keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2011

Ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee

Minä olin eilen sukkispuolen alkeistuntihevosena ja pääsin tosi helpolla kun pikkuratsastajalla meni pupu pöksyyn ja se tuli oma-aloitteisesti(!) satulasta alas jo parinkymmenen minuutin jälkeen. Toissapäivänä taas irvistelin täti A:lle ja toiselle pikkuratsastajalle; esitin oikein tappajahevosta ja uhkailin puremisen lisäksi myös potkimisella. Täti A pisti minut kyllä kuriin ja järjestykseen, mutta silti matte arveli tänään, että tarvitsen kurinpalautusta.

Minusta tulee usein vähän vallaton (lue: huonotapainen) jos matella on ollut tallivapaata eikä se ole ollut edes katsomassa päältä kun muut tekevät minun kanssa töitä.

Tämän päivän kurinpalautus sisälsi useita osioita. Ensimmäiseksi minun piti käyttäytyä asiallisesti kun matte harjasi ja satuloi. Yritin irvistää sille kerran ja sain toruja ja lopun aikaa olin tosi nätisti ja irvistelin vain sisäänpäin kun en matelle uskaltanut.

Seuraavaksi minun piti seistä paikallani sen aikaa kun matte ratsautui ja sääti jalustimet sopiviksi sen eilisen pikkuratsastajan jäljiltä. (Matte otti sukkisratsastussatulan, ihan outoa.) Tässä vaiheessa jouduin peruuttamaan kahdesti lähtöpaikkaan kun läksin haahuilemaan kesken maten säätämisen. Liikkeelle lähdettiin vasta kun seisoin kauniisti paikallani.

Me mentiin maastoon, enkä saanut syödä aluksi ollenkaan vaan minun piti kävellä reippaasti, esittää kunnon jogia ja laukata ainakin sata metriä molempia laukkoja (=rankkaa). Niihin laukkoihin piti ottaa selkä mukaan ja matte oli häijy ja vielä pidätti kuolaimesta kun en laukka-ravi siirtymisessä ensin käyttänyt selkää vaan ravi oli aluksi liian nopeaa ja pompottavaa. Seuraava laukasta raviin siirtyminen menikin sitten nappiin ja sain mennä rentoa jogia ja kävellä hiljakseen ja loppureissulla myös syödä ruohoa.

Minun tuli reissulla vähän hiki ja jouduin lopuksi suihkuun. Se oli ihan sadistista päsmäröintiä matelta: olisin ihan hyvin voinut piehtaroida ja paistatella itseni kuivaksi tarhassa.

Meillä on lauantaina vappurieha ja matella on jotain suunnitelmia minun pukemiseksi ja koristelemiseksi. Me osallistutaan kuulemma estekisaan ja kilpaillaan myös paras puku-palkinnosta. Matte ei ole koskaan ratsastanut kisoissa ja sitä jännittää niin, että minä saan yksin hoitaa homman kotiin. Toivottavasti saan jotain vappuherkkuja palkakseni. Tykkäisin esim. oluesta tai edes simasta.

tiistaina, huhtikuuta 26, 2011

Blogisisko on nyt hyvin hyvin vihainen

Ai että minä tykkään osallistumisesta silloin, kun se ei vaadi kuin hiukan päänvaivaa ja näpyttelyä. Mielenosoituksiin IRL - vaikka kuinka hyvän asian puolesta - osallistun laiskahkosti, mutta provoaminen, nillittäminen ja päteminen tietokoneen ääressä kyllä sujuu.

Tällä hetkellä Blogistanin pääpuheenaihe (ainakin vanhojen polkkaajien keskuudessa) on täti, joka yrittää omia blogisisko-sanan vain omaan käyttöönsä. Uhkailuja on lähetetty ja blogisisko-sana poistamaan kehotettu. Blogisisko-blogin pitäjällä on jopa otsaa väittää, että hän on keksinyt "blogisisko"-sanan ihan itse.

Itseäni aihe liippaa sikäli läheltä, että edesmennyt Tiramisu-blogi sai kiittää nimeään italialaisesta jälkiruuasta. Toki se oli myös tyttöjen alunperin Tiralle antama lempinimi. Misu-osa vakiintui myöhemmin koskemaan minua. Onneksi tiramisu oli vain jälkiruuan yleisnimi eikä rekisteröity tavaramerkki. 2000-luvun alussa, jolloin TiraMisu-blogi eli kukoistuskauttaan, oli maailmalla useampi samanniminen blogi. Kaikille oli tilaa, eikä nillitystä harrastettu.

Nykyinen blogini on nimensä velkaa 80-luvulla perustetulle rock-yhtyeelle nimeltä 500 kg lihaa. 500kg on sattumalta myös keskivertohevosen paino, joten nimi on sangen osuva. Blogini ei pyri vähättelemään yhtyettä, jolta on nimensä varastanut. Taustalla on syvä kunnioitus, vaikken musiikkia käsittele. Blogi on ollut tällä nimellä olemassa vuodesta 2004, eivätkä artistit Kuula ja Röyhkä ole syyttännet plagioinnista tai kehottaneet vaihtamaan nimeä. Taiteilijat eivät liene pikkusieluista väkeä.

Blogisisko-nimen rekisteröintiä tulee olemaan kiintoisaa seurata. Pidän juuri ja juuri mahdollisena, että Blogisisko erisnimenä saattaa tuon rekisteröinnin saada. Selvää lienee, että blogisisko-sana yleisnimenä on ja tulee olemaan kaikkien blogisiskojen vapaassa käytössä.

Blogisiskot, älkää alistuko!

maanantaina, huhtikuuta 25, 2011

Ruunalla on hiki

Ihmeellinen helleaalto tuli. Minä en jaksaisi muuta kuin torkkua päivisin. Öisin ja varhain aamulla olen tarmokkaampi, mutta silloin ei mattea näy. Se on sellainen laiska.

Minun talvikarva ei oikein meinaa lähteä ja minulla on nyt menossa jo kevään toinen b-vitamiinikuuri. Lisäksi minun kaura-annosta lisättiin ja hiukan sain jo tarmoani takaisin, mutta sitten iskivät helteet ja minulta on tyystin veto poissa. Koittakaapa itse tehdä juoksulenkki toppapuvussa ja rinkka selässä niin tiedätte, mitä tarkoitan.

Matte on nyt ollut kipeänä eli hyvään saumaan sikäli tuli tämä kuumuus kun ei maten voinnin takia tarvitse paljoa tehdä. Lauantaina olin maten kanssa katsomassa estetuntia eli minä olin narussa ja matte rapsutteli minua ja me katseltiin, kuinka kaverit joutuivat laukkaamaan ja hyppäämään. Minä olin hurjan tyytyväinen kun minun ei tarvinnut tehdä mitään ja sain hengailla maten kanssa.

Olen nyt ollut melkein vuoden ilman kenkiä ja matte on hurjan tyytyväinen. Nyt minun jalkapohjat on jo hyvin parkkiintuneet ja voin kävellä soralla eikä se satu. Minun ei enää tarvitse paljonkaan katsella, mihin jalkani asettelen. Tässä yhtenä päivänä kävelin ihan rauhassa sellaisessa terävässä kivikossa, jonka vielä syksyllä kiersin varovasti.

Matte saisi kyllä kuntoutua sen verran, että me päästäisiin maastoon. Ei minua liikkuminen innosta, mutta ruohoa kasvaa jo paikoitellen kunnon tupsuissa ja minun tekee ihan hirmuisesti mieli syödä tuoretta.

Ai niin, ne tammat. Eihän ne voineet olla pitkään minusta erossa vaan Saksan-gigolon viehätysvoima haihtui nopeasti. Se saksalainen on loppujen lopuksi ihan reilu jätkä ja nykyään me katsellaan yhdessä naisia ja paimennetaan niitä.

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011

Keväästä, karvasta ja naisten kataluudesta

Harkitsen vakavasti vaihtavani maten sellaiseen Furminator-harjaan. Minulla on ollut sellainen lainassa nyt kaksi kertaa ja tuntuu hiiskatin hyvältä kun sillä lähtee kaikki kutittavat irtokarvat. Minun ei tarvitsisi piehtaroida ollenkaan jos minulla olisi oma furminaattori, jolla joku harjaisi minua päivittäin.

Kieltämättä voisi olla hankalaa jos minulla olisi pelkkä furminaattori, muttei mattea harjaamassa. Matte on kumminkin joskus hyödyksi kun se antaa pellavapuuron ja porkkanat. Kaurathan minä saan nykyään automaatista. Siistiä kun kauraa saa monen monta kertaa päivässä! Toisaalta on kyllä tylsää, että kerta-annoskoko on hyvin pieni.

Me ollaan nyt maastoiltu maten kanssa aika paljon kun hanki on jo matala ja minä olen syönyt ensimmäiset vihreät ruohonkorret. Lisäksi tunnen tarvitsevani sellaisia tietynlaisia kosteikkokasveja - matte ei tiedä mikä niiden nimi on - koska niissä on paljon magnesiumia. Syön myös niitä, vaikka ne eivät maistu kovin hyvältä.

Laumassa on nykyään ankeaa kun sinne tuli joku kundi Saksasta ja kaikki tammat käyvät ihan kuumana siihen eikä kukaan halua hengata minun kanssa. Yritin pitää pari daamia pakolla itselläni, mutta ne karkasivat ja kulkevat vaan sen uuden jätkän perässä. Ämmät on sitten keljuja. Minä vietän aikaa syömällä ja torkkumalla ja mököttämällä ja olen nykyään innokas lähtemään töihin kun matte on ainoa nainen, joka vielä tykkää minusta.

tiistaina, huhtikuuta 05, 2011

Ruunan arkea

Minun laumaelämä ei ole mennyt täysin niin kuin suunnittelin eli että ottaisin kaikki tammat itselleni ja muut ruunat saisivat olla keskenään. Huomasin nimittäin, että äijäporukassa on oikein mukavaa varsinkin silloin, jos ja kun ämmät kenkkuilevat. Minulla on jätkissä pari kivaa kaveria, joiden kanssa joskus painitaan ja keulitaan ja toisinaan vaan hengaillaan ja pohditaan syntyjä syviä.

Laumassa on aika vakiintunut järjestys ja minä olen nykyään tosi ylhäällä arvoasteikossa - ainakin silloin kun olen pomotamman tai kakkostamman kanssa. Silloin kukaan ei mahda minulle mitään! Varsinkin kun meidän pomoruuna muutti epämääräiseksi ajaksi laihdutuspihattoon (niillä ei ole siellä heinää koko ajan, voi raukkoja!) niin minä pääsen käyttämään auktoriteettiani.

Toisaalta minulla on kyllä nykyään niin hyvä ja levollinen olo, etten viitsi nipottaa turhista kellekään. Tammoja ei tarvitse vahtia kun ne rakastavat minua kuitenkin. Yleensä minä pääsen aina heti syömään kun heinähäkit täytetään kun menen pomotamman ja kakkosen väliin. Siitä minua ei pysty kukaan häätämään pois paitsi rouvat itse. Onneksi olen hyvää ruokaseuraa ja ne leidit on mielellään minun kanssa.

Viime aikoina jos matte on tullut hakemaan minua kesken syömisen (minulla on melkein aina syönti kesken) ja kun minä teeskentelen, etten näe enkä kuule ollenkaan mattea, niin tammat ajavat minut pois välistään ja käskevät mennä maten luo kun se on yleensä minun takia tullut. Tästä olen pikkuisen katkera. Mattea tämäkin jostain syystä huvittaa. Unohdan kyllä pahan mieleni heti kun matte rapsuttaa korvan takaa. Se vasta tekee gutaa.

sunnuntaina, maaliskuuta 20, 2011

Heippa kaikille! Tulin vain pikaisesti kertomaan, että olen joka päivä su-ti syönyt 100% päivittäisestä kaura-annoksestani automaatista eli olen tullut hyvin sinuiksi uuden tekniikan kanssa.

Ruunan automatisoitu elämä


Minun elämään on tullut yksi automaatti lisää. Minä juon uimurikupista, matte toimii minun rapsutusautomaattina ja nyt minun väkirehutkin antaa automaatti.

Minä olen saanut pannan kaulaan ihan kuin olisin joku koira! Pannassa on muistissa minun henkilökohtainen ruokalista, jonka ruokinta-automaatti tunnistaa ja antaa minulle silloin tällöin kourallisen verran kauraa.

Se ruokinta-automaatti on minun uusi lempihengailupaikkani ja sitkeästi jään sinne sisään ja otan vaikka pienet torkut, jos tyhmä tietokone ei annostele minulle sillä kertaa ollenkaan kauraa. Joskus automaatille on oikein jonoa kun koko meidän lauma päättää yhdellä kertaa mennä kokeilemaan, onko automaatti jakelussaan sillä hetkellä suosiollinen.

Matte laittoi tähän linkin, josta pääsee katsomaan, millainen se meidän uusi automaatti suunnilleen on.

tiistaina, maaliskuuta 08, 2011

Irtotyöskentelyä

Minä olen nyt jostain syystä joutunut liikkumaan paljon yhden suomentamman kanssa samaan aikaan. Joskus on käynyt jopa niin, että matte ratsastaa sillä tammalla ja minulla on toinen kuski. Välillä olen nähnyt, kuinka matte menee ensin töihin sen tamman kanssa ja vasta sitten minun. Silloin minä olen yrittänyt olla oikein superkiltti ja kuuliainen, ettei matte vaan vaihda minua kokonaan siihen tammaan.

Joskus me ollaan oltu maastossa niin, että matte on minun selässä ja tamma tulee narussa meidän perässä. Silloin minä pääsen käskemään sitä tammaa kun ei se saa tulla meidän ohi vaan sen pitää pysyä perässä. Aika hidas se tamma on kyllä: minä laukkaan ratsastajan kanssakin kovempaa kuin se tamma ilman mitään taakkaa. Kylmäveriset eivät nyt vaan ole kovin nopeita. (Matte käskee sanoa, ettei me laukkuuteta tammaa sen äärirajoilla vaan mennään suhteellisen rauhassa silloin kun se tamma on matella käsihevosena.)

Eilen matte otti minut ja sen tamman pitkiin naruihin ja me mentiin maneesiin. Siellä matte päästi meidät irti ja meidän piti kulkea niin kuin se määrää. Me siis mentiin maten ympärillä peräkkäin ja vaihdeltiin tempoa ja tahtia ja välillä suuntaa ja kun me oltiin oikein hyviä niin saatiin mennä maten luo kiiteltäviksi. Meille tuli tamman kanssa pientä kisaakin siitä, kumpi on kuuliaisempi ja kumpaa matte kehuu enemmän.

Matte oli kuulemma vähän varautunut siihen, että me oltaisiin ensin tamman kanssa spurttailtu keskenämme ja maltettu keskittyä töihin vasta sitten. Matte olisi kyllä antanut meidän aluksi juosta, muttei me haluttu vaan odotettiin vaan käskyjä kun oltiin niin työorientoituneita.

Se tamma ei osannut irtona oikein hyvin etu- ja takaosakäännöksiä, mutta matte kertoi, ettei se ole vielä paljon harjoitellut niitä eikä voi millään osata yhtä hyvin kuin minä, joka olen treenannut vuosia.

sunnuntaina, helmikuuta 27, 2011

Palautus

Minulla täytyy olla kanava julkituoda ajatuksiani, joten matte palautti blogin. Leiska tässä on kuulemma vaihdettu. Nyt meillä on tällainen valmis blogipohja, kun mattea kyllästytti se vanha leiska, jonka kuvassa minä olen kolmen vanha.


Vuoden vaihteessa täytin sentään jo kahdeksan, eli olen jo varsin aikuinen, vaikka hitaasti kypsyvää rotua olenkin.

Minä olen nauttinut talvesta kovasti. Olen loppukesästä lähtien asunut pihatossa ja saanut liikkua vapaasti ympäri vuorokauden. Tänä talvena sain pitää turkkini eikä loimea ole tarvinnut pitää kuin kuivumisen ajan jos olen ollut hikinen tehtyäni töitä. Yölämpötilat ovat olleet jopa -35, mutta curlyn turkki on erinomainen pukine pakkasella. Lisäksi meillä on koko ajan heinää, joten kylmä ei pääse iskemään.

Kyllä minä olenkin syönyt: kovimmilla pakkasilla varmaan yli 20kg heinää vuorokaudessa. Mitään lisärehua en ole saanut, vaikka vielä syksyllä sain ihan vähän kauraa. Meillä on niin hyvä heinä, että se kuulemma riittää minulle, joka olen ollut lähinnä oloneuvoksena talven. On me maastoiltu ja minä olen ollut vähän tienaamassakin opetustehtävissä, mutta matte on ollut raihnaanpuoleinen, joten töistä ei kuulemma voi juuri puhua.

Kuten jo syksyllä arvelin, minulla on nyt joukko tammoja, jotka fanittavat meikäläistä. Nyt kun kevät on jo ihan nurkan takana, tammojen kiinnostus lisääntyy, ja muidenkin laumojen tammat tahtoisivat olla minun seurassa. Tänään meiltä lähti pois oripoika - se nyt oli ihan lälläri ja ihan penska, vasta neljän vanha - ja minä olen taas tallin maskuliinisin ilmestys.

keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010

Ruuna uudessa laumassa

Tänään se tapahtui! Minun ei enää tarvinnut olla yksiössä vaan pääsin muiden joukkoon! Matte harmitteli sitä, että se unohti kameran, eikä saisi kuvia minun ja uuden lauman vauhdikkaasta kohtaamisesta. Aika pian se sitten harmitteli sitä, ettei meidän tapaamisessa ollut mitään dramatiikkaa. Eli ei sillä kameralla olisi tehnyt mitään.

Ensin minä tutkin rauhallisessa käynnissä koko tarhan ja talvilaitumen. Pari tammaa näytti minulle vähän takasiaan kun tulin muka liian lähelle, mutta ne olivat juuri ne samat tammat, jotka ovat norkoilleet meikäläisen yksiön reunalla innokkaina jo monta päivää. Naiset!

Kaikki kävivät vuorotellen nuuskimassa minua ja moni nuolaisikin kun meikäläisen hieno kihara turkki ihastuttaa muita hevosia. Muutamalle nuorelle ruunalle näytin vähän kaapin paikkaa ja siitä innostuneena me kaikki juoksenneltiin vähän. Aika pian me kuitenkin rauhoituttiin ja ruvettiin syömään koko sakki.

Maten mielestä minä näytin tyytyväiseltä uudessa laumassani. Kyllä minä olenkin. Aion nimittäin koota porukan tammat itselleni enkä päästä muita jätkiä edes haistelemaan niitä.

tiistaina, joulukuuta 07, 2010

Ruuna yksiössä vaan ei yksin

Meitsi asuu tällä hetkellä yksiössä, joka on rakennettu ison tarhan ja pihaton sisään. Järjestely on lyhytaikainen eli totuttelen tässä uusiin kavereihin ja ne minuun ja kohta pääsen osaksi isoa laumaa.

Jouduin lähtemään minun aiemmasta porukasta kun minulla oli perustavaa laatua olevia erimielisyyksiä yhden jätkän kanssa. Se kaveri tuli aina päälle kuin yleinen syyttäjä - ja ilman mitään syytä. Minä olen tottunut olemaan normaalien lajitovereiden kanssa ja epälooginen käytös - tuli se sitten ihmisten tai toisten hevosten taholta - hämmentää minua. Minun mieli meni matalaksi puhumattakaan ruhjeista ja hampaanjäljistä, jotka kivistivät.

Se tyyppi oli tosi outo: välillä se tahtoi leikkiä ja välillä se hyökkäsi puremaan ja repimään minua. Matte ja western-ope ja muutkin kehottivat minua laittamaan kampoihin, mutta minä olen rauhaa rakastava tyyppi, enkä mielelläni rökitä pienempiäni. Minua kiusannut ruuna on minua paljon pienempi ja se on kuulemma joku poni. Kerrassaan häijy tyyppi!

Minun uudessa laumassa on sekä ruunia että tammoja, edellinen lauma oli pelkkä äijäporukka. Ensin minun oli vähän ikävä bestistäni suomenhevosruunaa, mutta kun tammat käyvät kilvan osoittamassa minulle huomiota, alan olla jo ihan innoissani tästä muutosta. Olen erityisen ihastunut muutamaan kivaan isoon tyttöön: toinen on suomenhevonen ja toisessa on virolaista verta.

sunnuntaina, marraskuuta 14, 2010

Iskuja ja takaiskuja

Nyt iski uskonpuute. Olen yrittänyt aktiivisesti kehittää ratsastus- ja muuta hevososamistani tässä viimeisen kymmenen vuoden ajan. Sitä ennen olin muutaman vuoden hevosen selässä lähinnä matkustaja, jota ennen puolestaan vietin vuosikymmenen ratsastuskouluilla vakitunneilla puurtamassa ja oppimassa (osin huonoja ynnä vääriä) ratsastus- ja hevosenkäsittelytaitoja.

Kehitystä on toki tapahtunut runsaastikin, mutta nyt kun alkaa olla aika hienosäätää, eikä itselleni enää riitä suunnilleen oikein-suoritus eikä hevosen keskeneräisyyteenkään voi vedota, on todellisuus karu. Minulla on huono kunto, tasapainossani on paljon parantamisen varaa ja hevoseni olen päästänyt aivan liian helpolla ja se on taantunut tädin halipullaksi.

On vähän hemmetin hankalaa keskittyä ratsastamiseen, hevoseen, omaan hengitykseensä ja kulloinkin vaadittavaan minimaalisen pieneen painon tai asennon muutokseen, jotta suoritus menisi ns. nappiin. Ratkeilen raivosta, kun päätän tehdä tietyssä kohtaa esim. siirtymisen ja hevonen tekee sen jo ennen kuin minä. Vika ei ole hevosessa vaan siinä, että ajatukseni saa kropassani aikaan toimintaa, johon hevoseni välittömästi reagoi.

Herkkä hevonen on mahtava, mut ah! niin haastava ratsastettava. Oma keskittymiseni tuntuu olevan kultakalan luokkaa ja hiljattain aloittamani ratsastajan pilates paljasti karun totuuden toispuoleisuudestani. Kroppani oikea puoli on lähestulkoon tunnoton ja syviä lihaksia on vaikea saada toimimaan mielen kanssa yhteistyössä.

Tappiomieliala ei auta yhtään. Kun on ratsailla varma, ettei joku asia kerta kaikkiaan onnistu, niin eihän se onnistu; kroppa kun viestittää hevoselle, ettei ole tarpeen tehdä kun ratsastaja ei usko itseensä. Psyykkinen valmennus ja luottamus omaan osaamiseensa on iso osa urheilusuoritusta - myös ratsastuksessa.

Vinkunaa ratsastuksen vaikeudesta ja koko lajin älyttömyydestä lienee luvassa vielä paljonkin kun täti tulevalla viikolla CR-tunnit aloittaa.



Peace (of cake?)

torstaina, lokakuuta 21, 2010

Töissä taas

Minulla on uusi sukkisratsastaja ja uusi sukkisratsastuksen opettaja. Uusi ope on uuden kämppäni henkilökuntaa, ratsastaja taas minulle entuudestaan ihan tuntematon tyyppi. Me tullaan kyllä ihan hyvin juttuun, mutten vielä osaa varmasti tulkita, mitä uusi täti siellä selässä oikein haluaa.

Meidän hevosten näkökulmasta jokainen ratsastaja on ihan erilainen kuin kukaan muu. Minulla ei ole ollut kovin montaa sukkisratsastajaa, joten etenkin siinä lajissa olen uuden ihmisen kanssa aika hämilläni aluksi. (Sukkisratsastajissa on usein se vika, että ne jäävät kädellä tai pohkeella kiinni, eivätkä kerro selkeästi, milloin teen oikein. Uusi täti kertoikin ihmeissään matelle, kuinka minä tein ihan täydellisiä avo- ja sulkuväistöjä kun täti vain muisti kehua minua kun tein niin kuin piti. Aika hölmöä unohtaa kehua; miten minä muka voisin tietää, mikä on oikein, jos en saa selkeää palautetta!)

Maten kanssa ollaan viime aikoina treenattu pleasurea. Matte tykkää, että minun jogi alkaa olla jo oikein hyvä, mutta lopessa on kuulemma vielä hiomista. Matte saa kyllä syyttää itseään laukkaongelmista: se unohtaa monesti hengittää ja istuu liikettä vastaan enkä minä pysty kokoamaan itseäni kunnolla saati hidastamaan kun maten istunta ja hengitys estävät sen. Meille tulee onneksi ope ensi viikolla. Jospa se osaisi neuvoa mattea tuossa hengitysasiassa ja matte edistyisi eikä olisi niin hankala selässä.

Pleasuren vastapainoksi on tehty mm. laukka-rollback*-laukkatreenejä, hypätty esteitä ja maastoiltu paljon. Uudessa kodissani on sekä kenttä että maneesi. Kentällä on melkein aina jonkin sortin esterata pystyssä kun meillä asuu paljon estehevosia ja niitä käy myös valmennuksessa. Minusta on oikein kiva hypätä ja eilenkin olisin mieluummin hypännyt kuin sukkistellut.

Uusi ope ja uusi ratsastajatäti ovat luonnollisesti otettuja osaamisestani ja opettajantaidoistani. Minä olen kuulemma paras mahdollinen opetushevonen kun annan hyvin selkeää palautetta, mikäli ratsastaja ei anna oikeita apuja, ole tasapainossa tai keskity ratsastamiseen.

*Rollback on oikeastaan spin laukassa

maanantaina, syyskuuta 27, 2010

Laidunkausi jatkuu

Tänään oli merkittävä päivä: tarhasta laitumelle johtava portti avattiin ja me päästiin jätkien kanssa taas syömään ruohoa! Minä olen ollut lähellä epätoivoista kun ruokaa on saatu tarhaan vain viisi-kuusi kertaa päivässä. Sen lisäksi olen yrittänyt riipiä maastoreissuilla heinää ja lehtiä minkä kerkeän. Onneksi matte on vienyt minua ihan vain syömäänkin metsään ja niitylle. Sitä kuulemma kiinnostaa, mitä kasveja minä kulloinkin valitsen syötäväksi.

Nyt kun viikonloppu oli lämmin, niin minun suosikki on tietenkin uuden kasvun ruoho. Lisäksi alan vähitellen syödä kanervaa. Vähän menee myös koivunlehtiä. Ohdakkeita en enää syö enkä oikein muita puita kuin vähän sitä koivua ja pihlajaa. Kuusen aika ei ole vielä.

Laitumella on pieni kostea alue, joten olen saanut tarvitsemiani kosteikkokasveja koko loppukesän ja alkusyksyn. Maastoillessa en enää yritä syödä niitä.

Matella oli tänään kaikki koirat mukana ja me mentiin kaikki maastoon. Lopuksi irrottelin kentällä vapaana ja leikin vähän koirien kanssa. Minun leikki on aika rajua ja tallikoira lähtikin pois kun ei se uskaltanut edes katsoa minun riehumista. Minä tein kierrepukkeja, otin laukkaspurtteja ja maten koirien kanssa jahdattiin toisiamme vuorotellen.

Välillä on tärkeää saada riehua kyllikseen. Tarhassa minä leikin kyllä jätkien kanssa, mutten täysin vapautuneesti koska olen laumajärjestyksessä alimmainen. Vähän noloa.
Matte tahtoo, että silloin, kun me tehdään töitä, keskityn siihen täysillä. Vastapainoksi minulla on sitten näitä rentoja reissuja ja vapaana oloa ja piehtarointia ja sellaista.

tiistaina, syyskuuta 21, 2010

Hevosen synty

Hepo Hiien huoripoika,
Juuttahan äpärelapsi,
Tehty vuoren tutkaimella,
Kasvateltu kalliolla.
Hiiestä hyvä hevonen,
Vuoresta valittu varsa
Ajajalla ankaralla
Hyvällä hypittäjällä

Kansanruno

keskiviikkona, syyskuuta 01, 2010

Ruuna opettavaisena

Alkeisopetus on siitä kivaa, ettei minun panosta siinä juuri tarvita. Kun matella menee opetusmoodi päälle, niin minä aina tiedän, että voin silloin ottaa torkut ja että matte kyllä tarvittaessa herättää. Pitkään se selostikin meidän hevosten käyttäytymisen perusteista ja siitä, kuinka helppoa jatkoa ajatellen on luoda hevoseen toimiva suhde, joka perustuu molemminpuoliseen luottamukseen. Maten höpinä on aina melkein sama ja minä otinkin pitkät ja mukavat torkut kentällä auringossa enkä viitsinyt ollenkaan kuunnella.

Matte näytti pari ihan perusjuttua hevosen siirtämisestä haluttuun suuntaan maasta käsin eli minun piti silloin vähän liikkua. Oppilaat halusivat tietää, miten matte on minulle opettanut ne jutut ja matella meinasi mennä sormi suuhun kun ei se ole sen kummemmin opettanut minua tai muitakaan hevosia. Lopulta se selitti, että kun se pyytää minua tai muita hevosia tekemään jonkun asian niin, että me ymmärretään, mistä on kyse, me tehdään se mielellään, eikä siihen tarvita mitään temppuja tai opetusta.

Meille hevosille on luonnollista reagoida tietyllä tavalla tiettyyn pyyntöön tai käskyyn. Ihmisen pitää vain osata käyttää kroppaansa oikein eli niin, että me ymmärretään, mitä se kaksijalkainen nyt oikein haluaa.

Monelle ihmiselle tuntuu olevan yllättävän vaikeaa keskittyä siihen, mitä kulloinkin tekee ja tehdä samaan aikaan samaa asiaa sekä mielellään että kropallaan. Me hevoset elämme aina nyt-hetkessä, eikä me muistella edellisen päivän ikäviä asioita tai murehdita tulevia.
Minä olen erityisen hyvä opettamaan läsnäoloa, koska jos matte ei keskity minuun, en minäkään keskity siihen. Minusta se on reilua niin.

Tunnin lopuksi asiakas sai itse koittaa siirrellä minua eli minun piti herätä. Jotain se matte kai neuvoi oikein, koska asiakas tuntui osaavan homman. Kerran se möhli join up:n kun kesken suoritusta se alkoikin epäillä, etten minä tahdo mennä sen luokse. Silloin minua alkoi heti epäilyttää kun asiakkaan kroppaan tuli epävarmuutta enkä mennyt ihan sen lähelle kun se ei selkeästi pyytänyt. Sitten matte ja asiakas keskustelivat vähän aikaa ja minä tein uudestaan töitä ja lopuksi tehtiin oikein onnistunut join up.

Asiakas vaikutti muuten tyytyväiseltä, mutta se sanoi, että minun kanssa on eri asia tehdä kuin ratsastuskoulun Kallen, joka on iso ja pelottava ja potkii ja luimii. Matte selitti sitten, että me hevoset ollaan niin kuin kaikki muutkin elolliset ja älylliset olennot eli meidän menneisyys samoin kuin päivittäinen käsittely vaikuttaa siihen, millaisia me olemme. (Tästä asiasta Olmi kirjoitti äskettäin hirmu hyvin.) Matte jatkoi, että Kalle on epävarma ja käyttäytyy siksi uhkaavasti.

Kallelta puuttuu luottamus ihmisiin, koska sitä käsittelevät monet ihmiset monella eri tavalla. Hevosen on vaikea ymmärtää, että sama asia voi joskus olla kielletty ja toisinaan sallittu ja se tulee epäjohdonmukaisesta käsittelystä epävarmaksi ja vihaiseksikin. Jokainen ihminen voisi ajatella omalle kohdalleen, että joskus saa lautaselta ottaa leivoksen ja joskus yrittämisestä rangaistaan lyömällä nyrkillä otsaan! Tämmöinen ei juuri kehitä luottamusta eli ei ole ihme, jos Kallella on vaikeaa ja se reagoi hankalaan oloonsa.


Matte tahtoo vielä sanoa, että Kallen nimi on muutettu. Kalle edustaa tässä tarinassa kaikki epäjohdonmukaisesti kohdeltuja hevosia.
Minun tuli oikein sääli kaveriparkaa. Leivoksia tai muuta hyvää minä en saa koskaan ottaa ilman lupaa, mutta saan kyllä rapsuttaa itseäni jos minua kutittaa tai siirtää jalkojani mukavampaan asentoon kun torkun alkeisopetuksessa.

torstaina, elokuuta 19, 2010

Ruunan uudet töppöset

Tulin kertomaan minun uusista bootseista. Niistä samoista, joihin matte suhtautui kovin epäileväisesti.
Minä tykkään niistä! Tänään minulla oli ekaa kertaa bootsit myös takajaloissa ja ihan hyvin pystyin liikkumaan ja olemaan niissä.

Etukavioissa olen jo tottunut pitämään bootseja. Ne on tosi hyvät. Minulla on nimittäin hirmu herkät jalkapohjat ja kenkienkin kanssa varon aina kun maastoillaan soratiellä ja noin. Nyt bootsien kanssa voin lompsia missä vaan ja miten vaan eikä käy enää ollenkaan käpälään.
Mattea naurattaa kun minä askellan reteästi enkä vaivaudu sovittelemaan kavioitani pikkutarkasti tasaisiin ja kivettömiin kohtiin.

Tänään alkoi kyllä pukiessa tylsiä kun matte ähräsi ja ähräsi niiden takajalan bootsien kanssa ja sääti remmejä ja leikkasi niitä sopivan mittaisiksi. Matte kumminkin vakuuttaa, että homma helpottuu ja nopeutuu kun se oppii paremmin pukemaan ne bootsit minulle ja kun säädöt on jo saatu oikein, eikä tarvitse joka kerran erikseen niiden kanssa värkätä.

Me tehtiin tänään kiva maasto kun oli tarkoitus testata niitä uusia takabootseja. Mentiin erilaisilla pinnoilla, kiivettiin ja laskeuduttiin mäkiä ja mentiin kaikkia askellajeja. Minun mielestä huippua oli se, että erilaisissa maisemissa kasvaa erilaisia kasveja. Tähän vuodenaikaan minun suosikkejani ovat mm. takiaiset. Nam.

tiistaina, elokuuta 17, 2010

Hevonen, kaviot, kiviä, kipinät, lakeutta
ja kuva on täysi.
Mutta maisema keinuu,
ojat lentävät taakse,
taivaanranta pakenee.
Etäiset metsät ja talot ovat tummat
taivasta vasten.
Kaviot kipinöivät.
Kasvoja vasten lentävät paarmojen joukot.

VÄINÖ KIRSTINÄ

keskiviikkona, elokuuta 04, 2010

Ruuna kertoo

Viime yönä oli ihan kauhea ukkonen, enkä saanut nukuttua yhtään. Tänään nukahdin niille sijoilleni kun kavioitani vuoltiin, vaikka oli uusi vuolija ja kaikkea. En herännyt edes siihen, kun Täti A piti omenanpalaa nenäni alla, mikä nauratti mattea kovasti.

Minun kaviot on kuluneet ihan töpöiksi kun on ollut niin kuivaa ja nyt minulle hommattiin bootsit ja minun täytyy pitää niitä maastossa. Sovitushommat otin ihan lunkisti eli lähinnä nukuin. Töppösiä oli kivempi sovittaa kuin kenkiä, koska siihen ei liittynyt naulojen hakkaamista, jota inhoan. Käyttäydyn kyllä kengityksessä lähes kympin arvoisesti, muttei minun tarvitse siitä tykätä!

Matte vähän aprikoi, onko bootsit hevosella liiallista hörhöilyä. Minä tulen suurimman osan vuotta toimeen ilman kenkiä ja nykyisiin bootseihin saa jo ihan kelpo hokkeja liukkaiden kelien varalle, niin matte ajatteli, että kokeillaan nyt sitten tätäkin. (Kaikkea, paitsi sukurutsausta ja kansantansseja on kuulemma kokeiltava. Meillä hevosilla tehdään kyllä paljon tuota ensiksi mainittua, mutta sen nimi on silloin linjajalostus.)

Täällä uudessa kodissa olen tähän mennessä ollut esteratsuna, maastoillut, mennyt tavallista länkkäriä, tehnyt maastakäsin-treeniä ja toiminut valokuvamallina. Viihdyn täällä hyvin, vaikken saakaan kauraa niin kuin muut jätkät. Onneksi saan sentään leipää vadista enkä vain joudu katsomaan sivusta kun muut syövät.



Omissa mietteissä.

perjantaina, heinäkuuta 16, 2010

Ruuna uudessa kodissa

Minä olen muuttanut. Yhtenä hetkenä olin ihan rauhassa jätkien kanssa laitumella, seuraavassa minuutissa minut oli pakattu traileriin ja lyhyehkön ajomatkan jälkeen tultiin minun uuteen kotiin.

Ensin jännitin kovasti kaikkea uutta ja ensimmäisen yön jälkeen pistin päätä maten kainaloon ja valitin, että olen yksinäinen ja vähän peloissanikin. Minun uusi kämppis oli kamalan tympeä: se ei olisi antanut minun juoda eikä seistä pihatossa varjossa ja lisäksi se vielä pureskeli ja potkiskeli minua.

Muutaman ensimmäisen päivän matte tai henkilökunta huolehti siitä, että pääsin vesipisteelle. Varjoa oli onneksi muuallakin kuin pihatossa, mutta minulla oli orpo olo ja olisin tahtonut seisoskella kämppikseni lähettyvillä. Aina kun matte tuli, niin menin sen taakse piiloon eikä kämppis uskaltanut hätyyttää minua kun matte on kumminkin aika kova luu.

Nyt me tullaan kämppiksen kanssa juttuun jo aika hyvin ja voidaan olla pihatossa samaan aikaan ja pääsen melkein aina juomaankin kun haluan.
Täällä on kyllä hyvät järjestelyt: pihatossa voi torkkua päivän kuumimman ajan ja siellä on kuivaheinätarjoilu. Laitumelle saadaan mennä koska tahansa ja tulla poiskin oman mielen mukaan. Viereisillä laitumilla on tammoja ja minä nenittelen niiden kanssa joskus pihaton kaltereitten läpi myös. Jonkun ajan perästä minun ja kämppiksen kanssa tulee asumaan pari muuta ruunaa ja meistä tulee ihan oikea lauma.

Matte tykkää kuulemma siitä, että minun uudesta pihapiiristä löytyy kenttä ja maneesi ja pyöröaitaus. Hevosten isäntäväelle on vielä tarjolla kaikkea luksusta niin kuin keittiö ja suihku - ja loimet saa pestä tallin koneella! -, mutta minä muutin tänne siksi, että tämä vaikutti hevosille sopivalta paikalta. Minä olen asunut pihatossa ennenkin ja tykkään kyllä siitä enemmän kuin tallista. Karsinassa joutuu melkein aina seisomaan paljon enemmän kuin haluaisi ja minulla tulee aika helposti pitkäksi kun olen toiminnan ystävä.


Tässä menen katsomaan minun uutta laidunta.