torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Vanhoina hyvinä aikoina - muistatte varmaan, silloin olivat pulutkin lihavampia ja kahvi oli kuumempaa - ratsastuskouluja pyöritettiin pitkälti vapaaehtoisten pienten ja vähän isompien hevostyttöjen voimin. Tallitytöt siivosivat riemumielin hoitoponiensa karsinat koulun jälkeen, harjasivat ja puunasivat lempihevosiaan ja laittoivat hoitsunsa valmiiksi ratsastustunteja varten. Tytöt olivat tallinpitäjän apuna hommassa jos toisessakin, omasta halustaan. Palkkioksi nämä uutterat tyttölapset saivat ehkä ilmaisen ratsastustunnin kerran kuussa. Varsinainen palkka oli tietenkin sen oman hoitohevosen hörähdys ja se rutiini, joka tallinpitoon ja hevosen hoitamiseen vaaditaan. Lyhyesti sanottuna lapset oppivat tallilla miten hevosten kanssa ollaan ja miten talli pyörii.

Enää ei tallityttöjä ole ja vanhempien asenteet lasten vapaa-ajan harrastuksia kohtaan ovat muuttuneet. Ennen vanhemmat olivat tyytyväisiä kun lapset olivat tallilla poissa pahanteosta ja vastuuta oppimassa. Nykyään asenne on:"Meidän Kirsi-Ilmari ei tee hetkeäkään ilmaista työtä tallinpitäjän eduksi vaan ratsastaa huippunimen valmennuksessa kolme kertaa viikossa kuusivuotiaasta lähtien." Kirsi-Ilmari saa huippuponin jo pienenä ja ponille palkataan hoitaja, ettei lapsi vain joudu käsiään likaamaan ponia hoidellessaan.

Nykypäivänä ratsastuskoulussa tunnille tulevalle lyödään valmiiksi satuloitu ratsu alle siinä missä tuntilaisen oli ennen oltava paikalla hyvissä ajoin ehtiäkseen harjata ja satuloida hevosensa. Tästä "työstä" ei kukaan valittanut, päinvastoin: pienimmät olivat innoissaan jos saivat laittaa ratsunsa kuntoon koska hoitoponeja ei riittänyt kaikille. Hevosen harjaaminen oli heille harvinaista herkkua. Aikuisratsastaja taas arvosti mahdollisuutta luoda kontakti hevoseen jo ennen tunnin alkua. Tunnin lopuksi asiaan kuului hevosen vienti karsinaan, sen riisuminen ja harjaus. Jos ratsastajalla oli kiire pois, hevosen vakihoitaja teki nämä hommat mielellään.

Näinä ankeina aikoina ei tallien liepeillä todellakaan näy työhaluisia ja oppimisintoa puhkuvia lapsia. Lapsia kyllä käy, mutta ne haluavat ratsastaa. Ilmaiseksi. Eivätkä ole valmiita tekemään yhtikäs mitään ratsastelunsa eteen. Kun äyriäiset hätistää huut helkkariin, saa tylyn maineen. Minä kun en prkl ala vieraille kakaroille vapaa-aikoinani ratsastusta opettaa ja vielä ilman mitään korvausta.

Karua tositarinaa: tuttu hevosenomistaja lupasi muutamalle naapuriston lapselle, että nämä saavat harjata hevosia kun hän on kotona valvomassa tilannetta. Lapset tulivat paikalle kun ketään ei ollut paikalla, varastivat sumeilematta hevosen tarhasta ja lähtivät ratsastamaan ilman satulaa ja suitsia. Lapsi putosi hevosen selästä ja katkaisi kätensä. Entä mitä tekevät loukkaantuneen lapsen vanhemmat? Vaativat jukulauta korvauksia hevosen omistajalta! Jos minä olisin penskana katkaissut käteni salaratsastuksen yhteydessä, olisin saanut selkään niin että roikaa ja minut olisi lähetetty todella nätisti pyytämään anteeksi tekoani hevosen omistajalta. Ei niin, että olisin ikipäivinä ratsastanut ilman lupaa vieraalla hevosella.

Naapuritallin pitäjä vuokraa silloin tällöin hevosiaan kokeneemmille ratsastajille. Hänen mukaansa viisi vuotta ratsastuskoulussa on nykyään lähinnä vitsi: varusteita ei osata pukea, hevosta ei osata lukea ja ratsastustaidosta ei ole juuri puhettakaan. Ennen jokaiselle tuntiratsastajalle oli ilman muuta selvää, että "yksärit", siis yksityisten omistamat hevoset, ovat ihan toista rotua tavalliset tuntipollet ja onnen huipentuma olikin päästä ratsastamaan yksärillä. Yksärin omistaja oli jumalasta seuraava ja hänen neuvojaan hevosensa hoidon ja ratsastuksen suhteen ei sivuutettu olankohautuksella. Nykypäivänä pelkästään tunneilla pari vuotta jonon jatkona keikkuneet luulevat oikeasti osaavansa ratsastaa ja viis veisaavat neuvoista.

Nykyajan oire ja ongelma niin lapsilla kuin aikuisillakin on kaikkinaisen nöyryyden puute ja itsensä yliarvostaminen. Hevosten ja ratsastajien määrä on huikeassa kasvussa. Hevosten hinnat ovat alhaiset. Oma hevonen hankitaan entistä hatarammilla pohjatiedoilla ja ihmetellään kun se ei olekaan automaatti.

Hevonen on viisisataa kiloa luuta, lihasta ja pakoajatuksia. Tarvitaan hiukan enemmän hevoskokemusta kuin vuoden-kahden tunneilla nylpyttäminen jotta tällaisen eläimen hallitsee joka tilanteessa, oikeasta hoidosta nyt puhumattakaan.

4 kommenttia:

Unciatim kirjoitti...

Lisäsin just siut omalle suosikkilistalle! Ja kunhan opin lisämään omaan blogiin linkkejä, saanhan lisätä siun blogin sinnekin? Sie kirjotat asiaa...

M kirjoitti...

Mukava kuulla. Lisää ihmeessä linkkeihin jos siltä tuntuu, aina kiva jos joku uusi ihminen tänne löytää.

Meillä tuntuu olevan aika lailla samanlaiset näkemykset hevosen kanssa olosta ja hevosten treenistä. Hyviä mielipiteitä siis.

Minulla myös ensimmäinen oma hevonen. Piti ostaa vanhempi sh-ruuna, tulikin 2-vuotias curly-ori. Minulla on onneksi paljon asiantuntevaa treeniapua omalla tallilla, vältyn toivottavasti tekemästä karkeimpia virheitä.

Unciatim kirjoitti...

Hihi, mie olen onnistunut loistamaan omalla tallillani, vaikka paljon kokemusta onkin. Esim. en huomannut, että hevonen oli kengitetty... *viheltelee* Kylhän mie sen näin kun kavioita putsasin, mut jotenkin se viesti ei välittynyt silmistä aivoihin! No, onneks blondeille ekan hevosen omistajille annetaan paljon anteeksi...

M kirjoitti...

Tuleehan noita huolimattomuuksia. Minä kerran juoksuttaessa huomasin vasta siinä vaiheessa kun hevonen alkoi lipsahdella, että kenkä ja sitä myötä hokit puuttuvat. Joku todellinen pro olisi huomannut sen heti hevosen askeleesta.. Kenkä irtosi sentään kesken sitä juoksutusta, ei ollut ollut sentään päiviä vailla kenkää.

Olen harrastanut hevosia alle kymmenen vanhasta eli yli 20 vuotta ja tehnyt viime vuosina jonkin verran alan töitä. Silti tuntuu, että oppimista on ihan rajattomasti vielä niin teoria- kuin käytännön puolella.