tiistaina, syyskuuta 16, 2008

Laukkaa ja vettä

Nyt kun minua on hierottu ja muutenkin asianmukaisesti kohdeltu niin minähän nostan vasemman laukan Sukkistädillekin hetioitis. Ihan ekaksi yritin kyllä ristilaukalle mutta kun täti huomautti siitä niin sitten me laukattiin vasempaan vaikka kuinka hyvin! Minun on tädin kanssa siksi vaikea nostaa vasenta laukkaa kun tädin päässä on blokki joka sanoo, etten minä nosta kuitenkaan. No en kai minä nyt nosta jos täti on jo etukäteen varma, ettei se onnistu!

Juoma-automaattiuutisia taas. Join jo sujuvasti tallin juomakupista mutta kun olin välillä monta yötä ulkotallissa niin menin ihan sekaisin kun siellä on erilainen automaatti. Eilen karsinassa täti painoi minulle vähän vettä ja hörppäsin sen ja sitten jäin odottelemaan, että saisin vettä lisää. Täti ei tajunnut mitään ja nyhjäisin sitten sen kättä vähän turvalla että "tällä kädellä vettä tuonne noin". Ja arvatkaa mitä! Täti ei painanut enää lisää vettä vaan lähti pois ja minä jäin siihen automaatin eteen kovasti maiskuttelemaan ja funtsimaan sitä juttua.

Matte sitten aamulla huomasi, että minun ajatustyö oli tuottanut tulosta ja kupissa oli vettä kun minä olin itsekseni painanut ja juonut. Olen minä aika fiksu kun osaan automaattia käyttää!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hmm.. Toimisikohan tuo hieronta meilläkin, oikea laukka kun tökkii. Tosin ratsastaja oppi vasta eilen omista virheistään, eli ei "rojahdeta" sinne eteen laukannostoissa, vaan ryhti säilyy! =) Ja kun ratsastaja tunnustaa olevansa "vasenjalkainen", niin liian usein se laukkakin on sitten vasenta maastossa.

Anonyymi kirjoitti...

Hieronta auttaa jos on jumeja, Ruunalla niitä selvästi oli laidunmanööverien seurauksena. Nyt se on kunnossa ja nyt se nostaa mullekin maastossa mieluummin oikean laukan. Itse olen vasemmalle vino ja Ruuna on tähän asti nostanut mieluiten sen vasemman mulle mutta nyt on ilm. tasapaino -siis ratsastajan- löytymään päin ja Ruuna nostaa sen itselleen mieluisemman.

Laukanhan tulisi lähteä hevosen takaosasta eli tarttee opetella tuntemaan hevosen takajalat nostossa. Oikea laukka lähtee takaa vasemmalta eli nostossa voi nojata vähän liioitellenkin sinne vasemman takajalan päälle.

Jos hevonen nostaa sitkeästi vasemman vaikka oikeaa pyydetään, voi ratsastaa niin pieniä laukkavoltteja oikealle, että hevosen on vaikea säilyttää tasapaino väärässä laukassa. Silloin se rikkoo raville ja nostaa tilalle oikean laukan josta tietysti kehutaan ihan kympillä.

m