Keskikoinen ja keskipainoinen hevonen kertoo elämästään keskinkertaisella omistajalla
maanantaina, kesäkuuta 30, 2008
Aamulla pitää
pää ja paita napittaa
Ei tule kylmä
silmät napeilla tapittaa
Tää taitaa olla testi
mut heitettiin ulos
Mua hoidetaan avoimesti
ja tässä on tulos
Mä oon muukalainen
vieraalla maalla
Mä oon hullu vapaalla
Lapinlahden Linnut: Hullu vapaalla
Ja mä sanon mun eläimet: Koira, koira, hevonen, nelivarvaskilpikonna ja PAARMA.
keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008
Tallihiirten poikaset ovat näemmä kuoriutuneet ja lähteneet pesästä. Joka paikka on täynnä jumalattoman sööttejä hiiripikkuisia ja sitä itteään eli jyrsijän paskaa. Tallikoirilla on helpot ajat kun pikkuhiiret eivät vielä osaa varoa niitä. Teurastus on käynnissä ja uhreja lojuu pitkin poikin tallin käytäviä. Omin käsin en raaski pikkuhiiriä tappaa mutta koirille kyllä osoitan ne ja myrkyt levitän ilman mitään omantunnontuskia.
Hiiret, myyrät ja joskus rotatkin ovat talleilla ja muissa isommissa eläinyksiköissä välttämätön paha. Kunnollinen tallikissa tai -koira on painonsa arvoinen kullassa. Lisäksi kannattaa myrkyttää kunnolla muutaman kerran vuodessa eri myrkkyjä vaihdellen. Pikkujyrsijät tulevat hämmästyttävän nopeasti resistenteiksi* yhdelle myrkkylaadulle eikä niiden populaation kurissapito onnistu myrkkyä vaihtamatta.
Kevään hupijuttu oli kun löysin yhdestä myrkkylaatikosta myyränpesän. Siellä oli emo hoivannut poikasiaan ja saatellut ne maailmalle. Ruokaakin sai kätevästi ihan vierestä, ei tarvinnut laatikosta poistua. Tällä hetkellä pikkutallissa vipeltänee edelleen jokunen tietylle myrkylle vastustuskykyinen myyräyksilö.
Uudessa kodissani vallitsi pitkän aikaa melkoinen hiiriongelma. Maaseudulla omakotitaloissa on aina talvisin jonkin verran hiiriä mutta nämä olivat saaneet talon edellisten asukkaiden aikana mellastaa ja lisääntyä vapaasti (olivat kuulemma tyhjentäneet kymmenen kilon koiranruokasäkin alta viikossa!).
Ensimmäinen toimenpide muuton jälkeen olikin virittää hiirenloukut. Noin puolentoista kuukauden ajan keskimääräinen hiirisaalis vuorokaudessa loukuissa oli neljä kappaletta. Loukut napsahtelivat yötä päivää ja vainajia kertyi. Lisäksi vintillä oli huolella ja rakkaudella viritetyt myrkkylaatikot. Kaikki elintarvikkeet säilytin ja säilytän hiirenpitävissä purkeissa. Silti taistelu hiiriä vastaan kesti sen puolitoista kuukautta ja välillä iski uskonpuute kun tuntui, etteivät nämä lopu ikinä.
Huhtikuun lopulla taistelussa eloonjääneet metsähiiret muuttivat pois ja sen jälkeen saalis oli pelkkiä kotihiiriä. Lopulta loukut kävivät enää harvakseltaan eikä komeroihin ilmestynyt uusia papanoita ja pissaläikkiä. Taistelu oli voitettu!
Sota alkanee uudelleen muutamien kuukausien kuluttua kun syyskylmät ja ravinnonpuute ajavat metsähiiret asuntoihin. Kotihiiripopulaationi on toivoakseni kuollut sukupuuttoon tai ainakin muuttanut naapuriin.
*Omiin kokemuksiin perustuvaa päättelyä, tälle ei liene tieteellisiä perusteita.
keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008
Helevetin kuutisentoista. Tuli niin hiano alku juhannukselle että. Koirajuniori (ikä viisi ja puoli vuotta) söi kauppareissun aikana kämpillä yli 20kpl vahvoja koirien maksanmakuisia särkylääkkeitä jotka oli varattu mahdollisen käärmeenpureman ensiavuksi mökkilomalle. Tietenkään niin suurta määrää kipulääkettä ei saa syöttää edes kahdelle koiralle koko neljän päivän aikana vaikka olisivat kuinka kivuissaan. Minä nyt kumminkin varaudun kaikkeen ja otin mukaan ison satsin tabuja.
Koiraperkele oli avannut siististi kassin vetoketjun, ottanut esiin särkylääkepussin ja vetänyt koko satsin mätiin maksoihinsa. Oksentamaan tuota ties monennenko polven katukoiraa ei saa kotikonstein millään. Se, minkä koira on syönyt, myös pysyy sen vatsassa.
Mies on tällä hetkellä hakemassa parafiiniöljyä ja leseitä, jotta koko särkylääkesatsi ei pääsisi imeytymään koiran elimistöön. Parafiiniöljyn antaminen koiralle on vihoviimeistä. Tai ei niinkään itse antaminen vaan jälkiseuraamukset. Öljy näetsen valuu hissukseen koiran läpi noin kolmessa vuorokaudessa jonka aikana koiraa ei voi pitää kalustetuissa huoneissa. Sitä öljyä nimittäin puskee ulos koko ajan, ulosteensekaisena tiätty.
Piti taas tämäkin kokea.
sunnuntaina, kesäkuuta 15, 2008
Heijaa kun lensi Sukkistäti komeasti ratsailta tänään! Minä en tehnyt kuin yhden mutta ihan tosi ison pukin ja ratsastaja oli maassa rähmällään. Ei minun ollut tarkoitus tätiä pudottaa mutta kun minua puri paarma arkaan paikkaan ja se sattui! Jäin sitten ihan viereen kiltisti syömään ruohoa kunnes täti kömpi ylös ja takaisin selkään.
Kun tultiin tädin kanssa takaisin tallille niin matte syynäsi minut yltä ja päältä ja ratsasti vähän ja ihmetteli tädin kanssa että miksi minä pukitin. Täti epäili jo siellä maastossa käärmeenpuremaa mutta ei minua turvota mistään enkä ole yhtään kipeä. Täti kertoi matelle, että ensin minä kävelin ihan rauhassa ja sitten vaan ihan yllättäen heitin pepun kohti taivasta. Matte sitten arveli, että minua varmaan vain puri paarma kun olen niiden suhteen aika herkkis.
Eilen meillä meni kyllä hurjan hyvin Sukkistädin kanssa. Minä tein varsinkin tosi hienoja laukannostoja ja ihan oikein paitsi kerran ja silloinkin se oli tädin vika eikä minun yhtään.
Matte suree kun minun harja lähtee tänäkin vuonna pois. Minun korkkiruuvikiharat irtoavat jos niistä ottaa vähänkin kiinni. Häntäjouhet olen jo melkein kaikki rapsuttanut itse irti hampaillani. Minä olen nimittäin hirmu notkea eikä minun ole yhtään vaikeata yltää rapsuttamaan häntääni.
Oho, matte kertoi juuri, että Sukkistädillä meni siinä töyssyssä kylkiluita poikki eikä se tule ratsastamaan varmaan kahteen viikkoon. Matte on lähdössä juhannukseksi pois ja kysyi, että onko nyt kivaa kun joudun olemaan monta päivää ilman mitään tekemistä. No ei ole yhtään kivaa! Aikahan siinä tulee pitkäksi kun en kumminkaan laitumellakaan saa kunnolla olla. En minä yhtään tarkoittanut tätiä satuttaa mutta kun se paarma puri niin perhanasti.
keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2008
Minua sitten sieppaa kunnioituksen puute jota laumani joskus osoittaa. Muut pysyvät kyllä kohtalaisen hyvin kurissa ja nuhteessa mutta Johtajatamma ei anna minun olla yksin pomona vaan potkii ja puree ja uhoaa perin epänaiselliseen tyyliin. Minä en anna sen uhkailla vaan potkin takaisin - tosin vasta turvallisen kaukaa etten vain osu. Siitä se tosiaan suuttuisi ja minä saisin ympäri korvia niin että soi!
Muut eli Paksu Tamma, Riekkuva Ruuna ja Vanha Ruuna antavat minun määrätä vaikka joskus joudun komentamaan Riekkuvaa Ruunaa vähän enemmän. Kurinpito on normaalia hankalampaa kun nuo muut ovat aina laitumella yhdessä ja minä pääsen sekaan vain muutamaksi tunniksi kun matte on huolissaan minun kavioista ja siitä jostain kaviokuumeesta.
Johtajatamma on kisaquarter ja kova luu. Se ei anna minulle yhtään periksi ja pitää kaikki muutkin kurissa ja nuhteessa. Matte väittää, että se on hyvä johtaja ja puuttuu asioihin vain silloin kun on tarvis. Samoin matte on sitä mieltä, että MINÄ muka olisin huono johtaja kun puran kiukkua muihin ja huomauttelen turhasta. Itse olen sitä mieltä että herran pelko on viisauden alku ja tammat ovat olemassa vain rahnuttaakseen minua ja ruunat osoittaakseen kunnioitusta.
Paksu Tamma on suomenhevonen ja minun tarhakaveri. Me alettiin tarhata yhdessä kun minun edellinen tamma muutti pois. PT on vanha ja viisas ja maten kaveri ja minä olen joskus matesta vähän mustasukkainen kun se seurustelee PT:n kanssa.
Riekkuva Ruuna on pv ja jotain ihmeen interiä menevä kouluratsu. Se on kuulemma myös hyvä hyppäämään sekä maastossa että kentällä. Se on muuten ihan ok kaveri mutta kiusaa joskus muita niin, että sille pitää antaa köniin. Paksu Tamma inhoaa Riekkua ja joskus minä ja PT ja Vanha Ruuna ollaankin ihan omassa rauhassa ja vain Johtajatamma on Riekun kanssa koska sitä Riekku ei uskalla melkein koskaan yhtään härnätä.
Vanha Ruuna on 26-vuotias pv ja vähän jo dementoitunut. Se käy joskus viikonloppuisin koulukisoissa ja on muutenkin kropaltaan hyvässä kunnossa ja paljon töissä. Pää sillä vaan on joskus vähän harva ja minä joudun muistuttamaan, että kukas se pomo olikaan.
torstaina, kesäkuuta 05, 2008
Kuvasta näkyy western-suitsien koostumus. Ohjat ovat kuolaimissa kiinni useimmiten narusysteemillä tai ruuveilla. Lisäksi tarvitaan nahanpala, joka sidotaan/ruuvataan ikäänkuin ohjan ympärille ja joka muodostaa lenkin, jossa kuolain varsinaisesti sijaitsee*. Etenkin tuo narusysteemi on oikein toimiva: jos hevonen astuu ohjan päälle, katkeaa vain ohut naru. Hevoselle ei juuri aiheudu kipua eikä tarvitse investoida kokonaan uuteen ohjaan - laadukkaat, painavat ja kyllin pitkät nahkaohjat eivät suinkaan ole ilmaisia.
Ruuna saa sätkyn paarmoista. Siis paljon isomman kuin normihevonen. Ei ole herkkua tasapainoilla selässä kun hevonen seisoo kolmella jalalla toinen takajalka ilmassa ja pää pitkällä takajalkojen välissä että "tuolla jossain se puree mua stana".
Ruuna on muutenkin melkoinen tasapainoihme - tai sitten ei. Kengittäessä se usein lepuuttaa yhtä jalkaa kun yksi on sepällä käsittelyssä. Hevosen koko paino lepää siis kahden kavion varassa. Toisinaan se seisoskelee jalat ristissä ja on liikkeelle lähtiessään vähällä tuuskahtaa turvalleen kun ei muista miten ne jalat oikein olivatkaan.
*Sekava selitys? Western-ohjat eivät varsinaisesti ole lainkaan kiinni kuolaimessa vaan vain tuo lenkin muodostava nahanpala tulee kuolainrenkaan ympäri. Ohjat solmitaan/ruuvataan kiinni tuohon nahankappaleeseen (jolla on kenties joku nimikin. En vaan tiä mikä.).
perjantaina, toukokuuta 30, 2008
Ruunalla on joko uhmaikä tai sitten meillä on pahemman luokan välirikko. Eilen pa-has-ti mistiin menneen lastausharjoituksen jälkeen soitin paniikin vallassa western-opettajalleni joka onneksi lupasi minulle yksityisopetusta ja lohdutteli muutenkin. En silti ole enää varma mistään kun ennen niin helposti lastautuva Ruuna järjesti sellaisen shown että oksat pois. Tästä lannistuneena sallin erään huollettavan hevoseni hiukan simputtaa minua eilen ja eikös se ryökäle jatkanut samaa menoa tänään. Illalla sille on tehtävä kurinpalautus ja se on aina isompi homma kuin se, ettei alun alkaenkaan päästä kuria löystymään.
Ää-ä, mä en ymmärrä hevosista mitään, en osaa mitään enkä kykene oppimaan mitään. (Tämä on taas näitä päiviä.)
torstaina, toukokuuta 22, 2008
Minulla oli tässä yhtenä päivänä ihan kamalan kipeä maha eikä laitumellakaan tehnyt mieli syödä vaan kävin vähän pötköttelemään ja odottelemaan, että se raskas olo menisi ohi. Silloin matte tuli heti riipimään minut pois ja kiskoi ympäri pihaa vaikka olisin tahtonut vain makailla. Se spruuttasi minulle suupielestä sisään jotain pahaa Metacam-nimistä töhkää ja aina vaan piti kävellä.
Ihan pian kipu ja raskas olo sitten hellitti mutta matte ei antanut minun syödä(!) vaikka minun olisi jo tehnyt mieli. Minun piti vaan kävellä ja matte runnoi semmoista kapulaa joka ihmisillä on usein korvalla ja hermostui kamalasti (niin kuin sillä on usein tapana) kun ei saanut kiinni jotain päivystävää eläinlääkäriä.
Meidän kunta on jossain ihmeellisessä välissä niin ettei päivystävää eläinlääkäriä tahtonut millään löytyä. Tuttuja eläinlääkäreitä matte ei saanut kiinni tai ne eivät päässeet tulemaan (vaikka minä olisin voinut kuolla! ei ne ihmiset paljon meistä hevosista välitä, sanokaa minun sanoneen!). Vihdoin matte sai kiinni yhden ihan vieraan eläinlääkärin joka lupasi tulla. Minulla alkoi kyllä olla jo parempi olo ja kun se eläinlääkäri kaarsi pihaan ihan vieraalla autolla niin minä hämmästyin niin, että minulta tuli hätäkakat.
Eläinlääkäri vähän naureskeli ja sanoi, että minähän näytän jo aika hyvältä. Se kuunteli ja koputteli minua ja antoi piikkejä ja sanoi, että pulssia tuntuu sen verran, että kaviokuumeen vaara on olemassa jos nyt olen liian pitkään liian hyvällä laitumella. Minä mitään pitkään ole ollut kun pari viikkoa syönyt puoli tuntia päivässä vihreää ja yhtenä päivänä tunnin ja seuraavana kaksi. Nyt minulta on kielletty sekin vähä.
Tällä hetkellä minua ottaa päähän ihan hirveästi kun en pääse laitumelle ollenkaan vaikka kaikki muut pääsevät. Matte uhkasi, että saan nyt monta viikkoa syödä vain kuivaa heinää ja ihan vähän vihreää ja vasta joskus juhannuksen paikkeilla koitetaan varsinaista laidunnusta uudestaan kun ravintoarvot kuulemma jotenkin muuttuvat laidunruohossa kun kesä etenee. Minä olen kiukkuinen ja nälkäinen enkä varmana tee nätisti töitä kun en saa mitään palkkaakaan! (Viikonloppuna minä kyllä olin hurjan hyvä sukkisratsastusvalmennuksessa taas.)
tiistaina, toukokuuta 06, 2008
On tullut hurjan kuuma ja minä olen ollut tammani kanssa jo öitä ulkona. Tuoretta ruohoa saan syödä joka päivä ja henkilökunnan puolesta sanottiin, että jo viikon kuluttua päästäisiin laitumelle. Jess!
Me mennään kaikki hevoset samalle laitsalle paitsi yksi iso ruuna, joka on niin tyhmä, että se luulee olevansa ori. Se olisi kyllä ihan vääränlainen ori kun se on koko ajan pyrkimässä tammojen selkään vaikkei ne olisi edes kiimassa! Vitsi mikä nuija.
Minä yritän aina haastaa sitä isoa roikaletta tappeluun mutta matte ei anna ottaa miehestä mittaa tallin käytävällä. Varmana voittaisin vaikka matte muuta väittää. Matte perustelee oletettua tappiotani sillä, ettei minulla ole rähinäkokemusta ja sillä, että se toinen hevonen on minua melkein 30 senttiä isompi ja monta sataa kiloa painavampi. Hah, sellaisen köntyksen väsyttäisin ja iskisin kanveesiin hetkessä! Matte ja henkilökunta joskus vaan nauraa minun uholle mutta minä TIEDÄN, että voittaisin mennen tullen.
Minulta otettiin tamma vähäksi aikaa pois kun meillä alkoi lempi leiskua turhan rajusti ja sen tamman kiima pitkittyi. Nyt me ollaan taas sopuisasti yhdessä paitsi ruoka-aikoina jolloin ollaan riitaisasti yhdessä kun toisella on aina kumminkin parempaa ruokaa ja meidän täytyy vähän väliä käydä tsekkaamassa toistemme heinäkasat ja kauravadit.
Tarhoista on viety pois vesiastiat ja siellä on vain sellaiset juoma-automaatit ja vielä erilaiset kuin tallissa. Minua se automaatti hämmentää kovasti kun siellä ei ole ollenkaan vettä paitsi tamman jäljiltä joskus vähän. Matte suunnittelee minulle automaatinkäyttökurssia, saas nähdä kuinka äijän käy.

Tässä kevätlaidunkuvassa olen vasta kolmivuotias.
Tällä hetkellä minulla on hieno tuuhea harja ja olen
muutenkin komeampi ja massiivisempi. Tuo punainen
riimu ei mahdu enää edes päähän.
maanantaina, huhtikuuta 14, 2008
Huomio! Matte löysi juuri asiallisen ratsutuksen aloittamista käsittelevän jutun Rinsessan päiväkirjasta. Käykäähän katsomassa.
Matte on taas kipeä (sen ääni on ihan kummallinen ja sillä on kamalasti vaatetta päällä kun se käy minua moikkaamassa) ja niin hapan, ettei sitä voi päästää ääneen. Mattea kuulemma kiukuttavat tällä hetkellä erityisesti sellaiset hevosenpidon "asiantuntijat" jotka alkavat koulia ex-ravurista ratsua sitomalla sen hevosen pään johonkin tiettyyn asentoon ja pakottamalla liikkumaan liian pitkiä ja haastavia rupeamia ratsastajan alla.
Hevosen ratsutus - oli sitten kyseessä nuori tuleva ratsu tai ammatinvaihtaja kuten ex-ravuri - pitää aloittaa varovasti ja nätisti ja niin, että hevoselle tulee hyvä fiilis eikä se tule kipeäksi. Minun ratsuttaja laittoi minulle ekaksi satulan ja sain haistella ja katsella sitä. Olin minä silloin jo satulaan tottunut mutta rauhallisesti ja rennosti meillä edettiin. Sitten ratsuttaja laittoi minun riimuun köyden niin kuin ohjiksi ja meni selkään ja vain istui siellä. Minusta se oli kivaa ja jännää muttei yhtään pelottavaa.
Sitten ratsuttaja kertoi kehonsa painopisteen muutoksilla mihin se halusi että minä kävelen. Me käveltiin kentän ympäri pari kertaa ja kävelin ympyrän molempiin suuntiin (silloin en vielä tiennyt, että sellainen vähäsen pienempi ympyrä on ratsastuksen kielellä voltti) ja vähän ravasin ja peruutin kun sitä pyydettiin ja koko ajan minua kehuttiin. Sitten ratsuttaja tuli alas ja satula otettiin pois ja sain taas haistella sitä. Ekasta kerrasta jäi niin mukava fiilis, että toisella kerralla innostuin jo satulan näkemisestä ja vieläkin minusta on aina tosi kivaa lähteä töihin.
Minun kanssa mennään niin, etten minä rasitu liikaa vaikka joskus tulee kyllä kuuma. Mitään apuohjia minä en ole käyttänyt kuin vasta isona ja jo aika hyvänä ratsuna ja silloinkin valmentajan neuvojen mukaan ja vain juoksutuksessa ja ihan lyhyitä aikoja. Minun molemmat valmentajat (minulla on sukkisratsastusvalkku ja western-ratsastusope) sanoo, että minun alkuratsutus on tehty hyvin ja sillä on saatu aikaan positiivinen ja luottavainen nuori hevonen, joka tekee mielellään töitä.
Minä olen oikeastaan sitä mieltä, että välillä niitä töitä olisi voinut olla enemmänkin. Mattekin on sanonut, että jotkut minun ikäiset osaa paljon enemmän juttuja. Mutta ne on niitä tulevia kisahevosia joita on valmennettu tosi tarkkaan ja jotka on semmoisia huippu-urheilijoita. Harrastehevoseksi minä olen hyvä ja minun ratsuttaja sanoi, että minä olin kolmivuotiaana yhtä hyvä westernissä kuin quarter-hevoset ovat yleensä viisivuotiaina. Minäpä en olekaan mikään quarter vaan hirveän fiksu ja oppivainen curly!

Tässä kuvassa minä opettelen peruuttamaan.
Ratsuttaja on selässä ensimmäistä kertaa.
Matte kuulkaa itki kun minä olin niin hyvä!
perjantaina, huhtikuuta 04, 2008
Minulla on vielä ihan sikana talvikarvaa ja kun aurinko paistaa, tulee minun ihan kamalan kuuma. Päivät nuokun tarhassa ihan horteessa ja piristyn vasta illan tullen. Tahtoisin ottaa päivätorkkuja pötkölläni mutta tarha on vielä ihan märkä ja mutainen eikä siellä voi hevonen mielikseen makailla. Vaadin päästä kuivempaan tarhaan hetioitis!
Toissapäivänä sain uuden tamman. Minun edellinen nainen muutti pois mutta en ole sitä paljonkaan kaipaillut kun se oli semmoinen hissukka. Uusi bööna on suomenhevonen ja sitä minä olen jo aiemminkin vähän katsellut kun ollaan satuttu yhtä aikaa maneesiin ja noin.
Tamma oli ihan kiihkeänä minun kiharaisesta turkistani ja kosketteli turvallaan ja huulillaan minua yltä ja päältä ja voi että kun se oli mukavaa. Melkein luulin taas olevani ori kun minua niin kivasti räpellettiin. Muuten tämä uusi tamma on aika hankala kun ei se anna minun paimentaa vaan menee sinne minne itse haluaa ja koska haluaa. Minun ruokia en anna sen syödä, joku raja sentään!
Minulla kävi hierojakin uudestaan mutta nyt en ollut yhtään jumissa mistään kun satulakin oli tässä välissä vaihdettu sopivampaan. Hieronta oli silti tosi mahtavaa mutta siitä en tykännyt kun samaan aikaan vieressä kengitettiin toista hevosta. Minun mielestä kengitys on ihan tyhmää hommaa eikä siitä pitäisi joutua kenenkään kärsimään.
Minun kengittäjä sanoi viimeksi kun kävi, että hyvä kun minun rotuisia ei ole Suomessa enempää kun minä en muka ole hyvä asiakas. Enkä minä muuta tehnyt kuin kerran kiskaisin takajalkani pois siltä sepältä. Se ei sitten ollutkaan hyvä juttu koska matte suuttui ja sitten minun piti seistä tosi hiljaa ja nätisti kun loput jalat laitettiin koska matte oli tosiaan aika hiilenä. Sen kannattaisi ottaa vähän rennommin kun on kesäkin tulossa ja kaikkea.
torstaina, maaliskuuta 27, 2008
Historiallisia koneja
Selailin tuossa päivänä muutamana hevosaiheisia kirjojani ja lueskelin hieman erityisesti historian nimeltä tuntemista hevosista. Kaikki (?) tietävät, että Aleksanteri Suuren ratsu oli nimeltään Bukefalos, mutta moniko tietää, että nimi tarkoittaa häränpäistä? Nimi juontuu antiikin kreikkalaisten polttomerkeistä. Plutarkhoksen mukaan Bukefalos pelkäsi omaa varjoaan kunnes nuori Aleksanteri "kesytti" sen. Oliko Aleksanteri Suuri historian ensimmäinen hevoskuiskaaja?

Profeetta Muhammedilla oli valkoinen Fadda-muuli. Kenties muuli palveli Muhammedia maallisilla asioilla, sillä seitsemänteen taivaaseen hänet kantoi sahraminkeltainen Al Borak-hevonen.
Kuningatar Marylla oli hevonen - oletettavasti tamma - Black Agnes, joka oli nimetty Agnes Dunbarin mukaan.
tiistaina, maaliskuuta 18, 2008
Viikonloput harjoitukset kehittivät tarkkuutta ja täsmällisyyttä. Pohkeenväistöjä hiottiin (Ruunaa osaavammat hevoset treenasivat mm. avoväistöjä) ja laukannostoista tehtiin aiempaa täsmällisempiä.
Ruunalla alkaa olla selkälihaksia sen verran, että siltä voi pikkuhiljaa ruveta vaatimaan enemmän. Tänään se teki todella näppäriä laukanvaihtoja, tosin ilman ratsastajaa. Juoksutin sitä irtona kahdeksikolla ja se teki kaikkien taiteen sääntöjen mukaiset vaihdot. Harmi etten osaa ajaa hevosta kunnolla takaa, siinä saisi hiottua liikkeet todella hyviksi. Tuokin taito olisi hienoa hallita.
Hevosen voi opettaa tekemään kaikki (kouluratsastus)liikkeet myös maasta käsin. Itse asiassa on yleensä helpompi opettaa hevonen liikkumaan halutusti ratsastajan alla kun se ensin hallitsee liikkeet muuten. Juoksutin tässä jokin aika sitten tuttavan hiukan osaavampaa kouluhevosta irtona ja se teki minulle piffit ja paffit. En tiedä mitä tein, mutta ilmeisesti toimin lähestulkoon siten kuin siltä on näitä liikkeitä totuttu maasta pyytämään.
torstaina, maaliskuuta 13, 2008
Nyt minulla on uusi satula! Se on hyvä ja sopiva ja aika hienokin mutta matte marmattaa vain siitä, kuinka kalliiksi se tuli ja miten moninaiset olivat vaikeudet sitä hankkiessa. Minusta minuun kannattaa kyllä panostaa vaikka kuinka paljon aikaa ja vaivaa ja enemmänkin rahaa voisi käyttää ruokaan kun minun on kumminkin koko ajan nälkä.
Tällä viikolla ollaan käyty jo maastossa (satulan kanssa) ja eilen minä taivuttelin maneesissa. Minä yllän hyvin koskemaan maten varpaisiin kun se istuu minun selässä ja joskus alan kesken töiden käännellä päätä sinne maten varpaita kohti kun siitä kurottelusta olen saanut kehuja ja jos matte vaikka unohtaa, että töitä pitäisi tehdä.
Tänään olin irti ja nakuna maneesissa ja matte laittoi ravipuomeja ja kaksi pientä pystyestettä. Ravipuomit menin huolella ja venyin ja nostin jalkoja ja esteet hyppäsin hurjan korkealta, viuh vain! Harjoitusta tehdessä huomasin, että vaikka esteet hyppäsin laukassa niin ne puomit kannattaa mennä ravissa koska muuten kolisee eikä minun askeleet sovi.
Huomenna minulla on kouluvalmennusta Sukkistädin kanssa ja sunnuntaina kanssa. Saa nähdä mitä valmentaja sanoo kun minä olen taas ollut hurjan hyvä tekemään töitä ja matte sanoo, että olen edistynyt taas.
Tätä satulaa ei pidetty kun se oli ahdas ja liian pitkä.
torstaina, maaliskuuta 06, 2008
Oltiin eilen yhden toisen ratsukon kanssa aika pitkään maastossa, melkein pari tuntia. Ei siinä mitään mutta minä olin sitä ennen jo ollut maneesissa ja matte tahtoi, että menen ravipuomeja ja hyppään pieniä esteitä. Minä luulin, että pääsen hyppäämisen jälkeen jo takaisin tarhaan mutta matte laittoikin minulle huovan selkään ja sitten me lähdettiin maastoon ja matte oli ilman satulaa!
Minusta se oli aika epämukavaa välillä, varsinkin ravissa. Oikeastaan minä laukkasin kaikki pätkät jotka se toinen hevonen ravasi kun matte hytkyi inhottavasti ravissa siellä minun selässä.
Minä jouduin menemään edellä kun se toinen hevonen on aika arka. Välillä laukassa se tamma kuitenkin yritti ohittaa minut tai tulla viereen mutta minä käänsin pyllyä sen eteen ja uhkailin potkulla. Jos ei kerran uskalla mennä koko matkaa edellä niin ei tartte laukassa tunkea eteen stana! Tyhmä ämmä!
Minun piti mennä aika varovasti ettei matte vain putoa selästä enkä minä senkään takia tahtonut laukata kovaa tai alkaa sen tamman kanssa kisata. Kerran minä kyllä ponkaisin laukalle niin vauhdikkaasti, että se tamma jäi kuin seisomaan. Siitäs sai! Minä olen takuulla yhtä nopea lähtemään kuin quarter-hevonen. Minun pyllylihakset on kuin tehty sitä varten, että pystyn kehittämään räjähtävän alkunopeuden. Enkä minä ole ihan hidas juoksemaankaan jos haluan mennä vähän kovempaa...
Minä tylsistyn nyt täällä tarhassa kun matte lähti pois vaikka meillä piti olla tänään satulansovitusta. Ehkä matte tulee takaisin ja sitten katsotaan ja kokeillaan sitä uutta satulaa. Toivottavasti se on hyvä ja sopiva niin ettei matte joudu ratsastamaan ilman satulaa. Se vasta rasittaakin minun selkää kun matte hytkyy siellä!
lauantaina, maaliskuuta 01, 2008
Minun lääkäri tuli ja minä irvistin sille kamalasti. Minulla oli hampaat irvessä ja korvat pitkin niskaa kun sanoin sille, ettei tartte tulla tänne äijä! Se lääkäri nimittäin raspasi minun hampaat kun se viimeksi kävi eikä se ollut yhtään kivaa vaan inhottavaa ja sattuikin. Lääkäri kumminkin tuli minun viereen ja rapsutti vähän ja tökkäsi ihan pienen piikin minun kaulaan. En melkein edes huomannut! Ei se lääkäri ehkä olekaan niin inhottava ukko kuin olen luullut.
Matte hätäilee satula-asioiden kanssa kun minulle ei meinaa löytyä sopivaa millään. Matte on nyt todennut, että minun satulan on oltava hurjan leveä edestä ettei se purista. Ilmeisesti sen merkkistä satulaa joka minulla nyt on kokeilussa ei edes saa tarpeeksi leveänä.
Maten ratsastuksenope suositteli satulamerkkiä, joka on kuulemma ainoita tarpeeksi leveitä. En sitten tiedä saanko sellaista kun matte sanoi, että ne on aika kalliita. Matte yrittää nyt etsiä minulle sopivaa käytettyä satulaa mutta se on aika vaikeaa kun Suomessa on paljon leveitä hevosia mutta vähän leveitä satuloita eikä kukaan halua luopua hyvästä satulasta.
Jos joku tietää sopivaa satulaa minulle (etukaaren kulman pitää olla very wide eli vähintään 96 astetta suunnilleen) niin matelle saa tarjota. Eikä edes tarvitse olla mikään huippusatula nyt alkuun kun matelle riittäisi, että pääsisi vähän ratsastelemaan ilman, että sen täytyy pelätä, että minun selkä kipeytyy liian kapean satulan takia.
keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008
Sinnepäin-pyynnöt se kuittasi olemalla ymmärtämättä yhtikäs mitään. Yleensä Ruuna yrittää vaikka avut eivät olisikaan täysin selviä (reiluinta hevosen kannalta on käyttää aina kyllin selkeitä apuja mutta kukaan ei ole täydellinen ja toisina päivinä ratsastus sujuu paremmin kuin toisina. Tämä ei mitenkään viittaa siihen, että Sukkistäti käyttäisi apuja erityisen epäselvästi vaan inhimilliseen erehtyväisyyteen ylipäänsä. Eikä ne hevosetkaan aina täydellisiä ole.).
Ruunalla oli kuulemma ollut jännät paikat kun maneesissa oli ollut tavallista enemmän hevosia, peräti kolme ratsukkoa yhtä aikaa. Ruuna viettää niin rauhallista elämää, että pienikin mullistus kuten nyt esim. useampi ratsukko maneesissa tai vaikka maneesin ohi kulkeva hevonen on ylimääräisen jännityksen aihe. Pitänee ruveta säkittämään Ruunaa kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan hälinään. Vaan minkäs teet kun talli on niin rauhallinen.
Ruuna kärsii satulaprobleemista. Oikeastaan kärsijä olen minä kun en voi ratsastaa kun sopivaa satulaa ei tällä hetkellä ole kun länkkäri on jäänyt liian kapeaksi. Sukkistäti käyttää enimmäkseen koulusatulaa, joten ongelma ei koske häntä. Minä taas en suurin surminkaan epämukavaan enkkusatulaan enää istu jos voin sen välttää. Ratsastanen siis ilman satulaa kunnes Ruunalle löytyy sopiva penkki. Toivottavasti se tapahtuu edes lähikuukausina. Todella leveälle ja erittäin lyhyelle hevoselle on kovin kovin hankalaa löytää sopivaa satulaa.
sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008
Jäsenhakemus EFFIin tehty. Lue esim. täältä miksi. Tämän adressin käväisin myös allekirjoittamassa.
Enää kaksi päivää vaivaa ja vastuuta vieraista elikoista. Sen jälkeen nukun viikon. Kun saisi kaikki otukset pidettyä elossa ja terveinä vielä 48 tuntia.
Up n' date: Yksi kaakki kehitti tietenkin allergisen reaktion tms. jollekin ja on täynnä pientä näppylää. Ilmeisesti - onneksi - sillä ei ole kipuja eikä edes kutinaa. Tamma oli kovin tohkeissaan yhteisestä ajastamme kun suoritin sille tarkastusta eikä se päästänyt muita hevosia lähellekään.
Talon koiralla alkoi juoksu ja minun piti heivata oma leikkaamaton uroskoirani hoitoon. Nyt narttu etsii sitä, olivat tietysti ehtineet suunnitella perheenlisäystoimintaa jo.
keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008
Suoritan parhaillaan pihatossa asustelevan hevoslauman valvontaa. Pihatto on siinä mielessä helppo, että sen siivoamiseen menee karsinatalliin verrattuna minimaalisen vähän aikaa. Hevoset viettävät aikaa raittiissa ulkoilmassa lähes vuorokauden ympäri. Ne käyvät vain välillä sisällä ottamassa torkut pötköllään.
Tämä nimenomainen pihatto on suunniteltu siten, että hevosilla on erilaisia aktiviteetteja ja erilaisia pohjia, joilla liikkua. Osa ulkotarhasta on ihan kovapohjaista eli betonivalua, osa on normaalia maanpintaa ja osa hakkeella peitettyä maata. Paljasjalkahevoset kuluttavat ja hoitavat kavioitaan liikkumalla erilaisilla pinnoilla. Eri kovuusasteista on hyötyä myös niiden luustolle ja lihaksistolle.
Pihatossa elävää hevoslaumaa on hauska seurailla. Kaitsemani lauma on melko luonnonmukainen ja koostuu eri-ikäisistä tammoista ja niiden jälkeläisistä. Johdossa on vanha viisas tamma. Vain ori puuttuu, mutta suojatuissa pihatto-olosuhteissa laumaa vahtivan ja puolustavan orin läsnäololla tai sen puutteella ei ole kummemmin merkitystä. Tammat pompottavat urakalla lauman ainoaa ruunaa, joka on arvoasteikon hännillä. Ihmisenä minun käy tätä pahnanpohjimmaista sääliksi mutta jollei ruuna olisi laumassa, vähäarvoisin olisi joku toinen. Hevosten arvojärjestys on selkeä.
Hieman hämmennystä on aiheuttanut lauman uusin hevonen, äskettäin tullut tamma. Se on hiljalleen kohonnut arvoasteikossa ja on nyt lauman kakkostamma eli pomosta seuraava. Sille paikalle se jääneekin sillä johtajatamma on erittäin varma asemastaan. Se ei hätyytä tulokasta vaan on päinvastoin hyväksynyt sen ystäväkseen mistä suoranaisesti johtuukin uuden tamman aseman nopea nousu.
Oma Ruuna on nyreissään kun en ole ehtinyt puuhailla sen kanssa normaaliin tapaan. Hevoselle on mahdoton selittää, että ensi viikolla kaikki on taas normaalia. Hevonen elää nyt-hetkessä eikä pysty ymmärtämään tulevaisuutta kuin seuraavaan ruoka-aikaan saakka.
torstaina, helmikuuta 14, 2008
Minä tykkään ja en tykkää vedestä. Vettä pitää aina olla tarhassa ja tallissa juotavaksi mutta automaattikupeista minä en tykkää. Olin kolme kuukautta sellaisessa karsinassa jossa oli automaattikuppi mutta periaatteesta en sitä painanut. Join kyllä veden jos matte tai henkilökunta oli sitä valmiiksi kuppiin painanut. Panettelua on väittää, että olisin sitä kuppia pelännyt! En pelännyt yhtään mutta minusta veden pitää olla valmiina eikä sitä kuulu itse viruttaa jostain.
Nyt minä asun pienemmässä tallissa jossa on juokseva vesi kun matte kantaa. Minun vesiastia on aina täynnä eikä tarvitse mitään automaatin suhinoita kuunnella. Minun entiseen karsinaan muutti muuten tamma, joka oli aina ollut ämpärijuotolla. Matte sanoi, että se tamma oppi yhdessä yössä käyttämään automaattia. Matte ei ymmärrä vieläkään, että olisin minä sitä automaattia osannut käyttää mutta en vaan halunnut.
Sadesäällä on ihan tyhmää ulkoilla maten kanssa maastossa kun meillä kerran on maneesi. Siellä säilyy ihan kuivana eikä jalka lipsu eikä vesi kohise. Joskus maastossa vedän huvikseni hepulit jos joku puro kuohuu kovasti ja on muutenkin liian jännää. Jos tutulle polulle on tullut ihan pieni sulamisvesipuro niin joskus hyppään sen yli niin kuin se olisi valtava okseri. Siis valtavalla loikalla. Koskaan ei voi olla liian varovainen.
Yleensä minä kyllä astun rauhallisesti pienten purojen yli ja kahlaan isommat. Soiset paikat kierrän kaukaa. Minun vaisto sanoo, että soistunut maa on hevoselle vaarallista ja mieluiten kääntyisin kotiin kuivalle maalle ja turvalliseen tarhaan jos tulee soinen alue vastaan. Matte ei kuitenkaan anna minun kääntyä ja joskus joudun jopa ylittämään niitä soisia paikkoja jos matte arvelee sen olevan turvallista.
Kerran me maten kanssa oltiin maastossa ja mentiin sellaista tietä johon nousee paljon vettä jos on satanut. Ensin minä en halunnut mennä sinne veteen ollenkaan kun sitä oli melkein polviin asti mutta menin kuitenkin ja otin hörpyt ja sitten rupesin pyydystämään siellä vedessä kelluvia oksia. Se oli hauskaa mutten saanut tehdä sitä kovin kauaa kun silloin satoi ja matella oli jo kiire kotiin kun se oli kastunut läpimäräksi.