Nyt on alkanut elämä hymyillä. Päivätorkkuja on kiva ottaa pötköllään kun on lämmintä ja aurinko paistaa. Meillä on muulin kanssa sellaiset vuorot, että kun toinen nukkuu ihan oikosenaan kyljellään niin toisen pitää olla mahallaan ja pää pystyssä jos tapahtuu jotain odottamatonta tai jos vaikka saadaan heiniä tai muuta hyvää.
Muulin isäntä makailee muulin mahaa tai selkää vasten joskus. Minua vasten ei makailla mutten minäkään viitsi aina nousta ylös jos vaikka matte tulee rapsuttelemaan kun se voi rapsuttaa minua vaikka makaan. Jos pyllyäni kutittaa niin nousen ylös ja käännän takapuolen mattea kohti ja se tajuaa aika hyvin rapsuttaa sieltä mistä kutian.
Olen muulilta oppinut miten takapuolen rapsutusta pyydetään. Vieraat joskus säikähtävät kun me käännetään pyllyä kun ne luulevat, että me aiotaan potkaista mutta ei me ollenkaan haluta potkia hyviä rapsuttajia. Minä en potki ketään kun minulle on tehty selväksi ettei se ole sopivaa. Muuli yritti aikaisemmin potkiä kengitysseppiä mutta ei tee sitä enää.
Tällä viikolla on käyty monta kertaa metsässä. Yhden kerran matte ja minä käveltiin yhdessä eli minä olin riimussa ja matte talutti. Silloin mentiin aika hitaasti kun matte ei koskaan viitsi juosta ja se tuli siellä metsässä naamasta ihan punaiseksi kun kiivettiin aika korkeille kallioille. Minun ei tullut yhtään kuuma silloin.
Seuraavana päivänä matte ratsasti ja mentiin kivan ja aika reippaan metsälenkin jälkeen vielä pellolle taivuttelemaan ja vähän laukkaamaan. Käytiin ihan vieraallakin pellolla ja siellä oli kamala peto:
Traktoria siellä ei ollut ja traktorit minä tunnistan. Korkeakaulainen peto joka näkyy tuossa traktorin vieressä yritti hyökätä minun kimppuun ja minä sanoin mattelle, että nyt pelottaa ja juostaan kauas pois. Matte ei antanut minun juosta petoa karkuun vaan käski minun ensin peruuttaa ja mennä vähän lähemmäs petoa ja taas peruuttaa ja taas mennä vähän lähemmäs ja vielä vaan peruuttaa. Minua alkoi aika pian kyllästyttää koko homma ja sitten haistelin petoa ja huomasin, ettei se ollutkaan yhtään pelottava.
Yleensä minä en yhtään pelkää mitään uusia juttuja mutta nyt olen vähän päässyt unohtamaan mitä kaikkea voi tulla vastaan kun lähtee pihasta pois. Omalla pihalla en pelkää mitään. Kerran matte yritti saada minua juoksemaan kun olisin paljon mieluummin haistellut tammojen jättämiä viestejä. Juoksutusraippaa ei ollut eikä köyttä, joten ei minun tarvinnut paljon juosta, kunhan matten tieltä hölkyttelin pois. Sitten matte heitti minua pyllyyn hanskalla enkä pelästynyt yhtään vaan tein sliding stopin (jota minä en vielä ratsastajan kanssa tee) ja menin tutkimaan hanskaa. Ihan turha yrittää säikytellä minua juoksemaan, minä juoksen silloin kun haluan koska olen jo iso poika ja määrään itse. (Joskus on kyllä pakko juosta kun matte tahtoo mutta en minä mitään hanskoja pelkää!) Samalla kertaa se yritti heilutella ämpäriä että minä muka juoksisin mutta minä menin kylmänviileästi katsomaan mitä siinä ämpärissä on enkä juossut yhtään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti