Heippati pitkästä aikaa! Meinasin tulla kertomaan vähäsen omiakin kuulumisia kun tuo Ruuna tuppaa olemaan aika itsekeskeinen. Lupaan, etten kirsku mistään vaan kirjoitan vain onnellisista asioista, maailmassa kun on kaikki hyvin.
Meidän maailmamme on tosiaan hyvässä järjestyksessä ja onneakin piisaa. On kevät ja elikot ovat hyvässä kunnossa kilpikonnia myöten. Mainitut otukset ovat päässeet jo kerran ulkoruokintaan kun sattui kuuma ja tuuleton päivä.
Ruuna pudottaa edelleen talvikarvaa ja lyhyt karva alkaa paljastaa lihaksia! Hidas jogi onnistuu jo erittäin hyvin ja laukkaakin hevonen pystyy pidentämään ja lyhentämään ihan mukavasti. Oma tasapaino alkaa olla sitä luokkaa, että laukkatyöskentelykin sujuu ilman satulaa *taputtaa itseään olalle* . Itse asiassa satulan kanssa on nykyään hankalampaa tehdä töitä, koska olen viime aikoina ratsastanut varsinaiset työskentelyrupeamat enimmäkseen ilman satulaa. Maastot puolestaan on keväisten ja lämpimien ilmojen tullen tehty satulan kanssa ja vauhtiakin on lisätty.
Ruunan kunto kasvaa kohisten, toivottavasti omakin pikkuhiljaa. Tällä hetkellä yksikin vapaapäivä tuntuu jo Ruunan käytöksessä, siitä on tullut melkeinpä himoliikkuja ja atleetti. Ei sillä, että Ruuna olisi mitenkään hankala useammankaan vapaapäivän jälkeen, oikeastaan pikemminkin päinvastoin. Vähän ikävät tai hankalat jutut kannattaa jättää vapaapäivän jälkeisiksi tehtäviksi koska sellaisina päivinä Ruuna suorastaan puhkuu intoa ja tekee töitä ihan tosissaan.
Tarkkana saa kyllä olla, ettei elikko kyllästy eikä tekemisestä tule pakkopullaa. On ihan kuolleena syntynyt ajatus tehdä samoja harjoituksia kahtena päivänä peräkkäin. Intensiivisen oppijakson jälkeen kannattaa heittää maastokeikka tai tehdä jotain kivoja ynnä helppoja juttuja. Ei kuitenkaan liian helppoja tai Ruuna kyllästyy ja suoritukset alkavat olla vähän sinne päin. Ratsastus ja muu opetus tulee pitää sopivan haastavana mutta onnistumisia täytyy tulla ja aivot narikkaan-laukkoja täytyy saada päästellä maastossa välillä. Aivot narikkaan ei suinkaan tarkoita peruskuuliaisuuden unohtamista vaan rentoa menoa, jolloin ei vaikeampia harjoituksia muistella.
Keskikoinen ja keskipainoinen hevonen kertoo elämästään keskinkertaisella omistajalla
maanantaina, toukokuuta 04, 2009
tiistaina, huhtikuuta 28, 2009
Sukkistädin ahaa-elämys
Minulla on ollut Sukkistädin kanssa vähän ratsastuksellisia ongelmia. Sukkistäti kun on parempi noitten enkkukamojen kanssa kuin western- ja on ne enkkukamat ja ylös kokoaminen minullekin ihan ok. Kun minulla on western-kamat päällä ja kun matte on selässä niin silloin kokoan itseni aina alempaan muotoon eli ns. western-muotoon, jossa pääni on aika alhaalla mutta takaosa silti hyvin alla jotta pystyn tekemään esim. nopeita käännöksiä kuten vaikka ajamaan laumasta erkaantuneen vasikan pikapikaa takaisin. En minä ole kyllä ikinä karjatöitä tehnyt mutta noin niin kuin esimerkin omaisesti. Vaikea kuvitella, että joku ylöskoottu pv voisi nopeasti käännyttää vasikan, hehe. Ne jannut liikkuvat usein tosi vaikean näköisesti.
No kumminkin. Sukkistäti ei ole osannut antaa minun koota itseäni sinne alas kun ei se muka tunne minun selkää ja takajalkoja western-satulan kanssa. Eilen minun enkkusuitset oli matella pesussa ja täti joutui ottamaan enkkusatulan kanssa western-suitset. Silloin täti sai ahaa!-elämyksen kun minä hivutin itseni korkeasta muodosta matalaan eikä minun selkä silti laskenut ollenkaan. Sitten me lasketeltiin menemään matalassa muodossa ja meillä oli oikein kivaa ja täti oli innoissaan.
Ennen minulla on ollut tädin kanssa westernissä ongelmana se, että vaikka ohjat on pitkät, niin täti ei anna minulle tarpeeksi ohjaa, että pääsisin kokoamaan itseni sinne alas. Nyt kun täti osasi antaa minun koota itseni sinne alas niin täti varmaan alkaa edistyä länkkäriratsastuksessakin paremmin.
Minulla on ollut Sukkistädin kanssa vähän ratsastuksellisia ongelmia. Sukkistäti kun on parempi noitten enkkukamojen kanssa kuin western- ja on ne enkkukamat ja ylös kokoaminen minullekin ihan ok. Kun minulla on western-kamat päällä ja kun matte on selässä niin silloin kokoan itseni aina alempaan muotoon eli ns. western-muotoon, jossa pääni on aika alhaalla mutta takaosa silti hyvin alla jotta pystyn tekemään esim. nopeita käännöksiä kuten vaikka ajamaan laumasta erkaantuneen vasikan pikapikaa takaisin. En minä ole kyllä ikinä karjatöitä tehnyt mutta noin niin kuin esimerkin omaisesti. Vaikea kuvitella, että joku ylöskoottu pv voisi nopeasti käännyttää vasikan, hehe. Ne jannut liikkuvat usein tosi vaikean näköisesti.
No kumminkin. Sukkistäti ei ole osannut antaa minun koota itseäni sinne alas kun ei se muka tunne minun selkää ja takajalkoja western-satulan kanssa. Eilen minun enkkusuitset oli matella pesussa ja täti joutui ottamaan enkkusatulan kanssa western-suitset. Silloin täti sai ahaa!-elämyksen kun minä hivutin itseni korkeasta muodosta matalaan eikä minun selkä silti laskenut ollenkaan. Sitten me lasketeltiin menemään matalassa muodossa ja meillä oli oikein kivaa ja täti oli innoissaan.
Ennen minulla on ollut tädin kanssa westernissä ongelmana se, että vaikka ohjat on pitkät, niin täti ei anna minulle tarpeeksi ohjaa, että pääsisin kokoamaan itseni sinne alas. Nyt kun täti osasi antaa minun koota itseni sinne alas niin täti varmaan alkaa edistyä länkkäriratsastuksessakin paremmin.
maanantaina, huhtikuuta 27, 2009
Ruuna käy klinikalla
Minulla kävi eläinlääkäri kotona kun minulla on ollut silloin tällöin vatsakipuja ja pari ähkyäkin tässä kahden vuoden sisään. Viimeisen vatsakivun jälkeen matte meni ihan sairaaksi huolesta ja minun omalääkäri siis kävi ja kyseli matelta kaikkea ja tutki minua. Päällisin puolin kaikki oli ihan kunnossa eikä minun maha kuulemma kuulostanut siltä, että siellä olisi hiekkaa. Ajattelin jo, että olipa helppo keikka kun minuun ei edes pistetty mitään, kuunneltiin ja koputeltiin vaan.
Lääkärin käynnissä oli se hyvä puoli, että aloin saada ylimääräistä yöruokaa ja muutenkin välipaloja aterioiden välillä. Lääkäri piti mahdollisena vatsahaavaa minulla ja siihen auttaa se, ettei vatsa ole koskaan tyhjä koska hevosen suolisto on sopeutunut siihen, että siellä on koko ajan tasaisesti tavaraa kulkemassa läpi. Olin siis hyvin tyytyväinen muutoksiin ja ajattelin, että se lääkäri on sitten hyvä tyyppi.
Kissinkikkarat! Tässä yhtenä päivänä matte käski minut autoon ja me ajettiin klinikalle. Minä katselin koko matkan maisemia oikein kiinnostuneena, välillä näkyi hevosiakin. Kun tultiin klinikan pihalle ja sain tulla autosta ulos niin olin aika järkyttynyt: siellä oli hirveästi hyörinää, autoja ja hevosia ja ihmisiä ja osa hevosista juoksi kovaa kärryt perässä. Minä menin ensin karsinaan siellä kun lääkäri oli vielä tekemässä jotain leikkausta eikä ehtinyt ottaa minua vastaan vielä.
Kun pitkän ajan päästä pääsin karsinasta ulos, olin jo tottunut kaikkeen menoon ja mekkalaan kun karsinassa oli mukavasti ikkuna josta sain seurailla kaikkea. Me mentiin maten kanssa sisään ja siellä oli se sama äijä, se lääkäri, joka käy minulla kotonakin! Nytkin se heti ensitöikseen iski piikillä kaulaan ja aika pian minua alkoi ramaista. Ensin minulla oli röntgen ja seisoin semmoisessa laatikossa kuvattavana ja nojasin turpaa maten käteen. Välillä vähän havahduin ja laitoin turvan ryppyyn ja korvia niskaan ja kerroin matelle, etten tahdo olla siinä. Aika pian pääsinkin pois ja ulos mutta vielä piti mennä toiseen huoneeseen kun ei niissä röntgenkuvissa mitään hiekkaa näkynyt.
Uudessa hallissa sain uuden piikin -mistä niitä lääkäreillä aina riittääkin- ja aloin taas torkahdella epämiellyttävästi. Minulle tehtiin gastroskopia mahahaavan varalta mutta minun maha oli ihan priima eikä siellä näkynyt mitään feelua. Meillä oli siis ihan turha reissu; minua tökittiin ja minun nenästä laitettiin letkuja sisään ja matte sai ison laskun. Toisaalta matte oli hurjan tyytyväinen kun en minä sitten ollutkaan sairas enkä tarvinnut mitään kalliita lääkkeitä tai vaarallista leikkausta. Minun mieleeni kokemus ei ollut kun jouduin olemaan yhteensä melkein 18 tuntia syömättä! Se on hevoselle kamalan pitkä aika eikä ollenkaan terveellistä!
Seuraavana päivänä kun olin kamujen kanssa tarhassa niin matte tuli sinne ja spruuttasi minun suupielestä sisään pahaa töhnää ihan tuosta vain. Se oli kuulemma heisimatolääke kun joskus ähkyoireet voivat johtua siitä, että umpisuolen ja ohutsuolen liitoskohtaan on kerääntynyt paljon heisimatoja. Minä en saanut sitä makua oikein suusta pois enkä ottanut matelta porkkanaa enkä leipää kun epäilin, että minua yritetään huijata ja syöttää taas lisää yököttävän makuista tököttiä. Mattea jostain syystä huvitti kun niin "pohjattoman ahne" hevonen kuin minä ei ottanut herkkuja. En minä ole pohjattoman ahne, minulla on vain voimakas eloonjäämisvaisto! Sen huomaa siitäkin, etten tahdo syödä epäilyttäviä juttuja kuten herkkuja joihin voi olla piilotettuna matolääkettä.
Minulla kävi eläinlääkäri kotona kun minulla on ollut silloin tällöin vatsakipuja ja pari ähkyäkin tässä kahden vuoden sisään. Viimeisen vatsakivun jälkeen matte meni ihan sairaaksi huolesta ja minun omalääkäri siis kävi ja kyseli matelta kaikkea ja tutki minua. Päällisin puolin kaikki oli ihan kunnossa eikä minun maha kuulemma kuulostanut siltä, että siellä olisi hiekkaa. Ajattelin jo, että olipa helppo keikka kun minuun ei edes pistetty mitään, kuunneltiin ja koputeltiin vaan.
Lääkärin käynnissä oli se hyvä puoli, että aloin saada ylimääräistä yöruokaa ja muutenkin välipaloja aterioiden välillä. Lääkäri piti mahdollisena vatsahaavaa minulla ja siihen auttaa se, ettei vatsa ole koskaan tyhjä koska hevosen suolisto on sopeutunut siihen, että siellä on koko ajan tasaisesti tavaraa kulkemassa läpi. Olin siis hyvin tyytyväinen muutoksiin ja ajattelin, että se lääkäri on sitten hyvä tyyppi.
Kissinkikkarat! Tässä yhtenä päivänä matte käski minut autoon ja me ajettiin klinikalle. Minä katselin koko matkan maisemia oikein kiinnostuneena, välillä näkyi hevosiakin. Kun tultiin klinikan pihalle ja sain tulla autosta ulos niin olin aika järkyttynyt: siellä oli hirveästi hyörinää, autoja ja hevosia ja ihmisiä ja osa hevosista juoksi kovaa kärryt perässä. Minä menin ensin karsinaan siellä kun lääkäri oli vielä tekemässä jotain leikkausta eikä ehtinyt ottaa minua vastaan vielä.
Kun pitkän ajan päästä pääsin karsinasta ulos, olin jo tottunut kaikkeen menoon ja mekkalaan kun karsinassa oli mukavasti ikkuna josta sain seurailla kaikkea. Me mentiin maten kanssa sisään ja siellä oli se sama äijä, se lääkäri, joka käy minulla kotonakin! Nytkin se heti ensitöikseen iski piikillä kaulaan ja aika pian minua alkoi ramaista. Ensin minulla oli röntgen ja seisoin semmoisessa laatikossa kuvattavana ja nojasin turpaa maten käteen. Välillä vähän havahduin ja laitoin turvan ryppyyn ja korvia niskaan ja kerroin matelle, etten tahdo olla siinä. Aika pian pääsinkin pois ja ulos mutta vielä piti mennä toiseen huoneeseen kun ei niissä röntgenkuvissa mitään hiekkaa näkynyt.
Uudessa hallissa sain uuden piikin -mistä niitä lääkäreillä aina riittääkin- ja aloin taas torkahdella epämiellyttävästi. Minulle tehtiin gastroskopia mahahaavan varalta mutta minun maha oli ihan priima eikä siellä näkynyt mitään feelua. Meillä oli siis ihan turha reissu; minua tökittiin ja minun nenästä laitettiin letkuja sisään ja matte sai ison laskun. Toisaalta matte oli hurjan tyytyväinen kun en minä sitten ollutkaan sairas enkä tarvinnut mitään kalliita lääkkeitä tai vaarallista leikkausta. Minun mieleeni kokemus ei ollut kun jouduin olemaan yhteensä melkein 18 tuntia syömättä! Se on hevoselle kamalan pitkä aika eikä ollenkaan terveellistä!
Seuraavana päivänä kun olin kamujen kanssa tarhassa niin matte tuli sinne ja spruuttasi minun suupielestä sisään pahaa töhnää ihan tuosta vain. Se oli kuulemma heisimatolääke kun joskus ähkyoireet voivat johtua siitä, että umpisuolen ja ohutsuolen liitoskohtaan on kerääntynyt paljon heisimatoja. Minä en saanut sitä makua oikein suusta pois enkä ottanut matelta porkkanaa enkä leipää kun epäilin, että minua yritetään huijata ja syöttää taas lisää yököttävän makuista tököttiä. Mattea jostain syystä huvitti kun niin "pohjattoman ahne" hevonen kuin minä ei ottanut herkkuja. En minä ole pohjattoman ahne, minulla on vain voimakas eloonjäämisvaisto! Sen huomaa siitäkin, etten tahdo syödä epäilyttäviä juttuja kuten herkkuja joihin voi olla piilotettuna matolääkettä.
keskiviikkona, huhtikuuta 08, 2009
Ruunan kuulumisia
Minä olen saanut uuden karsinanaapurin. Se on suomenhevosruuna jolla tamman nimi, ihan ääliö tyyppi. Kun minä tulin sisään ja huomasin, että viereisessä karsinassa oli väärä hevonen ja vielä ruuna, sain raivarin, ihan sellaisen primitiivireaktion, ja yritin mennä karsinan seinästä läpi ja kerta kaikkiaan tappaa sen jätkän! Seinää piti sitten minun jäljiltä vähäsen korjata mutta se kesti ja nykyään tulen sen sh:n kanssa juttuun ihan hyvin. Tai juttuun ja juttuun; minä sille mitään puhu, katson vaan, että jätkä pysyy omalla paikallaan eikä kurki ovesta ulos silloin kun minä tulen, menen tai kun minun matte tulee talliin.
Oho, nyt sattuikin outo juttu: matte oli katsonut Sukupostista ja se tamman niminen ruuna olikin kuitenkin sitten tamma. En tiedä kumpi on tyhmempi, matte vai minä. Matte on jo monta päivää ruokkinut ja hoidellut muka ruunaa eikä ole katsonut sinne takajalkojen väliin ollenkaan ja minä kävin vähän nolosti tamman kimppuun. Höh. Ehkä siitä tammasta tuleekin minun tarhakaveri.
Tänään me oltiin maten kanssa tunnilla ja oltiin oikein hyviä, varsinkin minä! Ope kehui taas minun herkkyyttä ja kuuliaisuutta ja tekemisen iloa ja matte onnistui ratsastamaan melkein pyöreitä voltteja vaikka se yrittikin äkistä, että pääsiäisen kunniaksi se niitä munanmuotoisia tekee.. Ope sanoi, että tästä lähtien pitäisi volttien olla kunnossa ja että maten pitää lakata hosumasta käsillä.
Pyhinä minulla on sukkisvalmennusta mutta onneksi matella on monta päivää vapaata ja hyviä kelejäkin on luvattu niin me varmaan maastoillaan kanssa.
J.K. Matte huomasi tänään, että minulta lähtee jouhia ja oli aika apeana.
Minä olen saanut uuden karsinanaapurin. Se on suomenhevosruuna jolla tamman nimi, ihan ääliö tyyppi. Kun minä tulin sisään ja huomasin, että viereisessä karsinassa oli väärä hevonen ja vielä ruuna, sain raivarin, ihan sellaisen primitiivireaktion, ja yritin mennä karsinan seinästä läpi ja kerta kaikkiaan tappaa sen jätkän! Seinää piti sitten minun jäljiltä vähäsen korjata mutta se kesti ja nykyään tulen sen sh:n kanssa juttuun ihan hyvin. Tai juttuun ja juttuun; minä sille mitään puhu, katson vaan, että jätkä pysyy omalla paikallaan eikä kurki ovesta ulos silloin kun minä tulen, menen tai kun minun matte tulee talliin.
Oho, nyt sattuikin outo juttu: matte oli katsonut Sukupostista ja se tamman niminen ruuna olikin kuitenkin sitten tamma. En tiedä kumpi on tyhmempi, matte vai minä. Matte on jo monta päivää ruokkinut ja hoidellut muka ruunaa eikä ole katsonut sinne takajalkojen väliin ollenkaan ja minä kävin vähän nolosti tamman kimppuun. Höh. Ehkä siitä tammasta tuleekin minun tarhakaveri.
Tänään me oltiin maten kanssa tunnilla ja oltiin oikein hyviä, varsinkin minä! Ope kehui taas minun herkkyyttä ja kuuliaisuutta ja tekemisen iloa ja matte onnistui ratsastamaan melkein pyöreitä voltteja vaikka se yrittikin äkistä, että pääsiäisen kunniaksi se niitä munanmuotoisia tekee.. Ope sanoi, että tästä lähtien pitäisi volttien olla kunnossa ja että maten pitää lakata hosumasta käsillä.
Pyhinä minulla on sukkisvalmennusta mutta onneksi matella on monta päivää vapaata ja hyviä kelejäkin on luvattu niin me varmaan maastoillaan kanssa.
J.K. Matte huomasi tänään, että minulta lähtee jouhia ja oli aika apeana.
keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009
Ruuna kertoo
Tämä viikko on mennyt kivasti, ei ole tarvinnut liikoja työskennellä ja auringossa on mukava torkkua. Matte oli viikonlopun poissa ja minä olin Tädille tosi äkeänä, luimistelin ja uhkailin vaikka oikeasti olen tosi kiltti. Täti ei ottanut minua oikein vakavasti ja minua alkoi vaan enemmän harmittaa. Tänään oli kyllä Tädin kanssa ihan kivaa kun hypättiin pientä estettä enkä ollut enää ollenkaan huonolla tuulella.
Maanantaina pusin mattea niin, että nyt jälkeenpäin vähäsen nolottaa. Mutta minulla oli ollut niin kova ikävä eikä mattea näkynyt viikonloppuna ollenkaan, höh. Maanantai-iltana matte harjasi minua ainakin tunnin ja me juteltiin kaikkea ja seurusteltiin. Välillä yritin seurustella myös yhden tamman kanssa joka sattui olemaan karsinassaan siinä vieressä mutta olin sitten kumminkin mieluummin maten kanssa. Sain matelta kehuja kun minun kengittäjä kävi viikonloppuna ja käyttäydyin sen kanssa tosi hienosti vaikka olinkin Tädille niin ilkeä.
Eilen oltiin maten kanssa taas maastoilemassa. Lumi oli paljon sulanut ja sen alta paljastunut vaikka mitä mutta minä en saanut juuri ollenkaan aikaa tehdä löytöjä tai ainakaan tutkia niitä rauhassa. Matte väitti, että jos minä yritän haistella kerralla ratsupolun koko talven kakat niin me ei päästä ikinä sieltä metsästä pois. Ihan tyhmää, olisin minä ruoka-ajaksi tullut kotiin!
Me mentiin pieni pätkä maantien vartta ja autojakin meni ohi monta. Minua pelotti aika paljon ja matte oli ymmärtäväinen mutta sen otsasuoni pullistui muutaman kerran tosi pahasti kun pari autoilijaa ei väistänyt minua yhtään tai kiihdytti kohdallani. Matte pyytääkin kaikkia autolla liikkuvia ja hevosen kohtaavia muistamaan, että hevonen on ennalta-arvaamattomasti käyttäytyvä eläin ja saa auton kanssa kolaroidessa aikaan yhtä paljon tuhoa kuin hirvi. Hevosia kohdatessa kannattaa suosiolla hiljentää ja vähäsen väistää ja seurata jos hevosen kuski antaa jotain käsimerkkejä. Siinä voi säästyä useampi henki, puhumattakaan auton kalliista pelleistä!
Minä olen alkanut pelätä autoja ja matte pohtii nyt jotain siedätyshoitoa. Traileria tai hevosautoa minä en pelkää yhtään vaan menen suoraan kyytiin kun matte pyytää. Minä menen aina autoon niin, että matte ei tule vaan seisoo ulkopuolella näyttämässä minulle, että mihin minun pitää mennä. Keväällä me kuulemma autoillaan kursseille ja kesällä ehkä lomalle järven rantaan!
Tämä viikko on mennyt kivasti, ei ole tarvinnut liikoja työskennellä ja auringossa on mukava torkkua. Matte oli viikonlopun poissa ja minä olin Tädille tosi äkeänä, luimistelin ja uhkailin vaikka oikeasti olen tosi kiltti. Täti ei ottanut minua oikein vakavasti ja minua alkoi vaan enemmän harmittaa. Tänään oli kyllä Tädin kanssa ihan kivaa kun hypättiin pientä estettä enkä ollut enää ollenkaan huonolla tuulella.
Maanantaina pusin mattea niin, että nyt jälkeenpäin vähäsen nolottaa. Mutta minulla oli ollut niin kova ikävä eikä mattea näkynyt viikonloppuna ollenkaan, höh. Maanantai-iltana matte harjasi minua ainakin tunnin ja me juteltiin kaikkea ja seurusteltiin. Välillä yritin seurustella myös yhden tamman kanssa joka sattui olemaan karsinassaan siinä vieressä mutta olin sitten kumminkin mieluummin maten kanssa. Sain matelta kehuja kun minun kengittäjä kävi viikonloppuna ja käyttäydyin sen kanssa tosi hienosti vaikka olinkin Tädille niin ilkeä.
Eilen oltiin maten kanssa taas maastoilemassa. Lumi oli paljon sulanut ja sen alta paljastunut vaikka mitä mutta minä en saanut juuri ollenkaan aikaa tehdä löytöjä tai ainakaan tutkia niitä rauhassa. Matte väitti, että jos minä yritän haistella kerralla ratsupolun koko talven kakat niin me ei päästä ikinä sieltä metsästä pois. Ihan tyhmää, olisin minä ruoka-ajaksi tullut kotiin!
Me mentiin pieni pätkä maantien vartta ja autojakin meni ohi monta. Minua pelotti aika paljon ja matte oli ymmärtäväinen mutta sen otsasuoni pullistui muutaman kerran tosi pahasti kun pari autoilijaa ei väistänyt minua yhtään tai kiihdytti kohdallani. Matte pyytääkin kaikkia autolla liikkuvia ja hevosen kohtaavia muistamaan, että hevonen on ennalta-arvaamattomasti käyttäytyvä eläin ja saa auton kanssa kolaroidessa aikaan yhtä paljon tuhoa kuin hirvi. Hevosia kohdatessa kannattaa suosiolla hiljentää ja vähäsen väistää ja seurata jos hevosen kuski antaa jotain käsimerkkejä. Siinä voi säästyä useampi henki, puhumattakaan auton kalliista pelleistä!
Minä olen alkanut pelätä autoja ja matte pohtii nyt jotain siedätyshoitoa. Traileria tai hevosautoa minä en pelkää yhtään vaan menen suoraan kyytiin kun matte pyytää. Minä menen aina autoon niin, että matte ei tule vaan seisoo ulkopuolella näyttämässä minulle, että mihin minun pitää mennä. Keväällä me kuulemma autoillaan kursseille ja kesällä ehkä lomalle järven rantaan!
torstaina, maaliskuuta 26, 2009
Ruunan viikko
Minulla on ollut aika rankka viikko eikä yhtään huvia. Heti maanantaina matte harjoitteli valmentajan antamia läksyjä. Minä olin tietysti hurjan hyvä. Meidän yhteistyö maten kanssa toimi loistavasti siihen asti kunnes maneesiin tuli vieraita hevosia enkä minä saanut tutustua niihin enkä vetää vierasta oria päihin kun se hörhötteli minulle niin kuin olisin joku tamma! Jouduin sitten vielä tekemään töitä vaikka mieleni oli ihan kuohuksissa ja sain lopettaa vasta sitten kun olin taas ihan rento ja kuuliainen.
Tiistaina kävi Sukkistäti ja minä pystyin onneksi uunottamaan sitä aika hyvin ja laiskottelemaan aika paljon. Minun ei tarvinnut tehdä paljon mitään kun täti raahasi minua mukanaan selästä käsin.
Keskiviikkoaamuna minulta jäi aamupala kesken kun matte tuli riipimään minua tunnille. Valmentaja kehui minua kovasti ja matteakin vähäsen. Maten istunta on kuulemma parantunut ja me ollaan menossa oikeaan suuntaan. Minä sain erityiskehuja yhteistyöhalukkuudesta ja hurjan niukoista käännöksistä. Matte sai läksyksi tehdä vähemmän siellä selässä ja ratsastaa paljon ilman satulaa niin että sen tasapaino kohentuu.
Torstaina minulla kävi ensin asiakas ja me mentiin sen ja maten kanssa metsään kävelylle. Illemmalla Sukkistädillä oli vielä western-tunti mutten minä siellä viitsinyt paljon tehdä vaan täti joutui taas raahaamaan minua eteenpäin. Tädin naama oli ihan punainen kun tunti loppui. Ope ei paljoakaan haukkunut meitä mutta matte oli jälkeenpäin ihan hiilenä ja marmatti tädille, ettei minua saa päästää noin helpolla vaan osaan kyllä ja jaksan.
Tänään minua ärsytti heti aamusta kun matte ei antanut minun putsata tallin lattialta sinne pudonneita heiniä vaan se pakotti minut riimuun ja roudasi ulos. Uloshan minä menen joka aamu ja saan siellä aina heinää mutta olisin ensin tahtonut syödä heinät lattialta, siisteyttä rakastava kun olen.
Illalla tulee kuulemma Sukkistäti kun matte lähtee taas ratsastelemaan niillä pienillä karvaisilla ja se tulee takaisin vasta monen päivän päästä. Voi olla, että minun täytyy alkaa mököttää ja kiukutella tädille kun mattea ei näy.
Minulla on ollut aika rankka viikko eikä yhtään huvia. Heti maanantaina matte harjoitteli valmentajan antamia läksyjä. Minä olin tietysti hurjan hyvä. Meidän yhteistyö maten kanssa toimi loistavasti siihen asti kunnes maneesiin tuli vieraita hevosia enkä minä saanut tutustua niihin enkä vetää vierasta oria päihin kun se hörhötteli minulle niin kuin olisin joku tamma! Jouduin sitten vielä tekemään töitä vaikka mieleni oli ihan kuohuksissa ja sain lopettaa vasta sitten kun olin taas ihan rento ja kuuliainen.
Tiistaina kävi Sukkistäti ja minä pystyin onneksi uunottamaan sitä aika hyvin ja laiskottelemaan aika paljon. Minun ei tarvinnut tehdä paljon mitään kun täti raahasi minua mukanaan selästä käsin.
Keskiviikkoaamuna minulta jäi aamupala kesken kun matte tuli riipimään minua tunnille. Valmentaja kehui minua kovasti ja matteakin vähäsen. Maten istunta on kuulemma parantunut ja me ollaan menossa oikeaan suuntaan. Minä sain erityiskehuja yhteistyöhalukkuudesta ja hurjan niukoista käännöksistä. Matte sai läksyksi tehdä vähemmän siellä selässä ja ratsastaa paljon ilman satulaa niin että sen tasapaino kohentuu.
Torstaina minulla kävi ensin asiakas ja me mentiin sen ja maten kanssa metsään kävelylle. Illemmalla Sukkistädillä oli vielä western-tunti mutten minä siellä viitsinyt paljon tehdä vaan täti joutui taas raahaamaan minua eteenpäin. Tädin naama oli ihan punainen kun tunti loppui. Ope ei paljoakaan haukkunut meitä mutta matte oli jälkeenpäin ihan hiilenä ja marmatti tädille, ettei minua saa päästää noin helpolla vaan osaan kyllä ja jaksan.
Tänään minua ärsytti heti aamusta kun matte ei antanut minun putsata tallin lattialta sinne pudonneita heiniä vaan se pakotti minut riimuun ja roudasi ulos. Uloshan minä menen joka aamu ja saan siellä aina heinää mutta olisin ensin tahtonut syödä heinät lattialta, siisteyttä rakastava kun olen.
Illalla tulee kuulemma Sukkistäti kun matte lähtee taas ratsastelemaan niillä pienillä karvaisilla ja se tulee takaisin vasta monen päivän päästä. Voi olla, että minun täytyy alkaa mököttää ja kiukutella tädille kun mattea ei näy.
torstaina, maaliskuuta 19, 2009
Ruuna mönkii metsässä
Meillä oli maten kanssa ihan tosi hauska maastoreissu eilen! Alkumatkasta eli ekat parisataa metriä minä vähän tuhisin ja jännitin kun siellä metsässä kaikki oli muuttunut sitten viimenäkemän. Lumi oli sulanut ja kiviä paljastunut ja kaikkea. En minä kauan jaksanut stressata -en minä koskaan kauaa viitsi kun se jännittäminen on niin rankkaa- ja pian sain luvan laukata. Juoksin rennosti mutta aika reippaasti ja matte antoi minun mennä omaa tahtiani.
Pimeän Kuusikon läpi käveltiin ja sen jälkeen tulevassa jyrkässä mäessä nostin itse laukan. Matte antoi taas minun laukata mutta kun yritin mäen jälkeen hiljentää niin en saanutkaan vaan minun piti laukata paljon enemmän kuin olisin itse halunnut. Loput reissusta olinkin sitten tosi tarkkana ja vaihdoin askellajia ja tempoa ihan heti kun matte pyysi enkä enää pyrkinyt liikaan oma-aloitteisuuteen.
Vähän harmitti kun piti kääntyä takaisin kotiinpäin ennen kuin olisin tahtonut kun matte tahtoi olla takaisin ennen pimeää. Ihan turhaa minusta, minä näen hyvin hämärässäkin! Kotia kohti minä kävelinkin sitten tosi hitaasti ja yritin joka risteyksessä kääntyä pitemmälle reitille. Välillä koitin jäädä puskaan syömään jos saisin siten nipistettyä lisää aikaa metsässä. Kotona minä onneksi sain lesepuuroa ja porkkanoita ja aika pian oli varsinainen iltaruokakin.
Tänään oli kanssa kivaa kun minun asiakas tuli (vaikka en olisikaan ensin halunnut lähteä kun otin parhaillaan torkkuja auringossa) ja me mentiin taas metsään, nyt vaan kävelylle. Se asiakas alkoi käydä syksyllä kun lääkäri oli suositellut sille ratsastusta lihasten vahvistamiseksi ja tasapainon parantamiseksi. Se täti tahtoo aina mennä ilman satulaa ja välillä me mennään maneesissa ja välillä metsässä tai pellolla. Matte on aina mukana valvomassa mutta kyllä minä itsekin huomaan, ettei se täti ole varsinainen ratsastaja. Täti on kumminkin ollut hirmu tyytyväinen ja sanoi, että uusissa testeissä sen tasapaino oli parantunut ihan hurjasti ja lihasvoima kanssa. Minä olen siis hyvä kuntouttaja. Matte aina sanookin, että minä olen maten oma karvaterapeutti ja säästän yhteiskunnalle paljon rahaa kun matte voi hoitaa hulluuttaan minun kanssa eikä sen tarvitse olla missään laitoshoidossa.
Meillä oli maten kanssa ihan tosi hauska maastoreissu eilen! Alkumatkasta eli ekat parisataa metriä minä vähän tuhisin ja jännitin kun siellä metsässä kaikki oli muuttunut sitten viimenäkemän. Lumi oli sulanut ja kiviä paljastunut ja kaikkea. En minä kauan jaksanut stressata -en minä koskaan kauaa viitsi kun se jännittäminen on niin rankkaa- ja pian sain luvan laukata. Juoksin rennosti mutta aika reippaasti ja matte antoi minun mennä omaa tahtiani.
Pimeän Kuusikon läpi käveltiin ja sen jälkeen tulevassa jyrkässä mäessä nostin itse laukan. Matte antoi taas minun laukata mutta kun yritin mäen jälkeen hiljentää niin en saanutkaan vaan minun piti laukata paljon enemmän kuin olisin itse halunnut. Loput reissusta olinkin sitten tosi tarkkana ja vaihdoin askellajia ja tempoa ihan heti kun matte pyysi enkä enää pyrkinyt liikaan oma-aloitteisuuteen.
Vähän harmitti kun piti kääntyä takaisin kotiinpäin ennen kuin olisin tahtonut kun matte tahtoi olla takaisin ennen pimeää. Ihan turhaa minusta, minä näen hyvin hämärässäkin! Kotia kohti minä kävelinkin sitten tosi hitaasti ja yritin joka risteyksessä kääntyä pitemmälle reitille. Välillä koitin jäädä puskaan syömään jos saisin siten nipistettyä lisää aikaa metsässä. Kotona minä onneksi sain lesepuuroa ja porkkanoita ja aika pian oli varsinainen iltaruokakin.
Tänään oli kanssa kivaa kun minun asiakas tuli (vaikka en olisikaan ensin halunnut lähteä kun otin parhaillaan torkkuja auringossa) ja me mentiin taas metsään, nyt vaan kävelylle. Se asiakas alkoi käydä syksyllä kun lääkäri oli suositellut sille ratsastusta lihasten vahvistamiseksi ja tasapainon parantamiseksi. Se täti tahtoo aina mennä ilman satulaa ja välillä me mennään maneesissa ja välillä metsässä tai pellolla. Matte on aina mukana valvomassa mutta kyllä minä itsekin huomaan, ettei se täti ole varsinainen ratsastaja. Täti on kumminkin ollut hirmu tyytyväinen ja sanoi, että uusissa testeissä sen tasapaino oli parantunut ihan hurjasti ja lihasvoima kanssa. Minä olen siis hyvä kuntouttaja. Matte aina sanookin, että minä olen maten oma karvaterapeutti ja säästän yhteiskunnalle paljon rahaa kun matte voi hoitaa hulluuttaan minun kanssa eikä sen tarvitse olla missään laitoshoidossa.
tiistaina, maaliskuuta 17, 2009
Olemme Ruunan kanssa saaneet haasteen. Jaoimme tehtävän siten, että Ruuna kertoo kolme asiaa ja minä toiset kolme. Ruuna saa aloittaa:
1. Minun ruunauksesta tehtiin pikapäätös ja matelle annettiin alle viikko aikaa lunastaa minut kokonaan itselleen ja viedä pois tai sitten sopeutua. Minua asia ei enää vaivaa vaikka orina olossa olikin puolensa. Matte taas on vieläkin ärsyyntynyt asiasta kun se hoidettiin sen mielestä huonosti kun ei se viikossa ehtinyt järjestää minulle uutta tallipaikkaa tai miettiä muita mahdollisuuksia minun oriuden jatkamiseen.
2. Minulla on kaksi selkänikamaa vähemmän kuin muun rotuisilla hevosilla. Muitakin eroavaisuuksia löytyy. Minä olen ihan hirveän harvinainen ja erikoinen ja kaunis ja viisas ja kiltti!
3. Minä olen matkustanut paljon enemmän rekassa ja kuorma-autossa kuin trailerissa. Trailerissa minut vain siirrettiin tänne uudempaan kotiin vanhasta kodista ihan lyhyen matkaa, rekalla olen matkustanut maasta toiseen ja kuorma-autollakin monta tuntia. Kokonaisuudessaan olen matkustanut hirmu vähän ja maten mielestä meidän pitäisi reissata enemmän.
Ihmisen satunnaiset:
1. Pidän kovasti sammakoista. Lapsena pyydystin ja ihmettelin niitä, aikuisempana kiinnostuin sammakoiden eko- ja etologiasta. Olen työkseni tutkinutkin niitä.
2. Haluaisin matkustaa Tiibetiin tai Mongoliaan.
3. Pesen nykyään pyykkini pesupähkinöillä. Minun on pitänyt kokeilla niitä jo monta vuotta mutten ole saanut aikaan. Ostin sitten niitä itselleni joululahjaksi ja pois en vaihda. Aivan loistava "keksintö"!
1. Minun ruunauksesta tehtiin pikapäätös ja matelle annettiin alle viikko aikaa lunastaa minut kokonaan itselleen ja viedä pois tai sitten sopeutua. Minua asia ei enää vaivaa vaikka orina olossa olikin puolensa. Matte taas on vieläkin ärsyyntynyt asiasta kun se hoidettiin sen mielestä huonosti kun ei se viikossa ehtinyt järjestää minulle uutta tallipaikkaa tai miettiä muita mahdollisuuksia minun oriuden jatkamiseen.
2. Minulla on kaksi selkänikamaa vähemmän kuin muun rotuisilla hevosilla. Muitakin eroavaisuuksia löytyy. Minä olen ihan hirveän harvinainen ja erikoinen ja kaunis ja viisas ja kiltti!
3. Minä olen matkustanut paljon enemmän rekassa ja kuorma-autossa kuin trailerissa. Trailerissa minut vain siirrettiin tänne uudempaan kotiin vanhasta kodista ihan lyhyen matkaa, rekalla olen matkustanut maasta toiseen ja kuorma-autollakin monta tuntia. Kokonaisuudessaan olen matkustanut hirmu vähän ja maten mielestä meidän pitäisi reissata enemmän.
Ihmisen satunnaiset:
1. Pidän kovasti sammakoista. Lapsena pyydystin ja ihmettelin niitä, aikuisempana kiinnostuin sammakoiden eko- ja etologiasta. Olen työkseni tutkinutkin niitä.
2. Haluaisin matkustaa Tiibetiin tai Mongoliaan.
3. Pesen nykyään pyykkini pesupähkinöillä. Minun on pitänyt kokeilla niitä jo monta vuotta mutten ole saanut aikaan. Ostin sitten niitä itselleni joululahjaksi ja pois en vaihda. Aivan loistava "keksintö"!
tiistaina, maaliskuuta 10, 2009
Me ollaan maten kanssa harjoiteltu nyt yhden kerran niitä läksyjä joita saatiin opelta. Maten olisi pitänyt vielä lisäksi harjoitella yksin mutta ei se kuulemma ole. Voi olla, että saadaan satikutia huomenna kun meillä on tunti.
Se maten innokkuus puuhata kaikkea lopahti ihan alkuunsa. Se tuli kuulemma kipeäksi mutta kyllä silti voisi vähän tehdä, minun mielestä ainakin. Hyvä kun on edes käynyt rapsuttamassa minua! Sukkistäti on onneksi käynyt ratsastamassa ja nyt alan sen kanssa esteharjoitukset. Maten kanssa ollaan menty vaan laukkapuomeja ja hypätty vähän maastossa muttei reenattu tosissaan esteitä.
Minä olen kyllä tosi hyvä hyppäämään. Kesällä laitumella hyppään joskus huvikseni ja joskus meillä on irtohypytyskuja enkä minä malttaisi lopettaa ollenkaan hyppäämistä kun se on niin kivaa! Matte on kanssa useasti tehnyt niin, että minä olen irti maneesissa ja toisella seinustalla on este tai pari jotka minä hyppään laukassa ja toisella puolella on ravipuomit. Näin minä opin kuulemma kehon- ja vauhdinhallintaa kun niitä ravipuomeja ei voi mukavasti mennä laukassa vaan ne kolisevat eikä minun askeleet sovi. Minä opinkin tosi nopeasti, että puomit mennään ravissa ja esteiden yli voi laukata.
Minä olen nyt vähän äkeänä kun minua kutittaa niin kovin kun talvikarva irtoaa eikä minua harjata tarpeeksi ollenkaan.
Se maten innokkuus puuhata kaikkea lopahti ihan alkuunsa. Se tuli kuulemma kipeäksi mutta kyllä silti voisi vähän tehdä, minun mielestä ainakin. Hyvä kun on edes käynyt rapsuttamassa minua! Sukkistäti on onneksi käynyt ratsastamassa ja nyt alan sen kanssa esteharjoitukset. Maten kanssa ollaan menty vaan laukkapuomeja ja hypätty vähän maastossa muttei reenattu tosissaan esteitä.
Minä olen kyllä tosi hyvä hyppäämään. Kesällä laitumella hyppään joskus huvikseni ja joskus meillä on irtohypytyskuja enkä minä malttaisi lopettaa ollenkaan hyppäämistä kun se on niin kivaa! Matte on kanssa useasti tehnyt niin, että minä olen irti maneesissa ja toisella seinustalla on este tai pari jotka minä hyppään laukassa ja toisella puolella on ravipuomit. Näin minä opin kuulemma kehon- ja vauhdinhallintaa kun niitä ravipuomeja ei voi mukavasti mennä laukassa vaan ne kolisevat eikä minun askeleet sovi. Minä opinkin tosi nopeasti, että puomit mennään ravissa ja esteiden yli voi laukata.
Minä olen nyt vähän äkeänä kun minua kutittaa niin kovin kun talvikarva irtoaa eikä minua harjata tarpeeksi ollenkaan.
perjantaina, maaliskuuta 06, 2009
Olen väsynyt, kiellä en, kun särkyi lumous
väsyttää tämä eläinten vallankumous
Ne hirnuu mulle, ne haukkuu mua, ne vetäytyy reviiriin
ne on parempia kuin minä, ne kuuluu leijoniin
Jos on heikko ne hyökkää sutena kimppuun
yksilöön kiinni kuin sika limppuun
ja tädit kaikesta motkottaa,
ne kanana kotkottaa
Katso armeijaa ja katsot tylsään hanhiparveen
katso johtajaa ja katsot johtajan sorkkaan ja sarveen
On miehia haukat ja miehiä on myöskin kyyhkyt nää
vain äiti on äiti ja lapsi on lapsi ne yhdessä nyyhkyttää
Karsinaan vie lammaslaumaa
poliitikko ja sanoo hyvää saumaa
Se on pukki vahtina kaalimaan,
se on pantu ihmista vaalimaan
Ollaan ihmisiksi
Mies taivainen kynsin ja hampain käy kiinni jumalan karitsaan
minä vaivainen oon hän laulaa, mato matkamies maan
Ylösnousemus jälkeen kaiken, ylösnousemus, päivä uus
ylösnousemus, siihen on meillä yksi ainoa mahdollisuus
Ollaan ihmisiksi
Juice Leskinen: Ollaan ihmisiksi
perjantaina, helmikuuta 27, 2009
Kevättoimia
Me ollaan maastoiltu maten kanssa aika paljon. Joskus on tehty lyhyitä ja rauhallisia reissuja ilman satulaa ja koiratkin on olleet mukana. Silloin kun koirat menevät edellä niin minulla on oikein mukava ja turvallinen olo eikä minun tarvitse niin paljon keskittyä siihen mitä siellä edessä on. Sitten on tehty pitempiä ja reippaampia reissuja oikein satulan kanssa. Luulen, että kevät tulee kun matte on alkanut taas käyttää satulaa.
Viimeksi kun lähdettiin niin pellon laidalla heilui laitumen aitalanka aika oudosti tuulessa. Minä olin kovalla pörinällä menossa tutkimaan ilmiötä lähempää mutta matte kielsi kuulemma siksi, että siinä oli syvää lunta ja iso oja välissä. Minä olen seikkailijaluonne ja jos minun tutkimuksia liikaa estellään, voi minusta tulla hapan. Nyt en ehtinyt kumminkaan happamoitua kun matella oli kiire eteenpäin että ehditään hyvä lenkki ennen pimeää.
Minulla alkaa olla täysi viikko-ohjelma kun on maastoja ja sukkistätiä ja oma opettaja käy ja on vielä yksi vakioasiakas. Matte on ihmeesti reipastunut ja nyt se ope käy tosiaan joka viikko. Viime kerralla oli aika vaikeita juttuja kun minun piti hirmu pienistä merkeistä peruuttaa ja vaihtaa suuntaa ja tehdä eri kokoisia ympyröitä ja ties mitä kaikkea. Oudoin juttu oli se, ettei matte ollut ollenkaan selässä vaan minun kanssa jalan. Matte oli toivonut semmoista opetusta ja se sai kotiläksyjä. Minä en saanut kun olin niin hyvä! Minun täytyy kyllä auttaa mattea osassa niitä läksyjä kun ei se oikein yksin pärjää.
Matte on ruvennut haaveilemaan toisesta hevosesta. Pappa sanoo, että yksi (eli MINÄ) riittää ja että milläs matte muka hommaa ja elättää toisen hevosen? Yksi täti kyllä lupasi matelle, että se saa käyttää sen tädin hevosta välillä jos haluaa. Minä en oikein hyväksy sitä, että matte puuhailee muiden kuin minun kanssa. Matte taas sanoo, etten saa olla itsekäs.
Me ollaan maastoiltu maten kanssa aika paljon. Joskus on tehty lyhyitä ja rauhallisia reissuja ilman satulaa ja koiratkin on olleet mukana. Silloin kun koirat menevät edellä niin minulla on oikein mukava ja turvallinen olo eikä minun tarvitse niin paljon keskittyä siihen mitä siellä edessä on. Sitten on tehty pitempiä ja reippaampia reissuja oikein satulan kanssa. Luulen, että kevät tulee kun matte on alkanut taas käyttää satulaa.
Viimeksi kun lähdettiin niin pellon laidalla heilui laitumen aitalanka aika oudosti tuulessa. Minä olin kovalla pörinällä menossa tutkimaan ilmiötä lähempää mutta matte kielsi kuulemma siksi, että siinä oli syvää lunta ja iso oja välissä. Minä olen seikkailijaluonne ja jos minun tutkimuksia liikaa estellään, voi minusta tulla hapan. Nyt en ehtinyt kumminkaan happamoitua kun matella oli kiire eteenpäin että ehditään hyvä lenkki ennen pimeää.
Minulla alkaa olla täysi viikko-ohjelma kun on maastoja ja sukkistätiä ja oma opettaja käy ja on vielä yksi vakioasiakas. Matte on ihmeesti reipastunut ja nyt se ope käy tosiaan joka viikko. Viime kerralla oli aika vaikeita juttuja kun minun piti hirmu pienistä merkeistä peruuttaa ja vaihtaa suuntaa ja tehdä eri kokoisia ympyröitä ja ties mitä kaikkea. Oudoin juttu oli se, ettei matte ollut ollenkaan selässä vaan minun kanssa jalan. Matte oli toivonut semmoista opetusta ja se sai kotiläksyjä. Minä en saanut kun olin niin hyvä! Minun täytyy kyllä auttaa mattea osassa niitä läksyjä kun ei se oikein yksin pärjää.
Matte on ruvennut haaveilemaan toisesta hevosesta. Pappa sanoo, että yksi (eli MINÄ) riittää ja että milläs matte muka hommaa ja elättää toisen hevosen? Yksi täti kyllä lupasi matelle, että se saa käyttää sen tädin hevosta välillä jos haluaa. Minä en oikein hyväksy sitä, että matte puuhailee muiden kuin minun kanssa. Matte taas sanoo, etten saa olla itsekäs.
tiistaina, helmikuuta 24, 2009
maanantaina, helmikuuta 23, 2009
Varsoja ja pöllöjä
Minun naamaa kutittaa kun minulta lähtee siitä karvaa. Oli hauskaa kun pappa hieroi minun naamaa oikein kovaa kumisualla ja rapsutti vielä korviani sisäpuolelta. Se ja kankkujen välin rapsutus ovat suosikkijuttujani.
Matte ja pappa kävivät katsomassa minun naista ja lapsia minun entisessä kodissa. Lasteni äiti oli kuulemma oikein viehättävä ja lapset hirmu kauniita ja komeita. Totta kai, olenhan minä niiden isä! Tyttäreni ja poikani asuvat pihatossa yhdessä, poika on vielä niin vauva että se käy. Tytär oli kuulemma oikein hieno, tasapainoisesti kasvanut ja ponin näköinen eikä yhtään sellainen honkkeli niin kuin parivuotiaat yleensä.
Poika oli vielä melko pikkuinen mutta pitkäjalkainen ja leveärintainen ja ihan samanvärinen kuin minä eli punarautias. Tyttäreni on väriltään mustanruunikko. Linkkien takaa löytyvät lasteni kanssa samanväriset hevoset, kuvat eivät siis todellakaan esitä lapsiani.
Minulla alkaa olla kevättä rinnassa ja juoksen ja leikin aika paljon junnuarabin kanssa. Sellaiset keltaiset linnut ovat huutaneet meilläpäin jo yli kuukauden ja öisin en meinaa saada unta kun pöllöt mölyävät metsässä. Niillä on lisääntymisaika ja niiden suvunjatkamismenot pitävät minut, työn raskaan raatajan, hereillä vaikka tarvitsisin kauneusuneni kyllä.
Minun naamaa kutittaa kun minulta lähtee siitä karvaa. Oli hauskaa kun pappa hieroi minun naamaa oikein kovaa kumisualla ja rapsutti vielä korviani sisäpuolelta. Se ja kankkujen välin rapsutus ovat suosikkijuttujani.
Matte ja pappa kävivät katsomassa minun naista ja lapsia minun entisessä kodissa. Lasteni äiti oli kuulemma oikein viehättävä ja lapset hirmu kauniita ja komeita. Totta kai, olenhan minä niiden isä! Tyttäreni ja poikani asuvat pihatossa yhdessä, poika on vielä niin vauva että se käy. Tytär oli kuulemma oikein hieno, tasapainoisesti kasvanut ja ponin näköinen eikä yhtään sellainen honkkeli niin kuin parivuotiaat yleensä.
Poika oli vielä melko pikkuinen mutta pitkäjalkainen ja leveärintainen ja ihan samanvärinen kuin minä eli punarautias. Tyttäreni on väriltään mustanruunikko. Linkkien takaa löytyvät lasteni kanssa samanväriset hevoset, kuvat eivät siis todellakaan esitä lapsiani.
Minulla alkaa olla kevättä rinnassa ja juoksen ja leikin aika paljon junnuarabin kanssa. Sellaiset keltaiset linnut ovat huutaneet meilläpäin jo yli kuukauden ja öisin en meinaa saada unta kun pöllöt mölyävät metsässä. Niillä on lisääntymisaika ja niiden suvunjatkamismenot pitävät minut, työn raskaan raatajan, hereillä vaikka tarvitsisin kauneusuneni kyllä.
tiistaina, helmikuuta 17, 2009
Töltillä taivaaseen
Matte oli koko viikonlopun poissa ja höpisi palattuaan jostain ihme issikoista. Ne oli kuulemma sellaisia pieniä ja pörröisiä eli niin kuin jotain poneja muttei kuitenkaan poneja. En yhtään ymmärrä miksi kukaan haluaisi ratsastaa semmoisella mutta matte sanoi, että ne oli oikein kivoja vaikka tosi pieniä ja hitaita. Niillä on jotain erikoisaskellajeja ja töltti oli kuulemma hauskaa.
Matte aikoo mennä vielä uudestaan kokeilemaan niitä issikoita ja miettii nyt, jos ostettaisiin Papalle semmoinen. Pappa voisi olla enemmän minun kanssa, ei meille mitään issikkaa minun mielestä tarvita! Mutta Pappa kuulemma arastelee minua kun olen niin iso (Ruuna mikään iso ole mutta toki keskiverto islanninhevosta reilusti korkeampi, matte huom.). Sukkistäti kävi minun kanssa töissä sillä aikaa kun matte oli muualla.
Maanantaina minulla kävi uusi asiakas, se oli sitä melkein-terapia-hommaa. Asiakas oli semmoinen täti joka oli lapsuudessaan ratsastanut mutta oli aika arka. Minä ensin tein niin kuin matte määräsi mutta sitten se täti alkoi itse tehdä enemmän ja olikin sen verran osaava, että minä nostin selkää ja aloin kantaa itseäni oikein hienosti. Matte oli ihan ihmeissään mutta minä mielelläni teen mitä pyydetään ja vähän enemmänkin, ainakin jos ei vaadita liikaa.
Tänään harjoittelin taas Sukkistädin kanssa vastalaukkoja ja ne menivät oikein hyvin vaikka minä olin muka vähän laiska. Matte taas äityi ihan hurjaksi ja varasi meidän omalta western-opelta sellaisen vakioviikkotunnin, että ope tulee aina tänne ja me opiskellaan sitten maten kanssa. Siitä opesta tykkään hurjasti vaikka minun kaikki opet on kyllä tosi kivoja kun välillä saan lopettaa työt ja ne rapsuttelevat minua.
Matte oli koko viikonlopun poissa ja höpisi palattuaan jostain ihme issikoista. Ne oli kuulemma sellaisia pieniä ja pörröisiä eli niin kuin jotain poneja muttei kuitenkaan poneja. En yhtään ymmärrä miksi kukaan haluaisi ratsastaa semmoisella mutta matte sanoi, että ne oli oikein kivoja vaikka tosi pieniä ja hitaita. Niillä on jotain erikoisaskellajeja ja töltti oli kuulemma hauskaa.
Matte aikoo mennä vielä uudestaan kokeilemaan niitä issikoita ja miettii nyt, jos ostettaisiin Papalle semmoinen. Pappa voisi olla enemmän minun kanssa, ei meille mitään issikkaa minun mielestä tarvita! Mutta Pappa kuulemma arastelee minua kun olen niin iso (Ruuna mikään iso ole mutta toki keskiverto islanninhevosta reilusti korkeampi, matte huom.). Sukkistäti kävi minun kanssa töissä sillä aikaa kun matte oli muualla.
Maanantaina minulla kävi uusi asiakas, se oli sitä melkein-terapia-hommaa. Asiakas oli semmoinen täti joka oli lapsuudessaan ratsastanut mutta oli aika arka. Minä ensin tein niin kuin matte määräsi mutta sitten se täti alkoi itse tehdä enemmän ja olikin sen verran osaava, että minä nostin selkää ja aloin kantaa itseäni oikein hienosti. Matte oli ihan ihmeissään mutta minä mielelläni teen mitä pyydetään ja vähän enemmänkin, ainakin jos ei vaadita liikaa.
Tänään harjoittelin taas Sukkistädin kanssa vastalaukkoja ja ne menivät oikein hyvin vaikka minä olin muka vähän laiska. Matte taas äityi ihan hurjaksi ja varasi meidän omalta western-opelta sellaisen vakioviikkotunnin, että ope tulee aina tänne ja me opiskellaan sitten maten kanssa. Siitä opesta tykkään hurjasti vaikka minun kaikki opet on kyllä tosi kivoja kun välillä saan lopettaa työt ja ne rapsuttelevat minua.
tiistaina, helmikuuta 10, 2009
Tässä kuvassa minä olen kolmen vanha eli puolet siitä mitä
nyt. Maten mielestä tämä on sellainen vauvakuva. Matte näkyy taustalla.
Naama happanee mutta pito paranee (Ruuna kertoo)
Johan on. Minulle tuli tänään asiakas ja kun se ja matte veivät minua talliin harjattavaksi ym. niin en olisi ensin tahtonut mennä sisään kun siellä oli minun kengittäjä. Matte sanoi, että minun täytyy tulla ja sitten minä jo huomasinkin, että se kengittäjä laittoi ihan toista hevosta eikä ollut tullut minua varten ollenkaan. Helpotuksen huokaus! Minä kävelin asiakas selässä ilman satulaa monta monta kierrosta laitumen ympäri enkä saanut juuri ollenkaan pysähtyä kuopimaan syötävää esiin lumen alta. Me oltiin ulkona koska maneesissa voi olla tylsää kiertää vaan kehää.
Matte ehdotti asiakkaalle, että oltaisiin menty metsään mutta kun asiakasta pelotti se liukas tie jota pitkin olisi pitänyt mennä niin me mentiin vaan siihen laitsalle. Töiden päätteeksi menin taas talliin. Harjaamisen jälkeen en päässytkään ulos vaan se minun seppä tuli siihen ja katseli minun jalkoja ja laittoi minun takajalkoihin kengät. Törkeää! Ensin töitä ja sitten vielä kengitys!
Kieltämättä eilen ja tänään on ollut tarhassa kurjaa kun on ollut niin liukasta ja minulla on ollut kunnon pito vain edessä kun minun etukavioissa on kengät ja hokit. Nyt on paremmin pitoa mutta olin siinä kengityksen aikana tosi synkkänä kun minut huijattiin siihen petoksella! Että ensin mennään muka vaan töihin ja sitten onkin vielä kengitys. Kengittäjä ja matte vielä nauroivat kun minulla oli naama kuulemma ihan norsun v:lla. Iloinenko siinä sitten olisi pitänyt olla? Se varsinkin otti päähän kun kaverit saivat jo päiväheiniä ulos ja minun vaan piti olla kengityksessä. Matte oli vielä ottanut raipan esiin muka muistutukseksi että osaan seistä kauniisti. Seisoin kyllä muttei minun tarvitse siitä hommasta tykätä!
Se minun asiakas katseli kanssa minun kengitystä ja kyseli minun kenkien kokoa ym. henkilökohtaisuuksia. Kerrottakoon tässä nyt samantien kaikille, että minulla on edessä ykkösen kengät ja takana nollat kun minä olen aika pieni kooltani ja tietysti minulla on myös kokooni sopivat kaviot.
Kengittäjä kyllä sanoi, että minulla voisi olla kakkosetkin edessä mutta silloin poljen kengät herkästi irti jos niistä tulee millikin minun kavion reunojen yli. Minulla on nyt pienemmät kengät että ne pysyisivät jalassa. Keväällä minulta otetaan varmaan taas kengät pois ja kuljen kesän paljain jaloin. Se on kivaa enkä minä silloin kolistele jalkojeni kanssa. Sukkisvalmentaja sanoi, että sitten kun minulla on vielä parempi ylälinja ja selkälihakset niin se kolistelu loppuu. Ihmettelen kyllä että kuinka paljon minun lihakset voi vielä kohentua kun näytän jo ihan oikealta ratsulta ja olen kehittynyt hirmu paljon.
maanantaina, helmikuuta 09, 2009
Huono terveys, hyvä hevonen
Pääsin kurssille joka syventää hevososaamistani ja auttaa toivottavasti parantamaan kehnohkoja pedagogisia taitojani. Minut on valittu ties kuinka suuresta hakijajoukosta ja minun tulisikin olla onneni kukkuloilla. Ai miksen ole? Minulla on persetti sentään kylkiluu poikki! Pystyn kyllä ratsastamaan mutta en taatusti ole parhaimmillani vieraiden hevosten kanssa kun pitäisi pistää parastaan ja samalla varoa kipeää kylkeä.
Ruunan kanssa on helppoa. Sillä on hyvät helposti istuttavat liikkeet ja tunnen sen vinkeet. Vieraat hevoset ovat kerrassaan eri asia. Väännän täällä, pitäisikö perua osallistumiseni ja antaa jollekulle muulle mahdollisuus. Toisaalta siellä ei pitäisi ihmeemmin uutta ratsastuksellisesti tulla vaan painopiste on muualla. Saattaisin siis hyvinkin selviytyä hyvinkin.
Ruuna sai viikonloppuvalmennuksissa kehuja sukkisvalkulta. Ruuna kuulemma kehittyy nopeammin kuin hevoset yleensä. On se etevä elukka. Mielenkiintoista sikälikin, että sukkispuoli on tosiaan vasta Ruunan kakkosammatti ja sen varsinainen kehitys ja siihen tähtäävät toimet tapahtuvat western-ratsastuksessa. Toki valmennukset tukevat toisiaan mutta silti. Ruunan kyvyt eivät lakkaa hämmästyttämästä minua. Ties mihin Ruunasta olisi jos sitä valmentaisi tosissaan, siis noin niin kuin kisauraa silmällä pitäen.
Pääsin kurssille joka syventää hevososaamistani ja auttaa toivottavasti parantamaan kehnohkoja pedagogisia taitojani. Minut on valittu ties kuinka suuresta hakijajoukosta ja minun tulisikin olla onneni kukkuloilla. Ai miksen ole? Minulla on persetti sentään kylkiluu poikki! Pystyn kyllä ratsastamaan mutta en taatusti ole parhaimmillani vieraiden hevosten kanssa kun pitäisi pistää parastaan ja samalla varoa kipeää kylkeä.
Ruunan kanssa on helppoa. Sillä on hyvät helposti istuttavat liikkeet ja tunnen sen vinkeet. Vieraat hevoset ovat kerrassaan eri asia. Väännän täällä, pitäisikö perua osallistumiseni ja antaa jollekulle muulle mahdollisuus. Toisaalta siellä ei pitäisi ihmeemmin uutta ratsastuksellisesti tulla vaan painopiste on muualla. Saattaisin siis hyvinkin selviytyä hyvinkin.
Ruuna sai viikonloppuvalmennuksissa kehuja sukkisvalkulta. Ruuna kuulemma kehittyy nopeammin kuin hevoset yleensä. On se etevä elukka. Mielenkiintoista sikälikin, että sukkispuoli on tosiaan vasta Ruunan kakkosammatti ja sen varsinainen kehitys ja siihen tähtäävät toimet tapahtuvat western-ratsastuksessa. Toki valmennukset tukevat toisiaan mutta silti. Ruunan kyvyt eivät lakkaa hämmästyttämästä minua. Ties mihin Ruunasta olisi jos sitä valmentaisi tosissaan, siis noin niin kuin kisauraa silmällä pitäen.
lauantaina, helmikuuta 07, 2009
Talviurheilua
Olen ihan täpinöissä: harrastimme juuri Ruunan ja Sukkistädin kanssa hiihtoratsastusta. Hauskaa kuin mikä! Mitä siitä, etteivät sukset pysy kunnolla jaloissa tai että housunkauluksesta menee lunta sisään. Lopulta olin naurusta niin hervoton, etten enää pysynyt pystyssä.
Ruuna hoiti homman kuin vanha tekijä. Valjaat olivat helppo nakki, vetohihnoja se hiukan ihmetteli ja pulkka oli vähän pelottava. Sukset ja vetäminen ei saanut aikaan kummempaa reaktiota. Luulen, että äijä tykkäsi hommasta: aina kun takaa kuului kiljuntaa ja muks, se pysähtyi ja kuopi lumen alta esiin ruohoa jota mutusteli siihen asti kunnes tuli uusi lähtökäsky. Olihan ainakin vaihtelua kahtena edellispäivänä Ruunan aivoja rasittaneisiin kouluvalmennuksiin: vastalaukkatehtävät ovat edelleen mennä yli sen ymmärryksen.
Kun Sukkistäti lähti kotiin vaihtamaan kuivia vaatteita ja syömään, lähdimme Ruunan ja koirien kanssa vielä rentouttavalle maastokävelylle. Ruunalla on kummallinen suhde koiriini: se yrittää lähes tosissaan potkia ja purra aikuisia hurttia mutta saa niistä turvaa maastossa ja yrittää usein seurata niitä umpipöpelikköön. Pentua se kohtelee ystävällisesti.
Nyt kun tuli suojasää, havahduin huomaamaan, että olisi hauska saada hevosesta pitkästä aikaa talvisia kuvia. Täytyy hiippailla kameran kanssa tallille niin kauan kuin on vielä lunta. Jos tässä nyt enää ehtii kun tuo näkyy kovaa vauhtia sulavan.
Olen ihan täpinöissä: harrastimme juuri Ruunan ja Sukkistädin kanssa hiihtoratsastusta. Hauskaa kuin mikä! Mitä siitä, etteivät sukset pysy kunnolla jaloissa tai että housunkauluksesta menee lunta sisään. Lopulta olin naurusta niin hervoton, etten enää pysynyt pystyssä.
Ruuna hoiti homman kuin vanha tekijä. Valjaat olivat helppo nakki, vetohihnoja se hiukan ihmetteli ja pulkka oli vähän pelottava. Sukset ja vetäminen ei saanut aikaan kummempaa reaktiota. Luulen, että äijä tykkäsi hommasta: aina kun takaa kuului kiljuntaa ja muks, se pysähtyi ja kuopi lumen alta esiin ruohoa jota mutusteli siihen asti kunnes tuli uusi lähtökäsky. Olihan ainakin vaihtelua kahtena edellispäivänä Ruunan aivoja rasittaneisiin kouluvalmennuksiin: vastalaukkatehtävät ovat edelleen mennä yli sen ymmärryksen.
Kun Sukkistäti lähti kotiin vaihtamaan kuivia vaatteita ja syömään, lähdimme Ruunan ja koirien kanssa vielä rentouttavalle maastokävelylle. Ruunalla on kummallinen suhde koiriini: se yrittää lähes tosissaan potkia ja purra aikuisia hurttia mutta saa niistä turvaa maastossa ja yrittää usein seurata niitä umpipöpelikköön. Pentua se kohtelee ystävällisesti.
Nyt kun tuli suojasää, havahduin huomaamaan, että olisi hauska saada hevosesta pitkästä aikaa talvisia kuvia. Täytyy hiippailla kameran kanssa tallille niin kauan kuin on vielä lunta. Jos tässä nyt enää ehtii kun tuo näkyy kovaa vauhtia sulavan.
tiistaina, helmikuuta 03, 2009
Ruunan kuulumisia
Minä voin hyvin ja olen laihtunutkin kun me liikutaan ja leikitään niin paljon Junnuarabin kanssa. Jos muuten ihmettelette miksi vähän päästä kommentoin lihavuuskuntoani niin voin kertoa, että minun kilot on maten päähänpinttymä ja se huolestuu heti jos olen muka liian paksu. Hah, voisi pikemminkin huolehtia omasta painostaan kun se on alkanut käydä aika tuhdiksi!
Olen siis laihtunut paitsi että olen kyllä leventynyt edestä ja minulle vähän liian leveänä ostettu satula istuu nyt paremmin. Matte osti tuon satulan ihan tarkoituksella kun viime aikoina minun on pitänyt vaihtaa satulaa puolen vuoden välein kun minun kunto kasvaa ja levenen niin hurjasti. Minä kasvan vielä vähän muutenkin kun olen kumminkin vasta kuusivuotiaaksi kääntynyt ja minun rotuiset on fyysisesti ihan aikuisia vasta kahdeksan vanhoina. Eli voi kyllä olla, että pudotan vielä jouhetkin pariin kertaan.
Asun edelleen sen yhden tamman kanssa Pikkutallissa. Viihdyn hyvin mutta se tamma käyttäytyy aika nolosti: on raukka niin ihastunut meikäläiseen, että huutaa perään ja ryskyttää karsinaa jos menen vaikka töihin. Siis kyllähän minäkin siitä tammasta tykkään ja me nenitellään ja vähän suukotellaankin mutta ei tässä nyt sentään mikään pariskunta olla vaikka olosuhteiden pakosta yhdessä asutaankin.
Matte on iloinnut kun ensi kertaa minun häntäjouhet on kasvaneet niin pitkäksi, että ne näkyvät loimen häntäläpän alta. Saan kuulemma ehkä ensi kesäksi jonkun keinotekoisen hännänjatkeen kun jouhettomalla hännällä on vähän vaikea hätistellä ötököitä. Onneksi kesälaitumeni ovat tuulisia eikä ötököitä ole siellä koskaan kovin paljon. Toivottavasti saan jonkun järkevän värisen hännän eikä matteen iske pihiys. Olisi aika noloa jos olisi vaikka paalinarusta tai villalangasta tehty häntä!
Matte haaveilee omasta trailerista jossa minun olisi mukava matkustaa kursseille ja tapahtumiin ja lomille ja ties vaikka kisoihinkin. Ongelma on vaan se, että pelkkä traikku ei riitä vaan matte tarvitsisi myös kunnollisen vetoauton. Papan mielestä minuun on turha hassata rahaa eikä minun tarvitse muka matkustella mihinkään tai voin kulkea laina- tai vuokra-autolla. Mitähän pappa sanoisi jos sen pitäisi kulkea vuokra-autolla! Ai niin, ei papalla olekaan omaa autoa vaan se käyttää maten tai lainaa muualta. Kai se on minunkin vaan pakko pärjätä ilman traikkua vaikka olisikin komeaa matkustella, varsinkin, jos olisi se pitkä häntä.
Minä voin hyvin ja olen laihtunutkin kun me liikutaan ja leikitään niin paljon Junnuarabin kanssa. Jos muuten ihmettelette miksi vähän päästä kommentoin lihavuuskuntoani niin voin kertoa, että minun kilot on maten päähänpinttymä ja se huolestuu heti jos olen muka liian paksu. Hah, voisi pikemminkin huolehtia omasta painostaan kun se on alkanut käydä aika tuhdiksi!
Olen siis laihtunut paitsi että olen kyllä leventynyt edestä ja minulle vähän liian leveänä ostettu satula istuu nyt paremmin. Matte osti tuon satulan ihan tarkoituksella kun viime aikoina minun on pitänyt vaihtaa satulaa puolen vuoden välein kun minun kunto kasvaa ja levenen niin hurjasti. Minä kasvan vielä vähän muutenkin kun olen kumminkin vasta kuusivuotiaaksi kääntynyt ja minun rotuiset on fyysisesti ihan aikuisia vasta kahdeksan vanhoina. Eli voi kyllä olla, että pudotan vielä jouhetkin pariin kertaan.
Asun edelleen sen yhden tamman kanssa Pikkutallissa. Viihdyn hyvin mutta se tamma käyttäytyy aika nolosti: on raukka niin ihastunut meikäläiseen, että huutaa perään ja ryskyttää karsinaa jos menen vaikka töihin. Siis kyllähän minäkin siitä tammasta tykkään ja me nenitellään ja vähän suukotellaankin mutta ei tässä nyt sentään mikään pariskunta olla vaikka olosuhteiden pakosta yhdessä asutaankin.
Matte on iloinnut kun ensi kertaa minun häntäjouhet on kasvaneet niin pitkäksi, että ne näkyvät loimen häntäläpän alta. Saan kuulemma ehkä ensi kesäksi jonkun keinotekoisen hännänjatkeen kun jouhettomalla hännällä on vähän vaikea hätistellä ötököitä. Onneksi kesälaitumeni ovat tuulisia eikä ötököitä ole siellä koskaan kovin paljon. Toivottavasti saan jonkun järkevän värisen hännän eikä matteen iske pihiys. Olisi aika noloa jos olisi vaikka paalinarusta tai villalangasta tehty häntä!
Matte haaveilee omasta trailerista jossa minun olisi mukava matkustaa kursseille ja tapahtumiin ja lomille ja ties vaikka kisoihinkin. Ongelma on vaan se, että pelkkä traikku ei riitä vaan matte tarvitsisi myös kunnollisen vetoauton. Papan mielestä minuun on turha hassata rahaa eikä minun tarvitse muka matkustella mihinkään tai voin kulkea laina- tai vuokra-autolla. Mitähän pappa sanoisi jos sen pitäisi kulkea vuokra-autolla! Ai niin, ei papalla olekaan omaa autoa vaan se käyttää maten tai lainaa muualta. Kai se on minunkin vaan pakko pärjätä ilman traikkua vaikka olisikin komeaa matkustella, varsinkin, jos olisi se pitkä häntä.
maanantaina, tammikuuta 19, 2009
Kulman uusi kundi ja uudet kengät
Minä vaihdoin taas tarhaa ja porukkaa ja nyt on kyllä kivempaa kuin ennen. Minun kanssa tarhaa nykyään Junnuarabi ja me sijaitaan Isossa Alatarhassa. Me pojat leikitään ja nahistellaan ja seisoskellaan kylki kyljessä ja tullaan hyvin juttuun. Junnu on sellainen välitön persoona ja minäkin päästän lapsellisen puoleni valloilleen kun ollaan kimpassa.
Matte arvelee, että saatan nyt taas laihtua kun liikun koko päivän enkä vaan jökötä paikallani niin kuin edellisessä tarhaporukassa. Me ollaan Junnun kanssa kuulemma kuin Ohukainen ja Paksukainen vaikka tuon Paksukaisen täytyy viitata minun komeaan lihasmassaan Junnun rääpälemäisyyden ja ruikkuisuuden rinnalla. Adjutantin kanssa me taas oltiin Majakka ja Perävaunu koska Adjis on niin korkea ja pitkä ja minä lyhyt ja aika matala.
Muutakin muutosta on ollut. Muutin yhden tamman kanssa Pikkutalliin ja me asutaan täällä kahdestaan nyt toistaiseksi. Täällä minun ei tarvitse stressata automaattisten juomakuppien kanssa koska täällä on vanhanaikaiset juottoaltaat joihin vesi pitää kantaa. Pysyypä matte puuhassa.
Sitten minä sain kengät etukavioihin kun alkoi pikkuisen potuttaa ja käydä käpälään tuo kovassa ja lumettomassa maassa liikkuminen. Nyt olen aikas tyytyväinen ja kengätkin on pysyneet jalassa vaikka välillä vähän koliseekin. Kengityksen hoiti minun suosikkiseppä vaikka kyllä minä sille mieltä osoitin kun se naulasi kenkää kiinni. Silloin matte kuulkaas suuttui ja minä katsoin, että kannattaa nyt olla ihan hiljaa ja kiltisti se loppukengitys.
Vaikka matte on yleensä hirmu lepsu niin joskus se saa semmoisen raivarin, että oksat pois. Silloin kantsii vaan olla niin kuin ei olisikaan ja hoitaa hommat eleettömästi ja hyvin niin sitten matte leppyy ja kehuu ja saatttaa antaa namiakin.
Minä vaihdoin taas tarhaa ja porukkaa ja nyt on kyllä kivempaa kuin ennen. Minun kanssa tarhaa nykyään Junnuarabi ja me sijaitaan Isossa Alatarhassa. Me pojat leikitään ja nahistellaan ja seisoskellaan kylki kyljessä ja tullaan hyvin juttuun. Junnu on sellainen välitön persoona ja minäkin päästän lapsellisen puoleni valloilleen kun ollaan kimpassa.
Matte arvelee, että saatan nyt taas laihtua kun liikun koko päivän enkä vaan jökötä paikallani niin kuin edellisessä tarhaporukassa. Me ollaan Junnun kanssa kuulemma kuin Ohukainen ja Paksukainen vaikka tuon Paksukaisen täytyy viitata minun komeaan lihasmassaan Junnun rääpälemäisyyden ja ruikkuisuuden rinnalla. Adjutantin kanssa me taas oltiin Majakka ja Perävaunu koska Adjis on niin korkea ja pitkä ja minä lyhyt ja aika matala.
Muutakin muutosta on ollut. Muutin yhden tamman kanssa Pikkutalliin ja me asutaan täällä kahdestaan nyt toistaiseksi. Täällä minun ei tarvitse stressata automaattisten juomakuppien kanssa koska täällä on vanhanaikaiset juottoaltaat joihin vesi pitää kantaa. Pysyypä matte puuhassa.
Sitten minä sain kengät etukavioihin kun alkoi pikkuisen potuttaa ja käydä käpälään tuo kovassa ja lumettomassa maassa liikkuminen. Nyt olen aikas tyytyväinen ja kengätkin on pysyneet jalassa vaikka välillä vähän koliseekin. Kengityksen hoiti minun suosikkiseppä vaikka kyllä minä sille mieltä osoitin kun se naulasi kenkää kiinni. Silloin matte kuulkaas suuttui ja minä katsoin, että kannattaa nyt olla ihan hiljaa ja kiltisti se loppukengitys.
Vaikka matte on yleensä hirmu lepsu niin joskus se saa semmoisen raivarin, että oksat pois. Silloin kantsii vaan olla niin kuin ei olisikaan ja hoitaa hommat eleettömästi ja hyvin niin sitten matte leppyy ja kehuu ja saatttaa antaa namiakin.
perjantaina, tammikuuta 09, 2009
Ruuna potee
Minulla tuossa loppiaisena nipisteli vähän vatsaa ja kävinkin sitten tarhassa makaamaan ja lepäämään eikä heinäkään oikein uponnut. Olisin siinä kaikessa rauhassa huilinut vähän ja ottanut sitten ruokaa mutta matte ryntäsi komentamaan minua ylös ja sitten se kuunteli minun mahaa ja tökki ikeniä ja raahasi perässään kävelemään vaikka olisin halunnut pötköttää.
Vähän ajan päästä tuli sitten lääkäri, se sama, joka hoiti minua viimeksi juhannuksen pyhinä. Me hevoset sairastutaan aina strategisesti pyhien tienoilla niin, että meidän arvomme totisesti tuntuu omistajan lompakossa. Niin siis tuli se lekuri ja tökkäsi minuun kipupiikin ja sitten olisinkin halunnut mennä heti syömään mutta minun ei annettu (sain kunnon ruokaa vasta seuraavana päivänä!) vaan minun nenästä laitettiin letku sisään ruokatorveen ja sain nestettä kun olin muka juonut liian vähän ja kuivunut liikaa.
En kai minä nyt väkisellä juo jos ei ole kerran jano. Matte oli ihan öönä kun se on koko pakkaskauden kantanut minulle tarhaan lämmintä vettä mutten minä ole sitä juonut vaan kaverit. Joskus olen maten katsellessa ottanut hämäykseksi hörpän. Lääkäri käski antaa minulle ensialkuun löysää lesevelliä ja jos en juo vettä niin minun pitää saada omenamehua.
Mehu onkin siksi hyvää, etten varsinkaan enää tahtoisi juoda vettä vaan ottaisin pelkkää mehua juomaksi. Matte repii haiveniaan ja kutsuu minua rumilla nimillä mutta minä poika en välitä vaan tahdon vellini ja omenamehuni.
Minulla tuossa loppiaisena nipisteli vähän vatsaa ja kävinkin sitten tarhassa makaamaan ja lepäämään eikä heinäkään oikein uponnut. Olisin siinä kaikessa rauhassa huilinut vähän ja ottanut sitten ruokaa mutta matte ryntäsi komentamaan minua ylös ja sitten se kuunteli minun mahaa ja tökki ikeniä ja raahasi perässään kävelemään vaikka olisin halunnut pötköttää.
Vähän ajan päästä tuli sitten lääkäri, se sama, joka hoiti minua viimeksi juhannuksen pyhinä. Me hevoset sairastutaan aina strategisesti pyhien tienoilla niin, että meidän arvomme totisesti tuntuu omistajan lompakossa. Niin siis tuli se lekuri ja tökkäsi minuun kipupiikin ja sitten olisinkin halunnut mennä heti syömään mutta minun ei annettu (sain kunnon ruokaa vasta seuraavana päivänä!) vaan minun nenästä laitettiin letku sisään ruokatorveen ja sain nestettä kun olin muka juonut liian vähän ja kuivunut liikaa.
En kai minä nyt väkisellä juo jos ei ole kerran jano. Matte oli ihan öönä kun se on koko pakkaskauden kantanut minulle tarhaan lämmintä vettä mutten minä ole sitä juonut vaan kaverit. Joskus olen maten katsellessa ottanut hämäykseksi hörpän. Lääkäri käski antaa minulle ensialkuun löysää lesevelliä ja jos en juo vettä niin minun pitää saada omenamehua.
Mehu onkin siksi hyvää, etten varsinkaan enää tahtoisi juoda vettä vaan ottaisin pelkkää mehua juomaksi. Matte repii haiveniaan ja kutsuu minua rumilla nimillä mutta minä poika en välitä vaan tahdon vellini ja omenamehuni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)