Keski-ikä on syvältä
Ratsastajan keski-ikäistyminen tietää sitä, ettei enää selviä putoamisista samalla tavoin kuin ennen. Teini-ikäisenä ja vielä parikymppisenäkin saattoi pudota ratsailta useamman kerran päivässä - eräällä ikimuistoisella estetunnilla kuusi kertaa - eikä ollut mitään ongelmia kiivetä takaisin selkään ja jatkaa siitä, mihin jäi. Nykyään jo yksi tipahtaminen täräyttää kropan niin jumiin ja heikoksi, ettei takaisin satulaan ole päästä ilman jakkaraa. Seuraaviksi päiviksi voi odotella kokonaisvaltaista ruumiin jäykkyyttä ja suuria ratsautumisvaikeuksia.
Jäykkyys vaikuttaa suoraan hevoseen eikä kipeän tai jäykän ratsastajan juuri kannata vaatia kummempia hevoseltaan. Seuraus on nimittäin helposti se, että jumissa ihmisen lisäksi myös hevonen. Jäykkyyspäiviksi suosittelen samaa ohjelmaa kuin henkisen jumin päiviksi eli rentoa maastoilua. Ratsukko haahuilkoon ohjat pitkänä ja sekä ratsu että ratsastaja mahdollisimman rentona pitkin teitä, metsiä ja peltoja. Ravia ja laukkaa voi ottaa ratsastajan kunnon mukaan eli niin, ettei se jäykistä hevosta. Toisinaan reipas laukka jopa irrottaa jumeja ja saa aikaan letkeyttä niin ratsun kuin ratsastajankin liikkeeseen.
Aikuisen ratsastajan on syytä hoitaa kuntoaan muutenkin kuin hevosen selässä keikkumalla. Minä vannon pilateksen nimeen syvien lihasten ja kropan kokonaishallinnan parantamisessa. Aerobisen liikunnan hoidan lähinnä koiralenkeillä. Joskus on mielenkiintoista ottaa hevonen riimussa mukaan ja vaikka hölkätä yhdessä. Se tuo molemmille osapuolille vaihtelua ja tilaisuuden kehittää keskinäistä yhteisymmärrystään.
Silmänkääntövankilasta haastettiin ja täten kerron viisi asiaa, joita en ole koskaan.
1. En ole koskaan ratsastanut englantilaisella täysiverisellä. Olisi mielenkiintoista kokeilla vaikka eläkeläis-sellaisella laukkaradalla.
2. En ole käynyt laukkakisoissa. Suomessa kun on vain raveja.
3. En ole valjastanut hevosta yksin. Tarkoitan siis ajovarusteita. Ravivaljaat ovat vielä jokseenkin helpot, mutta hevosen työvaljastus lähentelee taidetta, enkä ole koskaan rohjennut alkaa itsenäisesti hommaan.
4. En ole ajanut ravihevosta oikealla raviradalla - enkä juuri muutenkaan.
5. En ole koskaan oppinut heittämään lassoa. Pitäisi jaksaa sinnikkäästi harjoitella.
maanantaina, syyskuuta 26, 2011
Akateeminen ratsukko
Matte on ollut kiireinen kun se opiskelee innoissaan useampaakin asiaa. Varsinaisesti se on kuulemma kahdessa koulussa, mutta lisäksi se yrittää edistyä hevostiedon ja -taidon saralla. Minä olen sitä mieltä, että hevosasioissa minä olen paras opettaja ja että ihan turhaan matte niitä kirjojaan lukee ja tiiraa videoita.
On tässä minullakin ollut kiireitä. Opiskelen taas uutta lajia eli akateemisen ratsun uraa. Meidän tallilla on asiaan perehtyneitä ihmisiä ja hevosia ja yksi kiva täti treenaa minun kanssa aina välillä. Minä olen - luonnollisesti - tosi taitava jo näin alkuun. Minulla onkin lajiin luontaiset edellytykset, koska olen barokkihevosmallia eli lyhyt, hyväliikkeinen ja helposti kokoon menevä. Minä olen sitä paitsi aina hallinnut niin levadet kuin capriolet, tosin ilman ratsastajaa ja oma-aloitteisesti yleensä laidunolosuhteissa suoritettuna. Ratsastajan kanssa en vielä näitä tee, vaikka varmana osaisin.
Matte on onneksi ruvennut käymään taas tunneilla. Me joko mennään trailerilla opettajan luo tai sitten ope tulee meille kotiin. Minä luulen, että matella saattaa olla pientä toivoa edistyä ratsastuksessa nyt kun opettaja syynää sen touhua säännöllisesti ja se on alkanut kohottaa kuntoaankin. Tänään matte oli kyllä ihan yhtä hikinen ja punainen kuin aina vaikka me vaan käveltiin maastossa ja lopuksi hypättiin muutama ihan pieni este kentällä. Matte yritti puolustautua sillä, että se oli ilman satulaa ja että minun selkä on muka kuuma. Kaikenlaisia tekosyitä sanon minä.
Matte on ollut kiireinen kun se opiskelee innoissaan useampaakin asiaa. Varsinaisesti se on kuulemma kahdessa koulussa, mutta lisäksi se yrittää edistyä hevostiedon ja -taidon saralla. Minä olen sitä mieltä, että hevosasioissa minä olen paras opettaja ja että ihan turhaan matte niitä kirjojaan lukee ja tiiraa videoita.
On tässä minullakin ollut kiireitä. Opiskelen taas uutta lajia eli akateemisen ratsun uraa. Meidän tallilla on asiaan perehtyneitä ihmisiä ja hevosia ja yksi kiva täti treenaa minun kanssa aina välillä. Minä olen - luonnollisesti - tosi taitava jo näin alkuun. Minulla onkin lajiin luontaiset edellytykset, koska olen barokkihevosmallia eli lyhyt, hyväliikkeinen ja helposti kokoon menevä. Minä olen sitä paitsi aina hallinnut niin levadet kuin capriolet, tosin ilman ratsastajaa ja oma-aloitteisesti yleensä laidunolosuhteissa suoritettuna. Ratsastajan kanssa en vielä näitä tee, vaikka varmana osaisin.
Matte on onneksi ruvennut käymään taas tunneilla. Me joko mennään trailerilla opettajan luo tai sitten ope tulee meille kotiin. Minä luulen, että matella saattaa olla pientä toivoa edistyä ratsastuksessa nyt kun opettaja syynää sen touhua säännöllisesti ja se on alkanut kohottaa kuntoaankin. Tänään matte oli kyllä ihan yhtä hikinen ja punainen kuin aina vaikka me vaan käveltiin maastossa ja lopuksi hypättiin muutama ihan pieni este kentällä. Matte yritti puolustautua sillä, että se oli ilman satulaa ja että minun selkä on muka kuuma. Kaikenlaisia tekosyitä sanon minä.
sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2011
Show-mies
Minä olin viikonloppuna esiintymässä sellaisessa lännenratsastus-showssa, jossa minun ratsuttaja teki näytösluontoisesti erilaisia juttuja eri hevosten kanssa. Siellä mentiin esimerkiksi ihan ensimmäistä kertaa nuoren hevosen selkään, lassottiin puisia vasikoita, ratsastettiin ilman varusteita ja yhden hevosen selkään noustiin seisomaankin.
Meitä länkkärihevosia oli painteja, quartereita ja tietenkin curlyja. Suomenhevosiakin oli mukana ja yksi muuliaasi.
Minun homma oli lähinnä näyttää hyvältä ja esitellä rouvani ja jälkikasvuni. Tyttäreni on erityisen hieno ja on selvästi perinyt molempien vanhempiensa parhaat puolet. Poika taas on niin erinäköinen kuin me muut, että pistää melkein epäilemään rouvan uskollisuutta. Poikakin on kyllä puhdasrotuinen curly ja matte sanoo, että siinä on emänisänsä näköä. Niin kai sitten.
Olin ratsuttajalleni yllätys ja se ilahtui kovasti minun näkemisestä ja me tehtiin yhdessä mm. lassoamista. En ole esiintynyt muutamaan vuoteen ja minua vaivasi ensin ramppikuume, mutta sitten muistin, kuinka mukavaa valmentajan kanssa on työskennellä ja kuinka kivaa on olla väkijoukon ihailun kohteena (kotona minulla käy vain satunnaisia fanityttöjä) ja minut pitikin viedä väkisin pois kentältä kun olisin vielä halunnut jatkaa lassoharjoituksia, jotka on minun lemppareita.
Minä olin viikonloppuna esiintymässä sellaisessa lännenratsastus-showssa, jossa minun ratsuttaja teki näytösluontoisesti erilaisia juttuja eri hevosten kanssa. Siellä mentiin esimerkiksi ihan ensimmäistä kertaa nuoren hevosen selkään, lassottiin puisia vasikoita, ratsastettiin ilman varusteita ja yhden hevosen selkään noustiin seisomaankin.
Meitä länkkärihevosia oli painteja, quartereita ja tietenkin curlyja. Suomenhevosiakin oli mukana ja yksi muuliaasi.
Minun homma oli lähinnä näyttää hyvältä ja esitellä rouvani ja jälkikasvuni. Tyttäreni on erityisen hieno ja on selvästi perinyt molempien vanhempiensa parhaat puolet. Poika taas on niin erinäköinen kuin me muut, että pistää melkein epäilemään rouvan uskollisuutta. Poikakin on kyllä puhdasrotuinen curly ja matte sanoo, että siinä on emänisänsä näköä. Niin kai sitten.
Olin ratsuttajalleni yllätys ja se ilahtui kovasti minun näkemisestä ja me tehtiin yhdessä mm. lassoamista. En ole esiintynyt muutamaan vuoteen ja minua vaivasi ensin ramppikuume, mutta sitten muistin, kuinka mukavaa valmentajan kanssa on työskennellä ja kuinka kivaa on olla väkijoukon ihailun kohteena (kotona minulla käy vain satunnaisia fanityttöjä) ja minut pitikin viedä väkisin pois kentältä kun olisin vielä halunnut jatkaa lassoharjoituksia, jotka on minun lemppareita.
keskiviikkona, heinäkuuta 06, 2011
Hemmottelun kääntöpuoli
Minä olen yhä enenevässä määrin joutunut jakamaan maten huomion: tällä viikolla ei olla tehty mitään kahdestaan vaan matella on ollut käsihevonen tai minulla kuskina täti A ja maten alla semmoinen tylsä vanha tamma. Tänään meitä oli kolme(!) maneesissa irtotöissä: minä, vanha tamma ja sellainen iso kaveri, yksi pv-ruuna.
Minä yritin aluksi komentaa sitä ruunaa ja kertoa niille molemmille, että matte on minun matte, eikä niillä ole asiaa meidän tiimiin. Silloin matte oli tiukkana ja kertoi minulle, että se muka päättää, ketä me kulloinkin otetaan meidän porukkaan eikä minulla ole siihen mitään sanomista. Silloin minua kyllä harmitti ja vedin turpaa ryppyyn ja melkein aloin mököttää.
Matella meinasi mennä pasmat sekaisin kun kolmea hevosta on vaikea käskyttää tai kehottaa samaan aikaan - varsinkin, jos toivoo eri hevosten tekevän eri asioita. Tamma ei joutunut tekemään melkein mitään, mutta minä jouduin ensin töihin yksin ja sitten kahdestaan ison ruunan kanssa. Tamma sai vain seistä möllöttää. Se johtui kuulemma siitä, että tammoja ei saa käskeä vaan niitä pitää suostutella yhteistyöhön.
Sanonta kuuluu, että "ruunaa käsketään, oritta pyydetään ja tammoille lähetetään hakemus". Onneksi se tammakin joutui vähän töihin. Minusta oli silti epäreilua, että minä ja iso ruuna jouduttiin ravaamaan ja laukkaamaan maten ympärillä eri kokoisilla ympyröillä ja se tamma sai vaan seisoskella maten kanssa keskellä.
Matte väitti, että tamman erikoiskohtelu johtui myös siitä, että sille tekee hyvää välillä vaan chillata ihmisen kanssa joutumatta töihin. Onneksi minä sain pallotella maten kanssa kahdestaan sellaisilla pienillä pehmeillä palloilla, eikä me otettu muita mukaan ollenkaan. Ei ne kyllä olleet tulossakaan, seisoskelivat vain kahdestaan maneesin viileimmässä kohdassa. Me siis pelattiin maten kanssa ja töiden lopuksi kun muut olivat menneet laitumelle minä sain vielä olla tallissa vapaana ja tutkia paikkoja ja nuolla tyhjät kauravadit. Kyllä matte onneksi tykkää eniten minusta.
Minä olen yhä enenevässä määrin joutunut jakamaan maten huomion: tällä viikolla ei olla tehty mitään kahdestaan vaan matella on ollut käsihevonen tai minulla kuskina täti A ja maten alla semmoinen tylsä vanha tamma. Tänään meitä oli kolme(!) maneesissa irtotöissä: minä, vanha tamma ja sellainen iso kaveri, yksi pv-ruuna.
Minä yritin aluksi komentaa sitä ruunaa ja kertoa niille molemmille, että matte on minun matte, eikä niillä ole asiaa meidän tiimiin. Silloin matte oli tiukkana ja kertoi minulle, että se muka päättää, ketä me kulloinkin otetaan meidän porukkaan eikä minulla ole siihen mitään sanomista. Silloin minua kyllä harmitti ja vedin turpaa ryppyyn ja melkein aloin mököttää.
Matella meinasi mennä pasmat sekaisin kun kolmea hevosta on vaikea käskyttää tai kehottaa samaan aikaan - varsinkin, jos toivoo eri hevosten tekevän eri asioita. Tamma ei joutunut tekemään melkein mitään, mutta minä jouduin ensin töihin yksin ja sitten kahdestaan ison ruunan kanssa. Tamma sai vain seistä möllöttää. Se johtui kuulemma siitä, että tammoja ei saa käskeä vaan niitä pitää suostutella yhteistyöhön.
Sanonta kuuluu, että "ruunaa käsketään, oritta pyydetään ja tammoille lähetetään hakemus". Onneksi se tammakin joutui vähän töihin. Minusta oli silti epäreilua, että minä ja iso ruuna jouduttiin ravaamaan ja laukkaamaan maten ympärillä eri kokoisilla ympyröillä ja se tamma sai vaan seisoskella maten kanssa keskellä.
Matte väitti, että tamman erikoiskohtelu johtui myös siitä, että sille tekee hyvää välillä vaan chillata ihmisen kanssa joutumatta töihin. Onneksi minä sain pallotella maten kanssa kahdestaan sellaisilla pienillä pehmeillä palloilla, eikä me otettu muita mukaan ollenkaan. Ei ne kyllä olleet tulossakaan, seisoskelivat vain kahdestaan maneesin viileimmässä kohdassa. Me siis pelattiin maten kanssa ja töiden lopuksi kun muut olivat menneet laitumelle minä sain vielä olla tallissa vapaana ja tutkia paikkoja ja nuolla tyhjät kauravadit. Kyllä matte onneksi tykkää eniten minusta.
maanantaina, kesäkuuta 27, 2011
Siiselhevonen
Jo on aikoihin eletty. Meidän pikkupiskistä tulee joku siiselkoira ja minusta kuulemma siiselhevonen! Minä ihmettelen kamalasti maten intoa muuttaa meidät siiseleiksi. Matte vaan ei nykyään puhu juuri muusta kuin siitä, että se valmistuu pian siiselohjaajaksi ja meistäkin pitää siis tulla siiseleitä. Luulisi, että siiselohjaaja hengailisi vaan oikeiden siiseleiden kanssa! En kyllä yhtään ymmärrä, miksi niitä siiseleitä pitäisi jotenkin ohjata.
Se meidän pienin koira oli jo käynyt suorittamassa jonkun soveltuvuuskokeen ja se käy erinomaisesti siiselistä ulkonäönkin puolesta. En yhtään ymmärrä, miten minusta muka saa jonkun siiselin. Minä tahdon edelleen olla hevonen enkä mikään pikkujyrsijä.
Olen kamalan huonolla tuulella kun en saa olla laitumella juuri yhtään kun minun pitää kuulemma laihduttaa. Vedän kostoksi kamalat määrät kuivaa heinää tarhassa kun en kerran tuoretta saa. Varmana en laihduta grammaakaan. Pitäköön matte painonpudotuksensa ja siiselinsä.
Jo on aikoihin eletty. Meidän pikkupiskistä tulee joku siiselkoira ja minusta kuulemma siiselhevonen! Minä ihmettelen kamalasti maten intoa muuttaa meidät siiseleiksi. Matte vaan ei nykyään puhu juuri muusta kuin siitä, että se valmistuu pian siiselohjaajaksi ja meistäkin pitää siis tulla siiseleitä. Luulisi, että siiselohjaaja hengailisi vaan oikeiden siiseleiden kanssa! En kyllä yhtään ymmärrä, miksi niitä siiseleitä pitäisi jotenkin ohjata.
Se meidän pienin koira oli jo käynyt suorittamassa jonkun soveltuvuuskokeen ja se käy erinomaisesti siiselistä ulkonäönkin puolesta. En yhtään ymmärrä, miten minusta muka saa jonkun siiselin. Minä tahdon edelleen olla hevonen enkä mikään pikkujyrsijä.
Olen kamalan huonolla tuulella kun en saa olla laitumella juuri yhtään kun minun pitää kuulemma laihduttaa. Vedän kostoksi kamalat määrät kuivaa heinää tarhassa kun en kerran tuoretta saa. Varmana en laihduta grammaakaan. Pitäköön matte painonpudotuksensa ja siiselinsä.
lauantaina, kesäkuuta 18, 2011
Ottaisinko hevosen omaan pihaan?
(Toiveuusinta, päivitty muutamalla uudella havainnolla)
Yhä useampi hevosenomistaja haluaa hevosensa syystä tai toisesta "omaan pihaan". Syitä on monia: Huonoon palveluun ja/tai hoitoon kyllästyminen täysihoitotalleilla, halu pitää hevonen lähellä kaiken aikaa, vanha mukava raha.
Purkaa alamme viimeisestä kohdasta. Raha. Täysihoitotallit nostavat vuokriaan sitä mukaa, kun työvoimakustannukset, kuivikkeiden ja heinän hinnat - sähkön tai veden hinnoista puhumattakaan - nousevat. Köyhä hevosenomistaja laskee, että oma polle käyttää satasen edestä rehua ja kuiviketta kuukaudessa. Maneesitallilla hevosen täysihoito maksaa helposti 600€/kk. Kotihoito on siis merkittävä säästö, onhan?
Vaikka asuisit jo valmiiksi maalla ja tontillasi könöttäisi esim. hyväkuntoinen vanha kivinavetta, joka suorastaan kutsuu tuomaan hevoset kotiin, saattaa toteutus muodostua yllättävän hankalaksi. On haettava lupia ja tehtävä rakennukseen muutoksia. Helposta ja nopeasta hevosten kotiin ottamisesta saattaakin tulla yllättävän vaikeaa - ja kallista.
Vanhat navetat ovat yleensä nykysäädösten mukaan reilusti liian matalia hevosten pitoon. Siispä kattoa korottamaan. Tee-se-itse-mies tai -nainen saattaa suoriutua urakasta melko vähäisin kustannuksin mikäli ei laske omalle työlleen hintaa. Kädettömämpi palkkaa ammattilaisen - ja maksaa.
Ilmanvaihto on usein seuraava pulma. Navetasta löytyy pari laudoilla peitettyä pienen pientä tuuletusaukkoa. Laudat pois ja ilma liikkumaan, sano. Vaan missä vika, kun kosteus edelleen tiivistyy navetan seiniin ja herkimmät hevoset oireilevat kun heinä- ja kuivikepöly ei poistu ja ilman ammoniakkipitoisuudet ylittävät kaikki raja-arvot?
Ennen vanhaan kosteutta ei niinkään osattu pitää eläimille haitallisena kunhan vain lämpöä riitti. Nykyään ollaan sitä mieltä, että ulko- ja sisäilman lämpötilaeron tulisi olla mahdollisimman pieni. Talliin suositellaan vain sen verran lämpöä, ettei vesi jäädy. Lämmön ei siis tarvise nousta talvella kymmeniä asteita plussan puolelle. Liika kosteus puolestaan on pelkästään haitaksi ja altistaa hevosen hengityselinsairauksille ja saa homeet ym. kasvamaan.
Vanhoja navettoja ei nyt vaan ole suunniteltu mahdollisimman hyvää ilmanvaihtoa silmällä pitäen. Vaihtoehtoina ovat ilmanvaihdon lisääminen joko rakenteellisesti tai koneellisesti. Kumpikin vaihtoehto maksaa rahaa.
Valmiin ulkorakennuksen omistajankin kannattaa siis varautua merkittäviin kustannuksiin tehdessään rakennuksesta hevosille kelvollista. Asianmukaisten tallitilojen ja rehuvaraston rakentamiseen omalle tontille alusta asti saa myös varata euroja ihan kivan määrän.
Ensialkuun tarvitaan rakennuslupa. Luvat, kuvat ja vastaava rakennusmestari ovat ensimmäiset kulut.
Pian päästäänkin jo alkuun eli perustusten tekoon: Kaivu, sorat, hiekat, valut, putket, kaivo, eristys, laitevuokrat, työ.
Tallirakennuksen runko ja katto: harkkoa tai sahatavaraa monen rahan edestä, eristys, ovet, ikkunat, työ.
Sisätilat: lattiavalut, karsinaelementit metallia tai sahatavaraa, sähköt, putkityöt, sisätilojen maalaus/kalkitseminen, ruoka- ja juomakupit, suolakivitelineet(!), jyrsijänpitävät rehunsäilytysastiat, kalterit ikkunoiden eteen, työ.
Itse tallirakennuksen lisäksi tulevat vielä lantalan-, tarhan- ja laitumentekokustannukset sekä tietysti rehukustannukset. Hyvin tehtyjen eli salaojitettujen ja pohjakankaalla "vuorattujen" tarhojen ja ratsastuskentän rakentamiskustannukset ovat pohjan osalta yllättävän suuret, satoja euroja neliöltä. Lisäksi tulevat vielä aitausmateriaalit - ja ne työkustannukset.
Kun tallirakennus ja tarhat ovat valmiina, alkaa rahanmeno olla hallinnassa, mutta ongelmat ovat vasta alussa.
Mistä pienostaja saa edullisesti heinät, kaurat ja kuivikkeet?
Kuka korjaa hevosten aidoille ja karsinoille tekemät vauriot?
Miten laidunta hoidetaan?
Mistä tunnistaa hyvän kengittäjän? Kuinka saan sen käymään meillä vain kahden hevosen takia?
Ratsastuskentän hoito ja sen kustannukset?
Jos haluan lomalle tai kyläilemään, kuka hoitaa hevoset?
Mutta siltikin, ah, kuinka idyllistä tuleekaan olemaan seurata omien hevosten kirmailua laitumella (kunhan laidun on ensin perustettu eli kynnetty, kylvetty ja lannoitettu. Realistisesti ajatellen saat hevoset omalle laitumelle vasta toisena tai kolmantena kesänä laitumen perustamisen jälkeen) ja ratsastaa kesäillassa.
Valitettavasti päivätöiden jälkeen toinen mokoma kuluu helposti tallitöissä omassa pihassa. Perussiivouksen lisäksi voit luottaa siihen, että aina löytyy pientä korjattavaa. Karsinanlaitaa on pureskeltu, aitaa rikottu, vesipumppu oikuttelee, hevosissa on pintanaarmuja tai vakavampaakin vaivaa, kenttä pitää lanata ja koska se kengittäjä oikein suvaitsee saapua.
Ratsastuskertojen välillä voi helposti vierähtää useampikin kuukausi. Silloin allasi on lomastaan perusteellisesti nauttinut ja kaiken osaamansa autuaasti unohtanut ratsun irvikuva, joka on jäykkä ja jopa suorastaan yhteistyöhaluton. Nauti siinä sitten ratsastuksesta.
Maastoilunkin voit unohtaa, sillä todennäköisesti juuri sinun naapurissasi asuu hevosvihaaja, jonka maille ei kaviokkaalla ole asiaa. Voit toki vedota jokamiehen oikeuteen, mutta pidemmän päälle saatat sillä itsesi vain hankaluuksiin, sillä olet todennäköisesti hevosinesi uusi seudulla ja naapurisi sukulaiset ovat isännöineet siellä jo satoja vuosia kiemurrellen kaikkiin kunnan luottamustehtäviin. Jos et tanssi naapurin pillin mukaan, saatat pian huomata, että juuri sinun pihatiesi jää talvella auraamatta eikä kukaan parinsadan kilometrin säteellä myy sinulle heinää.
Kirjoittajan mielestä hevosta tulisi olla laitonta pitää yksin. Vasta kolme hevosta on lauma, mutta kolmen porukassa yksi hevosista jää helposti kolmanneksi pyöräksi. Viisainta on siis mitoittaa talli ainakin neljälle hevoselle. Kotitalliin tulee helposti keräiltyä hevosia ("kyllähän viisi menee siinä kuin neljäkin") tai otettua vuokralainen, jotta kustannukset pysyisivät kurissa.
Vuokralaisia ottaessa päästät helvetin irti: Pian koet omakohtaisesti ne asiat, joiden takia päätit alunperin laittaa oman tallin. Vuokralaiset vaativat sitä, tätä ja tuota. Et ole ensimmäinen, jolta vaaditaan hevosten yksintarhausta, suojien pukemista tarhaan tai loimitusta säällä kuin säällä. Ainakin yksi mahdoton asiakas kuuluu kalustoon jo tilastotasolla. Vaihtoehtoisesti otat vuokralaisen, hevonen saapuu, etkä näe vuokralaisesta enää vilaustakaan saati saa koskaan rahojasi. Sinulla on ristinäsi x-määrä hevosia, joita hoidat kuin omiasi, omilla rahoillasi, etkä eläinsuojelumääräysten takia pääse niistä eroon oikein millään.
Lyhyesti sanottuna ihminen, joka haluaa pitää hevosensa kotona, tarvitsee ennen kaikkea
a)rahaa,
b)tietotaitoa (millaista on hyvälaatuinen heinä, koska kutsutaan eläinlääkäri, millainen pohja ratsastuskentässä on oltava),
c)pitkää pinnaa ja sosiaalista osaamista sekä
d)tukiverkoston, joka mahdollistaa loman pitämisen ja elämän oman tallipihan ulkopuolella.
(Toiveuusinta, päivitty muutamalla uudella havainnolla)
Yhä useampi hevosenomistaja haluaa hevosensa syystä tai toisesta "omaan pihaan". Syitä on monia: Huonoon palveluun ja/tai hoitoon kyllästyminen täysihoitotalleilla, halu pitää hevonen lähellä kaiken aikaa, vanha mukava raha.
Purkaa alamme viimeisestä kohdasta. Raha. Täysihoitotallit nostavat vuokriaan sitä mukaa, kun työvoimakustannukset, kuivikkeiden ja heinän hinnat - sähkön tai veden hinnoista puhumattakaan - nousevat. Köyhä hevosenomistaja laskee, että oma polle käyttää satasen edestä rehua ja kuiviketta kuukaudessa. Maneesitallilla hevosen täysihoito maksaa helposti 600€/kk. Kotihoito on siis merkittävä säästö, onhan?
Vaikka asuisit jo valmiiksi maalla ja tontillasi könöttäisi esim. hyväkuntoinen vanha kivinavetta, joka suorastaan kutsuu tuomaan hevoset kotiin, saattaa toteutus muodostua yllättävän hankalaksi. On haettava lupia ja tehtävä rakennukseen muutoksia. Helposta ja nopeasta hevosten kotiin ottamisesta saattaakin tulla yllättävän vaikeaa - ja kallista.
Vanhat navetat ovat yleensä nykysäädösten mukaan reilusti liian matalia hevosten pitoon. Siispä kattoa korottamaan. Tee-se-itse-mies tai -nainen saattaa suoriutua urakasta melko vähäisin kustannuksin mikäli ei laske omalle työlleen hintaa. Kädettömämpi palkkaa ammattilaisen - ja maksaa.
Ilmanvaihto on usein seuraava pulma. Navetasta löytyy pari laudoilla peitettyä pienen pientä tuuletusaukkoa. Laudat pois ja ilma liikkumaan, sano. Vaan missä vika, kun kosteus edelleen tiivistyy navetan seiniin ja herkimmät hevoset oireilevat kun heinä- ja kuivikepöly ei poistu ja ilman ammoniakkipitoisuudet ylittävät kaikki raja-arvot?
Ennen vanhaan kosteutta ei niinkään osattu pitää eläimille haitallisena kunhan vain lämpöä riitti. Nykyään ollaan sitä mieltä, että ulko- ja sisäilman lämpötilaeron tulisi olla mahdollisimman pieni. Talliin suositellaan vain sen verran lämpöä, ettei vesi jäädy. Lämmön ei siis tarvise nousta talvella kymmeniä asteita plussan puolelle. Liika kosteus puolestaan on pelkästään haitaksi ja altistaa hevosen hengityselinsairauksille ja saa homeet ym. kasvamaan.
Vanhoja navettoja ei nyt vaan ole suunniteltu mahdollisimman hyvää ilmanvaihtoa silmällä pitäen. Vaihtoehtoina ovat ilmanvaihdon lisääminen joko rakenteellisesti tai koneellisesti. Kumpikin vaihtoehto maksaa rahaa.
Valmiin ulkorakennuksen omistajankin kannattaa siis varautua merkittäviin kustannuksiin tehdessään rakennuksesta hevosille kelvollista. Asianmukaisten tallitilojen ja rehuvaraston rakentamiseen omalle tontille alusta asti saa myös varata euroja ihan kivan määrän.
Ensialkuun tarvitaan rakennuslupa. Luvat, kuvat ja vastaava rakennusmestari ovat ensimmäiset kulut.
Pian päästäänkin jo alkuun eli perustusten tekoon: Kaivu, sorat, hiekat, valut, putket, kaivo, eristys, laitevuokrat, työ.
Tallirakennuksen runko ja katto: harkkoa tai sahatavaraa monen rahan edestä, eristys, ovet, ikkunat, työ.
Sisätilat: lattiavalut, karsinaelementit metallia tai sahatavaraa, sähköt, putkityöt, sisätilojen maalaus/kalkitseminen, ruoka- ja juomakupit, suolakivitelineet(!), jyrsijänpitävät rehunsäilytysastiat, kalterit ikkunoiden eteen, työ.
Itse tallirakennuksen lisäksi tulevat vielä lantalan-, tarhan- ja laitumentekokustannukset sekä tietysti rehukustannukset. Hyvin tehtyjen eli salaojitettujen ja pohjakankaalla "vuorattujen" tarhojen ja ratsastuskentän rakentamiskustannukset ovat pohjan osalta yllättävän suuret, satoja euroja neliöltä. Lisäksi tulevat vielä aitausmateriaalit - ja ne työkustannukset.
Kun tallirakennus ja tarhat ovat valmiina, alkaa rahanmeno olla hallinnassa, mutta ongelmat ovat vasta alussa.
Mistä pienostaja saa edullisesti heinät, kaurat ja kuivikkeet?
Kuka korjaa hevosten aidoille ja karsinoille tekemät vauriot?
Miten laidunta hoidetaan?
Mistä tunnistaa hyvän kengittäjän? Kuinka saan sen käymään meillä vain kahden hevosen takia?
Ratsastuskentän hoito ja sen kustannukset?
Jos haluan lomalle tai kyläilemään, kuka hoitaa hevoset?
Mutta siltikin, ah, kuinka idyllistä tuleekaan olemaan seurata omien hevosten kirmailua laitumella (kunhan laidun on ensin perustettu eli kynnetty, kylvetty ja lannoitettu. Realistisesti ajatellen saat hevoset omalle laitumelle vasta toisena tai kolmantena kesänä laitumen perustamisen jälkeen) ja ratsastaa kesäillassa.
Valitettavasti päivätöiden jälkeen toinen mokoma kuluu helposti tallitöissä omassa pihassa. Perussiivouksen lisäksi voit luottaa siihen, että aina löytyy pientä korjattavaa. Karsinanlaitaa on pureskeltu, aitaa rikottu, vesipumppu oikuttelee, hevosissa on pintanaarmuja tai vakavampaakin vaivaa, kenttä pitää lanata ja koska se kengittäjä oikein suvaitsee saapua.
Ratsastuskertojen välillä voi helposti vierähtää useampikin kuukausi. Silloin allasi on lomastaan perusteellisesti nauttinut ja kaiken osaamansa autuaasti unohtanut ratsun irvikuva, joka on jäykkä ja jopa suorastaan yhteistyöhaluton. Nauti siinä sitten ratsastuksesta.
Maastoilunkin voit unohtaa, sillä todennäköisesti juuri sinun naapurissasi asuu hevosvihaaja, jonka maille ei kaviokkaalla ole asiaa. Voit toki vedota jokamiehen oikeuteen, mutta pidemmän päälle saatat sillä itsesi vain hankaluuksiin, sillä olet todennäköisesti hevosinesi uusi seudulla ja naapurisi sukulaiset ovat isännöineet siellä jo satoja vuosia kiemurrellen kaikkiin kunnan luottamustehtäviin. Jos et tanssi naapurin pillin mukaan, saatat pian huomata, että juuri sinun pihatiesi jää talvella auraamatta eikä kukaan parinsadan kilometrin säteellä myy sinulle heinää.
Kirjoittajan mielestä hevosta tulisi olla laitonta pitää yksin. Vasta kolme hevosta on lauma, mutta kolmen porukassa yksi hevosista jää helposti kolmanneksi pyöräksi. Viisainta on siis mitoittaa talli ainakin neljälle hevoselle. Kotitalliin tulee helposti keräiltyä hevosia ("kyllähän viisi menee siinä kuin neljäkin") tai otettua vuokralainen, jotta kustannukset pysyisivät kurissa.
Vuokralaisia ottaessa päästät helvetin irti: Pian koet omakohtaisesti ne asiat, joiden takia päätit alunperin laittaa oman tallin. Vuokralaiset vaativat sitä, tätä ja tuota. Et ole ensimmäinen, jolta vaaditaan hevosten yksintarhausta, suojien pukemista tarhaan tai loimitusta säällä kuin säällä. Ainakin yksi mahdoton asiakas kuuluu kalustoon jo tilastotasolla. Vaihtoehtoisesti otat vuokralaisen, hevonen saapuu, etkä näe vuokralaisesta enää vilaustakaan saati saa koskaan rahojasi. Sinulla on ristinäsi x-määrä hevosia, joita hoidat kuin omiasi, omilla rahoillasi, etkä eläinsuojelumääräysten takia pääse niistä eroon oikein millään.
Lyhyesti sanottuna ihminen, joka haluaa pitää hevosensa kotona, tarvitsee ennen kaikkea
a)rahaa,
b)tietotaitoa (millaista on hyvälaatuinen heinä, koska kutsutaan eläinlääkäri, millainen pohja ratsastuskentässä on oltava),
c)pitkää pinnaa ja sosiaalista osaamista sekä
d)tukiverkoston, joka mahdollistaa loman pitämisen ja elämän oman tallipihan ulkopuolella.
maanantaina, toukokuuta 30, 2011
Me saadaan olla jo semmoisen ihmisten työpäivän verran laitumella eli kahdeksan tuntia päivässä. Jipii. Kohta laitumen porttia ei enää suljeta edes yöksi ja jos tulee kuuma ja paljon ötököitä (minä inhoan paarmoja!) niin on kiva syödä yöllä ja torkkua päivät viileässä pihatossa.
Minä muutin tänään takaisin minun entiseen laumaan, josta se kaheli poni oli onneksi viety pois. Matte ja tallipitäjä arvelivat, että minun on parempi olla vaan äijäporukassa kun tammojen kiimat kiihdyttävät minua ja olen vähäsen kahinoinut muiden ruunien kanssa. Minun ykköstamma piti yhtä toista jätkää melkein yhtä hyvänä tyyppinä kuin minua ja sitten me liittouduttiin sen jätkän kanssa ja alettiin hyökkäillä muiden ruunien päälle kimpassa. Minusta se oli ihan luonnollista kun en pärjännyt yksin, mutta ihmiset eivät tästä tykänneet ja nyt olen siis takaisin vanhassa porukassani.
Täällä on siitä kivaa, että ehdin kunnolla keskittyä laiduntamiseen ja syömiseen muutenkin, eikä minun tarvitse vahtia naisia. Minun bestis on tässä samassa laumassa ja sekin on hyvä juttu. Täällä on kyllä uusi ponikin (matte sanoi, että se on joku islanninhevonen, mutta kyllä se minusta ihan ponilta näyttää. Olisiko niin, että se Islanti on niin pieni maa, ettei siellä hevoset mahdu edes kasvamaan täysikokoisiksi?) ja se minua vähän epäilyttää. Onneksi tämä kaveri on järkevämpi kuin se kirjava poni, joka täällä ennen oli. Siinä oli ikävä tyyppi!
Minusta ei ole uusia kuvia, mutta matte laittaa tähän viime vuonna näihin aikoihin meidän pihalla otetun kuvan. Silloin en päässyt vielä laitumelle vaan sain laiduntaa vain yksin pihalla. Tämän tallin järjestelyt ovat paremmat kun ollaan saatu olla jo kaksi viikkoa laitumella. Sitä hevonen arvostaa.
Minä muutin tänään takaisin minun entiseen laumaan, josta se kaheli poni oli onneksi viety pois. Matte ja tallipitäjä arvelivat, että minun on parempi olla vaan äijäporukassa kun tammojen kiimat kiihdyttävät minua ja olen vähäsen kahinoinut muiden ruunien kanssa. Minun ykköstamma piti yhtä toista jätkää melkein yhtä hyvänä tyyppinä kuin minua ja sitten me liittouduttiin sen jätkän kanssa ja alettiin hyökkäillä muiden ruunien päälle kimpassa. Minusta se oli ihan luonnollista kun en pärjännyt yksin, mutta ihmiset eivät tästä tykänneet ja nyt olen siis takaisin vanhassa porukassani.
Täällä on siitä kivaa, että ehdin kunnolla keskittyä laiduntamiseen ja syömiseen muutenkin, eikä minun tarvitse vahtia naisia. Minun bestis on tässä samassa laumassa ja sekin on hyvä juttu. Täällä on kyllä uusi ponikin (matte sanoi, että se on joku islanninhevonen, mutta kyllä se minusta ihan ponilta näyttää. Olisiko niin, että se Islanti on niin pieni maa, ettei siellä hevoset mahdu edes kasvamaan täysikokoisiksi?) ja se minua vähän epäilyttää. Onneksi tämä kaveri on järkevämpi kuin se kirjava poni, joka täällä ennen oli. Siinä oli ikävä tyyppi!
Minusta ei ole uusia kuvia, mutta matte laittaa tähän viime vuonna näihin aikoihin meidän pihalla otetun kuvan. Silloin en päässyt vielä laitumelle vaan sain laiduntaa vain yksin pihalla. Tämän tallin järjestelyt ovat paremmat kun ollaan saatu olla jo kaksi viikkoa laitumella. Sitä hevonen arvostaa.
sunnuntaina, toukokuuta 22, 2011
Kesään ja laitumelle
Matte oli jossain Liassa* muka lomalla ja minut jätettiin yksin kotiin. Tein kyllä töitä parin eri tädin kanssa ja varsinkin ensimmäistä kertaa minun kanssa töitä tehnyt täti kehui minua kovasti. Öhöm.
Henkilökunnalle kiukuttelin melko tavalla, koska minun piti tulla sisään karsinaan kun muut menivät laitumelle. Sain minä karsinassa rehua, mutta se ei lohduttanut kun muut pääsivät syömään tuoretta ruohoa! Potkin mielenosoituksellisesti seiniä, mitä muuten en tee juuri koskaan, mutta ei se yksi työntekijä ymmärtänyt kuin vasta tunnin päästä, että mitä minä oikein halusin. Joka päivä jouduin siis tunnin kolistelemaan, ennen kuin minut hoksattiin päästää laitumelle. Aika hölmöjä nuo ihmiset.
Onneksi matte tuli kotiin ja nyt saan olla laitumella saman ajan kuin muutkin**. Vieläkään me ei saada olla siellä koko päivää vaan sellaiset neljä-viisi tuntia. Muu aika ollaan normaalisti tarhassa, jossa on kuivaheinätarjoilu ja lempparini, väkirehuautomaatti. Minä olen edelleen lisätyllä kaura-annoksella eli saan puoli litraa vuorokaudessa. Se on kuulemma minulle iso määrä.
Minä olin niissä vapun pukukisoissa kyllä ja olin - tietenkin - hurjan hyvä. Minulla oli naamiaisasu ja matte maalasi minulle kukkia pyllyyn***. Esteradalla vähän kyllä jännitin sitä kun vesimatolla oli kylpyankkoja yms. Yleensä vesimatolla on vain vettä. (Kerran olen yrittänyt jäädä juomaan vesiesteellä, mutta minun ei annettu.) Serpentiinit, vappuhuiskut ja sellaiset pyörivät hommelit eivät pelottaneet minua yhtään kun olen hurjan rohkea.
Tässä kuvassa mukamas pusin mattea, mutta oikeasti
tarkkailen kuvaajaa.
*Sisilia
**Olin jättänyt ohjeet, että ahne Ruuna saa alkuun laiduntaa muita vähemmän, ettei tule mahakipuja. Kukaan ei sitten vuoda tätä paljastusta herra hevoselle! Suuttuu vielä.
***Jos tunnet maten niin se näyttää kyllä kuvia niistä kisoista.
Matte oli jossain Liassa* muka lomalla ja minut jätettiin yksin kotiin. Tein kyllä töitä parin eri tädin kanssa ja varsinkin ensimmäistä kertaa minun kanssa töitä tehnyt täti kehui minua kovasti. Öhöm.
Henkilökunnalle kiukuttelin melko tavalla, koska minun piti tulla sisään karsinaan kun muut menivät laitumelle. Sain minä karsinassa rehua, mutta se ei lohduttanut kun muut pääsivät syömään tuoretta ruohoa! Potkin mielenosoituksellisesti seiniä, mitä muuten en tee juuri koskaan, mutta ei se yksi työntekijä ymmärtänyt kuin vasta tunnin päästä, että mitä minä oikein halusin. Joka päivä jouduin siis tunnin kolistelemaan, ennen kuin minut hoksattiin päästää laitumelle. Aika hölmöjä nuo ihmiset.
Onneksi matte tuli kotiin ja nyt saan olla laitumella saman ajan kuin muutkin**. Vieläkään me ei saada olla siellä koko päivää vaan sellaiset neljä-viisi tuntia. Muu aika ollaan normaalisti tarhassa, jossa on kuivaheinätarjoilu ja lempparini, väkirehuautomaatti. Minä olen edelleen lisätyllä kaura-annoksella eli saan puoli litraa vuorokaudessa. Se on kuulemma minulle iso määrä.
Minä olin niissä vapun pukukisoissa kyllä ja olin - tietenkin - hurjan hyvä. Minulla oli naamiaisasu ja matte maalasi minulle kukkia pyllyyn***. Esteradalla vähän kyllä jännitin sitä kun vesimatolla oli kylpyankkoja yms. Yleensä vesimatolla on vain vettä. (Kerran olen yrittänyt jäädä juomaan vesiesteellä, mutta minun ei annettu.) Serpentiinit, vappuhuiskut ja sellaiset pyörivät hommelit eivät pelottaneet minua yhtään kun olen hurjan rohkea.
Tässä kuvassa mukamas pusin mattea, mutta oikeasti
tarkkailen kuvaajaa.
*Sisilia
**Olin jättänyt ohjeet, että ahne Ruuna saa alkuun laiduntaa muita vähemmän, ettei tule mahakipuja. Kukaan ei sitten vuoda tätä paljastusta herra hevoselle! Suuttuu vielä.
***Jos tunnet maten niin se näyttää kyllä kuvia niistä kisoista.
keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2011
Ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee
Minä olin eilen sukkispuolen alkeistuntihevosena ja pääsin tosi helpolla kun pikkuratsastajalla meni pupu pöksyyn ja se tuli oma-aloitteisesti(!) satulasta alas jo parinkymmenen minuutin jälkeen. Toissapäivänä taas irvistelin täti A:lle ja toiselle pikkuratsastajalle; esitin oikein tappajahevosta ja uhkailin puremisen lisäksi myös potkimisella. Täti A pisti minut kyllä kuriin ja järjestykseen, mutta silti matte arveli tänään, että tarvitsen kurinpalautusta.
Minusta tulee usein vähän vallaton (lue: huonotapainen) jos matella on ollut tallivapaata eikä se ole ollut edes katsomassa päältä kun muut tekevät minun kanssa töitä.
Tämän päivän kurinpalautus sisälsi useita osioita. Ensimmäiseksi minun piti käyttäytyä asiallisesti kun matte harjasi ja satuloi. Yritin irvistää sille kerran ja sain toruja ja lopun aikaa olin tosi nätisti ja irvistelin vain sisäänpäin kun en matelle uskaltanut.
Seuraavaksi minun piti seistä paikallani sen aikaa kun matte ratsautui ja sääti jalustimet sopiviksi sen eilisen pikkuratsastajan jäljiltä. (Matte otti sukkisratsastussatulan, ihan outoa.) Tässä vaiheessa jouduin peruuttamaan kahdesti lähtöpaikkaan kun läksin haahuilemaan kesken maten säätämisen. Liikkeelle lähdettiin vasta kun seisoin kauniisti paikallani.
Me mentiin maastoon, enkä saanut syödä aluksi ollenkaan vaan minun piti kävellä reippaasti, esittää kunnon jogia ja laukata ainakin sata metriä molempia laukkoja (=rankkaa). Niihin laukkoihin piti ottaa selkä mukaan ja matte oli häijy ja vielä pidätti kuolaimesta kun en laukka-ravi siirtymisessä ensin käyttänyt selkää vaan ravi oli aluksi liian nopeaa ja pompottavaa. Seuraava laukasta raviin siirtyminen menikin sitten nappiin ja sain mennä rentoa jogia ja kävellä hiljakseen ja loppureissulla myös syödä ruohoa.
Minun tuli reissulla vähän hiki ja jouduin lopuksi suihkuun. Se oli ihan sadistista päsmäröintiä matelta: olisin ihan hyvin voinut piehtaroida ja paistatella itseni kuivaksi tarhassa.
Meillä on lauantaina vappurieha ja matella on jotain suunnitelmia minun pukemiseksi ja koristelemiseksi. Me osallistutaan kuulemma estekisaan ja kilpaillaan myös paras puku-palkinnosta. Matte ei ole koskaan ratsastanut kisoissa ja sitä jännittää niin, että minä saan yksin hoitaa homman kotiin. Toivottavasti saan jotain vappuherkkuja palkakseni. Tykkäisin esim. oluesta tai edes simasta.
Minä olin eilen sukkispuolen alkeistuntihevosena ja pääsin tosi helpolla kun pikkuratsastajalla meni pupu pöksyyn ja se tuli oma-aloitteisesti(!) satulasta alas jo parinkymmenen minuutin jälkeen. Toissapäivänä taas irvistelin täti A:lle ja toiselle pikkuratsastajalle; esitin oikein tappajahevosta ja uhkailin puremisen lisäksi myös potkimisella. Täti A pisti minut kyllä kuriin ja järjestykseen, mutta silti matte arveli tänään, että tarvitsen kurinpalautusta.
Minusta tulee usein vähän vallaton (lue: huonotapainen) jos matella on ollut tallivapaata eikä se ole ollut edes katsomassa päältä kun muut tekevät minun kanssa töitä.
Tämän päivän kurinpalautus sisälsi useita osioita. Ensimmäiseksi minun piti käyttäytyä asiallisesti kun matte harjasi ja satuloi. Yritin irvistää sille kerran ja sain toruja ja lopun aikaa olin tosi nätisti ja irvistelin vain sisäänpäin kun en matelle uskaltanut.
Seuraavaksi minun piti seistä paikallani sen aikaa kun matte ratsautui ja sääti jalustimet sopiviksi sen eilisen pikkuratsastajan jäljiltä. (Matte otti sukkisratsastussatulan, ihan outoa.) Tässä vaiheessa jouduin peruuttamaan kahdesti lähtöpaikkaan kun läksin haahuilemaan kesken maten säätämisen. Liikkeelle lähdettiin vasta kun seisoin kauniisti paikallani.
Me mentiin maastoon, enkä saanut syödä aluksi ollenkaan vaan minun piti kävellä reippaasti, esittää kunnon jogia ja laukata ainakin sata metriä molempia laukkoja (=rankkaa). Niihin laukkoihin piti ottaa selkä mukaan ja matte oli häijy ja vielä pidätti kuolaimesta kun en laukka-ravi siirtymisessä ensin käyttänyt selkää vaan ravi oli aluksi liian nopeaa ja pompottavaa. Seuraava laukasta raviin siirtyminen menikin sitten nappiin ja sain mennä rentoa jogia ja kävellä hiljakseen ja loppureissulla myös syödä ruohoa.
Minun tuli reissulla vähän hiki ja jouduin lopuksi suihkuun. Se oli ihan sadistista päsmäröintiä matelta: olisin ihan hyvin voinut piehtaroida ja paistatella itseni kuivaksi tarhassa.
Meillä on lauantaina vappurieha ja matella on jotain suunnitelmia minun pukemiseksi ja koristelemiseksi. Me osallistutaan kuulemma estekisaan ja kilpaillaan myös paras puku-palkinnosta. Matte ei ole koskaan ratsastanut kisoissa ja sitä jännittää niin, että minä saan yksin hoitaa homman kotiin. Toivottavasti saan jotain vappuherkkuja palkakseni. Tykkäisin esim. oluesta tai edes simasta.
tiistaina, huhtikuuta 26, 2011
Blogisisko on nyt hyvin hyvin vihainen
Ai että minä tykkään osallistumisesta silloin, kun se ei vaadi kuin hiukan päänvaivaa ja näpyttelyä. Mielenosoituksiin IRL - vaikka kuinka hyvän asian puolesta - osallistun laiskahkosti, mutta provoaminen, nillittäminen ja päteminen tietokoneen ääressä kyllä sujuu.
Tällä hetkellä Blogistanin pääpuheenaihe (ainakin vanhojen polkkaajien keskuudessa) on täti, joka yrittää omia blogisisko-sanan vain omaan käyttöönsä. Uhkailuja on lähetetty ja blogisisko-sana poistamaan kehotettu. Blogisisko-blogin pitäjällä on jopa otsaa väittää, että hän on keksinyt "blogisisko"-sanan ihan itse.
Itseäni aihe liippaa sikäli läheltä, että edesmennyt Tiramisu-blogi sai kiittää nimeään italialaisesta jälkiruuasta. Toki se oli myös tyttöjen alunperin Tiralle antama lempinimi. Misu-osa vakiintui myöhemmin koskemaan minua. Onneksi tiramisu oli vain jälkiruuan yleisnimi eikä rekisteröity tavaramerkki. 2000-luvun alussa, jolloin TiraMisu-blogi eli kukoistuskauttaan, oli maailmalla useampi samanniminen blogi. Kaikille oli tilaa, eikä nillitystä harrastettu.
Nykyinen blogini on nimensä velkaa 80-luvulla perustetulle rock-yhtyeelle nimeltä 500 kg lihaa. 500kg on sattumalta myös keskivertohevosen paino, joten nimi on sangen osuva. Blogini ei pyri vähättelemään yhtyettä, jolta on nimensä varastanut. Taustalla on syvä kunnioitus, vaikken musiikkia käsittele. Blogi on ollut tällä nimellä olemassa vuodesta 2004, eivätkä artistit Kuula ja Röyhkä ole syyttännet plagioinnista tai kehottaneet vaihtamaan nimeä. Taiteilijat eivät liene pikkusieluista väkeä.
Blogisisko-nimen rekisteröintiä tulee olemaan kiintoisaa seurata. Pidän juuri ja juuri mahdollisena, että Blogisisko erisnimenä saattaa tuon rekisteröinnin saada. Selvää lienee, että blogisisko-sana yleisnimenä on ja tulee olemaan kaikkien blogisiskojen vapaassa käytössä.
Blogisiskot, älkää alistuko!
Ai että minä tykkään osallistumisesta silloin, kun se ei vaadi kuin hiukan päänvaivaa ja näpyttelyä. Mielenosoituksiin IRL - vaikka kuinka hyvän asian puolesta - osallistun laiskahkosti, mutta provoaminen, nillittäminen ja päteminen tietokoneen ääressä kyllä sujuu.
Tällä hetkellä Blogistanin pääpuheenaihe (ainakin vanhojen polkkaajien keskuudessa) on täti, joka yrittää omia blogisisko-sanan vain omaan käyttöönsä. Uhkailuja on lähetetty ja blogisisko-sana poistamaan kehotettu. Blogisisko-blogin pitäjällä on jopa otsaa väittää, että hän on keksinyt "blogisisko"-sanan ihan itse.
Itseäni aihe liippaa sikäli läheltä, että edesmennyt Tiramisu-blogi sai kiittää nimeään italialaisesta jälkiruuasta. Toki se oli myös tyttöjen alunperin Tiralle antama lempinimi. Misu-osa vakiintui myöhemmin koskemaan minua. Onneksi tiramisu oli vain jälkiruuan yleisnimi eikä rekisteröity tavaramerkki. 2000-luvun alussa, jolloin TiraMisu-blogi eli kukoistuskauttaan, oli maailmalla useampi samanniminen blogi. Kaikille oli tilaa, eikä nillitystä harrastettu.
Nykyinen blogini on nimensä velkaa 80-luvulla perustetulle rock-yhtyeelle nimeltä 500 kg lihaa. 500kg on sattumalta myös keskivertohevosen paino, joten nimi on sangen osuva. Blogini ei pyri vähättelemään yhtyettä, jolta on nimensä varastanut. Taustalla on syvä kunnioitus, vaikken musiikkia käsittele. Blogi on ollut tällä nimellä olemassa vuodesta 2004, eivätkä artistit Kuula ja Röyhkä ole syyttännet plagioinnista tai kehottaneet vaihtamaan nimeä. Taiteilijat eivät liene pikkusieluista väkeä.
Blogisisko-nimen rekisteröintiä tulee olemaan kiintoisaa seurata. Pidän juuri ja juuri mahdollisena, että Blogisisko erisnimenä saattaa tuon rekisteröinnin saada. Selvää lienee, että blogisisko-sana yleisnimenä on ja tulee olemaan kaikkien blogisiskojen vapaassa käytössä.
Blogisiskot, älkää alistuko!
maanantaina, huhtikuuta 25, 2011
Ruunalla on hiki
Ihmeellinen helleaalto tuli. Minä en jaksaisi muuta kuin torkkua päivisin. Öisin ja varhain aamulla olen tarmokkaampi, mutta silloin ei mattea näy. Se on sellainen laiska.
Minun talvikarva ei oikein meinaa lähteä ja minulla on nyt menossa jo kevään toinen b-vitamiinikuuri. Lisäksi minun kaura-annosta lisättiin ja hiukan sain jo tarmoani takaisin, mutta sitten iskivät helteet ja minulta on tyystin veto poissa. Koittakaapa itse tehdä juoksulenkki toppapuvussa ja rinkka selässä niin tiedätte, mitä tarkoitan.
Matte on nyt ollut kipeänä eli hyvään saumaan sikäli tuli tämä kuumuus kun ei maten voinnin takia tarvitse paljoa tehdä. Lauantaina olin maten kanssa katsomassa estetuntia eli minä olin narussa ja matte rapsutteli minua ja me katseltiin, kuinka kaverit joutuivat laukkaamaan ja hyppäämään. Minä olin hurjan tyytyväinen kun minun ei tarvinnut tehdä mitään ja sain hengailla maten kanssa.
Olen nyt ollut melkein vuoden ilman kenkiä ja matte on hurjan tyytyväinen. Nyt minun jalkapohjat on jo hyvin parkkiintuneet ja voin kävellä soralla eikä se satu. Minun ei enää tarvitse paljonkaan katsella, mihin jalkani asettelen. Tässä yhtenä päivänä kävelin ihan rauhassa sellaisessa terävässä kivikossa, jonka vielä syksyllä kiersin varovasti.
Matte saisi kyllä kuntoutua sen verran, että me päästäisiin maastoon. Ei minua liikkuminen innosta, mutta ruohoa kasvaa jo paikoitellen kunnon tupsuissa ja minun tekee ihan hirmuisesti mieli syödä tuoretta.
Ai niin, ne tammat. Eihän ne voineet olla pitkään minusta erossa vaan Saksan-gigolon viehätysvoima haihtui nopeasti. Se saksalainen on loppujen lopuksi ihan reilu jätkä ja nykyään me katsellaan yhdessä naisia ja paimennetaan niitä.
Ihmeellinen helleaalto tuli. Minä en jaksaisi muuta kuin torkkua päivisin. Öisin ja varhain aamulla olen tarmokkaampi, mutta silloin ei mattea näy. Se on sellainen laiska.
Minun talvikarva ei oikein meinaa lähteä ja minulla on nyt menossa jo kevään toinen b-vitamiinikuuri. Lisäksi minun kaura-annosta lisättiin ja hiukan sain jo tarmoani takaisin, mutta sitten iskivät helteet ja minulta on tyystin veto poissa. Koittakaapa itse tehdä juoksulenkki toppapuvussa ja rinkka selässä niin tiedätte, mitä tarkoitan.
Matte on nyt ollut kipeänä eli hyvään saumaan sikäli tuli tämä kuumuus kun ei maten voinnin takia tarvitse paljoa tehdä. Lauantaina olin maten kanssa katsomassa estetuntia eli minä olin narussa ja matte rapsutteli minua ja me katseltiin, kuinka kaverit joutuivat laukkaamaan ja hyppäämään. Minä olin hurjan tyytyväinen kun minun ei tarvinnut tehdä mitään ja sain hengailla maten kanssa.
Olen nyt ollut melkein vuoden ilman kenkiä ja matte on hurjan tyytyväinen. Nyt minun jalkapohjat on jo hyvin parkkiintuneet ja voin kävellä soralla eikä se satu. Minun ei enää tarvitse paljonkaan katsella, mihin jalkani asettelen. Tässä yhtenä päivänä kävelin ihan rauhassa sellaisessa terävässä kivikossa, jonka vielä syksyllä kiersin varovasti.
Matte saisi kyllä kuntoutua sen verran, että me päästäisiin maastoon. Ei minua liikkuminen innosta, mutta ruohoa kasvaa jo paikoitellen kunnon tupsuissa ja minun tekee ihan hirmuisesti mieli syödä tuoretta.
Ai niin, ne tammat. Eihän ne voineet olla pitkään minusta erossa vaan Saksan-gigolon viehätysvoima haihtui nopeasti. Se saksalainen on loppujen lopuksi ihan reilu jätkä ja nykyään me katsellaan yhdessä naisia ja paimennetaan niitä.
keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011
Keväästä, karvasta ja naisten kataluudesta
Harkitsen vakavasti vaihtavani maten sellaiseen Furminator-harjaan. Minulla on ollut sellainen lainassa nyt kaksi kertaa ja tuntuu hiiskatin hyvältä kun sillä lähtee kaikki kutittavat irtokarvat. Minun ei tarvitsisi piehtaroida ollenkaan jos minulla olisi oma furminaattori, jolla joku harjaisi minua päivittäin.
Kieltämättä voisi olla hankalaa jos minulla olisi pelkkä furminaattori, muttei mattea harjaamassa. Matte on kumminkin joskus hyödyksi kun se antaa pellavapuuron ja porkkanat. Kaurathan minä saan nykyään automaatista. Siistiä kun kauraa saa monen monta kertaa päivässä! Toisaalta on kyllä tylsää, että kerta-annoskoko on hyvin pieni.
Me ollaan nyt maastoiltu maten kanssa aika paljon kun hanki on jo matala ja minä olen syönyt ensimmäiset vihreät ruohonkorret. Lisäksi tunnen tarvitsevani sellaisia tietynlaisia kosteikkokasveja - matte ei tiedä mikä niiden nimi on - koska niissä on paljon magnesiumia. Syön myös niitä, vaikka ne eivät maistu kovin hyvältä.
Laumassa on nykyään ankeaa kun sinne tuli joku kundi Saksasta ja kaikki tammat käyvät ihan kuumana siihen eikä kukaan halua hengata minun kanssa. Yritin pitää pari daamia pakolla itselläni, mutta ne karkasivat ja kulkevat vaan sen uuden jätkän perässä. Ämmät on sitten keljuja. Minä vietän aikaa syömällä ja torkkumalla ja mököttämällä ja olen nykyään innokas lähtemään töihin kun matte on ainoa nainen, joka vielä tykkää minusta.
Harkitsen vakavasti vaihtavani maten sellaiseen Furminator-harjaan. Minulla on ollut sellainen lainassa nyt kaksi kertaa ja tuntuu hiiskatin hyvältä kun sillä lähtee kaikki kutittavat irtokarvat. Minun ei tarvitsisi piehtaroida ollenkaan jos minulla olisi oma furminaattori, jolla joku harjaisi minua päivittäin.
Kieltämättä voisi olla hankalaa jos minulla olisi pelkkä furminaattori, muttei mattea harjaamassa. Matte on kumminkin joskus hyödyksi kun se antaa pellavapuuron ja porkkanat. Kaurathan minä saan nykyään automaatista. Siistiä kun kauraa saa monen monta kertaa päivässä! Toisaalta on kyllä tylsää, että kerta-annoskoko on hyvin pieni.
Me ollaan nyt maastoiltu maten kanssa aika paljon kun hanki on jo matala ja minä olen syönyt ensimmäiset vihreät ruohonkorret. Lisäksi tunnen tarvitsevani sellaisia tietynlaisia kosteikkokasveja - matte ei tiedä mikä niiden nimi on - koska niissä on paljon magnesiumia. Syön myös niitä, vaikka ne eivät maistu kovin hyvältä.
Laumassa on nykyään ankeaa kun sinne tuli joku kundi Saksasta ja kaikki tammat käyvät ihan kuumana siihen eikä kukaan halua hengata minun kanssa. Yritin pitää pari daamia pakolla itselläni, mutta ne karkasivat ja kulkevat vaan sen uuden jätkän perässä. Ämmät on sitten keljuja. Minä vietän aikaa syömällä ja torkkumalla ja mököttämällä ja olen nykyään innokas lähtemään töihin kun matte on ainoa nainen, joka vielä tykkää minusta.
tiistaina, huhtikuuta 05, 2011
Ruunan arkea
Minun laumaelämä ei ole mennyt täysin niin kuin suunnittelin eli että ottaisin kaikki tammat itselleni ja muut ruunat saisivat olla keskenään. Huomasin nimittäin, että äijäporukassa on oikein mukavaa varsinkin silloin, jos ja kun ämmät kenkkuilevat. Minulla on jätkissä pari kivaa kaveria, joiden kanssa joskus painitaan ja keulitaan ja toisinaan vaan hengaillaan ja pohditaan syntyjä syviä.
Laumassa on aika vakiintunut järjestys ja minä olen nykyään tosi ylhäällä arvoasteikossa - ainakin silloin kun olen pomotamman tai kakkostamman kanssa. Silloin kukaan ei mahda minulle mitään! Varsinkin kun meidän pomoruuna muutti epämääräiseksi ajaksi laihdutuspihattoon (niillä ei ole siellä heinää koko ajan, voi raukkoja!) niin minä pääsen käyttämään auktoriteettiani.
Toisaalta minulla on kyllä nykyään niin hyvä ja levollinen olo, etten viitsi nipottaa turhista kellekään. Tammoja ei tarvitse vahtia kun ne rakastavat minua kuitenkin. Yleensä minä pääsen aina heti syömään kun heinähäkit täytetään kun menen pomotamman ja kakkosen väliin. Siitä minua ei pysty kukaan häätämään pois paitsi rouvat itse. Onneksi olen hyvää ruokaseuraa ja ne leidit on mielellään minun kanssa.
Viime aikoina jos matte on tullut hakemaan minua kesken syömisen (minulla on melkein aina syönti kesken) ja kun minä teeskentelen, etten näe enkä kuule ollenkaan mattea, niin tammat ajavat minut pois välistään ja käskevät mennä maten luo kun se on yleensä minun takia tullut. Tästä olen pikkuisen katkera. Mattea tämäkin jostain syystä huvittaa. Unohdan kyllä pahan mieleni heti kun matte rapsuttaa korvan takaa. Se vasta tekee gutaa.
Minun laumaelämä ei ole mennyt täysin niin kuin suunnittelin eli että ottaisin kaikki tammat itselleni ja muut ruunat saisivat olla keskenään. Huomasin nimittäin, että äijäporukassa on oikein mukavaa varsinkin silloin, jos ja kun ämmät kenkkuilevat. Minulla on jätkissä pari kivaa kaveria, joiden kanssa joskus painitaan ja keulitaan ja toisinaan vaan hengaillaan ja pohditaan syntyjä syviä.
Laumassa on aika vakiintunut järjestys ja minä olen nykyään tosi ylhäällä arvoasteikossa - ainakin silloin kun olen pomotamman tai kakkostamman kanssa. Silloin kukaan ei mahda minulle mitään! Varsinkin kun meidän pomoruuna muutti epämääräiseksi ajaksi laihdutuspihattoon (niillä ei ole siellä heinää koko ajan, voi raukkoja!) niin minä pääsen käyttämään auktoriteettiani.
Toisaalta minulla on kyllä nykyään niin hyvä ja levollinen olo, etten viitsi nipottaa turhista kellekään. Tammoja ei tarvitse vahtia kun ne rakastavat minua kuitenkin. Yleensä minä pääsen aina heti syömään kun heinähäkit täytetään kun menen pomotamman ja kakkosen väliin. Siitä minua ei pysty kukaan häätämään pois paitsi rouvat itse. Onneksi olen hyvää ruokaseuraa ja ne leidit on mielellään minun kanssa.
Viime aikoina jos matte on tullut hakemaan minua kesken syömisen (minulla on melkein aina syönti kesken) ja kun minä teeskentelen, etten näe enkä kuule ollenkaan mattea, niin tammat ajavat minut pois välistään ja käskevät mennä maten luo kun se on yleensä minun takia tullut. Tästä olen pikkuisen katkera. Mattea tämäkin jostain syystä huvittaa. Unohdan kyllä pahan mieleni heti kun matte rapsuttaa korvan takaa. Se vasta tekee gutaa.
sunnuntaina, maaliskuuta 20, 2011
Heippa kaikille! Tulin vain pikaisesti kertomaan, että olen joka päivä su-ti syönyt 100% päivittäisestä kaura-annoksestani automaatista eli olen tullut hyvin sinuiksi uuden tekniikan kanssa.
Ruunan automatisoitu elämä
Minun elämään on tullut yksi automaatti lisää. Minä juon uimurikupista, matte toimii minun rapsutusautomaattina ja nyt minun väkirehutkin antaa automaatti.
Minä olen saanut pannan kaulaan ihan kuin olisin joku koira! Pannassa on muistissa minun henkilökohtainen ruokalista, jonka ruokinta-automaatti tunnistaa ja antaa minulle silloin tällöin kourallisen verran kauraa.
Se ruokinta-automaatti on minun uusi lempihengailupaikkani ja sitkeästi jään sinne sisään ja otan vaikka pienet torkut, jos tyhmä tietokone ei annostele minulle sillä kertaa ollenkaan kauraa. Joskus automaatille on oikein jonoa kun koko meidän lauma päättää yhdellä kertaa mennä kokeilemaan, onko automaatti jakelussaan sillä hetkellä suosiollinen.
Matte laittoi tähän linkin, josta pääsee katsomaan, millainen se meidän uusi automaatti suunnilleen on.
Ruunan automatisoitu elämä
Minun elämään on tullut yksi automaatti lisää. Minä juon uimurikupista, matte toimii minun rapsutusautomaattina ja nyt minun väkirehutkin antaa automaatti.
Minä olen saanut pannan kaulaan ihan kuin olisin joku koira! Pannassa on muistissa minun henkilökohtainen ruokalista, jonka ruokinta-automaatti tunnistaa ja antaa minulle silloin tällöin kourallisen verran kauraa.
Se ruokinta-automaatti on minun uusi lempihengailupaikkani ja sitkeästi jään sinne sisään ja otan vaikka pienet torkut, jos tyhmä tietokone ei annostele minulle sillä kertaa ollenkaan kauraa. Joskus automaatille on oikein jonoa kun koko meidän lauma päättää yhdellä kertaa mennä kokeilemaan, onko automaatti jakelussaan sillä hetkellä suosiollinen.
Matte laittoi tähän linkin, josta pääsee katsomaan, millainen se meidän uusi automaatti suunnilleen on.
tiistaina, maaliskuuta 08, 2011
Irtotyöskentelyä
Minä olen nyt jostain syystä joutunut liikkumaan paljon yhden suomentamman kanssa samaan aikaan. Joskus on käynyt jopa niin, että matte ratsastaa sillä tammalla ja minulla on toinen kuski. Välillä olen nähnyt, kuinka matte menee ensin töihin sen tamman kanssa ja vasta sitten minun. Silloin minä olen yrittänyt olla oikein superkiltti ja kuuliainen, ettei matte vaan vaihda minua kokonaan siihen tammaan.
Joskus me ollaan oltu maastossa niin, että matte on minun selässä ja tamma tulee narussa meidän perässä. Silloin minä pääsen käskemään sitä tammaa kun ei se saa tulla meidän ohi vaan sen pitää pysyä perässä. Aika hidas se tamma on kyllä: minä laukkaan ratsastajan kanssakin kovempaa kuin se tamma ilman mitään taakkaa. Kylmäveriset eivät nyt vaan ole kovin nopeita. (Matte käskee sanoa, ettei me laukkuuteta tammaa sen äärirajoilla vaan mennään suhteellisen rauhassa silloin kun se tamma on matella käsihevosena.)
Eilen matte otti minut ja sen tamman pitkiin naruihin ja me mentiin maneesiin. Siellä matte päästi meidät irti ja meidän piti kulkea niin kuin se määrää. Me siis mentiin maten ympärillä peräkkäin ja vaihdeltiin tempoa ja tahtia ja välillä suuntaa ja kun me oltiin oikein hyviä niin saatiin mennä maten luo kiiteltäviksi. Meille tuli tamman kanssa pientä kisaakin siitä, kumpi on kuuliaisempi ja kumpaa matte kehuu enemmän.
Matte oli kuulemma vähän varautunut siihen, että me oltaisiin ensin tamman kanssa spurttailtu keskenämme ja maltettu keskittyä töihin vasta sitten. Matte olisi kyllä antanut meidän aluksi juosta, muttei me haluttu vaan odotettiin vaan käskyjä kun oltiin niin työorientoituneita.
Se tamma ei osannut irtona oikein hyvin etu- ja takaosakäännöksiä, mutta matte kertoi, ettei se ole vielä paljon harjoitellut niitä eikä voi millään osata yhtä hyvin kuin minä, joka olen treenannut vuosia.
Minä olen nyt jostain syystä joutunut liikkumaan paljon yhden suomentamman kanssa samaan aikaan. Joskus on käynyt jopa niin, että matte ratsastaa sillä tammalla ja minulla on toinen kuski. Välillä olen nähnyt, kuinka matte menee ensin töihin sen tamman kanssa ja vasta sitten minun. Silloin minä olen yrittänyt olla oikein superkiltti ja kuuliainen, ettei matte vaan vaihda minua kokonaan siihen tammaan.
Joskus me ollaan oltu maastossa niin, että matte on minun selässä ja tamma tulee narussa meidän perässä. Silloin minä pääsen käskemään sitä tammaa kun ei se saa tulla meidän ohi vaan sen pitää pysyä perässä. Aika hidas se tamma on kyllä: minä laukkaan ratsastajan kanssakin kovempaa kuin se tamma ilman mitään taakkaa. Kylmäveriset eivät nyt vaan ole kovin nopeita. (Matte käskee sanoa, ettei me laukkuuteta tammaa sen äärirajoilla vaan mennään suhteellisen rauhassa silloin kun se tamma on matella käsihevosena.)
Eilen matte otti minut ja sen tamman pitkiin naruihin ja me mentiin maneesiin. Siellä matte päästi meidät irti ja meidän piti kulkea niin kuin se määrää. Me siis mentiin maten ympärillä peräkkäin ja vaihdeltiin tempoa ja tahtia ja välillä suuntaa ja kun me oltiin oikein hyviä niin saatiin mennä maten luo kiiteltäviksi. Meille tuli tamman kanssa pientä kisaakin siitä, kumpi on kuuliaisempi ja kumpaa matte kehuu enemmän.
Matte oli kuulemma vähän varautunut siihen, että me oltaisiin ensin tamman kanssa spurttailtu keskenämme ja maltettu keskittyä töihin vasta sitten. Matte olisi kyllä antanut meidän aluksi juosta, muttei me haluttu vaan odotettiin vaan käskyjä kun oltiin niin työorientoituneita.
Se tamma ei osannut irtona oikein hyvin etu- ja takaosakäännöksiä, mutta matte kertoi, ettei se ole vielä paljon harjoitellut niitä eikä voi millään osata yhtä hyvin kuin minä, joka olen treenannut vuosia.
sunnuntaina, helmikuuta 27, 2011
Palautus
Minulla täytyy olla kanava julkituoda ajatuksiani, joten matte palautti blogin. Leiska tässä on kuulemma vaihdettu. Nyt meillä on tällainen valmis blogipohja, kun mattea kyllästytti se vanha leiska, jonka kuvassa minä olen kolmen vanha.
Vuoden vaihteessa täytin sentään jo kahdeksan, eli olen jo varsin aikuinen, vaikka hitaasti kypsyvää rotua olenkin.
Minä olen nauttinut talvesta kovasti. Olen loppukesästä lähtien asunut pihatossa ja saanut liikkua vapaasti ympäri vuorokauden. Tänä talvena sain pitää turkkini eikä loimea ole tarvinnut pitää kuin kuivumisen ajan jos olen ollut hikinen tehtyäni töitä. Yölämpötilat ovat olleet jopa -35, mutta curlyn turkki on erinomainen pukine pakkasella. Lisäksi meillä on koko ajan heinää, joten kylmä ei pääse iskemään.
Kyllä minä olenkin syönyt: kovimmilla pakkasilla varmaan yli 20kg heinää vuorokaudessa. Mitään lisärehua en ole saanut, vaikka vielä syksyllä sain ihan vähän kauraa. Meillä on niin hyvä heinä, että se kuulemma riittää minulle, joka olen ollut lähinnä oloneuvoksena talven. On me maastoiltu ja minä olen ollut vähän tienaamassakin opetustehtävissä, mutta matte on ollut raihnaanpuoleinen, joten töistä ei kuulemma voi juuri puhua.
Kuten jo syksyllä arvelin, minulla on nyt joukko tammoja, jotka fanittavat meikäläistä. Nyt kun kevät on jo ihan nurkan takana, tammojen kiinnostus lisääntyy, ja muidenkin laumojen tammat tahtoisivat olla minun seurassa. Tänään meiltä lähti pois oripoika - se nyt oli ihan lälläri ja ihan penska, vasta neljän vanha - ja minä olen taas tallin maskuliinisin ilmestys.
Minulla täytyy olla kanava julkituoda ajatuksiani, joten matte palautti blogin. Leiska tässä on kuulemma vaihdettu. Nyt meillä on tällainen valmis blogipohja, kun mattea kyllästytti se vanha leiska, jonka kuvassa minä olen kolmen vanha.
Vuoden vaihteessa täytin sentään jo kahdeksan, eli olen jo varsin aikuinen, vaikka hitaasti kypsyvää rotua olenkin.
Minä olen nauttinut talvesta kovasti. Olen loppukesästä lähtien asunut pihatossa ja saanut liikkua vapaasti ympäri vuorokauden. Tänä talvena sain pitää turkkini eikä loimea ole tarvinnut pitää kuin kuivumisen ajan jos olen ollut hikinen tehtyäni töitä. Yölämpötilat ovat olleet jopa -35, mutta curlyn turkki on erinomainen pukine pakkasella. Lisäksi meillä on koko ajan heinää, joten kylmä ei pääse iskemään.
Kyllä minä olenkin syönyt: kovimmilla pakkasilla varmaan yli 20kg heinää vuorokaudessa. Mitään lisärehua en ole saanut, vaikka vielä syksyllä sain ihan vähän kauraa. Meillä on niin hyvä heinä, että se kuulemma riittää minulle, joka olen ollut lähinnä oloneuvoksena talven. On me maastoiltu ja minä olen ollut vähän tienaamassakin opetustehtävissä, mutta matte on ollut raihnaanpuoleinen, joten töistä ei kuulemma voi juuri puhua.
Kuten jo syksyllä arvelin, minulla on nyt joukko tammoja, jotka fanittavat meikäläistä. Nyt kun kevät on jo ihan nurkan takana, tammojen kiinnostus lisääntyy, ja muidenkin laumojen tammat tahtoisivat olla minun seurassa. Tänään meiltä lähti pois oripoika - se nyt oli ihan lälläri ja ihan penska, vasta neljän vanha - ja minä olen taas tallin maskuliinisin ilmestys.
keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010
Ruuna uudessa laumassa
Tänään se tapahtui! Minun ei enää tarvinnut olla yksiössä vaan pääsin muiden joukkoon! Matte harmitteli sitä, että se unohti kameran, eikä saisi kuvia minun ja uuden lauman vauhdikkaasta kohtaamisesta. Aika pian se sitten harmitteli sitä, ettei meidän tapaamisessa ollut mitään dramatiikkaa. Eli ei sillä kameralla olisi tehnyt mitään.
Ensin minä tutkin rauhallisessa käynnissä koko tarhan ja talvilaitumen. Pari tammaa näytti minulle vähän takasiaan kun tulin muka liian lähelle, mutta ne olivat juuri ne samat tammat, jotka ovat norkoilleet meikäläisen yksiön reunalla innokkaina jo monta päivää. Naiset!
Kaikki kävivät vuorotellen nuuskimassa minua ja moni nuolaisikin kun meikäläisen hieno kihara turkki ihastuttaa muita hevosia. Muutamalle nuorelle ruunalle näytin vähän kaapin paikkaa ja siitä innostuneena me kaikki juoksenneltiin vähän. Aika pian me kuitenkin rauhoituttiin ja ruvettiin syömään koko sakki.
Maten mielestä minä näytin tyytyväiseltä uudessa laumassani. Kyllä minä olenkin. Aion nimittäin koota porukan tammat itselleni enkä päästä muita jätkiä edes haistelemaan niitä.
Tänään se tapahtui! Minun ei enää tarvinnut olla yksiössä vaan pääsin muiden joukkoon! Matte harmitteli sitä, että se unohti kameran, eikä saisi kuvia minun ja uuden lauman vauhdikkaasta kohtaamisesta. Aika pian se sitten harmitteli sitä, ettei meidän tapaamisessa ollut mitään dramatiikkaa. Eli ei sillä kameralla olisi tehnyt mitään.
Ensin minä tutkin rauhallisessa käynnissä koko tarhan ja talvilaitumen. Pari tammaa näytti minulle vähän takasiaan kun tulin muka liian lähelle, mutta ne olivat juuri ne samat tammat, jotka ovat norkoilleet meikäläisen yksiön reunalla innokkaina jo monta päivää. Naiset!
Kaikki kävivät vuorotellen nuuskimassa minua ja moni nuolaisikin kun meikäläisen hieno kihara turkki ihastuttaa muita hevosia. Muutamalle nuorelle ruunalle näytin vähän kaapin paikkaa ja siitä innostuneena me kaikki juoksenneltiin vähän. Aika pian me kuitenkin rauhoituttiin ja ruvettiin syömään koko sakki.
Maten mielestä minä näytin tyytyväiseltä uudessa laumassani. Kyllä minä olenkin. Aion nimittäin koota porukan tammat itselleni enkä päästä muita jätkiä edes haistelemaan niitä.
tiistaina, joulukuuta 07, 2010
Ruuna yksiössä vaan ei yksin
Meitsi asuu tällä hetkellä yksiössä, joka on rakennettu ison tarhan ja pihaton sisään. Järjestely on lyhytaikainen eli totuttelen tässä uusiin kavereihin ja ne minuun ja kohta pääsen osaksi isoa laumaa.
Jouduin lähtemään minun aiemmasta porukasta kun minulla oli perustavaa laatua olevia erimielisyyksiä yhden jätkän kanssa. Se kaveri tuli aina päälle kuin yleinen syyttäjä - ja ilman mitään syytä. Minä olen tottunut olemaan normaalien lajitovereiden kanssa ja epälooginen käytös - tuli se sitten ihmisten tai toisten hevosten taholta - hämmentää minua. Minun mieli meni matalaksi puhumattakaan ruhjeista ja hampaanjäljistä, jotka kivistivät.
Se tyyppi oli tosi outo: välillä se tahtoi leikkiä ja välillä se hyökkäsi puremaan ja repimään minua. Matte ja western-ope ja muutkin kehottivat minua laittamaan kampoihin, mutta minä olen rauhaa rakastava tyyppi, enkä mielelläni rökitä pienempiäni. Minua kiusannut ruuna on minua paljon pienempi ja se on kuulemma joku poni. Kerrassaan häijy tyyppi!
Minun uudessa laumassa on sekä ruunia että tammoja, edellinen lauma oli pelkkä äijäporukka. Ensin minun oli vähän ikävä bestistäni suomenhevosruunaa, mutta kun tammat käyvät kilvan osoittamassa minulle huomiota, alan olla jo ihan innoissani tästä muutosta. Olen erityisen ihastunut muutamaan kivaan isoon tyttöön: toinen on suomenhevonen ja toisessa on virolaista verta.
Meitsi asuu tällä hetkellä yksiössä, joka on rakennettu ison tarhan ja pihaton sisään. Järjestely on lyhytaikainen eli totuttelen tässä uusiin kavereihin ja ne minuun ja kohta pääsen osaksi isoa laumaa.
Jouduin lähtemään minun aiemmasta porukasta kun minulla oli perustavaa laatua olevia erimielisyyksiä yhden jätkän kanssa. Se kaveri tuli aina päälle kuin yleinen syyttäjä - ja ilman mitään syytä. Minä olen tottunut olemaan normaalien lajitovereiden kanssa ja epälooginen käytös - tuli se sitten ihmisten tai toisten hevosten taholta - hämmentää minua. Minun mieli meni matalaksi puhumattakaan ruhjeista ja hampaanjäljistä, jotka kivistivät.
Se tyyppi oli tosi outo: välillä se tahtoi leikkiä ja välillä se hyökkäsi puremaan ja repimään minua. Matte ja western-ope ja muutkin kehottivat minua laittamaan kampoihin, mutta minä olen rauhaa rakastava tyyppi, enkä mielelläni rökitä pienempiäni. Minua kiusannut ruuna on minua paljon pienempi ja se on kuulemma joku poni. Kerrassaan häijy tyyppi!
Minun uudessa laumassa on sekä ruunia että tammoja, edellinen lauma oli pelkkä äijäporukka. Ensin minun oli vähän ikävä bestistäni suomenhevosruunaa, mutta kun tammat käyvät kilvan osoittamassa minulle huomiota, alan olla jo ihan innoissani tästä muutosta. Olen erityisen ihastunut muutamaan kivaan isoon tyttöön: toinen on suomenhevonen ja toisessa on virolaista verta.
sunnuntaina, marraskuuta 14, 2010
Iskuja ja takaiskuja
Nyt iski uskonpuute. Olen yrittänyt aktiivisesti kehittää ratsastus- ja muuta hevososamistani tässä viimeisen kymmenen vuoden ajan. Sitä ennen olin muutaman vuoden hevosen selässä lähinnä matkustaja, jota ennen puolestaan vietin vuosikymmenen ratsastuskouluilla vakitunneilla puurtamassa ja oppimassa (osin huonoja ynnä vääriä) ratsastus- ja hevosenkäsittelytaitoja.
Kehitystä on toki tapahtunut runsaastikin, mutta nyt kun alkaa olla aika hienosäätää, eikä itselleni enää riitä suunnilleen oikein-suoritus eikä hevosen keskeneräisyyteenkään voi vedota, on todellisuus karu. Minulla on huono kunto, tasapainossani on paljon parantamisen varaa ja hevoseni olen päästänyt aivan liian helpolla ja se on taantunut tädin halipullaksi.
On vähän hemmetin hankalaa keskittyä ratsastamiseen, hevoseen, omaan hengitykseensä ja kulloinkin vaadittavaan minimaalisen pieneen painon tai asennon muutokseen, jotta suoritus menisi ns. nappiin. Ratkeilen raivosta, kun päätän tehdä tietyssä kohtaa esim. siirtymisen ja hevonen tekee sen jo ennen kuin minä. Vika ei ole hevosessa vaan siinä, että ajatukseni saa kropassani aikaan toimintaa, johon hevoseni välittömästi reagoi.
Herkkä hevonen on mahtava, mut ah! niin haastava ratsastettava. Oma keskittymiseni tuntuu olevan kultakalan luokkaa ja hiljattain aloittamani ratsastajan pilates paljasti karun totuuden toispuoleisuudestani. Kroppani oikea puoli on lähestulkoon tunnoton ja syviä lihaksia on vaikea saada toimimaan mielen kanssa yhteistyössä.
Tappiomieliala ei auta yhtään. Kun on ratsailla varma, ettei joku asia kerta kaikkiaan onnistu, niin eihän se onnistu; kroppa kun viestittää hevoselle, ettei ole tarpeen tehdä kun ratsastaja ei usko itseensä. Psyykkinen valmennus ja luottamus omaan osaamiseensa on iso osa urheilusuoritusta - myös ratsastuksessa.
Vinkunaa ratsastuksen vaikeudesta ja koko lajin älyttömyydestä lienee luvassa vielä paljonkin kun täti tulevalla viikolla CR-tunnit aloittaa.
Peace (of cake?)
Nyt iski uskonpuute. Olen yrittänyt aktiivisesti kehittää ratsastus- ja muuta hevososamistani tässä viimeisen kymmenen vuoden ajan. Sitä ennen olin muutaman vuoden hevosen selässä lähinnä matkustaja, jota ennen puolestaan vietin vuosikymmenen ratsastuskouluilla vakitunneilla puurtamassa ja oppimassa (osin huonoja ynnä vääriä) ratsastus- ja hevosenkäsittelytaitoja.
Kehitystä on toki tapahtunut runsaastikin, mutta nyt kun alkaa olla aika hienosäätää, eikä itselleni enää riitä suunnilleen oikein-suoritus eikä hevosen keskeneräisyyteenkään voi vedota, on todellisuus karu. Minulla on huono kunto, tasapainossani on paljon parantamisen varaa ja hevoseni olen päästänyt aivan liian helpolla ja se on taantunut tädin halipullaksi.
On vähän hemmetin hankalaa keskittyä ratsastamiseen, hevoseen, omaan hengitykseensä ja kulloinkin vaadittavaan minimaalisen pieneen painon tai asennon muutokseen, jotta suoritus menisi ns. nappiin. Ratkeilen raivosta, kun päätän tehdä tietyssä kohtaa esim. siirtymisen ja hevonen tekee sen jo ennen kuin minä. Vika ei ole hevosessa vaan siinä, että ajatukseni saa kropassani aikaan toimintaa, johon hevoseni välittömästi reagoi.
Herkkä hevonen on mahtava, mut ah! niin haastava ratsastettava. Oma keskittymiseni tuntuu olevan kultakalan luokkaa ja hiljattain aloittamani ratsastajan pilates paljasti karun totuuden toispuoleisuudestani. Kroppani oikea puoli on lähestulkoon tunnoton ja syviä lihaksia on vaikea saada toimimaan mielen kanssa yhteistyössä.
Tappiomieliala ei auta yhtään. Kun on ratsailla varma, ettei joku asia kerta kaikkiaan onnistu, niin eihän se onnistu; kroppa kun viestittää hevoselle, ettei ole tarpeen tehdä kun ratsastaja ei usko itseensä. Psyykkinen valmennus ja luottamus omaan osaamiseensa on iso osa urheilusuoritusta - myös ratsastuksessa.
Vinkunaa ratsastuksen vaikeudesta ja koko lajin älyttömyydestä lienee luvassa vielä paljonkin kun täti tulevalla viikolla CR-tunnit aloittaa.
Peace (of cake?)
torstaina, lokakuuta 21, 2010
Töissä taas
Minulla on uusi sukkisratsastaja ja uusi sukkisratsastuksen opettaja. Uusi ope on uuden kämppäni henkilökuntaa, ratsastaja taas minulle entuudestaan ihan tuntematon tyyppi. Me tullaan kyllä ihan hyvin juttuun, mutten vielä osaa varmasti tulkita, mitä uusi täti siellä selässä oikein haluaa.
Meidän hevosten näkökulmasta jokainen ratsastaja on ihan erilainen kuin kukaan muu. Minulla ei ole ollut kovin montaa sukkisratsastajaa, joten etenkin siinä lajissa olen uuden ihmisen kanssa aika hämilläni aluksi. (Sukkisratsastajissa on usein se vika, että ne jäävät kädellä tai pohkeella kiinni, eivätkä kerro selkeästi, milloin teen oikein. Uusi täti kertoikin ihmeissään matelle, kuinka minä tein ihan täydellisiä avo- ja sulkuväistöjä kun täti vain muisti kehua minua kun tein niin kuin piti. Aika hölmöä unohtaa kehua; miten minä muka voisin tietää, mikä on oikein, jos en saa selkeää palautetta!)
Maten kanssa ollaan viime aikoina treenattu pleasurea. Matte tykkää, että minun jogi alkaa olla jo oikein hyvä, mutta lopessa on kuulemma vielä hiomista. Matte saa kyllä syyttää itseään laukkaongelmista: se unohtaa monesti hengittää ja istuu liikettä vastaan enkä minä pysty kokoamaan itseäni kunnolla saati hidastamaan kun maten istunta ja hengitys estävät sen. Meille tulee onneksi ope ensi viikolla. Jospa se osaisi neuvoa mattea tuossa hengitysasiassa ja matte edistyisi eikä olisi niin hankala selässä.
Pleasuren vastapainoksi on tehty mm. laukka-rollback*-laukkatreenejä, hypätty esteitä ja maastoiltu paljon. Uudessa kodissani on sekä kenttä että maneesi. Kentällä on melkein aina jonkin sortin esterata pystyssä kun meillä asuu paljon estehevosia ja niitä käy myös valmennuksessa. Minusta on oikein kiva hypätä ja eilenkin olisin mieluummin hypännyt kuin sukkistellut.
Uusi ope ja uusi ratsastajatäti ovat luonnollisesti otettuja osaamisestani ja opettajantaidoistani. Minä olen kuulemma paras mahdollinen opetushevonen kun annan hyvin selkeää palautetta, mikäli ratsastaja ei anna oikeita apuja, ole tasapainossa tai keskity ratsastamiseen.
*Rollback on oikeastaan spin laukassa
Minulla on uusi sukkisratsastaja ja uusi sukkisratsastuksen opettaja. Uusi ope on uuden kämppäni henkilökuntaa, ratsastaja taas minulle entuudestaan ihan tuntematon tyyppi. Me tullaan kyllä ihan hyvin juttuun, mutten vielä osaa varmasti tulkita, mitä uusi täti siellä selässä oikein haluaa.
Meidän hevosten näkökulmasta jokainen ratsastaja on ihan erilainen kuin kukaan muu. Minulla ei ole ollut kovin montaa sukkisratsastajaa, joten etenkin siinä lajissa olen uuden ihmisen kanssa aika hämilläni aluksi. (Sukkisratsastajissa on usein se vika, että ne jäävät kädellä tai pohkeella kiinni, eivätkä kerro selkeästi, milloin teen oikein. Uusi täti kertoikin ihmeissään matelle, kuinka minä tein ihan täydellisiä avo- ja sulkuväistöjä kun täti vain muisti kehua minua kun tein niin kuin piti. Aika hölmöä unohtaa kehua; miten minä muka voisin tietää, mikä on oikein, jos en saa selkeää palautetta!)
Maten kanssa ollaan viime aikoina treenattu pleasurea. Matte tykkää, että minun jogi alkaa olla jo oikein hyvä, mutta lopessa on kuulemma vielä hiomista. Matte saa kyllä syyttää itseään laukkaongelmista: se unohtaa monesti hengittää ja istuu liikettä vastaan enkä minä pysty kokoamaan itseäni kunnolla saati hidastamaan kun maten istunta ja hengitys estävät sen. Meille tulee onneksi ope ensi viikolla. Jospa se osaisi neuvoa mattea tuossa hengitysasiassa ja matte edistyisi eikä olisi niin hankala selässä.
Pleasuren vastapainoksi on tehty mm. laukka-rollback*-laukkatreenejä, hypätty esteitä ja maastoiltu paljon. Uudessa kodissani on sekä kenttä että maneesi. Kentällä on melkein aina jonkin sortin esterata pystyssä kun meillä asuu paljon estehevosia ja niitä käy myös valmennuksessa. Minusta on oikein kiva hypätä ja eilenkin olisin mieluummin hypännyt kuin sukkistellut.
Uusi ope ja uusi ratsastajatäti ovat luonnollisesti otettuja osaamisestani ja opettajantaidoistani. Minä olen kuulemma paras mahdollinen opetushevonen kun annan hyvin selkeää palautetta, mikäli ratsastaja ei anna oikeita apuja, ole tasapainossa tai keskity ratsastamiseen.
*Rollback on oikeastaan spin laukassa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)