sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007

Ori tarinoi (osa 2)

Ette usko miten minulle kävi viikolla: unohdin kokonaan miten liinassa juostaan. Liinassa juokseminen on sellaista, että matte seisoo keskellä piiskan kanssa ja minä juoksen sen ympärillä pitkässä narussa maten määräämää tahtia. Sillä piiskalla ei yhtään lyödä hevosta vaan se on sellainen eteenajava apu.

Olen yli puoli vuotta kuntoillut ja treenannut säännöllisesti liinassa ja nyt se taito vaan ykskaks unohtui minulta. Käännyin siellä uralla aina vaan katsomaan mattea ja yritin sen ruumiinkielestä lukea, mitä pitää tehdä. Ilmiselvästi se halusi minun olevan pää ympyrän keskelle päin ja peppu ulos. Osasin sen niin hyvin, ettei matte päässyt ollenkaan kummankaan kyljen puolelle saati takaviistoon, mistä se olisi voinut antaa erilaisia merkkejä.


Minulla oli oikein hauskaa kunnes matte vähän hermostui ja nappasi minua piiskalla pyllylle. Ei kirpaissut yhtään mutta hämmästyin kamalasti kun matte on yleensä aika lepsu. Yht'äkkiä sitten muistinkin miten liinassa juostaan. Vähän hassua että olin sen niin perinpohjaisesti unohtanut ja kuinka äkkiä kaikki palautui mieleen.

Matte marmatti vielä vähän mutta lopetti aika pian koko juoksutuksen ja kehui minua kiltiksi pojaksi joka kyllä olenkin. Minkäs ori sille mahtaa jos ei aina muista ihan kaikkea. Varsinkin jos on aika kuuma eikä oikein huvita sellainen tylsä juoksutus. Ei matte itse koskaan joudu juoksemaan samaa ympyrää kunnes on ihan hiki!

Eilen olin maten kanssa sellaisella ratsastustunnilla. Se tarkoittaa sitä, että matte istuu selässä ja kentällä on meidän kanssa joku täti, joka huutelee jotain. Se ei ollenkaan huuda minulle vaan matelle mikä on kivaa vaihtelua. Toisaalta siellä tunnilla jouduin ehkä enemmän töihin kuin normaalisti ja matte aikoo harjoitella minun kanssa niitä samoja juttuja yksin ilman sitä vierasta tätiä. Oikeastaan se oli aika mukavaakin koska matte istui siellä selässäni välillä niin, ettei se häirinnyt minun jogia ollenkaan ja melkein unohdin, että se on siellä.

Matte on monesti selässäni vähän jäykkä ja se tuntuu kurjalta kun hytkytään liikettä vasten eikä sen mukana. Matte on luvannut opetella paremmin olemaan siellä selässä ja se vieras täti puhui joistain kisoista. Minä en tiedä mitä ne kisat on eikä matte selittänyt vaan meni taas ihan tönköksi. Sitten se taas vähän rentoutui ja me tehtiin jotain kuuliaisuusharjoituksia ja sitten matte tuli alas ja minä pääsin tarhaan ja sain porkkanoita. Aika kivoja nuo ratsastustunnit.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Tässä kuvassa olen minä ja minun valmentaja kaksivuotis-
kesänäni, jolloin aloin opetella ratsuksi.

Miehekäs laji



torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Vanhoina hyvinä aikoina - muistatte varmaan, silloin olivat pulutkin lihavampia ja kahvi oli kuumempaa - ratsastuskouluja pyöritettiin pitkälti vapaaehtoisten pienten ja vähän isompien hevostyttöjen voimin. Tallitytöt siivosivat riemumielin hoitoponiensa karsinat koulun jälkeen, harjasivat ja puunasivat lempihevosiaan ja laittoivat hoitsunsa valmiiksi ratsastustunteja varten. Tytöt olivat tallinpitäjän apuna hommassa jos toisessakin, omasta halustaan. Palkkioksi nämä uutterat tyttölapset saivat ehkä ilmaisen ratsastustunnin kerran kuussa. Varsinainen palkka oli tietenkin sen oman hoitohevosen hörähdys ja se rutiini, joka tallinpitoon ja hevosen hoitamiseen vaaditaan. Lyhyesti sanottuna lapset oppivat tallilla miten hevosten kanssa ollaan ja miten talli pyörii.

Enää ei tallityttöjä ole ja vanhempien asenteet lasten vapaa-ajan harrastuksia kohtaan ovat muuttuneet. Ennen vanhemmat olivat tyytyväisiä kun lapset olivat tallilla poissa pahanteosta ja vastuuta oppimassa. Nykyään asenne on:"Meidän Kirsi-Ilmari ei tee hetkeäkään ilmaista työtä tallinpitäjän eduksi vaan ratsastaa huippunimen valmennuksessa kolme kertaa viikossa kuusivuotiaasta lähtien." Kirsi-Ilmari saa huippuponin jo pienenä ja ponille palkataan hoitaja, ettei lapsi vain joudu käsiään likaamaan ponia hoidellessaan.

Nykypäivänä ratsastuskoulussa tunnille tulevalle lyödään valmiiksi satuloitu ratsu alle siinä missä tuntilaisen oli ennen oltava paikalla hyvissä ajoin ehtiäkseen harjata ja satuloida hevosensa. Tästä "työstä" ei kukaan valittanut, päinvastoin: pienimmät olivat innoissaan jos saivat laittaa ratsunsa kuntoon koska hoitoponeja ei riittänyt kaikille. Hevosen harjaaminen oli heille harvinaista herkkua. Aikuisratsastaja taas arvosti mahdollisuutta luoda kontakti hevoseen jo ennen tunnin alkua. Tunnin lopuksi asiaan kuului hevosen vienti karsinaan, sen riisuminen ja harjaus. Jos ratsastajalla oli kiire pois, hevosen vakihoitaja teki nämä hommat mielellään.

Näinä ankeina aikoina ei tallien liepeillä todellakaan näy työhaluisia ja oppimisintoa puhkuvia lapsia. Lapsia kyllä käy, mutta ne haluavat ratsastaa. Ilmaiseksi. Eivätkä ole valmiita tekemään yhtikäs mitään ratsastelunsa eteen. Kun äyriäiset hätistää huut helkkariin, saa tylyn maineen. Minä kun en prkl ala vieraille kakaroille vapaa-aikoinani ratsastusta opettaa ja vielä ilman mitään korvausta.

Karua tositarinaa: tuttu hevosenomistaja lupasi muutamalle naapuriston lapselle, että nämä saavat harjata hevosia kun hän on kotona valvomassa tilannetta. Lapset tulivat paikalle kun ketään ei ollut paikalla, varastivat sumeilematta hevosen tarhasta ja lähtivät ratsastamaan ilman satulaa ja suitsia. Lapsi putosi hevosen selästä ja katkaisi kätensä. Entä mitä tekevät loukkaantuneen lapsen vanhemmat? Vaativat jukulauta korvauksia hevosen omistajalta! Jos minä olisin penskana katkaissut käteni salaratsastuksen yhteydessä, olisin saanut selkään niin että roikaa ja minut olisi lähetetty todella nätisti pyytämään anteeksi tekoani hevosen omistajalta. Ei niin, että olisin ikipäivinä ratsastanut ilman lupaa vieraalla hevosella.

Naapuritallin pitäjä vuokraa silloin tällöin hevosiaan kokeneemmille ratsastajille. Hänen mukaansa viisi vuotta ratsastuskoulussa on nykyään lähinnä vitsi: varusteita ei osata pukea, hevosta ei osata lukea ja ratsastustaidosta ei ole juuri puhettakaan. Ennen jokaiselle tuntiratsastajalle oli ilman muuta selvää, että "yksärit", siis yksityisten omistamat hevoset, ovat ihan toista rotua tavalliset tuntipollet ja onnen huipentuma olikin päästä ratsastamaan yksärillä. Yksärin omistaja oli jumalasta seuraava ja hänen neuvojaan hevosensa hoidon ja ratsastuksen suhteen ei sivuutettu olankohautuksella. Nykypäivänä pelkästään tunneilla pari vuotta jonon jatkona keikkuneet luulevat oikeasti osaavansa ratsastaa ja viis veisaavat neuvoista.

Nykyajan oire ja ongelma niin lapsilla kuin aikuisillakin on kaikkinaisen nöyryyden puute ja itsensä yliarvostaminen. Hevosten ja ratsastajien määrä on huikeassa kasvussa. Hevosten hinnat ovat alhaiset. Oma hevonen hankitaan entistä hatarammilla pohjatiedoilla ja ihmetellään kun se ei olekaan automaatti.

Hevonen on viisisataa kiloa luuta, lihasta ja pakoajatuksia. Tarvitaan hiukan enemmän hevoskokemusta kuin vuoden-kahden tunneilla nylpyttäminen jotta tällaisen eläimen hallitsee joka tilanteessa, oikeasta hoidosta nyt puhumattakaan.

tiistaina, maaliskuuta 27, 2007

Viikonlopuksi on varattu ihan oikea western-valmennustunti. Se onkin minulle ensimmäinen laatuaan omalla hevosella. Olen luvattoman paljon vain köpötellyt itsekseni ja ori on päässyt vähän hunningolle. Onneksi se on edelleen herkkä ja perustottelevainen ja heti kun vaadin itseltäni enemmän, toimii hevonenkin paremmin.

Ori oli tässä päivänä muutamana tehnyt pihatossa kaivuutöitä ja toinen etukenkä oli jäänyt kiinni sementin alla/sisällä sijaitsevaan raudoitukseen. Onneksi kenkä oli irronnut siististi eikä hevonen ilmeisestikään ollut pahemmin säikähtänyt kengän takertumista. Toinen etukenkä oli jäänyt mutaan muutamaa päivää aiemmin ja tänään kävi seppä poistamassa takakengät ja vuolemassa kaviot. Paljain jaloin olisi tarkoitus pärjätä seuraavaan hokkikauteen saakka.

Talvikarva alkaa olla jo olla kokonaan lähtenyt ja polle kutiaa selvästi aiempaa vähemmän. Tänään se kyllä piehtaroi ratsastuksen päätteeksi todella antaumuksellisesti: se hieroi itseään maahan kuin koira ja kieriskeli kauemmin hevoset yleensä. Sillä taisi olla turvallinen olo. Harja- ja häntäjouhet ovat edelleen tallella, ehkä ne jo jäävät kesäksi. En jaksa muistaa lähtivätkö jouhet viime keväänä samaa tahtia karvan kanssa vai vasta myöhemmin. Täytynee ruveta pitämään tarkemmin kirjaa karvanlähdön aikataulusta.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Pikkuori kertoo:

Olen kuulemma kasvanut jo niin isoksi pojaksi, että minun on syytä ottaa vähän kirjoitusvastuuta, sanoo matte. Minä olen nelivuotias komea ori ja asun täällä kotona. Meitä on täällä muitakin hevosia ja sitten on vielä muuliruuna, jonka kanssa minä tarhailen. Mieluiten olisin ulkona yhdessä kaikkien tallin tammojen kanssa, mutta minun ei anneta. Joudun pitämään naisiani silmällä omasta tarhastani ja se on välillä hankalaa koska tallin seinä tulee vähän eteen enkä pysty koko ajan näkemään niitä.

Tammat tykkäävät minusta, ne vanhat ja äkäisetkin. Ne yrittävät aina jäädä karsinani ulkopuolelle seurustelemaan ja keimailemaan, mutta matte ja muut eivät halua, että tammat pissivät käytävälle, joten niiden pitää yleensä kulkea minun karsinan ohi nopeasti. Seinänaapurina minulla on nuori tamma. Se näyttää vähän vasikalta kun se on kirjava mutta se on silti oikein kaunis ja ihana. Se olisi minulle ihan sopiva, mutta aloittaa kuulemma nyt ratsukoulutuksen enkä minä pääse astumaan sitä vielä pitkään aikaan, en ehkä ollenkaan.

Se on vähän surullista etten pääse seinänaapurin kanssa puusta pitkään. Toisaalta matte kertoi eilen, että tulevana kesänä minulle tulee naisia kylään muilta talleilta ja minä saan astua ne kaikki! Minulla on hieno vaaleansininen riimu, joka laitetaan päähäni silloin kun pääsen astumaan. Minä tunnistan sen riimun ja se on minun lemppari.

Kaikkia halukkaita naisia ei oteta, koska minun pitää kuulemma vielä harjoitella ratsuna oloa lisää. Olen kyllä jo tosi etevä ja jos on pakko niin voinhan opetella enemmän sitten syksyllä. Tahtoisin itse nyt kevään ja kesän keskittyä vain naisiin. Viime vuonna nimittäin opin, että ne on vaativia ne naiset ja lopuksi olen aina ihan väsynyt. Onneksi rupean pian saamaan paljon lisäruokaa niin jaksan sitten paremmin tyttöjen kanssa.

Yksi ruuna joka asuu minua vastapäätä tallissa luulee olevansa ori vaikka ei ole mies ollenkaan! Se yrittää purra minua aina kun menen ohi. Minusta se on kurjaa sillä itse olen rauhaa rakastava enkä ollenkaan haluaisi sen ruunan kanssa tapella. Ehkä se tajuaa mitä on menettänyt ja on kiukkuinen minulle siksi, että minulla on vielä vehkeet tallella. En oikein ymmärrä mihin ne kapistukset ovat ruunilta kadonneet.

Erotan hyvin ruunat ja tammat eivätkä ruunat ole kovin kiinnostavia. Muulin kanssa kyllä leikitään usein, se on kivaa. Kun tulin Ruotsista, olin vielä melkein varsa ja muuli määräili minua aluksi kovasti. Nykyään meillä määrään minä enkä minä aina halua, että muuli tulee meidän yhteiseen pihattoon jos sataa. Se muuli nimittäin inhoaa kastumista ja minusta on kiva olla itse sateensuojassa ja katsoa kun muuli yrittää pysyä kuivana kuusen alla. Matte sanoo, että minä olen vähän ilkeä mutta oikeasti olen oikein kiltti. Muistan vaan vielä kun olin pienempi ja muuli puri minua aina kaulaan ja peppuun niin että karvat lähti. Se sattui ja nyt kun olen isompi niin on vaan ihan reilua että muulikin saa välillä vähän kärsiä.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Matte sanoi, ettei pitäisi julkaista K-18 materiaalia mutta tässä silti minä ja minun ensimmäinen tyttöystävä.


sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007

Kummallista on kuinka etukäteen kuvittelee jotain paikkaa (tässä tapauksessa talli) pelkkien kuulopuheiden perusteella itseään elämää upeammaksi. Omat silmät kertoivat välittömästi todellisuuden olevan varsin karu: tallin tilat olivat siinä majailevalle hevosmäärälle liian ahtaat. Hevosmateriaali ei ollut sen kummempaa kuin muuallakaan. Lisänä tulivat vielä ontuvat kurssijärjestelyt: kukaan ei tuntunut tietävän mitä on tekeillä saati mihin majoittaa kurssille tulevat hevoset.

Tasoryhmät olivat ilmeisesti kurssin järjestäjille aivan vieras käsite. Jos yksi ei osaa laukkaa nostaa ja toiset näyttävät syntyneen satulaan on ryhmän koostamisessa kenties jotain vikaa. Kaiken huipuksi seuraavan ryhmän alkuverryttely tapahtui pitkin poikin maneesia sillä hetkellä opetuksessa olevan ryhmän keskellä, ei suinkaan esim. maneesin toisessa päässä, jossa olisi ollut ruhtinaallisesti tilaa. Parhaillaan ratsastavan ryhmän tuntia häiriköi mm. paikan omistaja ylisäikyllä puoliverisellään, jonka sätkyilystä vieraat, koulutuksessa olevat hevoset luonnollisesti hermostuivat.

Kurssijärjestelyt siis kusivat kokonaisuudessaa melkoisesti eikä opettajassakaan ollut hurraamista. Paikalle kalliilla palkattu opettaja, ruotsalainen "guru", oli läpeensä kärttyinen vanha äijä tyystin vailla pedagogisia taitoja. Paha sanoa osasiko mies jotain vai ei. Ratsastajat saivat sinnepäin-ohjeita eikä virheitä korjattu lainkaan.

En ole ikinä ollut toisessa yhtä huonosti järjestetyssä tapahtumassa. Nyt alan ymmärtää mitä ovat ne "puskatallit" joissa "puskaratsastellaan". Jos olisin ollut paikalla hevosen kanssa olisin epäilemättä vaatinut rahani takaisin.

torstaina, maaliskuuta 15, 2007

Tapahtuipa Ruotsissa: eläinlääkäri lopetti terveen hevosen

Naapuri valitti eläinsuojeluvalvojalle surkean näköisestä hevosesta, joka värjöttelee pihalla. Hevosella ei ole harjaa eikä häntää ja sen turkki on huonossa kunnossa. Eläinlääkäri lopettaa hevosen sen kummempia tutkimatta.
Ruumiinavauksen lopputulos: lopetettu täysin terve, hyvärakenteinen ja normaalissa ravitsemustilassa oleva hevonen.

Lehtijuttu ei kerro sitä, että kyseessä oli nuori american bashkir curly-rotuinen hevonen, jolle harjattomuus, hännättömyys ja "omituinen" eli kihara turkki on täysin normaali olotila.
Olisipa kiva tulla joskus tallille ja huomata, että pikkuori on lopetettu vain siksi, ettei eläinlääkäri ole kuullutkaan rodusta eikä kykene erottamaan tervettä vaikkakin kenties hiukan erikoisen näköistä hevosta huonokuntoisesta viimeisiään vetelevästä eläimestä.

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Pikkuori talvikarvassaan. Huomaa harjan lähes täydellinen puuttuminen.


lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Lv minun rakkaani

Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket
Ensirakkauteni pihahommissa

Satulahuoneen Heidi kannattaa poistotukea ylijäämäravureille. Poistotuki ei olisi huono asia, mutta viimeiseen asti olen Heidin kanssa eri mieltä siitä, että ylijäämäravurit vievät resursseja muilta hevosilta. Ex-ravurista voi saada kelpo ratsun jos sen vie ratsutettavaksi ammattilaiselle tai jos uuden omistajan omat kyvyt riittävät saamaan pystypäisenä rynnivästä kovasuisesta hirviöstä esiin rennon ja pyöreänä kulkevan ratsun, jolta löytyvät myös jarrut.

Minusta "ylijäämäravurien" poisto kuuluu ravurien omistajille. Varsinkin ammatikseen hevosia kasvattavan ja valmentavan luulisi ymmärtävän, ettei hevoselle ole useinkaan mikään palvelus joutua raviuralta ammattitaidottomalle aloittelevalle ratsastajalle, jotka ovat juuri niitä, jotka ravurin hankkivat. Syynä on halpa hinta ja puskaradio, joka kertoo, että ravurista voi saada hienon ratsun. Usein voikin, mutta siihen on uhrattava aikaa - ja rahaa.

Perimmäinen ongelma on se, että hevosen lopettaminen on tehty Suomessa sekä melkein mahdottomaksi että mahdottoman kalliiksi. Monetkaan teurastamot eivät ota hevosia saati että maksaisivat niistä jotain. Poisto on hoidettava omalla kustannuksella ja tämä kustannus voikin olla melkoinen. Helpompaa ja halvempaa on myydä urallaan epäonnistunut ravuri muutamalla satalappusella pikkutytölle ensihevoseksi. Moni lämminverinen on niin hyväluonteinen, että se yrittää viimeiseen asti kenen tahansa kanssa.

Oma ensirakkauteni hevosmaailmassa oli lv-ruuna, joka opetti minulle maastoratsastuksen salat. Lähes vuosikymmenen se "pelkäsi" jokaista postilaatikkoa ja tuulenvirettä, hyppi sivuun (muttei ikinä koskaan pystyyn) ja joko laiskotteli tai painoi täysillä. Toisaalta sitä luotettavampaa hevosta ei ollutkaan: mikään pyörillä kulkeva ei saanut sitä värähtämäänkään, lastaaminen oli läpihuutojuttu ja kengitys sai sen uinahtamaan.

Pihalla se käyskenteli vapaana ja osallistui talon töihin. Se todella nautti ihmisen kanssa olemisesta ja tekemisestä. Se oli hyväluonteinen, ystävällinen ja sen saattoi tarhata kenen kanssa tahansa. Säikkyminenkin loppui tykkänään tosipaikan tullen ja aloittelijoita ruuna kohteli silkkihansikkain: se pysähtyi heti jos ratsastaja kadotti tasapainonsa. En minä sitä pyöreäksi saanut tai esteille enkä ratsukoulutukseen koska se ei ollut oma. Silti sen arvoa oppimestarinani ei voi vähätellä.

Toinen minulle tärkeä lv oli tässä blogissakin joskus mainittu Musta Ruuna tai Pikku Musta. Mustan raviura ei urjennut ja se myytiin. Ostaja oli sekä ajo- että ratsastustaitoinen ja hänellä oli ymmärrystä ensin ruunata Musta ja sitten laittaa se ammattilaisen ratsutettavaksi. Lopputulos oli unelman kevyt ja herkkä ratsu, joka kulki tasan oikeinpäin kaikissa askellajeissa.

Viimeisinä vuosinaan, alkaen 12-vuotiaana, ruuna sai perehtyä western-ratsun eloon ja oloon. Se oppi vaikeuksitta kulkemaan ilman jatkuvaa ohjas- ja pohjetuntumaa ja oli enemmän kuin altis toimimaan. Rauhalliseen jogiin tai lopeen sillä ei oikein ollut edellytyksiä, ei fyysisiä eikä psyykkisiä, mutta niissäkin se yritti ja kehittyi kovasti. Odotin siltä suuria mutta valitettavasti sairaus vei sen ennenaikaiseen hautaan, tarkemmin sanottuna lihoiksi. Melko traagisesti päättynyt rakkaustarina kun tarkemmin ajattelee.

perjantaina, maaliskuuta 09, 2007

Parin viime viikon suurin ilonaihe on hyvässä sulamisvauhdissa oleva turve. Lähes v-mäisintä talvisessa hevostouhussa on yrittää saada umpijäisestä turvekasasta polleille puhdasta kuiviketta. Siinä ehtii talven mittaan vuodattaa hikikarpalon jos toisenkin, väliin tuntuu ettei ole kyynelkarpalokaan kaukana kun yrittää kaikin voimin saada lohkottua irti säällisen kokoisia paloja joita sitten edelleen takoo pienempiin osasiin. Em. homma alkaa olla tältä talvelta ohi, ah ihanuutta.

Yksi näihin aikoihin suoritettava ikävähkö tallinhuoltotoimenpide on pihaton tyhjennys. Pihaton vessanurkka humahtaa melkein kerralla sulaksi ja koko talven jätökset on korjattava pois lähes kerralla. On myönnettävä, että tänä kuten muutamana viime vuonnakin sulaminen on tapahtunut useampaan otteeseen. Se vähentää kerralla tehtävän kevätsiivouksen määrää. Toisaalta lämmittävän turve- ja lantapatjan sulaminen ja pois siivoaminen juuri tulipalopakkasten alla ei juuri edistä pihattohevosten hyvinvointia. Jonkun sietäisi tehdä tutkimus aiheesta "Ilmastomuutosten vaikutus ja sen aiheuttamat haitat ja mahdolliset hyödyt hevostilallisen arjessa ".

keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Kevät tulloo, lumet sulloo. Pian, toivoakseni. Hevosten ja koirien karvanlähtö on hyvässä vauhdissa. Tunnin kuluttua imuroinnista musta eteisen mattoni on vaaleanharmaa koirien irronneesta alusvillasta. Pikkuorin silmänympärykset ja turpa ovat jo kiharoita vailla, kesäkarva sillä on suoraa kuten normihevosella.

Jänskättää josko pollen harja- ja häntäjouhet jo tänä keväänä pysyvät. Curlyjen jouhet saattavat nekin pudota karvanvaihdon yhteydessä aina tuonne kahdeksan vuoden ikään saakka. Se on pitkä aika olla kaljuna. Vuoden mittaan orin häntään on kasvanut noin viidentoista sentin mittaisia jouhia ja hulmuava harjakin on jo lähes kymmensenttinen. Jos kiharat suoristaa voi pituutta olla enemmänkin.

Ratsauduin viikonloppuna pitkästä aikaa eikä ollut kuulkaas helppo tehtävä. Western-hevoset opetetaan seisomaan paikallaan ohjat löysinä kaulalla kunnes toisin käsketään. Orin seisomisesta ei meinannut tulla yhtikäs mitään, niin täpinöissään se oli. Kun se vihdoin ja viimein seisoi lähes mallikelpoisesti, alkoi kova kuopiminen, joka merkitsi: "ratsaille siitä nyt ämmä vähän äkkiä ja sitten menoksi". Selkään päästyäni ori tuntui räjähdysvalmiilta ja olisi auliisti lähtenyt niin eteen- kuin taaksepäin - täyttä vauhtia. Retken ensimmäiset puoli tuntia hepo siirtyi reippaampaan askellukseen heti kun istuntani ei sitä varsinaisesti kieltänyt. Metsään päästyä saatoimme hiukan irrotella ja laukata hissukseen. Ylimääräisen puhdin poisti lopullisesti vasta pitkähkö umpihangessa tarpominen.

Pikkuorista alkaa tulla iso mies, se on talven aikana kasvanut huomattavasti sekä korkeutta että leveyttä. Leveys on aikuistuvan orin lihasmassaa eikä mitään ihraa. Riimunkin täytyy nykyään olla kokoa XFull. Toivottavasti koni ei leviä niin ettei sovi satulan alle. Ylimääräistä rahaa satulan ostoon ei kerta kaikkiaan olisi.

Minulla on täällä nykyään kommenttiloota. Avajaisbileitä vietetään vielä tovi. Ottakaa kakkua olkaa hyvä. Kuohujuomaa löytyy sieltä jääkaapista, tyhjien säilykepurkkien takaa.

keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Pakkanen, aurinko ja pitenevät päivät ovat tuoneet kopukoille kevättä rintaan. Nuoriso - eli kaksi-, neli- ja seitsenvuotias - jaksaa riekkua keskenään toista tuntia. Pikkuori ja muuli panevat myös vähän päästä jalalla koreasti, tarhaa juostaan ees sun taas. Puhtaassa lumessa piehtarointi on kaikilla talviharrastusten ykkönen. Orin mieleen on lisäksi erityisesti hajujen ja syötävän kuopiminen esiin lumen alta. Sen etukaviot käyvät välillä kuin koiran tassut, niin kiihkeää kaivaminen on. Ensimmäistä kertaa näen moista hevosella.

Reilut pari viikkoa flunssassa vei kunnon kokonaan. En ole näin voimattomana rohjennut kömpiä satulaan vaikkei ratsastus varsinainen voimalaji olekaan. Taidan harjoitella jollain oria vanhemmalla ja rauhallisemmalla yksilöllä vaikka poju onkin melkein pomminvarma tätiratsu.

Tähän me pikkuorin kanssa pyrimme. Meikäläisen on vain ensin treenattava jokunen vuosi(kymmen?).

Photobucket - Video and Image Hosting
Muuli vetohommissa


sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Huoleton on hevoseton nainen. Ihan huoleton ukoton.

Tänään käsittelemme hevosaiheisia sananparsia. Otsikossa moderni versio vanhasta kontiolahtelaisesta sanonnasta Huoletoh hevotom poeka, aevah huoleto akatonj. Uusmuotisen sanonnan allekirjoitan, vanhempaa en niinkään kun en poikana olemisesta mitään tiedä.

Hevojsessa on mieheh henki, akassa koko elämä.
Kangasniemi

Ko aijjoa hyväl hevojsel ni velatki on ko soatavii.
Räisälä

Pätee tänä päivänäkin. Kaikki maailman murheet unohtuvat kun alla on hyvä hevonen.


Härmää s'on yhyren talven lumi hyvälle hevooselle!
Kauhajoki

Maantie auvvai, sano ukko ko piiskan löys.
Antrea

Ruuna rumppu, tamma tamppu, ori oikea hevonen!
Jyväskylä

Saatatkos sen sattuvammin sanoa.


Hevoosta miäs syyttää kun aisan katkaasoo.
Lapua

Reestä ennättää hyvvääki lyyvvä.
Hevosmiesten sananparsi.
Haapavesi


Valkija hevojse miehel ei oo sieluu.
Antrea

Valkoinen hevonen oli aikoinaan kansan keskuudessa erikoisen halveksittu. Olisi mielenkiintoista tietää, ovatko sananlaskut saaneet alkunsa erityisesti valkoisiin hevosiin iskevästä melanoomasta eli ns. kimosyövästä, jonka pahasti vaivaama hevonen on lopetettava. Kimo hevonen ei siis ole hintansa arvoinen koska se ei pysty töihin yhtä pitkään kuin muunväriset hevoset.


Ookkos ehtatöikses vasikasta hevosen hieronu?
Sanotaan kirjavasta hevosesta.
Ilmajoki


Jos sull on keyhällen nuapurillesj kostettavoo nin yllytäk hevojsen ostoon.
Ilomantsi

Hevonen aiheuttaa aina ylimääräisiä kuluja, joilta hevoseton välttyy. Se näköjään tiedettiin ennenkin.


Tamma tämä on ja tamma on ollu tämän emäkin, sanoo Hirveläänen markinoolla.
Lapua

Niin vanaha hevonen ettei uskalla sinuks sannoo!
Maaninka

Vanha hevonen säteilee usein ympärilleen erityistä viisautta, jota ei nuoressa eläimessä ilmene. Helposti ymmärrettävä sananlasku.
Toinen mahdollisuus on silkka ihmettely hevosen korkeaa ikää kohtaan. Yli 25-vuotias hevonen on melkoinen harvinaisuus. Maailman vanhin hevonen eli 51-vuotiaaksi. Useat ponirodut ovat tunnettuja pitkäikäisyydestään. Hevospuolella pitkäikäisimmät rodut lienevät arabi ja american bashkir curly. 30-vuotias ranchilla työskentelevä curly ei ole harvinaisuus.


lauantaina, tammikuuta 27, 2007

Ennen näkemättömiä MM-reining-kuvia Aachenista 2006. Osoitteesta löytyy myös suomalaisia western-touhuja. Meno on hieman erilaista kuin suuressa maailmassa..

Tämän blogin kuvissa esiintyy oma pikku ukkoni ellei muuta ole mainittu. Tämän päivän kuvassa on meneillään pohdinta. Edellisen postauksen kuvassa pikkuori esiintyy western-hevosen koulutusta valottavassa näytöksessä.

Photobucket - Video and Image Hosting

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Tässä yhden blogin loukussa tekee ajoittain mieli puhella muustakin kuin vain hevosasioista (vrt. eilinen postaus). Vaikka elämäni pyörii tätä nykyä pitkälti noiden viehättävien kavioeläinten ympärillä, ne eivät silti ole (ihan) koko maailmani.

Voisin palata kirjoittamaan päiväkirjatyyppistä blogia, päivitettyä aikuisempaa versiota. Toisaalta omien asioiden ja päivittäisten tapahtumien jakaminen lukevan yleisön kanssa on alkanut tuntua perin kiusalliselta ajatukselta. Metkaa, että tällainen tunne iskee nyt kun lukijoita on vain kourallinen. Satojen päivittäisten latausten aikana ei ollut ongelma eikä mikään ruotia julkisesti vaikka ihmissuhdeongelmiaan. (Sadat päivittäiset lataukset viittaavat tietenkin maankuuluun jo lopetettuun TiraMisu-blogiin. Voi noita kultaisia aikoja.)

Täysin fiktiiviseen tarinointiin voimavarani eivät riitä. En ole kirjoittanut puhdasta fiktiota sitten kouluaikojen. Nykyisin minulla ei edes ole kummempia kirjallisia ambitioita. Pyrintöni keskittyvät arkielämään ja sen tekemiseen siedettäväksi sekä erittäinkin hevostaitojeni parantamiseen.

Back to basics. Ehkä tämä on silkka polleblogi. En minä muuta elämää tiukasti pois rajaa, kattoo nyt sitten mitä tänne suoltuu.

Photobucket - Video and Image Hosting

sunnuntaina, tammikuuta 21, 2007

Kasan Jussilla on mieltsi idis kuoleman jälkeen lähes väistämättä tapahtuvaan ruumiin hävittämiseen:

"Kun kuolen, hartain toiveeni on että ruumiiseeni viritetään voimakas pommi, että se sitten pudotetaan kilometrin korkeudesta maailman suurimpaan timanttilouhokseen (jos se ei ole enää käytössä) ja räjäytetään ennen pohjaan osumista. En nimittäin halua tulla ainoastaan maaksi, haluan levitä eri-ikäisiin kerrostumiin tasaisesti."

Olisin halunnut keksiä tuon. Jos pääsisin eri ikäisiin kerrostumiin muuten kuin timanttilouhosten kautta, haluaisin, että sukulaiseni ja läheiseni ottaisivat tämän viimeisenä toiveenani huomioon.

tiistaina, tammikuuta 16, 2007

Unelmia ja toimistohommia

Näin hevosalan puolirautaisena puoliammattilaisena tulee joskus miettineeksi notta pitäisikö siirtää leipäpyrinnöt kokonaan tälle alalle. Vuosien varrella olen silloin sun tällöin elättänyt itseni pelkästään hevostöillä eli se on vallan mahdollista joskaan ei taloudellisesti erityisen kannattavaa.

Asun alueella, johon nousee talleja kuin niitä sieniä sillä kuuluisalla sateella. Täällä eläisi pelkästään osa-aikatallitöillä ja lomituksilla. Alan vain olla pahuksen kyllästynyt tekemään töitä muille. Oman hevosalan yrityksen perustaminen taas vaatii runsaasti pätäkkää ainakin jos on aikomus investoida maahan ja asiallisiin tallitiloihin. Päälle tulevat vielä hevoset ja se suhteeton ärtymys, joka tulee todeksi kun hoksaa, että on pakko ottaa vuokralaisia talliin jotta kulut pysyisivät edes jollain lailla hallinnassa.

Pelkästä hevosiin liittyvästä tietotaidosta taas ei olla valmiita maksamaan. Hallitsen melko näppärästi hevosten tapa- ja uudelleenkoulutuksen ja suurin osa hevosten käytösongelmista on varsin helppoja ratkaista. Ongelma on vain siinä, että osa ihmisistä odottaa lähes maagisia juttuja kuten "yliaistillista viestintää hevosten kanssa". Maalaisjärki ja se on helppoa kun sen osaa-opastus eivät ole tällaisten ihmisten keskuudessa erityisen korkeassa kurssissa. Samoin on mahdotonta auttaa ihmisiä, jotka eivät ole valmiita auttamaan itseään eli muuttamaan omia käytöstapojaan ja/tai tekemään hevosen elinympäristöstä hevoselle mukavaa ja turvallista.

En minä koskaan haaveillut hevosista kuin harrastuksena. Jos vain palaisi yliopistolle ja hautautuisi papereihin ja ehkä vähän kenttätöihinkin. Siellä ne kaveritkin melkein järjestään on. Tai muissa "oikeissa" töissä.

perjantaina, tammikuuta 12, 2007

Auto on ollut koko viikon huollossa ja polle pakkolomalla. Ounastelen sillä tänään riittävän virtaa vaikkei se kerääkään sitä samalla tavalla kuin säpäkämpien rotujen edustajat. Ori on kuitenkin vasta nuorukainen ja sen elämä samalla tapaa kiihkeää kuin muidenkin teinipoikien. Tämä tapaus vain vastaa kuuliaisuudeltaan superalokasta eikä aina vastaan juputtavaa normiteiniä.

Tallin uusin hevonen, maapallon toiselta puolelta Suomeen matkannut rescue-tapaus, on kuukausien vieriessä osoittanut ilahduttavaa kehitystä. Se on alkanut suhtautua tuttuun porukkaan suopeasti ja kiinnostuneesti eikä ole enää välinpitämätön tai puolustuskannalla. Iltaisin tallissa se ei nykyään malta syödä, niin kiire sillä on kuikuilla mahdollisimman pitkälle karsinan oven yli ja yrittää seurustella ihmisten kanssa. Pitkälle on tultu karsinan nurkkaan vetäytyvästä ns. opitusta alistuneisuudesta kärsivästä hevosesta tai kiinni ollessaan pelosta tärisevästä rauniosta.

Liikutan em. hevosta silloin tällöin sen omistajan pyynnöstä ja on kyllä mahtavaa nähdä hevosen vapautuvan. Se on hiukan alkanut kokeilla rajojaan eikä häntä ole enää niin mahdottoman tiiviisti koipien välissä. Odotan päivää, jolloin hevonen on kokonaisuudessaan rento kun sitä käsittelee.

Hiljaa hyvä tulee. Kiinnostuneille tiedoksi, että nopeisiin tuloksiin ei tällaisen hevosen kanssa oikeastaan voi päästä vaan sen luottamus on ansaittava ajan kuluessa. Asiaa auttaa rauhallinen talliympäristö, jossa hevosia käsittelee vain oma väki. Pitkät tarhausajat ja kesällä kunnollinen ympärivuorokautinen laidunloma alkuun antaa hyvän startin pahoinpidellyn ja ihmiseen luottamuksensa menettäneen hevosen kuntoutuksen aloittamisessa.

maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Muutto ja yleistä kitinää

Elämäni sujuvin muutto on nyt takana. En tietenkään tarkoita mitään fyysistä muuttamista - ajatuskin kauhistuttaa - vaan blogin uutta osoitetta. Saa nähdä miten täällä uudessa pesässä asiat luistavat. Muistelen, että blogspot-blogeja on luvattoman usein mahdoton päästä lukemaan. Johtuuko se sitten Bloggerin päivityksistä tai jostain huoltotoimenpiteistä, en tiedä.

Huomioita hienolta maneesitallilta, jolla hevoset (tai ainakin omistajat, hmm) ovat vähän keskimääräistä hienompia:

Yksi huomio: Hevoset viedään viedään 50 metrin matka tallin ovelta maneesiin loimi niskassa. Varsinkin näillä keleillä kylmettymisen vaara on toki ilmeinen..

Kaksi huomio: Ihmiset kyselevät aina uudelta tulokkaalta jotta ratsastaako tämä koulua vai esteitä. Vastauksen on oltava joko tai, ei koskaan molempia.

Jos sattuu olemaan ratsastuksellisesti Suomen huipputasolla, voi tällaisen jaottelun ymmärtää. Tavisratsastajan on ihan turha elvistellä ratsastavansa esim. koulua: se jumputtaminen, potkiminen ja hevosen suussa roikkuminen ei ole kouluratsastusta nähnytkään. Kunnollinen kouluratsastus on kuin balettia, hevonen ja ratsastaja liikkuvat yhtenä ja nauttivat suorituksestaan. Sama esteiden kanssa: se, että kaahataan minkä irti saadaan hevosella, joka ei ole alkuunkaan hallinnassa tai hypätään yksittäisiä metrin esteitä ei ole esteratsastusta.


Päivän muihin aiheisiin:

Olen viime vuoden aikana saanut seurata useita ammattiratsuttajia ja -ratsastajia. Ratsastajien parhaimmistolle on yhteistä se, etteivät he keskity ratsastuksen lajeihin, vaan he ratsastavat. Taitava western-ratsastaja pystyy hallittuun suoritukseen kouluratsastukseen koulitulla hevosella, vieläpä niin että hevonen työskentelee todella mielellään. Samoin taitava kouluvalmentaja näkee omaa lajiaan laajemmalle ja osaa antaa hyödyllisiä vinkkejä myös western-ratsastajalle.

Kauhea on tämä nykyinen suuntaus, jossa hevonen ostetaan kun on juuri ja juuri opeteltu ratsastuksen alkeet. Pahimmassa tapauksessa hevonen on saatava omaan pihaan. Siellä sitten puuhastellaan vailla mitään tietoa hevosen oikeasta hoidosta ja ruokinnasta, hädin tuskin satuloida osataan. Eräs aikuinen ratsastuksen harrastaja iloisesti paljasti tässä taannoin, että putsasi hevosen kaviot ensimmäistä kertaa vasta kun osti oman hevosen. Miten tällainen ihminen tietää, miltä kavion tulee näyttää? Osaako tällainen ihminen kutsua sepän tai eläinlääkärin kun on tarvis? Mitä niissä ratsastuskouluissa oikein nykyään opetetaan kun vuosia ratsastaneet eivät osaa laittaa hevoselle varusteita ylle tai puhdistaa kavioita?

Ei siis pitäisi moittia hevosen omistajien hössötystä hienoilla maneesitalleilla. Siellä asuvat hevoset ovat sentään asiallisessa tarkkailussa ja hoidossa tallipaikan tarjoajan taholta. Turvallisinta kaikin puolin on törttöillä paikassa, jossa kuitenkin osataan hoitaa hevoset. Toisaalta tallinpitäjä on ikävässä välikädessä: elanto olisi saatava ja hevoset hoidettava, mutta tämä edellyttää hyviä välejä maksajien eli hevosten omistajien kanssa. Se ei aina ole helppoa kun omistajat tekevät kaikenlaisia päättömyyksiä.

torstaina, joulukuuta 28, 2006

Tarkoitus oli käyttää joululoma pikkuoriin kuuliaisuuden parantamiseen kun humma alkaa nykyään olla satuloinnista ynnä muista ratsastukseen valmistelevista toimenpiteistä niin täpinöissään, ettei malttaisi paikallaan seistä. Kyseessä on tietenkin erittäin epätoivottava käytös, jota ajattelin nyt ajan kanssa ruveta kitkemään pois ennen kuin siitä tulee todellinen ongelma. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Selkäni niukahti juuri ennen lomaa ja olen lähinnä maannut ja passauttanut itseäni viikon verran. Mies teki joulusiivon yksin, oma panokseni oli pöytäliinan silitys. Turha kuvitellakaan saavansa hevosten kanssa mitään tehtyä kun oma kävelykään ei suju. Nuorten hevosten kanssa ei ole mitään mieltä ruveta puolikuntoisena temppuilemaan. Ori sai pyhät haahuilla tarhassa ja hörhötellä turhaan perääni. Aattona nilkutin sentään viemään sille jouluomenan.

Eilen juoksutin oria varovasti ja tänään jo reippaammin, selkään en uskalla vieläkään kun omassa selässä on edelleen jäykkyyttä ja kipupisteitä. Ori revitti liinassa tänään ihan luvan kanssa, alkuverryttelyn jälkeen tuli pierua ja pukkia ja laukkaa ja vielä aika komiaa lisättyä ravia. Loppukäynnissä poika lipsahteli ja tuumasin vain, että loputkin hokit ovat varmaan irronneet (en koskaan muista kiristää niitä tarpeeksi usein). Mitä vielä, toinen etukenkä oli lentänyt huut helkkariin ja puolet nauloista katkennut kiinni kavioon.

Kengittäjän pitäisi tulla tänään eli huomenna. Ammattikunnan yleisen epäluotettavuuden tuntien voi hyvin olla, ettei tarvitse huomennakaan ratsastaa, ehkei edes juoksuttaa tai muuten liikuttaa. Miksei koskaan käy niin kuin suunnittelee?

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Tämän päivän sää+muu: Tuulee niin että tukka lähtee. Iltaa kohti myös sadetta. Hevosten tarhat mutaisia jatkuvan sateen vuoksi.

Viikko oli taas päässyt vierähtämään edellisestä ratsastuksesta omalla hevosella. Vaihtelun vuoksi olen ratsastanut muita ja juoksuttanut omaa. Oma ei ole ollut tyytyväinen varsinkaan jos muuli on päässyt töihin ja sen itsensä on pitänyt jäädä tarhaan. Ori mököttikin eilen, ensimmäistä kertaa ikinä. Leppyi porkkanalla. Vähänkö on helppo.

Tänään tuulta uhmaten läksimme orin kanssa mahdollisimman tuulensuojaiselle lenkille. Saman reissun teimme viimeksi noin puolitoista viikkoa sitten ja kaikki tällä välin tapahtuneet muutokset piti tutkia ja haistella tarkkaan. Ahaa, tuosta ovat vieneet tukkeja pois pinosta. Tästä on mennyt vieras tamma. Oho, tielle on kaatunut kuusi. Ensin nuuskitaan ja sitten kierretään. Orihevonen on kuin koira: koko ajan nenä maassa jos vain antaa.

Metsässä tuuli pääsi unohtumaan. Kohina ja repiminen lakkasi ja tutkimme innoissamme uutta polkua. Takaisin tielle tullessa huomasi jopa ori, että täällähän tuulee. Väliin puskettiin tuulta vasten ihan tosissaan. Vieläkin tuntuu erikoiselta ratsastaa hevosella, joka ei näe tuulella "pikku-ukkoja" joka puolella. Usein rauhallisimmatkin hevoset muuttuvat tuulessa varsin lennokkaiksi.

Viime viikkojen harjoitukset ovat olleet juoksutus- ja maastopainotteisia, ruohopohjainen kenttä kun on armottoman liukas ja naapuritallin hiekkakenttä on muuttunut järveksi. Uuden kentän pohjalla on pikkuisen päästy taivuttelemaan ja maastossa treenataan tietysti myös kuuliaisuutta. Kaiken punaisena lankana kulkee western-hevosen tärkein ominaisuus: ítseluottamus. Tähän itseluottamukseen sisältyy myös luottamus ihmiseen. Onneksi pikkuori on rotuominaisuuksiltaan vakaa, luottavainen ja rauhallinen. Tai sitten ei olla ainakaan toistaiseksi menty kovin pahasti metsään.

tiistaina, marraskuuta 14, 2006

Laiskotti ja vain juoksutin hevosen ratsastuksen sijasta. Pikkuori revitteli liinassa niin että harvoin: tuli muutama pukki ja oma-aloitteinen laukannosto. Kun meillä heretään oma-aloitteiseksi ja etenkin jos vauhti on kovempi kuin on pyydetty, on toimintamalli seuraava: elikko saa laukata tarpeeksi ja vähän päälle. Ei puhettakaan, että saisi hidastaa kun siltä tuntuu vaan laukkaa jatketaan, kunnes annan luvan siirtyä raviin. Tällainen juoksutustapa saa hevosen hyvin nopeasti ymmärtämään, että pomo seisoo siellä keskellä ja fiksuinta on pitää tahti juuri sellaisena kuin on pyydetty. Muuten joutuu urakoimaan tosissaan ja varsinkin pikkuorin kaltaiselle perusrauhalliselle, jopa laiskalle eläimelle moinen on kauhistus.

Pienellä miehellä oli tosiaan tavallista enemmän virtaa tänään. Ravi oli erittäin lennokasta ja sellaisista lisäyksistä olisi moni kouluhevonen - tai paremminkin sellaisen ratsastaja - tolkuttoman ylpeä. Orin isä kunnostautui aikoinaan kouluradoilla ja poika on perinyt isänsä hienot liikkeet.

Viime viikolla ihmettelin taas kerran sitä, mistä ori oikein kerää kuntoa. Liikunta on ollut syksyn aikana verraten vähäistä (Laiska omistaja, hyi. Hävettää oikein.). Silti reipas ratsastus saa orin korkeintaan hengittämään vähän tiuhemmin, hikoamisesta saati väsymisestä ei näy merkkiäkään. Erikoista sikälikin, että talvikarvassa luulisi helposti tulevan hiki. Muut karvaooppelit kyllä hikoavat paksuissa turkeissaan talvisin jos joutuvat tosissaan töihin.