sunnuntaina, kesäkuuta 20, 2004

Maalla on ihanaa. Olen silti juuri muuttanut ainakin kesäksi "sivistyksen" pariin, siis KehäIII:n sisäpuolelle. Hienoa on kaupungissakin vaihteeksi, sitä kiistä en.

TilaMisun laitan telakalle kunnes sitten taas maalla joskus ehkä. Satunnaisia päivityksiä saattaa ropista odotettavissa olevilta mökkireissuilta.

Viettäkää hieno kesä.

maanantaina, kesäkuuta 07, 2004

Aina olen ajatellut että koiranpennut ovat suloisin asia maailmassa. Enää en ole ihan varma: vastasyntynyt appaloosavarsa on aivan syötävä myös.
Pikkuori täytti tänään kaksi vuorokautta ja oli ensi kertaa ulkona sitten syntymäpäivänsä. Tuo suloinen pikkuolento maisteli ruohoakin jo. Pikkukaviot yrittivät jaella napakoita potkuja. Aidat voi kätevästi alittaa voltilla taaksepäin.

Mieletön ero muunrotuisiin varsoihin näkyy jo noin pienellä: pienokainen ei yhtään arastele ihmisiä tai juuri mitään muutakaan. Sliding stop siltä tulee luonnostaan. On todella veikeän näköistä kun pikkuvarsa jarruttaa takaa etujalkojen laukatessa edelleen vimmatusti.