Ruuna töissä ja vapaalla
Minä olen taas ollut ihan superhuippuhyvä! Maten ratsastus on jotenkin parantunut ja se parantaa minun suorituksia selvästi. Matte ei itse tiedä miten on onnistunut petraamaan kun ei se ole aikoihin kunnolla ratsastanut tai ollut tunneilla, vahtinut vaan kun minä teen muiden kanssa töitä. Sitten se on kanssa katsellut paljon muiden tunteja ja tainnut hoksata jotain kun se istuu nyt jotenkin paremmin. Minulle on tullut kuntoa lisää ja matte tuntee nykyään sinne satulaan hyvin miten minun takajalat liikkuu ja pystyy paremmin antamaan minulle ohjeita.
Sukkistädin kanssa olin tänään mielettömän hyvä ja kiva ja kuuliainen. En ollenkaan yrittänyt poistua paikalta niin kuin joskus teen kun ei yhtään huvita ja kävelinkin reippaasti ja väistin kauniisti ja nostin melkein kaikki vasemmatkin laukat ihan heti.
Minä olen niin ketterä, että minun on ihan helppo mennä vastalaukkaa pienelläkin ympyrällä mutta nyt sekä täti että minä ollaan hoksattu jotakin ja pelataan jo hyvin yhteen, myös siinä vasemmassa laukassa.
Maten kanssa tehtiin viikolla paljon siirtymis- ja kuuliaisuusharjoituksia ja nyt matte väittää, että minä olen hyvä koska matte olisi muka tehnyt minun kanssa niin hyvää työtä. Pöh, minä olen hyvä siksi kun minua tänään huvitti tosi kovasti tehdä töitä kun eilen olin kokonaan vapaalla eikä minun nuijista laidunkavereista ole oikein seuraa.
Toinen ruunista on jo ihan seniili 26-vuotias pappa ja toinen on minun uskollinen Aseenkantajani mutta se on niin kamalan lapsellinen eikä sen kanssa voi tehdä mitään älyllistä. Viime viikolla oli kyllä hauskaa kun Aseenkantaja rikkoi vahingossa aitaa kun minä hätistin sitä pois minun omenien luota ja me jouduttiin ison ruunan yksityislaitumelle. Me vedettiin sitä ruunaa kunnolla päihin, Aseenkantaja vielä innokkaammin kuin minä. Se ruuna sitten nykyään uhkailee meitä kun se menee ohi mutta meitä ei pelota ollenkaan koska minä olen niin kova jätkä ja Aseenkantaja on iso ja hyvä tappelemaan.
Keskikoinen ja keskipainoinen hevonen kertoo elämästään keskinkertaisella omistajalla
sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008
tiistaina, syyskuuta 16, 2008
Laukkaa ja vettä
Nyt kun minua on hierottu ja muutenkin asianmukaisesti kohdeltu niin minähän nostan vasemman laukan Sukkistädillekin hetioitis. Ihan ekaksi yritin kyllä ristilaukalle mutta kun täti huomautti siitä niin sitten me laukattiin vasempaan vaikka kuinka hyvin! Minun on tädin kanssa siksi vaikea nostaa vasenta laukkaa kun tädin päässä on blokki joka sanoo, etten minä nosta kuitenkaan. No en kai minä nyt nosta jos täti on jo etukäteen varma, ettei se onnistu!
Juoma-automaattiuutisia taas. Join jo sujuvasti tallin juomakupista mutta kun olin välillä monta yötä ulkotallissa niin menin ihan sekaisin kun siellä on erilainen automaatti. Eilen karsinassa täti painoi minulle vähän vettä ja hörppäsin sen ja sitten jäin odottelemaan, että saisin vettä lisää. Täti ei tajunnut mitään ja nyhjäisin sitten sen kättä vähän turvalla että "tällä kädellä vettä tuonne noin". Ja arvatkaa mitä! Täti ei painanut enää lisää vettä vaan lähti pois ja minä jäin siihen automaatin eteen kovasti maiskuttelemaan ja funtsimaan sitä juttua.
Matte sitten aamulla huomasi, että minun ajatustyö oli tuottanut tulosta ja kupissa oli vettä kun minä olin itsekseni painanut ja juonut. Olen minä aika fiksu kun osaan automaattia käyttää!
Nyt kun minua on hierottu ja muutenkin asianmukaisesti kohdeltu niin minähän nostan vasemman laukan Sukkistädillekin hetioitis. Ihan ekaksi yritin kyllä ristilaukalle mutta kun täti huomautti siitä niin sitten me laukattiin vasempaan vaikka kuinka hyvin! Minun on tädin kanssa siksi vaikea nostaa vasenta laukkaa kun tädin päässä on blokki joka sanoo, etten minä nosta kuitenkaan. No en kai minä nyt nosta jos täti on jo etukäteen varma, ettei se onnistu!
Juoma-automaattiuutisia taas. Join jo sujuvasti tallin juomakupista mutta kun olin välillä monta yötä ulkotallissa niin menin ihan sekaisin kun siellä on erilainen automaatti. Eilen karsinassa täti painoi minulle vähän vettä ja hörppäsin sen ja sitten jäin odottelemaan, että saisin vettä lisää. Täti ei tajunnut mitään ja nyhjäisin sitten sen kättä vähän turvalla että "tällä kädellä vettä tuonne noin". Ja arvatkaa mitä! Täti ei painanut enää lisää vettä vaan lähti pois ja minä jäin siihen automaatin eteen kovasti maiskuttelemaan ja funtsimaan sitä juttua.
Matte sitten aamulla huomasi, että minun ajatustyö oli tuottanut tulosta ja kupissa oli vettä kun minä olin itsekseni painanut ja juonut. Olen minä aika fiksu kun osaan automaattia käyttää!
maanantaina, syyskuuta 15, 2008
Hevosia tulee jo korvistakin
Up'n'date: Lehdessä on myös asianmukaisesti huomioitu Tallitähdet-ohjelma.
Viikonlopun piikkiin vielä tämäkin: Pete on ponipoika
Kovasti oli hevospainotteinen viikonloppu. Televisio välitti peräti kaksi hevosaiheista ohjelmaa: Sunnuntai-iltana tuli loistava dokumentti, jossa yhdysvaltalaisista vangeista koulutettiin "hevoskuiskaajia" eli heitä opetettiin opettamaan villeistä mustangeista toimivia ratsuhevosia. Tämä helmi tulee uusintana ensi lauantaina klo 13.10 eli silloin töllön ääreen ne, jotka eilen ohjelman missasivat. Dokkari on nähtävillä myös Yle Areenassa.
Toinen tv:n hevosia sivuava ohjelma oli luonnollisesti jo etukäteen kovaa kohua herättänyt Tallitähdet, jossa teinit opettavat ö-luokan julkkiksia ratsastamaan. Satulahuoneen Heidi viittaa omassa kirjoituksessaan ohjelmaan ja minä olen luonnollisesti Kyran kanssa samaa mieltä.
Kun ratsastusta opetellaan normaaliin tapaan, se tehdään ennen kaikkea turvallisesti. Tallitähdissä on haettu vauhtia ja näyttävyyttä enkä usko, että mukaan uskaltautuneilla julkkiksilla on pienintäkään hajua siitä, kuinka vaarallista tuollainen hosuminen ja aloittelijoille täysin sopimattomien hevosten kanssa pelleily voi olla. Tässä kohdassa homma kusee ja kunnolla. Miksei ohjelman järjestäjä ole valinnut rauhallisia ja luotettavia hevosia? Ai niin, mutta silloin ei saada vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Vähät siitä jos joku osanottajista vaikkapa halvaantuu.. Ratsastukselle tehdään ihan kunnolla hallaa tällä ohjelmalla. Monelta hevosista ja ratsastuksesta innostuneelta lapselta ja nuorelta kiellettäneen ratsastustunnit ohjelman perusteella.
Viikonlopun tärkein hevostapahtuma oli luonnollisesti Kyra Kyrklundin klinikka Helsingissä. Olisin kovasti mielelläni mennyt paikalle mutta työ - arkinen tallityö - esti. Haastattelin innokkaasti paikalla olleita tallilaisia ja kovasti olivat tykänneet. Kouluratsastus on hitaasti mutta varmasti muuttumassa pehmeämpään ja hevosystävällisempään suuntaan, mikä minua suuresti ilahduttaa.
Tärkeä tapahtuma oli myös Mustadin 110-vuotisjuhlakilpailu Ruotsissa. Suomalaisia kengitysseppiä oli sekä kisaamassa että kannustusjoukoissa. Juhlapäivällisen pukuteema oli western, mikä aiheutti hieman jupinaa suomalaisten seppien keskuudessa. Tässä maassa ei ole kovinkaan montaa western-hevosten erikoiskengityksiin perehtynyttä seppää eli heidän joukostaan ei juuri western-harrastajia eikä täten asianmukaisia releitäkään löydy. Miten sitten lienevät ratkaisseet pukuongelman ne, jotka päivälliselle osallistuivat, en tiedä.
Up'n'date: Lehdessä on myös asianmukaisesti huomioitu Tallitähdet-ohjelma.
Viikonlopun piikkiin vielä tämäkin: Pete on ponipoika
Kovasti oli hevospainotteinen viikonloppu. Televisio välitti peräti kaksi hevosaiheista ohjelmaa: Sunnuntai-iltana tuli loistava dokumentti, jossa yhdysvaltalaisista vangeista koulutettiin "hevoskuiskaajia" eli heitä opetettiin opettamaan villeistä mustangeista toimivia ratsuhevosia. Tämä helmi tulee uusintana ensi lauantaina klo 13.10 eli silloin töllön ääreen ne, jotka eilen ohjelman missasivat. Dokkari on nähtävillä myös Yle Areenassa.
Toinen tv:n hevosia sivuava ohjelma oli luonnollisesti jo etukäteen kovaa kohua herättänyt Tallitähdet, jossa teinit opettavat ö-luokan julkkiksia ratsastamaan. Satulahuoneen Heidi viittaa omassa kirjoituksessaan ohjelmaan ja minä olen luonnollisesti Kyran kanssa samaa mieltä.
Kun ratsastusta opetellaan normaaliin tapaan, se tehdään ennen kaikkea turvallisesti. Tallitähdissä on haettu vauhtia ja näyttävyyttä enkä usko, että mukaan uskaltautuneilla julkkiksilla on pienintäkään hajua siitä, kuinka vaarallista tuollainen hosuminen ja aloittelijoille täysin sopimattomien hevosten kanssa pelleily voi olla. Tässä kohdassa homma kusee ja kunnolla. Miksei ohjelman järjestäjä ole valinnut rauhallisia ja luotettavia hevosia? Ai niin, mutta silloin ei saada vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Vähät siitä jos joku osanottajista vaikkapa halvaantuu.. Ratsastukselle tehdään ihan kunnolla hallaa tällä ohjelmalla. Monelta hevosista ja ratsastuksesta innostuneelta lapselta ja nuorelta kiellettäneen ratsastustunnit ohjelman perusteella.
Viikonlopun tärkein hevostapahtuma oli luonnollisesti Kyra Kyrklundin klinikka Helsingissä. Olisin kovasti mielelläni mennyt paikalle mutta työ - arkinen tallityö - esti. Haastattelin innokkaasti paikalla olleita tallilaisia ja kovasti olivat tykänneet. Kouluratsastus on hitaasti mutta varmasti muuttumassa pehmeämpään ja hevosystävällisempään suuntaan, mikä minua suuresti ilahduttaa.
Tärkeä tapahtuma oli myös Mustadin 110-vuotisjuhlakilpailu Ruotsissa. Suomalaisia kengitysseppiä oli sekä kisaamassa että kannustusjoukoissa. Juhlapäivällisen pukuteema oli western, mikä aiheutti hieman jupinaa suomalaisten seppien keskuudessa. Tässä maassa ei ole kovinkaan montaa western-hevosten erikoiskengityksiin perehtynyttä seppää eli heidän joukostaan ei juuri western-harrastajia eikä täten asianmukaisia releitäkään löydy. Miten sitten lienevät ratkaisseet pukuongelman ne, jotka päivälliselle osallistuivat, en tiedä.
torstaina, syyskuuta 11, 2008
Ruunan letkeät takaset
Hieroja kävi taas ja nyt se sanoi, että lihakset on ihan löllöä joka puolella, myös siellä takareisissä. Eikä nyt käsitetä väärin siellä: Minä alan olla hyvässä fyysisessä kunnossa ja lihakseni ovat ihan te-räs-tä mutta mitään lihasjännityksiä ei ole silloin kun olen vapaalla. Olen kovasti rento ja tyytyväinen ja hengailen ilman mitään jännitystiloja.
Matte keksi kyllä uudenkin jutun josta se jäykkyys olisi voinut johtua. Minä tein nimittäin ennen aina paljon slaideja tammojen laitumen aidan viereen että ehdin sinne ennen muita ja pystyin pitämään toiset kaverit poissa. Nyt ne tammat on siirretty pois meidän vierestä eikä minun tarvitse enää kylmiltään slaidata.
Eilen oli tosi tylsä tunti. Opeteltiin spinin alkeita ja minua nukutti ihan armottomasti. Katsokaas kun minä opin jo ainakin kaksi vuotta sitten spinnaamaan minun ratsuttajan kanssa ja nuo Sukkistädin kanssa suoritetut alkeisharjoitteet oli ihan syvältä. Minä nukahdin paikalleni joka kerran kun täti oli saanut ährättyä ne yhden tai kaksi ristiaskelta ja antoi minulle vapauden palkkioksi. Mutta se olikin täti joka nyt enemmän harjoitteli enkä minä kun minä osaan jo melkein kaiken.
Viikonlopun koulutunneilla jouduin kyllä vähän ajattelemaankin ja nukahdin pää maten sylissä heti tunnin jälkeen. Kaikkia ihmeellisiä taivutuksia ja mutkia ja temponvaihdoksia sitä pitääkin pienen hevosen suorittaa. Turhaa touhua, sanon minä.
Matte kiittää olmia vinkeistä. Matte on muutenkin ryhdistäytynyt ja työstää minua nyt taas nopeammin reagoivaksi kun tuossa kouluratsastuksessa ei tarvitse olla niin kuulolla koko ajan. Tai minä en ainakaan ole kun se ei ole minun leipälaji vaikka ihan kivaa puuhaa onkin. Meillä on jo ohjelmassa noita takaosaa paremmin alle vieviä liikkeitä eli matte oli vissiin itse jo vähän oikeilla jäljillä. Taitaisi kyllä olla ensimmäinen kerta.
Hieroja kävi taas ja nyt se sanoi, että lihakset on ihan löllöä joka puolella, myös siellä takareisissä. Eikä nyt käsitetä väärin siellä: Minä alan olla hyvässä fyysisessä kunnossa ja lihakseni ovat ihan te-räs-tä mutta mitään lihasjännityksiä ei ole silloin kun olen vapaalla. Olen kovasti rento ja tyytyväinen ja hengailen ilman mitään jännitystiloja.
Matte keksi kyllä uudenkin jutun josta se jäykkyys olisi voinut johtua. Minä tein nimittäin ennen aina paljon slaideja tammojen laitumen aidan viereen että ehdin sinne ennen muita ja pystyin pitämään toiset kaverit poissa. Nyt ne tammat on siirretty pois meidän vierestä eikä minun tarvitse enää kylmiltään slaidata.
Eilen oli tosi tylsä tunti. Opeteltiin spinin alkeita ja minua nukutti ihan armottomasti. Katsokaas kun minä opin jo ainakin kaksi vuotta sitten spinnaamaan minun ratsuttajan kanssa ja nuo Sukkistädin kanssa suoritetut alkeisharjoitteet oli ihan syvältä. Minä nukahdin paikalleni joka kerran kun täti oli saanut ährättyä ne yhden tai kaksi ristiaskelta ja antoi minulle vapauden palkkioksi. Mutta se olikin täti joka nyt enemmän harjoitteli enkä minä kun minä osaan jo melkein kaiken.
Viikonlopun koulutunneilla jouduin kyllä vähän ajattelemaankin ja nukahdin pää maten sylissä heti tunnin jälkeen. Kaikkia ihmeellisiä taivutuksia ja mutkia ja temponvaihdoksia sitä pitääkin pienen hevosen suorittaa. Turhaa touhua, sanon minä.
Matte kiittää olmia vinkeistä. Matte on muutenkin ryhdistäytynyt ja työstää minua nyt taas nopeammin reagoivaksi kun tuossa kouluratsastuksessa ei tarvitse olla niin kuulolla koko ajan. Tai minä en ainakaan ole kun se ei ole minun leipälaji vaikka ihan kivaa puuhaa onkin. Meillä on jo ohjelmassa noita takaosaa paremmin alle vieviä liikkeitä eli matte oli vissiin itse jo vähän oikeilla jäljillä. Taitaisi kyllä olla ensimmäinen kerta.
tiistaina, syyskuuta 09, 2008
lauantaina, syyskuuta 06, 2008
Ruunan työt
Minä olen nyt käynyt ahkerasti tunneilla ja muutenkin liikun paljon kun olen vielä laitumella ja siellä pidän jöötä ja lisäksi on siis ne tunnit ja muut ratsastukset ja juoksutukset. Minä olen taas kovasti kehittynyt ja jaksan kantaa itseäni hurjan hyvin. Lisäksi olen tullut notkeammaksi ja väistän ja teen käännöksiä miten päin vaan.
Ainoa pikku ongelma on takareisien jäykkyys. Minulla kävi hieroja (voi hitsit kun se hierominen on mukavaa!) ja se sanoi, ettei ole koskaan hieronut hevosta, jolla olisi sellaista jäykkyyttä. En minä siis niin kamalan jäykkä sieltä ole mutta kuulemma jäykkyys on oudossa paikassa. Oikea takajalka on jäykempi kuin vasen ja siksi minulla on vähäsen ongelmia vasemman laukan kanssa. Sukkistädille en tahtoisi nostaa sitä ollenkaan ja matenkin on pitänyt joskus pyytää sitä monta kertaa.
Vaikka kun varsinkin Sukkistäti on mukavasti venytellyt minun takajalkoja ennen ja jälkeen ratsastuksen niin jalat on kyllä tulleet paremmiksi ja tänään väläyttelin vasenta laukkaa jo Sukkistädillekin. Hieroja tulee vielä ensi viikolla ja jos on tarpeen niin vielä myöhemminkin niin että minut saataisiin taas ihan kuntoon.
Toisaalta en ole ihan varma haluanko tulla kamalan hyvään kuntoon koska sitten minun pitää ruveta kokoamaan ja lisäämään laukkaa ja tekemään muitakin vaikeampi juttuja joita nyt osaan tehdä vain ravissa. Tai osaan tietysti laukassakin mutta kun jatkossa niitä pitäisi kuulemma tehdä ratsastajan kanssa.
Matte arvelee, että se takareisien jäykkyys johtuisi siitä, että potkin yhtä laidunkaveria ja niiden uhkailupotkujen pitää nousta kamalan korkealle kun se kaveri on minua puoli metriä isompi. Siinä voi kyllä reidet vähän jäykistyä kun pitää potkia korkeammalle kuin oikeastaan ylettääkään.
Matte tahtoo vielä kysyä lukijoilta jos jollain olisi kokemusta hevosen takareisien jäykkyydestä ja jos joku voisi neuvoa mitä liikkeitä kannattaisi tehdä, että se jäykkyys vähenisi.

Tämä syksyinen kuva on viime vuodelta. Jouhia minulla ei ole
nytkään mutta lihasta on enemmän nykyään ja muutenkin näytän
paljon aikuisemmalta. Kuvan otti täti viime syksynä.
Minä olen nyt käynyt ahkerasti tunneilla ja muutenkin liikun paljon kun olen vielä laitumella ja siellä pidän jöötä ja lisäksi on siis ne tunnit ja muut ratsastukset ja juoksutukset. Minä olen taas kovasti kehittynyt ja jaksan kantaa itseäni hurjan hyvin. Lisäksi olen tullut notkeammaksi ja väistän ja teen käännöksiä miten päin vaan.
Ainoa pikku ongelma on takareisien jäykkyys. Minulla kävi hieroja (voi hitsit kun se hierominen on mukavaa!) ja se sanoi, ettei ole koskaan hieronut hevosta, jolla olisi sellaista jäykkyyttä. En minä siis niin kamalan jäykkä sieltä ole mutta kuulemma jäykkyys on oudossa paikassa. Oikea takajalka on jäykempi kuin vasen ja siksi minulla on vähäsen ongelmia vasemman laukan kanssa. Sukkistädille en tahtoisi nostaa sitä ollenkaan ja matenkin on pitänyt joskus pyytää sitä monta kertaa.
Vaikka kun varsinkin Sukkistäti on mukavasti venytellyt minun takajalkoja ennen ja jälkeen ratsastuksen niin jalat on kyllä tulleet paremmiksi ja tänään väläyttelin vasenta laukkaa jo Sukkistädillekin. Hieroja tulee vielä ensi viikolla ja jos on tarpeen niin vielä myöhemminkin niin että minut saataisiin taas ihan kuntoon.
Toisaalta en ole ihan varma haluanko tulla kamalan hyvään kuntoon koska sitten minun pitää ruveta kokoamaan ja lisäämään laukkaa ja tekemään muitakin vaikeampi juttuja joita nyt osaan tehdä vain ravissa. Tai osaan tietysti laukassakin mutta kun jatkossa niitä pitäisi kuulemma tehdä ratsastajan kanssa.
Matte arvelee, että se takareisien jäykkyys johtuisi siitä, että potkin yhtä laidunkaveria ja niiden uhkailupotkujen pitää nousta kamalan korkealle kun se kaveri on minua puoli metriä isompi. Siinä voi kyllä reidet vähän jäykistyä kun pitää potkia korkeammalle kuin oikeastaan ylettääkään.
Matte tahtoo vielä kysyä lukijoilta jos jollain olisi kokemusta hevosen takareisien jäykkyydestä ja jos joku voisi neuvoa mitä liikkeitä kannattaisi tehdä, että se jäykkyys vähenisi.

Tämä syksyinen kuva on viime vuodelta. Jouhia minulla ei ole
nytkään mutta lihasta on enemmän nykyään ja muutenkin näytän
paljon aikuisemmalta. Kuvan otti täti viime syksynä.
maanantaina, syyskuuta 01, 2008
Elämässä pitää olla runkkua - ja syötävää
Kun kuulee nykypurukumidesibelijytinää
Vanha itkuun pillahtaa ja muistaa kunnon rytinää
Jumalauta, miten ennen runkkasikaan Jimi
Siinä soitti mies ja vehkeet, eikä pelkkä nimi.
Elämässä pitää olla runkkua!
Ei välttämättä leipää eikä punkkua!
Ei tarvita me pressaa eikä kunkkua!
Sillä elämässä pitää olla runkkua
Nykyjengi diggaa jotain naminamisweettiä
Jytä muka paranee kun puntissa on niittiä
Purkkaa nyt vain jauhetaan ja imeskellään cokista
Eikä kukaan mitään tiedä kunnon runkkurokista!
Papereihin jotkut sekoo, elämä on karua
Ihmiset on numeroita, todellisuus tarua
Toiset matkii Aatua ja toiset matkii Tolosta
synteettinen jytä kaikuu jokaisesta kolosta.
Juice Leskinen: Elämässä pitää olla runkkua
Omena-aika on parhaimmillaan ja Ruunan kanssa neuvotellaan toistuvasti siitä, saako talutuksessa rynnätä omin luvin ihmisen ohi ja omenoita syömään. Ruuna on huippuahne yksilö eikä yksi läksy riitä pitkälle kun omenapuu pitää ohittaa vähintään kahdesti joka päivä. Välillä joku lepsumpi tallihenkilökuntaan kuuluva taluttaa ja Ruuna käyttää oitis tilaisuutta hyväkseen ja sen turpa juuttuu maahan omenapuun juureen.
Laitumet alkavat olla jo aika niukkoja ja hevoset ovatkin selvästi laihtuneet kukkeimmasta kesäkunnostaan. Ainakin kaikki muut ovat laihtuneet paitsi Ruuna. Huomasin juuri, että sen maha näkyy kun sitä katsoo suoraan takaapäin!
Vaikka mahaa on tullut, on Ruuna saanut lihastakin. Tammojen vahtiminen ja toisten ruunien kurissapito on tehnyt hyvää Ruunan fysiikalle eli ei se ole koko kesää pelkkää läskiä kerännyt. Onpahan tuota ratsastettukin kaiken aikaa jonnin verran ja viime viikkojen treenin lisääminen alkaa sekin jo näkyä.
keskiviikkona, elokuuta 27, 2008
Syys+treeni=treenikausi
Ruuna on siirtynyt syksyn treenikauteen. Kerran viikossa on western-tunti, noin kerran kuussa puolestaan sukkisratsastusvalmennusviikonloppu. Muina aikoina työskennellään vaihdellen maneesissa ja maastossa ja esteitä olisi tarkoitus kokeilla syksyn mittaan ihan tosissaan. Tällä hetkellä Ruuna hyppää erittäin hyvin irtona ja ihan kelvosti ratsastajan kanssa, mutta laukkapuomit tuottavat ongelmia. Siis eihän puomeja voi laukata kun aina ennen on ollut ravipuomeja! Ei käsitä pieni hevonen sellaista.
Työinto palasi kummasti kun tammat siirrettiin pois Ruunan valvonnan alta. Toinen tamma sitten kuolla kupsahtikin, varmaan silkasta ikävästä.
Laidunkausi jatkuu mutta lisäheinä on tarpeen, samoin talliyöpymiset silloin kun maa on liian märkä makailuun. Ruuna on iästään huolimatta vielä kasvuiässä ja tarvitsee kauneusunensa.
Ruuna on laidunlössin pomona ja toinen viisivuotias ruuna suorastaan palvoo sitä ja matkii sitä kaikessa. Huvittavaa on, kun Ruuna hörhöttelee ja esiintyy tammoille ja toinen jäpikäs tekee perässä, vaikkei ole yhtään kiinnostunut tammoista, eikä edes tajua, mistä tässä innostutaan.
Ruuna on siirtynyt syksyn treenikauteen. Kerran viikossa on western-tunti, noin kerran kuussa puolestaan sukkisratsastusvalmennusviikonloppu. Muina aikoina työskennellään vaihdellen maneesissa ja maastossa ja esteitä olisi tarkoitus kokeilla syksyn mittaan ihan tosissaan. Tällä hetkellä Ruuna hyppää erittäin hyvin irtona ja ihan kelvosti ratsastajan kanssa, mutta laukkapuomit tuottavat ongelmia. Siis eihän puomeja voi laukata kun aina ennen on ollut ravipuomeja! Ei käsitä pieni hevonen sellaista.
Työinto palasi kummasti kun tammat siirrettiin pois Ruunan valvonnan alta. Toinen tamma sitten kuolla kupsahtikin, varmaan silkasta ikävästä.
Laidunkausi jatkuu mutta lisäheinä on tarpeen, samoin talliyöpymiset silloin kun maa on liian märkä makailuun. Ruuna on iästään huolimatta vielä kasvuiässä ja tarvitsee kauneusunensa.
Ruuna on laidunlössin pomona ja toinen viisivuotias ruuna suorastaan palvoo sitä ja matkii sitä kaikessa. Huvittavaa on, kun Ruuna hörhöttelee ja esiintyy tammoille ja toinen jäpikäs tekee perässä, vaikkei ole yhtään kiinnostunut tammoista, eikä edes tajua, mistä tässä innostutaan.
sunnuntaina, elokuuta 10, 2008
Ruunan kesäuupumus
Olen ollut viime aikoina ihan kamalan väsynyt. Ensin hellekausi vaati veronsa ja sitten sain uuden tamman ja minun pitää pitää kovasti jöötä laumassa, etteivät muut ruunat vaan luule, että voivat noin vaan tulla laiduntamaan minun tammojen viereen tai muutenkaan tutustumaan niihin. On yllättävän rankkaa vartioida tammoja täysipäiväisesti enkä minä olekaan oikein jaksanut ratsastuksellisesti loistaa. Enää ei tunnu niin kovin tärkeältä olla hyvä ratsastajan kanssa vaikka kyllä minä yritän jos vain yhtään jaksan.
Eilen kun matte kehui minua hyvän laukannoston jälkeen (minä olin ensin tehnyt pari huonoa kun en olisi jaksanut enää keskittyä) niin minä tuumasin, että tämä oli nyt tässä ja pysähdyin siinä paikassa ja jäin keskelle maneesia jököttämään. Ihan sama minulle jos yksi tyhmä nuori ruuna riekkuu juoksutuksessa maneesin toisessa päässä ja toinen tyyppi harjoittelee lisäyksiä vieressä. Minä sain kehuja ja silloin saan pysähtyä ja minä aina lopetan hyvään suoritukseen.
Matte ei jostain syystä ollut yhtään samaa mieltä vaan jouduin vielä tekemään lisää töitä ja kuuntelemaan marmatusta. Toisaalta matte kyllä meni itseensä ja rupesi miettimään, että kun minä olen aina saanut lopettaa kun joku asia on mennyt hurjan hyvin ja minua kehutaan kovasti, niin mistä minä nyt olisin yht'äkkiä voinut tietää, etten saakaan jo huilata (oikeasti tiesin kyllä, etten ollut NIIN kamalan hyvä, että olisin päässyt jo kokonaan töistä pois. Me yritetään aika usein maten kanssa voittaa toisemme oveluudessa ja matte on sitä paitsi aika lepsu eikä raaski pistää minua töihin ja minä osaan käyttää sitä hyväkseni. Eilen minä olin väsynyt ja minua laiskotti ja minä halusin kanssa päästä äkkiä taas tammavahtiin kun ne mokomat ovat heti flirttaamassa muille ruunille kun minä olen poissa!).
Se on kyllä kumma, ettei minua laitumella väsytä yhtään vaikka olen ihan poikki kun töitä pitäisi tehdä. Yhden rankan ratsastuksen jälkeen minä en jaksanut edes avata suuta vaan seisoin kuolaimet suussa monta minuuttia ja suitset vain roikkuivat maassa. Sukkistäti kyllä väitti, ettei minulla ollut muka kovin rankkaa kun en edes hikoillut kuin vähän satulan alta. Mutta minä olin kumminkin tosi väsynyt. Kerran minulla kesti omenan syöminen monta minuuttia enkä jaksanut ottaa toista vaan annoin tamman syödä loput. Yleensä en ole koskaan niin väsynyt, ettenkö jaksaisi syödä. Eli selkeästi olen liian lujilla.
Toisaalta en kyllä tahtoisi antaa tammojakaan pois vaikka niiden vahtiminen väsyttää. Maten ja tädin kanssa on kanssa yleensä ihan kiva tehdä töitäkin eli en minä oikein tiedä, miten tätä väsymystä voisi helpottaa. Varmaankin auttaisi jos saisin lisää ruokaa eli lähinnä väkirehua.
Laitumella minä kyllä jaksan ihmeesti olla kauan vaikka levadessa tammojeni edessä ja muita ruunia häädän kauemmaksi aidoilla capriole-potkuilla. Matte on aika hämmästynyt kun minussa on näin selkeästi potentiaalia korkeaan kouluratsastukseen.
Olen ollut viime aikoina ihan kamalan väsynyt. Ensin hellekausi vaati veronsa ja sitten sain uuden tamman ja minun pitää pitää kovasti jöötä laumassa, etteivät muut ruunat vaan luule, että voivat noin vaan tulla laiduntamaan minun tammojen viereen tai muutenkaan tutustumaan niihin. On yllättävän rankkaa vartioida tammoja täysipäiväisesti enkä minä olekaan oikein jaksanut ratsastuksellisesti loistaa. Enää ei tunnu niin kovin tärkeältä olla hyvä ratsastajan kanssa vaikka kyllä minä yritän jos vain yhtään jaksan.
Eilen kun matte kehui minua hyvän laukannoston jälkeen (minä olin ensin tehnyt pari huonoa kun en olisi jaksanut enää keskittyä) niin minä tuumasin, että tämä oli nyt tässä ja pysähdyin siinä paikassa ja jäin keskelle maneesia jököttämään. Ihan sama minulle jos yksi tyhmä nuori ruuna riekkuu juoksutuksessa maneesin toisessa päässä ja toinen tyyppi harjoittelee lisäyksiä vieressä. Minä sain kehuja ja silloin saan pysähtyä ja minä aina lopetan hyvään suoritukseen.
Matte ei jostain syystä ollut yhtään samaa mieltä vaan jouduin vielä tekemään lisää töitä ja kuuntelemaan marmatusta. Toisaalta matte kyllä meni itseensä ja rupesi miettimään, että kun minä olen aina saanut lopettaa kun joku asia on mennyt hurjan hyvin ja minua kehutaan kovasti, niin mistä minä nyt olisin yht'äkkiä voinut tietää, etten saakaan jo huilata (oikeasti tiesin kyllä, etten ollut NIIN kamalan hyvä, että olisin päässyt jo kokonaan töistä pois. Me yritetään aika usein maten kanssa voittaa toisemme oveluudessa ja matte on sitä paitsi aika lepsu eikä raaski pistää minua töihin ja minä osaan käyttää sitä hyväkseni. Eilen minä olin väsynyt ja minua laiskotti ja minä halusin kanssa päästä äkkiä taas tammavahtiin kun ne mokomat ovat heti flirttaamassa muille ruunille kun minä olen poissa!).
Se on kyllä kumma, ettei minua laitumella väsytä yhtään vaikka olen ihan poikki kun töitä pitäisi tehdä. Yhden rankan ratsastuksen jälkeen minä en jaksanut edes avata suuta vaan seisoin kuolaimet suussa monta minuuttia ja suitset vain roikkuivat maassa. Sukkistäti kyllä väitti, ettei minulla ollut muka kovin rankkaa kun en edes hikoillut kuin vähän satulan alta. Mutta minä olin kumminkin tosi väsynyt. Kerran minulla kesti omenan syöminen monta minuuttia enkä jaksanut ottaa toista vaan annoin tamman syödä loput. Yleensä en ole koskaan niin väsynyt, ettenkö jaksaisi syödä. Eli selkeästi olen liian lujilla.
Toisaalta en kyllä tahtoisi antaa tammojakaan pois vaikka niiden vahtiminen väsyttää. Maten ja tädin kanssa on kanssa yleensä ihan kiva tehdä töitäkin eli en minä oikein tiedä, miten tätä väsymystä voisi helpottaa. Varmaankin auttaisi jos saisin lisää ruokaa eli lähinnä väkirehua.
Laitumella minä kyllä jaksan ihmeesti olla kauan vaikka levadessa tammojeni edessä ja muita ruunia häädän kauemmaksi aidoilla capriole-potkuilla. Matte on aika hämmästynyt kun minussa on näin selkeästi potentiaalia korkeaan kouluratsastukseen.
maanantaina, heinäkuuta 21, 2008
Ruuna on isukki!
Minä olen kuulemma saanut pojan. Ei minua oikein varsat kiinnosta mutta poikani emän kanssa uudistaisin mielelläni tuttavuutemme. Siinä oli mukava tamma; iloista antajaa se oripoika rakastaa! Vaan nyt on nuo lisääntymistouhut minulta ohitse ja nykyistä tammaani pyrin vain suojelemaan toisten ruunien lähentelyltä.
Matte sanoi, että uusi varsani on oikein hieno mutta kovin arka. Muut ihmiset sanovat, että ihan normaali varsa mutta curlyksi tai länkkärirotuiseksi kyllä kamalan ujo tapaus. Matte ei ole päässyt rapsuttamaan pikkuherraa ollenkaan vaan on joutunut kuvaamaan kauempaa. Minun vuoden vanha tyttäreni sen sijaan oli päässyt ujoudestaan ja yritti syödä maten varpaat. Se on vielä niin nuori, ettei ymmärrä, että varpaiden kuuluu olla kiinni ihmisessä eikä niitä voi irrottaa.
Me ollaan koko lauma uudella laitumella aika kaukana tallista ja ihan maten takapihalla. Minä pidän silmällä kun matte kulkee sisällä ja pihalla eestaas ja toivon, että saisin porkkanoita tai leipää suoraan keittiön ikkunasta. En minä ikinä saa mutta koskaan ei pidä luopua toivosta!
Minä olen alkanut harjoitella esteratsuksi. Vaikka minä hyppään itsekseni hyvin ja joskus huviksenikin laitumella olevia maastoesteitä ja olen hirmu hyvä irtohypytyksessä niin minusta ei ole mitään järkeä hypätä ratsastajan kanssa. Hypätköön matte tai Sukkistäti itse jos hypätä tahtovat! Minä nyt olen kumminkin joutunut vähän menemään laukkapuomeja ja ensimmäisen tarkoituksella hypätyn maastoesteeni hyppäsin maten kanssa viime viikolla. Se oli sellainen pieni tukki maastoesteradalla ja matte vähän puhui, että mentäisiin sinne radalle ehkä vielä tänä iltana.

Tässä on minun poika viikon vanhana.
Minä olen kuulemma saanut pojan. Ei minua oikein varsat kiinnosta mutta poikani emän kanssa uudistaisin mielelläni tuttavuutemme. Siinä oli mukava tamma; iloista antajaa se oripoika rakastaa! Vaan nyt on nuo lisääntymistouhut minulta ohitse ja nykyistä tammaani pyrin vain suojelemaan toisten ruunien lähentelyltä.
Matte sanoi, että uusi varsani on oikein hieno mutta kovin arka. Muut ihmiset sanovat, että ihan normaali varsa mutta curlyksi tai länkkärirotuiseksi kyllä kamalan ujo tapaus. Matte ei ole päässyt rapsuttamaan pikkuherraa ollenkaan vaan on joutunut kuvaamaan kauempaa. Minun vuoden vanha tyttäreni sen sijaan oli päässyt ujoudestaan ja yritti syödä maten varpaat. Se on vielä niin nuori, ettei ymmärrä, että varpaiden kuuluu olla kiinni ihmisessä eikä niitä voi irrottaa.
Me ollaan koko lauma uudella laitumella aika kaukana tallista ja ihan maten takapihalla. Minä pidän silmällä kun matte kulkee sisällä ja pihalla eestaas ja toivon, että saisin porkkanoita tai leipää suoraan keittiön ikkunasta. En minä ikinä saa mutta koskaan ei pidä luopua toivosta!
Minä olen alkanut harjoitella esteratsuksi. Vaikka minä hyppään itsekseni hyvin ja joskus huviksenikin laitumella olevia maastoesteitä ja olen hirmu hyvä irtohypytyksessä niin minusta ei ole mitään järkeä hypätä ratsastajan kanssa. Hypätköön matte tai Sukkistäti itse jos hypätä tahtovat! Minä nyt olen kumminkin joutunut vähän menemään laukkapuomeja ja ensimmäisen tarkoituksella hypätyn maastoesteeni hyppäsin maten kanssa viime viikolla. Se oli sellainen pieni tukki maastoesteradalla ja matte vähän puhui, että mentäisiin sinne radalle ehkä vielä tänä iltana.

Tässä on minun poika viikon vanhana.
sunnuntaina, heinäkuuta 20, 2008
tiistaina, heinäkuuta 15, 2008
Tuplaisukki
Ruuna on tullut toista kertaa isäksi. Tämä on mahdollista sillä kurin, että astuminen tapahtui viime kesänä kun Ruuna oli vielä Ori. Tällä kertaa tulos on orivarsa kuten salaa toivoin. Ihana vaaleanrautias vaaleaturpainen honkkeli, eksyksissä omien jalkojensa keskellä. Ja se on ihan kihara! Pienen pieni (oikeastaan iso vaikka oli muutaman hetken ennenaikainen!) ja terhakka puhdasrotuinen orivaavi, jne, lässyn lässyn.
Kuohujuomaa nautittiin ja orin ensimmäiseltä vuorokaudelta napsittiin heti ainaski sata miljoonaa kuvaa. Kamerani muistikortti on luonnollisesti kuvaa pullollaan ja lisään sellaisia tänne heti kun saan kameran ja tietokoneen samaan tilaan.
Varsankatselureissulla näin myös Ruunan vuotiaan tammajälkeläisen. Upean näköinen, tasapainoinen sekä henkisesti että fyysisesti, melkoinen kaunotar. Uih! Tahtoo kasvattaa hevosia!
Ruunan nykyisellä kotitallilla on se paha puute, että hevosten keski-ikä on melko korkea. Ruuna on viisivuotiaana nuorin, seuraava on kahdentoista ja parikymppisiä on useita. Vanhoissa hevosissa on puolensa mutta nuorison kasvua ja kypsymistä on niin vänkä seurata ettei siihen meinaa yksi hevonen riittää. Pitää ostaa uusi varsa?
Ruuna on tullut toista kertaa isäksi. Tämä on mahdollista sillä kurin, että astuminen tapahtui viime kesänä kun Ruuna oli vielä Ori. Tällä kertaa tulos on orivarsa kuten salaa toivoin. Ihana vaaleanrautias vaaleaturpainen honkkeli, eksyksissä omien jalkojensa keskellä. Ja se on ihan kihara! Pienen pieni (oikeastaan iso vaikka oli muutaman hetken ennenaikainen!) ja terhakka puhdasrotuinen orivaavi, jne, lässyn lässyn.
Kuohujuomaa nautittiin ja orin ensimmäiseltä vuorokaudelta napsittiin heti ainaski sata miljoonaa kuvaa. Kamerani muistikortti on luonnollisesti kuvaa pullollaan ja lisään sellaisia tänne heti kun saan kameran ja tietokoneen samaan tilaan.
Varsankatselureissulla näin myös Ruunan vuotiaan tammajälkeläisen. Upean näköinen, tasapainoinen sekä henkisesti että fyysisesti, melkoinen kaunotar. Uih! Tahtoo kasvattaa hevosia!
Ruunan nykyisellä kotitallilla on se paha puute, että hevosten keski-ikä on melko korkea. Ruuna on viisivuotiaana nuorin, seuraava on kahdentoista ja parikymppisiä on useita. Vanhoissa hevosissa on puolensa mutta nuorison kasvua ja kypsymistä on niin vänkä seurata ettei siihen meinaa yksi hevonen riittää. Pitää ostaa uusi varsa?
keskiviikkona, heinäkuuta 02, 2008
Ruunan kesäkuvioita
Nyt on elo muuttunut varsin auvoisaksi kun saan olla muun jengin kanssa laitumella ihan koko päivän! En minä enää jaksa PT:tä niin vahtiakaan ja joskus me revitellään jätkien kanssa niin että hippulat vinkuu. Henkilökunta on ollut ihan ihmeissään kun minä olen tarhassa ja käsitellessä semmoinen rauhallinen ja laiska mutta kun innostun niin silloin kyllä painelen tuhatta ja sataa. Minun alkukiihdytyksessä mikään pv:n kanttura mukana pysy stana!
Maten kanssa on taas tehty lastausharjoituksia ja nyt kun matella on oikea tatsi niin kyllähän minä menen mihin tahansa välineeseen ihan helposti ja hetkessä. Ekaksi tarkistan onko siellä mitään syötävää ja jos ei ole niin seison rauhallisesti ja odotan lupaa tulla pois. Meillä lastataan niin, että matte seisoo ulkona ja minä menen ihan yksin sisälle. Enkä pelkää ollenkaan paitsi jos on ennalta tuntematon traikku tai auto on siirretty uuteen paikkaan niin silloin minua voi vähän epäilyttää.
Eilen kun oltiin maten kanssa kahden maastossa niin minulle tuli vähän kiire kotiin kun tiesin, että kaikki muut vaan elbaavat laitumella. Yleensä minulla ei ole kiire mihinkään mutta nyt minä otin pienet ravit alamäessä vaikka matte oli erikseen kieltänyt kun ajattelin että kyllä sitä voi vähän vapauksia näin kesäisin ottaa. Helkkari kun sitten minun piti pysähtyä kesken iloisimman menon siihen alamäkeen ja vielä peruuttaa ylämäkeen vaikka oli kiire kotiin ja kaikkea! Muutenkin matte saa aina välillä maastossa tyhmiä päähänpistoja ja minun pitää välillä pysähtyä (enkä saa silloin edes syödä!) tai mennä sidepassia tai mennä jogia jotain pari askelta ja taas käyntiä ja välillä ihan lyhyt laukkapätkä ja taas vähän jogia. Minusta vähän tuntuu ettei matte oikein tiedä mitä se haluaa.
Nyt on elo muuttunut varsin auvoisaksi kun saan olla muun jengin kanssa laitumella ihan koko päivän! En minä enää jaksa PT:tä niin vahtiakaan ja joskus me revitellään jätkien kanssa niin että hippulat vinkuu. Henkilökunta on ollut ihan ihmeissään kun minä olen tarhassa ja käsitellessä semmoinen rauhallinen ja laiska mutta kun innostun niin silloin kyllä painelen tuhatta ja sataa. Minun alkukiihdytyksessä mikään pv:n kanttura mukana pysy stana!
Maten kanssa on taas tehty lastausharjoituksia ja nyt kun matella on oikea tatsi niin kyllähän minä menen mihin tahansa välineeseen ihan helposti ja hetkessä. Ekaksi tarkistan onko siellä mitään syötävää ja jos ei ole niin seison rauhallisesti ja odotan lupaa tulla pois. Meillä lastataan niin, että matte seisoo ulkona ja minä menen ihan yksin sisälle. Enkä pelkää ollenkaan paitsi jos on ennalta tuntematon traikku tai auto on siirretty uuteen paikkaan niin silloin minua voi vähän epäilyttää.
Eilen kun oltiin maten kanssa kahden maastossa niin minulle tuli vähän kiire kotiin kun tiesin, että kaikki muut vaan elbaavat laitumella. Yleensä minulla ei ole kiire mihinkään mutta nyt minä otin pienet ravit alamäessä vaikka matte oli erikseen kieltänyt kun ajattelin että kyllä sitä voi vähän vapauksia näin kesäisin ottaa. Helkkari kun sitten minun piti pysähtyä kesken iloisimman menon siihen alamäkeen ja vielä peruuttaa ylämäkeen vaikka oli kiire kotiin ja kaikkea! Muutenkin matte saa aina välillä maastossa tyhmiä päähänpistoja ja minun pitää välillä pysähtyä (enkä saa silloin edes syödä!) tai mennä sidepassia tai mennä jogia jotain pari askelta ja taas käyntiä ja välillä ihan lyhyt laukkapätkä ja taas vähän jogia. Minusta vähän tuntuu ettei matte oikein tiedä mitä se haluaa.
maanantaina, kesäkuuta 30, 2008
Haluan omistaa seuraavan merkinnän kaikille hulluille ystävilleni sekä potentiaalisille sellaisille.
Aamulla pitää
pää ja paita napittaa
Ei tule kylmä
silmät napeilla tapittaa
Tää taitaa olla testi
mut heitettiin ulos
Mua hoidetaan avoimesti
ja tässä on tulos
Mä oon muukalainen
vieraalla maalla
Mä oon hullu vapaalla
Lapinlahden Linnut: Hullu vapaalla
Ja mä sanon mun eläimet: Koira, koira, hevonen, nelivarvaskilpikonna ja PAARMA.
Aamulla pitää
pää ja paita napittaa
Ei tule kylmä
silmät napeilla tapittaa
Tää taitaa olla testi
mut heitettiin ulos
Mua hoidetaan avoimesti
ja tässä on tulos
Mä oon muukalainen
vieraalla maalla
Mä oon hullu vapaalla
Lapinlahden Linnut: Hullu vapaalla
Ja mä sanon mun eläimet: Koira, koira, hevonen, nelivarvaskilpikonna ja PAARMA.
keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008
Hiiriä ja ihmisiä
Tallihiirten poikaset ovat näemmä kuoriutuneet ja lähteneet pesästä. Joka paikka on täynnä jumalattoman sööttejä hiiripikkuisia ja sitä itteään eli jyrsijän paskaa. Tallikoirilla on helpot ajat kun pikkuhiiret eivät vielä osaa varoa niitä. Teurastus on käynnissä ja uhreja lojuu pitkin poikin tallin käytäviä. Omin käsin en raaski pikkuhiiriä tappaa mutta koirille kyllä osoitan ne ja myrkyt levitän ilman mitään omantunnontuskia.
Hiiret, myyrät ja joskus rotatkin ovat talleilla ja muissa isommissa eläinyksiköissä välttämätön paha. Kunnollinen tallikissa tai -koira on painonsa arvoinen kullassa. Lisäksi kannattaa myrkyttää kunnolla muutaman kerran vuodessa eri myrkkyjä vaihdellen. Pikkujyrsijät tulevat hämmästyttävän nopeasti resistenteiksi* yhdelle myrkkylaadulle eikä niiden populaation kurissapito onnistu myrkkyä vaihtamatta.
Kevään hupijuttu oli kun löysin yhdestä myrkkylaatikosta myyränpesän. Siellä oli emo hoivannut poikasiaan ja saatellut ne maailmalle. Ruokaakin sai kätevästi ihan vierestä, ei tarvinnut laatikosta poistua. Tällä hetkellä pikkutallissa vipeltänee edelleen jokunen tietylle myrkylle vastustuskykyinen myyräyksilö.
Uudessa kodissani vallitsi pitkän aikaa melkoinen hiiriongelma. Maaseudulla omakotitaloissa on aina talvisin jonkin verran hiiriä mutta nämä olivat saaneet talon edellisten asukkaiden aikana mellastaa ja lisääntyä vapaasti (olivat kuulemma tyhjentäneet kymmenen kilon koiranruokasäkin alta viikossa!).
Ensimmäinen toimenpide muuton jälkeen olikin virittää hiirenloukut. Noin puolentoista kuukauden ajan keskimääräinen hiirisaalis vuorokaudessa loukuissa oli neljä kappaletta. Loukut napsahtelivat yötä päivää ja vainajia kertyi. Lisäksi vintillä oli huolella ja rakkaudella viritetyt myrkkylaatikot. Kaikki elintarvikkeet säilytin ja säilytän hiirenpitävissä purkeissa. Silti taistelu hiiriä vastaan kesti sen puolitoista kuukautta ja välillä iski uskonpuute kun tuntui, etteivät nämä lopu ikinä.
Huhtikuun lopulla taistelussa eloonjääneet metsähiiret muuttivat pois ja sen jälkeen saalis oli pelkkiä kotihiiriä. Lopulta loukut kävivät enää harvakseltaan eikä komeroihin ilmestynyt uusia papanoita ja pissaläikkiä. Taistelu oli voitettu!
Sota alkanee uudelleen muutamien kuukausien kuluttua kun syyskylmät ja ravinnonpuute ajavat metsähiiret asuntoihin. Kotihiiripopulaationi on toivoakseni kuollut sukupuuttoon tai ainakin muuttanut naapuriin.
*Omiin kokemuksiin perustuvaa päättelyä, tälle ei liene tieteellisiä perusteita.
Tallihiirten poikaset ovat näemmä kuoriutuneet ja lähteneet pesästä. Joka paikka on täynnä jumalattoman sööttejä hiiripikkuisia ja sitä itteään eli jyrsijän paskaa. Tallikoirilla on helpot ajat kun pikkuhiiret eivät vielä osaa varoa niitä. Teurastus on käynnissä ja uhreja lojuu pitkin poikin tallin käytäviä. Omin käsin en raaski pikkuhiiriä tappaa mutta koirille kyllä osoitan ne ja myrkyt levitän ilman mitään omantunnontuskia.
Hiiret, myyrät ja joskus rotatkin ovat talleilla ja muissa isommissa eläinyksiköissä välttämätön paha. Kunnollinen tallikissa tai -koira on painonsa arvoinen kullassa. Lisäksi kannattaa myrkyttää kunnolla muutaman kerran vuodessa eri myrkkyjä vaihdellen. Pikkujyrsijät tulevat hämmästyttävän nopeasti resistenteiksi* yhdelle myrkkylaadulle eikä niiden populaation kurissapito onnistu myrkkyä vaihtamatta.
Kevään hupijuttu oli kun löysin yhdestä myrkkylaatikosta myyränpesän. Siellä oli emo hoivannut poikasiaan ja saatellut ne maailmalle. Ruokaakin sai kätevästi ihan vierestä, ei tarvinnut laatikosta poistua. Tällä hetkellä pikkutallissa vipeltänee edelleen jokunen tietylle myrkylle vastustuskykyinen myyräyksilö.
Uudessa kodissani vallitsi pitkän aikaa melkoinen hiiriongelma. Maaseudulla omakotitaloissa on aina talvisin jonkin verran hiiriä mutta nämä olivat saaneet talon edellisten asukkaiden aikana mellastaa ja lisääntyä vapaasti (olivat kuulemma tyhjentäneet kymmenen kilon koiranruokasäkin alta viikossa!).
Ensimmäinen toimenpide muuton jälkeen olikin virittää hiirenloukut. Noin puolentoista kuukauden ajan keskimääräinen hiirisaalis vuorokaudessa loukuissa oli neljä kappaletta. Loukut napsahtelivat yötä päivää ja vainajia kertyi. Lisäksi vintillä oli huolella ja rakkaudella viritetyt myrkkylaatikot. Kaikki elintarvikkeet säilytin ja säilytän hiirenpitävissä purkeissa. Silti taistelu hiiriä vastaan kesti sen puolitoista kuukautta ja välillä iski uskonpuute kun tuntui, etteivät nämä lopu ikinä.
Huhtikuun lopulla taistelussa eloonjääneet metsähiiret muuttivat pois ja sen jälkeen saalis oli pelkkiä kotihiiriä. Lopulta loukut kävivät enää harvakseltaan eikä komeroihin ilmestynyt uusia papanoita ja pissaläikkiä. Taistelu oli voitettu!
Sota alkanee uudelleen muutamien kuukausien kuluttua kun syyskylmät ja ravinnonpuute ajavat metsähiiret asuntoihin. Kotihiiripopulaationi on toivoakseni kuollut sukupuuttoon tai ainakin muuttanut naapuriin.
*Omiin kokemuksiin perustuvaa päättelyä, tälle ei liene tieteellisiä perusteita.
keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008
Koirasta rukkaset - paras idea ikinä!
Helevetin kuutisentoista. Tuli niin hiano alku juhannukselle että. Koirajuniori (ikä viisi ja puoli vuotta) söi kauppareissun aikana kämpillä yli 20kpl vahvoja koirien maksanmakuisia särkylääkkeitä jotka oli varattu mahdollisen käärmeenpureman ensiavuksi mökkilomalle. Tietenkään niin suurta määrää kipulääkettä ei saa syöttää edes kahdelle koiralle koko neljän päivän aikana vaikka olisivat kuinka kivuissaan. Minä nyt kumminkin varaudun kaikkeen ja otin mukaan ison satsin tabuja.
Koiraperkele oli avannut siististi kassin vetoketjun, ottanut esiin särkylääkepussin ja vetänyt koko satsin mätiin maksoihinsa. Oksentamaan tuota ties monennenko polven katukoiraa ei saa kotikonstein millään. Se, minkä koira on syönyt, myös pysyy sen vatsassa.
Mies on tällä hetkellä hakemassa parafiiniöljyä ja leseitä, jotta koko särkylääkesatsi ei pääsisi imeytymään koiran elimistöön. Parafiiniöljyn antaminen koiralle on vihoviimeistä. Tai ei niinkään itse antaminen vaan jälkiseuraamukset. Öljy näetsen valuu hissukseen koiran läpi noin kolmessa vuorokaudessa jonka aikana koiraa ei voi pitää kalustetuissa huoneissa. Sitä öljyä nimittäin puskee ulos koko ajan, ulosteensekaisena tiätty.
Piti taas tämäkin kokea.
Helevetin kuutisentoista. Tuli niin hiano alku juhannukselle että. Koirajuniori (ikä viisi ja puoli vuotta) söi kauppareissun aikana kämpillä yli 20kpl vahvoja koirien maksanmakuisia särkylääkkeitä jotka oli varattu mahdollisen käärmeenpureman ensiavuksi mökkilomalle. Tietenkään niin suurta määrää kipulääkettä ei saa syöttää edes kahdelle koiralle koko neljän päivän aikana vaikka olisivat kuinka kivuissaan. Minä nyt kumminkin varaudun kaikkeen ja otin mukaan ison satsin tabuja.
Koiraperkele oli avannut siististi kassin vetoketjun, ottanut esiin särkylääkepussin ja vetänyt koko satsin mätiin maksoihinsa. Oksentamaan tuota ties monennenko polven katukoiraa ei saa kotikonstein millään. Se, minkä koira on syönyt, myös pysyy sen vatsassa.
Mies on tällä hetkellä hakemassa parafiiniöljyä ja leseitä, jotta koko särkylääkesatsi ei pääsisi imeytymään koiran elimistöön. Parafiiniöljyn antaminen koiralle on vihoviimeistä. Tai ei niinkään itse antaminen vaan jälkiseuraamukset. Öljy näetsen valuu hissukseen koiran läpi noin kolmessa vuorokaudessa jonka aikana koiraa ei voi pitää kalustetuissa huoneissa. Sitä öljyä nimittäin puskee ulos koko ajan, ulosteensekaisena tiätty.
Piti taas tämäkin kokea.
sunnuntaina, kesäkuuta 15, 2008
Satulantyhjentäjä
Heijaa kun lensi Sukkistäti komeasti ratsailta tänään! Minä en tehnyt kuin yhden mutta ihan tosi ison pukin ja ratsastaja oli maassa rähmällään. Ei minun ollut tarkoitus tätiä pudottaa mutta kun minua puri paarma arkaan paikkaan ja se sattui! Jäin sitten ihan viereen kiltisti syömään ruohoa kunnes täti kömpi ylös ja takaisin selkään.
Kun tultiin tädin kanssa takaisin tallille niin matte syynäsi minut yltä ja päältä ja ratsasti vähän ja ihmetteli tädin kanssa että miksi minä pukitin. Täti epäili jo siellä maastossa käärmeenpuremaa mutta ei minua turvota mistään enkä ole yhtään kipeä. Täti kertoi matelle, että ensin minä kävelin ihan rauhassa ja sitten vaan ihan yllättäen heitin pepun kohti taivasta. Matte sitten arveli, että minua varmaan vain puri paarma kun olen niiden suhteen aika herkkis.
Eilen meillä meni kyllä hurjan hyvin Sukkistädin kanssa. Minä tein varsinkin tosi hienoja laukannostoja ja ihan oikein paitsi kerran ja silloinkin se oli tädin vika eikä minun yhtään.
Matte suree kun minun harja lähtee tänäkin vuonna pois. Minun korkkiruuvikiharat irtoavat jos niistä ottaa vähänkin kiinni. Häntäjouhet olen jo melkein kaikki rapsuttanut itse irti hampaillani. Minä olen nimittäin hirmu notkea eikä minun ole yhtään vaikeata yltää rapsuttamaan häntääni.
Oho, matte kertoi juuri, että Sukkistädillä meni siinä töyssyssä kylkiluita poikki eikä se tule ratsastamaan varmaan kahteen viikkoon. Matte on lähdössä juhannukseksi pois ja kysyi, että onko nyt kivaa kun joudun olemaan monta päivää ilman mitään tekemistä. No ei ole yhtään kivaa! Aikahan siinä tulee pitkäksi kun en kumminkaan laitumellakaan saa kunnolla olla. En minä yhtään tarkoittanut tätiä satuttaa mutta kun se paarma puri niin perhanasti.
Heijaa kun lensi Sukkistäti komeasti ratsailta tänään! Minä en tehnyt kuin yhden mutta ihan tosi ison pukin ja ratsastaja oli maassa rähmällään. Ei minun ollut tarkoitus tätiä pudottaa mutta kun minua puri paarma arkaan paikkaan ja se sattui! Jäin sitten ihan viereen kiltisti syömään ruohoa kunnes täti kömpi ylös ja takaisin selkään.
Kun tultiin tädin kanssa takaisin tallille niin matte syynäsi minut yltä ja päältä ja ratsasti vähän ja ihmetteli tädin kanssa että miksi minä pukitin. Täti epäili jo siellä maastossa käärmeenpuremaa mutta ei minua turvota mistään enkä ole yhtään kipeä. Täti kertoi matelle, että ensin minä kävelin ihan rauhassa ja sitten vaan ihan yllättäen heitin pepun kohti taivasta. Matte sitten arveli, että minua varmaan vain puri paarma kun olen niiden suhteen aika herkkis.
Eilen meillä meni kyllä hurjan hyvin Sukkistädin kanssa. Minä tein varsinkin tosi hienoja laukannostoja ja ihan oikein paitsi kerran ja silloinkin se oli tädin vika eikä minun yhtään.
Matte suree kun minun harja lähtee tänäkin vuonna pois. Minun korkkiruuvikiharat irtoavat jos niistä ottaa vähänkin kiinni. Häntäjouhet olen jo melkein kaikki rapsuttanut itse irti hampaillani. Minä olen nimittäin hirmu notkea eikä minun ole yhtään vaikeata yltää rapsuttamaan häntääni.
Oho, matte kertoi juuri, että Sukkistädillä meni siinä töyssyssä kylkiluita poikki eikä se tule ratsastamaan varmaan kahteen viikkoon. Matte on lähdössä juhannukseksi pois ja kysyi, että onko nyt kivaa kun joudun olemaan monta päivää ilman mitään tekemistä. No ei ole yhtään kivaa! Aikahan siinä tulee pitkäksi kun en kumminkaan laitumellakaan saa kunnolla olla. En minä yhtään tarkoittanut tätiä satuttaa mutta kun se paarma puri niin perhanasti.
keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2008
Johtajan hommissa
Minua sitten sieppaa kunnioituksen puute jota laumani joskus osoittaa. Muut pysyvät kyllä kohtalaisen hyvin kurissa ja nuhteessa mutta Johtajatamma ei anna minun olla yksin pomona vaan potkii ja puree ja uhoaa perin epänaiselliseen tyyliin. Minä en anna sen uhkailla vaan potkin takaisin - tosin vasta turvallisen kaukaa etten vain osu. Siitä se tosiaan suuttuisi ja minä saisin ympäri korvia niin että soi!
Muut eli Paksu Tamma, Riekkuva Ruuna ja Vanha Ruuna antavat minun määrätä vaikka joskus joudun komentamaan Riekkuvaa Ruunaa vähän enemmän. Kurinpito on normaalia hankalampaa kun nuo muut ovat aina laitumella yhdessä ja minä pääsen sekaan vain muutamaksi tunniksi kun matte on huolissaan minun kavioista ja siitä jostain kaviokuumeesta.
Johtajatamma on kisaquarter ja kova luu. Se ei anna minulle yhtään periksi ja pitää kaikki muutkin kurissa ja nuhteessa. Matte väittää, että se on hyvä johtaja ja puuttuu asioihin vain silloin kun on tarvis. Samoin matte on sitä mieltä, että MINÄ muka olisin huono johtaja kun puran kiukkua muihin ja huomauttelen turhasta. Itse olen sitä mieltä että herran pelko on viisauden alku ja tammat ovat olemassa vain rahnuttaakseen minua ja ruunat osoittaakseen kunnioitusta.
Paksu Tamma on suomenhevonen ja minun tarhakaveri. Me alettiin tarhata yhdessä kun minun edellinen tamma muutti pois. PT on vanha ja viisas ja maten kaveri ja minä olen joskus matesta vähän mustasukkainen kun se seurustelee PT:n kanssa.
Riekkuva Ruuna on pv ja jotain ihmeen interiä menevä kouluratsu. Se on kuulemma myös hyvä hyppäämään sekä maastossa että kentällä. Se on muuten ihan ok kaveri mutta kiusaa joskus muita niin, että sille pitää antaa köniin. Paksu Tamma inhoaa Riekkua ja joskus minä ja PT ja Vanha Ruuna ollaankin ihan omassa rauhassa ja vain Johtajatamma on Riekun kanssa koska sitä Riekku ei uskalla melkein koskaan yhtään härnätä.
Vanha Ruuna on 26-vuotias pv ja vähän jo dementoitunut. Se käy joskus viikonloppuisin koulukisoissa ja on muutenkin kropaltaan hyvässä kunnossa ja paljon töissä. Pää sillä vaan on joskus vähän harva ja minä joudun muistuttamaan, että kukas se pomo olikaan.
Minua sitten sieppaa kunnioituksen puute jota laumani joskus osoittaa. Muut pysyvät kyllä kohtalaisen hyvin kurissa ja nuhteessa mutta Johtajatamma ei anna minun olla yksin pomona vaan potkii ja puree ja uhoaa perin epänaiselliseen tyyliin. Minä en anna sen uhkailla vaan potkin takaisin - tosin vasta turvallisen kaukaa etten vain osu. Siitä se tosiaan suuttuisi ja minä saisin ympäri korvia niin että soi!
Muut eli Paksu Tamma, Riekkuva Ruuna ja Vanha Ruuna antavat minun määrätä vaikka joskus joudun komentamaan Riekkuvaa Ruunaa vähän enemmän. Kurinpito on normaalia hankalampaa kun nuo muut ovat aina laitumella yhdessä ja minä pääsen sekaan vain muutamaksi tunniksi kun matte on huolissaan minun kavioista ja siitä jostain kaviokuumeesta.
Johtajatamma on kisaquarter ja kova luu. Se ei anna minulle yhtään periksi ja pitää kaikki muutkin kurissa ja nuhteessa. Matte väittää, että se on hyvä johtaja ja puuttuu asioihin vain silloin kun on tarvis. Samoin matte on sitä mieltä, että MINÄ muka olisin huono johtaja kun puran kiukkua muihin ja huomauttelen turhasta. Itse olen sitä mieltä että herran pelko on viisauden alku ja tammat ovat olemassa vain rahnuttaakseen minua ja ruunat osoittaakseen kunnioitusta.
Paksu Tamma on suomenhevonen ja minun tarhakaveri. Me alettiin tarhata yhdessä kun minun edellinen tamma muutti pois. PT on vanha ja viisas ja maten kaveri ja minä olen joskus matesta vähän mustasukkainen kun se seurustelee PT:n kanssa.
Riekkuva Ruuna on pv ja jotain ihmeen interiä menevä kouluratsu. Se on kuulemma myös hyvä hyppäämään sekä maastossa että kentällä. Se on muuten ihan ok kaveri mutta kiusaa joskus muita niin, että sille pitää antaa köniin. Paksu Tamma inhoaa Riekkua ja joskus minä ja PT ja Vanha Ruuna ollaankin ihan omassa rauhassa ja vain Johtajatamma on Riekun kanssa koska sitä Riekku ei uskalla melkein koskaan yhtään härnätä.
Vanha Ruuna on 26-vuotias pv ja vähän jo dementoitunut. Se käy joskus viikonloppuisin koulukisoissa ja on muutenkin kropaltaan hyvässä kunnossa ja paljon töissä. Pää sillä vaan on joskus vähän harva ja minä joudun muistuttamaan, että kukas se pomo olikaan.
torstaina, kesäkuuta 05, 2008
Maastossa kävi hiukan köpsästi kun unohduin puhumaan kännykkään. Ruuna hoksasi heti vähentyneen valppauteni ja alkoi riipiä tienvieren kasvustoa parempiin suihin. Eikös sillä kavio ollut pian ohjan päällä ja naru poikki ja minulla pelkkä irto-ohja kädessä. Pysäytin pollen ehkä turhankin riuskasti ja jalkauduin puuttuvia osia etsimään. Eihän niitä löytynyt vaan jouduin ratsastamaan takaisin tallille yhdellä ohjalla toinen piuha satulannupin ympärillä. Perillä sitten askartelin käytöstä poistetuista enkkuohjista uudet systeemit ohjille ja taas pelittää.
Kuvasta näkyy western-suitsien koostumus. Ohjat ovat kuolaimissa kiinni useimmiten narusysteemillä tai ruuveilla. Lisäksi tarvitaan nahanpala, joka sidotaan/ruuvataan ikäänkuin ohjan ympärille ja joka muodostaa lenkin, jossa kuolain varsinaisesti sijaitsee*. Etenkin tuo narusysteemi on oikein toimiva: jos hevonen astuu ohjan päälle, katkeaa vain ohut naru. Hevoselle ei juuri aiheudu kipua eikä tarvitse investoida kokonaan uuteen ohjaan - laadukkaat, painavat ja kyllin pitkät nahkaohjat eivät suinkaan ole ilmaisia.
Ruuna saa sätkyn paarmoista. Siis paljon isomman kuin normihevonen. Ei ole herkkua tasapainoilla selässä kun hevonen seisoo kolmella jalalla toinen takajalka ilmassa ja pää pitkällä takajalkojen välissä että "tuolla jossain se puree mua stana".
Ruuna on muutenkin melkoinen tasapainoihme - tai sitten ei. Kengittäessä se usein lepuuttaa yhtä jalkaa kun yksi on sepällä käsittelyssä. Hevosen koko paino lepää siis kahden kavion varassa. Toisinaan se seisoskelee jalat ristissä ja on liikkeelle lähtiessään vähällä tuuskahtaa turvalleen kun ei muista miten ne jalat oikein olivatkaan.
*Sekava selitys? Western-ohjat eivät varsinaisesti ole lainkaan kiinni kuolaimessa vaan vain tuo lenkin muodostava nahanpala tulee kuolainrenkaan ympäri. Ohjat solmitaan/ruuvataan kiinni tuohon nahankappaleeseen (jolla on kenties joku nimikin. En vaan tiä mikä.).
Kuvasta näkyy western-suitsien koostumus. Ohjat ovat kuolaimissa kiinni useimmiten narusysteemillä tai ruuveilla. Lisäksi tarvitaan nahanpala, joka sidotaan/ruuvataan ikäänkuin ohjan ympärille ja joka muodostaa lenkin, jossa kuolain varsinaisesti sijaitsee*. Etenkin tuo narusysteemi on oikein toimiva: jos hevonen astuu ohjan päälle, katkeaa vain ohut naru. Hevoselle ei juuri aiheudu kipua eikä tarvitse investoida kokonaan uuteen ohjaan - laadukkaat, painavat ja kyllin pitkät nahkaohjat eivät suinkaan ole ilmaisia.
Ruuna saa sätkyn paarmoista. Siis paljon isomman kuin normihevonen. Ei ole herkkua tasapainoilla selässä kun hevonen seisoo kolmella jalalla toinen takajalka ilmassa ja pää pitkällä takajalkojen välissä että "tuolla jossain se puree mua stana".
Ruuna on muutenkin melkoinen tasapainoihme - tai sitten ei. Kengittäessä se usein lepuuttaa yhtä jalkaa kun yksi on sepällä käsittelyssä. Hevosen koko paino lepää siis kahden kavion varassa. Toisinaan se seisoskelee jalat ristissä ja on liikkeelle lähtiessään vähällä tuuskahtaa turvalleen kun ei muista miten ne jalat oikein olivatkaan.
*Sekava selitys? Western-ohjat eivät varsinaisesti ole lainkaan kiinni kuolaimessa vaan vain tuo lenkin muodostava nahanpala tulee kuolainrenkaan ympäri. Ohjat solmitaan/ruuvataan kiinni tuohon nahankappaleeseen (jolla on kenties joku nimikin. En vaan tiä mikä.).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






