Yli kaksoisesteiden

Minun estevalmennus on edennyt niin pitkälle, että oli aika kokeilla kaksoisestettä. Minä olen kyllä hypännyt irtona sarjoja ja in n' outeja, mutta ratsastajan kanssa olen tähän asti mennyt vain yksittäisiä esteitä.

Me mentiin sitten maten kanssa maneesiin. Siellä oli Kenttähevonen lopettelemassa omia esteharjoituksiaan. Matte pyysi jättämään minua varten Kenttiksen kaksoisesteen mutta paljon madallettuna. Pöh, ihan kuin minä en muka olisi päässyt yli yhtä korkeista aidoista kuin Kenttis!

Kenttiksen emäntä kysyi, että lyhennetäänkö esteväliä minua varten kun Kenttis on kumminkin yli 20cm meikistä isompi. Maten mielestä väliä ei tarvinnut lyhentää, minä joudan kuulemma venymään. Oikeasti minun ei tarvitse isojen kavereiden puomi- tai esteväleille juuri venyttää kun minä olen iso hevonen mutta vaan pienemmässä koossa ja minulla on tosi hienot ja pitkät matkaavoittavat askeleet.

Ensin me verryteltiin maten kanssa vähän ja sitten me suunnattiin kohti esteitä. Matte vaan teki sellaisen mokan, että katsoi siinä suoralla vaan sitä kaksoisesteen toista puoliskoa eikä kiinnittänyt mitään huomiota siihen ensimmäiseen. Minä kyllä tajusin, että se toinen olisi pitänyt hypätä, mutten tiennyt, mitä sen ensimmäisen esteen kanssa tehdään, kun matte ei tuntunut huomaavan sitä ollenkaan. Minä sitten päätin hidastaa ennen sitä ensimmäistä estettä ja astuin siitä varovasti yli.

Mattea nauratti aika tavalla ja se pyysi minulta anteeksi ja toisella yrityksellä se muisti katsoa sitä ensimmäistä estettä. Minä hyppäsinkin sen tosi hienosti, mutta kiipesin varovasti käynnissä yli sen toisen osan, jota matte ei ollut ehtinyt kunnolla katsoa. Matte oli taas huvittunut - en kyllä yhtään tajua, että miksi - ja sitten me kokeiltiin sitä sarjaa niin, että vain ensimmäisessä esteessä oli yhtään korkeutta ja toisessa puomit olivat alhaalla.

Siitä minä laukkasin maten ohjeiden mukaan täysin sulavasti yli ja sitten toinenkin este pystytettiin kunnolla ja minä hyppäsin kummatkin ihan peräkkäin, noin vain! Se oli ihan tosi helppoa heti, kun matte vaan tajusi selittää minulle, että mitä kummaa se oikein tahtoo. En minä kumminkaan osaa ajatuksia lukea, vaikka hirmu fiksu olenkin.

Tänään me maastoiltiin kaatosateessa ja se oli tyhmää ja sade tuntui ihan oudolta ja ikävältä kun se osui minun karvattomaan nahkaan. Matte on nimittäin ajellut minun luonnollisen vettähylkivän karvapeitteeni melkein kokonaan pois ja minä joudun pitämään takkia sisälläkin! En ole oikein tyytyväinen ratkaisuun, vaikka se täytyy kyllä sanoa, että töitä on viileämpi tehdä kun ei ole paksua talviturkkia hiostamassa.