keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Minulta viime viikolla lähtenyt etukenkä on nyt takaisin kaviossa ja tänään yksi ihan vieras seppä löi takaisin minulta maanantaina irronneen toisen etukengän. Matte on vähän palaveerannut minun vakituisen sepän kanssa ja nyt on sovittu, että ensi kerralla minulle laitetaan eteen jotkut ihmeen sivukäänteelliset rollerit niin että minun etujalat ehtivät paremmin pois minun takajalkojen tieltä enkä enää polkisi kenkiä irti.

Minä olin tosi nätisti sen vieraan sepän kanssa tänään ja matte jaaritteli sille sepälle minun rodusta ja erikoispiirteistä kun se seppä ihmetteli, että mikä minä oikein olen. Lopuksi minä sain porkkanan ja pääsin takaisin tarhaan mutta se ei ollut niin kivaa kun kaikki heinät olin jo syönyt enkä ole saanut lisää naisiakaan vaan on aina se yksi ja sama leidi.

Olen harjoitellut hyppäämistä kaksi kertaa ja se on hirmu kivaa. Viime kerralla oli yleisöäkin ja siellä arveltiin, että minua on irtohypytetty tosi paljon kun olen siinä niin hyvä. Silloin minä olin toista kertaa irtohypytysharjoituksessa! Minä sain niin paljon kehuja, etten olisi halunnut lopettaa ollenkaan vaan hyppäsin ja hyppäsin ihan itsekseni kun huomasin, että sitten kehutaan. Lopulta minut pakotettiin lopettamaan eikä se ollut minusta reilua kun minä olisin halunnut hypätä vielä.

Mattea ärsyttää kamalasti se, etten minä vieläkään halua juoda automaatista. Minä juon siitä kyllä jos matte tai henkilökunta painaa sen kupin ensin täyteen mutta itse en halua painaa kuppia kun siitä kuuluu ikävä ääni. En minä sitä ääntä yhtään pelkää mutta varmuuden vuoksi menen kauemmas kun se ääni kuuluu minun omasta kupista. Minua ei yhtään häiritse se kun muut hevoset juovat kupeistaan vaikka siitä kuuluu se sama ääni. Oman karsinani haluaisin kumminkin pitää meluvapaana alueena.

Matte toivoisi, että hevosten hyvinvoinnista kiinnostuneet ihmiset kävisivät allekirjoittamassa adressin. Siinä toivotaan, että meillä hevosilla olisi hyvän elämän päätteeksi hyvä kuolema emmekä me joutuisi kiertoon tai ulkomaille teuraskuljetuksiin. Minustakin tulee meetwurstia sitten kun olen liian vanha ja raihnainen tekemään töitä.


keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Minulta lähti toissapäivänä toinen etukenkä kun vähän kaahasin ja nyt matte odottaa seppää jotta se kenkä saataisiin paikalleen. Jos se seppä olisi tullut jo aamulla niin oltaisiin menty maastoon tänään mutta nyt ei varmaan enää ehditä kun alkaa tulla pimeä eikä sitä seppää näy vieläkään.

Huomenna minulla ja matella on ratsastustunti ja jos se ei ole liian rankka niin hyppään illalla vielä esteitä kun maneesiin tehdään sellainen irtohypytyskuja. Minä tykkään hypätä itsekseni, se on kivaa vaihtelua tylsään juoksutukseen. Onneksi minun ei ole tarvinnut aikoihin juosta liinassa vaan minua on irtojuoksutettu kun maneesi on ollut paljon ihan vapaa. Olen ollut siellä maneesissa niin paljon maten kanssa kaksistaan, että meillä menee ihan plasmat sekaisin jos siellä on muita ratsukoita. Jos on enemmän kuin kaksi ratsukkoa on meidän ihan hyvän kokoisessa maneesissa jo ruuhka.

Minua ihan harmittaa jos minun kanssa ei puuhailla jotain kivaa päivittäin. Tutussa tarhassa ehtii tulla aika pitkäksi vaikka onkin kiva seurailla jos pihalla tapahtuu jänniä juttuja. Yleensä minun aika menee ruokaa odotellen ja kun sitä ruokaa saa ihan liian harvoin niin välillä ehdin tylsistyä aika pahasti. Tulenkin aina portille seisomaan jos näen maten ja ajan tamman pois ettei vaan sitä oteta töihin ja minua jätetä yksin tarhaan.


sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Ruunan mietteitä

Minä olin taas sukkahousuratsastustunneilla eli valmennuksessa monta kertaa. Se sukkisratsastuksen valmentaja nauroi minulle kun minä yritin niin kovasti ja tosissani. Minusta ei saisi nauraa kun kerran minulla on hyvä työmoraali ja teen mielelläni töitä Sukkistädin kanssa.


Valmentaja sanoi, että olen selvästi kehittynyt viime kerrasta. Minä olen vielä paremmin kuulolla kuin ennen ja kuulemma huomasi, että minulta on nyt vaadittu enemmän ja tarkempaa työtä. Niin onkin vaadittu! Matte on ollut tosi tiukkana ja minun on pitänyt tehdä aika vaikeitakin juttuja ja Sukkistäti on käynyt ja ratsastanut sekä westerniä että koulua ja minun on pitänyt osata molempia!

Kuulemma kun minua kouluvalmennuksessa katsoo niin ei usko, ettei minua ole ollenkaan aikaisemmin opetettu siihen kouluratsastustsydeemiin. Ehkä olen luonnonlahjakkuus? Matte kyllä sanoo, että kun minä vaan ymmärrän mitä minulta halutaan niin minä teen ja taitava sukkisratsastaja pystyy hyvin minun kanssa töihin vaikka olenkin nyt ja tulevaisuudessa ensi sijassa western-ratsu.

Matte on harjoittanut omaa tasapainoaan ja rentouttaan ja se on ratsastanut monta kertaa ilman satulaa. Kerran se oli siellä selässä niin, että minä olin ihan nakuna eli minulla ei ollut suitsia eikä satulaa eikä mitään. Silloin matte oli kyllä aluksi vähän jäykkä ja minäkin jäykistyin mutta sitten matte rauhoittui ja minä rentouduin ja tein hienoja pyöreitä voltteja ja vaikka mitä. Matte alkaa selvästi vähäsen kehittyä vaikka minä olen kyllä vielä tosi paljon taitavampi kuin matte.


tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Ruunan oppivuodet

Minulla kävi western-opettaja kotitallilla ja minä olin tosi hyvä ja opettajan suosikki! Matte oli ihan myyty kun se opettaja kehui minua kamalasti ja sanoi fiksuksi ja ihanaksi ja hyväksyi maten hiljaa hyvä tulee-meiningin minun opettamisessa ja ratsastamisessa.

Me harjoiteltiin monia asioita, vähän mm. etuosakäännöstä. Se oli helppo juttu mutta ratsastajalla ei ollut homma ihan hallussa joten minulla vähän kesti ennen kuin hiffasin mikä oli tarkoitus. Sitten astuin tosi hienosti ja tarkasti ja taas minua kehuttiin ylenpalttisesti.

Se opettaja sanoi, että ratsastuksen jälkeen minua pitää aina kunnolla kiittää ja olla minun kanssa. Minä kun osaan arvostaa tutun ihmisen kanssa seurustelua enkä yleensä ole kovin innokas menemään takaisin tylsään tarhaani paitsi ruoka-aikana. Maten kanssa minä saan yleensä olla töitten jälkeen vapaana tallissa tai maneesissa ja tutkia paikkoja ja hengailla maten kanssa ja yleensä saan silloin vielä lesepuuroa, nam.

Matte sai opettajalta paljon hyviä vinkkejä ja se opettaja tulee taas ensi viikolla. Matte aikoo laiskotella siihen asti mutta minulla on tällä viikolla vielä kolme - se on kamalan monta! - enkkutyylin valmennusta joissa matte on mukana vain katsojana eikä ratsasta ollenkaan. Minä kyllä tykkään siitä enkkuratsastuksestakin koska olen siinäkin kamalan hyvä ja minua kehutaan paljon.


torstaina, marraskuuta 08, 2007

Henkilökohtainen tragediani tänään: myöhästyin töistä pahan kerran. Koiranpahalaiset karkasivat aamutuimaan eivätkä tulleet takaisin siiheksi kun olisi pitänyt töihin lähteä. Onneksi pomo oli ylen ymmärtäväinen ja käski odottaa koiria ja tulla vasta sitten kun hurtat ovat varmassa tallessa.

Ongelmani ratsastuksessa - tai pikemminkin yksi niistä - on liiallinen jäykkyys. Jos rentoutan hartiani, jumiutuvat jalkani ja päinvastoin. Täytyy taas ruveta ratsastamaan enemmän ilman satulaa niin pääsee rentoutumaan. Kokeilin sitä jo tänään.

Ruuna kyllä vähän ihmetteli miksi potkin sitä kankkuun kun yritin könytä makuuasennosta istumaan sen selässä. Ilman satulaa ratsastus ei ehkä ole omiaan rentouttamaan hevosta...? Polle seisoi kiitettävästi paikallaan koko ratsautumistoimituksen ajan ja tuntui toimivan paljon paremmin kun olin kerrankin rentona siellä selässä. Enemmän satulatonta treeniä siis ja lisäksi jotain jumppaa ja venyttelyä meikäläiselle. Jooga on nyt jotenkin jäänyt kun ratsastustunnin jälkeen ei enää jaksa lähteä mihinkään. Jospa saisi sen tunnin siirrettyä jollekin toiselle päivälle. Täytyy kehitellä ideaa.

maanantaina, marraskuuta 05, 2007



En taitaisi olla likikään yhtä hyvä..

Olin tänään ratsastustunnilla, luonnollisesti western-sellaisella. Alle tuli ruuna, jolle - samoin kuin omalleni - olivat erityisen helppoja alaspäin siirtymiset. Olin ihan pro varsinkin pysähdyksiä vaativissa tehtävissä. Liikkeelle lähdöt olivatkin sitten hivenen haastavampia. Taidan jotenkin tahtomattani pidättää istunnallani mikä lienee enkkuratsastusaikojen peruja.

Neckreinin käyttö oli yllättävän vaikeaa vaikka muka teen sitä lähes päivittäin. Kylläpä taas tuli pureskeltavaa ja mietittävää ja oman hevosen kanssa kokeiltavaa ja sovellettavaa matskua pääparka täyteen.

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

Ylihinnoitellut kaakit harrastajan riesana

Päätin tässä purnata eräästä itseäni jo pitkän aikaa mietityttäneestä asiasta eli hevosten hinnoista. Laatu toki maksaa aina mutta silloin, kun helppo C-tasoisista eli käytännössä täysin kouluttamattomista aikuisista hevosista pyydetään neljää tonnia (se on 24 000 vanhaa markkaa hei!), niin hinnoissa alkaa olla ilmaa jo huomattava määrä. Näissä kouluttamattomissa yksilöissä maksaa yleensä "erikoinen" rotu (esim. tinker), harvinaisempi väri (esim. voikko suomenhevonen) - vaikka se esiintyisi rakenteen kustannuksella - tai tuo mystinen kapasiteetti.

Kun pikkutytöillä leluna ollutta lämminveristä ex-ravuria tai pitkälti yli 10-vuotiasta helppo A-tason pv:tä myydään "kapasiteettia vaikka mihin"-maininnalla on syytä epäillä suuremman luokan kusetusta. Laatuarvosteluissa jo kuusivuotiaiden on suoritettava kouluohjelma, johon sisältyvät laukanvaihdot. Helppo A on nimensä mukaisesti helppo luokka, siihen eivät laukanvaihdot kuulu.

Jos hevosella on muka kapasiteettia "Pyhään Yrjöön" saakka, miksi se on esim. 12-vuotiaana yhä helppo A-tasoinen? Johan järkikin sanoo, ettei tuon ikäluokan helppojen luokkien hevonen tule koskaan menestymään vaikeammissa luokissa, koska koulutus ei suinkaan tapahdu hetkessä. Ja jos hevonen on niin ihmeellisen kyvykäs, miksi sen kykyjen on annettu mennä hukkaan jo toistakymmentä vuotta?

Hevosia ostavat kaiken aikaa enemmän ihmiset, joilla on yhä vähemmän tietämystä ja kokemusta hevosista. Tietämättömille on helppo myydä sikaa säkissä tai yli 10-vuotiasta "todella lupaavaa helppo B/A-tason kouluratsua", josta pyynti voi olla lähempänä kymmentä tuhatta euroa varsinkin jos hevonen on jonkin sortin pv.

4000 euroa ei hevoskaupoissa ole hinta eikä mikään lupaavasta ja/tai hyväsukuisesta nuoresta minkä tahansa rotuisesta hevosesta, huippuvanhempien (oletettavasta) huippuvarsasta esim. ravimaailmassa tai esteillä, jo vanhemmasta kouluttamattomasta mutta siitosarvoltaan joltisestakin tammasta tai elämänsä ehtoopuolella olevasta "opetusmestarista".

Itse en totisesti maksaisi tuota neljää tonnia kouluttamattomasta aikuisesta ruunasta, jolla ei siitosarvoa luonnollisestikaan ole. Enkä maksaisi kymppitonnia reilun ikäisestä "lupaavasta" hevosesta. Totta kai on olemassa vanhahkoja oikeasti kyvykkäitä, mutta syystä tai toisesta vähälle koulutukselle jääneitä hevosia. Harva seura- tai aluetason kilparatsastaja vain oikeasti pystyy tai haluaa viedä eteenpäin jo suhteellisen vanhaa, mutta kenties vaikeampiinkin luokkiin kykenevää hevosta.

Puhun tässä kaiken aikaa yleisellä tasolla ja näkökulma on sellaisen ratsastajan, jota kiinnostaa edetä helpoista luokista vaikeampiin - oli laji sitten mikä hyvänsä. Esimerkit ovat kouluratsastuksen puolelta, koska sen termit ovat ratsastavalle väestönosalle tutuimmat.

Kaikkia ratsastajia ei tietenkään kilpaileminen kiinnosta. Varakkaalla tätiratsastajalla on pätäkkää ostaa hevonen vain, koska se on kivan värinen, ja maksaa siitä sen koulutustasoon nähden huomattava ylihinta. Moni hevosrakas ihminen taas ostaa halvalla urallaan epäonnistuneen ravurin ja kouluttaa sen mieleisekseen joko itse tai ammattilaisen avustuksella ja on hevoseensa kaikin puolin tyytyväinen.

Oman hevoseni tunnearvo on taatusti sen rahallista arvoa korkeampi. Näin on monilla muillakin. Varsinkin vanhempi hevonen, joka on pitkään ollut samalla omistajalla, on suorastaan perheenjäsen, eikä sen arvoa voi rahassa mitata.

Hevosten hinnoissa on kattona vain taivas. Isoimmat rahat pyörivät ammattiurheilun eli ravien ja laukkakilpailujen maailmassa. (Yksittäiset lupaavat western-, este- tai kouluhevoset saattavat myös maksaa huikeita summia. Ne ammattilaisratsastajat, joilla ei ole varakkaita sponsoreita, joutuvat ostamaan lupaavia nuoria hevosia ja toivomaan löytävänsä kultakimpaleen.)

Oman lajinsa asiantuntija, ammattilainen tai jo pitkään harrastanut tavallinen ihminen tietää mitä juuri hän on hakemassa ja mistä mitäkin kannattaa maksaa. Hevosista törkeitä ylihintoja maksavat tuoreet harrastajat, joilla ei ole realistista käsitystä hevosen arvosta. Se ruokkii ikävällä tavalla ylihinnoittelua, josta kokeneemmat ja järkevämmätkin harrastajat joutuvat kukaties kärsimään nahoissaan.

perjantaina, marraskuuta 02, 2007

Tänään minä olin opintoretkellä. Maten veli tietää kaiken muinaisista röykkiöistä ja minun kotitallin lähellä on yksi sellainen. Minä ja matte ja sen veli ja kolme koiraa mentiin yhdessä. Se röykkiö on korkean kallion päällä ja matte kaatui monta kertaa matkalla kun siellä oli epätasaista maastoa, suota ja hakkuualuetta ja vielä sateen jäljiltä liukasta. Minä en kaatunut ollenkaan mutta minä olenkin hurjan ketterä.

Matte oli niin hidas kiipeämään, että minulla oli aikaa syödä välillä. Siellä rinteessä oli vielä vihreää ruohoa ja voi että kun se maistui hyvälle! Se röykkiö löytyi helposti kallion korkeimmalta kohdalta kunhan oli ensin punnerrettu sinne saakka. Ihmiset ihmettelivät sitä pitkän aikaa ja matte sanoi, että se kallion laki oli ennen ollut saari. Minusta siinä oli vain iso joukko kiviä eikä muinaiset meret kiinnosta minua. Minä söin ruohoa siinä lähellä ja kakkasin melkein röykkiön päälle. Matte sanoi, ettei muinaismuistojen päälle sovi kakkia mutta sen veli oli sitä mieltä, että jos kakkiminen ei ole erikseen kiellettyä niin se on sallittua eli minä voin kakata ihan mihin vain haluan.

Maneesiin on nyt levitetty purut ja pohja on jaloille hurjan hyvä ja joustava. Minä menen oikeisiin töihin maneesiin vasta huomenna mutta kävin jo vähän juoksentelemassa siellä ilman ratsastajaa tänään.

Minulla on uudet suitset ja rintaremmi. Niiden piti olla samanväriset kuin minun satula ja vanhat ohjat. Ei ne ole kun satula ja ohjat on käytössä tummuneet. Matte oli vähän pettynyt kun sille nuo ulkonäköasiat on tärkeitä. Minä en niistä piittaa kunhan varusteet ovat sopivat eivätkä hankaa tai kiristä. Minä olen niin komea, että näytän hyvältä millaisissa varusteissa vain.


torstaina, marraskuuta 01, 2007

Ruuna raportoi

Tänään oli tosi kivaa kun maneesiin oli tuotu purukuorma eikä sitä ollut vielä levitetty. Minä sain tutkia paikkoja ihan rauhassa ja haistelin ja kuovin ja kaivaiduin ja piehtaroin. Nastaa! Minun piti vielä juosta eikä matte juossut yhtään, seisoi vaan keskellä maneesia antamassa ohjeita minulle. Olin ihan vapaana ja sitten matte sanoi, että pysähdy ja minä pysähdyin ja sitten kuljin maten perässä niissä purukasoissa vielä.

Minä olen jo tottunut naisseuralaiseeni ja päästän sen töihin ja menen itsekin mielelläni töihin maten kanssa ja jätän tammani huoletta yksin. Kun tulen takaisin tarhaan, tammani hörisee minulle ja sitten me jutellaan siitä missä olin ja mitä tein.

Eilen me oltiin maten kanssa maastossa ja juuri kun laukattiin sellaista huoltotietä pitkin niin sieltä tuli henkilöauto vastaan. Se auto ajoi hiljaa enkä minä pelästynyt ollenkaan vaan ravasin siitä reippaasti ohi mutta matte jurputti pitkään siitä mikä nykyajan ihmisiin on mennyt kun pitää autolla ajaa sienimetsäänkin eikä yhtään jakseta kävellä eikä missään saa enää ratsastaa rauhassa kun jos ei ole hirvenmetsästäjiä niin on tumpeloita autoilijoita metsät väärällään.


maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Syksy

Hevostelua, science fictionia ja kuumaa teetä sopivassa suhteessa. Parempaa ei ole.


Ruunan syksy

Tyhmät kengät, kurja mutainen tarha ja liian usein pöhkö loimi. Toisaalta yöt nukun makoisasti mukavassa karsinassani ja töitä tehdään maneesissa katon alla enkä kastu. Saan lämmintä vitaminoitua lesepuuroa päivittäin nyt kun matte on keksinyt, etten saa tarpeeksi vitamiineja kun laidunkesäni oli huono ja kun talvikarvani ei meinaa kasvaa. Porkkanoitakin saan ison satsin joka päivä kun tuoretta vihreää ei enää ole luonnossa.

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Kengillä kulkemisen sietämätön vaikeus

Ruuna kengitettiin reilu viikko sitten koska kavionpohjien arkominen oli syksyn kosteuden myötä lisääntynyt huomattavasti. Minua ei innosta ratsastaa koko syksyä ja talvea maneesissa vaikka silloin kengiltä vältyttäisiin. Maastoon on päästävä jo ihan oman mielenvirkeyden takia ja kai se metsissä samoilu hevostakin piristää.

Metsäpolut sujuvat hyvin ilman kenkiäkin mutta niille parhaille pätkille pääsemiseksi tarvitaan popot jalkaan. Ruuna kyllä kulkee rutinoituneesti piennarta pitkin ja osaa itse valita jalkapohjiaan miellyttävimmät reitit. Vaikka siis kotva menisi vielä ilman kenkiä - liukkailla on oltava hokkikengät jos maastoilla meinaa - päätin silti laitattaa ruunalle kopistimet nyt kun seppiä on vielä mahdollista saada paikalle suht vähällä vaivalla. Kun ensimmäiset liukkaat tulevat, on seppää potenssiin kahdeksan vaikeampi saada kuin autolle pikaista aikaa renkaan vaihtoon.

Kengät on siis Ruunalla jalassa. Tuloksena kuuluu hirmuinen kilke, kolke ja kalke kun Ruuna ohjattua liikuntaa harjoittaa. Sama juttu viime vuonna: Ruuna kilisteli menemään koko talven. Kalke hellittää hieman kun tunkee bootsin joka jalkaan mutta satunnaisia kilahduksia kuuluu edelleen. Ilman kenkiä Ruuna ei koskaan kolistele kavioitaan yhteen.

Ruunalla on hyvät liikkeet mutta ilmeisesti niissä on niin vähän "ilmaa", että kenkien vertainen kavion pituuden/massan lisäys saa tahdin sekaisin. Mahdollista ja ehkä jopa todennäköistä on, että kun Ruuna tulee parempaan lihaskuntoon, kilistely vähenee.

Kengittäjän vaihtaminen ei tähän vaivaan auta. Olen käyttänyt tähän mennessä kolmea eri kenkääjää, kaikki hyviä ja asiansa osaavia, joita voisin suositella muillekin. Kilinää on esiintynyt kaikkien jäljiltä niin kauan kuin kengät ovat jaloissa olleet.

Muuta haittaa kuin kolistelua kengät eivät tunnu aiheuttavan. Ruuna kulkee hyvin eikä mene jumiin, jaloissa ei ole turvotusta ja koko viime talvi meni ilman ensimmäistäkään hokinpolkemaa.

Ruuna olisi ihanteellinen hevonen pitää kengättä. Sen kaviot ovat kovat ja sitkeät ja jalka-asennot niin hyvät, että kaviot kuluvat luonnostaan oikein. Seppää tarvitaan vain muutaman kerran vuodessa siistimään kavioita minimaalisesti. Jos asustaisimme jossain pohjoisemmassa, jossa on oikeaa lunta ja pakkasta eikä näitä Etelä-Suomen rannikoita vaivaavia jääkelejä syksystä pitkälle kevääseen, taitaisin kokeilla pitää Ruunaa kengätönnä.

tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Ruunan kuulumisia

Sukkahousutäti tuli ja pusersi minua koko viikonlopun ja hyvin meni. Osasin ihan hyvin kulkea pohkeiden välissä ja ohjastuntumalla ja sidepassia eikäkun pohkeenväistöä menin vaikka Tädin toinenkin pohje oli kyljessä kiinni. Valmentaja neuvoi minulle sekä selkää vahvistavia että rentouttavia juttuja joita Täti ja matte aikovat nyt minun kanssa harjoitella. Kuukauden päästä menen uudestaan kurssille ja Täti jo uhkasi, että silloin ei Valmentaja pääse sanomaan enää mistään tai ei ainakaan samoista asioista kuin nyt.

Valmentaja sanoi vielä, että olen hyvä ja kehityskelpoinen nuori hevonen, jota on pidetty hyvin ja joka on tyytyväinen elämäänsä. Minä olenkin nyt ollut tyytyväisempi kuin ennen kun minulla on se oma tamma. Enää minulla ei ole yhtään niin kiire mattea vastaan portille kuin ennen vaan joskus matte joutuu hakemaan minut.

Tammaani minä en haluaisi antaa pois ollenkaan ja kerran kun tammaa pakolla vietiin niin minä potkaisinkin naista-joka-antaa-ruokaa. Se taisi olla aika tyhmästi tehty enkä ole sellaiseen enää sortunut. Silloin alkuun hätäännyin kovasti aina kun ne veivät tammani pois mutta nyt olen jo oppinut, että se tulee aina takaisin, käy vain välillä töissä niin kuin minäkin.

Eilen oltiin maastossa maten ja minun tamman ja sen tamman emännän kanssa. Tammalla oli kauhea kiire koko ajan ja maten piti vähän väliä hoputtaa minua ottamaan tammaa kiinni. Oma-aloitteisestihan minä en hurjastele yhtään. Me käytiin katsomassa niitä maastoesteitä muttei hypätty kun minä en ole vielä ratsastajan kanssa hypännyt ja minun valmennusviikonloppu oli aika rankka. Meillä oli aika kivaa ja siellä metsässä oli paljon sopivia polkuja joita laukata.

Minulla on uudet kengät kun jalkapohjani alkoivat tulla jo kipeiksi kun täällä pitää mennä aika kivikkoista tietä ennen kuin pääsee hyville poluille. Ne kengät on vähän hankalat: jos minua ei huvita tehdä töitä tai jos en ymmärrä mitä minun pitää tehdä niin joku kenkä osuu toiseen ja kuuluu kilahduksia ja kalahduksia. Sama juttu oli viime syksynä ja talvena. Matte osti minulle bootsit joka jalkaan mutta kilinä vain jatkui. Minä tykkäisin enemmän olla ilman kenkiä mutta matte sanoi, että pitää pystyä menemään kivikossakin ja liukkaalla eli tarvitaan hokkikengät. Ihan tyhmää.


tiistaina, lokakuuta 16, 2007

Ruunan onnenpäivä

Tänään se tapahtui! Sain oman tamman! Se ei onneksi olekaan se naapurikarsinan nättipeppuinen, joka yritti kerran ohi mennessään potkaista minua. Huh mikä ämmä! Uusi armaani on virotar ja huippupisteillä kantakirjattu ja tuli tänne minun tallille vasta vähän aikaa sitten.

Tammani on minua aika paljon korkeampi muttei se haittaa koska minä olen kumminkin hurjan leveä ja miehekäs. Saatan minä sitäpaitsi kasvaa vielä vähän korkeuttakin, uskoo matte. Tamma on musta kuin yö ja varsinainen kaunotar ja aikamoinen pirttihirmu: En pääse yhtään nuuskimaan sen peppua vaan heti tulee varoitus. Tyydyn sitten vain paimentamaan tammaani pois aitojen vierestä ja muiden hevosten ulottuvilta. Välillä minulla on tuijotuskilpailu naapuritarhan ruunan kanssa kun se selvästi yrittää vokotella minun naista.

Se ruuna on semmoinen, jonka kanssa on ollut kahinointia ennenkin kun se on yrittänyt hyökkiä minun päälle. Eipä hyökkäile enää kun huomasi kuka ne naiset saa, hah! Aika säälittäviä tuollaiset jannut, jotka yrittävät päteä koollaan mutta eivät kuitenkaan saa naista.

Minä menen kursseille lauantaina ja sunnuntaina vaikka en ole enää niin innoissani siitä kuin ennen kun minun pitäisi vahtia minun tammaa. Ei tässä olisi aikaa millekään kursseille ja minähän osaan jo kaiken. Matte ei sitä paitsi tule sinne vaan se yksi täti, joka käy täällä minua välillä kiusaamassa. Se täti ratsastaa ihan kummallisilla varusteilla: minulla on sellainen lättänä ja kevyt satula ja semmoiset oudot suitset, joissa on paljon remmejä eikä ollenkaan minun normaaleja suitsia. Täti itse on pukeutunut sukkahousuihin ja saappaisiin ja se näyttää aika hassulta. Matte ratsastaa aina farkuissa ja maten kanssa minulla on minun oma satula ja normaalit suitset.

Matte kuulemma yrittää löytää itselleen jotain "ratsastuksennopettajaa" joka kävisi täällä minun kotona kun minulla ei ole omaa koppia, jolla reissata. Sen ratsastuksennopen pitäisi opettaa matelle westerniä niin että se osaisi paremmin olla minun kanssa.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Tämän kuvan otti pari päivää sitten minun täti. Tästä näkee
minun normaalit suitset. Lupaa kuvan julkaisuun ei kysytty.


tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Nyt kun omistan ensimmäistä kertaa eläissäni kokonaisen oikean hevosen, olen äitynyt ihan hurjaksi ja pyrkinyt liikuttamaan kopukkaa päivittäin. Ennen ei ollut niin tarkkaa koska hevonen oli joko A) intensiivikoulutuksessa osaavalla ihmisellä tai B) seisoi joka tapauksessa suurimman osan aikaa tarhassa koska muilla omistajilla oli harvoin aikaa tehdä sen kanssa mitään. Lisäksi hevonen tarhaili kimpassa muulin kanssa, joten päivittäistä liikettä kertyi väkisinkin.

Elikko on olosuhteiden pakosta tarhannut yksin heinäkuun alusta (se alkoi käydä muulin päälle ihan tosissaan ja nyt muuton jälkeen ei ole löytynyt sopivaa tarhakaveria) ja sen omatoiminen liikunta onkin laskenut dramaattisesti. Siis niin dramaattisesti, että lihasmassan kuihtuminen on ollut ihan silmällä havaittavissa. Kunnon alenemiseen on tietysti vaikuttanut myös aktiivitreenin loppuminen ja ruunauksen jälkeinen pakkolepo. Hevonen ehti olla yli kuukauden päivät oloneuvoksena ennen kuin aloin taas liikuttaa sitä päivittäin.

Nyt kun Ruuna on saanut kolmisen viikkoa ohjattua liikuntaa joka päivä, on sen kunto jo selvästi kohonnut ja lihasmassa alkanut taas hiljalleen kasvaa. Aluksi puuskutimme rasituksesta molemmat, hevonen ja minä, nyt enää minä. Elikolla tuntuu olevan enemmän motivaatiotakin nyt kun sen kunto alkaa olla taas kohtalainen. Ymmärrettävää tietysti ettei huvita suorittaa kun ei kunnolla jaksa. Sen olen yrittänyt muistaa ja ollut ehkä liiankin ymmärtäväinen kun hevonen on osoittanut olevansa väsähtämässä. Ettei vain Ruuna oppisi velttoilemaan kun olen niin pehmo.

Ruuna on aina ollut ahkera kuin alakoululainen ja sillä on ollut kova työmotivaatio varmasti siksikin, että se on saanut oppia positiivisten kokemusten kautta. Kehuminen saa Ruunan yrittämään entistä kovemmin ja esim. uskaltautumaan sitä pelottaviin paikkoihin. Sunnuntaina maastossa se olisi halunnut laukata(!) tutkimaan lähemmin sitä aluksi kovasti epäilyttäneitä metsäkauriita.

Alan itsekin taas päästä ratsastuksen makuun ja tuntuu ihan normaalilta (ja hauskalta!) kiipustaa satulaan noin joka toinen päivä. Mitään kovin kunnianhimoisia tavoitteita minulla ei Ruunan suhteen ole. Hiljakseen yritän entisestään parantaa luottamusta välillämme, kehittyä ratsastajana ja näin ollen olla osa sopusointuista ratsukkoa.

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Ruunalla on töitä

Mitä ihmettä tämä nyt tarkoittaa? Olen joutunut oikeisiin töihin jo monena päivänä. Juoksutusten kestoa on lisätty ja matte kömpii selkään aika usein ja yksi vieras täti on käynyt pari kertaa kanssa. Matte höpisee jotain kunnon kasvattamisesta ja säännöllisestä työskentelystä ja valmennuksiin osallistumisesta.

Minä en oikein tykkää kun se vieras täti on minun kanssa. Tai ei se ole ihan vieras, olen nähnyt sen monta kertaa, mutta ennen se vain rapsutteli mutta nyt se ottaa minut pois tarhasta ja harjaa ja ratsastaa. Minä olen vähän yrittänyt uhitella sille ja luimistelenkin, mutta se täti ei pelkää ollenkaan vaikka olen kamalan hurja!

Sitten se täti ratsastaa eri tavalla kuin matte enkä minä aina oikein ymmärrä mitä se tahtoo. Matte on sille tädille vähän yrittänyt neuvoa miten minun kanssa ollaan mutta täti unohtaa joskus enkä minä voi esim. mennä sidepassia jos sen puolen pohje johon minun pitäisi väistää on minun kyljessä kiinni. Onneksi täti on oppivaista sorttia ja kai se jotain tietää kun se on jo kauan ratsastanut ja centered ridingiakin treenannut. Matte sanoo, että centered ridingissa on paljon samoja juttuja kuin western-ratsastuksessa, joka on minun laji.

Tänään minä ja matte oltiin joen rannalla maastossa. Siellä on hurjan hyvä laukata pitkiäkin matkoja enkä minä väsynyt ollenkaan vaikka laukkasin ja laukkasin! Matte kyllä sanoi, että joskus myöhemmin minun pitää jaksaa laukata vielä enemmän ja että me mennään pitemmällekin siellä joella.

Joelle mennessä piti ylittää iso tie ja silloin tuli hurjan suuri rekka ja minä vähän säikähdin. Matte kuitenkin sanoi ettei ole syytä huoleen ja sieltä joen rannalta minä näin kauempaa muitakin rekkoja ja matte sanoi, etten minä kohta pelkää niitä ollenkaan enää.

Matte sanoi, ettei se pääse johonkin BLOGIMIITTIIN kun sen on oltava töissä lauantaiaamuna aikaisin. Matte on aika laiska tekemään mitään ylimääräisiä juttuja nyt kun minä muka vien paljon aikaa ja jotain muutakin elämänmuutosta sillä on.


tiistaina, lokakuuta 02, 2007

Western-ratsastuksen SM-kisat järjestettiin männä viikonloppuna Tampereella. En ollut paikalla mutta muuten ihan kisatunnelmissa.

Reining-voittajan Pete Perkiön suoritus. Enkkupuolen ratsastajat kiinnittävät varmasti huomiota hevosen hyvinkin matalaan muotoon, joka on western-puolella yleensä tavoitteena. Toivottavasti osaatte katsoa ratsukon hienoa yhteistyötä: tuommoinen pikkanen poika ja nuin hyvin ratsastaa. Voin sanoa suoraan, ettei onnistu minulta ja Ruunalta tuon tason suoritus.

SM-kisojen tulokset, siis muutkin kuin "kuningaslajin" eli reiningin.

perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Ruunan rutinat

Minä olen muuttanut uuteen paikkaan eikä vanhoja tuttuja ole missään paitsi matte, joka tulee aina aamuisin ja antaa ruokaa minulle ja uusille tallikavereilleni ja vie meidät ulos. Minulla on oma tarha ja naapuritarhassa on aika upeapeppuinen neito. Minua ei enää tytöt kiinnosta siinä missä ennen, en jaksa edes hörhötellä tuolle nättipeppuiselle vaikka kavereita ollaankin. En oikein tiedä mistä se johtuu kun ennen olin naisista ihan innoissani.

Ruokapuoli on täällä vähän huonosti järjestetty, heinää saa vain kolme kertaa päivässä. Vanhassa kodissa sai ainakin neljä tai viisi kertaa. Täällä on kyllä sitten isommat kerta-annokset ja lisäksi saan olla välillä laitumella ja joskus matte antaa minulle ylimääräisiä heiniäkin. Rehuja saan nykyään kolme kertaa päivässä ja se on mahtavaa! Aamulla ja illalla syön ne karsinassa ja päivällä semmoisessa ihmeellisessä pesupaikassa, johon en alkuun mennyt ihan suosiolla mutta nyt menen koska siellä saa ruokaa.

Matte on pessyt minua lämpimällä vedellä ja jollain, jota kutsutaan shampooksi eikä se ole kovinkaan kamalaa vaan oikeastaan aika mukavaa. Varsinkin, kun pääsen aina pesun jälkeen laitumelle.

Maneesi eli sellainen halli, jossa ollessa pysyy kuivana vaikka ratsastettaisiin sateella, on uusi lempipaikkani. Saan joskus kaahailla siellä villinä ja vapaana, joskus matte ratsastaa ja joskus treenataan jotain aika tylsiä juttuja, joissa minun pitää seurata mattea ilman narua ja jos en seuraa, se hermostuu. Ei se naru hermostu kun sitä ei edes ole vaan matte. Ei se tajua, että paljon mieluummin tutkisin itse maneesia vaikka se on jo moneen kertaan nähty ja piehtaroisin ja torkkuisin.

Kerran yritin treenin jälkeen jäädä maneesiin torkuille kun ulkona oli inhottavia pieniä ötököitä, jotka purevat. Matte ei ollenkaan tajunnut, että olisin ihan hyvin voinut jäädä päiväunille maneesiin ja tulla sieltä myöhemmin vaikka itse pois. Minut pakotettiin tylsään tarhaan, jossa maa oli niin märkä, etten voinut torkkua pitkälläni ja ne ötökät vielä kiusasivat.

Täällä pääsee suoraan tallilta metsään eikä tarvitse ollenkaan mennä autotietä. Se on minusta mukavaa koska ihan vähän pelkään isoja autoja. Me ollaan maten kanssa kierrelty metsässä ja kiipeilty kallioilla (tai siis minä kiipeilin, matte vain istui selässä) ja matte on luvannut näyttää minulle maastoesteitä ja hienoja pitkiä laukkasuoria. Ne esteet minua vähän kiinnostaa mutta laukkaisin paljon mieluummin ilman mattea, joka on aika painava.

Ei minua tämä muutto paljon hätkäyttänyt koska olen kova ja lunki kaveri. Matte on sitä paitsi luvannut, ettei minun tarvitse pitkään tarhailla yksin vaan saan kaverin. Toivottavasti se on se nättipeppuinen..


torstaina, syyskuuta 27, 2007

Ostin sitten hevosen. Onnistuneen neuvottelurumban päätteeksi lunastin itselleni sen osan Pikkuruunasta (ent. Pikkuori), joka ei jo ollut minun. Sain siis maksaa itseni kipeäksi siitä, että kustannan jatkossa yksin elikon rehut, tallipaikan, vakuutukset, kengitykset ja ne miljoona pientä asiaa, joita hevonen tai hevosenomistaja tarvitsee. Ei suurimpia älynväläyksiäni tämä hevosenosto-proggis.

Luulin kahden vuoden hevosen osaomistuksen, monien vuokrahevosten ja vuosikausien tallityöskentelyn jälkeen tietäväni mitä kaikkea hevonen tarvitsee ja omistavani jo koko tavaramäärän. Kissinkikkarat. Minulta puuttui kokonaan niinkin tavallisia juttuja kuin esim. hevosen pesuun tarkoitettu shampoo, sopiva ja ehjä sadeloimi, loimenkylläste ja satulasaippua.

Loimijama pääsi syntymään viime syksynä kun Muuli lainasi sadeloimea ja (silloinen) Ori repi sen suikaleiksi. Sittemmin sain lahjoituksena Pikkuruunan kokoa olevan loimen, joka sovituksessa osoittautui olevan niin valtava, että kääpiöhevoseni hukkui sen sisälle. Päädyin sitten loimiostoksille.

Hankkimani riepu on samanlainen kuin kuvassa paitsi ruskeat osat ovat mustat ja siniset osat viinipunaiset. Tämä värivaihtoehto oli viime vuoden mallia ja siten halvempi kuin tuo tämän syksyn vaaleansininen ja ruskea sesonkiväri (Kyllä, hevosloimet, pintelit ja satulahuovat ym. hevosen tarvitsemat tekstiilit voi uusia kahdesti vuodessa, sesongin mukaan. Esim. maastokuosi oli loimissa kuuminta hottia viime syksynä. Värit seuraavat immeisten vaatemuodin värejä vuoden-parin viiveellä.).

Tähän asti olen voinut käyttää varustehuoltoon hevosen toisen omistajan satulasaippuaa ym., nyt tuonkin puolen tuotteet täytyy hankkia omiksi. Shampoo taas tuli enemmän kuin tarpeeseen, Ruunasta irtoaa uskomattomia määriä likaa. Ensimmäinen pesu irroitti liat muttei vielä puhdistanut, toinen pesu tummensi karvan sävyä asteen tai parin verran ja sai turkin tahmaiseksi kuin aurinkoon jätetty viinikumimakeinen. Toivottavasti kolmas pesu hoitaa homman ja tuloksena olisi jokseenkin puhdas ja hilseetön punarautias ilman outoa tahmeutta.

torstaina, syyskuuta 06, 2007

Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain

Suomenhevosen kantakirja täyttää tänään sata vuotta. Onnittelut ovat paikallaan. Itse olen viettänyt tätä juhlapäivää migreenin kourissa syvällä sängyssä, ylös pääsin tunti sitten. Aavistin tämän päivän huonon fyysisen kunnon ja rahnuttelin yhtä suomenhevosystävääni eilen jo ennakolta. Oma suokkipötkö on joskus saatava, se on varma.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

Emä ja varsa

Tukkajumala