maanantaina, lokakuuta 31, 2005

Image hosted by Photobucket.com
Koirat ovat riehaantuneet uudesta vapaudestaan mökillä. Saavat nuo kotonakin olla koko lailla vapaasti, mutta mökillä on tutkittavana kokonainen saari. Upeaa ja ihmeellistä semminkin kun eivät nuo otukset ole muuton jälkeen merta nähneet.
Kuva on syksyiseltä mökkireissulta. Juniori kerällä kalliolla, kuvaajaa tarkkailee lähietäisyydeltä 8-vuotias vanhimmainen.

Viikonloppuna aloitettiin pikkuorin ja muulin pihaton valmistelu. Varsapihatto meillä on ja muutkin otukset pääsevät sateensuojaan halutessaan, mutta pojat ovat joutuneet nököttämään yhden kurjan kuusen alla. Huonolla kelillä muuli on täynnä itsesääliä ja purkaa patoutunutta kiukkuaan lennättämällä pikkuoria ympäri tarhaa. Viime sadekaudella orin kaulaan olikin ilmestynyt varsin kunnioitettava purujälki.

Ihme sinänsä että pikkuori jaksaa edes silloin tällöin noita muulin kiukunpuuskia, herra on näetsen viime aikoina alkanut olla varsin itsetietoinen ja jopa muutaman kerran antanut muulille pienimuotoisesti köniin.
Eläinsuojelijat älkööt huolestuko, pojat tulevat enimmäkseen toimeen varsin mainiosti, kriisejä aiheuttavat lähinnä ruokailut ja huono sää.

Ei kommentteja: