Hei me lennetään

Tänään me vihdoin hypättiin maten kanssa yhdessä. Minulle luvattiin esteitä jo monta viikkoa sitten, mutta ensin en voinut pitää satulaa kun minulla oli purema satulavyön kohdalla ja sitten minulla kävi asiakkaita ja olin vielä istuntakurssillakin opettajana. 

Ehdin vihjailla matelle hyppäämisestä jo monta kertaa viime viikolla kun me oltiin maneesissa ja minä olin irtotöissä ja heti kun maten silmä vältti tai sen keskittyminen herpaantui niin painelin esteharjoitusten jäljiltä olevalle pienelle pystyesteelle tai okserille ja hyppäsin. Kerran onnistuin innostamaan kaveritkin mukaan ja me hypättiin yhdessä. Minä olin kyllä ainoa, joka halusi hypätä muualla kuin uralla olevia esteitä. Kummallisen urautuneita tyyppejä nuo vanhemmat hevoset, heh.

Matte oli kuulemma suunnitellut leppoisaa alkuverryttelyä, jossa taivuttelisin ja kokoaisin ensin. Minä puolestani olisin halunnut alkaa heti hypätä ja kun en saanut, aloin keskittyä tuijottamaan ja väistelemään maneesin auki jäänyttä sivuovea. Maten piti keksiä minulle aika vaikeita ja reippaita tehtäviä ennen kuin pystyin yhtään keskittymään siihen, mitä se siellä selässä oikein tahtoo. Olisin muuten keskittynyt heti paremmin, mutta minä olin joutunut olemaan monta päivää asiallisesti ja opetusmoodissa ja minun piti saada vähän siitä kertynyttä pöllöenergiaa* pois.

Sitä pöllöenergiaa voi poistaa vain jonkun tutun ja turvallisen ratsastajan kanssa. Asiakkaiden kanssa ja opetustöissä pitää olla siivolla ja keskittyä suorittamiseen ja jos sellaisia vakavia hommia on ollut liian paljon, minun täytyy saada vähän pelleillä maten kanssa. Minulla meinasi kuulemma mennä pöllöily överiksi ja matte napautti minua ohjasperillä - minulla oli kyllä hyppäämistä varten enkkusatula, mutta päässä oli sidepullit ja pitkät western-ohjat.

Silloin ryhdistäydyin ja pian matte oli tyytyväinen minun keskittymiseen ja muotoon ja me tehtiin alkulämmittelynä ravipuomeja, joihin minun piti siirtyä suoraan laukasta eli käyttää takajalkoja ja selkää oikein. Hmph. Olisi ollut paljon kivampi vain laukata lujaa lapa edellä, pää pystyssä ja etupainoisena ja harppoa esteitä ja kiihdytellä kunnolla ennen niitä.

Sain sentään lopulta hypätä tarpeeksi ja olin lopuksi hurjan tyytyväinen itseeni. Jos huomenna on hyvä keli ja matte ehtii tulla valoisaan aikaan niin me mennään maastoon. Jee.

*Matella on kummallinen viehtymys erilaisiin eläinvertauksiin. Minä olen nyt koulutettu siiselhevonen, joskus matte kutsuu minua pupuksi ja silloin kun en malttaisi keskittyä edes kivoihin juttuihin, minulla on kuulemma pöllöenergiaa. 














Tässä kuvassa me maten kanssa ollaan meidän kotipreerialla. Hyvää hyppykuvaa minusta ei kuulemma löytynyt.

Ruunan loppututkinto

Minua on viime aikoina rasitettu kovasti opetustöillä. Ratsastusta en ole opettanut kuin yhdelle ihan pienelle, alle kolmivuotiaalle tytölle vähäsen. Kun se tyttö on selässä, minä kävelen kuin munankuorilla ja olen muutenkin tosi varovainen kun en täysin luota maten kykyyn pitää lapsi selässä. Se tyttö ei ratsasta yksin vaan maten kanssa yhdessä niin, että matte istuu takana ja pitää edessään istuvasta tytöstä kiinni. 

Me ollaan menty pikkuratsastajan kanssa käyntipuomeja ja varovasti jogia, vaikka tyttö olisi oikeastaa halunnut hypätä esteitä. Maten kanssa sitten selitettiin, että esteratsastus on aika haastava laji ja kuuluu vähän isommille ratsastajille. Minun viereen pitää pystyttää tikkaat, jotta se pieni tyttö yltää harjaamaan minua polviani korkeammalta.

Opetusyöni luonne on viime aikoina ollut sellaista, joka vaatii minultakin paljon keskittymistä. Olen nimittäin joutunut osallistumaan tunnetaitovalmennuksiin. Minun siisel-kokeeni meni läpi ja minulla on nyt siis oikein yliopistokoulutus. Matte ei ole vielä valmistunut, joten minun pitää kantaa aika iso vastuu noista tunnetaitovalmennushommista. Minä opetan ihmisiä pysähtymään tähän hetkeen ja olemaan kokonaan läsnä kun ne ovat minun kanssa.

Ratsastamisessa ja kaikessa muussa hevosen kanssa olemisessa keskittyminen ja rauhallinen ja iloinen mieli ovat tärkeitä. Minä voin opettaa näitä asioita myös sellaisille ihmisille, jotka eivät ole ennen hevosta nähneetkään. Me hevoset olemme keskittymisen ja hyvän olon mestareita ja opetamme mielellämme näitä taitoja ihmisillekin.

Minä olen tehnyt näitä hommia jo monta vuotta, mutta ammattilaiseksi aloin vasta hiljattain. Vaikka tykkäänkin hommistani, on ammatin vaatima keskittyminen aika rankkaa välillä ja teenkin töitä korkeintaan kolmena päivänä viikossa. Matte toivoo, että kun se joskus itsekin valmistuu, jostain ilmestyisi ainakin toinen ja ehkä kolmaskin hevonen jakamaan ja helpottamaan minun hommia.

Minun kotitallilla on yksi minun kanssa saman koulutuksen saanut ja useampi muukin hevonen, joissa minun ja maten mielestä olisi potentiaalia näinkin vaativaan työhön. Tämä ammatti vaan vaatii työympäristöltä niin paljon, että matte on kuulemma vähäsen miettinyt muuttoa. Minä en ollenkaan haluaisi muuttaa ja me molemmat viihdytään kyllä älyttömän hyvin minun kotitallilla, mutta me ei voida tehdä omaa bisnestä toisen omistaman yrityksen tiloissa. Toivottavasti matte keksii jotain.

Ruunan loppusyksyisiä mietteitä


Minä olen harjoitellut ohjasajoa nyt kolme kertaa. Viimeisellä kerralla tunsin olevani jo täysinoppinut, joten käännyin aina naama kohti mattea ja ryhdyin pakittamaan kun se pyysi jotain. Ei kai minua nyt huvita montaa kertaa toistaa samaa asiaa! Matesta irtosi hassuja ääniä kun lopulta peruutin niin, että ajo-ohjat kiristyivät. Tahdoin nimittäin tehdä selväksi, että tämä homma niin osataan ja että se käy jo tylsäksi.

Maanantain lännenratsastustunnilla kävi vähän samoin eli kun huomasin, että ensin mentiin maapuomi jogissa, sitten käynnissä yli kavaletista ja sen jälkeen tehtiin pieni melkein-ympyrä jogissa, jotta päästiin em. puomien väliin. Puomien välissä tuli sitten pysähdys ja peruutus. Jo toisella harjoituskerralla osasin pitää automaattisesti ensimmäisellä vaaditut askellajit ja pysähdyin ilman eri komentoa puomien väliin. Kolmannella kerralla olin koko tehtävän ajan niin muissa aatoksissa, että mattea riepoi ja opettaja keskeytti harjoituksen ja lähetti treenaamaan ihan muita juttuja.

Minun western-ope on siitä kiero, että kun se tuntee minut ja tietää, että kyllästyn helposti, niin se teettää sellaisia tehtäviä, joissa joudun itse ajattelemaan koko ajan enkä voi mennä automaattiohjauksella. Matte-parkaa tällaiset tehtävät vähän ahdistavat kun se omaksuu juttuja paljon hitaammin kuin minä.

Minun pihattolaumassa on kaksi uutta suomenhevosta. Toinen on kamalan vanha, jo yli neljännesvuosisadan, ja sen kanssa tykkään hengata. Koska minun nykyisiä johtamistaitoja ei oikein arvosteta, olen ajatellut opetella kaikki jutut, jotka vanha ruuna tietää. Päämääräni on tietenkin total world domination - tai ainakin ruunapihaton herruus.





















Tässä syksyinen laidunkuva minun 
edelliseltä tallilta.