sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Ensiratsastuksella

Perjantaina olin ensi kertaa satulassa noin kuukauteen. Ruuna on liikkunut kouluorientoituneen ratsastajan alla noin kahdesti viikossa ja minä olen lisäksi juoksuttanut, irtojuoksuttanut, irtohypyttänyt, aivojumpannut (aivojumpattanut?), seurustellut ja rahnutellut sen minkä terveydentilani on myöten antanut. Työtä tai ainakin selästä työskentelyä on ilmeisesti ollut liian vähän, koska ratsastuksellista takapakkia oli tullut.

Jo ratsautuminen oli astetta karumpi kokemus. Ruuna seurasi, väisti ja pysähtyi maasta käsin hyvin mutta annas olla kun kiipesin jakkaralle josta oli tarkoitus jatkaa selkään: hevonen hiippaili pari askelta eteenpäin niin, että minun oli tultava alas jakkaralta, aseteltava hevonen uudelleen optimaaliseen paikkaan ja kiivettävä jakkaralle takaisin. Tämä toistui muutaman kerran kunnes hevonen ei enää yrittänyt siirtyä muualle heti kun olin päässyt kapuamaan jakkaran päälle.

Seuraava probleemi ilmeni siinä vaiheessa kun minulla oli yksi jalka jalustimessa ja toinen selän päällä. Taas Ruuna hissutteli eteenpäin muutaman askeleen verran. Tässä vaiheessa en enää jaksanut tulla alas vaan kieputin hevosta selästä käsin jakkaran ympärillä niin kauan, että sen vieressä seisominen maittoi. Siitä sitten vihdoin pääasiaan eli varsinaiseen ratsastukseen.


Perkule, tässä ei ole jarruja

Ruuna meni sinne minne halusin ja toivottua vauhtia ja taipuvuuskin oli kunnossa vaan kun olisi pitänyt pysähtyä, oli ensimmäisellä kerralla annettava pidäte ohjilla. Sitä en ole joutunut tekemään kuin herraties koska. Westerniä kun ratsastetaan - ainakin minä ratsastan - löysin ohjin ja istunnalla ja tähän saakka Ruuna on kuunnellut istuntaa ja tarvittaessa neck reiniä erinomaisesti. Vaan eipä kuunnellut enää. Olen vieläkin syvästi hämmentynyt ohjien tarpeesta. Hissukseen pysähdykset alkoivat sujua vanhaan malliin mutta pian löytyi uusi ongelmakohta: peruutus.


Tää kulkee hei vain eteenpäin

Jo ensimmäinen peruutukseen vivahtava kehonkielen muutos sai Ruunan pään pystyyn ja sen tarjoamaan etuosakäännöstä. Siis mitä v*ttua? Peruutus onnistui lopulta vasta kun otin ohjat avuksi ja silloinkin Ruuna kiemurteli menemään jäykin jaloin ja pää ylhäällä. Hau greit.

Ensimmäisen mukiinmenevän peruutuksen jälkeen ajattelin, että antaa olla, kyllä hienosäätää ehtii. Läksimme maastoon. Se taisi olla hyväksi molemmille koska metsässä Ruuna herkistyi taas kuuntelemaan istuntaa ja saatoin laskea ohjat pois tuntumalta. Kerran liian monen liian jännittävän asian (traktori lumiketjuilla, moottorisahamiehiä ja kaatuvia puita, kohiseva puro) jälkeen Ruunalta petti pokka ja se ryykäsi laukalle. Hidastanut se olisi jo muutaman laukka-askeleen jälkeen mutta laukkuutin elukkaa vielä useamman sata metriä ihan muistutukseksi siitä, että ryntäilystä joutuu töihin. Joutuessaan jatkamaan laukkaa Ruuna kokosi itsensä oikein kivasti ja laukka pyöri hyvin eikä ohjaa tarvittu kokoamiseen saati hidastamiseen.

Tallille palasi hyvin tyytyväinen emäntä ja rauhallinen ynnä kuuliainen Ruuna (pysähdyksiä treenattiin vielä siinä kotimatkan aikana). Perusteellinen harjaus hiukan hiestyneelle hevoselle, kaviotsekki (yksi lyöntihokki irti, muista tehdä tälle jotain), loimi niskaan ja Ruuna tarhaan päiväheiniään nauttimaan.

torstaina, tammikuuta 24, 2008

Ruuna ja hevosena olemisen sietämätön keveys

Minulla on taas hyvä fiilis ja tykkään tehdä juttuja maten ja muiden kanssa enkä enää uhoa henkilökunnallekaan. Ai miksikö? No kun matte on alkanut taas käydä joka päivä ja se harjaa ja rapsuttelee minua ja joskus hyppään esteitä ja joskus saan juosta ja piehtaroida ihan vapaasti maneesissa ja joskus tehdään töitä ja minun pitää olla kuuliainen. Minusta se työskentelykin on kivaa koska olen siinä niin hyvä, että matte aina kehuu minua kamalasti ja jälkeenpäin minun kanssa seurustellaan (joskus saan leipääkin!) ja minua rapsutellaan ja välillä saan tutkia talliakin ihan irrallani.

Tallin tutkiminen on hauskaa. Mieluiten menisin rehuvarastoon mutta sinne matte ei päästä minua. Käyn jokaisessa karsinassa ja nuuskin ja tutkin kaikki paikat ja nuolen varmuuden vuoksi toisten ruokakupit. Joskus joku on jättänyt vähän rehuja syömättä ja minä saan syödä loput! Usein juon vähän ämpäristä ja käyn tutkimassa kuivikkeita että onhan ne hyvää laatua. Sitten käyn taas karsinoissa ja joskus jätän joillekin tytöille viestejä ja muille äijille jätän uhkauksia. Toisten tavaroita en saa repiä enkä kanniskella mutta omia harjojani saan ottaa suuhun ja pudotella ja sitten matte nostaa ne. Se on hauska leikki.

Tänään tapahtui uusi ja ihmeellinen juttu: Matte aukaisi laitumen portin ja minä ja minun tamma saatiin mennä laitumelle. Ajatelkaas, keskellä talvea! Matte olisi oikeastaan halunnut, että me oltaisiin vähän liikuttu siellä mutta meidän mielestä laitumella syödään joten me etsittiin syötävää lumen alta paitsi silloin kun matte hätisti meidät liikkeelle. Kyllä me sitten juostiinkin! Laidun on aika iso ja me päästiin siinä ihan kunnolla vauhtiin. Minä välillä nelistinkin ja sitten me pukiteltiin ja muut kaverit tarhoissa tulivat vähän kateellisiksi ja juoksentelivat myös vähän.

Minun tammakin innostui irrottelemaan vaikka onkin jo semmoinen vanhempi ja arvokkaampi leidi. Meillä oli siellä laitumella niin kivaa, ettei meitä haluttanut tulla ollenkaan pois. Matte yritti ensin saada kiinni minun naista joka on aina kuuliainen mutta minä paimensin aina tamman pois eikä matte saanut sitä kiinni. Vähän ajan perästä minä annoin maten sitten tulla minun tykö ja laittaa minulle riimun ja viedä tarhaan takaisin. Onneksi olikin jo tullut ruoka-aika ja me saatiin heinää ja minä sain lisäksi lesemössöä.

Tänään matte muisti viimein pyytää henkilökunnalta heinäanalyysin tulokset ja nyt se aikoo kalkuloida minun syömiset ihan tosi tarkasti. Minä kyllä luulen, että meidän heinä on tosi hyvää koska se on namia ja minä olen täällä ollessani kasvanut monta senttiä. Matte sanoi, että se laskee kaikki jutut nyt vielä varmuuden vuoksi uudelleen kun minä kumminkin kasvan vielä ja siksi kuulemma on hurjan tärkeää, että minä saan kaikki ravintoaineet ja vitamiinit sun muut sopivassa suhteessa. Minusta itsestäni tuntuu, että saan liian vähän ruokaa mutta matte sanoi, että korkeintaan jotain vitamiini- ja kalkkimääriä pitää rukata enkä minä saa ollenkaan enempää kauraa tai heinää kuin ennen. Pöh.


torstaina, tammikuuta 17, 2008

Ooh, olen saanut Tallitontulta tunnustuksen! Vallan tässä punastuu..

Photobucket

Haluan vuorostani jakaa tämän eteenpäin Pollelan Olmille, Touhikselle, Karvaoopperalle, Silmänkääntövankilalle, Sivustalle, Naamioiden taakse sekä Pers-Jannelle. Tylsempää ja ankeampaa olisi elämäni ilman näitä blogeja.
Ruunaa kiukuttaa

Matte on ollut ikuisuuden jollain ihme "saikulla" eikä käy tallilla melkein ollenkaan. Sukkistäti on käynyt ratsastamassa pari-kolme kertaa viikossa mutta sekään ei piristä minua kun kerran matte on hylännyt. Olen jo monta päivää kiukutellut henkilökunnalle ja murjottanut karsinan nurkassa ja haistattanut pitkät kaikille.

Toissapäivänä olin tosi vihainen kun Sukkistäti tuli enkä tullut tarhan portille kuin vasta pitkän houkuttelun jälkeen. Sitten riekuin ja kiskoin riimussa mitä en normaalisti tee ikinä. Kun pääsin irti maneesiin niin riehuin ja potkin ja juoksin ja olin hirmu kiukkuinen. Sukkistäti antoi minun riehua kauan ja vei sitten harjaukseen. Siinäkään en rauhoittunut ollenkaan vaan kakkasin ja kuovin ja tein oripotkuja etusella enkä totellut yhtään.

Sukkistäti päätti sitten juoksuttaa minua liinassa eikä ratsastanut kuin lopuksi ihan vähän kun olin jo rauhoittunut aika paljon. En silti illallakaan halunnut seurustella henkilökunnan tai kenenkään kanssa vaan mökötin nurkassa ja tulin karsinani ovelle vasta kun sain ruokaa. Minua inhottaa kun minut on jätetty yksin eikä ole mitään tekemistä!

Matte kävi eilen kun Sukkistäti oli kertonut minun huonosta käytöksestä. Matelle en paljon uskaltanut temppuilla mutta irtojuoksutuksessa jäin kerran paikalleni hyppimään ja luimimaan ja melkein hyökkäsinkin mattea kohti että juokse ite stana! En sitten kumminkaan hyökännyt vaan jatkoin juoksemista ja sitten haliteltiin maten kanssa ja minua harjattiin ja minun kanssa seurusteltiin. Seinään päin käännyin vasta kun matte yritti nyppäistä minulta silmäripsen joka oli kaartunut niin, että se osui minua silmään. Silloin matte lähti pois ja sanoi minulle, että tänään nyppäistään silmäripsi ja tehdään kivoja juttuja ja halitaan.

Olen minä jo vähän leppynyt mutta matte ei saisi jättää minua yksin vaan sen pitäisi käydä joka päivä.


sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008

Ruuna ja sukkisratsastuksen ihmeellinen maailma

Ruuna kunnostautui viikonlopun aikana kouluvalmennuksissa. Löytyi liikettä, peräänantoa, asettumista, venytystä - ja se vasen laukka. Laukka juonittiin esiin peruutuksen kautta: Peruutuksessa takaosa on jo valmiiksi hyvin alla ja kun peruutus lopetettiin ja laukka nostettiin kun vasen etujalka ottaa ensimmäistä askelta eteen, saatiin tulokseksi oikeaoppisesti takaosalla nostettuja ja hienoja, hyvin pyöriviä laukkoja.

Olen aika häkeltynyt Ruunan nopeasta edistymisestä. Vasen laukka on ollut vaikea saada esiin mutta nyt se nousee helposti vain kuukauden todella laiskan treenaamisen tuloksena. Treeni on ollut laiskaa siksi, että olen ollut ensin sairaana, sitten poissa maasta ja sitten taas sairaana. Sukkistäti on keskittynyt muihin kuin laukkaa esiin tuoviin harjoituksiin ja Ruuna on kaikkiaan tehnyt hyvin vähän töitä viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Loppujen lopuksi Ruunan kanssa ehdittiin tehdä kuluneessa kuussa ainoastaan kaksi(!) treeniä, joiden päätarkoitus oli saada esiin vasen laukka.

Laukkatreeni toki jatkuu edelleen ja muitakin määräyksiä saatiin. Kovin orjallisesti en aio niitä noudattaa koska Ruuna on western-ratsastusta varten hankittu ja kouluratsastusharjoituksia tehdään jos aikaa jää, huvittaa tai jos ne sopivasti tukevat Ruunan kehitystä western-ratsuna.

Kehua retostelen vielä Ruunan saavutuksilla: Kolmen valmennustunnin aikana Ruunan etuosakäännökset hiottiin huippuunsa. Ruuna osoitti lisäksi mahtavaa venymiskykyä 130cm:n ravipuomeilla. Vaikka Ruuna on pikkuhevonen ja tuo 130cm on ison hevosen ravipuomiväli, ei Ruunalla ollut kerrassaan mitään vaikeuksia venyä niiden yli. Samoin käyntipuomit ja -kavaletit sujuivat vallan mainiosti.

Huomenna Ruunalla saattaa hyvinkin perselihaksia aristaa mikä otetaan huomioon palauttavassa ratsastustuokiossa.

Hevosta ei saa missään tapauksessa jättää seisomaan rankan treenipäivän jälkeen vaan sillä on seuraavana päivänä ratsastettava kevyesti tai sitä on muuten liikutettava ohjatusti jotta lihakset rentoutuisivat ja venyisivät ja koko elikko palautuisi rasituksesta mahdollisimman hyvin.

perjantaina, tammikuuta 04, 2008

Varteenotettavaa valmennuksesta

On se vain merkillistä, miten ihmiset kuvittelevat, että valmentaja opettaa sen hevosen ja itse ei tarvitse tehdä mitään. Silmät ymmyrkäisenä seuraan kuukaudesta toiseen, kuinka ihmiset yliolkaisesti jättävät noudattamatta tallillamme käyvän huippuvalmentajan neuvoja, ratsastavat tasan samoin kuin ennenkin ja valittavat seuraavalla kerralla valmentajalle, ettei hevonen ole edistynyt yhtään. Ei kai se hevonen perkule itsestään edisty! Itselleen siellä valmennuksissa on tarkoitus oppi ja tieto kerätä ja valmentajan neuvojen mukaan saada se hevonen siinä valmentajan käyntien välillä kulkemaan paremmin/rennommin/enemmän eteen, mikä nyt kunkin tavoite on. Jokseenkin turhaa on syytää pätäkkää valmentajalle jos itse ei osaa onkeensa ottaa.

Reilut kymmenen vuotta sitten iäkäs mies ajokoirineen ihmetteli ToKossa, miten minun naurettava nelikuinen karvapalleropentuni edistyy niin hyvin ja hänen aikuinen ja fiksu koiransa ei lainkaan. Kävi sitten ilmi, että äijä kuvitteli, että siellä koulutuksessa se oppiminen tapahtuu eikä tehnyt koiransa kanssa viikon varrella yhtikäs mitään vaan antoi sen kiskoa silmät pullollaan hihnan päässä niin kuin aina ennenkin. Minä luonnollisesti opetin koiralleni muutaman minuutin pätkissä päivittäin, leikin varjolla, ToKon ihmeellisyyksiä.

Ajokoiramies kävi koulutuksessa muutaman kuukauden ja lopetti sitten. Hän ei pystynyt ymmärtämään, että työ on tehtävä itse siinä koulutuskertojen välillä ja koulutustilaisuudet ovat pääasiassa koiran ohjaajia varten.

Nyt kun Ruunanen käy myös kouluvalmennuksissa, treenaa Sukkistäti valmennuksien välillä siellä valmennuksessa opittuja juttuja ja työstää erityisesti niitä asioita, joihin valmentaja on kehottanut kiinnittämään huomiota.
Minä puolestani harjoittelen länkkärituntien välillä Ruunan kanssa juttuja, joita western-opettaja on suositellut.
Kaikki Ruunan valmennus ja koulutus tehdään hevosen ehdoilla ja hevoselle mukavaksi. Ruuna on erityisen perso kehumiselle ja edistyykin kehujen voimalla huikeasti nopeammin kuin eräs tuttu kouluratsu, jonka omistajan metodeihin kuuluvat kovat rangaistukset aina kun hevonen tekee "väärin" ja hevosen kiittämisen täydellinen unohtaminen kun se tekee oikein.

Ruuna on tietysti yhä nuori ja tarvitsee paljon positiivista palautetta pysyäkseen työintoisena. Työmoraali onkin toistaiseksi pysynyt korkealla: kun Ruuna näkee minut tai Sukkistädin, se tälläytyy tarhan portille toiveikkaana odottamaan josko lähdettäisiin töihin.

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Joulunaika vilahti ohi lähes huomaamatta ja täysin ilman stressiä, kiitos ulkomaanmatkan. Wien on mahtava joulukaupunki ja Suomessa ahdistavilta ja mauttomilta näyttävät jouluvalot ovat Wienissä upean tunnelmallisia vaikka mittakaava onkin hiukkasen toinen. Turku muutamalla kämäisellä jouluvalorimpsullaan onkin verraten nolo "joulukaupunki".

Pikkupakkanen ja väliin taivaalta leijailevat valokuvaukselliset isot lumihiutaleet sekä useampi mukillinen glüchweinia toivat lämpöisen joulutunnelman. Reissun kohokohta oli luonnollisesti Wienin espanjalaisen ratsastuskoulun näytös josta myös ei-niin-hevosista-kiinnostunut Mies jaksoi innostua.

Iso kiitos Tiralle, joka viitsi ja jaksoi matkani ajan liikuttaa ja muutenkin katsoa ruunanretaleen perään. Kiitokset myös vanhemmilleni, jotka halukkaasti ottivat pyhiksi riesakseen kaksi ylimääräistä isoa koirankuvatusta.

lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Sinä tuore hevosenomistaja, meillä on iloisia uutisia juuri Sinulle. Niin, Sinä siinä, rohkeasti peremmälle vain. Oletko juuri hankkinut hevosen peräti kahden vuoden tunneilla ratsastuksen jälkeen? Oletko lapsi ja vanhempasi ovat kyllästyneet kuuntelemaan kinuamistasi ja ostaneet sinulle halvalla juoksunsa juosseen ja vähän vihaisen mutta siis tosi ihQun, hankosidevammaisen lv-oriin? Oletko jo pitempään hevosia harrastanut mutta täysin kykenemätön ottamaan vastaan neuvoja ja soveltamaan uutta tietoa päivittäisessä puuhailussasi hevostesi kanssa?

Juuri Sinua palvelee uusi täysihoitotallimme! Meillä asiakas on todellakin kuningas: Me syötämme hevostasi viidestätoista eri purkista ja purnukasta vaikka ravintoarvot olisivat täysin pielessä sillä Sinä itse tiedät parhaiten mitä hevosesi tarvitsee voidakseen hyvin.

Me annamme ohjeidesi mukaan lepohevosellesi seitsemän litraa väkirehua päivässä sillä osaava henkilökuntamme ei pelkää riehuvampaakaan tapausta vaan vie sen orikuolainta ja piiskaa apuna käyttäen näppärästi muutaman neliön tarhaan seisomaan tunniksi tai koko päiväksi - miten Sinä vain haluat!

Keltainen tai jopa harmaa ja pölyävä/homeinen heinä hevosen ruokinnassa? Kyllä vain jos niin haluat. Home vain lisää hevosesi vastustuskykyä. AIV-rehua hevoselle? Totta kai jos se on sitä tottunut saamaan ja Sinä tiedät, että juuri sitä hevosesi tarvitsee.

Me laitamme viileällä +10 asteen säällä hevosellesi kolme toppaloimea päällekkäin ja vielä neljännenkin jos niin toivot. Myös tallissa loimitamme, suojitamme ja pintelöimme täysin toiveidesi mukaan.

Me laitamme suojat vaikka väärinpäin jalkaan jos ne hevosellesi niin paremmin sopivat sillä Sinä tiedät parhaiten.

Me laitamme - iloisen hymyn kera - päivästä toiseen hevosesi arpisiin/verta vuotaviin nilkkoihin kumibootsit tarhailun ajaksi jos olet päättänyt, että hevosellasi on ne oltava.

Me rohkaisemme sinua, kun puolen vuoden ajan kysyt toiveikkaasti joka päivä eläinlääkärinhoitoa vaativan vamman vaivaaman hevosesi kuntoa: "Kyllä se siitä ohi menee. Ei se ole yhtään parempi kuin eilen/viime viikolla/kuukausi sitten mutta kyllä tässä vieä voidaan odottaa ja katsoa."

Me emme nipota madotuksista, me uskomme luontaislääkintään ja homeopatiaan jos Sinäkin uskot! Jos hevostasi ei ole ennenkään madotettu, se ei todellakaan tarvitse matokuureja vastakaan! Kyllä, kivulias kaasuähky on täysin mahdollista parantaa tipalla vesijohtovettä, johon on sekoitettu pari molekyyliä salaperäistä homeopaattista yhdistettä.

Me madotamme hevosesi vaikka joka viikko jos se on Sinusta tarpeen! Samoin syötämme haisevaa valkosipulia, kalaöljyä ja kananmunia ympäri vuoden "varmuuden vuoksi" vaikket oikein tietäisikään miksi niitä haluat hevosellesi antaa.

Lepohevosesi saa luonamme haluamasi määrän sille tuiki tarpeellisia elektrolyyttilisiä ja kasvava varsasi todellakin tarvitsee ne kuusi litraa väkirehua ja kolme eri täysvitamiinilisää päivässä.

Jos kerrot hevosellesi, että se asuu nyt täällä, eikä se näin ollen tarvitse tarhaa koska tietää muuttaneensa, saa hevosesi käyskennellä täysin vapaasti pihamaalla täällä uudessa kodissaan. Karanneen hevosen etsintä ja takaisin tuominen sisältyy karsinapaikan hintaan (yli kolmesta kerrasta veloitamme lisämäksun)!

Ratsastuksenohjaajamme ei hermostu jos huomaatkin kesken tunnin, että hevosesi pintelit ja satulahuopa ovat eri väriä tai - hui kauhistus - on tullut laitettua messinginväriset kuolaimet suitsiin, joissa on hopeanväriset soljet. Hän odottaa kärsivällisesti kun tallihenkilökuntamme tai halutessasi Sinä itse vaihdat yhteensopivat varusteet hevosellesi.

Me käytämme strasser-vuolijaa jos Sinäkin käytät sillä hevosesi jalkojen hoito on ykkösprioriteettimme. Tiedämme, että hevosen ontuminen, nivelten turpoaminen ja jopa lopullinen rampautuminen ovat ikäviä, mutta välttämättömiä sivuvaikutuksia jos halutaan saada hevosen kaviot kuntoon ja myrkyt pois sen elimistöstä. Kalabiologi on meidänkin ykkösvaihtoehtomme kun kaviohuollosta on kyse!

perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Ruunan vaikea valmennus

Olin ihan kamalan rankalla tunnilla tänään. Sukkistäti tuli aamulla ja me mentiin maneesiin ja siellä oli Valmentaja. Ensiksi oli ihan helppoja juttuja ja minä vähän kyllästyin ja aloin ajatella ihan muita asioita, esimerkiksi sitä, että toivottavasti minun tamma ei syö aamuheiniä loppuun sillä aikaa kun olen töissä. Sitten Valmentaja sanoi, että minä olen niin fiksu (öhöm) että minua kyllästyttää liian helpot tehtävät ja tarvitsen enemmän haasteita.


Niitä haasteita tuli sitten niin kamalan paljon, että olisin halunnut jo lopettaa ja sitten jäin jumiin enkä muistanut ollenkaan nostaa vasenta laukkaa! Minun tuli aivovoimistelusta ihan kamala hiki eikä se vasen laukka vain noussut vaikka Valmentaja ja Sukkistäti yrittivät parhaansa. Valmentaja määräsi minulle huomiseksi aivolepoa ja vain kevyttä juoksutusta sivuohjin. Minä en tiedä mitä se on kun matte aina juoksuttaa minua vapaana. Valmentaja lupasi neuvoa ja sanoi, että minun on syytä oppia tuo sivuohjilla juoksutus myös jos kerran olen kouluratsuksi tulossa.

Kun valmennustunti oli loppu, matte huuhtaisi minut lämpimällä vedellä, niin kuuma minun oli tullut. Tosin se hiki oli enimmäkseen aivojumpan tulosta, fyysisesti ei ollut kovin rankkaa. Matte hankasi ja hieroi minua ja vaihtoi yhtenään peittoa minun päällä. Ihmeellistä hössötystä, en ole yhtään tottunut sellaiseen. Sain vielä syödä sisällä heinää ja kuivatella ennen kuin menin ulos. Tamma oli sitten syönyt kaikki aamuheinät mutta onneksi matte antoi minulle lisää enkä antanut tamman syödä niitä ollenkaan vaan söin ne kaikki itse.

Valmentaja sanoi tänään, että minä olen selvästi kuukaudessa kasvanut ja kehittynyt ja saanut lisää lihasta. Matte oli vähän hämmästynyt kun ei minun kanssa kumminkaan niin paljon tehdä vaan saan viettää aika rentoa elämää. Ei se matte tietysti mitään huomaa kun se katsoo minua joka päivä. Yksi toinenkin täti sanoi tänään, että minä olen selvästi kehittynyt paremmaksi muuten mutta tuo vasen laukka on huonontunut. Kyllä minä sen aina ennen olen pyynnöstä nostanut mutta nyt minun pää meni jumiin enkä enää osannutkaan. Valmentaja sanoi, että huomenna me korjataan minun pää ja laukka ja sitten kaikki menee taas hienosti.


lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Ruunaa ei tässä kohtaa päästetä ääneen, sen verran tohkeissani olen eilisen ratsastustuntini kulusta. Ensin opettaja kyseli miten on mennyt ja mitä erityisesti haluaisin harjoitella. Ennen ratsaille nousua tehtiin muutamia maastakäsin-harjoituksia, joissa Ruuna toimi kuin ihmisen mieli.

Ratsailla harjoittelin pienempien apujen käyttöä (Ruuna on herkkä mutta jotenkin ratsastustuntien välillä lipsahdan usein käyttämään tarpeettoman kovia apuja elikäs esim. pidän ohjia nyrkissä vaikka kahden sormen välissä pitäminen riittäisi) ja ratsastukseen keskittymistä ja asenteen merkitystä. Ruuna toimikin ajatuksen voimalla, myös silloin kun ajattelin, ettei se kumminkaan tee. Eikä tehnyt.

Opettaja sanoi, että parhaimmillaan hengitimme hevoseni kanssa samaan tahtiin ja hevonen oli todella rento ja työskenteli mielellään. Opettaja kehui istuntaani (!) ja - tästä olen kaikkein ylpein - sanoi, että Ruunalla on todella hyvä ja ymmärtäväinen omistaja, suorastaan paras mahdollinen. On hienoa kuulla tällaista ulkopuoliselta ja arvostamaltaan henkilöltä. Toki minä aina parhaani yritän, mutta usein mielen valtaa ajatus siitä, että Ruuna ansaitsisi ainakin paremman ratsastajan. Täytyy siis vaan hitto soikoon opetella paremmaksi!

Ruuna: Oltiin eilen maten kanssa tunnilla ja minä olin tosi hyvä! Opekin sanoi, että minä olen hyvä. Kehui se vähän matteakin ja se teki matelle hyvää kun matella on joskus vähän huono itseluottamus. Opettaja näytti matelle taas sellaisia itsestään selviä juttuja jotka minä kyllä osaan mutta matte ei vaan tahdo tajuta. Niin kuin vaikka se, että jos ratsastaja on rento niin minäkin olen rento. Koska minä tykkään tehdä töitä ja teen aina mitä matte pyytää jos vaan ymmärrän niin matte on onneksi tajunnut, etten minä tahallani tee väärin vaan siksi etten ole ymmärtänyt mitä matte haluaa. Aika tyhmiä nuo ihmiset.

Tänään matte on minun luona yötä. Ei onneksi sentään minun karsinassa vaan talossa. Näen maten viimeiseksi illalla ja ekaksi aamulla. Toivottavasti matte on niin tyytyväinen minun näkemisestä että saan ylimääräisiä herkkuja, vaikka sitä näkkäriä jota tiedän minun ruokalaatikossa olevan. Ottaisin sitä sieltä itse ja vähän muitakin herkkuja, mutta matte ei suosi omatoimisuutta tässä asiassa.


torstaina, marraskuuta 29, 2007

Matte on mennyt ihan sekaisin! Se tuli illalla tallille niin myöhään, että oli jo pimeää ja sitten me lähdettiin maastoon. Matte höpisi jotain kuutamoratsastuksesta vaikka kuu oli pilvien takana. Onneksi uusi lumi valaisi sentään vähän ja minulla on hurjan hyvä hämäränäkö. Matella oli kypärässä tyhmän näköinen otsalamppu että sekin näkisi edes jotain.

Kun me tultiin takaisin tallille niin kaikki muut hevoset olivat jo päässeet sisälle ja saaneet porkkanoita. Matte riisui minulta satulan ja suitset ja bootsit ja kaikki heijastimet ihan liian hitaasti ja harjasikin vaikka kuinka kauan vaikka minä en olisi muuta halunnut kuin äkkiä karsinaan syömään minun porkkanoita. Matte sanoi, että minun pitää oppia olemaan kärsivällisempi vaikka ruokakin olisi kyseessä.

En ymmärrä sellaista vaatimusta kun ruokaa tärkeämpää ei kerta kaikkiaan ole. Jo silloin kun tulin kaksivuotiaana nuorena orina Ruotsista niin minun kasvattaja sanoi matelle, että syödessä minun pitää antaa olla rauhassa koska voin käydä päälle kun olen niin tärkeänä ruuastani.

Matte ei kyllä yhtään antanut minun olla rauhassa vaan selitti, etten minä saa käydä ihmisten kimppuun vaikka ne tulisivatkin minun ruuan lähelle. Nykyään minä en enää niin helposti ole äkäinen, mutta jos joku minulle vieras ihminen tulee minun ja minun ruuan väliin niin sen on paras olla tosi varovainen! En minäkään mene ihmisten koteihin ja estä niitä syömästä silloin kun niillä on ruoka-aika.


Huomenna minulla ja matella on sellainen western-tunti. Matte varmaan hukuttaa sen open kysymyksiin eikä minun ehkä tarvitse tehdä töitä juuri ollenkaan kun matte puhuu niin paljon. Jos hyvin käy, saan torkkua melkein koko tunnin.


keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Minulta viime viikolla lähtenyt etukenkä on nyt takaisin kaviossa ja tänään yksi ihan vieras seppä löi takaisin minulta maanantaina irronneen toisen etukengän. Matte on vähän palaveerannut minun vakituisen sepän kanssa ja nyt on sovittu, että ensi kerralla minulle laitetaan eteen jotkut ihmeen sivukäänteelliset rollerit niin että minun etujalat ehtivät paremmin pois minun takajalkojen tieltä enkä enää polkisi kenkiä irti.

Minä olin tosi nätisti sen vieraan sepän kanssa tänään ja matte jaaritteli sille sepälle minun rodusta ja erikoispiirteistä kun se seppä ihmetteli, että mikä minä oikein olen. Lopuksi minä sain porkkanan ja pääsin takaisin tarhaan mutta se ei ollut niin kivaa kun kaikki heinät olin jo syönyt enkä ole saanut lisää naisiakaan vaan on aina se yksi ja sama leidi.

Olen harjoitellut hyppäämistä kaksi kertaa ja se on hirmu kivaa. Viime kerralla oli yleisöäkin ja siellä arveltiin, että minua on irtohypytetty tosi paljon kun olen siinä niin hyvä. Silloin minä olin toista kertaa irtohypytysharjoituksessa! Minä sain niin paljon kehuja, etten olisi halunnut lopettaa ollenkaan vaan hyppäsin ja hyppäsin ihan itsekseni kun huomasin, että sitten kehutaan. Lopulta minut pakotettiin lopettamaan eikä se ollut minusta reilua kun minä olisin halunnut hypätä vielä.

Mattea ärsyttää kamalasti se, etten minä vieläkään halua juoda automaatista. Minä juon siitä kyllä jos matte tai henkilökunta painaa sen kupin ensin täyteen mutta itse en halua painaa kuppia kun siitä kuuluu ikävä ääni. En minä sitä ääntä yhtään pelkää mutta varmuuden vuoksi menen kauemmas kun se ääni kuuluu minun omasta kupista. Minua ei yhtään häiritse se kun muut hevoset juovat kupeistaan vaikka siitä kuuluu se sama ääni. Oman karsinani haluaisin kumminkin pitää meluvapaana alueena.

Matte toivoisi, että hevosten hyvinvoinnista kiinnostuneet ihmiset kävisivät allekirjoittamassa adressin. Siinä toivotaan, että meillä hevosilla olisi hyvän elämän päätteeksi hyvä kuolema emmekä me joutuisi kiertoon tai ulkomaille teuraskuljetuksiin. Minustakin tulee meetwurstia sitten kun olen liian vanha ja raihnainen tekemään töitä.


keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007

Minulta lähti toissapäivänä toinen etukenkä kun vähän kaahasin ja nyt matte odottaa seppää jotta se kenkä saataisiin paikalleen. Jos se seppä olisi tullut jo aamulla niin oltaisiin menty maastoon tänään mutta nyt ei varmaan enää ehditä kun alkaa tulla pimeä eikä sitä seppää näy vieläkään.

Huomenna minulla ja matella on ratsastustunti ja jos se ei ole liian rankka niin hyppään illalla vielä esteitä kun maneesiin tehdään sellainen irtohypytyskuja. Minä tykkään hypätä itsekseni, se on kivaa vaihtelua tylsään juoksutukseen. Onneksi minun ei ole tarvinnut aikoihin juosta liinassa vaan minua on irtojuoksutettu kun maneesi on ollut paljon ihan vapaa. Olen ollut siellä maneesissa niin paljon maten kanssa kaksistaan, että meillä menee ihan plasmat sekaisin jos siellä on muita ratsukoita. Jos on enemmän kuin kaksi ratsukkoa on meidän ihan hyvän kokoisessa maneesissa jo ruuhka.

Minua ihan harmittaa jos minun kanssa ei puuhailla jotain kivaa päivittäin. Tutussa tarhassa ehtii tulla aika pitkäksi vaikka onkin kiva seurailla jos pihalla tapahtuu jänniä juttuja. Yleensä minun aika menee ruokaa odotellen ja kun sitä ruokaa saa ihan liian harvoin niin välillä ehdin tylsistyä aika pahasti. Tulenkin aina portille seisomaan jos näen maten ja ajan tamman pois ettei vaan sitä oteta töihin ja minua jätetä yksin tarhaan.


sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

Ruunan mietteitä

Minä olin taas sukkahousuratsastustunneilla eli valmennuksessa monta kertaa. Se sukkisratsastuksen valmentaja nauroi minulle kun minä yritin niin kovasti ja tosissani. Minusta ei saisi nauraa kun kerran minulla on hyvä työmoraali ja teen mielelläni töitä Sukkistädin kanssa.


Valmentaja sanoi, että olen selvästi kehittynyt viime kerrasta. Minä olen vielä paremmin kuulolla kuin ennen ja kuulemma huomasi, että minulta on nyt vaadittu enemmän ja tarkempaa työtä. Niin onkin vaadittu! Matte on ollut tosi tiukkana ja minun on pitänyt tehdä aika vaikeitakin juttuja ja Sukkistäti on käynyt ja ratsastanut sekä westerniä että koulua ja minun on pitänyt osata molempia!

Kuulemma kun minua kouluvalmennuksessa katsoo niin ei usko, ettei minua ole ollenkaan aikaisemmin opetettu siihen kouluratsastustsydeemiin. Ehkä olen luonnonlahjakkuus? Matte kyllä sanoo, että kun minä vaan ymmärrän mitä minulta halutaan niin minä teen ja taitava sukkisratsastaja pystyy hyvin minun kanssa töihin vaikka olenkin nyt ja tulevaisuudessa ensi sijassa western-ratsu.

Matte on harjoittanut omaa tasapainoaan ja rentouttaan ja se on ratsastanut monta kertaa ilman satulaa. Kerran se oli siellä selässä niin, että minä olin ihan nakuna eli minulla ei ollut suitsia eikä satulaa eikä mitään. Silloin matte oli kyllä aluksi vähän jäykkä ja minäkin jäykistyin mutta sitten matte rauhoittui ja minä rentouduin ja tein hienoja pyöreitä voltteja ja vaikka mitä. Matte alkaa selvästi vähäsen kehittyä vaikka minä olen kyllä vielä tosi paljon taitavampi kuin matte.


tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Ruunan oppivuodet

Minulla kävi western-opettaja kotitallilla ja minä olin tosi hyvä ja opettajan suosikki! Matte oli ihan myyty kun se opettaja kehui minua kamalasti ja sanoi fiksuksi ja ihanaksi ja hyväksyi maten hiljaa hyvä tulee-meiningin minun opettamisessa ja ratsastamisessa.

Me harjoiteltiin monia asioita, vähän mm. etuosakäännöstä. Se oli helppo juttu mutta ratsastajalla ei ollut homma ihan hallussa joten minulla vähän kesti ennen kuin hiffasin mikä oli tarkoitus. Sitten astuin tosi hienosti ja tarkasti ja taas minua kehuttiin ylenpalttisesti.

Se opettaja sanoi, että ratsastuksen jälkeen minua pitää aina kunnolla kiittää ja olla minun kanssa. Minä kun osaan arvostaa tutun ihmisen kanssa seurustelua enkä yleensä ole kovin innokas menemään takaisin tylsään tarhaani paitsi ruoka-aikana. Maten kanssa minä saan yleensä olla töitten jälkeen vapaana tallissa tai maneesissa ja tutkia paikkoja ja hengailla maten kanssa ja yleensä saan silloin vielä lesepuuroa, nam.

Matte sai opettajalta paljon hyviä vinkkejä ja se opettaja tulee taas ensi viikolla. Matte aikoo laiskotella siihen asti mutta minulla on tällä viikolla vielä kolme - se on kamalan monta! - enkkutyylin valmennusta joissa matte on mukana vain katsojana eikä ratsasta ollenkaan. Minä kyllä tykkään siitä enkkuratsastuksestakin koska olen siinäkin kamalan hyvä ja minua kehutaan paljon.


torstaina, marraskuuta 08, 2007

Henkilökohtainen tragediani tänään: myöhästyin töistä pahan kerran. Koiranpahalaiset karkasivat aamutuimaan eivätkä tulleet takaisin siiheksi kun olisi pitänyt töihin lähteä. Onneksi pomo oli ylen ymmärtäväinen ja käski odottaa koiria ja tulla vasta sitten kun hurtat ovat varmassa tallessa.

Ongelmani ratsastuksessa - tai pikemminkin yksi niistä - on liiallinen jäykkyys. Jos rentoutan hartiani, jumiutuvat jalkani ja päinvastoin. Täytyy taas ruveta ratsastamaan enemmän ilman satulaa niin pääsee rentoutumaan. Kokeilin sitä jo tänään.

Ruuna kyllä vähän ihmetteli miksi potkin sitä kankkuun kun yritin könytä makuuasennosta istumaan sen selässä. Ilman satulaa ratsastus ei ehkä ole omiaan rentouttamaan hevosta...? Polle seisoi kiitettävästi paikallaan koko ratsautumistoimituksen ajan ja tuntui toimivan paljon paremmin kun olin kerrankin rentona siellä selässä. Enemmän satulatonta treeniä siis ja lisäksi jotain jumppaa ja venyttelyä meikäläiselle. Jooga on nyt jotenkin jäänyt kun ratsastustunnin jälkeen ei enää jaksa lähteä mihinkään. Jospa saisi sen tunnin siirrettyä jollekin toiselle päivälle. Täytyy kehitellä ideaa.

maanantaina, marraskuuta 05, 2007



En taitaisi olla likikään yhtä hyvä..

Olin tänään ratsastustunnilla, luonnollisesti western-sellaisella. Alle tuli ruuna, jolle - samoin kuin omalleni - olivat erityisen helppoja alaspäin siirtymiset. Olin ihan pro varsinkin pysähdyksiä vaativissa tehtävissä. Liikkeelle lähdöt olivatkin sitten hivenen haastavampia. Taidan jotenkin tahtomattani pidättää istunnallani mikä lienee enkkuratsastusaikojen peruja.

Neckreinin käyttö oli yllättävän vaikeaa vaikka muka teen sitä lähes päivittäin. Kylläpä taas tuli pureskeltavaa ja mietittävää ja oman hevosen kanssa kokeiltavaa ja sovellettavaa matskua pääparka täyteen.

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

Ylihinnoitellut kaakit harrastajan riesana

Päätin tässä purnata eräästä itseäni jo pitkän aikaa mietityttäneestä asiasta eli hevosten hinnoista. Laatu toki maksaa aina mutta silloin, kun helppo C-tasoisista eli käytännössä täysin kouluttamattomista aikuisista hevosista pyydetään neljää tonnia (se on 24 000 vanhaa markkaa hei!), niin hinnoissa alkaa olla ilmaa jo huomattava määrä. Näissä kouluttamattomissa yksilöissä maksaa yleensä "erikoinen" rotu (esim. tinker), harvinaisempi väri (esim. voikko suomenhevonen) - vaikka se esiintyisi rakenteen kustannuksella - tai tuo mystinen kapasiteetti.

Kun pikkutytöillä leluna ollutta lämminveristä ex-ravuria tai pitkälti yli 10-vuotiasta helppo A-tason pv:tä myydään "kapasiteettia vaikka mihin"-maininnalla on syytä epäillä suuremman luokan kusetusta. Laatuarvosteluissa jo kuusivuotiaiden on suoritettava kouluohjelma, johon sisältyvät laukanvaihdot. Helppo A on nimensä mukaisesti helppo luokka, siihen eivät laukanvaihdot kuulu.

Jos hevosella on muka kapasiteettia "Pyhään Yrjöön" saakka, miksi se on esim. 12-vuotiaana yhä helppo A-tasoinen? Johan järkikin sanoo, ettei tuon ikäluokan helppojen luokkien hevonen tule koskaan menestymään vaikeammissa luokissa, koska koulutus ei suinkaan tapahdu hetkessä. Ja jos hevonen on niin ihmeellisen kyvykäs, miksi sen kykyjen on annettu mennä hukkaan jo toistakymmentä vuotta?

Hevosia ostavat kaiken aikaa enemmän ihmiset, joilla on yhä vähemmän tietämystä ja kokemusta hevosista. Tietämättömille on helppo myydä sikaa säkissä tai yli 10-vuotiasta "todella lupaavaa helppo B/A-tason kouluratsua", josta pyynti voi olla lähempänä kymmentä tuhatta euroa varsinkin jos hevonen on jonkin sortin pv.

4000 euroa ei hevoskaupoissa ole hinta eikä mikään lupaavasta ja/tai hyväsukuisesta nuoresta minkä tahansa rotuisesta hevosesta, huippuvanhempien (oletettavasta) huippuvarsasta esim. ravimaailmassa tai esteillä, jo vanhemmasta kouluttamattomasta mutta siitosarvoltaan joltisestakin tammasta tai elämänsä ehtoopuolella olevasta "opetusmestarista".

Itse en totisesti maksaisi tuota neljää tonnia kouluttamattomasta aikuisesta ruunasta, jolla ei siitosarvoa luonnollisestikaan ole. Enkä maksaisi kymppitonnia reilun ikäisestä "lupaavasta" hevosesta. Totta kai on olemassa vanhahkoja oikeasti kyvykkäitä, mutta syystä tai toisesta vähälle koulutukselle jääneitä hevosia. Harva seura- tai aluetason kilparatsastaja vain oikeasti pystyy tai haluaa viedä eteenpäin jo suhteellisen vanhaa, mutta kenties vaikeampiinkin luokkiin kykenevää hevosta.

Puhun tässä kaiken aikaa yleisellä tasolla ja näkökulma on sellaisen ratsastajan, jota kiinnostaa edetä helpoista luokista vaikeampiin - oli laji sitten mikä hyvänsä. Esimerkit ovat kouluratsastuksen puolelta, koska sen termit ovat ratsastavalle väestönosalle tutuimmat.

Kaikkia ratsastajia ei tietenkään kilpaileminen kiinnosta. Varakkaalla tätiratsastajalla on pätäkkää ostaa hevonen vain, koska se on kivan värinen, ja maksaa siitä sen koulutustasoon nähden huomattava ylihinta. Moni hevosrakas ihminen taas ostaa halvalla urallaan epäonnistuneen ravurin ja kouluttaa sen mieleisekseen joko itse tai ammattilaisen avustuksella ja on hevoseensa kaikin puolin tyytyväinen.

Oman hevoseni tunnearvo on taatusti sen rahallista arvoa korkeampi. Näin on monilla muillakin. Varsinkin vanhempi hevonen, joka on pitkään ollut samalla omistajalla, on suorastaan perheenjäsen, eikä sen arvoa voi rahassa mitata.

Hevosten hinnoissa on kattona vain taivas. Isoimmat rahat pyörivät ammattiurheilun eli ravien ja laukkakilpailujen maailmassa. (Yksittäiset lupaavat western-, este- tai kouluhevoset saattavat myös maksaa huikeita summia. Ne ammattilaisratsastajat, joilla ei ole varakkaita sponsoreita, joutuvat ostamaan lupaavia nuoria hevosia ja toivomaan löytävänsä kultakimpaleen.)

Oman lajinsa asiantuntija, ammattilainen tai jo pitkään harrastanut tavallinen ihminen tietää mitä juuri hän on hakemassa ja mistä mitäkin kannattaa maksaa. Hevosista törkeitä ylihintoja maksavat tuoreet harrastajat, joilla ei ole realistista käsitystä hevosen arvosta. Se ruokkii ikävällä tavalla ylihinnoittelua, josta kokeneemmat ja järkevämmätkin harrastajat joutuvat kukaties kärsimään nahoissaan.