keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009



Mikä ratsastuksessa on niin ihmeellistä?

Ihme on hevosessa,

sen lämmössä ja turvallisuudessa,

sen höyryävässä hengityksessä,

sen koko olemuksessa.


LEENA-MAIJA ROSSI




tiistaina, joulukuuta 29, 2009

Pyhiä ja maastoja

Me ollaan maastoiltu paljon maten kanssa nyt pyhinä. Joskus ihan kaksistaan, joskus Kenttähevosen ja sen emännän kanssa ja joskus on ollut koiria mukana.

Kerran jouduin lähtemään ulos kesken iltatorkkujen kun odottelin iltaheiniä lämpimässä tallissa. Melkein keskellä yötä siis! Silloin me mentiin metsään vaan kahdestaan maten kanssa. Oli aika kylmä ja kuu paistoi eikä matte ottanut otsalamppuakaan vaan höpötti hevosten hyvästä yönäöstä. Hyvin minä näin, mutta jotkut varjot olivat aika outoja ja minä olin välillä pikkuisen pörheänä ihan vain huvin vuoksi.

Minulla olisi ollut turvallisempi olo jos koirat olisivat olleet mukana ja kulkeneet edellä ja Yön Pedot ja Hirviöt olisivat napanneet ne ensiksi. Nyt minun piti varoa itse koko ajan kaikkea eikä se helpottanut yhtään, että matte ei ottanut minua vakavasti vaan minun piti jatkaa eteenpäin ja joskus matte hihittikin.

Ajatelkaa, että joku nauraa kun toisella on henkiinjääminen kyseessä! Ihminen on sitten nurjamielinen elukka.

lauantaina, joulukuuta 26, 2009

Ruunan joulu

Meillä tuulee ja tuiskuaa ja Tapaninmaaston jälkeen sain onneksi jäädä sisään syömään päiväheiniä. Yleensä minä tykkään ulkoilla, mutta parin sentin lumi- ja jääkuorrutus naamassa ja jaloissa (muuta minusta ei loimien alta näy kun olen nykyään klipattu urheiluhevonen) ja silmiin osuvat jääkiteet eivät kuulu suosikeihini.

Me mentiin tänään maastoon maten ja Kenttiksen ja sen emännän kanssa ja otettiin mukaan yksi koirakin. Metsässä ei onneksi tuullut ja polutkin olivat jo aika hyvät, mutta aukeilla paikoilla sai välillä kahlata tuulen kasaamissa lumidyyneissä melkein kainaloita myöten. Huh, se oli rankkaa! Matte tietysti väitti, että se teki minulle hyvää.

Metsässä tuli vähäsen napsittua kuusenoksia ja laukkaa painelin välistä aika lujaa. Eilen jouduin olemaan kuuliainen estehevonen, mutta tänään oli onneksi lupa vähän irrotella. Matte joutui jopa muistuttamaan minua ihan kuolaimella, ettei se tahdo, että lähden kisaamaan Kenttiksen kanssa. Urheiluhengen puutetta matelta, sanon minä. Olisin vilahtanut Kenttiksen ohi ja jätkä olisi jäänyt kuin seisomaan ja minä olisin painellut jo kaukana ja voittanut!

Joulun kunniaksi olen saanut yhden ylimääräisen omenan ja pari palaa kuivaa leipää. Me hevoset emme oikein kestä isoja muutoksia ruokavaliossa, vaan meille tulee herkästi maha kipeäksi. Siksi herkkuja annetaan vain hyvin kohtuudella. Matella on kuulemma pari hyvää jouluomenaa vielä jemmassa minulle ja leipääkin on ja tallin seinällä minulla on oma nimikoitu piparkakku, josta saan maistaa ainakin vähän.

Ihan parasta ovat kyllä olleet Kenttiksen porukoiden tuomat kuusenhavut! Niitä on mukava pureskella ajankuluksi ja niillä oksilla voi leikkiä köydenvetoa ja kuusenneulaset raikastavat hengityksenkin. Kuusenjuurista saa kuulemma yskänlääkettä jos joskus saan sitkeän köhän.


maanantaina, joulukuuta 21, 2009

Ruunan vinkit

Mikäli satut olemaan hevonen, jonka tulee hallita sliding stopit, mutta haluat talvella harrastaa muutakin kuin maneesia, tämä on sinulle: Jos ties minkä sattuman kautta slaidareissasi on hokinreiät, niihin kannattaa slide- ja muiden harjoitusten ajaksi laittaa earit (matte löysi linkin taatusti maailman kalleimpiin eareihin jos tuo on parihinta). Silloin kierteet eivät kulu ja hokit saa harjoitusten jälkeen ruuvattua kätsysti paikoilleen.



lauantaina, joulukuuta 12, 2009



Hevosen vapaus loppui siihen kun ihminen tuli sen elämään.
Hevonen otettiin kiinni, valjastettiin, pantiin liekaan,
suljettiin talliin, mihin se vapaana ei olisi koskaaan alistunut.
Villihevosen ja nykyisen hevosen välinen ero on tässä.
Hevonen ei ole kesyyntynyt, se on vain menettänyt osan vapaudestaaan.

Hilpeä ja huikentelevainen on hevonen.
Se harrastaa hevosenleikkiä ja aisan yli potkimista.
Sillä on taipumusta raskasmielisyyteen.

Kun hevonen pillastuu, se toteuttaa itseään,
väkivaltaisesti.

Hevonen on yhtä viisas kuin ihminen mutta yksinkertaisempi.
Ihmisessä on paljon hevosta, mutta ei yhtä puhtaassa muodossa.

Hevonen on kaunis eläin. Se on luotu
hevosen kuvaksi.

ERNO PAASILINNA



perjantaina, joulukuuta 11, 2009

keskiviikkona, joulukuuta 09, 2009

Elämäni hevoset vol. 2; rakas ruuna

Ensimmäinen osa löytyy tästä.

Elämäni hevosia koskeviin pohdintoihin on reilussa parissa vuodessa tullut yllättävän paljon uutta perspektiiviä. Hevosrakkaani ovat pysyneet samoina, mutta lisäkokemuksen ja -opiskelun kautta olen alkanut nähdä ne uusin silmin.

Ensimmäinen rakkaistani, lv-ruuna, opetti tasapainon ja selässä pysymisen lisäksi huomattavan paljon vastuuntunnosta ja vastavuoroisuuden merkityksestä. Opin rakastamaan ja luottamaan hevoseen ehdoitta ja se vastasi näihin tunteisiin tekemällä puolestani mitä tahansa, mitä vain osasin ja keksin pyytää. Se ylitti huteron sillan ja suot ja ohitti sadettajat, nuo maailman pelottavimmat suhisijat.

Tuon ruunan kanssa opin sen, että kun hevonen luottaa, on ihmisen velvollisuus olla tuon luottamuksen arvoinen. Jälkikäteen ajatellen on itsestään selvää, ettei hevosta ratsasteta yli sillan, jonka kestävyydestä ei ole varmuutta. Onneksi silta kesti, luottamus säilyi ja tyttö kasvoi naiseksi ja pääsi tyhmänrohkeudestaan ainakin suurimmalta osin eroon.

Viimeisinä yhteisinä kesinämme ruuna laidunsi ja liikkui muutenkin täysin vapaasti pihapiirissä. Se oli aina siellä missä minäkin. Korkeintaan pari minuuttia kerrallaan se kokeili villin ja vapaan hevosen elämää pihan toisella puolella ilman näköyhteyttä minuun. Saatoin lojua nurmikolla lukemassa kun hevonen jotain säikähdettyään laukkasi luokseni, pysähtyi, tönäisi turvallaan vähän jalkaani tai kättäni ja jatkoi sitten omia hevosmaisia juttujaan.

Minulla ei käynyt edes mielessä, että voisin jäädä hevosen alle, jos se säikähtäessään sinkoaa arvaamattomaan suuntaan. Vaikka ruuna olisi ollut kuinka kauhuissaan, en ollut sille sokea piste, vaan tuki, turva ja toivottavasti myös ystävä.

Tämän ensimmäisen varsinaisen hevosrakkaani kanssa toimin pitkälti vaistonvaraisesti, toki ratsastuskoulun oppeja peruskäsittelyssä ja -ratsastuksessa noudattaen. Ihmislapsi on 14-vuotiaana vielä paljon vaistoissaan kiinni, selvästi aikuista enemmän. Niin oli ainakin minun kohdallani. Jonkin vaistoissani on täytynyt olla kohdallaan, koska tuo hevossuhde toimi lähes täydellisesti peräti kymmenen vuoden ajan.

Tuon hevosen kanssa kasvoin aikuiseksi ja opin olemaan luontevasti ja rauhallisesti hevosten kanssa. Paljolti ruunan ansiosta minusta tuli hevosten kanssa sopivan itsevarma ja omaa maalaisjärkeään käyttävä sekä vaistojaan uskova ihminen.
Myöhemmin tämä johti siihen, missä nyt mennään: En enää usko kaikenkarvaisia asiantuntijoita sokeasti ja vain siksi, että he ovat laajalti tunnettuja. Nykyisin osaan poimia eri ihmisiltä eri asioita, juuri niitä, jotka sopivat minun tapaani toimia ja auttavat minua kehittymään tällä valitsemallani tiellä.


Makasin tallinedusnurmikolla kun ruuna päätti
päivätorkkunsa sisällä viileässä ja tuli ulos helteeseen
laiduntamaan. Kamera sattui olemaan hollilla. Älkää
kokeilko samaa kotona, en minäkään näin enää tekisi.



maanantaina, joulukuuta 07, 2009

Nyt repes. Tällä tavoin Ruuna klipataan ensi talvena! Tai ehkä joku tundramaisema tai Kalliovuorten siluetteja tms.

On muuten ensimmäinen kerta kun tulen ajatelleeksi elävää hevosta ja sen nahkaa taideteoksen pohjana.

sunnuntaina, joulukuuta 06, 2009

Suomalaiset hevoset sodassa


Huoltokuljetusta kantosatuloissa etulinjaan suon ylitse kesällä 1941






Hevosille, jotka kaatuivat sodassa


Jäätyneet ikkunat säteilevät,
valkeata ja sinistä,
heinissä oli kukkia,
pihalla lunta.

Pieni hevonen kaaduit sodassa niinkuin miehet,
harjasi jäätyi kiinni maahan niinkuin heidän hiuksensa,
kylkesi oli revennyt auki,
mahasi, jossa olit kantanut varsaa oli revennyt
veriseksi kuopaksi,
elämänluola sinussa oli särkynyt
ja varsasi oli murskaantunut syntymättömänä.

Kavioissasi oli muisto kyläteistä, joita olit kulkenut
vetäen heinäkuormaa, viljakuormaa,
suurissa silmissäsi oli puron kuvat,
sinä kuolit niinkuin miehet.

Nyt harjassasi on lunta,
se on raskas, tuuli sitä lennättää kuin tuhkaa
mustaa lunta.

HELVI HÄMÄLÄINEN



torstaina, joulukuuta 03, 2009

Ruuna ja Sukkisvalmentaja

Matte puki minut tässä hiljan sukkisratsastusvermeisiin, teki minun maasta tehtävät alkuharjoitukset minun kanssa ja kömpi selkään. Me tehtiin siinä alkuverryttelyä ja taivuttelua ja minä olin oikein hyvin kuulolla ja tein ihan kaiken, mitä matte pyysi. Sitten matte tuli alas, ja minä ajattelin, että se oli siinä. Vielä mitä! Minun sukkisratsastusvalmentaja tuli itse minun selkään ja se oli taas aluksi tosi kummallista kun en päässyt oikein paineesta pois.

Minulla on yleensä vähän ymmärtämisvaikeuksia kun joku uusi pelkästään sukkisratsastuksen osaaja tulee minun selkään. Aika pian yhteinen sävel kuitenkin löytyy ja minusta on kiva tehdä yhteistyötä. Nyt minua kuitenkin kiukutti aika paljon ja kiemurtelin kovasti ja selitin valmentejalle, etten osaa enkä ainakaan halua. (Viimeksi kun Valmentaja oli minun kanssa niin en kiemurrellut vaan aloin heti töihin.)

Ei auttanut kiemurtelu yhtään, joten aloin olla vastahankainen etenemään ja melkein keulinkin kerran. Muistin kumminkin, ettei semmoista tehdä ratsastajan kanssa ja yritin sitten vain juosta Valmentajan alta pois. Se ei päästänyt minua vaan vaati ja vaati ja lopulta minun oli annettava periksi ja tehtävä kuten valmentaja tahtoi. Se oli kyllä ihan syvältä aluksi, mutta sitten aloin innostua hommasta ja tein kaiken ihan tosi hyvin.

Matte häpesi kuulemma silmät päästään sen minun temppuilun aikana, vaikka kyllä se tuntuu ihan hyvin silti näkevän. Ei se ole pudonnut ojiin tai mitään ja ruokaakin osaa antaa oikealla mitalla. Vai olisivatko annokset vähän pienentyneet? Matte kyllä väittää, että eivät.

Valmentajan mielestä minä olin päässyt liian helpoilla, eikä minulta ollut muka aikoihin vaadittu mitään vaikeaa. Se on ihan puppupuhetta, koska joka viikko joudun opettelemaan uusia juttuja. Viimeksi jouduin tekemään kamalasti aivotyötä kun harjoittelin sarjaesteitä. En minä ikinä hankaa vastaan kun maten tai Sukkistädin kanssa opetellaan uusia asioita, päinvastoin. Minusta on aina kiva oppia uutta!

Valmentaja kehui minun työmotivaatiota sitten kun se meni päälle ja vielä minun kuolaintuntumaa, joka on jo ihan kuin oikeilla sukkisratsastushevosilla. Väistöt ja lisäykset menivät kanssa tosi hyvin heti kun suostuin yhteistyöhön. Lopuksi Valmentaja sanoi, että olen lahjakas ja mielenkiintoinen ja että se tekee kyllä mielellään töitä minun kanssa. Niistä asioista tein maten ylpeäksi ja paljon se minua sitten rapsuttelikin.

Matte sai noottia siitä, että sen oma tasapaino on vinossa vasemmalle ja minä joudun korjaamaan maten tasapainoa ja minun oikea puoli on sen takia tullut tyhjäksi. Matte rupesi onneksi heti korjaamaan istuntaansa ja uskoo, että me saavutetaanheti parempia tuloksia kun matte saa itsensä kuriin ja ojennukseen.



sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009



Tänään ei kierretä tunnista toiseen
pölyistä paahtavaa jaloittelutarhaa.
Tänään sataa, niin että
ikkunat helisevät.
Ovet on suljettu, katossa palaa
lamppurivi.
Aamutalli on tehty. Huokaisuja rouskutusta.
Istumme käytävällä: unkarilainen
jolla on saksalainen nimi, saksalainen
jolla on mitä saksalaisin nimi,
pari englantilaista yksi suomalainen
muutama ruotsalainen, muutama hyvin koditon.
Eri kielillä laulamme hempeitä lauluja
kodista, tunteista, rakkaudesta.
Rasvaamme satuloita, hajotamme suitset osiin
ja kokoamme jälleen.
Rouskutusta, huokaisuja.
Hempeitä lauluja rakkaudesta.

SIRKKA TURKKA




lauantaina, marraskuuta 28, 2009

Yli kaksoisesteiden

Minun estevalmennus on edennyt niin pitkälle, että oli aika kokeilla kaksoisestettä. Minä olen kyllä hypännyt irtona sarjoja ja in n' outeja, mutta ratsastajan kanssa olen tähän asti mennyt vain yksittäisiä esteitä.

Me mentiin sitten maten kanssa maneesiin. Siellä oli Kenttähevonen lopettelemassa omia esteharjoituksiaan. Matte pyysi jättämään minua varten Kenttiksen kaksoisesteen mutta paljon madallettuna. Pöh, ihan kuin minä en muka olisi päässyt yli yhtä korkeista aidoista kuin Kenttis!

Kenttiksen emäntä kysyi, että lyhennetäänkö esteväliä minua varten kun Kenttis on kumminkin yli 20cm meikistä isompi. Maten mielestä väliä ei tarvinnut lyhentää, minä joudan kuulemma venymään. Oikeasti minun ei tarvitse isojen kavereiden puomi- tai esteväleille juuri venyttää kun minä olen iso hevonen mutta vaan pienemmässä koossa ja minulla on tosi hienot ja pitkät matkaavoittavat askeleet.

Ensin me verryteltiin maten kanssa vähän ja sitten me suunnattiin kohti esteitä. Matte vaan teki sellaisen mokan, että katsoi siinä suoralla vaan sitä kaksoisesteen toista puoliskoa eikä kiinnittänyt mitään huomiota siihen ensimmäiseen. Minä kyllä tajusin, että se toinen olisi pitänyt hypätä, mutten tiennyt, mitä sen ensimmäisen esteen kanssa tehdään, kun matte ei tuntunut huomaavan sitä ollenkaan. Minä sitten päätin hidastaa ennen sitä ensimmäistä estettä ja astuin siitä varovasti yli.

Mattea nauratti aika tavalla ja se pyysi minulta anteeksi ja toisella yrityksellä se muisti katsoa sitä ensimmäistä estettä. Minä hyppäsinkin sen tosi hienosti, mutta kiipesin varovasti käynnissä yli sen toisen osan, jota matte ei ollut ehtinyt kunnolla katsoa. Matte oli taas huvittunut - en kyllä yhtään tajua, että miksi - ja sitten me kokeiltiin sitä sarjaa niin, että vain ensimmäisessä esteessä oli yhtään korkeutta ja toisessa puomit olivat alhaalla.

Siitä minä laukkasin maten ohjeiden mukaan täysin sulavasti yli ja sitten toinenkin este pystytettiin kunnolla ja minä hyppäsin kummatkin ihan peräkkäin, noin vain! Se oli ihan tosi helppoa heti, kun matte vaan tajusi selittää minulle, että mitä kummaa se oikein tahtoo. En minä kumminkaan osaa ajatuksia lukea, vaikka hirmu fiksu olenkin.

Tänään me maastoiltiin kaatosateessa ja se oli tyhmää ja sade tuntui ihan oudolta ja ikävältä kun se osui minun karvattomaan nahkaan. Matte on nimittäin ajellut minun luonnollisen vettähylkivän karvapeitteeni melkein kokonaan pois ja minä joudun pitämään takkia sisälläkin! En ole oikein tyytyväinen ratkaisuun, vaikka se täytyy kyllä sanoa, että töitä on viileämpi tehdä kun ei ole paksua talviturkkia hiostamassa.



lauantaina, marraskuuta 21, 2009

Yli esteiden

Meillä oli tänään maten kanssa estetreenit. Matte esiintyi sukkisratsastustamineissa ja laittoi minullekin sukkisvermeet päälle. Suojatkin piti laittaa, kuulemma siksi, jos vaikka hyppään keskelle estettä niin että puomit sinkoilevat. Niin kuin minä muka niin tekisin!

Kenttähevosen emäntä auttoi mattea roudaamaan puomeja. Alkuverryttelyn yhteydessä me mentiin vähän ravipuomeja ja sitten hypättiin monta kertaa pienen pientä pystyestettä. Ekan kerran minä hyppäsin niin korkealta, että matte meni ihan valkoiseksi ja alkoi änkyttää. Hyvin se kyllä seurasi minun hypyssä ja ne muut hypyt minä otin sitten vähemmällä ilmavaralla, eikä matteakaan pelottanut enää niin kovin.

Semmoista harjoitusta tehtiin kanssa, että menin ne ravipuomit ravissa ja sen jälkeen nostettiin laukka ja hypättiin se pystyeste. Esteen jälkeen minun piti koota laukkaa, siirtyä raviin ja mennä taas ne puomit. Rankkaa kun välillä pitää venyä ja välillä mennä kasaan, oloni oli kuin jollain mittarimadolla: Ω Ω Ω. Onneksi koko rupeama oli aika lyhyt ja minä sain rentoutua ja huilia kunnolla loppuverryttelyssä.

Tallissa matte harjasi minut ja rapsutteli ja karsinassa sain vielä porkkanan. Minä luulen, että me ruvetaan nyt hyppäämään vähäsen enemmän ja mennään ehkä estetunneillekin joskus, ainakin matte jutteli jotain sellaista.


maanantaina, marraskuuta 16, 2009




Juuret

Ruuna alkaa olla kunnon talvikarvassa. Juuri paksu karva toi esiin hämmästyttävän selkeitä yhtäläisyyksiä takhin - tunnetaan myös mongolian villihevosena ja przewalskin hevosena - ja curlyn välillä. Näitä ovat pienehkön koon, vahvojen raajojen ja tiiviin, kompaktin rakenteen lisäksi myös huomattavan pienet korvat ja sieraimet. Myös silmät ovat pienet, mutta tulvillaan älyä ja nokkeluutta, joiden turvin selvitä alkukantaisissa oloissa.



Curlyt tulevat takhien tavoin toimeen erittäin niukalla ravinnolla ja ylensyöttämistä tuleekin varoa. Curly voi kehittää - muiden alkukantaisten rotujen tavoin - herkästi kaviokuumeen liian rehevällä laitumella.
Lisää curlyista selvällä suomen kielellä voi lukea täältä. Englanniksi tietoa on saatavilla runsaammin, alkuun pääsee esim. ICHO:n sivuilta.

Takheista lisää esim. niiden kotiuttamisprojektin sivuilta.


Erilaisista kuvakulmista huolimatta näissä naamoissa
on mielestäni paljon yhteistä: otsa on leveä ja silmät
ovat kaukana toisistaan. Huomaa pikkuiset sieraimet.




torstaina, marraskuuta 12, 2009

Talvirenkaat

Tänään me mentiin maten ja niitten inhottavien piskien kanssa vähän riimukävelylle metsään. Minusta on epäreilua, että koirapahukset saavat olla vapaina ja voivat syödä koko ajan ja minun pitää olla narussa. Jos me lompsitaan niin, että mattekin kävelee, niin minä saan välillä napsia kortetta ja kanervaa ja muuta spesiaalia, jota tallilla ei ole tarjolla, mutten koskaan vapaasti laiduntaa metsässä. Riistoa!

Äksyilin koirille kun en uskaltanut matelle kiukutella, mutten osunut tänään yhteenkään rakkiin kaviolla tai hampailla, en edes siihen vanhaan ja kuuroon, joka yleensä aika helposti ottaa osumaa. Toisaalta en yleensä viitsi sitä vanhusta niin kovin kiusata kun se on niin avuton, mutta siihen keskimmäiseen tahtoisin totisesti upottaa hampaani. Se koira nimittäin yrittää komennella minua silloin kun olen jo maten komennossa ja riimussa kiinni. Kun olen vapaana, niin ei se pelkurirakki uskalla tulla lähellekään minua saati haukkua jotain komentoja. Se on pohjimmiltaan hirveä raukkis.

Metsässä oli muuten kivaa, mutta mattea alkoi aika pian väsyttää ja minä jouduin kantamaan sen kotiin! Kotona odotti minun kengittäjä, joka juuri viimeisteli kamuani Kenttähevosta, jolle laitettiin uudet kengät ja niihin hokit ja vielä tilsakumitkin. Minä aloin vähän ounastella pahinta ja jouduinkin tuleen heti Kenttiksen jälkeen.

Minulla ei ole ollut kenkiä kuin keväällä viimeksi, mutta nyt kun voi koska tahansa tulla liukasta niin matte halusi minulle nastarenkaat alle. Minun kengissä on ollut pysymisongelmia kun minä poljen kengät helposti irti. Matte joskus epäileekin, että irrottelen niitä tahallani, etten joutuisi töihin.

Kengittäjä halusi koettaa uutta juttua ja kuumasovittaa minun kengät. Se tarkoittaa sitä, että punaisena hehkuva kenkä painetaan kavioon, jolloin kavion pohjasta palavat kaikki pienetkin epätasaisuudet pois ja kenkä istuu ja pysyy paremmin. Minulle ei ollut ennen tuota kuumasovitusta tehty ja kengittäjä varoittelikin, että matte pitäisi minusta vähän kiinni.

Matte seisoi siinä minun turvana kun kenkä painettiin minun kavioon. Siitä kuului sihinää (ei haitannut) ja tuprahti savua (ei haitannut) ja ilmoille tuli paha käry (haittasi vähän). Matte sanoi, että haju oli sama kuin jos hius syttyy palamaan paitsi tietenkin voimakkaampi. Minä nuuskuttelin sieraimet suurina sitä hajua ja kurkin taapäin ja sovituksen jälkeen halusin haistella lähempää, että mitä minun kavioille oikein on tehty.

Onneksi jalkani olivat kuitenkin ihan kokonaiset ja pienen lisävuolun ja muutaman sovituskerran jälkeen ne kengät viilennettiin ja niihin laitettiin hokit ja sitten ne lyötiin kavioon ihan normaalisti. Nyt minulla on hokkikengät kaikissa jaloissa ja liukkaat saavat tulla.



tiistaina, lokakuuta 27, 2009

Töitä ja Stacy

Minulla on töitä nyt selvästi enemmän kuin ennen kun matte palasi saikulta. Tallitöitä se ei tee vieläkään, lääkäri on kuulemma kieltänyt. Minua taas ei ole vielä klipattu ja on kamalan rankkaa tehdä töitä ratsastajan kanssa kun tulee niin hikikuuma. Eilen harjoittelin maten kanssa maneesissa ja olin aika innoissani kun Rinsessa tuli sinne samaan aikaan emäntänsä kanssa. Rinsessa oli jo klipattu ja sen kankkuun oli jätetty pitemmästä karvasta kruunu, jolle matte ja Rinsessan emäntä vähäsen hihittelivät.

Minusta on aina kiinnostavaa katsella kun minua vanhemmat hevoset treenaavat juttuja, joita minä en vielä osaa. Olen silmät ymmyrkäisinä seurannut Ison Ruunan piaffet ja passaget ja eilen yritin omien hommieni ohella vilkuilla Rinsessan laukkaväistöjä. Mattea huvittaa kun minä olen niin kiinnostunut muiden tekemisistä. Minusta on oppimisen kannalta tärkeää seurata itseäni taitavampien työskentelyä ja ottaa oppia. Sen mattekin sentään myöntää.

Mattekin innostui tekemään vähän laukkatyöskentelyä kun kerran Rinsessakin. Me tehtiin semmoista harjoitusta, jossa minä menen ensin ihan tavallista pohkeenväistöä keskihalkaisijalta uralle käynnissä tai ravissa ja uralla nostan heti laukan. Sukkistädin kanssa ollaan kyllä joskus tehty samaa harjoitusta mutta nyt me tehtiin sitä länkkärimoodissa eli minä kokosin itseni alas enkä ylös. Minä olin tosi hyvä, eikä mattekaan ollut ihan huono kun minä ymmärsin melkein aina, että mitä se halusi.

Minulla tuli nopeasti aika kuuma ja niin tuli matellekin kun sillä oli toppatakki. Minun selkä ja maten perspuoli varsinkin hikosivat kun matte ratsasti ilman satulaa. Matte lupaili, että kun se saa lainaksi tai vuokralle klipperin niin minun karvat leikataan ja sitten on paljon mukavampi tehdä töitä. Minulla on uusi pyjamakin, sellainen, joka tulee kaulaan ja korviin asti ja jota pidän sitten tallissa öisin kun minut on klipattu. Työnteko on kyllä kivempaa kun ei ole liian kuuma, mutta klipattuna minun pitää aina ulkoilla takki päällä ja siitä en tykkää. Takki aina kutittaa. Olen koko syksyn ulkoillut ilmavasti nakuna paitsi jos on rankkasade. Silloin olen käyttänyt sadetakkia.


Matte haluaa Stacy Westfalliksi Stacy Westfallin paikalle ja siksi me tehdään aika paljon harjoituksia ilman satulaa niin kuin eilenkin tehtiin. Minulla oli kyllä sidepullit päässä, matte harjoittelee ilman mitään päävehkeitä vain silloin, kun me ollaan ihan kaksin maneesissa. Sukkisratsastajat voi nimittäin saada slaagin jos ne näkevät hevosen ilman päävehkeitä kun niistä monet luulevat, että hevosta ei voi ohjata ilman kuolaimia. Minusta se on aika rajoittunut näkökanta.




perjantaina, lokakuuta 23, 2009

Uusia tuulia

Minä olin jo melkein unohtanut, miltä matte näyttää. Se on ollut kauan kauan jollain saikulla ja käynyt vain harvoin ja nopeasti minun luona vähän rapsuttamassa tai muuta. Töitä me ei olla tehty maten kanssa ollenkaan vaan Sukkistäti on ollut minun kanssa. Paria uuttakin tätiä olen kuskannut, eniten Kenttäratsastajaa.


Minulla alkaa olla jo hyvä käsitys siitä, mitä sillä kuolaintuntumalla ja -tuella tarkoitetaan. Sain uudet kuolaimet (ja suitsetkin, sellaista enkkumallia) joita on kiva imeskellä. Niissä on kolme palaa ja ne on kuulemma jotenkin
ekstrahyvin muotoiltu hevosen suuta ajatellen*. Matte joutui ostamaan juuri ne kuolaimet kalliilla rahalla kun ne olivat ainoat minulle tarpeeksi leveät kolmipalat siellä kaupassa kuulemma.

Minä olen työskennellyt Kenttäratsastajan kanssa sekä maastossa että maneesissa ja ollut hirmu kiltti ja kuuliainen koko ajan. Matte ja Sukkistäti väittävät minua vain vieraskoreaksi, mutta totuushan on, että minä olen hyväluonteinen mies ja teen mielelläni töitä ainakin siihen asti kunnes väsyn. Kenttäratsastajan kanssa ollaan tehty puomiharjoituksia ja hypätty vähän esteitäkin. Paljon kivempaa ja helpompaa kuin maten kanssa kun matte ei ole kovin rohkea esteillä ja silloin minuakin alkaa arastuttaa.


Nyt olen kuitenkin nähnyt matteakin taas ja ollaan käyty maastoilemassa ja olen saanut maneesissa päästellä irrallani niin paljon kuin jaksan. Lisäksi matte on hoitanut minun lapahaavaa kun minun uusi tarhakaveri, Kenttähevonen, puri minua! Ihme jannu. Lisäksi ollaan maten kanssa vaan hengailtu ja seurusteltu ja halittu. Meillä on vähän semmoinen uusi kuherruskuukausi menossa.


Tänään minulla oli vanha asiakas ja ensi viikolla aloittaa ihan uusi täti. Koska minä olen niin kiva ja kiltti, niin se täti tahtoo ehdottomasti tehdä töitä vain minun kanssa eikä kenenkään muun. Öhöm.



Tällaiset on minun uudet kuolaimet. Niiden kanssa ollaan koko
ajan tuntumalla.


*Mattea kuulemma epäilyttää tuo, että minun kuolaimia varten on tutkittu mustanaan 70(!) hevosta. Matesta se on hirmu vähän. Minusta on silti parempi, että on edes joitain hevosia tutkittu kuin se, että lähdetään tekemään kuolaimia ilman mitään tietoja hevosista.



maanantaina, syyskuuta 21, 2009

Jenkka hevosen puhdistamisesta ja muita hevosaiheisia laulelmia



Jenkan hevosen puhdistamisesta olen kuullut joskus M.A.:n keikallakin. Hieno kappale kerrassaan.

Tapio Rautavaara ja Juokse sinä humma. Video lienee ensimmäisiä suomalaisia musiikkivideoita. Olisi kyllä kiva, jos humma edes vilahtaisi kuvissa.


JukkaPojan versio edellisestä:

Monien mielestä tämä on jopa alkuperäistä parempi. Pidän kyllä reggae-versiostakin kovin, muttei ole Tapsan voittanutta.

Ei ole hullumpi Kilpeläisen Tuuren versio Hummasta sekään.

Hevostyttöjen all-time-favourite lienee Big&Richin Save a horse (ride a cowboy)
Video on kyllä jokseenkin kauhea.

lauantaina, syyskuuta 19, 2009

Ottaisinko hevosen omaan pihaan?

Yhä useampi hevosenomistaja haluaa hevosensa syystä tai toisesta "omaan pihaan". Syitä on monia: Huonoon palveluun ja/tai hoitoon kyllästyminen täysihoitotalleilla, halu pitää hevonen lähellä kaiken aikaa, vanha mukava raha.

Purkaa alamme viimeisestä kohdasta. Raha. Täysihoitotallit nostavat vuokriaan sitä mukaa, kun työvoimakustannukset, kuivikkeiden ja heinän hinnat -sähköstä tai vedestä puhumattakaan- nousevat. Köyhä hevosenomistaja laskee, että oma polle käyttää satasen edestä rehua ja kuiviketta kuukaudessa. Maneesitallilla hevosen täysihoito maksaa helposti 600€/kk. Kotihoito on siis merkittävä säästö, onhan?

Vaikka asuisi jo valmiiksi maalla ja tontilla könöttäisi esim. hyväkuntoinen vanha kivinavetta, joka suorastaan kutsuu tuomaan hevoset kotiin, saattaa toteutus osoittautua yllättävän hankalaksi. Lupia on haettava ja rakennukseen tehtävä muutoksia. Helposta ja nopeasta hevosten kotiin ottamisesta saattaakin tulla yllättävän kallista ja vaikeaa.

Vanhat navetat ovat yleensä nykysäädösten mukaan liian matalia hevosten pitoon. Siispä kattoa korottamaan. Tee-se-itse-mies tai -nainen saattaa suoriutua urakasta melko vähäisin kustannuksin, mikäli ei laske omalle työlleen hintaa. Kädettömämpi palkkaa ammattilaisen -ja maksaa.

Ilmanvaihto on usein seuraava pulma. Navetasta löytyy pari laudoilla peitettyä pienen pientä tuuletusaukkoa. Laudat pois ja ilma liikkumaan, sano. Vaan missä vika, kun kosteus edelleen tiivistyy navetan seiniin ja herkimmät hevoset oireilevat kun heinä- ja kuivikepöly ei poistu ja ilman ammoniakkipitoisuudet ylittävät kaikki raja-arvot?

Ennen vanhaan kosteutta ei niinkään osattu pitää eläimille haitallisena kunhan vain lämpöä riitti. Tänään ollaan sitä mieltä, että ulko- ja sisäilman lämpötilaerojen pitäisi olla mahdollisimman vähäiset. Talliin suositellaan vain sen verran lämpöä, kuin on välttämätöntä, ettei vesi jäädy. Lämmön ei siis tarvise nousta talvella kymmeniä asteita plussan puolelle. Liika kosteus puolestaan on pelkästään haitaksi ja altistaa hevosen hengityselinsairauksille ja saa homeet ym. kasvamaan.

Vanhoja navettoja ei nyt vaan ole suunniteltu mahdollisimman hyvää ilmanvaihtoa silmällä pitäen. Vaihtoehtoina ovat ilmanvaihdon lisääminen joko rakenteellisesti tai koneellisesti. Kumpikin vaihtoehto maksaa.

Valmiin ulkorakennuksen omistajankin kannattaa siis varautua merkittäviin kustannuksiin tehdessään rakennuksesta hevosille kelvollista. Asianmukaisten tallitilojen ja rehuvaraston rakentamiseen omalle tontille alusta asti saa myös varata euroja ihan kivan määrän.

Ensialkuun tarvitaan rakennuslupa. Luvat, kuvat ja vastaava rakennusmestari ovat ensimmäiset kulut.
Pian päästäänkin jo alkuun eli perustusten tekoon: Kaivu, sorat, hiekat, valut, putket, kaivo, eristys, laitevuokrat, työ.
Tallirakennuksen runko ja katto: harkkoa tai sahatavaraa monen rahan edestä, eristys, ovet, ikkunat, työ.
Sisätilat: lattiavalut, karsinaelementit metallia tai sahatavaraa, sähköt, putkityöt, sisätilojen maalaus/kalkitseminen, ruoka- ja juomakupit, suolakivitelineet(!), jyrsijänpitävät rehunsäilytysastiat, kalterit ikkunoiden eteen, työ.

Itse tallirakennuksen lisäksi tulevat vielä tarhan- ja laitumenteon kustannukset sekä tietysti rehukustannukset. Hyvin tehtyjen eli salaojitettujen ja pohjakankaalla "vuorattujen" tarhojen ja ratsastuskentän rakentamiskustannukset ovat pohjan osalta yllättävän suuret. Lisäksi tulevat vielä aitausmateriaalit -ja ne työkustannukset.

Kun tallirakennus ja tarhat ovat valmiina, alkaa rahanmeno olla hallinnassa, mutta ongelmat ovat vasta alussa.
Mistä pienostaja saa edullisesti heinät, kaurat ja kuivikkeet?
Kuka korjaa hevosten aidoille ja karsinoille tekemät vauriot?
Miten laidunta hoidetaan?
Mistä tunnistaa hyvän kengittäjän? Kuinka saan sen käymään meillä vain kahden hevosen takia?
Ratsastuskentän hoito ja sen kustannukset?
Jos haluan lomalle tai kyläilemään, kuka hoitaa hevoset?

Lyhyesti sanottuna ihminen, joka haluaa pitää hevosensa kotona, tarvitsee ennen kaikkea a)rahaa, b)tietotaitoa (millaista on hyvälaatuinen heinä, koska kutsutaan eläinlääkäri, millainen pohja ratsastuskentässä on oltava) ja c)tukiverkoston, joka mahdollistaa loman pitämisen ja elämän oman tallipihan ulkopuolella.

Helppo ja halpa talliratkaisu





keskiviikkona, syyskuuta 09, 2009

Uutta ja outoa

Minä olin tänään ihan vieraan tädin ratsuna. Tai ei se nyt ihan vieras ole, se ruokkii joskus ja vie laitumelle ja olen minä nähnyt kun se täti ratsastaa muilla hevosilla. Tänään matte harjasi ja satuloin minut ihan normaalisti, mutta sitten se antoi ohjat vieraalle tädille ja minun piti mennä sen kanssa maneesiin!

Minulla oli kouluratsastusvehkeet päällä -olen saanut uuden satulankin, matte osti sellaisen minulle ihan omaksi- ja kun tädillä oli sukkikset, niin minä sitten fiksuna poikana päättelin, että me mennään sukkisratsastusta. Alkukankeuden jälkeen (minä kiemurtelin ohjien ja pohkeiden välissä kun yritin siirtyä paineesta pois, mitä se täti ei ollenkaan hoksannut) meillä meni oikein kivasti ja minä liikuin reippaasti ja melkein kunnollisella kuolaintuella.

Se kuolaintuki on minulle ihan outo juttu. Matte ratsastaa pelkästään länkkäriä ja korkeintaan huomauttaa kuolaimella joskus jostain vähän. Sukkistätikin ratsastaa aina niin löysällä ohjalla, etten minä tajua tuota kuolaintuki-hommaa kamalan hyvin. Viimeksi minä olin oikealla tavalla enkkutyylisesti "ohjan ja pohkeen välissä" kun minun sukkisvalkku kävi selässä ja siitä on melkein puoli vuotta.

Minä osaan olla hienosti sukkistädin kanssa kyllä siinä korkeassa enkkumuodossa, mutten minä tänään meinannut tajuta, että mitä niiden kuolainten kanssa oikein tehdään ja miksei paine poistu vaikka kehujakin tulee. Jouduin tekemään kovasti aivotyötä ja minun piti liikkua reippaasti kaikissa askellajeissa aika kauan ja minun tuli kova hiki.

Lopuksi me mentiin maten kanssa sänkipellolle kävelemään ja sitten pääsin suihkuun. Kun on kova hiki niin on oikeastaan tosi mukavaa kun matte suihkuttaa naamankin. Sain vielä omenan ja sitten pääsin takaisin kavereiden luo laitumelle.

Me ollaan nykyään laitumella äijäporukalla kun se minun tamma on kadonnut jonnekin. Matte horisee jostain sateenkaarisilloista ja ainavihreistä niityistä ja siitä, että tammalla on nyt hyvä olla. Minä en tuollaisia juttuja ymmärrä mutta poikien kanssa on kyllä kivaa ja me äijäillään kilpaa ja laukataan välillä hurjasti koko laitumen ympäri. Minä en jää yhtään jälkeen kundeista vaikka ne on minua paljon isompia, sellaisia yli 170cm:ä korkeita.