perjantaina, helmikuuta 27, 2009

Kevättoimia

Me ollaan maastoiltu maten kanssa aika paljon. Joskus on tehty lyhyitä ja rauhallisia reissuja ilman satulaa ja koiratkin on olleet mukana. Silloin kun koirat menevät edellä niin minulla on oikein mukava ja turvallinen olo eikä minun tarvitse niin paljon keskittyä siihen mitä siellä edessä on. Sitten on tehty pitempiä ja reippaampia reissuja oikein satulan kanssa. Luulen, että kevät tulee kun matte on alkanut taas käyttää satulaa.

Viimeksi kun lähdettiin niin pellon laidalla heilui laitumen aitalanka aika oudosti tuulessa. Minä olin kovalla pörinällä menossa tutkimaan ilmiötä lähempää mutta matte kielsi kuulemma siksi, että siinä oli syvää lunta ja iso oja välissä. Minä olen seikkailijaluonne ja jos minun tutkimuksia liikaa estellään, voi minusta tulla hapan. Nyt en ehtinyt kumminkaan happamoitua kun matella oli kiire eteenpäin että ehditään hyvä lenkki ennen pimeää.

Minulla alkaa olla täysi viikko-ohjelma kun on maastoja ja sukkistätiä ja oma opettaja käy ja on vielä yksi vakioasiakas. Matte on ihmeesti reipastunut ja nyt se ope käy tosiaan joka viikko. Viime kerralla oli aika vaikeita juttuja kun minun piti hirmu pienistä merkeistä peruuttaa ja vaihtaa suuntaa ja tehdä eri kokoisia ympyröitä ja ties mitä kaikkea. Oudoin juttu oli se, ettei matte ollut ollenkaan selässä vaan minun kanssa jalan. Matte oli toivonut semmoista opetusta ja se sai kotiläksyjä. Minä en saanut kun olin niin hyvä! Minun täytyy kyllä auttaa mattea osassa niitä läksyjä kun ei se oikein yksin pärjää.

Matte on ruvennut haaveilemaan toisesta hevosesta. Pappa sanoo, että yksi (eli MINÄ) riittää ja että milläs matte muka hommaa ja elättää toisen hevosen? Yksi täti kyllä lupasi matelle, että se saa käyttää sen tädin hevosta välillä jos haluaa. Minä en oikein hyväksy sitä, että matte puuhailee muiden kuin minun kanssa. Matte taas sanoo, etten saa olla itsekäs.


4 kommenttia:

Maastis kirjoitti...

Kuules Ruuna, näitä sinun juttuja on aina tosi kiva lukea. Taitavasti saat osumaan suuret kaviosi näppäimille. Minä haaveilen siitä, että pääsisin joskus ratsastamaan sinulla. Ehkä vielä joku päivä se onnistuukin, kun me tuon sinun Mattesi kanssa vähän järkeillään miten meidän olisi hyvä edetä ja hoitaa asiat niin, ettei tule mitään samanlaisia ikäviä juttuja niin kuin kerran jo tuli. Matte on ehkä sinun korvaan siitä kuiskinutkin.

Hyvää kevättä vaan sinulle Ruuna! Muista kuitenkin, että vaikka oletkin ihan älyttömän hyvä ja taitava, ei saa ylpistyä liikaa. Teet vaan nöyränä poikana hommia Matelle, niin Matte pysyy tyytyväisenä.

Terveisin Maastis, joka kuumeisesti miettii, hommaisiko pullaponin pihaan kun muuttaa maalle.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on aika pienet kaviot kyllä. Eniten ongelmia tuottaa tämä papan entinen läppäri josta on paljon kirjaimia kulunut pois näppäimistä. Kirjoita nyt tässä sitten..

Tule vaan meillä käymään niin tehdään töitä yhdessä. Minä olen niin hyvä -enkä yhtään leuhki turhaan- että voin opettaa sinuakin. Ilmoitat vaan matelle
että koska tulet.

Matte sanoi tänään, että minulle on taas tullut lisää lihasta hartioihin. Opekin sanoi viime viikolla, että olen jo hirmu hyvän mallinen.

Tuota ponipulla-juttua en ymmärtänyt. Aiotko syödä ponin niinkuin pullan?? Jos syöt poneja niin voisi sittenkin olla hyvä, etten tulisikaan meille kun en minä tahdo tulla syödyksi vaikka matte joskus sanoo, että minä olen syötävän suloinen kun pohdin jotain ja sitten se joskus pusii minua imelästi, yök.

Ruuna

Maastis kirjoitti...

:D Nyt sä ruuna sait multa kahvit tyrskähtämään tähän näppäimistölle :) Eijei, ei pullaponeja syödä, pullaponi on nimitys sellaisesta vähän iäkkäämmästä oloneuvoksen elämää elelevästä ponista, jonka kanssa ei enää sen kummempia tehdä kuin vaan halitaan ja pusitaan paljon. Kai se pullaponi nimitys tulee siitä, kun usein nämä oloneuvosponit on vähän sellaisia pyöreämpiä kuin aktiivista elämää elevät ponit :)

Sanopa Matellesi terveiset, että laitan sille säpoa tässä ihan lähipäivinä, nyt en kauheasti jaksa kirjoitella kun olen flunssassa ja vietän päivät ihan vaan makoilemalla sohvan pohjalla. Eilen minulla on vähän parempi olo ja enkös sitten heti alkanut rehkimään sillä seurauksella, että nyt on entistä kurjempi olo. Minussa on sellainen huono puoli, etten koskaan jaksaisi sairastaa rauhassa.

Anonyymi kirjoitti...

Hmm, voiko nuori ja komea hevonen alkaa pullaponiksi? Minua kiinnostaisi semmoinen ura paitsi ei niin tuo pussailu mutta muuten. Täytyy ottaa esille maten kanssa tämä juttu.

Matte on kanssa kipeä, sillä on kuumetta. Se ei ole tehnyt minun kanssa tänään mitään vaikka seisoin pitkään tosi ryhdikkäänä portilla odottamassa jos mentäisiin vaikka maastoon tai harjoiteltaisiin niitä läksyjä. Meillä piti olla tänään tunti mutta matte perui senkin kun se on muka niin sairas, höh. Onneksi Sukkistäti tulee huomenna niin on jotain ohjelmaa.

Ruuna