Mikä ratsastuksessa on niin ihmeellistä?

Ihme on hevosessa,

sen lämmössä ja turvallisuudessa,

sen höyryävässä hengityksessä,

sen koko olemuksessa.

LEENA-MAIJA ROSSI

Pyhiä ja maastoja

Me ollaan maastoiltu paljon maten kanssa nyt pyhinä. Joskus ihan kaksistaan, joskus Kenttähevosen ja sen emännän kanssa ja joskus on ollut koiria mukana.

Kerran jouduin lähtemään ulos kesken iltatorkkujen kun odottelin iltaheiniä lämpimässä tallissa. Melkein keskellä yötä siis! Silloin me mentiin metsään vaan kahdestaan maten kanssa. Oli aika kylmä ja kuu paistoi eikä matte ottanut otsalamppuakaan vaan höpötti hevosten hyvästä yönäöstä. Hyvin minä näin, mutta jotkut varjot olivat aika outoja ja minä olin välillä pikkuisen pörheänä ihan vain huvin vuoksi.

Minulla olisi ollut turvallisempi olo jos koirat olisivat olleet mukana ja kulkeneet edellä ja Yön Pedot ja Hirviöt olisivat napanneet ne ensiksi. Nyt minun piti varoa itse koko ajan kaikkea eikä se helpottanut yhtään, että matte ei ottanut minua vakavasti vaan minun piti jatkaa eteenpäin ja joskus matte hihittikin.

Ajatelkaa, että joku nauraa kun toisella on henkiinjääminen kyseessä! Ihminen on sitten nurjamielinen elukka.

Ruunan joulu

Meillä tuulee ja tuiskuaa ja Tapaninmaaston jälkeen sain onneksi jäädä sisään syömään päiväheiniä. Yleensä minä tykkään ulkoilla, mutta parin sentin lumi- ja jääkuorrutus naamassa ja jaloissa (muuta minusta ei loimien alta näy kun olen nykyään klipattu urheiluhevonen) ja silmiin osuvat jääkiteet eivät kuulu suosikeihini.

Me mentiin tänään maastoon maten ja Kenttiksen ja sen emännän kanssa ja otettiin mukaan yksi koirakin. Metsässä ei onneksi tuullut ja polutkin olivat jo aika hyvät, mutta aukeilla paikoilla sai välillä kahlata tuulen kasaamissa lumidyyneissä melkein kainaloita myöten. Huh, se oli rankkaa! Matte tietysti väitti, että se teki minulle hyvää.

Metsässä tuli vähäsen napsittua kuusenoksia ja laukkaa painelin välistä aika lujaa. Eilen jouduin olemaan kuuliainen estehevonen, mutta tänään oli onneksi lupa vähän irrotella. Matte joutui jopa muistuttamaan minua ihan kuolaimella, ettei se tahdo, että lähden kisaamaan Kenttiksen kanssa. Urheiluhengen puutetta matelta, sanon minä. Olisin vilahtanut Kenttiksen ohi ja jätkä olisi jäänyt kuin seisomaan ja minä olisin painellut jo kaukana ja voittanut!

Joulun kunniaksi olen saanut yhden ylimääräisen omenan ja pari palaa kuivaa leipää. Me hevoset emme oikein kestä isoja muutoksia ruokavaliossa, vaan meille tulee herkästi maha kipeäksi. Siksi herkkuja annetaan vain hyvin kohtuudella. Matella on kuulemma pari hyvää jouluomenaa vielä jemmassa minulle ja leipääkin on ja tallin seinällä minulla on oma nimikoitu piparkakku, josta saan maistaa ainakin vähän.

Ihan parasta ovat kyllä olleet Kenttiksen porukoiden tuomat kuusenhavut! Niitä on mukava pureskella ajankuluksi ja niillä oksilla voi leikkiä köydenvetoa ja kuusenneulaset raikastavat hengityksenkin. Kuusenjuurista saa kuulemma yskänlääkettä jos joskus saan sitkeän köhän.

Ruunan vinkit

Mikäli satut olemaan hevonen, jonka tulee hallita sliding stopit, mutta haluat talvella harrastaa muutakin kuin maneesia, tämä on sinulle: Jos ties minkä sattuman kautta slaidareissasi on hokinreiät, niihin kannattaa slide- ja muiden harjoitusten ajaksi laittaa earit (matte löysi linkin taatusti maailman kalleimpiin eareihin jos tuo on parihinta). Silloin kierteet eivät kulu ja hokit saa harjoitusten jälkeen ruuvattua kätsysti paikoilleen.

Hevosen vapaus loppui siihen kun ihminen tuli sen elämään.
Hevonen otettiin kiinni, valjastettiin, pantiin liekaan,
suljettiin talliin, mihin se vapaana ei olisi koskaaan alistunut.
Villihevosen ja nykyisen hevosen välinen ero on tässä.
Hevonen ei ole kesyyntynyt, se on vain menettänyt osan vapaudestaaan.

Hilpeä ja huikentelevainen on hevonen.
Se harrastaa hevosenleikkiä ja aisan yli potkimista.
Sillä on taipumusta raskasmielisyyteen.

Kun hevonen pillastuu, se toteuttaa itseään,
väkivaltaisesti.

Hevonen on yhtä viisas kuin ihminen mutta yksinkertaisempi.
Ihmisessä on paljon hevosta, mutta ei yhtä puhtaassa muodossa.

Hevonen on kaunis eläin. Se on luotu
hevosen kuvaksi.

ERNO PAASILINNA

Muistutus:

Blogipikkujoulut huomenna.

Minua ette siellä tapaa, muita hienoja tyyppejä senkin edestä.

Elämäni hevoset vol. 2; rakas ruuna

Ensimmäinen osa löytyy tästä.

Elämäni hevosia koskeviin pohdintoihin on reilussa parissa vuodessa tullut yllättävän paljon uutta perspektiiviä. Hevosrakkaani ovat pysyneet samoina, mutta lisäkokemuksen ja -opiskelun kautta olen alkanut nähdä ne uusin silmin.

Ensimmäinen rakkaistani, lv-ruuna, opetti tasapainon ja selässä pysymisen lisäksi huomattavan paljon vastuuntunnosta ja vastavuoroisuuden merkityksestä. Opin rakastamaan ja luottamaan hevoseen ehdoitta ja se vastasi näihin tunteisiin tekemällä puolestani mitä tahansa, mitä vain osasin ja keksin pyytää. Se ylitti huteron sillan ja suot ja ohitti sadettajat, nuo maailman pelottavimmat suhisijat.

Tuon ruunan kanssa opin sen, että kun hevonen luottaa, on ihmisen velvollisuus olla tuon luottamuksen arvoinen. Jälkikäteen ajatellen on itsestään selvää, ettei hevosta ratsasteta yli sillan, jonka kestävyydestä ei ole varmuutta. Onneksi silta kesti, luottamus säilyi ja tyttö kasvoi naiseksi ja pääsi tyhmänrohkeudestaan ainakin suurimmalta osin eroon.

Viimeisinä yhteisinä kesinämme ruuna laidunsi ja liikkui muutenkin täysin vapaasti pihapiirissä. Se oli aina siellä missä minäkin. Korkeintaan pari minuuttia kerrallaan se kokeili villin ja vapaan hevosen elämää pihan toisella puolella ilman näköyhteyttä minuun. Saatoin lojua nurmikolla lukemassa kun hevonen jotain säikähdettyään laukkasi luokseni, pysähtyi, tönäisi turvallaan vähän jalkaani tai kättäni ja jatkoi sitten omia hevosmaisia juttujaan.

Minulla ei käynyt edes mielessä, että voisin jäädä hevosen alle, jos se säikähtäessään sinkoaa arvaamattomaan suuntaan. Vaikka ruuna olisi ollut kuinka kauhuissaan, en ollut sille sokea piste, vaan tuki, turva ja toivottavasti myös ystävä.

Tämän ensimmäisen varsinaisen hevosrakkaani kanssa toimin pitkälti vaistonvaraisesti, toki ratsastuskoulun oppeja peruskäsittelyssä ja -ratsastuksessa noudattaen. Ihmislapsi on 14-vuotiaana vielä paljon vaistoissaan kiinni, selvästi aikuista enemmän. Niin oli ainakin minun kohdallani. Jonkin vaistoissani on täytynyt olla kohdallaan, koska tuo hevossuhde toimi lähes täydellisesti peräti kymmenen vuoden ajan.

Tuon hevosen kanssa kasvoin aikuiseksi ja opin olemaan luontevasti ja rauhallisesti hevosten kanssa. Paljolti ruunan ansiosta minusta tuli hevosten kanssa sopivan itsevarma ja omaa maalaisjärkeään käyttävä sekä vaistojaan uskova ihminen.
Myöhemmin tämä johti siihen, missä nyt mennään: En enää usko kaikenkarvaisia asiantuntijoita sokeasti ja vain siksi, että he ovat laajalti tunnettuja. Nykyisin osaan poimia eri ihmisiltä eri asioita, juuri niitä, jotka sopivat minun tapaani toimia ja auttavat minua kehittymään tällä valitsemallani tiellä.


Makasin tallinedusnurmikolla kun ruuna päätti
päivätorkkunsa sisällä viileässä ja tuli ulos helteeseen
laiduntamaan. Kamera sattui olemaan hollilla. Älkää
kokeilko samaa kotona, en minäkään näin enää tekisi.

Nyt repes. Tällä tavoin Ruuna klipataan ensi talvena! Tai ehkä joku tundramaisema tai Kalliovuorten siluetteja tms.

On muuten ensimmäinen kerta kun tulen ajatelleeksi elävää hevosta ja sen nahkaa taideteoksen pohjana.

Suomalaiset hevoset sodassa


Huoltokuljetusta kantosatuloissa etulinjaan suon ylitse kesällä 1941






Hevosille, jotka kaatuivat sodassa

Jäätyneet ikkunat säteilevät,
valkeata ja sinistä,
heinissä oli kukkia,
pihalla lunta.

Pieni hevonen kaaduit sodassa niinkuin miehet,
harjasi jäätyi kiinni maahan niinkuin heidän hiuksensa,
kylkesi oli revennyt auki,
mahasi, jossa olit kantanut varsaa oli revennyt
veriseksi kuopaksi,
elämänluola sinussa oli särkynyt
ja varsasi oli murskaantunut syntymättömänä.

Kavioissasi oli muisto kyläteistä, joita olit kulkenut
vetäen heinäkuormaa, viljakuormaa,
suurissa silmissäsi oli puron kuvat,
sinä kuolit niinkuin miehet.

Nyt harjassasi on lunta,
se on raskas, tuuli sitä lennättää kuin tuhkaa
mustaa lunta.

HELVI HÄMÄLÄINEN

Ruuna ja Sukkisvalmentaja

Matte puki minut tässä hiljan sukkisratsastusvermeisiin, teki minun maasta tehtävät alkuharjoitukset minun kanssa ja kömpi selkään. Me tehtiin siinä alkuverryttelyä ja taivuttelua ja minä olin oikein hyvin kuulolla ja tein ihan kaiken, mitä matte pyysi. Sitten matte tuli alas, ja minä ajattelin, että se oli siinä. Vielä mitä! Minun sukkisratsastusvalmentaja tuli itse minun selkään ja se oli taas aluksi tosi kummallista kun en päässyt oikein paineesta pois.

Minulla on yleensä vähän ymmärtämisvaikeuksia kun joku uusi pelkästään sukkisratsastuksen osaaja tulee minun selkään. Aika pian yhteinen sävel kuitenkin löytyy ja minusta on kiva tehdä yhteistyötä. Nyt minua kuitenkin kiukutti aika paljon ja kiemurtelin kovasti ja selitin valmentejalle, etten osaa enkä ainakaan halua. (Viimeksi kun Valmentaja oli minun kanssa niin en kiemurrellut vaan aloin heti töihin.)

Ei auttanut kiemurtelu yhtään, joten aloin olla vastahankainen etenemään ja melkein keulinkin kerran. Muistin kumminkin, ettei semmoista tehdä ratsastajan kanssa ja yritin sitten vain juosta Valmentajan alta pois. Se ei päästänyt minua vaan vaati ja vaati ja lopulta minun oli annettava periksi ja tehtävä kuten valmentaja tahtoi. Se oli kyllä ihan syvältä aluksi, mutta sitten aloin innostua hommasta ja tein kaiken ihan tosi hyvin.

Matte häpesi kuulemma silmät päästään sen minun temppuilun aikana, vaikka kyllä se tuntuu ihan hyvin silti näkevän. Ei se ole pudonnut ojiin tai mitään ja ruokaakin osaa antaa oikealla mitalla. Vai olisivatko annokset vähän pienentyneet? Matte kyllä väittää, että eivät.

Valmentajan mielestä minä olin päässyt liian helpoilla, eikä minulta ollut muka aikoihin vaadittu mitään vaikeaa. Se on ihan puppupuhetta, koska joka viikko joudun opettelemaan uusia juttuja. Viimeksi jouduin tekemään kamalasti aivotyötä kun harjoittelin sarjaesteitä. En minä ikinä hankaa vastaan kun maten tai Sukkistädin kanssa opetellaan uusia asioita, päinvastoin. Minusta on aina kiva oppia uutta!

Valmentaja kehui minun työmotivaatiota sitten kun se meni päälle ja vielä minun kuolaintuntumaa, joka on jo ihan kuin oikeilla sukkisratsastushevosilla. Väistöt ja lisäykset menivät kanssa tosi hyvin heti kun suostuin yhteistyöhön. Lopuksi Valmentaja sanoi, että olen lahjakas ja mielenkiintoinen ja että se tekee kyllä mielellään töitä minun kanssa. Niistä asioista tein maten ylpeäksi ja paljon se minua sitten rapsuttelikin.

Matte sai noottia siitä, että sen oma tasapaino on vinossa vasemmalle ja minä joudun korjaamaan maten tasapainoa ja minun oikea puoli on sen takia tullut tyhjäksi. Matte rupesi onneksi heti korjaamaan istuntaansa ja uskoo, että me saavutetaanheti parempia tuloksia kun matte saa itsensä kuriin ja ojennukseen.

Tänään ei kierretä tunnista toiseen
pölyistä paahtavaa jaloittelutarhaa.
Tänään sataa, niin että
ikkunat helisevät.
Ovet on suljettu, katossa palaa
lamppurivi.
Aamutalli on tehty. Huokaisuja rouskutusta.
Istumme käytävällä: unkarilainen
jolla on saksalainen nimi, saksalainen
jolla on mitä saksalaisin nimi,
pari englantilaista yksi suomalainen
muutama ruotsalainen, muutama hyvin koditon.
Eri kielillä laulamme hempeitä lauluja
kodista, tunteista, rakkaudesta.
Rasvaamme satuloita, hajotamme suitset osiin
ja kokoamme jälleen.
Rouskutusta, huokaisuja.
Hempeitä lauluja rakkaudesta.

SIRKKA TURKKA

Yli kaksoisesteiden

Minun estevalmennus on edennyt niin pitkälle, että oli aika kokeilla kaksoisestettä. Minä olen kyllä hypännyt irtona sarjoja ja in n' outeja, mutta ratsastajan kanssa olen tähän asti mennyt vain yksittäisiä esteitä.

Me mentiin sitten maten kanssa maneesiin. Siellä oli Kenttähevonen lopettelemassa omia esteharjoituksiaan. Matte pyysi jättämään minua varten Kenttiksen kaksoisesteen mutta paljon madallettuna. Pöh, ihan kuin minä en muka olisi päässyt yli yhtä korkeista aidoista kuin Kenttis!

Kenttiksen emäntä kysyi, että lyhennetäänkö esteväliä minua varten kun Kenttis on kumminkin yli 20cm meikistä isompi. Maten mielestä väliä ei tarvinnut lyhentää, minä joudan kuulemma venymään. Oikeasti minun ei tarvitse isojen kavereiden puomi- tai esteväleille juuri venyttää kun minä olen iso hevonen mutta vaan pienemmässä koossa ja minulla on tosi hienot ja pitkät matkaavoittavat askeleet.

Ensin me verryteltiin maten kanssa vähän ja sitten me suunnattiin kohti esteitä. Matte vaan teki sellaisen mokan, että katsoi siinä suoralla vaan sitä kaksoisesteen toista puoliskoa eikä kiinnittänyt mitään huomiota siihen ensimmäiseen. Minä kyllä tajusin, että se toinen olisi pitänyt hypätä, mutten tiennyt, mitä sen ensimmäisen esteen kanssa tehdään, kun matte ei tuntunut huomaavan sitä ollenkaan. Minä sitten päätin hidastaa ennen sitä ensimmäistä estettä ja astuin siitä varovasti yli.

Mattea nauratti aika tavalla ja se pyysi minulta anteeksi ja toisella yrityksellä se muisti katsoa sitä ensimmäistä estettä. Minä hyppäsinkin sen tosi hienosti, mutta kiipesin varovasti käynnissä yli sen toisen osan, jota matte ei ollut ehtinyt kunnolla katsoa. Matte oli taas huvittunut - en kyllä yhtään tajua, että miksi - ja sitten me kokeiltiin sitä sarjaa niin, että vain ensimmäisessä esteessä oli yhtään korkeutta ja toisessa puomit olivat alhaalla.

Siitä minä laukkasin maten ohjeiden mukaan täysin sulavasti yli ja sitten toinenkin este pystytettiin kunnolla ja minä hyppäsin kummatkin ihan peräkkäin, noin vain! Se oli ihan tosi helppoa heti, kun matte vaan tajusi selittää minulle, että mitä kummaa se oikein tahtoo. En minä kumminkaan osaa ajatuksia lukea, vaikka hirmu fiksu olenkin.

Tänään me maastoiltiin kaatosateessa ja se oli tyhmää ja sade tuntui ihan oudolta ja ikävältä kun se osui minun karvattomaan nahkaan. Matte on nimittäin ajellut minun luonnollisen vettähylkivän karvapeitteeni melkein kokonaan pois ja minä joudun pitämään takkia sisälläkin! En ole oikein tyytyväinen ratkaisuun, vaikka se täytyy kyllä sanoa, että töitä on viileämpi tehdä kun ei ole paksua talviturkkia hiostamassa.

Yli esteiden

Meillä oli tänään maten kanssa estetreenit. Matte esiintyi sukkisratsastustamineissa ja laittoi minullekin sukkisvermeet päälle. Suojatkin piti laittaa, kuulemma siksi, jos vaikka hyppään keskelle estettä niin että puomit sinkoilevat. Niin kuin minä muka niin tekisin!

Kenttähevosen emäntä auttoi mattea roudaamaan puomeja. Alkuverryttelyn yhteydessä me mentiin vähän ravipuomeja ja sitten hypättiin monta kertaa pienen pientä pystyestettä. Ekan kerran minä hyppäsin niin korkealta, että matte meni ihan valkoiseksi ja alkoi änkyttää. Hyvin se kyllä seurasi minun hypyssä ja ne muut hypyt minä otin sitten vähemmällä ilmavaralla, eikä matteakaan pelottanut enää niin kovin.

Semmoista harjoitusta tehtiin kanssa, että menin ne ravipuomit ravissa ja sen jälkeen nostettiin laukka ja hypättiin se pystyeste. Esteen jälkeen minun piti koota laukkaa, siirtyä raviin ja mennä taas ne puomit. Rankkaa kun välillä pitää venyä ja välillä mennä kasaan, oloni oli kuin jollain mittarimadolla: Ω Ω Ω. Onneksi koko rupeama oli aika lyhyt ja minä sain rentoutua ja huilia kunnolla loppuverryttelyssä.

Tallissa matte harjasi minut ja rapsutteli ja karsinassa sain vielä porkkanan. Minä luulen, että me ruvetaan nyt hyppäämään vähäsen enemmän ja mennään ehkä estetunneillekin joskus, ainakin matte jutteli jotain sellaista.

Juuret

Ruuna alkaa olla kunnon talvikarvassa. Juuri paksu karva toi esiin hämmästyttävän selkeitä yhtäläisyyksiä takhin - tunnetaan myös mongolian villihevosena ja przewalskin hevosena - ja curlyn välillä. Näitä ovat pienehkön koon, vahvojen raajojen ja tiiviin, kompaktin rakenteen lisäksi myös huomattavan pienet korvat ja sieraimet. Myös silmät ovat pienet, mutta tulvillaan älyä ja nokkeluutta, joiden turvin selvitä alkukantaisissa oloissa.



Curlyt tulevat takhien tavoin toimeen erittäin niukalla ravinnolla ja ylensyöttämistä tuleekin varoa. Curly voi kehittää - muiden alkukantaisten rotujen tavoin - herkästi kaviokuumeen liian rehevällä laitumella.
Lisää curlyista selvällä suomen kielellä voi lukea täältä. Englanniksi tietoa on saatavilla runsaammin, alkuun pääsee esim. ICHO:n sivuilta.

Takheista lisää esim. niiden kotiuttamisprojektin sivuilta.


Erilaisista kuvakulmista huolimatta näissä naamoissa
on mielestäni paljon yhteistä: otsa on leveä ja silmät
ovat kaukana toisistaan. Huomaa pikkuiset sieraimet.

Talvirenkaat

Tänään me mentiin maten ja niitten inhottavien piskien kanssa vähän riimukävelylle metsään. Minusta on epäreilua, että koirapahukset saavat olla vapaina ja voivat syödä koko ajan ja minun pitää olla narussa. Jos me lompsitaan niin, että mattekin kävelee, niin minä saan välillä napsia kortetta ja kanervaa ja muuta spesiaalia, jota tallilla ei ole tarjolla, mutten koskaan vapaasti laiduntaa metsässä. Riistoa!

Äksyilin koirille kun en uskaltanut matelle kiukutella, mutten osunut tänään yhteenkään rakkiin kaviolla tai hampailla, en edes siihen vanhaan ja kuuroon, joka yleensä aika helposti ottaa osumaa. Toisaalta en yleensä viitsi sitä vanhusta niin kovin kiusata kun se on niin avuton, mutta siihen keskimmäiseen tahtoisin totisesti upottaa hampaani. Se koira nimittäin yrittää komennella minua silloin kun olen jo maten komennossa ja riimussa kiinni. Kun olen vapaana, niin ei se pelkurirakki uskalla tulla lähellekään minua saati haukkua jotain komentoja. Se on pohjimmiltaan hirveä raukkis.

Metsässä oli muuten kivaa, mutta mattea alkoi aika pian väsyttää ja minä jouduin kantamaan sen kotiin! Kotona odotti minun kengittäjä, joka juuri viimeisteli kamuani Kenttähevosta, jolle laitettiin uudet kengät ja niihin hokit ja vielä tilsakumitkin. Minä aloin vähän ounastella pahinta ja jouduinkin tuleen heti Kenttiksen jälkeen.

Minulla ei ole ollut kenkiä kuin keväällä viimeksi, mutta nyt kun voi koska tahansa tulla liukasta niin matte halusi minulle nastarenkaat alle. Minun kengissä on ollut pysymisongelmia kun minä poljen kengät helposti irti. Matte joskus epäileekin, että irrottelen niitä tahallani, etten joutuisi töihin.

Kengittäjä halusi koettaa uutta juttua ja kuumasovittaa minun kengät. Se tarkoittaa sitä, että punaisena hehkuva kenkä painetaan kavioon, jolloin kavion pohjasta palavat kaikki pienetkin epätasaisuudet pois ja kenkä istuu ja pysyy paremmin. Minulle ei ollut ennen tuota kuumasovitusta tehty ja kengittäjä varoittelikin, että matte pitäisi minusta vähän kiinni.

Matte seisoi siinä minun turvana kun kenkä painettiin minun kavioon. Siitä kuului sihinää (ei haitannut) ja tuprahti savua (ei haitannut) ja ilmoille tuli paha käry (haittasi vähän). Matte sanoi, että haju oli sama kuin jos hius syttyy palamaan paitsi tietenkin voimakkaampi. Minä nuuskuttelin sieraimet suurina sitä hajua ja kurkin taapäin ja sovituksen jälkeen halusin haistella lähempää, että mitä minun kavioille oikein on tehty.

Onneksi jalkani olivat kuitenkin ihan kokonaiset ja pienen lisävuolun ja muutaman sovituskerran jälkeen ne kengät viilennettiin ja niihin laitettiin hokit ja sitten ne lyötiin kavioon ihan normaalisti. Nyt minulla on hokkikengät kaikissa jaloissa ja liukkaat saavat tulla.

Töitä ja Stacy

Minulla on töitä nyt selvästi enemmän kuin ennen kun matte palasi saikulta. Tallitöitä se ei tee vieläkään, lääkäri on kuulemma kieltänyt. Minua taas ei ole vielä klipattu ja on kamalan rankkaa tehdä töitä ratsastajan kanssa kun tulee niin hikikuuma. Eilen harjoittelin maten kanssa maneesissa ja olin aika innoissani kun Rinsessa tuli sinne samaan aikaan emäntänsä kanssa. Rinsessa oli jo klipattu ja sen kankkuun oli jätetty pitemmästä karvasta kruunu, jolle matte ja Rinsessan emäntä vähäsen hihittelivät.

Minusta on aina kiinnostavaa katsella kun minua vanhemmat hevoset treenaavat juttuja, joita minä en vielä osaa. Olen silmät ymmyrkäisinä seurannut Ison Ruunan piaffet ja passaget ja eilen yritin omien hommieni ohella vilkuilla Rinsessan laukkaväistöjä. Mattea huvittaa kun minä olen niin kiinnostunut muiden tekemisistä. Minusta on oppimisen kannalta tärkeää seurata itseäni taitavampien työskentelyä ja ottaa oppia. Sen mattekin sentään myöntää.

Mattekin innostui tekemään vähän laukkatyöskentelyä kun kerran Rinsessakin. Me tehtiin semmoista harjoitusta, jossa minä menen ensin ihan tavallista pohkeenväistöä keskihalkaisijalta uralle käynnissä tai ravissa ja uralla nostan heti laukan. Sukkistädin kanssa ollaan kyllä joskus tehty samaa harjoitusta mutta nyt me tehtiin sitä länkkärimoodissa eli minä kokosin itseni alas enkä ylös. Minä olin tosi hyvä, eikä mattekaan ollut ihan huono kun minä ymmärsin melkein aina, että mitä se halusi.

Minulla tuli nopeasti aika kuuma ja niin tuli matellekin kun sillä oli toppatakki. Minun selkä ja maten perspuoli varsinkin hikosivat kun matte ratsasti ilman satulaa. Matte lupaili, että kun se saa lainaksi tai vuokralle klipperin niin minun karvat leikataan ja sitten on paljon mukavampi tehdä töitä. Minulla on uusi pyjamakin, sellainen, joka tulee kaulaan ja korviin asti ja jota pidän sitten tallissa öisin kun minut on klipattu. Työnteko on kyllä kivempaa kun ei ole liian kuuma, mutta klipattuna minun pitää aina ulkoilla takki päällä ja siitä en tykkää. Takki aina kutittaa. Olen koko syksyn ulkoillut ilmavasti nakuna paitsi jos on rankkasade. Silloin olen käyttänyt sadetakkia.


Matte haluaa Stacy Westfalliksi Stacy Westfallin paikalle ja siksi me tehdään aika paljon harjoituksia ilman satulaa niin kuin eilenkin tehtiin. Minulla oli kyllä sidepullit päässä, matte harjoittelee ilman mitään päävehkeitä vain silloin, kun me ollaan ihan kaksin maneesissa. Sukkisratsastajat voi nimittäin saada slaagin jos ne näkevät hevosen ilman päävehkeitä kun niistä monet luulevat, että hevosta ei voi ohjata ilman kuolaimia. Minusta se on aika rajoittunut näkökanta.

Uusia tuulia

Minä olin jo melkein unohtanut, miltä matte näyttää. Se on ollut kauan kauan jollain saikulla ja käynyt vain harvoin ja nopeasti minun luona vähän rapsuttamassa tai muuta. Töitä me ei olla tehty maten kanssa ollenkaan vaan Sukkistäti on ollut minun kanssa. Paria uuttakin tätiä olen kuskannut, eniten Kenttäratsastajaa.

Minulla alkaa olla jo hyvä käsitys siitä, mitä sillä kuolaintuntumalla ja -tuella tarkoitetaan. Sain uudet kuolaimet (ja suitsetkin, sellaista enkkumallia) joita on kiva imeskellä. Niissä on kolme palaa ja ne on kuulemma jotenkin ekstrahyvin muotoiltu hevosen suuta ajatellen*. Matte joutui ostamaan juuri ne kuolaimet kalliilla rahalla kun ne olivat ainoat minulle tarpeeksi leveät kolmipalat siellä kaupassa kuulemma.

Minä olen työskennellyt Kenttäratsastajan kanssa sekä maastossa että maneesissa ja ollut hirmu kiltti ja kuuliainen koko ajan. Matte ja Sukkistäti väittävät minua vain vieraskoreaksi, mutta totuushan on, että minä olen hyväluonteinen mies ja teen mielelläni töitä ainakin siihen asti kunnes väsyn. Kenttäratsastajan kanssa ollaan tehty puomiharjoituksia ja hypätty vähän esteitäkin. Paljon kivempaa ja helpompaa kuin maten kanssa kun matte ei ole kovin rohkea esteillä ja silloin minuakin alkaa arastuttaa.

Nyt olen kuitenkin nähnyt matteakin taas ja ollaan käyty maastoilemassa ja olen saanut maneesissa päästellä irrallani niin paljon kuin jaksan. Lisäksi matte on hoitanut minun lapahaavaa kun minun uusi tarhakaveri, Kenttähevonen, puri minua! Ihme jannu. Lisäksi ollaan maten kanssa vaan hengailtu ja seurusteltu ja halittu. Meillä on vähän semmoinen uusi kuherruskuukausi menossa.

Tänään minulla oli vanha asiakas ja ensi viikolla aloittaa ihan uusi täti. Koska minä olen niin kiva ja kiltti, niin se täti tahtoo ehdottomasti tehdä töitä vain minun kanssa eikä kenenkään muun. Öhöm.


Tällaiset on minun uudet kuolaimet. Niiden kanssa ollaan koko
ajan tuntumalla.

*Mattea kuulemma epäilyttää tuo, että minun kuolaimia varten on tutkittu mustanaan 70(!) hevosta. Matesta se on hirmu vähän. Minusta on silti parempi, että on edes joitain hevosia tutkittu kuin se, että lähdetään tekemään kuolaimia ilman mitään tietoja hevosista.

Jenkka hevosen puhdistamisesta ja muita hevosaiheisia laulelmia



Jenkan hevosen puhdistamisesta olen kuullut joskus M.A.:n keikallakin. Hieno kappale kerrassaan.

Tapio Rautavaara ja Juokse sinä humma. Video lienee ensimmäisiä suomalaisia musiikkivideoita. Olisi kyllä kiva, jos humma edes vilahtaisi kuvissa.


JukkaPojan versio edellisestä:

Monien mielestä tämä on jopa alkuperäistä parempi. Pidän kyllä reggae-versiostakin kovin, muttei ole Tapsan voittanutta.

Ei ole hullumpi Kilpeläisen Tuuren versio Hummasta sekään.

Hevostyttöjen all-time-favourite lienee Big&Richin Save a horse (ride a cowboy)
Video on kyllä jokseenkin kauhea.

Ottaisinko hevosen omaan pihaan?

Yhä useampi hevosenomistaja haluaa hevosensa syystä tai toisesta "omaan pihaan". Syitä on monia: Huonoon palveluun ja/tai hoitoon kyllästyminen täysihoitotalleilla, halu pitää hevonen lähellä kaiken aikaa, vanha mukava raha.

Purkaa alamme viimeisestä kohdasta. Raha. Täysihoitotallit nostavat vuokriaan sitä mukaa, kun työvoimakustannukset, kuivikkeiden ja heinän hinnat -sähköstä tai vedestä puhumattakaan- nousevat. Köyhä hevosenomistaja laskee, että oma polle käyttää satasen edestä rehua ja kuiviketta kuukaudessa. Maneesitallilla hevosen täysihoito maksaa helposti 600€/kk. Kotihoito on siis merkittävä säästö, onhan?

Vaikka asuisi jo valmiiksi maalla ja tontilla könöttäisi esim. hyväkuntoinen vanha kivinavetta, joka suorastaan kutsuu tuomaan hevoset kotiin, saattaa toteutus osoittautua yllättävän hankalaksi. Lupia on haettava ja rakennukseen tehtävä muutoksia. Helposta ja nopeasta hevosten kotiin ottamisesta saattaakin tulla yllättävän kallista ja vaikeaa.

Vanhat navetat ovat yleensä nykysäädösten mukaan liian matalia hevosten pitoon. Siispä kattoa korottamaan. Tee-se-itse-mies tai -nainen saattaa suoriutua urakasta melko vähäisin kustannuksin, mikäli ei laske omalle työlleen hintaa. Kädettömämpi palkkaa ammattilaisen -ja maksaa.

Ilmanvaihto on usein seuraava pulma. Navetasta löytyy pari laudoilla peitettyä pienen pientä tuuletusaukkoa. Laudat pois ja ilma liikkumaan, sano. Vaan missä vika, kun kosteus edelleen tiivistyy navetan seiniin ja herkimmät hevoset oireilevat kun heinä- ja kuivikepöly ei poistu ja ilman ammoniakkipitoisuudet ylittävät kaikki raja-arvot?

Ennen vanhaan kosteutta ei niinkään osattu pitää eläimille haitallisena kunhan vain lämpöä riitti. Tänään ollaan sitä mieltä, että ulko- ja sisäilman lämpötilaerojen pitäisi olla mahdollisimman vähäiset. Talliin suositellaan vain sen verran lämpöä, kuin on välttämätöntä, ettei vesi jäädy. Lämmön ei siis tarvise nousta talvella kymmeniä asteita plussan puolelle. Liika kosteus puolestaan on pelkästään haitaksi ja altistaa hevosen hengityselinsairauksille ja saa homeet ym. kasvamaan.

Vanhoja navettoja ei nyt vaan ole suunniteltu mahdollisimman hyvää ilmanvaihtoa silmällä pitäen. Vaihtoehtoina ovat ilmanvaihdon lisääminen joko rakenteellisesti tai koneellisesti. Kumpikin vaihtoehto maksaa.

Valmiin ulkorakennuksen omistajankin kannattaa siis varautua merkittäviin kustannuksiin tehdessään rakennuksesta hevosille kelvollista. Asianmukaisten tallitilojen ja rehuvaraston rakentamiseen omalle tontille alusta asti saa myös varata euroja ihan kivan määrän.

Ensialkuun tarvitaan rakennuslupa. Luvat, kuvat ja vastaava rakennusmestari ovat ensimmäiset kulut.
Pian päästäänkin jo alkuun eli perustusten tekoon: Kaivu, sorat, hiekat, valut, putket, kaivo, eristys, laitevuokrat, työ.
Tallirakennuksen runko ja katto: harkkoa tai sahatavaraa monen rahan edestä, eristys, ovet, ikkunat, työ.
Sisätilat: lattiavalut, karsinaelementit metallia tai sahatavaraa, sähköt, putkityöt, sisätilojen maalaus/kalkitseminen, ruoka- ja juomakupit, suolakivitelineet(!), jyrsijänpitävät rehunsäilytysastiat, kalterit ikkunoiden eteen, työ.

Itse tallirakennuksen lisäksi tulevat vielä tarhan- ja laitumenteon kustannukset sekä tietysti rehukustannukset. Hyvin tehtyjen eli salaojitettujen ja pohjakankaalla "vuorattujen" tarhojen ja ratsastuskentän rakentamiskustannukset ovat pohjan osalta yllättävän suuret. Lisäksi tulevat vielä aitausmateriaalit -ja ne työkustannukset.

Kun tallirakennus ja tarhat ovat valmiina, alkaa rahanmeno olla hallinnassa, mutta ongelmat ovat vasta alussa.
Mistä pienostaja saa edullisesti heinät, kaurat ja kuivikkeet?
Kuka korjaa hevosten aidoille ja karsinoille tekemät vauriot?
Miten laidunta hoidetaan?
Mistä tunnistaa hyvän kengittäjän? Kuinka saan sen käymään meillä vain kahden hevosen takia?
Ratsastuskentän hoito ja sen kustannukset?
Jos haluan lomalle tai kyläilemään, kuka hoitaa hevoset?

Lyhyesti sanottuna ihminen, joka haluaa pitää hevosensa kotona, tarvitsee ennen kaikkea a)rahaa, b)tietotaitoa (millaista on hyvälaatuinen heinä, koska kutsutaan eläinlääkäri, millainen pohja ratsastuskentässä on oltava) ja c)tukiverkoston, joka mahdollistaa loman pitämisen ja elämän oman tallipihan ulkopuolella.

Helppo ja halpa talliratkaisu

Uutta ja outoa

Minä olin tänään ihan vieraan tädin ratsuna. Tai ei se nyt ihan vieras ole, se ruokkii joskus ja vie laitumelle ja olen minä nähnyt kun se täti ratsastaa muilla hevosilla. Tänään matte harjasi ja satuloin minut ihan normaalisti, mutta sitten se antoi ohjat vieraalle tädille ja minun piti mennä sen kanssa maneesiin!

Minulla oli kouluratsastusvehkeet päällä -olen saanut uuden satulankin, matte osti sellaisen minulle ihan omaksi- ja kun tädillä oli sukkikset, niin minä sitten fiksuna poikana päättelin, että me mennään sukkisratsastusta. Alkukankeuden jälkeen (minä kiemurtelin ohjien ja pohkeiden välissä kun yritin siirtyä paineesta pois, mitä se täti ei ollenkaan hoksannut) meillä meni oikein kivasti ja minä liikuin reippaasti ja melkein kunnollisella kuolaintuella.

Se kuolaintuki on minulle ihan outo juttu. Matte ratsastaa pelkästään länkkäriä ja korkeintaan huomauttaa kuolaimella joskus jostain vähän. Sukkistätikin ratsastaa aina niin löysällä ohjalla, etten minä tajua tuota kuolaintuki-hommaa kamalan hyvin. Viimeksi minä olin oikealla tavalla enkkutyylisesti "ohjan ja pohkeen välissä" kun minun sukkisvalkku kävi selässä ja siitä on melkein puoli vuotta.

Minä osaan olla hienosti sukkistädin kanssa kyllä siinä korkeassa enkkumuodossa, mutten minä tänään meinannut tajuta, että mitä niiden kuolainten kanssa oikein tehdään ja miksei paine poistu vaikka kehujakin tulee. Jouduin tekemään kovasti aivotyötä ja minun piti liikkua reippaasti kaikissa askellajeissa aika kauan ja minun tuli kova hiki.

Lopuksi me mentiin maten kanssa sänkipellolle kävelemään ja sitten pääsin suihkuun. Kun on kova hiki niin on oikeastaan tosi mukavaa kun matte suihkuttaa naamankin. Sain vielä omenan ja sitten pääsin takaisin kavereiden luo laitumelle.

Me ollaan nykyään laitumella äijäporukalla kun se minun tamma on kadonnut jonnekin. Matte horisee jostain sateenkaarisilloista ja ainavihreistä niityistä ja siitä, että tammalla on nyt hyvä olla. Minä en tuollaisia juttuja ymmärrä mutta poikien kanssa on kyllä kivaa ja me äijäillään kilpaa ja laukataan välillä hurjasti koko laitumen ympäri. Minä en jää yhtään jälkeen kundeista vaikka ne on minua paljon isompia, sellaisia yli 170cm:ä korkeita.

Astetta karumpi herätys

Meikäläinen tuppaa pyörimään vain tuttavien hyvin organisoiduilla ja toimivilla talleilla ja on onnekseen enimmäkseen tekemisissä hevosalan rutinoitujen ammattilaisten kanssa. Pudotus oli kova ja karu, kun puolituttujen, mutta omien sanojensa mukaan kokeneiden hevosihmisten kanssa reissuun lähdettiin. Ihmishenkiä ei sentään menetetty, vaikka useampi henkilö tuntui ihan vakavissaan yrittävän vammauttaa sekä itsensä että muut. Kokemukset innoittivat minua kirjoittamaan ylös muutamia turvallisuusnäkökohtia (aloitteleville) maastoratsastajille.
En voi olla hämmästelemättä, että mitä kerpelettä niissä ratsastuskouluissa nykyään opetetaan kun ihmisillä ei ole alkeellisintakaan käsitystä turvallisesta hevosenkäsittelystä ja kimpassa ratsastamisesta.

1. Hevosen selässä ei pueta eikä riisuta
Tämä on ihan perusasia. Jos ratsastajan käsi/kädet ovat jumissa hihassa ja hevonen kompastuu tai pelästyy, on melko mahdotonta pysyä tasapainossa ja sitä myöten satulassa. Kun yksi ratsastaja putoaa ja yksi hevonen riekkuu vapaana, hermostuvat myös muut hevoset. Pahimmassa tapauksessa seurauksena on liuta loukkaantuneita ratsastajia ja irrallaan juoksevia hevosia. Jos vapaaksi päässeet hevoset lähtevät paniikissa kotia kohti, voi seuraus olla liikenteessä vammautuneita tai kuolleita hevosia ja päättömässä paniikkilaukassa katkenneita hevosenjalkoja.

2. Ratsastaessa ei valokuvata tai puhuta kännykkään
Hevonen saa ratsastajasta tukea ja turvaa. Hevonen huomaa, kun ratsastajan tarkkavaisuus siirtyy muuhun kuin ratsastukseen. Jos ratsastaja tekee omiaan, joutuu hevonen liian suureen vastuuseen ja saattaa säikkyä olemattomia ja esim. hypähtää sivuun. Jos ratsastaja tähyilee kameran linssin läpi tai keskittyy puheluunsa, hän ei pysty havaitsemaan muutoksia hevosen käytöksessä tai mahdollisia edessä olevia esteitä, esim. kuoppia tai oksia.
Seuraukset voivat olla samat kuin ykköskohdassa. Yhden ihmisen sooloilu on vaaraksi koko ryhmälle.

3. Ryhmän mukana on pysyttävä
A) Jos välimatkat jäävät liian pitkiksi, on -taas kerran- suuri vaara, että hevoset pelästyvät. On aina parempi ravata edellinen ratsukko hallitusti kiinni kuin menettää mutkassa tai metsän siimeksessä näköyhteys, jolloin hevonen luonnollisesti hätääntyy kun kaveri häviää näkyvistä ja yrittää todennäköisesti ampaista pikavauhtia edellä menevän perään.
Takana ratsastaville on tietenkin hyvä ilmoittaa, että nyt ravaan edellisen kiinni, jotta he osaavat tähän varautua.
Jos välien liiallista pitenemistä ei syystä tai toisesta voi välttää tai ei voi/uskalla ottaa muita ravaten kiinni, huudetaan edellä meneville odotuskehotus ennen kuin he katoavat näkyvistä.

B) Kukaan ei poistu ryhmästä mistään syystä
Esim. pudonneita tavaroita ei lähdetä yksin hakemaan. Ei ole turvallista viedä itselleen tuntematonta hevosta eroon porukasta ja samalla tähyillä kadonnutta tavaraa. Hevonen menettää tällaisessa tapauksessa ratsastajan antaman turvan ja kun lajitoveritkin ovat poissa näkyvistä, on varsin todennäköistä, että hevonen ajautuu paniikin partaalle ja lähtee omin neuvoin muiden perään. Siinä on taas suuri vaara ratsastajan suistua satulasta. Mahdolliset seuraukset voi kerrata kohdasta 1.
Jos tavaroita putoaa tai on muusta syystä pysähdyttävä, takaisin kääntyy koko ryhmä tai ratsastaja tulee alas satulasta, antaa hevosensa vetäjälle "säilytykseen" ja palaa jalkaisin etsimään omaisuuttaan. Joka tapauksessa ryhmälle ja etenkin ryhmän vetäjälle on ilmoitettava kaikista pysähdyksistä.

C) Omien voimavarojen arviointi näyttää olevan joillekin vaikeaa. Muutamia suuntaa-antavia vinkkejä:
*jos et jaksa itse kävellä neljää tuntia, et taatusti jaksa ratsastaa neljää tuntia
*jo pelkkä käyntimaasto vastaa rasittavuudeltaan vähintään kävelyä, nopeavauhtisempi maasto puolestaan reipasta hölkkälenkkiä
*ylipainon aiheuttamat ongelmat eivät häviä ratsailla vaan suorastaan päinvastoin

Erillinen huomautus islanninhevosratsastajille:
Puolitoista-kaksi tuntia issikkaratsastusta vastaa rasittavuudeltaan tuntia muilla roduilla. Islanninhevosia on jalostettu satoja, jopa tuhansia vuosia pelkästään siihen, että kyyti on ratsastajalle mahdollisimman mukavaa, turvallista ja voimia säästävää. Useimpien muiden hevosrotujen jalostushistoria on paljon lyhyempi ja jalostusperusteet ovat täysin erilaiset. Puoliveriset ratsuhevoset on jalostettu askeltamaan näyttävästi ja siinä ei totisesti ole ratsastajan mukavuutta ajateltu. Suomenhevosia puolestaan on ratsujalostettu muutama kymmenen vuotta, siinä ajassa ei ihmeitä tehdä kun aikaisemmat jalostusperusteet ovat olleet nopea ravi ja hyvä vetokyky.

Ryhmä on ryhmä, siellä ei sooloilla. Kotona omilla hevosillaan kukin toimii kuten haluaa, mutta ryhmässä sooloilu asettaa aina vaaraan myös kaikki muut.

Nykyään ei näköjään mikään ole itsestään selvää. Maalaisjärki on katoava luonnonvara ja minä-minä-minäitse-kaikki-mulle-heti-nyt-ajattelu näyttää vallitsevan kaikenikäisten keskuudessa. Toivoa sopii, että tuleville ratsastuksenopettajille todella korostetaan turvallisuusnäkökohtia.

Se on loppu ny

Minä luulen, että kesäloma on nyt vähän niin kuin loppu. Merkkejä on ilmassa:
*Laidun kasvaa pitkää kortta eikä mehevää tuoretta heinää oikein enää ole (ei ole yhtään niin kiva syödä kuin alkukesästä)
*Alituinen ulkona oleilu kyllästyttää (kun se käy työstä: pitää pakkosyödä ja paarmat kiusaavat)
*Jouduin pesulle, sellaiseen vaahtokylpyyn oikein (minun naamakin suihkutettiin, inhottavaa!)
*Kaiken huipuksi matte on taas alkanut vaatia ja käskeä ja pomottaa, eikä se yhtään halua ottaa huomioon, että minua ehkä väsyttää tai ei muuten vaan aina huvita (olen vieläkin ihan hämmästynyt tästä)

Eilen meidän piti mennä maten kanssa jokirantaan mutta minä ovelasti astuin toisen etukenkäni irti melkein heti ja aloin sitten sopivasti aristaa sitä kengätöntä kaviota. Sain syödä aika kauan ojan penkasta kun matte kiroili ja puhisi ja etsi irronnutta kenkää. Ei se sitä löytänyt ja me mentiin tallille ja sitte oli vain ihan lyhyt irtojuoksutussessio.

Matte oli harmi kyllä vieläkin äkäinen ja puhkui energiaa ja päätti, että on sopiva aika pestä minut. Tykkään kyllä siitä, että minua huuhdellaan viileällä vedellä töiden jälkeen tai jos on muuten kuuma. Kunnollinen pesu kestää kauemmin ja minun pitää seistä nätisti kun ensin kastellaan ja sitten vaahdotetaan ja pestään ja sitten huuhdellaan ja vielä kuivataan. Tylsää!

Minulle lyödään uusi kenkä vasta huomenna, joten minusta tänään olisi ollut vapaapäivän paikka. Matte kumminkin satuloi minut ja punnersi selkään ja me mentiin maneesiin ja kun minä yritin laiskotella ja madella pitkänä niin matte tuli oikein äkäiseksi ja jouduin taipumaan ja asettumaan ja peruuttamaan nopeasti ja vaihtamaan vähän väliä askellajia ja niin minun oli pakko ottaa takaosa alle ja alkaa tehdä töitä.

Ei se loppujen lopuksi ollut edes kovin rankkaa: me tehtiin vain vähän sidepassia ja takaosakäännöksiä ja rollbackejä. Kaikki meni ihan hyvin kun olin selvinnyt alkujärkytyksestä ja herännyt ja tajunnut, että matte on ihan tosissaan. Mattekin oli tyytyväinen ja kehui minua, mutta tuntui tuumivan, että minun loma tai paremminkin löysä työjakso ja maastoilukausi on kestänyt liian pitkään ja minä olen muka kadottanut työmoraalini.

Huh hellettä

On niin kamalan kuuma, etten minä jaksa tehdä töitä. Minulla menee kaikki voimat ötököiden -etenkin paarmojen- hätistelyyn päivisin. Öisin en malta nukkua kun pitää syödä ja vahtia kavereita. Eli ainoa mahdolisuus lepoon on oikeastaan silloin, kun matte tai joku muu tulee hakemaan töihin.

Varustelun aikana vetelen sikeitä enkä vapaaehtoisesti herää silloinkaan, kun ratsastaja kömpii selkään. Ei tämmöisillä helteillä jaksa itseään kunnioittava hevonen panostaa kuuliaisuuteen vaan lepää aina kun voi, mieluiten tietysti viileässä maneesissa.

Matte vei minut eilisiltana maneesiin ja me aloitettiin irtojuoksutus. Se tahtoo sanoa, että minä olen nakuna ja liikun sinne mihin matte käskee ja maten määräämää vauhtia. Minä kävelin kuuliaisesti pari kierrosta maneesin ympäri ja sitten minua alkoi armottomasti kutittaa. Aloin piehtaroida -matte antaa tehdä niin jos ei olla vielä kunnolla aloitettu töitä- ja viileä hiekka tuntui niin mukavalta, etten sitten viitsinyt nousta ylös. Vähän vilkuilin mattea, että saanko jäädä pötkölleen ja ottaa pikku tupluurit. Matte sitten antoi luvan ja minä vetelin sikeitä makuullani vähän aikaa.

Me hevoset ei koskaan nukuta pitkällään montaa minuuttuia kerralla, joten pian minä nousin ylös ja yritin jatkaa nukkumista seisaallani. Silloin matte raa'asti pakotti minut töihin ja jouduin kiertämään monta kierrosta ja ravaamaan ja vielä laukkaamaankin! Huh kun oli rankkaa.

Tänä aamuna minä ehdottelin Sukkistädille, että mitä jos ottaisin pienet torkut kesken ratsastuksen. Täti ei kumminkaan ollut suostuvainen. Minä en sitten ollut suostuvainen työntekoon, en viitsinyt edes yrittää esittää aktiivista eikä täti ollut oikein tyytyväinen minuun. Siitä minä viis piittaan. Jos on väsynyt niin on väsynyt, minkäs teet.

Tänään minä pääsin sitten pitkille unille talliin päivän kuumimmaksi ajaksi. Matte toivoo, että se auttaa, ja minä jaksan huomenna tehdä sitten tädin kanssa kunnolla töitä. Saa nyt nähdä viitsinkö, vaikka illalla olin kyllä jo ihan pirteä. Matte ei jaksa itse tehdä helteellä töitä ja usuttaa siksi Sukkistätiä ratsastamaan. Jos kerran matte ei jaksa, niin en ymmärrä, miksi minunkaan pitäisi.

Leijonanhäntä

Terkut täältä laitumelta! Minulla menee ihan kivasti. Saan olla ulkona ympäri vuorokauden paitsi jos on oikein kuuma päivä. Sellaisina pääsen välillä sisään ihanan vilpoiseen talliin ötököiltä suojaan. Tallissa minä menen heti pötköttämään ja torkun kunnolla kun ulkona tarvitsee aina vähän vahtia, että mitä ympärillä tapahtuu. Pitää pysyä selvillä siitä, mitä kaverit tekevät, ja olla vähän varuillaan jos jostain hyökkää vaikka joku petoeläin.

En ole ollut yhtään lomalla, vaan joka päivä tehdään jotain töitä maten tai jonkun muun kanssa. Minulla on sovituksessa uusi koulusatula, joka kuulemma sopii matenkin ahterille. Minun vanhassa lainasatulassa matte ei pysty istumaan ollenkaan, vaan sen reidet jännittyy ja minä menen ihan pinkeäksi, kun matte on niin jäykkä. Tämän uuden satulan kanssa meillä menee paremmin ja Sukkistätikin kehui tänään minun liikkeitä kovasti.

Minä olen saanut kengät etukavioihin. Koskaan en ole näin aikaisin joutunut kenkään! Nyt kun olen jo aikuinen, niin teen enemmän töitä kuin ennen ja sen pitkän kuivan jakson aikana minun etukaviot kuluivat ihan töpöiksi. Minun seppä kävi sitten ja sanoi, että minä olen kovasti aikuistunut ja järkevöitynyt ja minun kengityskäytös on parantunut. Kotkausta minä inhoan, mutta annan nykyään tehdä senkin, enkä edes rypistä naamaa kun tiedän, että on tärkeää käyttäytyä hommissa asiallisesti.

Minun kengittäjä sanoi aika kivasti, että minulla on leijonanhäntä! Me miehet ymmärretään toisiamme. Matte ja muut puhuvat aina vain aasinhännästä, koska minulla on enää pieni tupsu jouhia hännänpäässä.

Eilen me tehtiin aika pitkä laukkamaasto maten kanssa. Mentiin ekaksi ison tien yli ja sitten pikkutietä pitkin jokirantaan, jossa sain päästellä lujaa. Jouduin kyllä laukkaamaan vielä senkin jälkeen, kun olin saanut omasta mielestä jo tarpeeksi, ja minun tuli vähän hiki. Metsässä ei ole nyt oikein kiva käydä, kun siellä on niin paljon ötököitä. Minä inhoan paarmoja ja jos niitä pörrää jo alkumatkasta, niin yritän aina ehdottaa pikaista paluuta kotiin ja ötökkämyrkyn lisäämistä.

Pari tyyppiä meidän tallilla ei anna kunnolla ruiskuttaa itseensä sitä myrkkyä. Urpot. Kannattaisi niidenkin tajuta, että on paljon mukavampi olo, kun ei ole aina ihan paukamilla puremista.

Kisaamaan?

Matte on ihan kipeä. Sillä on nimittäin nykyään kova kisakuume. Ei se itse tahdo kisoihin mutta minun kuulemma pitäisi mennä!

Kaikki alkoi siitä kun minun enkkuratsastusvalmentaja oli ensi kertaa itse minun selässä ja minä olin -tietenkin- ihan hurjan hyvä. Matte ja Sukkistäti on aina uskoneet minuun mutta tallin muut porukat on yleensä nähneet minun treenaavan vain länkkäriä, eikä ne ymmärrä, kuinka vaikeaa se on, ja kuinka raskasta on esim. menna hidasta jogia matalassa muodossa. Ne toiset ymmärtää vaan enkkupuserruksen päälle ja kun minä esitin hyviä lisäyksiä ja taivutuksia ja väistöjä, niin ne oli ihan kummissaan ja ihastelivat minun osaamista ja liikkeitä.

Minä voisin kuulemma nyt kisata heA-luokissa koska sen liikkeet osaan kuin vettä vaan ja oikeastaan jo vaB-luokankin liikkeet. Sukkistäti vaan ei usko itseensä eikä tahdo kisoihin! Minun mielestä Sukkistädin pitäisi ryhdistäytyä ja uskoa itseensä enemmän, koska kyllä minä monesti teen Sukkistädin kanssa hyvää työtä. Joskus joudun kyllä muistuttamaan tädille, että miten joku liike menikään, mutta kyllä täti on ihan oppivaista sorttia. Jos minä opettelisin ensin jonkun ohjelman, niin voisin ihan hyvin ottaa tädin mukaan kisoihin!

Matte on vähän ahdistellut tallin porukoita ja ainakin yksi täti on jo luvannut alkaa kisata minun kanssa jos me maten kanssa vaan tahdotaan. Eli voi olla, että se uusi täti joskus kokeilee minun kanssa ja jos meidän kemiat kohtaa, niin voidaan mennä yhdessä kisoihin joskus.

Eilen aamulla me oltiin maten kanssa maastoesteradalla ja ihan ensimmäistä kertaa minä hoksasin, että ne kaikki jutut on esteitä eikä mitään hevosenpelättimiä. Kun ei me olla ennen hypätty kuin pari ihan pienintä kun maten rohkeus ei ole riittänyt enempään. Nyt me sitten hypättiin niitä vähän isompiakin ja oudomman näköisä ja se oli kuulkaas kivaa! Minä alan ihan tosissaan innostua tuosta estetouhusta.

Sukkistädin kanssa ollaan hypätty maneesissa vähäsen ja täti miettii jo, että ottaisiko yhteyttä vanhaan estevalmentajaansa niin, että me otettaisiin oikein tunteja. Matte on kanssa tuttu sen estevalkun kanssa, se on kuulemma kiva setä, joka osaa auttaa meidät hyvään alkuun. Se setä osaa myös neuvoa, jos me edistytään oikein pitkälle, niin kuin minun kanssa varmaan käy, koska minä olen kaikessa niin hyvä.

Päivän sankari

Eilen iltapäivällä oli vielä tosi kuuma kun matte tuli hakemaan minua töihin. Minulla olikin ehtinyt olla jo vähän puisevaa laitumella kun sunnuntai oli kokonaan vapaata kun täytin vuosia ja sain lahjaksi vapaapäivän! Hengattiin minun naisen kanssa vaan laitsalla ja syötiin koko sunnuntai! Eilen sitten kyllä vähän turvotti ja matte jupisi kun ei kuulemma meinannut saada satulavyötä kiinni. Se sanoi kanssa, että mentäisiin rauhallisesti kävelemään varjoisia metsäpolkuja ja pääsisin pian huilaamaan.

Alkukäynnin jälkeen ravattiin(!) Synkkään Kuusikkoon asti ja koukattiin siitä peurapolulle kun matte tahtoi nähdä, että minne se vie. Polku katosi nopeasti mutta me löydettiin uusi ja se lähti nousemaan kallioille. Matte päätti, että lähdetään sitä pitkin ja sitten oli paljon nousua ja kivikossa rämpimistä ym. Onneksi minulla on hurjan hyvä tasapaino! Sinne kallioille paistoi tietty aurinko ja minun tuli nopeasti liian kuuma. Varsinainen rauhallinen lenkki..

Se uusikin polku hävisi ja me laskeuduttiin kallioiden väliin vähän soiseen maastoon. Siellä menikin sitten peurojen ja hirvien polkuja vähän joka puolella ja matte valitsi umpimähkään yhden reitin. Eikä edes sellaista, joka olisi vienyt kotia kohti, höh. Tyhmiä nuo ihmiset.

Minä köpöttelin kiltisti polkua kunnes ihan äkkiä arvaamatta humpsahdin kainaloita myöten suohon! Säikähdin vähän ja matte tuli pois selästä ja rohkaisi minua kömpimään ylös suosta. Ihan niin kuin minä nyt olisin mitään rohkaisua tarvinnut, ei kai minua olisi huvittanut sinne suohon jäädä vaikka siellä aika viileää olikin.

Matte kiskoi minua perässä sitten pitkät pätkät muka kotiinpäin mutta me jouduttiin vaan korkeammille ja jyrkemmille kallioille ja melkoisille jyrkänteille ja mentiin yleensä vielä väärään suuntaan. Lopuksi matte oli ihan punainen ja hikinen ja kompuroi ja valahti maahan lepäämään. Minä ujutin siinä vaihteessa ohjiin vähän lisää löysää ja aloin syödä ruohoa kun olin siinä vaiheessa ollut jo yli kaksi tuntia syömättä.

Onneksi matte tajusi vihdoin nousta takaisin satulaan ja antaa minun hoitaa tilanteen. Minä menin omia jälkiäni takaisin, hypin vähän oikopolkuja kallioilla -matte oli ihan kauhuissaan mutta minä olen tosi ketterä ja varmajalkainen ja minä TIESIN, mihin olin menossa- ja väistin osaavasti sen märän suokohdan, johon tullessa upposin. Matte onneksi tajusi kehua minun polunlöytäjäntaitojani ja niin minä paransin vähän tahtia ja ravasin helpot paikat. Mattea kauhistutti taas. Se oli nyt kummallisen säikky siihen nähden, että minun piti taiteilla sen perässä vaarallisille jyrkänteille ja tulla perässä jyrkkiä laskuja eikä se yhtään tiennyt, minne se oli menossa!

Reissun alkupään kallion mattekin jo tunnisti ja olisi halunnut palata ohjaksiin mutta minä en antanut kun se yritti heti ruveta kiertämään poispäin. Niin minä sitten laskettelin yhden rinteen kintereitteni varassa ja löysin sen ensimmäisen polun loppupään ja pian oltiinkin takaisin Synkässä Kuusikossa. Lopun kotimatkasta ravailin välillä ja välillä otin vähän evästä eikä matte kieltänyt!

Kotona jouduin suihkuun mikä oli ihan väärin sillä eihän sankareita sovi väkisin pestä jos ne ei sitä halua! Huuhtelun jälkeen minulla oli kuitenkin ihan mukava olo ja pääsin tammani luo laitumelle. Myöhemmin sain vielä lesepuuroa mutta se oli huijausta sillä kun söin sitä, niin matte sulki sillä aikaa laitumen portin ja me saatiin yöksi tarhaan vain kuivaa heinää, yök. Vaikka kyllä me sekin aamuun mennessä syötiin.

Tässäpä tuore kuva Ruunasta. Laidunmaha näkyy hyvin, lihaksisto ei niinkään. Harja on jo lähtenyt ja ylemmät häntäjouhet rapsutettu hampailla irti. Ei mikään varsinainen kukkanen.

Ruuna opetustöissä

Minun tallikaveri kävi viikonloppuna voittamassa YES-kisoissa Ypäjällä. Minulla taas oli koko viime viikon rankka osa kun opetin yhtä tätiä ratsastamaan. Se täti opetteli kaiken ihan alusta alkaen: meillä oli harjaamista ja hevosen pesua ja karsinan puhdistusta ja satulointia ja ratsastuksen opettelua.

Täti edistyi ihan mukavasti ja me laukattiinkin loppuviikosta sekä maneesissa että maastossa. Maastossa minä kyllä päätin siitä laukasta eikä täti ja matte oli hirmu vihainen ja tuli itse selkään ja minun piti tehdä pysähdyksiä ja peruutuksia ja sidepassia ja laukannostoja jokirannassa kunnes matte oli tyytyväinen ja vielä kun tultiin kotiin niin täti ratsasti maneesissa enkä päässyt heti huilaamaan. Täti oli kumminkin hirmu tyytyväinen ratsastukseen ja minuun ja kiitteli kamalasti mattea vaikka minuahan olisi pitänyt kiittää kun minä tein kaiken työn ja olin opetusmestarina ja valvojana ja harjoituskappaleena samaan aikaan!

Se täti lähti sitten meiltä melkein suoraan ratsastusleirille. Me ollaan maten kanssa sen jälkeen rentouduttu ja käyty vain maastossa. Tänään alkaa sitten arki kun Sukkistäti tulee ja minun täytyy taas taipua kouluratsastusmoodiin. Se on oikeastaan aika kivaa vaihteeksi kun olen melkein pari viikkoa harjoitellut pelkästään länkkäriä tai ollut alkeisratsuna.

Laitumella minä olen nyt ollut aina ihan koko päivän ja minun maha on kestänyt hyvin eikä kavio-oireitakaan ole ollut. Ulkona olen ympäri vuorokauden mutta tarhassa yön kun matte pelkää, että söisin öisin niin paljon että räjähdän! Meidän laidun on tosi hyvä ja minua ihan harmittaa, etten jaksa syödä koko aikaa vaan välillä pitää huilata että jaksaa taas syödä.

Ruunan kesäunelmia

Minä olen nyt koko päivän laitumella ja tulen pois vain jos pitää mennä töihin. Yöt olen vielä sisällä koska muutkin ovat. Matte ei halua, että olen koko yön yksin ulkona enkä kyllä tahtoisikaan: minulta jäisi huomaamatta jos kaverit sisällä saisivat ruokaa! Enkä minä viihdy ihan yksin vaikka nätisti osaankin matkustaa yksin tai oleilla tallissa tai tarhassa ja maastoonkin menen usein yksin. Tai maastoon mennään siis kaksin maten kanssa ja joskus on koiratkin mukana muttei läheskään aina toista hevosta.

Meidän laitumet on jaettu osiin ja minä ja minun tamma hallitaan aika isoa osuutta kahdestaan. Toisella puolella on Iso Ruuna yksinään ja toisella puolella aktiivikisahevoset, joista toinen on Nuori Estelupaus ja toinen kisaa jotain vaativia koulululuokkia. Muilla laitumilla ovat tietysti vielä Riekku ja Rinsessa ja Adjutantti ja muut tallin hevoset.

Matte lupasi, että jos minun maha ja kaviot kestävät, me päästään kyllä myöhemmin minun tamman kanssa kaksistaan ylälaitumelle jossa saadaan olla 24/7! Matte voi siellä valvoa meitä omalta pihaltaan ja antaa minulle leipää aidan yli ja täyttää juoma-astiaa.

Me lähdetään ehkä maten kanssa lomalle Keski-Suomeen heinäkuussa! Toivottavasti siellä on järvi (maten toive) ja hyviä laitumia ja kivoja kavereita (minun toiveet). Siellä minun ei kuulemma tarvitsisi tehdä ollenkaan oikeita töitä, käytäisiin vaan maastossa ja lomailtaisiin.

Heippati pitkästä aikaa! Meinasin tulla kertomaan vähäsen omiakin kuulumisia kun tuo Ruuna tuppaa olemaan aika itsekeskeinen. Lupaan, etten kirsku mistään vaan kirjoitan vain onnellisista asioista, maailmassa kun on kaikki hyvin.

Meidän maailmamme on tosiaan hyvässä järjestyksessä ja onneakin piisaa. On kevät ja elikot ovat hyvässä kunnossa kilpikonnia myöten. Mainitut otukset ovat päässeet jo kerran ulkoruokintaan kun sattui kuuma ja tuuleton päivä.

Ruuna pudottaa edelleen talvikarvaa ja lyhyt karva alkaa paljastaa lihaksia! Hidas jogi onnistuu jo erittäin hyvin ja laukkaakin hevonen pystyy pidentämään ja lyhentämään ihan mukavasti. Oma tasapaino alkaa olla sitä luokkaa, että laukkatyöskentelykin sujuu ilman satulaa *taputtaa itseään olalle* . Itse asiassa satulan kanssa on nykyään hankalampaa tehdä töitä, koska olen viime aikoina ratsastanut varsinaiset työskentelyrupeamat enimmäkseen ilman satulaa. Maastot puolestaan on keväisten ja lämpimien ilmojen tullen tehty satulan kanssa ja vauhtiakin on lisätty.

Ruunan kunto kasvaa kohisten, toivottavasti omakin pikkuhiljaa. Tällä hetkellä yksikin vapaapäivä tuntuu jo Ruunan käytöksessä, siitä on tullut melkeinpä himoliikkuja ja atleetti. Ei sillä, että Ruuna olisi mitenkään hankala useammankaan vapaapäivän jälkeen, oikeastaan pikemminkin päinvastoin. Vähän ikävät tai hankalat jutut kannattaa jättää vapaapäivän jälkeisiksi tehtäviksi koska sellaisina päivinä Ruuna suorastaan puhkuu intoa ja tekee töitä ihan tosissaan.

Tarkkana saa kyllä olla, ettei elikko kyllästy eikä tekemisestä tule pakkopullaa. On ihan kuolleena syntynyt ajatus tehdä samoja harjoituksia kahtena päivänä peräkkäin. Intensiivisen oppijakson jälkeen kannattaa heittää maastokeikka tai tehdä jotain kivoja ynnä helppoja juttuja. Ei kuitenkaan liian helppoja tai Ruuna kyllästyy ja suoritukset alkavat olla vähän sinne päin. Ratsastus ja muu opetus tulee pitää sopivan haastavana mutta onnistumisia täytyy tulla ja aivot narikkaan-laukkoja täytyy saada päästellä maastossa välillä. Aivot narikkaan ei suinkaan tarkoita peruskuuliaisuuden unohtamista vaan rentoa menoa, jolloin ei vaikeampia harjoituksia muistella.

Sukkistädin ahaa-elämys

Minulla on ollut Sukkistädin kanssa vähän ratsastuksellisia ongelmia. Sukkistäti kun on parempi noitten enkkukamojen kanssa kuin western- ja on ne enkkukamat ja ylös kokoaminen minullekin ihan ok. Kun minulla on western-kamat päällä ja kun matte on selässä niin silloin kokoan itseni aina alempaan muotoon eli ns. western-muotoon, jossa pääni on aika alhaalla mutta takaosa silti hyvin alla jotta pystyn tekemään esim. nopeita käännöksiä kuten vaikka ajamaan laumasta erkaantuneen vasikan pikapikaa takaisin. En minä ole kyllä ikinä karjatöitä tehnyt mutta noin niin kuin esimerkin omaisesti. Vaikea kuvitella, että joku ylöskoottu pv voisi nopeasti käännyttää vasikan, hehe. Ne jannut liikkuvat usein tosi vaikean näköisesti.

No kumminkin. Sukkistäti ei ole osannut antaa minun koota itseäni sinne alas kun ei se muka tunne minun selkää ja takajalkoja western-satulan kanssa. Eilen minun enkkusuitset oli matella pesussa ja täti joutui ottamaan enkkusatulan kanssa western-suitset. Silloin täti sai ahaa!-elämyksen kun minä hivutin itseni korkeasta muodosta matalaan eikä minun selkä silti laskenut ollenkaan. Sitten me lasketeltiin menemään matalassa muodossa ja meillä oli oikein kivaa ja täti oli innoissaan.

Ennen minulla on ollut tädin kanssa westernissä ongelmana se, että vaikka ohjat on pitkät, niin täti ei anna minulle tarpeeksi ohjaa, että pääsisin kokoamaan itseni sinne alas. Nyt kun täti osasi antaa minun koota itseni sinne alas niin täti varmaan alkaa edistyä länkkäriratsastuksessakin paremmin.

Ruuna käy klinikalla

Minulla kävi eläinlääkäri kotona kun minulla on ollut silloin tällöin vatsakipuja ja pari ähkyäkin tässä kahden vuoden sisään. Viimeisen vatsakivun jälkeen matte meni ihan sairaaksi huolesta ja minun omalääkäri siis kävi ja kyseli matelta kaikkea ja tutki minua. Päällisin puolin kaikki oli ihan kunnossa eikä minun maha kuulemma kuulostanut siltä, että siellä olisi hiekkaa. Ajattelin jo, että olipa helppo keikka kun minuun ei edes pistetty mitään, kuunneltiin ja koputeltiin vaan.

Lääkärin käynnissä oli se hyvä puoli, että aloin saada ylimääräistä yöruokaa ja muutenkin välipaloja aterioiden välillä. Lääkäri piti mahdollisena vatsahaavaa minulla ja siihen auttaa se, ettei vatsa ole koskaan tyhjä koska hevosen suolisto on sopeutunut siihen, että siellä on koko ajan tasaisesti tavaraa kulkemassa läpi. Olin siis hyvin tyytyväinen muutoksiin ja ajattelin, että se lääkäri on sitten hyvä tyyppi.

Kissinkikkarat! Tässä yhtenä päivänä matte käski minut autoon ja me ajettiin klinikalle. Minä katselin koko matkan maisemia oikein kiinnostuneena, välillä näkyi hevosiakin. Kun tultiin klinikan pihalle ja sain tulla autosta ulos niin olin aika järkyttynyt: siellä oli hirveästi hyörinää, autoja ja hevosia ja ihmisiä ja osa hevosista juoksi kovaa kärryt perässä. Minä menin ensin karsinaan siellä kun lääkäri oli vielä tekemässä jotain leikkausta eikä ehtinyt ottaa minua vastaan vielä.

Kun pitkän ajan päästä pääsin karsinasta ulos, olin jo tottunut kaikkeen menoon ja mekkalaan kun karsinassa oli mukavasti ikkuna josta sain seurailla kaikkea. Me mentiin maten kanssa sisään ja siellä oli se sama äijä, se lääkäri, joka käy minulla kotonakin! Nytkin se heti ensitöikseen iski piikillä kaulaan ja aika pian minua alkoi ramaista. Ensin minulla oli röntgen ja seisoin semmoisessa laatikossa kuvattavana ja nojasin turpaa maten käteen. Välillä vähän havahduin ja laitoin turvan ryppyyn ja korvia niskaan ja kerroin matelle, etten tahdo olla siinä. Aika pian pääsinkin pois ja ulos mutta vielä piti mennä toiseen huoneeseen kun ei niissä röntgenkuvissa mitään hiekkaa näkynyt.

Uudessa hallissa sain uuden piikin -mistä niitä lääkäreillä aina riittääkin- ja aloin taas torkahdella epämiellyttävästi. Minulle tehtiin gastroskopia mahahaavan varalta mutta minun maha oli ihan priima eikä siellä näkynyt mitään feelua. Meillä oli siis ihan turha reissu; minua tökittiin ja minun nenästä laitettiin letkuja sisään ja matte sai ison laskun. Toisaalta matte oli hurjan tyytyväinen kun en minä sitten ollutkaan sairas enkä tarvinnut mitään kalliita lääkkeitä tai vaarallista leikkausta. Minun mieleeni kokemus ei ollut kun jouduin olemaan yhteensä melkein 18 tuntia syömättä! Se on hevoselle kamalan pitkä aika eikä ollenkaan terveellistä!

Seuraavana päivänä kun olin kamujen kanssa tarhassa niin matte tuli sinne ja spruuttasi minun suupielestä sisään pahaa töhnää ihan tuosta vain. Se oli kuulemma heisimatolääke kun joskus ähkyoireet voivat johtua siitä, että umpisuolen ja ohutsuolen liitoskohtaan on kerääntynyt paljon heisimatoja. Minä en saanut sitä makua oikein suusta pois enkä ottanut matelta porkkanaa enkä leipää kun epäilin, että minua yritetään huijata ja syöttää taas lisää yököttävän makuista tököttiä. Mattea jostain syystä huvitti kun niin "pohjattoman ahne" hevonen kuin minä ei ottanut herkkuja. En minä ole pohjattoman ahne, minulla on vain voimakas eloonjäämisvaisto! Sen huomaa siitäkin, etten tahdo syödä epäilyttäviä juttuja kuten herkkuja joihin voi olla piilotettuna matolääkettä.

Ruunan kuulumisia

Minä olen saanut uuden karsinanaapurin. Se on suomenhevosruuna jolla tamman nimi, ihan ääliö tyyppi. Kun minä tulin sisään ja huomasin, että viereisessä karsinassa oli väärä hevonen ja vielä ruuna, sain raivarin, ihan sellaisen primitiivireaktion, ja yritin mennä karsinan seinästä läpi ja kerta kaikkiaan tappaa sen jätkän! Seinää piti sitten minun jäljiltä vähäsen korjata mutta se kesti ja nykyään tulen sen sh:n kanssa juttuun ihan hyvin. Tai juttuun ja juttuun; minä sille mitään puhu, katson vaan, että jätkä pysyy omalla paikallaan eikä kurki ovesta ulos silloin kun minä tulen, menen tai kun minun matte tulee talliin.

Oho, nyt sattuikin outo juttu: matte oli katsonut Sukupostista ja se tamman niminen ruuna olikin kuitenkin sitten tamma. En tiedä kumpi on tyhmempi, matte vai minä. Matte on jo monta päivää ruokkinut ja hoidellut muka ruunaa eikä ole katsonut sinne takajalkojen väliin ollenkaan ja minä kävin vähän nolosti tamman kimppuun. Höh. Ehkä siitä tammasta tuleekin minun tarhakaveri.

Tänään me oltiin maten kanssa tunnilla ja oltiin oikein hyviä, varsinkin minä! Ope kehui taas minun herkkyyttä ja kuuliaisuutta ja tekemisen iloa ja matte onnistui ratsastamaan melkein pyöreitä voltteja vaikka se yrittikin äkistä, että pääsiäisen kunniaksi se niitä munanmuotoisia tekee.. Ope sanoi, että tästä lähtien pitäisi volttien olla kunnossa ja että maten pitää lakata hosumasta käsillä.

Pyhinä minulla on sukkisvalmennusta mutta onneksi matella on monta päivää vapaata ja hyviä kelejäkin on luvattu niin me varmaan maastoillaan kanssa.

J.K. Matte huomasi tänään, että minulta lähtee jouhia ja oli aika apeana.

Ruuna kertoo

Tämä viikko on mennyt kivasti, ei ole tarvinnut liikoja työskennellä ja auringossa on mukava torkkua. Matte oli viikonlopun poissa ja minä olin Tädille tosi äkeänä, luimistelin ja uhkailin vaikka oikeasti olen tosi kiltti. Täti ei ottanut minua oikein vakavasti ja minua alkoi vaan enemmän harmittaa. Tänään oli kyllä Tädin kanssa ihan kivaa kun hypättiin pientä estettä enkä ollut enää ollenkaan huonolla tuulella.

Maanantaina pusin mattea niin, että nyt jälkeenpäin vähäsen nolottaa. Mutta minulla oli ollut niin kova ikävä eikä mattea näkynyt viikonloppuna ollenkaan, höh. Maanantai-iltana matte harjasi minua ainakin tunnin ja me juteltiin kaikkea ja seurusteltiin. Välillä yritin seurustella myös yhden tamman kanssa joka sattui olemaan karsinassaan siinä vieressä mutta olin sitten kumminkin mieluummin maten kanssa. Sain matelta kehuja kun minun kengittäjä kävi viikonloppuna ja käyttäydyin sen kanssa tosi hienosti vaikka olinkin Tädille niin ilkeä.

Eilen oltiin maten kanssa taas maastoilemassa. Lumi oli paljon sulanut ja sen alta paljastunut vaikka mitä mutta minä en saanut juuri ollenkaan aikaa tehdä löytöjä tai ainakaan tutkia niitä rauhassa. Matte väitti, että jos minä yritän haistella kerralla ratsupolun koko talven kakat niin me ei päästä ikinä sieltä metsästä pois. Ihan tyhmää, olisin minä ruoka-ajaksi tullut kotiin!

Me mentiin pieni pätkä maantien vartta ja autojakin meni ohi monta. Minua pelotti aika paljon ja matte oli ymmärtäväinen mutta sen otsasuoni pullistui muutaman kerran tosi pahasti kun pari autoilijaa ei väistänyt minua yhtään tai kiihdytti kohdallani. Matte pyytääkin kaikkia autolla liikkuvia ja hevosen kohtaavia muistamaan, että hevonen on ennalta-arvaamattomasti käyttäytyvä eläin ja saa auton kanssa kolaroidessa aikaan yhtä paljon tuhoa kuin hirvi. Hevosia kohdatessa kannattaa suosiolla hiljentää ja vähäsen väistää ja seurata jos hevosen kuski antaa jotain käsimerkkejä. Siinä voi säästyä useampi henki, puhumattakaan auton kalliista pelleistä!

Minä olen alkanut pelätä autoja ja matte pohtii nyt jotain siedätyshoitoa. Traileria tai hevosautoa minä en pelkää yhtään vaan menen suoraan kyytiin kun matte pyytää. Minä menen aina autoon niin, että matte ei tule vaan seisoo ulkopuolella näyttämässä minulle, että mihin minun pitää mennä. Keväällä me kuulemma autoillaan kursseille ja kesällä ehkä lomalle järven rantaan!

Ruunan viikko

Minulla on ollut aika rankka viikko eikä yhtään huvia. Heti maanantaina matte harjoitteli valmentajan antamia läksyjä. Minä olin tietysti hurjan hyvä. Meidän yhteistyö maten kanssa toimi loistavasti siihen asti kunnes maneesiin tuli vieraita hevosia enkä minä saanut tutustua niihin enkä vetää vierasta oria päihin kun se hörhötteli minulle niin kuin olisin joku tamma! Jouduin sitten vielä tekemään töitä vaikka mieleni oli ihan kuohuksissa ja sain lopettaa vasta sitten kun olin taas ihan rento ja kuuliainen.

Tiistaina kävi Sukkistäti ja minä pystyin onneksi uunottamaan sitä aika hyvin ja laiskottelemaan aika paljon. Minun ei tarvinnut tehdä paljon mitään kun täti raahasi minua mukanaan selästä käsin.

Keskiviikkoaamuna minulta jäi aamupala kesken kun matte tuli riipimään minua tunnille. Valmentaja kehui minua kovasti ja matteakin vähäsen. Maten istunta on kuulemma parantunut ja me ollaan menossa oikeaan suuntaan. Minä sain erityiskehuja yhteistyöhalukkuudesta ja hurjan niukoista käännöksistä. Matte sai läksyksi tehdä vähemmän siellä selässä ja ratsastaa paljon ilman satulaa niin että sen tasapaino kohentuu.

Torstaina minulla kävi ensin asiakas ja me mentiin sen ja maten kanssa metsään kävelylle. Illemmalla Sukkistädillä oli vielä western-tunti mutten minä siellä viitsinyt paljon tehdä vaan täti joutui taas raahaamaan minua eteenpäin. Tädin naama oli ihan punainen kun tunti loppui. Ope ei paljoakaan haukkunut meitä mutta matte oli jälkeenpäin ihan hiilenä ja marmatti tädille, ettei minua saa päästää noin helpolla vaan osaan kyllä ja jaksan.

Tänään minua ärsytti heti aamusta kun matte ei antanut minun putsata tallin lattialta sinne pudonneita heiniä vaan se pakotti minut riimuun ja roudasi ulos. Uloshan minä menen joka aamu ja saan siellä aina heinää mutta olisin ensin tahtonut syödä heinät lattialta, siisteyttä rakastava kun olen.
Illalla tulee kuulemma Sukkistäti kun matte lähtee taas ratsastelemaan niillä pienillä karvaisilla ja se tulee takaisin vasta monen päivän päästä. Voi olla, että minun täytyy alkaa mököttää ja kiukutella tädille kun mattea ei näy.

Ruuna mönkii metsässä

Meillä oli maten kanssa ihan tosi hauska maastoreissu eilen! Alkumatkasta eli ekat parisataa metriä minä vähän tuhisin ja jännitin kun siellä metsässä kaikki oli muuttunut sitten viimenäkemän. Lumi oli sulanut ja kiviä paljastunut ja kaikkea. En minä kauan jaksanut stressata -en minä koskaan kauaa viitsi kun se jännittäminen on niin rankkaa- ja pian sain luvan laukata. Juoksin rennosti mutta aika reippaasti ja matte antoi minun mennä omaa tahtiani.

Pimeän Kuusikon läpi käveltiin ja sen jälkeen tulevassa jyrkässä mäessä nostin itse laukan. Matte antoi taas minun laukata mutta kun yritin mäen jälkeen hiljentää niin en saanutkaan vaan minun piti laukata paljon enemmän kuin olisin itse halunnut. Loput reissusta olinkin sitten tosi tarkkana ja vaihdoin askellajia ja tempoa ihan heti kun matte pyysi enkä enää pyrkinyt liikaan oma-aloitteisuuteen.

Vähän harmitti kun piti kääntyä takaisin kotiinpäin ennen kuin olisin tahtonut kun matte tahtoi olla takaisin ennen pimeää. Ihan turhaa minusta, minä näen hyvin hämärässäkin! Kotia kohti minä kävelinkin sitten tosi hitaasti ja yritin joka risteyksessä kääntyä pitemmälle reitille. Välillä koitin jäädä puskaan syömään jos saisin siten nipistettyä lisää aikaa metsässä. Kotona minä onneksi sain lesepuuroa ja porkkanoita ja aika pian oli varsinainen iltaruokakin.

Tänään oli kanssa kivaa kun minun asiakas tuli (vaikka en olisikaan ensin halunnut lähteä kun otin parhaillaan torkkuja auringossa) ja me mentiin taas metsään, nyt vaan kävelylle. Se asiakas alkoi käydä syksyllä kun lääkäri oli suositellut sille ratsastusta lihasten vahvistamiseksi ja tasapainon parantamiseksi. Se täti tahtoo aina mennä ilman satulaa ja välillä me mennään maneesissa ja välillä metsässä tai pellolla. Matte on aina mukana valvomassa mutta kyllä minä itsekin huomaan, ettei se täti ole varsinainen ratsastaja. Täti on kumminkin ollut hirmu tyytyväinen ja sanoi, että uusissa testeissä sen tasapaino oli parantunut ihan hurjasti ja lihasvoima kanssa. Minä olen siis hyvä kuntouttaja. Matte aina sanookin, että minä olen maten oma karvaterapeutti ja säästän yhteiskunnalle paljon rahaa kun matte voi hoitaa hulluuttaan minun kanssa eikä sen tarvitse olla missään laitoshoidossa.

Olemme Ruunan kanssa saaneet haasteen. Jaoimme tehtävän siten, että Ruuna kertoo kolme asiaa ja minä toiset kolme. Ruuna saa aloittaa:

1. Minun ruunauksesta tehtiin pikapäätös ja matelle annettiin alle viikko aikaa lunastaa minut kokonaan itselleen ja viedä pois tai sitten sopeutua. Minua asia ei enää vaivaa vaikka orina olossa olikin puolensa. Matte taas on vieläkin ärsyyntynyt asiasta kun se hoidettiin sen mielestä huonosti kun ei se viikossa ehtinyt järjestää minulle uutta tallipaikkaa tai miettiä muita mahdollisuuksia minun oriuden jatkamiseen.

2. Minulla on kaksi selkänikamaa vähemmän kuin muun rotuisilla hevosilla. Muitakin eroavaisuuksia löytyy. Minä olen ihan hirveän harvinainen ja erikoinen ja kaunis ja viisas ja kiltti!

3. Minä olen matkustanut paljon enemmän rekassa ja kuorma-autossa kuin trailerissa. Trailerissa minut vain siirrettiin tänne uudempaan kotiin vanhasta kodista ihan lyhyen matkaa, rekalla olen matkustanut maasta toiseen ja kuorma-autollakin monta tuntia. Kokonaisuudessaan olen matkustanut hirmu vähän ja maten mielestä meidän pitäisi reissata enemmän.

Ihmisen satunnaiset:

1. Pidän kovasti sammakoista. Lapsena pyydystin ja ihmettelin niitä, aikuisempana kiinnostuin sammakoiden eko- ja etologiasta. Olen työkseni tutkinutkin niitä.

2. Haluaisin matkustaa Tiibetiin tai Mongoliaan.

3. Pesen nykyään pyykkini pesupähkinöillä. Minun on pitänyt kokeilla niitä jo monta vuotta mutten ole saanut aikaan. Ostin sitten niitä itselleni joululahjaksi ja pois en vaihda. Aivan loistava "keksintö"!

Me ollaan maten kanssa harjoiteltu nyt yhden kerran niitä läksyjä joita saatiin opelta. Maten olisi pitänyt vielä lisäksi harjoitella yksin mutta ei se kuulemma ole. Voi olla, että saadaan satikutia huomenna kun meillä on tunti.

Se maten innokkuus puuhata kaikkea lopahti ihan alkuunsa. Se tuli kuulemma kipeäksi mutta kyllä silti voisi vähän tehdä, minun mielestä ainakin. Hyvä kun on edes käynyt rapsuttamassa minua! Sukkistäti on onneksi käynyt ratsastamassa ja nyt alan sen kanssa esteharjoitukset. Maten kanssa ollaan menty vaan laukkapuomeja ja hypätty vähän maastossa muttei reenattu tosissaan esteitä.

Minä olen kyllä tosi hyvä hyppäämään. Kesällä laitumella hyppään joskus huvikseni ja joskus meillä on irtohypytyskuja enkä minä malttaisi lopettaa ollenkaan hyppäämistä kun se on niin kivaa! Matte on kanssa useasti tehnyt niin, että minä olen irti maneesissa ja toisella seinustalla on este tai pari jotka minä hyppään laukassa ja toisella puolella on ravipuomit. Näin minä opin kuulemma kehon- ja vauhdinhallintaa kun niitä ravipuomeja ei voi mukavasti mennä laukassa vaan ne kolisevat eikä minun askeleet sovi. Minä opinkin tosi nopeasti, että puomit mennään ravissa ja esteiden yli voi laukata.

Minä olen nyt vähän äkeänä kun minua kutittaa niin kovin kun talvikarva irtoaa eikä minua harjata tarpeeksi ollenkaan.

Olen väsynyt, kiellä en, kun särkyi lumous
väsyttää tämä eläinten vallankumous
Ne hirnuu mulle, ne haukkuu mua, ne vetäytyy reviiriin
ne on parempia kuin minä, ne kuuluu leijoniin

Jos on heikko ne hyökkää sutena kimppuun
yksilöön kiinni kuin sika limppuun
ja tädit kaikesta motkottaa,
ne kanana kotkottaa

Katso armeijaa ja katsot tylsään hanhiparveen
katso johtajaa ja katsot johtajan sorkkaan ja sarveen
On miehia haukat ja miehiä on myöskin kyyhkyt nää
vain äiti on äiti ja lapsi on lapsi ne yhdessä nyyhkyttää

Karsinaan vie lammaslaumaa
poliitikko ja sanoo hyvää saumaa
Se on pukki vahtina kaalimaan,
se on pantu ihmista vaalimaan

Ollaan ihmisiksi

Mies taivainen kynsin ja hampain käy kiinni jumalan karitsaan
minä vaivainen oon hän laulaa, mato matkamies maan
Ylösnousemus jälkeen kaiken, ylösnousemus, päivä uus
ylösnousemus, siihen on meillä yksi ainoa mahdollisuus

Ollaan ihmisiksi

Juice Leskinen: Ollaan ihmisiksi

Kevättoimia

Me ollaan maastoiltu maten kanssa aika paljon. Joskus on tehty lyhyitä ja rauhallisia reissuja ilman satulaa ja koiratkin on olleet mukana. Silloin kun koirat menevät edellä niin minulla on oikein mukava ja turvallinen olo eikä minun tarvitse niin paljon keskittyä siihen mitä siellä edessä on. Sitten on tehty pitempiä ja reippaampia reissuja oikein satulan kanssa. Luulen, että kevät tulee kun matte on alkanut taas käyttää satulaa.

Viimeksi kun lähdettiin niin pellon laidalla heilui laitumen aitalanka aika oudosti tuulessa. Minä olin kovalla pörinällä menossa tutkimaan ilmiötä lähempää mutta matte kielsi kuulemma siksi, että siinä oli syvää lunta ja iso oja välissä. Minä olen seikkailijaluonne ja jos minun tutkimuksia liikaa estellään, voi minusta tulla hapan. Nyt en ehtinyt kumminkaan happamoitua kun matella oli kiire eteenpäin että ehditään hyvä lenkki ennen pimeää.

Minulla alkaa olla täysi viikko-ohjelma kun on maastoja ja sukkistätiä ja oma opettaja käy ja on vielä yksi vakioasiakas. Matte on ihmeesti reipastunut ja nyt se ope käy tosiaan joka viikko. Viime kerralla oli aika vaikeita juttuja kun minun piti hirmu pienistä merkeistä peruuttaa ja vaihtaa suuntaa ja tehdä eri kokoisia ympyröitä ja ties mitä kaikkea. Oudoin juttu oli se, ettei matte ollut ollenkaan selässä vaan minun kanssa jalan. Matte oli toivonut semmoista opetusta ja se sai kotiläksyjä. Minä en saanut kun olin niin hyvä! Minun täytyy kyllä auttaa mattea osassa niitä läksyjä kun ei se oikein yksin pärjää.

Matte on ruvennut haaveilemaan toisesta hevosesta. Pappa sanoo, että yksi (eli MINÄ) riittää ja että milläs matte muka hommaa ja elättää toisen hevosen? Yksi täti kyllä lupasi matelle, että se saa käyttää sen tädin hevosta välillä jos haluaa. Minä en oikein hyväksy sitä, että matte puuhailee muiden kuin minun kanssa. Matte taas sanoo, etten saa olla itsekäs.