroaa merkittävästi vakavasti otettaville ratsastajille luontaisena pidetystä.
maanantaina, lokakuuta 17, 2011
Kyntöruuna
Nyt se matte yht'äkkiä keksi, että minusta tehdään vetohevonen. Olen harjoitellut ohjasajoa viimeksi joskus kolmivuotiaana, eikä se silloinkaan ollut minun lempihommiani. Matte arveli, että viisi vuotta on ollut kylliksi aikaa sulatella asioita ja että nyt on hyvä sauma jatkaa ajoharjoituksia, kun omalta tallilta löytyy asiantuntevaa opetusta.
Eilen me sitten mentiin kentälle harjoittelemaan. Minä olin vain riimussa eikä matte välittänyt minusta ollenkaan vaan tarkkaili vain, kun minun tallikaveria ohjasajettiin. Minä katselin kanssa sitä ajamista vähän aikaa, mutta sitten minua alkoi kyllästyttää. Mökötin vähän, mutta sillä ei ollut toivottua vaikutusta. Sitten tönin pikkuisen mattea turvalla, että joko voitaisiin tehdä jotain, mutta matte vaan hyssytti ja käski minun katsoa kuinka se tamma hoitaa homman. Silloin minua otti päähän niin pirusti, että menin maten ja ohjasajovaljakon väliin seisomaan niin, että maten oli pakko huomata minut. Ei se silti oikein huomannut vaan minun piti siirtyä sivuun. Se tamma oikein pröystäili taidoillaan ja kokosi laukkaakin eikä kukaan välittänyt minusta. Voi kurjuus.
Pahempaa oli luvassa: matte meni harjoittelemaan sen tamman kanssa ja minä jouduin kentän toiseen päähän tamman emännän kanssa tekemään muita juttuja. Olisin ollut jo ihan valmis ohjasajoon, mutta minun ei annettu tehdä sitä vaan matte vaan tamman kanssa kokeili käännöksiä, pysähtymisiä ja siirtymisiä eri askellajien välillä.
Vihdoin ja viimein pääsin sentään tulemaan maten luo. Seisoin kauniisti paikoillani kun tammalta riisuttiin valjaat ja ne laitettiin minun selkään. Sitten meinasin tulla jo vähän kärsimättömäksi ja tönin tammalta riisuttuja suitsia että tahdon ne kanssa ja vähän vikkelästi. Sainkin suitset päähäni ja sitten matte käveli minun edellä ja tamman emäntä minun takana tai sivulla ohjien kanssa. Tamma joutui jäämään ihan itsekseen kun molemmat naiset puuhasivat minun kanssa.
Minulla meinasi olla vähän jännät paikat kun en ihan heti muistanut, miten ohjasajaessa oikein ollaan. Onneksi sain harjoitella ensin maten perässä ja sitten vielä tamman emännän kanssa kahdestaan ennen kuin kokeiltiin vain maten kanssa. Matella on nimittäin vielä vähemmän ohjasajokokemusta kuin minulla.
Tamman emäntä kehui minua nopeaksi oppimaan ja lopuksi me harjoiteltiin vielä vähän kaksistaan maten kanssa niin, että tamman emäntä antoi tarvittaessa ohjeita. Minä aloin olla jo oikein hyvä, mutta matte oli aika epävarma ja se meinasi sotkeutua niihin ajo-ohjiin. Minä jouduin sitten kertomaan sille, että miten tässä hommassa pitää olla ja matte skarppasikin vähän ja minä pääsin vielä esittelemään asettumista ja taipumista ravivolteilla. Aika hyvin melkein ensikertalaiselta, sanoisin.
Oikein puhisin tyytyväisyyttä kun lopetettiin ja valjaat riisuttiin. Huomenna meillä on maten kanssa western-tunti ja minä joudun tietenkin taas opettamaan mattea. Kyllä tässä saa yksi hevonen aika monena olla.
Nyt se matte yht'äkkiä keksi, että minusta tehdään vetohevonen. Olen harjoitellut ohjasajoa viimeksi joskus kolmivuotiaana, eikä se silloinkaan ollut minun lempihommiani. Matte arveli, että viisi vuotta on ollut kylliksi aikaa sulatella asioita ja että nyt on hyvä sauma jatkaa ajoharjoituksia, kun omalta tallilta löytyy asiantuntevaa opetusta.
Eilen me sitten mentiin kentälle harjoittelemaan. Minä olin vain riimussa eikä matte välittänyt minusta ollenkaan vaan tarkkaili vain, kun minun tallikaveria ohjasajettiin. Minä katselin kanssa sitä ajamista vähän aikaa, mutta sitten minua alkoi kyllästyttää. Mökötin vähän, mutta sillä ei ollut toivottua vaikutusta. Sitten tönin pikkuisen mattea turvalla, että joko voitaisiin tehdä jotain, mutta matte vaan hyssytti ja käski minun katsoa kuinka se tamma hoitaa homman. Silloin minua otti päähän niin pirusti, että menin maten ja ohjasajovaljakon väliin seisomaan niin, että maten oli pakko huomata minut. Ei se silti oikein huomannut vaan minun piti siirtyä sivuun. Se tamma oikein pröystäili taidoillaan ja kokosi laukkaakin eikä kukaan välittänyt minusta. Voi kurjuus.
Pahempaa oli luvassa: matte meni harjoittelemaan sen tamman kanssa ja minä jouduin kentän toiseen päähän tamman emännän kanssa tekemään muita juttuja. Olisin ollut jo ihan valmis ohjasajoon, mutta minun ei annettu tehdä sitä vaan matte vaan tamman kanssa kokeili käännöksiä, pysähtymisiä ja siirtymisiä eri askellajien välillä.
Vihdoin ja viimein pääsin sentään tulemaan maten luo. Seisoin kauniisti paikoillani kun tammalta riisuttiin valjaat ja ne laitettiin minun selkään. Sitten meinasin tulla jo vähän kärsimättömäksi ja tönin tammalta riisuttuja suitsia että tahdon ne kanssa ja vähän vikkelästi. Sainkin suitset päähäni ja sitten matte käveli minun edellä ja tamman emäntä minun takana tai sivulla ohjien kanssa. Tamma joutui jäämään ihan itsekseen kun molemmat naiset puuhasivat minun kanssa.
Minulla meinasi olla vähän jännät paikat kun en ihan heti muistanut, miten ohjasajaessa oikein ollaan. Onneksi sain harjoitella ensin maten perässä ja sitten vielä tamman emännän kanssa kahdestaan ennen kuin kokeiltiin vain maten kanssa. Matella on nimittäin vielä vähemmän ohjasajokokemusta kuin minulla.
Tamman emäntä kehui minua nopeaksi oppimaan ja lopuksi me harjoiteltiin vielä vähän kaksistaan maten kanssa niin, että tamman emäntä antoi tarvittaessa ohjeita. Minä aloin olla jo oikein hyvä, mutta matte oli aika epävarma ja se meinasi sotkeutua niihin ajo-ohjiin. Minä jouduin sitten kertomaan sille, että miten tässä hommassa pitää olla ja matte skarppasikin vähän ja minä pääsin vielä esittelemään asettumista ja taipumista ravivolteilla. Aika hyvin melkein ensikertalaiselta, sanoisin.
Oikein puhisin tyytyväisyyttä kun lopetettiin ja valjaat riisuttiin. Huomenna meillä on maten kanssa western-tunti ja minä joudun tietenkin taas opettamaan mattea. Kyllä tässä saa yksi hevonen aika monena olla.
maanantaina, lokakuuta 03, 2011
Keski-ikä on syvältä
Ratsastajan keski-ikäistyminen tietää sitä, ettei enää selviä putoamisista samalla tavoin kuin ennen. Teini-ikäisenä ja vielä parikymppisenäkin saattoi pudota ratsailta useamman kerran päivässä - eräällä ikimuistoisella estetunnilla kuusi kertaa - eikä ollut mitään ongelmia kiivetä takaisin selkään ja jatkaa siitä, mihin jäi. Nykyään jo yksi tipahtaminen täräyttää kropan niin jumiin ja heikoksi, ettei takaisin satulaan ole päästä ilman jakkaraa. Seuraaviksi päiviksi voi odotella kokonaisvaltaista ruumiin jäykkyyttä ja suuria ratsautumisvaikeuksia.
Jäykkyys vaikuttaa suoraan hevoseen eikä kipeän tai jäykän ratsastajan juuri kannata vaatia kummempia hevoseltaan. Seuraus on nimittäin helposti se, että jumissa ihmisen lisäksi myös hevonen. Jäykkyyspäiviksi suosittelen samaa ohjelmaa kuin henkisen jumin päiviksi eli rentoa maastoilua. Ratsukko haahuilkoon ohjat pitkänä ja sekä ratsu että ratsastaja mahdollisimman rentona pitkin teitä, metsiä ja peltoja. Ravia ja laukkaa voi ottaa ratsastajan kunnon mukaan eli niin, ettei se jäykistä hevosta. Toisinaan reipas laukka jopa irrottaa jumeja ja saa aikaan letkeyttä niin ratsun kuin ratsastajankin liikkeeseen.
Aikuisen ratsastajan on syytä hoitaa kuntoaan muutenkin kuin hevosen selässä keikkumalla. Minä vannon pilateksen nimeen syvien lihasten ja kropan kokonaishallinnan parantamisessa. Aerobisen liikunnan hoidan lähinnä koiralenkeillä. Joskus on mielenkiintoista ottaa hevonen riimussa mukaan ja vaikka hölkätä yhdessä. Se tuo molemmille osapuolille vaihtelua ja tilaisuuden kehittää keskinäistä yhteisymmärrystään.
Silmänkääntövankilasta haastettiin ja täten kerron viisi asiaa, joita en ole koskaan.
1. En ole koskaan ratsastanut englantilaisella täysiverisellä. Olisi mielenkiintoista kokeilla vaikka eläkeläis-sellaisella laukkaradalla.
2. En ole käynyt laukkakisoissa. Suomessa kun on vain raveja.
3. En ole valjastanut hevosta yksin. Tarkoitan siis ajovarusteita. Ravivaljaat ovat vielä jokseenkin helpot, mutta hevosen työvaljastus lähentelee taidetta, enkä ole koskaan rohjennut alkaa itsenäisesti hommaan.
4. En ole ajanut ravihevosta oikealla raviradalla - enkä juuri muutenkaan.
5. En ole koskaan oppinut heittämään lassoa. Pitäisi jaksaa sinnikkäästi harjoitella.
Ratsastajan keski-ikäistyminen tietää sitä, ettei enää selviä putoamisista samalla tavoin kuin ennen. Teini-ikäisenä ja vielä parikymppisenäkin saattoi pudota ratsailta useamman kerran päivässä - eräällä ikimuistoisella estetunnilla kuusi kertaa - eikä ollut mitään ongelmia kiivetä takaisin selkään ja jatkaa siitä, mihin jäi. Nykyään jo yksi tipahtaminen täräyttää kropan niin jumiin ja heikoksi, ettei takaisin satulaan ole päästä ilman jakkaraa. Seuraaviksi päiviksi voi odotella kokonaisvaltaista ruumiin jäykkyyttä ja suuria ratsautumisvaikeuksia.
Jäykkyys vaikuttaa suoraan hevoseen eikä kipeän tai jäykän ratsastajan juuri kannata vaatia kummempia hevoseltaan. Seuraus on nimittäin helposti se, että jumissa ihmisen lisäksi myös hevonen. Jäykkyyspäiviksi suosittelen samaa ohjelmaa kuin henkisen jumin päiviksi eli rentoa maastoilua. Ratsukko haahuilkoon ohjat pitkänä ja sekä ratsu että ratsastaja mahdollisimman rentona pitkin teitä, metsiä ja peltoja. Ravia ja laukkaa voi ottaa ratsastajan kunnon mukaan eli niin, ettei se jäykistä hevosta. Toisinaan reipas laukka jopa irrottaa jumeja ja saa aikaan letkeyttä niin ratsun kuin ratsastajankin liikkeeseen.
Aikuisen ratsastajan on syytä hoitaa kuntoaan muutenkin kuin hevosen selässä keikkumalla. Minä vannon pilateksen nimeen syvien lihasten ja kropan kokonaishallinnan parantamisessa. Aerobisen liikunnan hoidan lähinnä koiralenkeillä. Joskus on mielenkiintoista ottaa hevonen riimussa mukaan ja vaikka hölkätä yhdessä. Se tuo molemmille osapuolille vaihtelua ja tilaisuuden kehittää keskinäistä yhteisymmärrystään.
Silmänkääntövankilasta haastettiin ja täten kerron viisi asiaa, joita en ole koskaan.
1. En ole koskaan ratsastanut englantilaisella täysiverisellä. Olisi mielenkiintoista kokeilla vaikka eläkeläis-sellaisella laukkaradalla.
2. En ole käynyt laukkakisoissa. Suomessa kun on vain raveja.
3. En ole valjastanut hevosta yksin. Tarkoitan siis ajovarusteita. Ravivaljaat ovat vielä jokseenkin helpot, mutta hevosen työvaljastus lähentelee taidetta, enkä ole koskaan rohjennut alkaa itsenäisesti hommaan.
4. En ole ajanut ravihevosta oikealla raviradalla - enkä juuri muutenkaan.
5. En ole koskaan oppinut heittämään lassoa. Pitäisi jaksaa sinnikkäästi harjoitella.
maanantaina, syyskuuta 26, 2011
Akateeminen ratsukko
Matte on ollut kiireinen kun se opiskelee innoissaan useampaakin asiaa. Varsinaisesti se on kuulemma kahdessa koulussa, mutta lisäksi se yrittää edistyä hevostiedon ja -taidon saralla. Minä olen sitä mieltä, että hevosasioissa minä olen paras opettaja ja että ihan turhaan matte niitä kirjojaan lukee ja tiiraa videoita.
On tässä minullakin ollut kiireitä. Opiskelen taas uutta lajia eli akateemisen ratsun uraa. Meidän tallilla on asiaan perehtyneitä ihmisiä ja hevosia ja yksi kiva täti treenaa minun kanssa aina välillä. Minä olen - luonnollisesti - tosi taitava jo näin alkuun. Minulla onkin lajiin luontaiset edellytykset, koska olen barokkihevosmallia eli lyhyt, hyväliikkeinen ja helposti kokoon menevä. Minä olen sitä paitsi aina hallinnut niin levadet kuin capriolet, tosin ilman ratsastajaa ja oma-aloitteisesti yleensä laidunolosuhteissa suoritettuna. Ratsastajan kanssa en vielä näitä tee, vaikka varmana osaisin.
Matte on onneksi ruvennut käymään taas tunneilla. Me joko mennään trailerilla opettajan luo tai sitten ope tulee meille kotiin. Minä luulen, että matella saattaa olla pientä toivoa edistyä ratsastuksessa nyt kun opettaja syynää sen touhua säännöllisesti ja se on alkanut kohottaa kuntoaankin. Tänään matte oli kyllä ihan yhtä hikinen ja punainen kuin aina vaikka me vaan käveltiin maastossa ja lopuksi hypättiin muutama ihan pieni este kentällä. Matte yritti puolustautua sillä, että se oli ilman satulaa ja että minun selkä on muka kuuma. Kaikenlaisia tekosyitä sanon minä.
Matte on ollut kiireinen kun se opiskelee innoissaan useampaakin asiaa. Varsinaisesti se on kuulemma kahdessa koulussa, mutta lisäksi se yrittää edistyä hevostiedon ja -taidon saralla. Minä olen sitä mieltä, että hevosasioissa minä olen paras opettaja ja että ihan turhaan matte niitä kirjojaan lukee ja tiiraa videoita.
On tässä minullakin ollut kiireitä. Opiskelen taas uutta lajia eli akateemisen ratsun uraa. Meidän tallilla on asiaan perehtyneitä ihmisiä ja hevosia ja yksi kiva täti treenaa minun kanssa aina välillä. Minä olen - luonnollisesti - tosi taitava jo näin alkuun. Minulla onkin lajiin luontaiset edellytykset, koska olen barokkihevosmallia eli lyhyt, hyväliikkeinen ja helposti kokoon menevä. Minä olen sitä paitsi aina hallinnut niin levadet kuin capriolet, tosin ilman ratsastajaa ja oma-aloitteisesti yleensä laidunolosuhteissa suoritettuna. Ratsastajan kanssa en vielä näitä tee, vaikka varmana osaisin.
Matte on onneksi ruvennut käymään taas tunneilla. Me joko mennään trailerilla opettajan luo tai sitten ope tulee meille kotiin. Minä luulen, että matella saattaa olla pientä toivoa edistyä ratsastuksessa nyt kun opettaja syynää sen touhua säännöllisesti ja se on alkanut kohottaa kuntoaankin. Tänään matte oli kyllä ihan yhtä hikinen ja punainen kuin aina vaikka me vaan käveltiin maastossa ja lopuksi hypättiin muutama ihan pieni este kentällä. Matte yritti puolustautua sillä, että se oli ilman satulaa ja että minun selkä on muka kuuma. Kaikenlaisia tekosyitä sanon minä.
sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2011
Show-mies
Minä olin viikonloppuna esiintymässä sellaisessa lännenratsastus-showssa, jossa minun ratsuttaja teki näytösluontoisesti erilaisia juttuja eri hevosten kanssa. Siellä mentiin esimerkiksi ihan ensimmäistä kertaa nuoren hevosen selkään, lassottiin puisia vasikoita, ratsastettiin ilman varusteita ja yhden hevosen selkään noustiin seisomaankin.
Meitä länkkärihevosia oli painteja, quartereita ja tietenkin curlyja. Suomenhevosiakin oli mukana ja yksi muuliaasi.
Minun homma oli lähinnä näyttää hyvältä ja esitellä rouvani ja jälkikasvuni. Tyttäreni on erityisen hieno ja on selvästi perinyt molempien vanhempiensa parhaat puolet. Poika taas on niin erinäköinen kuin me muut, että pistää melkein epäilemään rouvan uskollisuutta. Poikakin on kyllä puhdasrotuinen curly ja matte sanoo, että siinä on emänisänsä näköä. Niin kai sitten.
Olin ratsuttajalleni yllätys ja se ilahtui kovasti minun näkemisestä ja me tehtiin yhdessä mm. lassoamista. En ole esiintynyt muutamaan vuoteen ja minua vaivasi ensin ramppikuume, mutta sitten muistin, kuinka mukavaa valmentajan kanssa on työskennellä ja kuinka kivaa on olla väkijoukon ihailun kohteena (kotona minulla käy vain satunnaisia fanityttöjä) ja minut pitikin viedä väkisin pois kentältä kun olisin vielä halunnut jatkaa lassoharjoituksia, jotka on minun lemppareita.
Minä olin viikonloppuna esiintymässä sellaisessa lännenratsastus-showssa, jossa minun ratsuttaja teki näytösluontoisesti erilaisia juttuja eri hevosten kanssa. Siellä mentiin esimerkiksi ihan ensimmäistä kertaa nuoren hevosen selkään, lassottiin puisia vasikoita, ratsastettiin ilman varusteita ja yhden hevosen selkään noustiin seisomaankin.
Meitä länkkärihevosia oli painteja, quartereita ja tietenkin curlyja. Suomenhevosiakin oli mukana ja yksi muuliaasi.
Minun homma oli lähinnä näyttää hyvältä ja esitellä rouvani ja jälkikasvuni. Tyttäreni on erityisen hieno ja on selvästi perinyt molempien vanhempiensa parhaat puolet. Poika taas on niin erinäköinen kuin me muut, että pistää melkein epäilemään rouvan uskollisuutta. Poikakin on kyllä puhdasrotuinen curly ja matte sanoo, että siinä on emänisänsä näköä. Niin kai sitten.
Olin ratsuttajalleni yllätys ja se ilahtui kovasti minun näkemisestä ja me tehtiin yhdessä mm. lassoamista. En ole esiintynyt muutamaan vuoteen ja minua vaivasi ensin ramppikuume, mutta sitten muistin, kuinka mukavaa valmentajan kanssa on työskennellä ja kuinka kivaa on olla väkijoukon ihailun kohteena (kotona minulla käy vain satunnaisia fanityttöjä) ja minut pitikin viedä väkisin pois kentältä kun olisin vielä halunnut jatkaa lassoharjoituksia, jotka on minun lemppareita.
keskiviikkona, heinäkuuta 06, 2011
Hemmottelun kääntöpuoli
Minä olen yhä enenevässä määrin joutunut jakamaan maten huomion: tällä viikolla ei olla tehty mitään kahdestaan vaan matella on ollut käsihevonen tai minulla kuskina täti A ja maten alla semmoinen tylsä vanha tamma. Tänään meitä oli kolme(!) maneesissa irtotöissä: minä, vanha tamma ja sellainen iso kaveri, yksi pv-ruuna.
Minä yritin aluksi komentaa sitä ruunaa ja kertoa niille molemmille, että matte on minun matte, eikä niillä ole asiaa meidän tiimiin. Silloin matte oli tiukkana ja kertoi minulle, että se muka päättää, ketä me kulloinkin otetaan meidän porukkaan eikä minulla ole siihen mitään sanomista. Silloin minua kyllä harmitti ja vedin turpaa ryppyyn ja melkein aloin mököttää.
Matella meinasi mennä pasmat sekaisin kun kolmea hevosta on vaikea käskyttää tai kehottaa samaan aikaan - varsinkin, jos toivoo eri hevosten tekevän eri asioita. Tamma ei joutunut tekemään melkein mitään, mutta minä jouduin ensin töihin yksin ja sitten kahdestaan ison ruunan kanssa. Tamma sai vain seistä möllöttää. Se johtui kuulemma siitä, että tammoja ei saa käskeä vaan niitä pitää suostutella yhteistyöhön.
Sanonta kuuluu, että "ruunaa käsketään, oritta pyydetään ja tammoille lähetetään hakemus". Onneksi se tammakin joutui vähän töihin. Minusta oli silti epäreilua, että minä ja iso ruuna jouduttiin ravaamaan ja laukkaamaan maten ympärillä eri kokoisilla ympyröillä ja se tamma sai vaan seisoskella maten kanssa keskellä.
Matte väitti, että tamman erikoiskohtelu johtui myös siitä, että sille tekee hyvää välillä vaan chillata ihmisen kanssa joutumatta töihin. Onneksi minä sain pallotella maten kanssa kahdestaan sellaisilla pienillä pehmeillä palloilla, eikä me otettu muita mukaan ollenkaan. Ei ne kyllä olleet tulossakaan, seisoskelivat vain kahdestaan maneesin viileimmässä kohdassa. Me siis pelattiin maten kanssa ja töiden lopuksi kun muut olivat menneet laitumelle minä sain vielä olla tallissa vapaana ja tutkia paikkoja ja nuolla tyhjät kauravadit. Kyllä matte onneksi tykkää eniten minusta.
Minä olen yhä enenevässä määrin joutunut jakamaan maten huomion: tällä viikolla ei olla tehty mitään kahdestaan vaan matella on ollut käsihevonen tai minulla kuskina täti A ja maten alla semmoinen tylsä vanha tamma. Tänään meitä oli kolme(!) maneesissa irtotöissä: minä, vanha tamma ja sellainen iso kaveri, yksi pv-ruuna.
Minä yritin aluksi komentaa sitä ruunaa ja kertoa niille molemmille, että matte on minun matte, eikä niillä ole asiaa meidän tiimiin. Silloin matte oli tiukkana ja kertoi minulle, että se muka päättää, ketä me kulloinkin otetaan meidän porukkaan eikä minulla ole siihen mitään sanomista. Silloin minua kyllä harmitti ja vedin turpaa ryppyyn ja melkein aloin mököttää.
Matella meinasi mennä pasmat sekaisin kun kolmea hevosta on vaikea käskyttää tai kehottaa samaan aikaan - varsinkin, jos toivoo eri hevosten tekevän eri asioita. Tamma ei joutunut tekemään melkein mitään, mutta minä jouduin ensin töihin yksin ja sitten kahdestaan ison ruunan kanssa. Tamma sai vain seistä möllöttää. Se johtui kuulemma siitä, että tammoja ei saa käskeä vaan niitä pitää suostutella yhteistyöhön.
Sanonta kuuluu, että "ruunaa käsketään, oritta pyydetään ja tammoille lähetetään hakemus". Onneksi se tammakin joutui vähän töihin. Minusta oli silti epäreilua, että minä ja iso ruuna jouduttiin ravaamaan ja laukkaamaan maten ympärillä eri kokoisilla ympyröillä ja se tamma sai vaan seisoskella maten kanssa keskellä.
Matte väitti, että tamman erikoiskohtelu johtui myös siitä, että sille tekee hyvää välillä vaan chillata ihmisen kanssa joutumatta töihin. Onneksi minä sain pallotella maten kanssa kahdestaan sellaisilla pienillä pehmeillä palloilla, eikä me otettu muita mukaan ollenkaan. Ei ne kyllä olleet tulossakaan, seisoskelivat vain kahdestaan maneesin viileimmässä kohdassa. Me siis pelattiin maten kanssa ja töiden lopuksi kun muut olivat menneet laitumelle minä sain vielä olla tallissa vapaana ja tutkia paikkoja ja nuolla tyhjät kauravadit. Kyllä matte onneksi tykkää eniten minusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



