torstaina, lokakuuta 25, 2007

Kengillä kulkemisen sietämätön vaikeus

Ruuna kengitettiin reilu viikko sitten koska kavionpohjien arkominen oli syksyn kosteuden myötä lisääntynyt huomattavasti. Minua ei innosta ratsastaa koko syksyä ja talvea maneesissa vaikka silloin kengiltä vältyttäisiin. Maastoon on päästävä jo ihan oman mielenvirkeyden takia ja kai se metsissä samoilu hevostakin piristää.

Metsäpolut sujuvat hyvin ilman kenkiäkin mutta niille parhaille pätkille pääsemiseksi tarvitaan popot jalkaan. Ruuna kyllä kulkee rutinoituneesti piennarta pitkin ja osaa itse valita jalkapohjiaan miellyttävimmät reitit. Vaikka siis kotva menisi vielä ilman kenkiä - liukkailla on oltava hokkikengät jos maastoilla meinaa - päätin silti laitattaa ruunalle kopistimet nyt kun seppiä on vielä mahdollista saada paikalle suht vähällä vaivalla. Kun ensimmäiset liukkaat tulevat, on seppää potenssiin kahdeksan vaikeampi saada kuin autolle pikaista aikaa renkaan vaihtoon.

Kengät on siis Ruunalla jalassa. Tuloksena kuuluu hirmuinen kilke, kolke ja kalke kun Ruuna ohjattua liikuntaa harjoittaa. Sama juttu viime vuonna: Ruuna kilisteli menemään koko talven. Kalke hellittää hieman kun tunkee bootsin joka jalkaan mutta satunnaisia kilahduksia kuuluu edelleen. Ilman kenkiä Ruuna ei koskaan kolistele kavioitaan yhteen.

Ruunalla on hyvät liikkeet mutta ilmeisesti niissä on niin vähän "ilmaa", että kenkien vertainen kavion pituuden/massan lisäys saa tahdin sekaisin. Mahdollista ja ehkä jopa todennäköistä on, että kun Ruuna tulee parempaan lihaskuntoon, kilistely vähenee.

Kengittäjän vaihtaminen ei tähän vaivaan auta. Olen käyttänyt tähän mennessä kolmea eri kenkääjää, kaikki hyviä ja asiansa osaavia, joita voisin suositella muillekin. Kilinää on esiintynyt kaikkien jäljiltä niin kauan kuin kengät ovat jaloissa olleet.

Muuta haittaa kuin kolistelua kengät eivät tunnu aiheuttavan. Ruuna kulkee hyvin eikä mene jumiin, jaloissa ei ole turvotusta ja koko viime talvi meni ilman ensimmäistäkään hokinpolkemaa.

Ruuna olisi ihanteellinen hevonen pitää kengättä. Sen kaviot ovat kovat ja sitkeät ja jalka-asennot niin hyvät, että kaviot kuluvat luonnostaan oikein. Seppää tarvitaan vain muutaman kerran vuodessa siistimään kavioita minimaalisesti. Jos asustaisimme jossain pohjoisemmassa, jossa on oikeaa lunta ja pakkasta eikä näitä Etelä-Suomen rannikoita vaivaavia jääkelejä syksystä pitkälle kevääseen, taitaisin kokeilla pitää Ruunaa kengätönnä.

tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Ruunan kuulumisia

Sukkahousutäti tuli ja pusersi minua koko viikonlopun ja hyvin meni. Osasin ihan hyvin kulkea pohkeiden välissä ja ohjastuntumalla ja sidepassia eikäkun pohkeenväistöä menin vaikka Tädin toinenkin pohje oli kyljessä kiinni. Valmentaja neuvoi minulle sekä selkää vahvistavia että rentouttavia juttuja joita Täti ja matte aikovat nyt minun kanssa harjoitella. Kuukauden päästä menen uudestaan kurssille ja Täti jo uhkasi, että silloin ei Valmentaja pääse sanomaan enää mistään tai ei ainakaan samoista asioista kuin nyt.

Valmentaja sanoi vielä, että olen hyvä ja kehityskelpoinen nuori hevonen, jota on pidetty hyvin ja joka on tyytyväinen elämäänsä. Minä olenkin nyt ollut tyytyväisempi kuin ennen kun minulla on se oma tamma. Enää minulla ei ole yhtään niin kiire mattea vastaan portille kuin ennen vaan joskus matte joutuu hakemaan minut.

Tammaani minä en haluaisi antaa pois ollenkaan ja kerran kun tammaa pakolla vietiin niin minä potkaisinkin naista-joka-antaa-ruokaa. Se taisi olla aika tyhmästi tehty enkä ole sellaiseen enää sortunut. Silloin alkuun hätäännyin kovasti aina kun ne veivät tammani pois mutta nyt olen jo oppinut, että se tulee aina takaisin, käy vain välillä töissä niin kuin minäkin.

Eilen oltiin maastossa maten ja minun tamman ja sen tamman emännän kanssa. Tammalla oli kauhea kiire koko ajan ja maten piti vähän väliä hoputtaa minua ottamaan tammaa kiinni. Oma-aloitteisestihan minä en hurjastele yhtään. Me käytiin katsomassa niitä maastoesteitä muttei hypätty kun minä en ole vielä ratsastajan kanssa hypännyt ja minun valmennusviikonloppu oli aika rankka. Meillä oli aika kivaa ja siellä metsässä oli paljon sopivia polkuja joita laukata.

Minulla on uudet kengät kun jalkapohjani alkoivat tulla jo kipeiksi kun täällä pitää mennä aika kivikkoista tietä ennen kuin pääsee hyville poluille. Ne kengät on vähän hankalat: jos minua ei huvita tehdä töitä tai jos en ymmärrä mitä minun pitää tehdä niin joku kenkä osuu toiseen ja kuuluu kilahduksia ja kalahduksia. Sama juttu oli viime syksynä ja talvena. Matte osti minulle bootsit joka jalkaan mutta kilinä vain jatkui. Minä tykkäisin enemmän olla ilman kenkiä mutta matte sanoi, että pitää pystyä menemään kivikossakin ja liukkaalla eli tarvitaan hokkikengät. Ihan tyhmää.


tiistaina, lokakuuta 16, 2007

Ruunan onnenpäivä

Tänään se tapahtui! Sain oman tamman! Se ei onneksi olekaan se naapurikarsinan nättipeppuinen, joka yritti kerran ohi mennessään potkaista minua. Huh mikä ämmä! Uusi armaani on virotar ja huippupisteillä kantakirjattu ja tuli tänne minun tallille vasta vähän aikaa sitten.

Tammani on minua aika paljon korkeampi muttei se haittaa koska minä olen kumminkin hurjan leveä ja miehekäs. Saatan minä sitäpaitsi kasvaa vielä vähän korkeuttakin, uskoo matte. Tamma on musta kuin yö ja varsinainen kaunotar ja aikamoinen pirttihirmu: En pääse yhtään nuuskimaan sen peppua vaan heti tulee varoitus. Tyydyn sitten vain paimentamaan tammaani pois aitojen vierestä ja muiden hevosten ulottuvilta. Välillä minulla on tuijotuskilpailu naapuritarhan ruunan kanssa kun se selvästi yrittää vokotella minun naista.

Se ruuna on semmoinen, jonka kanssa on ollut kahinointia ennenkin kun se on yrittänyt hyökkiä minun päälle. Eipä hyökkäile enää kun huomasi kuka ne naiset saa, hah! Aika säälittäviä tuollaiset jannut, jotka yrittävät päteä koollaan mutta eivät kuitenkaan saa naista.

Minä menen kursseille lauantaina ja sunnuntaina vaikka en ole enää niin innoissani siitä kuin ennen kun minun pitäisi vahtia minun tammaa. Ei tässä olisi aikaa millekään kursseille ja minähän osaan jo kaiken. Matte ei sitä paitsi tule sinne vaan se yksi täti, joka käy täällä minua välillä kiusaamassa. Se täti ratsastaa ihan kummallisilla varusteilla: minulla on sellainen lättänä ja kevyt satula ja semmoiset oudot suitset, joissa on paljon remmejä eikä ollenkaan minun normaaleja suitsia. Täti itse on pukeutunut sukkahousuihin ja saappaisiin ja se näyttää aika hassulta. Matte ratsastaa aina farkuissa ja maten kanssa minulla on minun oma satula ja normaalit suitset.

Matte kuulemma yrittää löytää itselleen jotain "ratsastuksennopettajaa" joka kävisi täällä minun kotona kun minulla ei ole omaa koppia, jolla reissata. Sen ratsastuksennopen pitäisi opettaa matelle westerniä niin että se osaisi paremmin olla minun kanssa.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Tämän kuvan otti pari päivää sitten minun täti. Tästä näkee
minun normaalit suitset. Lupaa kuvan julkaisuun ei kysytty.


tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Nyt kun omistan ensimmäistä kertaa eläissäni kokonaisen oikean hevosen, olen äitynyt ihan hurjaksi ja pyrkinyt liikuttamaan kopukkaa päivittäin. Ennen ei ollut niin tarkkaa koska hevonen oli joko A) intensiivikoulutuksessa osaavalla ihmisellä tai B) seisoi joka tapauksessa suurimman osan aikaa tarhassa koska muilla omistajilla oli harvoin aikaa tehdä sen kanssa mitään. Lisäksi hevonen tarhaili kimpassa muulin kanssa, joten päivittäistä liikettä kertyi väkisinkin.

Elikko on olosuhteiden pakosta tarhannut yksin heinäkuun alusta (se alkoi käydä muulin päälle ihan tosissaan ja nyt muuton jälkeen ei ole löytynyt sopivaa tarhakaveria) ja sen omatoiminen liikunta onkin laskenut dramaattisesti. Siis niin dramaattisesti, että lihasmassan kuihtuminen on ollut ihan silmällä havaittavissa. Kunnon alenemiseen on tietysti vaikuttanut myös aktiivitreenin loppuminen ja ruunauksen jälkeinen pakkolepo. Hevonen ehti olla yli kuukauden päivät oloneuvoksena ennen kuin aloin taas liikuttaa sitä päivittäin.

Nyt kun Ruuna on saanut kolmisen viikkoa ohjattua liikuntaa joka päivä, on sen kunto jo selvästi kohonnut ja lihasmassa alkanut taas hiljalleen kasvaa. Aluksi puuskutimme rasituksesta molemmat, hevonen ja minä, nyt enää minä. Elikolla tuntuu olevan enemmän motivaatiotakin nyt kun sen kunto alkaa olla taas kohtalainen. Ymmärrettävää tietysti ettei huvita suorittaa kun ei kunnolla jaksa. Sen olen yrittänyt muistaa ja ollut ehkä liiankin ymmärtäväinen kun hevonen on osoittanut olevansa väsähtämässä. Ettei vain Ruuna oppisi velttoilemaan kun olen niin pehmo.

Ruuna on aina ollut ahkera kuin alakoululainen ja sillä on ollut kova työmotivaatio varmasti siksikin, että se on saanut oppia positiivisten kokemusten kautta. Kehuminen saa Ruunan yrittämään entistä kovemmin ja esim. uskaltautumaan sitä pelottaviin paikkoihin. Sunnuntaina maastossa se olisi halunnut laukata(!) tutkimaan lähemmin sitä aluksi kovasti epäilyttäneitä metsäkauriita.

Alan itsekin taas päästä ratsastuksen makuun ja tuntuu ihan normaalilta (ja hauskalta!) kiipustaa satulaan noin joka toinen päivä. Mitään kovin kunnianhimoisia tavoitteita minulla ei Ruunan suhteen ole. Hiljakseen yritän entisestään parantaa luottamusta välillämme, kehittyä ratsastajana ja näin ollen olla osa sopusointuista ratsukkoa.

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Ruunalla on töitä

Mitä ihmettä tämä nyt tarkoittaa? Olen joutunut oikeisiin töihin jo monena päivänä. Juoksutusten kestoa on lisätty ja matte kömpii selkään aika usein ja yksi vieras täti on käynyt pari kertaa kanssa. Matte höpisee jotain kunnon kasvattamisesta ja säännöllisestä työskentelystä ja valmennuksiin osallistumisesta.

Minä en oikein tykkää kun se vieras täti on minun kanssa. Tai ei se ole ihan vieras, olen nähnyt sen monta kertaa, mutta ennen se vain rapsutteli mutta nyt se ottaa minut pois tarhasta ja harjaa ja ratsastaa. Minä olen vähän yrittänyt uhitella sille ja luimistelenkin, mutta se täti ei pelkää ollenkaan vaikka olen kamalan hurja!

Sitten se täti ratsastaa eri tavalla kuin matte enkä minä aina oikein ymmärrä mitä se tahtoo. Matte on sille tädille vähän yrittänyt neuvoa miten minun kanssa ollaan mutta täti unohtaa joskus enkä minä voi esim. mennä sidepassia jos sen puolen pohje johon minun pitäisi väistää on minun kyljessä kiinni. Onneksi täti on oppivaista sorttia ja kai se jotain tietää kun se on jo kauan ratsastanut ja centered ridingiakin treenannut. Matte sanoo, että centered ridingissa on paljon samoja juttuja kuin western-ratsastuksessa, joka on minun laji.

Tänään minä ja matte oltiin joen rannalla maastossa. Siellä on hurjan hyvä laukata pitkiäkin matkoja enkä minä väsynyt ollenkaan vaikka laukkasin ja laukkasin! Matte kyllä sanoi, että joskus myöhemmin minun pitää jaksaa laukata vielä enemmän ja että me mennään pitemmällekin siellä joella.

Joelle mennessä piti ylittää iso tie ja silloin tuli hurjan suuri rekka ja minä vähän säikähdin. Matte kuitenkin sanoi ettei ole syytä huoleen ja sieltä joen rannalta minä näin kauempaa muitakin rekkoja ja matte sanoi, etten minä kohta pelkää niitä ollenkaan enää.

Matte sanoi, ettei se pääse johonkin BLOGIMIITTIIN kun sen on oltava töissä lauantaiaamuna aikaisin. Matte on aika laiska tekemään mitään ylimääräisiä juttuja nyt kun minä muka vien paljon aikaa ja jotain muutakin elämänmuutosta sillä on.


tiistaina, lokakuuta 02, 2007

Western-ratsastuksen SM-kisat järjestettiin männä viikonloppuna Tampereella. En ollut paikalla mutta muuten ihan kisatunnelmissa.

Reining-voittajan Pete Perkiön suoritus. Enkkupuolen ratsastajat kiinnittävät varmasti huomiota hevosen hyvinkin matalaan muotoon, joka on western-puolella yleensä tavoitteena. Toivottavasti osaatte katsoa ratsukon hienoa yhteistyötä: tuommoinen pikkanen poika ja nuin hyvin ratsastaa. Voin sanoa suoraan, ettei onnistu minulta ja Ruunalta tuon tason suoritus.

SM-kisojen tulokset, siis muutkin kuin "kuningaslajin" eli reiningin.

perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Ruunan rutinat

Minä olen muuttanut uuteen paikkaan eikä vanhoja tuttuja ole missään paitsi matte, joka tulee aina aamuisin ja antaa ruokaa minulle ja uusille tallikavereilleni ja vie meidät ulos. Minulla on oma tarha ja naapuritarhassa on aika upeapeppuinen neito. Minua ei enää tytöt kiinnosta siinä missä ennen, en jaksa edes hörhötellä tuolle nättipeppuiselle vaikka kavereita ollaankin. En oikein tiedä mistä se johtuu kun ennen olin naisista ihan innoissani.

Ruokapuoli on täällä vähän huonosti järjestetty, heinää saa vain kolme kertaa päivässä. Vanhassa kodissa sai ainakin neljä tai viisi kertaa. Täällä on kyllä sitten isommat kerta-annokset ja lisäksi saan olla välillä laitumella ja joskus matte antaa minulle ylimääräisiä heiniäkin. Rehuja saan nykyään kolme kertaa päivässä ja se on mahtavaa! Aamulla ja illalla syön ne karsinassa ja päivällä semmoisessa ihmeellisessä pesupaikassa, johon en alkuun mennyt ihan suosiolla mutta nyt menen koska siellä saa ruokaa.

Matte on pessyt minua lämpimällä vedellä ja jollain, jota kutsutaan shampooksi eikä se ole kovinkaan kamalaa vaan oikeastaan aika mukavaa. Varsinkin, kun pääsen aina pesun jälkeen laitumelle.

Maneesi eli sellainen halli, jossa ollessa pysyy kuivana vaikka ratsastettaisiin sateella, on uusi lempipaikkani. Saan joskus kaahailla siellä villinä ja vapaana, joskus matte ratsastaa ja joskus treenataan jotain aika tylsiä juttuja, joissa minun pitää seurata mattea ilman narua ja jos en seuraa, se hermostuu. Ei se naru hermostu kun sitä ei edes ole vaan matte. Ei se tajua, että paljon mieluummin tutkisin itse maneesia vaikka se on jo moneen kertaan nähty ja piehtaroisin ja torkkuisin.

Kerran yritin treenin jälkeen jäädä maneesiin torkuille kun ulkona oli inhottavia pieniä ötököitä, jotka purevat. Matte ei ollenkaan tajunnut, että olisin ihan hyvin voinut jäädä päiväunille maneesiin ja tulla sieltä myöhemmin vaikka itse pois. Minut pakotettiin tylsään tarhaan, jossa maa oli niin märkä, etten voinut torkkua pitkälläni ja ne ötökät vielä kiusasivat.

Täällä pääsee suoraan tallilta metsään eikä tarvitse ollenkaan mennä autotietä. Se on minusta mukavaa koska ihan vähän pelkään isoja autoja. Me ollaan maten kanssa kierrelty metsässä ja kiipeilty kallioilla (tai siis minä kiipeilin, matte vain istui selässä) ja matte on luvannut näyttää minulle maastoesteitä ja hienoja pitkiä laukkasuoria. Ne esteet minua vähän kiinnostaa mutta laukkaisin paljon mieluummin ilman mattea, joka on aika painava.

Ei minua tämä muutto paljon hätkäyttänyt koska olen kova ja lunki kaveri. Matte on sitä paitsi luvannut, ettei minun tarvitse pitkään tarhailla yksin vaan saan kaverin. Toivottavasti se on se nättipeppuinen..


torstaina, syyskuuta 27, 2007

Ostin sitten hevosen. Onnistuneen neuvottelurumban päätteeksi lunastin itselleni sen osan Pikkuruunasta (ent. Pikkuori), joka ei jo ollut minun. Sain siis maksaa itseni kipeäksi siitä, että kustannan jatkossa yksin elikon rehut, tallipaikan, vakuutukset, kengitykset ja ne miljoona pientä asiaa, joita hevonen tai hevosenomistaja tarvitsee. Ei suurimpia älynväläyksiäni tämä hevosenosto-proggis.

Luulin kahden vuoden hevosen osaomistuksen, monien vuokrahevosten ja vuosikausien tallityöskentelyn jälkeen tietäväni mitä kaikkea hevonen tarvitsee ja omistavani jo koko tavaramäärän. Kissinkikkarat. Minulta puuttui kokonaan niinkin tavallisia juttuja kuin esim. hevosen pesuun tarkoitettu shampoo, sopiva ja ehjä sadeloimi, loimenkylläste ja satulasaippua.

Loimijama pääsi syntymään viime syksynä kun Muuli lainasi sadeloimea ja (silloinen) Ori repi sen suikaleiksi. Sittemmin sain lahjoituksena Pikkuruunan kokoa olevan loimen, joka sovituksessa osoittautui olevan niin valtava, että kääpiöhevoseni hukkui sen sisälle. Päädyin sitten loimiostoksille.

Hankkimani riepu on samanlainen kuin kuvassa paitsi ruskeat osat ovat mustat ja siniset osat viinipunaiset. Tämä värivaihtoehto oli viime vuoden mallia ja siten halvempi kuin tuo tämän syksyn vaaleansininen ja ruskea sesonkiväri (Kyllä, hevosloimet, pintelit ja satulahuovat ym. hevosen tarvitsemat tekstiilit voi uusia kahdesti vuodessa, sesongin mukaan. Esim. maastokuosi oli loimissa kuuminta hottia viime syksynä. Värit seuraavat immeisten vaatemuodin värejä vuoden-parin viiveellä.).

Tähän asti olen voinut käyttää varustehuoltoon hevosen toisen omistajan satulasaippuaa ym., nyt tuonkin puolen tuotteet täytyy hankkia omiksi. Shampoo taas tuli enemmän kuin tarpeeseen, Ruunasta irtoaa uskomattomia määriä likaa. Ensimmäinen pesu irroitti liat muttei vielä puhdistanut, toinen pesu tummensi karvan sävyä asteen tai parin verran ja sai turkin tahmaiseksi kuin aurinkoon jätetty viinikumimakeinen. Toivottavasti kolmas pesu hoitaa homman ja tuloksena olisi jokseenkin puhdas ja hilseetön punarautias ilman outoa tahmeutta.

torstaina, syyskuuta 06, 2007

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain

Suomenhevosen kantakirja täyttää tänään sata vuotta. Onnittelut ovat paikallaan. Itse olen viettänyt tätä juhlapäivää migreenin kourissa syvällä sängyssä, ylös pääsin tunti sitten. Aavistin tämän päivän huonon fyysisen kunnon ja rahnuttelin yhtä suomenhevosystävääni eilen jo ennakolta. Oma suokkipötkö on joskus saatava, se on varma.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Emä ja varsa

Tukkajumala

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Koirajunioria puri kyy kuonoon tässä parisen viikkoa sitten. En suoranaisesti nähnyt tapausta vaan kuulin vain uikahduksen ja ajattelin koiran saaneen sähköiskun hevosten paimenlangasta. Kuono alkoi koiralla hiljalleen turvota ja illalla se muistutti jo muumipeikkoa tahi shar-peitä. Seuraavaksi aamuksi turvotus laski jo huomattavasti ja viikon kuluttua tapahtuneesta kuono oli täysin normaali.

Tapahtumasta oli se hyöty, että kyynpurematietous tuli päivitettyä ja kyypakkauksen saatavilla olon tärkeydestä itseään muistutettua. Koira selvisi onneksi helpolla eikä ollut selvästi kipeä kuin puremailtana, jolloin annoin kipulääkettä. Heti seuraavana päivänä koira oli oma iloinen itsensä, juoksi ja touhusi sen valtavan nenänsä kanssa.

Jos koiraa puree käärme, toimi seuraavasti:

*Pidä koira levossa, jotta myrkky ei leviä elimistöön (oma koira kyllä leikki rajua palloleikkiä kunnes huomasin turvotuksen)
*Anna välittömästi yksi kyytabletti koiran kymmentä painokiloa kohti
*Jos koira on riskiryhmää eli hyvin vanha, nuori tai pieni, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin
*Jos koiralla tulee pureman jälkeen hengitysvaikeuksia tai se on hyvin apaattinen, myös yhteys eläinlääkäriin

Nettiä selatessa huomasin ihmeekseni, että ampiaisen pistoa pidetään koiralle vaarallisempana kuin kyynpuremaa. Eli meillä oli onni matkassa kun vastustajana oli kyy eikä parvi kiukkuisia ampiaisia. (Mihin ampiaiset oikein katosivat tänä vuonna? Alkukesästä niitä jonkin verran näkyi mutta sitten ei lainkaan.)

BBC:n koiratappeludokumentin ja sen jälkipuinnin osalta on Mikki sanonut kaiken olennaisen.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Juniori joessa


lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Tahtoo!

Haaveilen Dave Littlen mittatilausbootseista. Heti kun voitan lotossa ja ravissa niin lennän Texasiin ja teen tilauksen. Oikeastaan haluaisin kahdet: toiset ratsastukseen ja toiset oikein hienot ja värikkäät, jotkut näiden tapaiset, kaupunki- ja edustuskengiksi.

Hevoselle olisi ihana saada joku hulppea satula ja hianoja suitsia useammat ja tietysti kuolaimia. Ja maailman kaunein padi ja rintaremmi ja jotkut käytännölliset ja hienot satulalaukut ja ja ja...

Olmi nuista länkkärivarusteista joskus kirjoittelikin. Useimmat linkit vain taitavat olla vanhentuneet.

Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, jatkan minibudjetilla harrastelua hamaan tulevaisuuteen. Maailman hienoinkaan satula ei tietysti paranna ratsastustaitoani pätkääkään ja tärkein "harrastusväline" eli huippupolle minulla sentään on. Sen varalle minulla on suunnitelma ja varasuunnitelma, mutta ne ovat vielä jonkin aikaa hys-hys. Täytyy vain ratsastaa, ratsastaa ja ratsastaa. Ja mennä kunnon tunneille tai saada opettaja käymään, tästä muuten mitään tule.

perjantaina, elokuuta 31, 2007

Ruokkimisen sietämätön vaikeus

Olin pudottaa silmäni kun luin uudesta Hevosurheilusta, että keskiverto ratsu saa päivittäin kahtatoista ja ravurikin yhdeksää eri rehua. Tarkemmin ei artikkelissa eri rehuja määritelty, joten jäin miettimään, onko mineraali, joka sisältää tarvittavia kivennäisiä ja hivenaineita, rehu. Entä suolakivi? Jos erilaiset vitamiinilisät, mineraalit ja vaikka biotiinivalmisteet on laskettu rehuiksi, tulos saattaa olla nippanappa käsitettävissä. Jos taas rehu tarkoittaa sitä, mitä sillä itse lähinnä ymmärrän, eli heinää, kauraa ja erilaisia myslisekoituksia eli sitä, mistä hevonen energiansa ja tarvittavat vitamiinit ja hivenaineetkin yleensä saa, on tulos jotain täysin käsittämätöntä.

Vertailun vuoksi:

Keskimääräinen ratsuhevonen 12 erilaista rehua/vrk.
Tässä on otettava huomioon, että moni pärjää vähemmällä ja moni saa sitten reilusti yli kahtatoista rehua eli tuo 12 oli tosiaan keskiarvo. Otanta oli tosin suhteellisen pieni eli noin 20 ravitallia ja 30 ratsutallia.
Oma hevonen kesällä 2-5 ja talvella 4-6 erilasta rehua/vrk, laskutavasta riippuen:
Kesällä ruokavalioon kuuluvat laidunruoho, kuiva heinä lisänä tarvittaessa, prix, suolakivi ja mineraalit yhdestä purkista tarpeen mukaan, talvella taas säilöheinä, kuiva heinä, prix, porkkanat, suolakivi ja mineraalit.

Tietysti vanhoilla, sairailla ja nuorilla hevosilla ynnä kantavilla ja imettävillä tammoilla on omat ruokintavaatimuksensa, mutta näiden "erityisryhmien" ruokintaa helpottaa kovasti kullekin erikseen suunniteltu täysrehu, jota annetaan perusevään eli heinän lisäksi. Useimmiten nämä perusruokinnan ulkopuolelle jäävätkin on yksinkertaisinta ruokkia juuri niille tarkoitetulla täysrehulla sen perusheinän lisäksi.

Satunnaisesti elikäs tarpeen mukaan annettavat lääkekuurit eivät kai sentään rehuihin voi sisältyä? Entä lopputalvella/alkukeväällä joskus tarpeen olevat vitamiinilisät?

Näitä rehuasioita miettiessä tulee helposti ihan pöhköksi. Jokaisen hevosenomistajan tulisi kuitenkin osata laskea hevosensa yksilöllinen rehuntarve. Nykyään tämä on helppoa kun on kaiken maailman nettilaskurit. Ennen nämä pähkittiin paperilla tai sovitettiin ihan näppituntumalla eli jos hevonen on silminnähden liian laiha, lisätään evästä ja päinvastoin.

Normihevonen tulee toimeen heinällä, kauralla, oikealla mineraalilisällä sekä suolakivellä. Jos kauran sijasta antaa riittävästi mineraaleiltaan tasapainotettua mysliä t. muuta täysrehua, ei erillistä mineraalilisää tarvita.

Oman hevosen saama täysrehumäärä eli tuo mystinen prix on niin vähäinen, että sille pitää lisätä mineraaleja vielä erikseen. Sama tilanne lienee monilla alkuperäisroduilla ja poneilla, jotka tulevat toimeen verraten niukalla ravinnolla.

Minä todellakin hämmästelen tuota päivittäisten rehujen määrä. Jos Orilla eikäkun Ruunalla olisi esim. nivelrikko (thaimaan isä meitä moiselta varjelkoon), rehujen määrä lisääntyisi kenties yhdellä tai kahdella. Jos se tekisi valtavan raskasta työtä, saatettaisiin tarvita lisäsuolaa ja -magnesiumia eli kenties yhden purkin lisäys. Joskus olen antanut vatsan toiminnalle eduksi olevaa pellavarouhetta, satunnaisesti hevonen saa herkkuna kuivia leivänkannikoita. Talvella antaisin mielelläni kuivan heinän joukkoon kuivatettua nokkosta silloin sun tällöin, mutta olin jälleen kerran tänä vuonna liian laiska noita nokkosia keräämään.

Kuolemaksenikaan en keksi, mihin kaikkia niitä (ratsu)talleilla nähtäviä kymmeniä erilaisia purnukoita tarvitaan. Tietävämmät saavat mielellään valaista minua tässä asiassa.

Lopuksi vielä omakohtaista pähkintää. Tänään ruokkimieni hevosten rehumäärät ovat samaa luokkaa kuin oman hevoseni. Kyseessä on siis eri talli ja eri ihmisten suunnittelemat ruokinnat. Ratsuhevosia ovat nämäkin ja omiin silmiini rauhallisen ja hyvinvoivan näköisiä. Osa omistajista on vähemmän harrastaneita, osa ruokinta-asioiden konkareita, joilla voi olla yli puoli vuosisataa hevosharrastusta/-elämäntapaa takanaan.

Omien kokemusten perusteella sanoisin, että samalla kun ruokintatietous ihmisellä lisääntyy, hevosten lisärehujen purkkimäärä vähenee (sama tapahtuu usein myös loimien kanssa). Tätä olen paljon nähnyt. Ruokinta-asioissa epävarma ihminen lankeaa helposti mainonnan houkutuksiin tai ryhmäpaine talleilla aiheuttaa sen, ettei tunne olevansa normaali hevosenomistaja ellei lisärehupurkkeja ole vähintään kymmenen.

Huh, tulihan vuodatus. En ehtinyt ollenkaan hevosten varsinaiseen yli- tai aliruokintaan kun jäin hämmästelemään pelkästään eri rehujen määrää.

torstaina, elokuuta 30, 2007

Oripoika on nyt sitten ruuna. Operaatio meni käsittääkseni oikein hyvin ja herra on toipumassa hyvää vauhtia. Tarhailu on kielletty kaahailun estämiseksi tikkien repeämisvaaran vuoksi. Tuore ruuna majailee päivät karsinassaan ja seurailee tallipihan tapahtumia. Pieniä kävelyitä mielen virkistykseksi ja verenkierron vilkastuttamiseksi tehdään useamman kerran päivässä.

Hoito-ohjeissa huvitti kohta, jonka mukaan rehuja on seisovalta hevoselta roimasti vähennettävä. Kundi saa muutenkin litran verran Prixiä päivässä nyt kun astutukset ovat loppuneet eli aika niukasti on vähennettävää.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Huomisaamusta sunnuntai-iltaan pitäisi jaksaa töissä. Väsyttää jo valmiiksi. Toivottavasti asiakkaat, nuo pirunpenikat, ymmärtävät pysyä poissa.


torstaina, elokuuta 16, 2007

Kuvia Suomen mittakaavassa isoista kisoista, Lännenratsastuksen kansallisista ja aluemestaruuskilpailuista 11.-12.8.2007. Ratsukoiden nimet jäävät arvoituksiksi mutta tuskin ne satunnaista katselijaa edes kiinnostavat.

Minua tai hevostani ei kuvista löydy. Minä en kilpaile koskaan missään julkisesti, se touhu ei ole minua varten. Tulee vain turhaa stressiä itselle. Ratsastustani toki pyrin parantamaan mutten ole innostunut taitojani tai niiden puutetta julkisesti esittelemään.

Orin haluaisin saada kisoihin. Pitäisi vain löytää sille tarpeeksi osaava ratsastaja ja niitä ei tässä maassa ole montaa. Vaatimuksiini nähden kyllin pätevillä ratsastajilla on omat hevosensa eikä varmaankaan kiinnostusta kisata oudon näköisellä, hännättömällä ja harjattomalla hevosella, oli ko. yksilö sitten miten pystyvä tahansa. Rotukin on tietysti Orilla väärä, pitäisi olla quarter-hevonen, appaloosa, paint tai edes arabi.

Ori saisi kyllä startata tietyissä luokissa, mutta ne arvostetuimmat luokat on tarkoitettu varsinaisille western-rotuisille.

American Quarter Horse Association
American Paint Horse Association

Vaan mitäpä tuota rutisemaan kun Orin kisauran urkeneminen ei näytä kovin todennäköiseltä.

maanantaina, elokuuta 13, 2007

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Kolmiviikkoinen curly-varsa

Varsapienokainen senkun kasvaa ja vahvistuu. Sekä varsa että emä ovat hämmästyttävän vähän riippuvaisia toisistaan. Emä voi olla laitumella syömässä ja pikkuneiti siivoaa pihattoa henkilökunnan kanssa. Emä kutsuu pientä luokseen, varsa vastaa etten tule nyt kun täällä on kivaa toimintaa.

Varsakarva on hyvää vauhtia lähdössä, nyyhk. Ihana pumpulinpehmeä ja kihara vauvaturkki irtoaa ja sen alta paljastuu sileää ja tummaa aikuiskarvaa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että varsasta tulee isäänsä tummempi mutta emäänsä vaaleampi.

Iso tuo on kuin mikäkin. Selvästi shettistä isompi jo ja varmaan nopeampikin. Esteharjoitukset jatkuvat edelleen, neidin lempiharrastus on erilaisten esteiden yli loikkiminen.

maanantaina, elokuuta 06, 2007

Can I wear your diphthong?

Rupesin tässä miettimään ratsastusta mukavana harrastuksena, jonka avulla jaksaa paremmin arjessa. Minulle hevoset ovat hiljalleen muodostuneet elämäntavaksi, mutta pitkään hevoset olivat se arjen henkireikä, luotettavia kavereita ja ratsastus ainoa edes jonkin verran liikuntaa muistuttava harrastukseni.

Harrastuksen miellän toiminnaksi, joka on vapaaehtoista ja mukavaa. Kiltin ja toimivan hevosen ratsastus ja sen kanssa oleilu on erittäin miellyttävää ja terapeuttista. Miksi sitten niin monella hevosharrastajalla tuntuu olevan niin kovin vaikeaa? Töitä tehdään otsa rypyssä ja samaa uraa nylpytetään viikosta ja kuukaudesta toiseen. Hevonen on muka tahallaan vaikea ja vittumainen elukka, joka tarvitsee kovaa kuria ja kättä. Ratsastus on usein silkkaa tappelua ja voimankäyttöä, josta on hauskuus kaukana.

Tämä sama vain suu täynnä rautaa ja pitkillä kannuksilla ratsastettavissa oleva kovishevonen on kuitenkin niin herkkä, ettei sen kanssa voi avata maneesin ovea vaan ovi täytyy avata etukäteen, hakea hevonen, taluttaa se sisään ja kavuta ratsaille ja pyytää jotakuta toista sulkemaan ovi. Herkkä hevonen voi tarhailla talvisin yksitystarhassa kolmen loimen alla korkeintaan tunnin päivässä kun on niin kylmä ja se menee jumiin. Kesällä tarhataan tuo samainen tunti, koska on liian kuuma/sataa/tuulee/hevonen häiriintyy ohikulkijoista/muista hevosista.

Tätä "hevosta ei myöskään voi a) lastata, b) kengittää, c) viedä maastoon, d) jättää yksin talliin, e) ratsastaa yksin kentällä, f) ratsastaa muiden hevosten tarhojen ohi, g) sitoa mihinkään kiinni, h) ratsastaa ilman raippaa, i) tarhata muiden hevosten kanssa etc. etc. ööhön saakka, koska tää pelkää/inhoaa 1) autoja, 2) miehiä, 3) kengittäjiä, 4) suihkepulloja, 5) muita hevosia, 6) trailereita, 7) sateenvarjoja, 8) ojia, 9) kiviä, 10) lintuja, 11) raippaa, 12) yksinolemista ym. ym. ja näitä riittää sinne nro tuhanteen saakka. " (Lainaus Olmin lootaani jättämästä kommentista)

Useimmiten em. ongelmista useampi tosiaan löytyy tältä kuvitteelliselta - muttei ilman eläviä esikuvia olevalta - esimerkkihevoselta ja ne ovat enimmäkseen - yllätys yllätys! - hevosen omistajan aiheuttamia.

Menee hieno harrastus tärviölle kun siitä tulee taistelua hevosen kanssa tai kun ei voi tehdä yksinkertaisimpiakaan asioita ilman jännitysmomenttia. Vetääkö heppa pultit kun sidon sen kiinni, yrittääkö potkia kun puhdistan kaviot, rynniikö eteenpäin pidätteistä piittamatta jos uskaltaudun maastoon? Harrastuksen tulisi antaa voimia eikä viedä niitä eikä ainakaan aiheuttaa harrastajissaan pelkotiloja. Pienestäkin pimahtava hevonen pelästyttää helposti niin lapsen kuin aikuisenkin harrastajan.

Mihin on tavallinen maalaisjärki hävinnyt? Miksi käsitellä hevosta kuin särkyvää esinettä tai kohdella sitä kuin räjähdysvalmista pommia, jolloin siitä sellainen tuleekin?

Hevosen peruskäsittelykursseille olisi tarvetta. Löisiköhän niitä pitämällä rahoiksi?

lauantaina, elokuuta 04, 2007

Curlyjen historia ja ominaispiirteet alle kahdessa minuutissa:



Täytyy kyllä sanoa, että Pikkuori on selvästi hyvärakenteisempi kuin videossa esiintyvä hevonen. Omallani on paremmat liikkeetkin ja toimivuus on vähintään samaa luokkaa. Tarvinneeko sanoakaan, että olen taas kerran ratkeamaisillani ylpeydestä! Minulla on upea hevonen.

torstaina, elokuuta 02, 2007

Ori jurputtaa

Minua inhottaa tämä jatkuva sade ja tuuli. Täällä minun kotona tuulee yleensä suoraan tuolta pellolta minun pihattoon. Vielä kun olen joskus ikävissäni jyrsinyt noita oviaukkoja - minulla on kaksi ovea - suuremmiksi ja laudoituskin on vähän harva niin joskus minun tulee melkein kylmä. Talven varalle täytyy keksiä jotain uutta systeemiä tai sitten alan taas kyllä olla tallissa yötä.


Olen ollut paljon sisällä pihatossa kun ulkona on niin kurjaa. Toisaalta sisällä on tylsää ja tulee aika pitkäksi. Aikaa tappaakseni minä olen kuopinut lattiasta esiin raudoitusta ja muokannut vähän sisäseiniä. Matte tietysti hermostui ja sanoi, että lattia pitää valaa uudestaan kun minä olen työstänyt sitä niin paljon. Minusta se lattia oli alun alkaenkin aika huonosti tehty ja hyvä vaan että se uusitaan.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Minun ilme kun ärsyttää tämä keli ja
asumisolosuhteet. -kele.


Minulla on uusi satula. Matte sanoi, että siitä sai maksaa itsensä kipeäksi. Se satula vaan oli ainoa joka minulle kävi kun olen taas kasvanut ja olen hurjan leveä ja miehekäs jo. En ole vielä sitä satulaa paljon käyttänyt kun se natisee. Minua se ei häiritse mutta maten vähäkin keskittyminen menee kun sitä ärsyttää se narina. Narina kuulemma johtuu siitä, että sitä satulaa on rasvattu liian vähän ja säilytetty liian kuivassa paikassa.

Matte vei satulan pois ja sanoi, että rasvaa sitä ja jos sekään ei auta niin siihen narinaan voisi auttaa talkkikin. Minua tuo satula ei paljon kiinnosta paitsi sen puolesta, että siinä tuntuu vähän vieraiden hevosten hajua. Selässä se kyllä tuntuu hyvältä eikä kiristä lapojen takaa niin kuin vanha oli jo vähän alkanut tehdä.