Tulin vain pikaisesti kertomaan, että viihdyn uusvanhassa porukassani oikein hyvin. Muistinko jo kertoa, että minun entinen tyttöystäväkin on täällä? Täytyypä myöntää, että vanha suola janottaa kyllä.
Lauman nuoriso tahtoo leikeissä ja joskus muutenkin välillä vähän nyppiä loimeani. Ne eivät tahdo ymmärtää, mikä se sellainen oikein on; olen nimittäin koko porukan ainoa hevonen, joka pitää loimea koko ajan. Minä en yhtään tykkää loimista niin kuin varmaan onkin jo selväksi tullut. Matte on kumminkin vähän hädissään siitä, tarkenenko, kun olen tarhaillut loimitettuna koko talvikauden. Edellisissä paikoissa ei nimittäin ollut tarhoissa ollenkaan säänsuojaa, joten matte päätyi loimitukseen vähän pakon sanelemana.
On kyllä sanottava, ettei ole ollut selkäjumejakaan koko kylmänä kautena. Meidän curlyjen karvapeite on todella paksu ja suojaava, MUTTA se on tarkoitettu luonnonolosuhteisiin. Karvanlaatu on meillä erilainen kuin tavishevosilla ja karva tahtoo kulua kovasti jos meitä ratsastetaan (tai ajetaan) säännöllisesti. Silloin kylmä voi päästä hiipimään kuluneen ja katkeilleen karvan kohdilta iholle ja lihasjumeja voi kyllä tulla.
Kuvassa minä (siniharmaassa loimessa) tutkin uusia tiluksiani ja muu jengi ihmettelee minua.
Keskikoinen ja keskipainoinen hevonen kertoo elämästään keskinkertaisella omistajalla
maanantaina, helmikuuta 11, 2013
lauantaina, helmikuuta 02, 2013
Taas pihatossa
Minua on roudattu viime ajat ympäriinsä niin, että heikompaa hirvittäisi. Matte on etsinyt Täydellistä Tallia, jossa minä viihtyisin ja sillä itsellään olisi mukavat oltavat. Harmi vain, etteivät hevosten ja ihmisten mieltymykset ole ihan yksi yhteen. Me hevoset arvostamme liikkumatilaa, kavereita ja runsasta heinäruokintaa unohtamatta pehmeää ja lämmintä makuupaikkaa, jossa pötkötellä - mieluiten kavereiden kanssa. Kyllä mekin maneesista tykätään ja lämpimällä vedellä suihkuttelusta, mutta meille on kumminkin tärkeintä lajitoverien seura.
Ihmiset taas haluavat maneesin ja mielellään lämmitetyn sellaisen, paljon säilytystilaa ja siistit sosiaalitilat ja viivasuorat aidat ja kalliin näköisen ympäristön ja usein yksintarhauksen, ettei me hevoset vain mentäisi rikki leikkiessämme toistemme kanssa. Matte on onneksi siinä mielessä poikkeava, että se yrittää katsoa, missä minä viihdyn, eikä laita itseään ensisijalle kun minun elämästä tässä kumminkin on kyse.
Minä viihdyin kyllä ihan hyvin maneesitallissa, vaikka olinkin yöt karsinassa, kun minulla oli kuitenkin päivisin seuraa. Siinä vaiheessa kun minä leikin tuoksinassa kiskaisin bestikseltäni loimen silmille ja jätkä rysäytti sokkona aidasta läpi - tämän tapahtuman seurauksena oli sitten yksintarhaus - alkoi matte haeskella minulle uutta laumaa. Minun kynästään kätevä vuokraaja, jota opetan nyt ratsastamaan, laati ilmoituksen: "Seurankipeä ruuna etsii kavereita. Ethän pidä liian kalliita loimia, tai onhan omistajallasi iso rulla jesaria. Halukkuus heinien jakamiseen plussaa." Me saatiin tällä ilmoituksella parikin vastausta, mutta matte valitsi sen paikan, jossa oli pihattotallissa paljon minun vanhoja kavereita.
Nyt minä asun taas kerran totutteluyksiössä ja minulle tuodaan joka päivä kavereita käymään. Niiden kanssa me syödään ja leikitään ja ollaan vaan. Kaikki niistä eivät ole halukkaita heinien jakamiseen ja yksi jannu ei päästä minua ollenkaan samaan aikaan syömään. Onneksi matte laittoi silloin kaksi kasaa.
Tänään leikin minun vanhan aisaparin kanssa. Pojalla pyyhkii hyvin nykyään: se on koko pihattolauman komentaja. Ennen vanhaan me oltiin kumpikin johtajaruunan adjutantteja ja juostiin sen asioilla yhdessä. Minä aion nyt jatkaa samalla tavalla eli tulla koko porukan kimppajohtajaksi. Matte tosin epäilee, ettei minua ehkä huolita hommaan. Vähäuskoinen.
Minua on roudattu viime ajat ympäriinsä niin, että heikompaa hirvittäisi. Matte on etsinyt Täydellistä Tallia, jossa minä viihtyisin ja sillä itsellään olisi mukavat oltavat. Harmi vain, etteivät hevosten ja ihmisten mieltymykset ole ihan yksi yhteen. Me hevoset arvostamme liikkumatilaa, kavereita ja runsasta heinäruokintaa unohtamatta pehmeää ja lämmintä makuupaikkaa, jossa pötkötellä - mieluiten kavereiden kanssa. Kyllä mekin maneesista tykätään ja lämpimällä vedellä suihkuttelusta, mutta meille on kumminkin tärkeintä lajitoverien seura.
Ihmiset taas haluavat maneesin ja mielellään lämmitetyn sellaisen, paljon säilytystilaa ja siistit sosiaalitilat ja viivasuorat aidat ja kalliin näköisen ympäristön ja usein yksintarhauksen, ettei me hevoset vain mentäisi rikki leikkiessämme toistemme kanssa. Matte on onneksi siinä mielessä poikkeava, että se yrittää katsoa, missä minä viihdyn, eikä laita itseään ensisijalle kun minun elämästä tässä kumminkin on kyse.
Minä viihdyin kyllä ihan hyvin maneesitallissa, vaikka olinkin yöt karsinassa, kun minulla oli kuitenkin päivisin seuraa. Siinä vaiheessa kun minä leikin tuoksinassa kiskaisin bestikseltäni loimen silmille ja jätkä rysäytti sokkona aidasta läpi - tämän tapahtuman seurauksena oli sitten yksintarhaus - alkoi matte haeskella minulle uutta laumaa. Minun kynästään kätevä vuokraaja, jota opetan nyt ratsastamaan, laati ilmoituksen: "Seurankipeä ruuna etsii kavereita. Ethän pidä liian kalliita loimia, tai onhan omistajallasi iso rulla jesaria. Halukkuus heinien jakamiseen plussaa." Me saatiin tällä ilmoituksella parikin vastausta, mutta matte valitsi sen paikan, jossa oli pihattotallissa paljon minun vanhoja kavereita.
Nyt minä asun taas kerran totutteluyksiössä ja minulle tuodaan joka päivä kavereita käymään. Niiden kanssa me syödään ja leikitään ja ollaan vaan. Kaikki niistä eivät ole halukkaita heinien jakamiseen ja yksi jannu ei päästä minua ollenkaan samaan aikaan syömään. Onneksi matte laittoi silloin kaksi kasaa.
Tänään leikin minun vanhan aisaparin kanssa. Pojalla pyyhkii hyvin nykyään: se on koko pihattolauman komentaja. Ennen vanhaan me oltiin kumpikin johtajaruunan adjutantteja ja juostiin sen asioilla yhdessä. Minä aion nyt jatkaa samalla tavalla eli tulla koko porukan kimppajohtajaksi. Matte tosin epäilee, ettei minua ehkä huolita hommaan. Vähäuskoinen.

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2012
Uusi talli ja sukujuuria
Me ollaan taas muutettu. Minä ja bestis muutettiin ihan yhtä aikaa ja nyt me asutaan vierekkäisissä karsinoissa maneesitallissa. Me ollaan kumpikin bestiksen kanssa aika mukavuudenhaluisia, eikä niin välttämättä välitettäisi tarhailla huonolla säällä. Silti me joudutaan joka päivä ulos ja matte on siitä kenkku, että se päättää joskus haluta maastoon vaikka esim. tuiskuaa. Silloin minä aina ehdotan maneesia, mutta ei matte tunnu ymmärtävän, vaan pakottaa minut maneesin ohi tielle ja pellolle tai metsään, missä olen ihan luonnon armoilla. Eilenkin minun päälle putosi lunta kun nyhdin havuja männystä! On tuo luonto armoton.
Yhdysvaltalaisessa Horse Illustrated-lehdessä oli taannoin artikkeli curlyista. Matte lupasi linkittää jutun tähän. Haluan tässä yhteydessä mainita, että minun esi-isistä löytyy kuuluisa Copper D eli olen ihan alkuperäisiä Damelen perheen curlyja suoraan alenevassa polvessa. Tietyissä sukuhaaroissa minun esi-isistä löytyy myös arabia, joten olen myös melkoisen jalo ja tulinen luonne.
Yhdysvaltalaisessa Horse Illustrated-lehdessä oli taannoin artikkeli curlyista. Matte lupasi linkittää jutun tähän. Haluan tässä yhteydessä mainita, että minun esi-isistä löytyy kuuluisa Copper D eli olen ihan alkuperäisiä Damelen perheen curlyja suoraan alenevassa polvessa. Tietyissä sukuhaaroissa minun esi-isistä löytyy myös arabia, joten olen myös melkoisen jalo ja tulinen luonne.
tiistaina, marraskuuta 06, 2012
Minä olen muuttanut uuteen kotiin. Asun nykyään karsinatallissa eikä siirtyminen pihattotallista karsinatalliin vaivannut minua ollenkaan, vaikka matte etukäteen pelkäsikin sitä, etten muka osaisi sopeutua. Pitkään me oltiin samassa isossa karsinassa minun bestiksen kanssa (kuva alla). Nykyään meillä on kummallakin oma karsina, mutta onneksi ollaan tallissa naapureina ja tarhataan aina yhdessä.
Meidän uudessa kodissa on hyväpohjaiset tarhat, joita ei edes tänä vuonna erityisen runsaina esiintyneet syyssateet ole saaneet mutavelliksi vaan meidän hevosten jalat pysyvät kuivina. Ulos me mennään aamuisin yleensä jo ennen kuutta ja sisään talliin tullaan hyvällä säällä vasta kymmeneltä illalla.
Matte on erityisen tyytyväinen pitkiin tarhailuaikoihin, laadukkaisiin rehuihin ja lyhyisiin ruokintaväleihin, mutta minusta ruokaa saisi saada vielä paljon nykyistä useammin. Melkein parasta yhteiskarsinassa kaverin kanssa oli se, että sain aina syödä enemmän kuin oman osuuteni. Bestis on siitä outo tyyppi, että se syö vain sen verran kuin sillä on nälkä. Me maten kanssa tiedetään kumpikin, että kannattaa syödä aina, kun ruokaa vain on tarjolla. Minä en ole ahne vaan ajattelen selviytymistä mahdollisissa tulevissa niukoissa oloissa. Aina on hyvä, että on hieman vararavintoa.
Nyt kun en enää pääse syömään kaverin heinistä suurinta osaa, olen taas hieman sutjakoitunut. Matte ei ole. En tiedä, kenen ruokia se syö ylimääräisenä, mutta tunnen kyllä selässäni, että se on lisännyt painoaan. Matte väittää, että se johtuu siitä, että se on ollut melkein kaksi kuukautta vähällä liikunnalla, koska se on ollut kipeä. Minusta se olisi kyllä voinut syödä vähemmän silloin.
Meidän uudella tallilla ei ole maneesia ja se harmittaa minua. Tänäänkin jouduin työskentelemään kentällä vesisateessa. Minua inhottaa kun minun naama kastuu. Onneksi me päästään huonolla säällä aikaisemmin sisään.
Minä olen joutunut pitämään ulkoillessa loimea koko syksyn. Jos joudun huonoturkkisena olemaan ilman takkia, minun selkä vetää jumiin ja silloin ei kellään ole kivaa. En tykkää loimista, koska ne kutittavat, mutten tykkää kastuakaan ja lihasjumeista en varsinkaan tykkää. Minulla alkaa vasta nyt olla sen verran kunnollinen talvikarva, että loimen voi kuivalla säällä jättää pois. Täällä ei vaan ole kuivia säitä vaan vettä tulee ja tulee ja tulee.
Meidän uudessa kodissa on hyväpohjaiset tarhat, joita ei edes tänä vuonna erityisen runsaina esiintyneet syyssateet ole saaneet mutavelliksi vaan meidän hevosten jalat pysyvät kuivina. Ulos me mennään aamuisin yleensä jo ennen kuutta ja sisään talliin tullaan hyvällä säällä vasta kymmeneltä illalla.
Matte on erityisen tyytyväinen pitkiin tarhailuaikoihin, laadukkaisiin rehuihin ja lyhyisiin ruokintaväleihin, mutta minusta ruokaa saisi saada vielä paljon nykyistä useammin. Melkein parasta yhteiskarsinassa kaverin kanssa oli se, että sain aina syödä enemmän kuin oman osuuteni. Bestis on siitä outo tyyppi, että se syö vain sen verran kuin sillä on nälkä. Me maten kanssa tiedetään kumpikin, että kannattaa syödä aina, kun ruokaa vain on tarjolla. Minä en ole ahne vaan ajattelen selviytymistä mahdollisissa tulevissa niukoissa oloissa. Aina on hyvä, että on hieman vararavintoa.
Nyt kun en enää pääse syömään kaverin heinistä suurinta osaa, olen taas hieman sutjakoitunut. Matte ei ole. En tiedä, kenen ruokia se syö ylimääräisenä, mutta tunnen kyllä selässäni, että se on lisännyt painoaan. Matte väittää, että se johtuu siitä, että se on ollut melkein kaksi kuukautta vähällä liikunnalla, koska se on ollut kipeä. Minusta se olisi kyllä voinut syödä vähemmän silloin.
Meidän uudella tallilla ei ole maneesia ja se harmittaa minua. Tänäänkin jouduin työskentelemään kentällä vesisateessa. Minua inhottaa kun minun naama kastuu. Onneksi me päästään huonolla säällä aikaisemmin sisään.
Minä olen joutunut pitämään ulkoillessa loimea koko syksyn. Jos joudun huonoturkkisena olemaan ilman takkia, minun selkä vetää jumiin ja silloin ei kellään ole kivaa. En tykkää loimista, koska ne kutittavat, mutten tykkää kastuakaan ja lihasjumeista en varsinkaan tykkää. Minulla alkaa vasta nyt olla sen verran kunnollinen talvikarva, että loimen voi kuivalla säällä jättää pois. Täällä ei vaan ole kuivia säitä vaan vettä tulee ja tulee ja tulee.
perjantaina, elokuuta 17, 2012
Hevonen, kaviot, kiviä, kipinät, lakeutta
ja kuva on täysi.
Mutta maisema keinuu,
ojat lentävät taakse,
taivaanranta pakenee.
Etäiset metsät ja talot ovat tummat
taivasta vasten.
Kaviot kipinöivät.
Kasvoja vasten lentävät paarmojen joukot.
VÄINÖ KIRSTINÄ
Matte tahtoi aloittaa runolla. Toteaisin, ettei paarmoja enää onneksi ole kovinkaan paljon, kun yöt on olleet niin kylmiä. Eikä minun kengättömät kaviot kipinöi. Matte kyllä joskus muistelee aikaa ennen minua kun sillä oli hevonen, jolla se ratsasti paljon öisin, ja jonka raudoitetut kaviot iskivät kipinää niin, että yö oli melkein kuin päivä.
Öisin ei kylläkään ole paarmoja; runoilijat ottavat aina ihme vapauksia.
Minulla ei ole ollut tänä vuonna yhtään kesälomaa vaan olen ollut treenissä koko kesäkauden. Olen aloittanut kisahevosurani myös oman tallin ulkopuolella (minun tuloksia löytyy KIPA:sta) koulupuolella. Viime aikoina olen treenannut laukanvaihtoja minun kisaratsastajan kanssa. Ei ongelmaa niissä, ellei ratsastaja sössi. Minä olen vaihtanut laukkaa teinistä asti ja jos ratsastaja vain tietää, mitä haluaa, vaihdan ihan ongelmitta ja täysin korrektisti.
Minun ja maten ammattilaiskurssi jatkuu vielä pitkälle syksyyn ja meitä on edelleen ihmetelty ja ihasteltu siellä. Matte oppii sillä kurssilla paljon itsestään ja minä pistän parastani ja näytän matelle juttuja, joita se ei ole edes tiennyt minun osaavan. Olen välillä aika leuhkana siellä kun meidän ope ja muut opiskelijat kehuvat minua. Kehuvat ne välillä matteakin, mutta ei matte ilman loistohevosta pärjäisi siellä ollenkaan.
Laumassa olen nykyään tyytyväisempi kuin ennen, koska minulla on uusi lakeija. On se tyyppi minun paras kaverikin ja aika usein meitä on sellaien kolmen kopla, jossa ollaan minä, lakeija ja miniponi. Me isot hevoset sallitaan kääpiöponille asioita, jotka eivät tulisi isohevosilta kuuloonkaan, mutta pienten puolella pitää olla kun ne tarvitsevat itseluottamusta.
ja kuva on täysi.
Mutta maisema keinuu,
ojat lentävät taakse,
taivaanranta pakenee.
Etäiset metsät ja talot ovat tummat
taivasta vasten.
Kaviot kipinöivät.
Kasvoja vasten lentävät paarmojen joukot.
VÄINÖ KIRSTINÄ
Matte tahtoi aloittaa runolla. Toteaisin, ettei paarmoja enää onneksi ole kovinkaan paljon, kun yöt on olleet niin kylmiä. Eikä minun kengättömät kaviot kipinöi. Matte kyllä joskus muistelee aikaa ennen minua kun sillä oli hevonen, jolla se ratsasti paljon öisin, ja jonka raudoitetut kaviot iskivät kipinää niin, että yö oli melkein kuin päivä.
Öisin ei kylläkään ole paarmoja; runoilijat ottavat aina ihme vapauksia.
Minulla ei ole ollut tänä vuonna yhtään kesälomaa vaan olen ollut treenissä koko kesäkauden. Olen aloittanut kisahevosurani myös oman tallin ulkopuolella (minun tuloksia löytyy KIPA:sta) koulupuolella. Viime aikoina olen treenannut laukanvaihtoja minun kisaratsastajan kanssa. Ei ongelmaa niissä, ellei ratsastaja sössi. Minä olen vaihtanut laukkaa teinistä asti ja jos ratsastaja vain tietää, mitä haluaa, vaihdan ihan ongelmitta ja täysin korrektisti.
Minun ja maten ammattilaiskurssi jatkuu vielä pitkälle syksyyn ja meitä on edelleen ihmetelty ja ihasteltu siellä. Matte oppii sillä kurssilla paljon itsestään ja minä pistän parastani ja näytän matelle juttuja, joita se ei ole edes tiennyt minun osaavan. Olen välillä aika leuhkana siellä kun meidän ope ja muut opiskelijat kehuvat minua. Kehuvat ne välillä matteakin, mutta ei matte ilman loistohevosta pärjäisi siellä ollenkaan.
Laumassa olen nykyään tyytyväisempi kuin ennen, koska minulla on uusi lakeija. On se tyyppi minun paras kaverikin ja aika usein meitä on sellaien kolmen kopla, jossa ollaan minä, lakeija ja miniponi. Me isot hevoset sallitaan kääpiöponille asioita, jotka eivät tulisi isohevosilta kuuloonkaan, mutta pienten puolella pitää olla kun ne tarvitsevat itseluottamusta.
tiistaina, kesäkuuta 26, 2012
Mieli ja keskittyminen, avuista parhaat
Minulla on ollut nyt kesäaikaan kovasti kiireitä, sillä olen tehnyt tunteja kun meillä on ollut väliaikaisesti hevosista pulaa ja minua on tarvittu tuuraamaan. Minä olenkin tosi hyvä sekä aloittelijoille että tosi edistyneille. Aloittelijat oppivat minun kanssa heti ratsastamaan kevyillä avuilla ja istumaan oikein ja edistyneemmät saavat kerralla virheensä korjatuksi, koska minä en tee mitään, ellei ratsastaja istu oikein ja pyydä nätisti. (Matte muistelee usein paria vaB:n kisaajaa, siis ratsastajaa, jotka ei saaneet minua ollenkaan laukkaan kun ne vaan pusersi ja pusersi.) Yleensä kaiken tasoisille kouluratsastajille tulee minun western-hevosen herkkyyteni yllätyksenä ja jollei ne opi olemaan sovussa apujensa, mielensä, kehonsa ja minun kanssa, ei meidän yhteistyöstä tule oikein mitään.
Maten kanssa me ollaan kivalla hevosalan ammattilaisten kurssilla ja siellä on erinäisetkin ratsastusopet ja tallinpitäjät olleet ihmeissään kun me puuhaillaan maten kanssa kaikkea niin, että minä olen vapaana ilman riimua tai suitsia. Matella ei ole naruja tai piiskaa tai mitään ja se tulee välillä selkään ja me voidaan tehdä vaikka väistöjä tai ottaa pätkä laukkaa ja jatkaa taas yhteistyötä maasta käsin.
Kurssin ja tuntien lisäksi olen nyt tosissani treenannut kouluratsastusta minun uuden ratsastajan kanssa. Meillä onkin selvät sävelet ja me tähdätään kisoihin, koska minä olen niin loistava. Minulla on nyt maten lisäksi kokonaista kaksi sellaista ratsastajaa, jotka voivat käyttää minun kanssa kuolaimia. Koska matte ratsastaa länkkäriä ilman varsinaista ohjastuntumaa ja käyttää meidän muissakin treeneissä pääosin painoapuja, kuolaimet sen kanssa on ok.
Kouluratsastuksessa tarvitaan jostain syystä sellainen kuolaintuntuma ja -tuki eli siinä minun suussa tuntuu western-ratsastusta paremmin kaikki, mitä ratsastajan käsi tekee. Mikäli ratsastajan käsi on liian kova tai vähänkin epävakaa, menen ikävää tunnetta karkuun ns. kuolaimen alle ja taakse ja siitä minulla tulee selkä kipeäksi. Minä en siis työskentele kuolainten kanssa kuin harvoin ja tarkasti valittujen ratsastajien alla.
Minulla on ollut nyt kesäaikaan kovasti kiireitä, sillä olen tehnyt tunteja kun meillä on ollut väliaikaisesti hevosista pulaa ja minua on tarvittu tuuraamaan. Minä olenkin tosi hyvä sekä aloittelijoille että tosi edistyneille. Aloittelijat oppivat minun kanssa heti ratsastamaan kevyillä avuilla ja istumaan oikein ja edistyneemmät saavat kerralla virheensä korjatuksi, koska minä en tee mitään, ellei ratsastaja istu oikein ja pyydä nätisti. (Matte muistelee usein paria vaB:n kisaajaa, siis ratsastajaa, jotka ei saaneet minua ollenkaan laukkaan kun ne vaan pusersi ja pusersi.) Yleensä kaiken tasoisille kouluratsastajille tulee minun western-hevosen herkkyyteni yllätyksenä ja jollei ne opi olemaan sovussa apujensa, mielensä, kehonsa ja minun kanssa, ei meidän yhteistyöstä tule oikein mitään.
Maten kanssa me ollaan kivalla hevosalan ammattilaisten kurssilla ja siellä on erinäisetkin ratsastusopet ja tallinpitäjät olleet ihmeissään kun me puuhaillaan maten kanssa kaikkea niin, että minä olen vapaana ilman riimua tai suitsia. Matella ei ole naruja tai piiskaa tai mitään ja se tulee välillä selkään ja me voidaan tehdä vaikka väistöjä tai ottaa pätkä laukkaa ja jatkaa taas yhteistyötä maasta käsin.
Kurssin ja tuntien lisäksi olen nyt tosissani treenannut kouluratsastusta minun uuden ratsastajan kanssa. Meillä onkin selvät sävelet ja me tähdätään kisoihin, koska minä olen niin loistava. Minulla on nyt maten lisäksi kokonaista kaksi sellaista ratsastajaa, jotka voivat käyttää minun kanssa kuolaimia. Koska matte ratsastaa länkkäriä ilman varsinaista ohjastuntumaa ja käyttää meidän muissakin treeneissä pääosin painoapuja, kuolaimet sen kanssa on ok.
Kouluratsastuksessa tarvitaan jostain syystä sellainen kuolaintuntuma ja -tuki eli siinä minun suussa tuntuu western-ratsastusta paremmin kaikki, mitä ratsastajan käsi tekee. Mikäli ratsastajan käsi on liian kova tai vähänkin epävakaa, menen ikävää tunnetta karkuun ns. kuolaimen alle ja taakse ja siitä minulla tulee selkä kipeäksi. Minä en siis työskentele kuolainten kanssa kuin harvoin ja tarkasti valittujen ratsastajien alla.
sunnuntaina, toukokuuta 20, 2012
Ruuna keväässä ja kisoissa
Nyt eletään minun lempivuodenaikaa. Ruoho kasvaa ja on paljon muutakin syötävää, muttei vielä juuri ötököitä, joita inhoan. Tahtoisin keskittyä vain laiduntamaan, mutta minun ei anneta. Joudun joka päivä töihin ja siinä, missä muut kaverit saavat olla laitumella jo viisikin tuntia, minä joudun tyytymään kolmeen. Äärettömän epäreilua minusta.
Matte kyllä väittää, että hidas ja varovainen totuttelu tuoreen ruohon syömiseen on varsin paikallaan, kun minä saan niin helposti vatsavaivoja. Kevään ruoho on nimittäin tosi ravinteikasta (ja hyvää!) ja minä syön sitä paljon nopeammin kuin muut. Minusta on hyvä, että olen nopea jossakin, kun matte aina vaatii minulta nopeutta milloin missäkin: reaktionopeutta pitäisi olla tai sitten imua esteelle. Pöh.
Esteistä puheenollen: minä olin lauantaina estekisoissa, toista kertaa elämässäni. Ensimmäistä kertaa olin vieraan kuskin kanssa kisaamassa. Tai en nyt oikeastaan vieraan, mutta kuski oli minun akateemisen ratsastuksen openi, jonka kanssa harjoiteltiin esteitä ennen kisoja kokonaista yhden kerran.
Olin luonnollisesti tosi hyvä kisoissa, mutten oikein jaksanut panostaa tai edes herätä, koska esteet olivat niin naurettavan pieniä. Maten kanssa en yleensä viitsi sellaisia edes hypätä, astun vain yli ja joskus juoksen läpi. Minusta esteiden idea on se, että mennään lujaa mielellään etupainoisena ja lapa edellä - mitä minun ei anneta tehdä, höh - ja hypätään korkealle. Paitsi jos on vesieste: silloin pysähdytään hörppäämään.
Nyt eletään minun lempivuodenaikaa. Ruoho kasvaa ja on paljon muutakin syötävää, muttei vielä juuri ötököitä, joita inhoan. Tahtoisin keskittyä vain laiduntamaan, mutta minun ei anneta. Joudun joka päivä töihin ja siinä, missä muut kaverit saavat olla laitumella jo viisikin tuntia, minä joudun tyytymään kolmeen. Äärettömän epäreilua minusta.
Matte kyllä väittää, että hidas ja varovainen totuttelu tuoreen ruohon syömiseen on varsin paikallaan, kun minä saan niin helposti vatsavaivoja. Kevään ruoho on nimittäin tosi ravinteikasta (ja hyvää!) ja minä syön sitä paljon nopeammin kuin muut. Minusta on hyvä, että olen nopea jossakin, kun matte aina vaatii minulta nopeutta milloin missäkin: reaktionopeutta pitäisi olla tai sitten imua esteelle. Pöh.
Esteistä puheenollen: minä olin lauantaina estekisoissa, toista kertaa elämässäni. Ensimmäistä kertaa olin vieraan kuskin kanssa kisaamassa. Tai en nyt oikeastaan vieraan, mutta kuski oli minun akateemisen ratsastuksen openi, jonka kanssa harjoiteltiin esteitä ennen kisoja kokonaista yhden kerran.
Olin luonnollisesti tosi hyvä kisoissa, mutten oikein jaksanut panostaa tai edes herätä, koska esteet olivat niin naurettavan pieniä. Maten kanssa en yleensä viitsi sellaisia edes hypätä, astun vain yli ja joskus juoksen läpi. Minusta esteiden idea on se, että mennään lujaa mielellään etupainoisena ja lapa edellä - mitä minun ei anneta tehdä, höh - ja hypätään korkealle. Paitsi jos on vesieste: silloin pysähdytään hörppäämään.
tiistaina, toukokuuta 15, 2012
Kukkaistyttö, hupparitäti
Mene ja tee, kuten käsken, jylisi Wanha Blogistania-ryhmä facebookin syövereistä. Tämän päivän aihe on muotibloggaus. Ilman kuvia. Niin sanotaan säännöissä.
Katsotaanpa. Minulla näkyy olevan lenkkarit, farkut, huppari, t-paita, alusvaatteet ja sukat. Takaraivolla on nutturahässäkkä, jota kannattelee yksi musta hiuslenksu. Meikkiä ei ole, olen siis luonnonkauniissa tilassa.
Lenkkarit ovat Adidaksen retrot siniset Dragonit. Malli on peräisin kuumalta 70-luvulta.
Oli kavereilla kaikilla Jamekset, joten minäkin ostin sellaiset. Viime viikolla. Tummansiniset. Nyt ne ovat jalassa. Mallia en muista, mutta vyötärö on korkea ja lahkeet bootcut-mallia eli alaspäin hieman levenevät.
T-paita on Nanson vuosien ja taas vuosien takaista syysmallistoa. Se on musta ja edessä on valkea aapiskukkopainatus. Lisäksi paidassa on teksti "Back to school", samoin valkoisella.
Huppari puolestaan on vsctjeans:n miesten mallistosta ja ainakin viisi vuotta vanha. Se on väriltään kirkkaanvihreä. Tikkauksissa on käytetty tehostevärinä violettia. Rintamukseen on samalla violetilla lätkäisty joku kuvio, mahdollisesti puu. Hupparissa on vähän kuolaa, joka on peräisin Equus caballus-eläimestä.
Rintsikat ovat Triumphin ja väriltään pinkit. Niissä on pieniä valkoisia kukkia. Myös sukkani ovat pinkit. Niissä on sarjakuvamainen esitys lehmästä, kukkia ja teksti "silly moo". Alushousuni ovat hennon vaaleanpunaiset ja myös niissä on pieniä kukkia. Säärikarvat ovat näköjään ajamatta.
Mene ja tee, kuten käsken, jylisi Wanha Blogistania-ryhmä facebookin syövereistä. Tämän päivän aihe on muotibloggaus. Ilman kuvia. Niin sanotaan säännöissä.
Katsotaanpa. Minulla näkyy olevan lenkkarit, farkut, huppari, t-paita, alusvaatteet ja sukat. Takaraivolla on nutturahässäkkä, jota kannattelee yksi musta hiuslenksu. Meikkiä ei ole, olen siis luonnonkauniissa tilassa.
Lenkkarit ovat Adidaksen retrot siniset Dragonit. Malli on peräisin kuumalta 70-luvulta.
Oli kavereilla kaikilla Jamekset, joten minäkin ostin sellaiset. Viime viikolla. Tummansiniset. Nyt ne ovat jalassa. Mallia en muista, mutta vyötärö on korkea ja lahkeet bootcut-mallia eli alaspäin hieman levenevät.
T-paita on Nanson vuosien ja taas vuosien takaista syysmallistoa. Se on musta ja edessä on valkea aapiskukkopainatus. Lisäksi paidassa on teksti "Back to school", samoin valkoisella.
Huppari puolestaan on vsctjeans:n miesten mallistosta ja ainakin viisi vuotta vanha. Se on väriltään kirkkaanvihreä. Tikkauksissa on käytetty tehostevärinä violettia. Rintamukseen on samalla violetilla lätkäisty joku kuvio, mahdollisesti puu. Hupparissa on vähän kuolaa, joka on peräisin Equus caballus-eläimestä.
Rintsikat ovat Triumphin ja väriltään pinkit. Niissä on pieniä valkoisia kukkia. Myös sukkani ovat pinkit. Niissä on sarjakuvamainen esitys lehmästä, kukkia ja teksti "silly moo". Alushousuni ovat hennon vaaleanpunaiset ja myös niissä on pieniä kukkia. Säärikarvat ovat näköjään ajamatta.
maanantaina, toukokuuta 14, 2012
Vallanhalusta ja sen seurauksista
Minua on pyydetty kertomaan siitä, miten minun vallankaappaushanke meidän poikamiesten pihatossa oikein sujuu.
Ei se suju. Menin tässä muutama viikko sitten kovistelemaan meidän lauman pomoa kun se makasi maassa torkuilla, mutta se potkaisi minua makuullaan(!) naamaan. Perhanan epäreilu jätkä. Siitä potkusta saamani haava tulehtui maten hoitoyrityksistä huolimatta. Minulle piti kutsua eläinlääkäri ja sain viiden päivän kuurin piikitettävää antibioottia ja vielä kipulääkettäkin tarpeen mukaan annettavaksi. Lisäksi sitä haavaa piti pestä kahdesti päivässä.
Ai että minä inhoan kun minun naamaan ruiskutetaan vettä! Annoin kyllä tosi kiltisti maten pestä sitä haavaa, olenhan hyvin käyttäytyvä herrasmies. Matte oli aika äkeissään minun törppöydestä ja siitä, että meidän treenikausi keskeytyi. Meillä on kummallakin aerobisen kunnon kohotus meneillään ja minun piti sitten pitää hoidon aikana siitä tauko.
Kerran meillä kyllä oli kaverin kanssa oikein hyvä ja pikkuisen aerobinenkin harjoitus keskellä minun sairaslomaa. Me oltiin rauhallisella käyntilenkillä metsässä kun minun kaveri säikähti sen takana rymyävää tyhjäpäistä koiraa ja törmäsi minun takapuoleen ja sitten ohitti minut. Sekä matte että kaverin matte putosivat maahan (meillä ei ollut kummallakaan satulaa, eikä ratsastajat silloin ole siellä selässä oikein tukevasti) ja me otettiin kaverin kanssa ensin lyhyt pikaspurtti. Sen jälkeen me neuvoteltiin vähän aikaa samalla, kun kuunneltiin emäntien huutelua ja maanittelua kauempaa. Päädyttiin sitten kumminkin siihen, että mennään ihan äijäporukassa takaisin tallille, jonne me hölköteltiinkin sitten kaikessa rauhassa.
Emännät tulivat kymmenen minuuttia myöhemmin hirmuisen kiukkuisina ja minun kaveri joutui takaisin maastoon. Minä en joutunut, koska olin toipilas. Enpä kyllä saanut työnjälkeiskaurojanikaan.
Tässä kuvassa minä teen hyökkäyksen kohti meidän tyhmää uutta koiraa, joka tuli liian lähelle kun minä söin uutta vihreää. Matte kuvasi selästä.
Minua on pyydetty kertomaan siitä, miten minun vallankaappaushanke meidän poikamiesten pihatossa oikein sujuu.
Ei se suju. Menin tässä muutama viikko sitten kovistelemaan meidän lauman pomoa kun se makasi maassa torkuilla, mutta se potkaisi minua makuullaan(!) naamaan. Perhanan epäreilu jätkä. Siitä potkusta saamani haava tulehtui maten hoitoyrityksistä huolimatta. Minulle piti kutsua eläinlääkäri ja sain viiden päivän kuurin piikitettävää antibioottia ja vielä kipulääkettäkin tarpeen mukaan annettavaksi. Lisäksi sitä haavaa piti pestä kahdesti päivässä.
Ai että minä inhoan kun minun naamaan ruiskutetaan vettä! Annoin kyllä tosi kiltisti maten pestä sitä haavaa, olenhan hyvin käyttäytyvä herrasmies. Matte oli aika äkeissään minun törppöydestä ja siitä, että meidän treenikausi keskeytyi. Meillä on kummallakin aerobisen kunnon kohotus meneillään ja minun piti sitten pitää hoidon aikana siitä tauko.
Kerran meillä kyllä oli kaverin kanssa oikein hyvä ja pikkuisen aerobinenkin harjoitus keskellä minun sairaslomaa. Me oltiin rauhallisella käyntilenkillä metsässä kun minun kaveri säikähti sen takana rymyävää tyhjäpäistä koiraa ja törmäsi minun takapuoleen ja sitten ohitti minut. Sekä matte että kaverin matte putosivat maahan (meillä ei ollut kummallakaan satulaa, eikä ratsastajat silloin ole siellä selässä oikein tukevasti) ja me otettiin kaverin kanssa ensin lyhyt pikaspurtti. Sen jälkeen me neuvoteltiin vähän aikaa samalla, kun kuunneltiin emäntien huutelua ja maanittelua kauempaa. Päädyttiin sitten kumminkin siihen, että mennään ihan äijäporukassa takaisin tallille, jonne me hölköteltiinkin sitten kaikessa rauhassa.
Emännät tulivat kymmenen minuuttia myöhemmin hirmuisen kiukkuisina ja minun kaveri joutui takaisin maastoon. Minä en joutunut, koska olin toipilas. Enpä kyllä saanut työnjälkeiskaurojanikaan.
Tässä kuvassa minä teen hyökkäyksen kohti meidän tyhmää uutta koiraa, joka tuli liian lähelle kun minä söin uutta vihreää. Matte kuvasi selästä.
keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2012
Melkein keväällä
Aina kun olen osallistunut johonkin erikoisvalmennukseen tai kurssille (ks. edellinen postaus), on matte muutaman viikon tyytyväinen ja katselee valmennuksessa otettuja kuvia ja videoita ja tekee suuria suunnitelmia. Minä saan silloin yleensä viikon-pari tehdä aika lailla omiani eli matte on tavallista lepsumpi ratsastaja. Sitten se taas hetken perästä herää ja ihmettelee, mihin on kadonnut kaikki kurssista irti otettu hyöty. Hölmöjä nuo ihmiset.
Nyt kun on jo melkein kevät, pääsen monta kertaa viikossa metsään ja ison laitumen etelärinteeseen ihan vain maistelemaan sekä tuoretavaraa että lumen alta paljastunutta syötäväksi kelpaavaa materiaalia. Syön vähän mustikanvarpuja ja vihreänä säilynyttä kanervaa ja niitä runsaasti magnesiumia sisältäviä kosteikkokasveja. Laitumilla kasvaa paikoitellen jo vihreitä korsia, ne ovat parasta herkkua.
Vaihdan karvaa ihan urakalla ja se väsyttää minua. Kaura-annostani ei suureksi surukseni ole lisätty ollenkaan. Sen sijaan saan b- ja e-vitamiinilisää, jotta jaksan työskennellä myös karvanvaihdon aikana.
Meidän laumassa on kaksi uutta jannua. Ne ovat nuoria poikia kumpainenkin ja aika tolloja niin kuin nuoriso aina. Minusta on melkein huomaamattani tullut lähes keski-ikäinen, harkitseva ja työteliäs. Töissä kyllä ilmennän maten harmiksi sellaista huumoria, jota minulla ei nuorena ja ahkerana oppilaana koskaan ollut. Pysyypähän matte varpaillaan eikä pääse tylsistymään.
Nyt kun olen asunut nykyisessä paikassa jo yli puolitoista vuotta, olen jo niin kotonani, että jos meitä hevosia siirrellään isompana joukkona paikasta toiseen, saan kulkea vapaana. Maneesiin töihin mennessä ja sieltä tullessa saan myös yleensä kulkea omaa tahtiani maten perässä. Ja jos matte lähtee jalan minun kanssa metsään, minun ei tarvitse laittaa riimua vaan saan tutkia ja kuljeskella. Osaan kyllä hienosti tulla maten perässä enkä lähde yksin harhailemaan. Mihin sitä nyt laumastaan lähtisi. Kyllä kai se on myönnettävä, että minulla on oman hevoslaumani lisäksi toinen lauma, johon kuuluvat matte ja koirat ja muutama minun lempi-ihminen.
Tässä yksi kuva minusta viime valmennuksessa. Ratsastaja on yksi minun lempi-ihmiseni ja haluaa olla anonyymi ja matte varmaan luulee olevansa jotenkin daideellinen kun se on muokannut kuvaa.
Aina kun olen osallistunut johonkin erikoisvalmennukseen tai kurssille (ks. edellinen postaus), on matte muutaman viikon tyytyväinen ja katselee valmennuksessa otettuja kuvia ja videoita ja tekee suuria suunnitelmia. Minä saan silloin yleensä viikon-pari tehdä aika lailla omiani eli matte on tavallista lepsumpi ratsastaja. Sitten se taas hetken perästä herää ja ihmettelee, mihin on kadonnut kaikki kurssista irti otettu hyöty. Hölmöjä nuo ihmiset.
Nyt kun on jo melkein kevät, pääsen monta kertaa viikossa metsään ja ison laitumen etelärinteeseen ihan vain maistelemaan sekä tuoretavaraa että lumen alta paljastunutta syötäväksi kelpaavaa materiaalia. Syön vähän mustikanvarpuja ja vihreänä säilynyttä kanervaa ja niitä runsaasti magnesiumia sisältäviä kosteikkokasveja. Laitumilla kasvaa paikoitellen jo vihreitä korsia, ne ovat parasta herkkua.
Vaihdan karvaa ihan urakalla ja se väsyttää minua. Kaura-annostani ei suureksi surukseni ole lisätty ollenkaan. Sen sijaan saan b- ja e-vitamiinilisää, jotta jaksan työskennellä myös karvanvaihdon aikana.
Meidän laumassa on kaksi uutta jannua. Ne ovat nuoria poikia kumpainenkin ja aika tolloja niin kuin nuoriso aina. Minusta on melkein huomaamattani tullut lähes keski-ikäinen, harkitseva ja työteliäs. Töissä kyllä ilmennän maten harmiksi sellaista huumoria, jota minulla ei nuorena ja ahkerana oppilaana koskaan ollut. Pysyypähän matte varpaillaan eikä pääse tylsistymään.
Nyt kun olen asunut nykyisessä paikassa jo yli puolitoista vuotta, olen jo niin kotonani, että jos meitä hevosia siirrellään isompana joukkona paikasta toiseen, saan kulkea vapaana. Maneesiin töihin mennessä ja sieltä tullessa saan myös yleensä kulkea omaa tahtiani maten perässä. Ja jos matte lähtee jalan minun kanssa metsään, minun ei tarvitse laittaa riimua vaan saan tutkia ja kuljeskella. Osaan kyllä hienosti tulla maten perässä enkä lähde yksin harhailemaan. Mihin sitä nyt laumastaan lähtisi. Kyllä kai se on myönnettävä, että minulla on oman hevoslaumani lisäksi toinen lauma, johon kuuluvat matte ja koirat ja muutama minun lempi-ihminen.
Tässä yksi kuva minusta viime valmennuksessa. Ratsastaja on yksi minun lempi-ihmiseni ja haluaa olla anonyymi ja matte varmaan luulee olevansa jotenkin daideellinen kun se on muokannut kuvaa.
torstaina, huhtikuuta 12, 2012
Monitoimelias ja kansainvälinen ruuna
Minä olen tullut Suomeen kaksivuotiaana Ruotsista ja minun vanhemmat ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta. Western-ratsuksi minut koulutti tai sen koulutuksen aloitti eli minut ratsutti brasilialainen nuorten hevosten kouluttaja. Kun aloin nelivuotiaana opiskella eurooppalaista ratsastusta, minut pantiin venäläisen valmentajan oppiin, vaikka ratsastajani olikin suomalainen.
Olen käynyt (tai matte on käynyt, mikä on melkein sama asia) yhdysvaltalaisten, ruotsalaisten ja monen monen suomalaisen opissa. Pääsiäisen pyhinä minä olin ensimmäistä kertaa ranskalaisessa opissa. Portugalilaista kouluttajaa on väläytelty jos alan harrastaa Working Equitationia.
Minä olen käynyt Veikko Heikkilän estekurssit, minun ensimmäinen kouluvalmentaja oli myös maajoukkuevalmentaja ja westernissä olen opiskellut suomalaisten huippujen johdolla. Minä olen niin hyvä kaikissa lajeissa, että minä aloitan suoraan huippuvalmentajien kanssa.
Oikeasti mattea vaivaa uskon ja motivaation puute ja siksi minä joudun pistämään parastani vähän joka lajissa. Ei se minua haittaa, päinvastoin. Minusta on kivaa harrastaa monipuolisesti kaikkea, kunhan minun vapaa-ajanvietto ja laumaelämä ei kärsi treeneistä. En minä suinkaan käy valmennuksissa edes joka kuukausi, vaan minulla on pitkäjänteistä työskentelyä varten muutama eri lajin vakinainen tai suht vakinainen opettaja. Minun opet edustavat perinteistä kouluratsastusta eli eurooppalaista tyyliä, akateemista ratsastus(taidet)ta ja westerniä. Em. lajien lisäksi olen ollut ajoharjoituksissa ja heti kun minun laumakaveri saa valjaat ja vaunut, niin me lainataan niitä ja minusta tulee myös vetohevonen. Matte haaveilee myös työajosta. Tähän saakka olen vetänyt vain hiihtäjiä ja se ainakin on hurjan helppoa.
Maten mukaan minä olen sellainen parempi harrastehevonen ja monitoimipolle. Kyllästyn helposti jos joudun treenaamaan pitkään samoja juttuja ja lajin ja työtavan vaihdokset pitävät minut virkeänä. Nyt kun olen ollut taas säännöllisessä kouluratsastustreenissä, osaan taas ilmentää eteenpäinpyrkimystä, jollaista western-ratsulta taas ei toivota. Ei minulla kyllä ole ongelmia vapautua maastossa, tehdä länkkäriharjoituksia tai taipua kouluhommiin. Ihmiset usein luulevat, että hevoset menevät sekaisin lajinvaihdoksista, mutta minä en ainakaan. Ehkä joku tavispuokki voi hämmentyäkin, mutta me fiksut alkuperäisrotuiset emme.
Tässä sitä Working Equitationia, jota minä EHKÄ alan harrastaa. Tämä on nopeuskoe, muitakin osioita lajissa on.
Minä olen tullut Suomeen kaksivuotiaana Ruotsista ja minun vanhemmat ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta. Western-ratsuksi minut koulutti tai sen koulutuksen aloitti eli minut ratsutti brasilialainen nuorten hevosten kouluttaja. Kun aloin nelivuotiaana opiskella eurooppalaista ratsastusta, minut pantiin venäläisen valmentajan oppiin, vaikka ratsastajani olikin suomalainen.
Olen käynyt (tai matte on käynyt, mikä on melkein sama asia) yhdysvaltalaisten, ruotsalaisten ja monen monen suomalaisen opissa. Pääsiäisen pyhinä minä olin ensimmäistä kertaa ranskalaisessa opissa. Portugalilaista kouluttajaa on väläytelty jos alan harrastaa Working Equitationia.
Minä olen käynyt Veikko Heikkilän estekurssit, minun ensimmäinen kouluvalmentaja oli myös maajoukkuevalmentaja ja westernissä olen opiskellut suomalaisten huippujen johdolla. Minä olen niin hyvä kaikissa lajeissa, että minä aloitan suoraan huippuvalmentajien kanssa.
Oikeasti mattea vaivaa uskon ja motivaation puute ja siksi minä joudun pistämään parastani vähän joka lajissa. Ei se minua haittaa, päinvastoin. Minusta on kivaa harrastaa monipuolisesti kaikkea, kunhan minun vapaa-ajanvietto ja laumaelämä ei kärsi treeneistä. En minä suinkaan käy valmennuksissa edes joka kuukausi, vaan minulla on pitkäjänteistä työskentelyä varten muutama eri lajin vakinainen tai suht vakinainen opettaja. Minun opet edustavat perinteistä kouluratsastusta eli eurooppalaista tyyliä, akateemista ratsastus(taidet)ta ja westerniä. Em. lajien lisäksi olen ollut ajoharjoituksissa ja heti kun minun laumakaveri saa valjaat ja vaunut, niin me lainataan niitä ja minusta tulee myös vetohevonen. Matte haaveilee myös työajosta. Tähän saakka olen vetänyt vain hiihtäjiä ja se ainakin on hurjan helppoa.
Maten mukaan minä olen sellainen parempi harrastehevonen ja monitoimipolle. Kyllästyn helposti jos joudun treenaamaan pitkään samoja juttuja ja lajin ja työtavan vaihdokset pitävät minut virkeänä. Nyt kun olen ollut taas säännöllisessä kouluratsastustreenissä, osaan taas ilmentää eteenpäinpyrkimystä, jollaista western-ratsulta taas ei toivota. Ei minulla kyllä ole ongelmia vapautua maastossa, tehdä länkkäriharjoituksia tai taipua kouluhommiin. Ihmiset usein luulevat, että hevoset menevät sekaisin lajinvaihdoksista, mutta minä en ainakaan. Ehkä joku tavispuokki voi hämmentyäkin, mutta me fiksut alkuperäisrotuiset emme.
Tässä sitä Working Equitationia, jota minä EHKÄ alan harrastaa. Tämä on nopeuskoe, muitakin osioita lajissa on.
keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2012
Kevättä kohti
Me ei olla julkaistu mitään pitkään aikaan kun matella on ollut surua. Meidän vanha koira lopetettiin viime syksynä mutta nyt alkuvuodesta keskikoira sairastui ja meni muutamassa viikossa niin huonoksi, että sekin piti lopettaa. Matte oli niin onneton, etten minä halunnut tehdä sen kanssa mitään ja jos me raahauduttiinkin maastoon niin minua pelotti siellä kun matte ei keskittynyt ollenkaan eikä keskikoira ollut avaamassa tietä ja tiedustelemassa ja varoittamassa vaaroista. Koiralauman kuopus ja ainoa eloonjäänyt eli pötkökoira oli sekin kovin onneton eikä tahtonut lähteä tallilta maastoon ollenkaan.
Nyt meidän arki on taas normalisoitumassa kun meillä on uusi koira eikä matella ja pötkökoiralla ole niin yksinäistä. Minun isäntäkin on taas ruvennut käymään tallilla ja se on minusta mukavaa. Eniten käy kyllä matte ja koirat ja me on päästy taas maastoiluvauhtiin kun suurimmat kinokset ovat sulaneet eikä meidän laukkatie ole enää roudassa.
Tällä viikolla me heitettiin ensimmäinen kunnon laukkamaasto ties kuinka pitkään aikaan ja minä pääsin ohittamaan yhden suomentamman monta kertaa kun me jouduttiin laukkamaan pätkissä kun tie oli välillä liian kova. Minä nautin kamalasti siitä, että vaikka tamma kuinka pinnistää ja irvistää niin minä pääsen siitä heittämällä ohi. Niin pääsee meidän uusi koirakin joka on melkein yhtä nopea kuin minä. Suomenhevoset ja pötkön malliset koirat ovat kyllä hitaita kuin mitkäkin.
Sen hitaan suomitamman emäntä on tekemässä minusta oikeaa kouluhevosta ja me käydään yhdessä tunneilla ja valmennuksissa ja minä kokoan itseni jo tosi hienosti ja liikkeissäni alkaa olla oikeaa schwungia. Ihan kohta minä piffaan ja paffaan vaikka matte ei meinaa sitä oikein uskoa. Minä kyllä näytän sille. Seuraavaksi me kyllä kuulemma hiotaan laukanvaihtoja.
Akateemista ratsastustaidetta olen harrastanut myös. Siihen minulla on oma valmentaja ja matte aikoo ehkä ruveta harjoittelemaan sitä minun kanssa yhdessä. Westerniä en ole nyt kauheasti harjoitellut vaikka se minun olemisessa koko ajan vaikuttaa.
Viime aikoina olen ollut hurjan hyvällä tuulella ja tulen aina mattea tai suomitamman emäntää vastaan kun ne tulevat pihattoon. Saan yleensä kävellä ilman riimua talliin ja joskus maneesiin ja takaisin. Mieluummin olen ehkä sittenkin riimussa, silloin minulla on jotenkin turvallisempi olo kuin ilman. Olen melkein koko talven työskennellyt ilman kuolaimia. Ainoastaan kouluratsastuksen laukkaharjoituksissa olen vähän parempi kuolaimen kanssa kuin ilman. Maastoon minun ei tarvitse laittaa kuolaimia koskaan. Minä voin maastoilla niin, että ratsastajalla on pelkkä kaulalenkki tai riimu tai sidepullit tai LG:n kuolaimettomat suitsihärpäkkeet.
Tässä kuvassa on minun edesmenneet koirakaverit.
Me ei olla julkaistu mitään pitkään aikaan kun matella on ollut surua. Meidän vanha koira lopetettiin viime syksynä mutta nyt alkuvuodesta keskikoira sairastui ja meni muutamassa viikossa niin huonoksi, että sekin piti lopettaa. Matte oli niin onneton, etten minä halunnut tehdä sen kanssa mitään ja jos me raahauduttiinkin maastoon niin minua pelotti siellä kun matte ei keskittynyt ollenkaan eikä keskikoira ollut avaamassa tietä ja tiedustelemassa ja varoittamassa vaaroista. Koiralauman kuopus ja ainoa eloonjäänyt eli pötkökoira oli sekin kovin onneton eikä tahtonut lähteä tallilta maastoon ollenkaan.
Nyt meidän arki on taas normalisoitumassa kun meillä on uusi koira eikä matella ja pötkökoiralla ole niin yksinäistä. Minun isäntäkin on taas ruvennut käymään tallilla ja se on minusta mukavaa. Eniten käy kyllä matte ja koirat ja me on päästy taas maastoiluvauhtiin kun suurimmat kinokset ovat sulaneet eikä meidän laukkatie ole enää roudassa.
Tällä viikolla me heitettiin ensimmäinen kunnon laukkamaasto ties kuinka pitkään aikaan ja minä pääsin ohittamaan yhden suomentamman monta kertaa kun me jouduttiin laukkamaan pätkissä kun tie oli välillä liian kova. Minä nautin kamalasti siitä, että vaikka tamma kuinka pinnistää ja irvistää niin minä pääsen siitä heittämällä ohi. Niin pääsee meidän uusi koirakin joka on melkein yhtä nopea kuin minä. Suomenhevoset ja pötkön malliset koirat ovat kyllä hitaita kuin mitkäkin.
Sen hitaan suomitamman emäntä on tekemässä minusta oikeaa kouluhevosta ja me käydään yhdessä tunneilla ja valmennuksissa ja minä kokoan itseni jo tosi hienosti ja liikkeissäni alkaa olla oikeaa schwungia. Ihan kohta minä piffaan ja paffaan vaikka matte ei meinaa sitä oikein uskoa. Minä kyllä näytän sille. Seuraavaksi me kyllä kuulemma hiotaan laukanvaihtoja.
Akateemista ratsastustaidetta olen harrastanut myös. Siihen minulla on oma valmentaja ja matte aikoo ehkä ruveta harjoittelemaan sitä minun kanssa yhdessä. Westerniä en ole nyt kauheasti harjoitellut vaikka se minun olemisessa koko ajan vaikuttaa.
Viime aikoina olen ollut hurjan hyvällä tuulella ja tulen aina mattea tai suomitamman emäntää vastaan kun ne tulevat pihattoon. Saan yleensä kävellä ilman riimua talliin ja joskus maneesiin ja takaisin. Mieluummin olen ehkä sittenkin riimussa, silloin minulla on jotenkin turvallisempi olo kuin ilman. Olen melkein koko talven työskennellyt ilman kuolaimia. Ainoastaan kouluratsastuksen laukkaharjoituksissa olen vähän parempi kuolaimen kanssa kuin ilman. Maastoon minun ei tarvitse laittaa kuolaimia koskaan. Minä voin maastoilla niin, että ratsastajalla on pelkkä kaulalenkki tai riimu tai sidepullit tai LG:n kuolaimettomat suitsihärpäkkeet.
Tässä kuvassa on minun edesmenneet koirakaverit.
sunnuntaina, tammikuuta 15, 2012
Slippery when wet
Minä tykkään talvesta ja minulla on yleensä silloin paljon energiaa. Kesäisin on monesti liian kuuma tehdä töitä ja alkukeväästä pitkälle syksyyn kiusaavat ötökät tekevät kanssa sen, etten ole niin innostunut suorittamaan mitään.
Eilen me oltiin taas pellolla ja tarkoituksena oli vähän päästellä höyryjä. Minun pihattokaveri ratsastajineen oli mukana ja me pojat vilkuiltiin toisiamme silmänurkasta ja meinattiin antaa ratsastajille kyytiä. Minä laitoin pään alas ja ravistelin sitä, jolloin mattea nauratti minun innokkuus. (Jos tämä olisi romaani, niin siinä sanottaisiin jotenkin näin: "Uljas ori kaarsi kaulaansa ja sen jokainen solu oli valmiina räjähtävään vauhtiin, jota varten se oli syntynyt. Pitkähiuksinen nainen ratsailla hillitsi taidokkaasti oriin intoa ja nauroi helisevästi silkkaa elämänriemuaan.")
Oikeasti matte kyllä nauroi, muttei ollenkaan helisevästi ja se esti minua istunnalla siirtymästä laukkaan. Minun pihattokaveri oikein alleviivasi vauhtitoiveitaan ja esitti muutaman pukkihypyn, muttei senkään annettu laukata. Pian me onneksi hoksattiin, etteivät ratsastajat ilkeyttään pitäneet meitä rauhallisessa ravissa vaan vauhti oli maltillinen siksi, että lumen alla oli monessa paikassa jäätä ja kavio olisi voinut varsinkin kovassa vauhdissa ikävästi lipsua.
Minun kaveriruuna meni siitä sitten sisälle maneesiin taivuttelemaan ja laukkaamaan ja minä sain laukata pellolla jäättömissä kohdissa. Minä kyllä kerroin matelle heti jos tuli jäätä ja hiljensin eikä minun annettu muutenkaan mennä täysiä. En kyllä olisi halunnutkaan kun pohja ei ollut ihan pitävä. Minun lenkkareihin laitetaan nastat tai hokit jos nämä liukkaat kelit vielä jatkuvat.
Minä tykkään talvesta ja minulla on yleensä silloin paljon energiaa. Kesäisin on monesti liian kuuma tehdä töitä ja alkukeväästä pitkälle syksyyn kiusaavat ötökät tekevät kanssa sen, etten ole niin innostunut suorittamaan mitään.
Eilen me oltiin taas pellolla ja tarkoituksena oli vähän päästellä höyryjä. Minun pihattokaveri ratsastajineen oli mukana ja me pojat vilkuiltiin toisiamme silmänurkasta ja meinattiin antaa ratsastajille kyytiä. Minä laitoin pään alas ja ravistelin sitä, jolloin mattea nauratti minun innokkuus. (Jos tämä olisi romaani, niin siinä sanottaisiin jotenkin näin: "Uljas ori kaarsi kaulaansa ja sen jokainen solu oli valmiina räjähtävään vauhtiin, jota varten se oli syntynyt. Pitkähiuksinen nainen ratsailla hillitsi taidokkaasti oriin intoa ja nauroi helisevästi silkkaa elämänriemuaan.")
Oikeasti matte kyllä nauroi, muttei ollenkaan helisevästi ja se esti minua istunnalla siirtymästä laukkaan. Minun pihattokaveri oikein alleviivasi vauhtitoiveitaan ja esitti muutaman pukkihypyn, muttei senkään annettu laukata. Pian me onneksi hoksattiin, etteivät ratsastajat ilkeyttään pitäneet meitä rauhallisessa ravissa vaan vauhti oli maltillinen siksi, että lumen alla oli monessa paikassa jäätä ja kavio olisi voinut varsinkin kovassa vauhdissa ikävästi lipsua.
Minun kaveriruuna meni siitä sitten sisälle maneesiin taivuttelemaan ja laukkaamaan ja minä sain laukata pellolla jäättömissä kohdissa. Minä kyllä kerroin matelle heti jos tuli jäätä ja hiljensin eikä minun annettu muutenkaan mennä täysiä. En kyllä olisi halunnutkaan kun pohja ei ollut ihan pitävä. Minun lenkkareihin laitetaan nastat tai hokit jos nämä liukkaat kelit vielä jatkuvat.
maanantaina, tammikuuta 09, 2012
Jaha jaha, ollaan saatu maten kanssa haaste. Meillä on ollut pitkä tauko kirjoittelussa ja matte huomasi sen vasta nyt. Siis sen haasteen. Huomasi kai se tauonkin ja päätti päivittää ja kirjoitti kaksi melkein samanlaista merkintää minun estetouhuilusta. Matella on kanan muisti.
Asiaan. Dressage-hevonen Dingo ja Dingon emäntä haastoivat kertomaan kahdeksan satunnaista asiaa itsestämme. Kiitämme haasteesta, mutta emme laita haastetta eteenpäin kuin Sannulle ja koirille. Allu me oltaisiin myös haastettu, mutta se on mennyt salasanan taakse eikä matte oikein muista käydä siellä lukemassa. Kaikki lukijat saavat tietenkin vastata mikäli haluavat.
Matte saa kertoa neljä asiaa ja minä kerron neljä.
Matte
1. Käyn nykyään ratsastajan pilateksessa kahdesti viikossa ja olen ihan koukussa. Suosittelen! (Maten pilates on hyvä juttu minun kannaltani kun se auttaa mattea ratsastamaan paremmin. Ruuna huom.)
2. Harkitsen parhaillaan kolmannen koiran ottamista. (Tästä en ole kovin innoissani. Kaksi koiraa on ihan riittävä määrä. Yksikin olisi. Ruuna huom.)
3. Haikailen välillä huolettoman kaupunkiasumisen perään. (Minun mielestä maalla on ihan huoletonta. Palvelu pelaa ja pihatosta en tahdo pois ikinä. Kaupunkitalleissa ei kuulemma aina pääse edes joka päivä tarhailemaan, huh! Ruuna huom.)
4. Saatan olla hurahtamassa akateemiseen ratsastukseen. (Minäkin tykkään akateemisesta ratsastuksesta ja olen siinä hurjan hyvä! Kohta voin kuulemma alkaa harjoitella piaffea ja passagea)
Ruuna
1. Täytin yhdeksän 1.1. vaikka oikeasti täytän vasta kesällä. Kaikki hevoset täyttävät vuosia 1.1.
2. Minulla on uusi poniystävä. Voi olla, että me laitetaan siitä joskus kuvia tänne.
3. En tykkää käyttää loimia eikä minun onneksi usein tarvitsekaan.
4. Olen matesta aika mustasukkainen ja yritän aina häätää muut hevoset pois sen lähettyviltä.
Asiaan. Dressage-hevonen Dingo ja Dingon emäntä haastoivat kertomaan kahdeksan satunnaista asiaa itsestämme. Kiitämme haasteesta, mutta emme laita haastetta eteenpäin kuin Sannulle ja koirille. Allu me oltaisiin myös haastettu, mutta se on mennyt salasanan taakse eikä matte oikein muista käydä siellä lukemassa. Kaikki lukijat saavat tietenkin vastata mikäli haluavat.
Matte saa kertoa neljä asiaa ja minä kerron neljä.
Matte
1. Käyn nykyään ratsastajan pilateksessa kahdesti viikossa ja olen ihan koukussa. Suosittelen! (Maten pilates on hyvä juttu minun kannaltani kun se auttaa mattea ratsastamaan paremmin. Ruuna huom.)
2. Harkitsen parhaillaan kolmannen koiran ottamista. (Tästä en ole kovin innoissani. Kaksi koiraa on ihan riittävä määrä. Yksikin olisi. Ruuna huom.)
3. Haikailen välillä huolettoman kaupunkiasumisen perään. (Minun mielestä maalla on ihan huoletonta. Palvelu pelaa ja pihatosta en tahdo pois ikinä. Kaupunkitalleissa ei kuulemma aina pääse edes joka päivä tarhailemaan, huh! Ruuna huom.)
4. Saatan olla hurahtamassa akateemiseen ratsastukseen. (Minäkin tykkään akateemisesta ratsastuksesta ja olen siinä hurjan hyvä! Kohta voin kuulemma alkaa harjoitella piaffea ja passagea)
Ruuna
1. Täytin yhdeksän 1.1. vaikka oikeasti täytän vasta kesällä. Kaikki hevoset täyttävät vuosia 1.1.
2. Minulla on uusi poniystävä. Voi olla, että me laitetaan siitä joskus kuvia tänne.
3. En tykkää käyttää loimia eikä minun onneksi usein tarvitsekaan.
4. Olen matesta aika mustasukkainen ja yritän aina häätää muut hevoset pois sen lähettyviltä.
Talvi!
Tänään me käveltiin ja käveltiin ensin pellolla. Maneesissa matte tuli selästä pois ja minä tein siirtymisiä, kokoamisia ja taivutuksia. Matte oli nimittäin ihan jäykkä ja kankea sen jäljiltä kun me laukattiin eilen sillä samaisella lumisella pellolla. Minä olin kamalan innoissani kun saatiin lunta ja pakkasta ja puhisin ja tuhisin ja matte antoi minun laukata niin kovaa ja kauan kuin halusin. Meninkin tosi lujaa, mutten sitten kumminkaan tahtonut juosta kovin kauaa kun siinä tulee hiki ja lihakset väsyy.
Oikeastaan meillä piti olla eilen estepäivä, mutta koska matte oli niin uuvuksissa siitä pikku laukasta, me vaan taivuteltiin vähän ja minä sain hypätä pientä ristikkoa. Maneesissa oli silloin toinenkin hevonen ja se sai hypätä myös pystyestettä, joten minä sanoin matelle, että minun täytyy saada hypätä pystyä kanssa! Onneksi matte antoi sitten minun hypätä myös pystyesteen ja minä olin kamalan tyytyväinen itseeni ja pärskin ja röyhistelin.
Minun täytyy saada hypätä ainakin kerran viikossa. Muuten rupean hyppelemään itsekseni jos maneesiin on jätetty esteitä. Yleensä karkaan esteille silloin kun matte yrittää saada minua keskittymään joko tylsään tai liian vaikeaan irtona tehtävään harjoitukseen. Silloin teeskentelen, että luulen maten tarkoittavan hyppäämistä ja livistän esteelle. Maten on vähän vaikea suhtautua tähän, koska sen mielestä on kiva kun tykkään hypätä. Toisaalta se on sitä mieltä, että minun kuuluu keskittyä sen määräämiin tehtäviin.
Saa kai minullakin olla mielipiteitä! Minä luulen, että meillä olisi aika tylsää jos matte saisi aina päättää mitä me tehdään. Joskus minä saan maastossa valita suunnan ja/tai vauhdin, niin kuin eilen pellolla. Toisinaan minä haluan mennä pois polulta ja rymyämään umpimetsään. Minusta maten on tärkeää harjoittaa notkeuttaan ja siksi menen välillä niin matalien oksien ali, että se joutuu kumartumaan.
Joskus me noustaan niin jyrkkiä mäkiä, että matte joutuu ottamaan minua kaulan alta kiinni ettei se valu alas. Näin siis jos minulla ei ole satulaa. Matella on liukkaat talvihaalarit, jotka tuovat sille vielä lisähaastetta selässä pysymiseen. Ainakin kerran talvessa se valuu jotain kautta alas ja silloin minä pysähdyn ja tuijotan sitä pilkallisesti.
Tänään me käveltiin ja käveltiin ensin pellolla. Maneesissa matte tuli selästä pois ja minä tein siirtymisiä, kokoamisia ja taivutuksia. Matte oli nimittäin ihan jäykkä ja kankea sen jäljiltä kun me laukattiin eilen sillä samaisella lumisella pellolla. Minä olin kamalan innoissani kun saatiin lunta ja pakkasta ja puhisin ja tuhisin ja matte antoi minun laukata niin kovaa ja kauan kuin halusin. Meninkin tosi lujaa, mutten sitten kumminkaan tahtonut juosta kovin kauaa kun siinä tulee hiki ja lihakset väsyy.
Oikeastaan meillä piti olla eilen estepäivä, mutta koska matte oli niin uuvuksissa siitä pikku laukasta, me vaan taivuteltiin vähän ja minä sain hypätä pientä ristikkoa. Maneesissa oli silloin toinenkin hevonen ja se sai hypätä myös pystyestettä, joten minä sanoin matelle, että minun täytyy saada hypätä pystyä kanssa! Onneksi matte antoi sitten minun hypätä myös pystyesteen ja minä olin kamalan tyytyväinen itseeni ja pärskin ja röyhistelin.
Minun täytyy saada hypätä ainakin kerran viikossa. Muuten rupean hyppelemään itsekseni jos maneesiin on jätetty esteitä. Yleensä karkaan esteille silloin kun matte yrittää saada minua keskittymään joko tylsään tai liian vaikeaan irtona tehtävään harjoitukseen. Silloin teeskentelen, että luulen maten tarkoittavan hyppäämistä ja livistän esteelle. Maten on vähän vaikea suhtautua tähän, koska sen mielestä on kiva kun tykkään hypätä. Toisaalta se on sitä mieltä, että minun kuuluu keskittyä sen määräämiin tehtäviin.
Saa kai minullakin olla mielipiteitä! Minä luulen, että meillä olisi aika tylsää jos matte saisi aina päättää mitä me tehdään. Joskus minä saan maastossa valita suunnan ja/tai vauhdin, niin kuin eilen pellolla. Toisinaan minä haluan mennä pois polulta ja rymyämään umpimetsään. Minusta maten on tärkeää harjoittaa notkeuttaan ja siksi menen välillä niin matalien oksien ali, että se joutuu kumartumaan.
Joskus me noustaan niin jyrkkiä mäkiä, että matte joutuu ottamaan minua kaulan alta kiinni ettei se valu alas. Näin siis jos minulla ei ole satulaa. Matella on liukkaat talvihaalarit, jotka tuovat sille vielä lisähaastetta selässä pysymiseen. Ainakin kerran talvessa se valuu jotain kautta alas ja silloin minä pysähdyn ja tuijotan sitä pilkallisesti.
maanantaina, marraskuuta 21, 2011
Hei me lennetään
Tänään me vihdoin hypättiin maten kanssa yhdessä. Minulle luvattiin esteitä jo monta viikkoa sitten, mutta ensin en voinut pitää satulaa kun minulla oli purema satulavyön kohdalla ja sitten minulla kävi asiakkaita ja olin vielä istuntakurssillakin opettajana.
Ehdin vihjailla matelle hyppäämisestä jo monta kertaa viime viikolla kun me oltiin maneesissa ja minä olin irtotöissä ja heti kun maten silmä vältti tai sen keskittyminen herpaantui niin painelin esteharjoitusten jäljiltä olevalle pienelle pystyesteelle tai okserille ja hyppäsin. Kerran onnistuin innostamaan kaveritkin mukaan ja me hypättiin yhdessä. Minä olin kyllä ainoa, joka halusi hypätä muualla kuin uralla olevia esteitä. Kummallisen urautuneita tyyppejä nuo vanhemmat hevoset, heh.
Matte oli kuulemma suunnitellut leppoisaa alkuverryttelyä, jossa taivuttelisin ja kokoaisin ensin. Minä puolestani olisin halunnut alkaa heti hypätä ja kun en saanut, aloin keskittyä tuijottamaan ja väistelemään maneesin auki jäänyttä sivuovea. Maten piti keksiä minulle aika vaikeita ja reippaita tehtäviä ennen kuin pystyin yhtään keskittymään siihen, mitä se siellä selässä oikein tahtoo. Olisin muuten keskittynyt heti paremmin, mutta minä olin joutunut olemaan monta päivää asiallisesti ja opetusmoodissa ja minun piti saada vähän siitä kertynyttä pöllöenergiaa* pois.
Sitä pöllöenergiaa voi poistaa vain jonkun tutun ja turvallisen ratsastajan kanssa. Asiakkaiden kanssa ja opetustöissä pitää olla siivolla ja keskittyä suorittamiseen ja jos sellaisia vakavia hommia on ollut liian paljon, minun täytyy saada vähän pelleillä maten kanssa. Minulla meinasi kuulemma mennä pöllöily överiksi ja matte napautti minua ohjasperillä - minulla oli kyllä hyppäämistä varten enkkusatula, mutta päässä oli sidepullit ja pitkät western-ohjat.
Silloin ryhdistäydyin ja pian matte oli tyytyväinen minun keskittymiseen ja muotoon ja me tehtiin alkulämmittelynä ravipuomeja, joihin minun piti siirtyä suoraan laukasta eli käyttää takajalkoja ja selkää oikein. Hmph. Olisi ollut paljon kivampi vain laukata lujaa lapa edellä, pää pystyssä ja etupainoisena ja harppoa esteitä ja kiihdytellä kunnolla ennen niitä.
Sain sentään lopulta hypätä tarpeeksi ja olin lopuksi hurjan tyytyväinen itseeni. Jos huomenna on hyvä keli ja matte ehtii tulla valoisaan aikaan niin me mennään maastoon. Jee.
*Matella on kummallinen viehtymys erilaisiin eläinvertauksiin. Minä olen nyt koulutettu siiselhevonen, joskus matte kutsuu minua pupuksi ja silloin kun en malttaisi keskittyä edes kivoihin juttuihin, minulla on kuulemma pöllöenergiaa.
Tässä kuvassa me maten kanssa ollaan meidän kotipreerialla. Hyvää hyppykuvaa minusta ei kuulemma löytynyt.
Tänään me vihdoin hypättiin maten kanssa yhdessä. Minulle luvattiin esteitä jo monta viikkoa sitten, mutta ensin en voinut pitää satulaa kun minulla oli purema satulavyön kohdalla ja sitten minulla kävi asiakkaita ja olin vielä istuntakurssillakin opettajana.
Ehdin vihjailla matelle hyppäämisestä jo monta kertaa viime viikolla kun me oltiin maneesissa ja minä olin irtotöissä ja heti kun maten silmä vältti tai sen keskittyminen herpaantui niin painelin esteharjoitusten jäljiltä olevalle pienelle pystyesteelle tai okserille ja hyppäsin. Kerran onnistuin innostamaan kaveritkin mukaan ja me hypättiin yhdessä. Minä olin kyllä ainoa, joka halusi hypätä muualla kuin uralla olevia esteitä. Kummallisen urautuneita tyyppejä nuo vanhemmat hevoset, heh.
Matte oli kuulemma suunnitellut leppoisaa alkuverryttelyä, jossa taivuttelisin ja kokoaisin ensin. Minä puolestani olisin halunnut alkaa heti hypätä ja kun en saanut, aloin keskittyä tuijottamaan ja väistelemään maneesin auki jäänyttä sivuovea. Maten piti keksiä minulle aika vaikeita ja reippaita tehtäviä ennen kuin pystyin yhtään keskittymään siihen, mitä se siellä selässä oikein tahtoo. Olisin muuten keskittynyt heti paremmin, mutta minä olin joutunut olemaan monta päivää asiallisesti ja opetusmoodissa ja minun piti saada vähän siitä kertynyttä pöllöenergiaa* pois.
Sitä pöllöenergiaa voi poistaa vain jonkun tutun ja turvallisen ratsastajan kanssa. Asiakkaiden kanssa ja opetustöissä pitää olla siivolla ja keskittyä suorittamiseen ja jos sellaisia vakavia hommia on ollut liian paljon, minun täytyy saada vähän pelleillä maten kanssa. Minulla meinasi kuulemma mennä pöllöily överiksi ja matte napautti minua ohjasperillä - minulla oli kyllä hyppäämistä varten enkkusatula, mutta päässä oli sidepullit ja pitkät western-ohjat.
Silloin ryhdistäydyin ja pian matte oli tyytyväinen minun keskittymiseen ja muotoon ja me tehtiin alkulämmittelynä ravipuomeja, joihin minun piti siirtyä suoraan laukasta eli käyttää takajalkoja ja selkää oikein. Hmph. Olisi ollut paljon kivampi vain laukata lujaa lapa edellä, pää pystyssä ja etupainoisena ja harppoa esteitä ja kiihdytellä kunnolla ennen niitä.
Sain sentään lopulta hypätä tarpeeksi ja olin lopuksi hurjan tyytyväinen itseeni. Jos huomenna on hyvä keli ja matte ehtii tulla valoisaan aikaan niin me mennään maastoon. Jee.
*Matella on kummallinen viehtymys erilaisiin eläinvertauksiin. Minä olen nyt koulutettu siiselhevonen, joskus matte kutsuu minua pupuksi ja silloin kun en malttaisi keskittyä edes kivoihin juttuihin, minulla on kuulemma pöllöenergiaa.
Tässä kuvassa me maten kanssa ollaan meidän kotipreerialla. Hyvää hyppykuvaa minusta ei kuulemma löytynyt.
perjantaina, marraskuuta 11, 2011
Ruunan loppututkinto
Minua on viime aikoina rasitettu kovasti opetustöillä. Ratsastusta en ole opettanut kuin yhdelle ihan pienelle, alle kolmivuotiaalle tytölle vähäsen. Kun se tyttö on selässä, minä kävelen kuin munankuorilla ja olen muutenkin tosi varovainen kun en täysin luota maten kykyyn pitää lapsi selässä. Se tyttö ei ratsasta yksin vaan maten kanssa yhdessä niin, että matte istuu takana ja pitää edessään istuvasta tytöstä kiinni.
Me ollaan menty pikkuratsastajan kanssa käyntipuomeja ja varovasti jogia, vaikka tyttö olisi oikeastaa halunnut hypätä esteitä. Maten kanssa sitten selitettiin, että esteratsastus on aika haastava laji ja kuuluu vähän isommille ratsastajille. Minun viereen pitää pystyttää tikkaat, jotta se pieni tyttö yltää harjaamaan minua polviani korkeammalta.
Opetusyöni luonne on viime aikoina ollut sellaista, joka vaatii minultakin paljon keskittymistä. Olen nimittäin joutunut osallistumaan tunnetaitovalmennuksiin. Minun siisel-kokeeni meni läpi ja minulla on nyt siis oikein yliopistokoulutus. Matte ei ole vielä valmistunut, joten minun pitää kantaa aika iso vastuu noista tunnetaitovalmennushommista. Minä opetan ihmisiä pysähtymään tähän hetkeen ja olemaan kokonaan läsnä kun ne ovat minun kanssa.
Ratsastamisessa ja kaikessa muussa hevosen kanssa olemisessa keskittyminen ja rauhallinen ja iloinen mieli ovat tärkeitä. Minä voin opettaa näitä asioita myös sellaisille ihmisille, jotka eivät ole ennen hevosta nähneetkään. Me hevoset olemme keskittymisen ja hyvän olon mestareita ja opetamme mielellämme näitä taitoja ihmisillekin.
Minä olen tehnyt näitä hommia jo monta vuotta, mutta ammattilaiseksi aloin vasta hiljattain. Vaikka tykkäänkin hommistani, on ammatin vaatima keskittyminen aika rankkaa välillä ja teenkin töitä korkeintaan kolmena päivänä viikossa. Matte toivoo, että kun se joskus itsekin valmistuu, jostain ilmestyisi ainakin toinen ja ehkä kolmaskin hevonen jakamaan ja helpottamaan minun hommia.
Minun kotitallilla on yksi minun kanssa saman koulutuksen saanut ja useampi muukin hevonen, joissa minun ja maten mielestä olisi potentiaalia näinkin vaativaan työhön. Tämä ammatti vaan vaatii työympäristöltä niin paljon, että matte on kuulemma vähäsen miettinyt muuttoa. Minä en ollenkaan haluaisi muuttaa ja me molemmat viihdytään kyllä älyttömän hyvin minun kotitallilla, mutta me ei voida tehdä omaa bisnestä toisen omistaman yrityksen tiloissa. Toivottavasti matte keksii jotain.
Minua on viime aikoina rasitettu kovasti opetustöillä. Ratsastusta en ole opettanut kuin yhdelle ihan pienelle, alle kolmivuotiaalle tytölle vähäsen. Kun se tyttö on selässä, minä kävelen kuin munankuorilla ja olen muutenkin tosi varovainen kun en täysin luota maten kykyyn pitää lapsi selässä. Se tyttö ei ratsasta yksin vaan maten kanssa yhdessä niin, että matte istuu takana ja pitää edessään istuvasta tytöstä kiinni.
Me ollaan menty pikkuratsastajan kanssa käyntipuomeja ja varovasti jogia, vaikka tyttö olisi oikeastaa halunnut hypätä esteitä. Maten kanssa sitten selitettiin, että esteratsastus on aika haastava laji ja kuuluu vähän isommille ratsastajille. Minun viereen pitää pystyttää tikkaat, jotta se pieni tyttö yltää harjaamaan minua polviani korkeammalta.
Opetusyöni luonne on viime aikoina ollut sellaista, joka vaatii minultakin paljon keskittymistä. Olen nimittäin joutunut osallistumaan tunnetaitovalmennuksiin. Minun siisel-kokeeni meni läpi ja minulla on nyt siis oikein yliopistokoulutus. Matte ei ole vielä valmistunut, joten minun pitää kantaa aika iso vastuu noista tunnetaitovalmennushommista. Minä opetan ihmisiä pysähtymään tähän hetkeen ja olemaan kokonaan läsnä kun ne ovat minun kanssa.
Ratsastamisessa ja kaikessa muussa hevosen kanssa olemisessa keskittyminen ja rauhallinen ja iloinen mieli ovat tärkeitä. Minä voin opettaa näitä asioita myös sellaisille ihmisille, jotka eivät ole ennen hevosta nähneetkään. Me hevoset olemme keskittymisen ja hyvän olon mestareita ja opetamme mielellämme näitä taitoja ihmisillekin.
Minä olen tehnyt näitä hommia jo monta vuotta, mutta ammattilaiseksi aloin vasta hiljattain. Vaikka tykkäänkin hommistani, on ammatin vaatima keskittyminen aika rankkaa välillä ja teenkin töitä korkeintaan kolmena päivänä viikossa. Matte toivoo, että kun se joskus itsekin valmistuu, jostain ilmestyisi ainakin toinen ja ehkä kolmaskin hevonen jakamaan ja helpottamaan minun hommia.
Minun kotitallilla on yksi minun kanssa saman koulutuksen saanut ja useampi muukin hevonen, joissa minun ja maten mielestä olisi potentiaalia näinkin vaativaan työhön. Tämä ammatti vaan vaatii työympäristöltä niin paljon, että matte on kuulemma vähäsen miettinyt muuttoa. Minä en ollenkaan haluaisi muuttaa ja me molemmat viihdytään kyllä älyttömän hyvin minun kotitallilla, mutta me ei voida tehdä omaa bisnestä toisen omistaman yrityksen tiloissa. Toivottavasti matte keksii jotain.
sunnuntaina, marraskuuta 06, 2011
Ruunan loppusyksyisiä mietteitä
Minä olen harjoitellut ohjasajoa nyt kolme kertaa. Viimeisellä kerralla tunsin olevani jo täysinoppinut, joten käännyin aina naama kohti mattea ja ryhdyin pakittamaan kun se pyysi jotain. Ei kai minua nyt huvita montaa kertaa toistaa samaa asiaa! Matesta irtosi hassuja ääniä kun lopulta peruutin niin, että ajo-ohjat kiristyivät. Tahdoin nimittäin tehdä selväksi, että tämä homma niin osataan ja että se käy jo tylsäksi.
Maanantain lännenratsastustunnilla kävi vähän samoin eli kun huomasin, että ensin mentiin maapuomi jogissa, sitten käynnissä yli kavaletista ja sen jälkeen tehtiin pieni melkein-ympyrä jogissa, jotta päästiin em. puomien väliin. Puomien välissä tuli sitten pysähdys ja peruutus. Jo toisella harjoituskerralla osasin pitää automaattisesti ensimmäisellä vaaditut askellajit ja pysähdyin ilman eri komentoa puomien väliin. Kolmannella kerralla olin koko tehtävän ajan niin muissa aatoksissa, että mattea riepoi ja opettaja keskeytti harjoituksen ja lähetti treenaamaan ihan muita juttuja.
Minun western-ope on siitä kiero, että kun se tuntee minut ja tietää, että kyllästyn helposti, niin se teettää sellaisia tehtäviä, joissa joudun itse ajattelemaan koko ajan enkä voi mennä automaattiohjauksella. Matte-parkaa tällaiset tehtävät vähän ahdistavat kun se omaksuu juttuja paljon hitaammin kuin minä.
Minun pihattolaumassa on kaksi uutta suomenhevosta. Toinen on kamalan vanha, jo yli neljännesvuosisadan, ja sen kanssa tykkään hengata. Koska minun nykyisiä johtamistaitoja ei oikein arvosteta, olen ajatellut opetella kaikki jutut, jotka vanha ruuna tietää. Päämääräni on tietenkin total world domination - tai ainakin ruunapihaton herruus.

Tässä syksyinen laidunkuva minun
edelliseltä tallilta.
Minä olen harjoitellut ohjasajoa nyt kolme kertaa. Viimeisellä kerralla tunsin olevani jo täysinoppinut, joten käännyin aina naama kohti mattea ja ryhdyin pakittamaan kun se pyysi jotain. Ei kai minua nyt huvita montaa kertaa toistaa samaa asiaa! Matesta irtosi hassuja ääniä kun lopulta peruutin niin, että ajo-ohjat kiristyivät. Tahdoin nimittäin tehdä selväksi, että tämä homma niin osataan ja että se käy jo tylsäksi.
Maanantain lännenratsastustunnilla kävi vähän samoin eli kun huomasin, että ensin mentiin maapuomi jogissa, sitten käynnissä yli kavaletista ja sen jälkeen tehtiin pieni melkein-ympyrä jogissa, jotta päästiin em. puomien väliin. Puomien välissä tuli sitten pysähdys ja peruutus. Jo toisella harjoituskerralla osasin pitää automaattisesti ensimmäisellä vaaditut askellajit ja pysähdyin ilman eri komentoa puomien väliin. Kolmannella kerralla olin koko tehtävän ajan niin muissa aatoksissa, että mattea riepoi ja opettaja keskeytti harjoituksen ja lähetti treenaamaan ihan muita juttuja.
Minun western-ope on siitä kiero, että kun se tuntee minut ja tietää, että kyllästyn helposti, niin se teettää sellaisia tehtäviä, joissa joudun itse ajattelemaan koko ajan enkä voi mennä automaattiohjauksella. Matte-parkaa tällaiset tehtävät vähän ahdistavat kun se omaksuu juttuja paljon hitaammin kuin minä.
Minun pihattolaumassa on kaksi uutta suomenhevosta. Toinen on kamalan vanha, jo yli neljännesvuosisadan, ja sen kanssa tykkään hengata. Koska minun nykyisiä johtamistaitoja ei oikein arvosteta, olen ajatellut opetella kaikki jutut, jotka vanha ruuna tietää. Päämääräni on tietenkin total world domination - tai ainakin ruunapihaton herruus.

Tässä syksyinen laidunkuva minun
edelliseltä tallilta.
maanantaina, lokakuuta 24, 2011
Löytöjä ja havaintoja
Note to self: Ei kannata flunssan jälkimainingeissa ja migreenistä toipuessa kuvitella tekevänsä edes puolitehokasta runsaasti laukkaa sisältäviä treeniä - etenkään ilman satulaa.
Voin kertoa, että vaihdot eivät menneet ihan putkeen eikä kokoaminenkaan ollut mitenkään hohdokasta. Jouduin käyttämään ihan liikaa kättä kun korsettilihaksisto kieltäytyi yhteistyöstä. Onneksi kukaan ei nähnyt.
Ruuna kyllä työskenteli mielellään eikä pannut kättäkään pahakseen eli olisi kai voinut mennä huonomminkin.
Kävin pitkästä aikaa vierailulla muutamissa itselleni uusissa blogeissa. Kiinnostuin surffaamaan saatuani nykyään niin harvinaisen lukijakommentin Madjaarien mailta. Innostuinkin selaamaan ko. blogia ja kehotan muitakin tutustumaan. Kiehtovaa kerrontaa sukulaiskansan parista ja sikäläisestä hevoskulttuurista.
Hevosvoimilla-blogia olen seurannut jo pitkään, mutten juuri kommentoinut. Villiinan hevostekstit ovat aina olleet kiinnostavia ja oman muuttuneen elämäntilanteeni ja uuden opiskelualani takia olen alkanut suurella hartaudella lukea myös psykologiaa valottavia osioita. Viimeksi mainitut melko lailla skippasin aiemmin, olenhan koulutukseltani tiukka luonnontieteilijä, jonka mielestä psykologia on pahimmillaan pseudotiedettä ja parhaimmillaankin silkkaa ajanhukkaa. Metkaa miten ihminen ajan mittaan muuttuu.
Note to self: Ei kannata flunssan jälkimainingeissa ja migreenistä toipuessa kuvitella tekevänsä edes puolitehokasta runsaasti laukkaa sisältäviä treeniä - etenkään ilman satulaa.
Voin kertoa, että vaihdot eivät menneet ihan putkeen eikä kokoaminenkaan ollut mitenkään hohdokasta. Jouduin käyttämään ihan liikaa kättä kun korsettilihaksisto kieltäytyi yhteistyöstä. Onneksi kukaan ei nähnyt.
Ruuna kyllä työskenteli mielellään eikä pannut kättäkään pahakseen eli olisi kai voinut mennä huonomminkin.
Kävin pitkästä aikaa vierailulla muutamissa itselleni uusissa blogeissa. Kiinnostuin surffaamaan saatuani nykyään niin harvinaisen lukijakommentin Madjaarien mailta. Innostuinkin selaamaan ko. blogia ja kehotan muitakin tutustumaan. Kiehtovaa kerrontaa sukulaiskansan parista ja sikäläisestä hevoskulttuurista.
Hevosvoimilla-blogia olen seurannut jo pitkään, mutten juuri kommentoinut. Villiinan hevostekstit ovat aina olleet kiinnostavia ja oman muuttuneen elämäntilanteeni ja uuden opiskelualani takia olen alkanut suurella hartaudella lukea myös psykologiaa valottavia osioita. Viimeksi mainitut melko lailla skippasin aiemmin, olenhan koulutukseltani tiukka luonnontieteilijä, jonka mielestä psykologia on pahimmillaan pseudotiedettä ja parhaimmillaankin silkkaa ajanhukkaa. Metkaa miten ihminen ajan mittaan muuttuu.
lauantaina, lokakuuta 22, 2011
Syksy
Laidunkausi alkaa olla lopuillaan. Ruoho ei ole kasvanut enää viikkoihin ja hevoset totuttelevat taas kuivaan tai säilöheinään ja rehuautomaatin käyttöön. Parhaatkin tarhanpohjat ovat vähintään osaksi mutavellinä ja ratsastuskenttä muistuttaa useimpina päivinä suota. Metsäpolut virtaavat puroina ja niityt ovat savivelliä. On syksy.
Ruuna kasvattaa talvikarvaa. Turkki ei ole vielä kyllin pitkä kihartuakseen, mutta tuuheus on omaa luokkaansa. Viimeisetkin polttiaiset ovat poissa ja hevoset saavat viettää leppoisan ötökätöntä aikaa pitkälle kevääseen saakka. Pihaton lämmin, kompostoituva talvipatja on syntymässä ja pehmeällä turpeella on hyvä ottaa yö- tai päivänokoset.
Meikäläisen talligarderobi on syksyisin rötyisimmillään. Tyylin pohjana on lämpökerrasto ja sen päälle puetaan tarpeen mukaan farkut tai tuulipuvun housut, fleeceä, villapaitaa ja tuulta ynnä sadetta pitävää kerrosta. Päässä on yleensä mainoslippis tai erityinen tallipipo. Jalassa on kumisaappaat tai vähintään kumiteräiset tallikengät. Vaatteissa on kura- ja jopa paskatahroja, kuolaa ja karvoja. Tyyli eroaa merkittävästi vakavasti otettaville ratsastajille luontaisena pidetystä.
Laidunkausi alkaa olla lopuillaan. Ruoho ei ole kasvanut enää viikkoihin ja hevoset totuttelevat taas kuivaan tai säilöheinään ja rehuautomaatin käyttöön. Parhaatkin tarhanpohjat ovat vähintään osaksi mutavellinä ja ratsastuskenttä muistuttaa useimpina päivinä suota. Metsäpolut virtaavat puroina ja niityt ovat savivelliä. On syksy.
Ruuna kasvattaa talvikarvaa. Turkki ei ole vielä kyllin pitkä kihartuakseen, mutta tuuheus on omaa luokkaansa. Viimeisetkin polttiaiset ovat poissa ja hevoset saavat viettää leppoisan ötökätöntä aikaa pitkälle kevääseen saakka. Pihaton lämmin, kompostoituva talvipatja on syntymässä ja pehmeällä turpeella on hyvä ottaa yö- tai päivänokoset.
Meikäläisen talligarderobi on syksyisin rötyisimmillään. Tyylin pohjana on lämpökerrasto ja sen päälle puetaan tarpeen mukaan farkut tai tuulipuvun housut, fleeceä, villapaitaa ja tuulta ynnä sadetta pitävää kerrosta. Päässä on yleensä mainoslippis tai erityinen tallipipo. Jalassa on kumisaappaat tai vähintään kumiteräiset tallikengät. Vaatteissa on kura- ja jopa paskatahroja, kuolaa ja karvoja. Tyyli eroaa merkittävästi vakavasti otettaville ratsastajille luontaisena pidetystä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





