Joulutervehdys lukijoille

Ruunan mietteitä ratsastuksesta ja talvikarvasta

Matelle tuli migreeni kun se on ratsastanut yhtä tyhmää pv:tä joka painaa kädelle ja maten hartiat jumittuivat siitä. Matte väittää, että se pv on ihan kiva ja kehityskelpoinen mutta en yhtään tajua miksi matte viitsii kiusata itseään sellaisen huonotapaisen ratsun kanssa kun valioluokan western-hevonenkin löytyisi. Matte ratsasti vieläpä enkkusatulassa, se näytti tosi kummalta.

Tänään matte olikin sitten hirmu tyytyväinen kun me oltiin ihan rauhassa maastossa eikä maten tarvinnut pidättää ohjilla paitsi kerran kun minä vähän innostuin kun ensin hyppäsin parin puunrungon yli ja sitten olisin halunnut vielä laukata polulla ja risukossa ja suopohjalla.

Minulta on taas vähennetty kauroja! Minulle tulee muka läskimakkara satulan eteen kun työskennellään. Ei se (makkara) edes tule kuin enkkusatulan kanssa ja sellaista kapistusta en tarvitsisi muutenkaan kun kerran olen western-ratsu. Matte arvelee, etten enää kuluta päivisin yhtä paljon energiaa kuin silloin kun vielä tarhailin ja painin ja nahistelin ja laukkailin yhtä mittaa Adjutantin kanssa. Nykyisen tarhaseuran kanssa vain me vaan kävellään hillitysti ja viestitään ilmeillä eikä paljon liikehditä.

Minulla on hurjan paksu talvikarva enkä oikein jaksaisi työskennellä maneesissa kun minulle tulee heti kamalan kuuma. Matte miettiikin nyt, että pidetäänkö minun kanssa treeneistä talvitauko jonka aikana vain maastoillaan vai klipataanko minut uudestaan ja entistä laajemmalta alueelta. Itse en oikein tiedä kumpaa toivoisin. Maastoilu on hirmu kivaa mutta koko talven mittainen treenitauko on aika pitkä ja minä kyllästyn aika helposti jos ei ole uusia juttuja opeteltavana.

Ruuna leuhkii

Kun liikkeellä on hevosinfluenssaa paikoin ihan epidemiaksi asti niin matte huolehti minulle heti ehkäisevän rokotuksen. Olisikin tosi kurjaa tulla kipeäksi turhan takia.

Viime viikonloppuna loistin taas totuttuun tapaan sukkisratsastusvalmennuksissa. Matte kuuli mutkan kautta, että Valmentaja oli myöhemmin kehunut minua päivän parhaaksi hevoseksi. Öhöm. Minulla on kuulemma hyvä työmoraali ja olen ahkera ja osaan ajatella ja kehityn nopeasti. Samoista asioista minua ovat kiitelleet minun western-opet myös. Matte on hirmu ylpeä minusta vaikka on sitä mieltä, ettei minun kannata alkaa turhan leuhkaksi koska hyvät opettajat saavat aikaan hyviä tuloksia.

Tänään loukkaannuin kamalasti kun näin, että matte meni maneesiin toisen hevosen kanssa ja sillä oli vielä minun satula selässä! Minun mielestä maten ei kuulu liikoja puuhailla muitten hevosten kanssa vaan se voisi olla enemmänkin minun kanssa. Matte kyllä vei minut onneksi maastoon sitten myöhemmin ja onnistuin nappaamaan siellä pari kuusenoksaa suuhuni, nam.

Säät on olleet aika tylsiä kun vettä sataa koko ajan ja joudun pitämään takkia. Toisaalta joutuisin kai muutenkin kun minua on klipattu kun olen nykyään melkein oikea urheiluhevonen. Viikonloppuna tuli kyllä tosi kuuma siellä valmennuksissa ja melkein toivoin, että minulta olisi leikattu talvikarvaa muualtakin pois kuin pelkästään kaulasta ja rinnasta. Minä alan nimittäin olla tosi villava ja minulla on hirmuisen lämmin kun ei täällä ole yhtään niin kylmä kuin minun alkuperäisellä kotiseudullani Kalliovuorilla Nevadassa.

Huomenna tulee Sukkistäti ja me harjoitellaan varmaan ainakin sulku- ja pohkeenväistöjä kun tädillä oli niissä vähän ongelmia viime kerralla. Minulla ei kyllä ollut.

Ruuna ja sen kaverit

Minulta meinaa itseltäkin mennä täällä luetellut hevoset ja muut hahmot sekaisin, joten laadin listan. Ekaksi tulee

Ruuna eli minä. Olen viisivuotias american bashkir curly-rotuinen hevonen, hurjan fiksu ja komea. Ammatiltani olen western-ratsu. Olen nyt reilun vuoden harrastanut Sukkistädin* kanssa enkkuratsastustakin. Olen siinäkin tosi hyvä. Lempijuttujani ovat naiset ja ruoka ja ruoka ja naiset.

Adjutantti on minun bestis ja uskollinen alamainen ja leikkikaveri. Poikapaini meinasi mennä joskus vähän vakavaksi, joten meidät on nyt erotettu toisistamme. Adjutantti on kanssa viisivuotias ruuna. Se on melkein 180cm korkea pv ja saksalaisen jalostuksen lahja tulevaisuuden kouluradoille. Jätkällä on pysyvä oraalinen vaihe, se haluaa näplätä ja pureskella kaikkia ja kaikkea.

Kuningatar eli Rinsessa on omanarvontuntoinen rouvashevonen. Rodultaan se on neljännesmaileri eli quarter. Osaava all-round-hevonen ja pätevä johtajatamma. Kovin huumorintajuinen Kuningatar ei ole enkä tiedä mitkä voisi olla sen lempiasioita. Ehkä maastoilu emäntänsä kanssa?

Riekkuva Ruuna, joka tunnetaan myös nimellä Prinssipuoliso, on rodultaan budjonnynhevonen. Se on hurjan pitkälle koulutettu kouluratsastushevonen joka hyppää ilokseen esterataa ja maastossa se menee yli mistä tahansa. Riekku tulee kuulemma kyseenalaisista oloista mutta on ollut kuntoutuksessa ja on toipumaan päin ja se on jo saanut takaisin elämänilonsa. Minun hyvä kaveri joka jakaa minun lempiharrastuksen eli syömisen.

Iso Ruuna on pv ja on aikanaan kilpaillut GP-tasolla. Se viettää eläkepäiviään mutta esittelee pyydettäessä mielellään osaamistaan josta se on vähän leuhka. Kokoa sillä on joka suuntaan. Viisas vanha herra sanoo matte mutta minusta äijä on jo vanhuudenhöperö. Katson kyllä siltä joskus mallia että miten pitää olla ja tehdä koululiikkeitä. Ison Ruunan lempiharrastukset ovat liikennelaskenta, sähköaidan testaus (onko virtaa vai ei) ja kottikärryillä ajo.

Matte on minun äiskä ja emäntä ja oma ihminen. Se on ihminen mutta ymmärtää joskus yllättävän hyvin hevosia. Matte suojelee minua kaikelta pahalta ja ruokkii ja pitää hyvänä. Maten kanssa me ratsastetaan vain westerniä. Lisäksi tehdään kaikkea kivaa ja jänskää ja ikävää ja tylsää. Matte päättää koska minut pitää kengittää tai raspata (ne on kumpikin inhottavia juttuja joissa minun pitää KÄYTTÄYTYÄ) ja koska on hieronnan aika.

*Sukkistäti on minun vara-matte. Sekin on ihminen. Sukkistäti ratsastaa yleensä enempi tosissaan kuin matte ja sen kanssa joudun usein rankkoihin treeneihin. Sukkistäti on vanha koulutuuppari mutta on nyt alkanut ratsastaa westerniäkin ja on kehittynyt siinä hurjasti. Sukkistäti ruokkii ja rahnuttaa eikä yleensä pakota minua ikäviin ja pelottaviin juttuihin niin kuin matte joskus tekee. Jos matte on poissa niin Sukkistäti hoitaa ja paapoo minua.

Pappa on ihminen ja ratsastaa joskus vähän ja rapsuttelee minua ja tuo ruokaa. Se ei ole aina paikalla. Saisi tehdä minun kanssa enemmänkin juttuja, oltaisiin niin kuin miesten kesken. Pappa luulee olevansa minun pomo mutta ei se ole ja minä sen sille näytän heti kun matte ei ole vieressä vahtimassa. Matte on kyllä sanonut, että papalle tulee hyvä mieli kun se uskoo olevansa pomomies.

Lisäksi on muita hevosia ja niiden porukoita, tallihenkilökuntaa ja koiria on kanssa aika paljon. Sitten on vielä Kengittäjä ja Hieroja ja Lääkäri jotka kanssa tunnistan. Joskus tulee Valmentaja jostain ulkomailta. Sen opastuksella Sukkistäti tekee kouluratsastusjuttuja. Minulla on myös kaksi eri western-opea jotka on kivoja ja rapsuttelevat vaikka pistävätkin minut töihin.

Uusi lauma

Minut ja Adjutantti on raa'asti erotettu. Vika on kuulemma minun; pistän Adjutanttia päihin välillä ihan tosissaan. Minusta syy on Adjutantissa kun se ei koskaan anna minun olla rauhassa vaan on koko ajan näpläämässä minun takapuoltani. Minulla on kaljuja kohtia pepussa ja kyljillä kun Adjutantti on pureskellut minua. Totuuden nimissä on kyllä tunnustettava, että purin Adjutantin kaulan verille tässä yhtenä päivänä ja potkin sitä rintaan niin, että loimen lukot menivät rikki.

Viikonlopun tarhailin yksinäni. Adjutantti oli viereisessä tarhassa ja me seistiin yhdessä niin kuin ennenkin, aita vain oli välissä. Tänään matte sai neuvoteltua minut Kuningattaren ja Riekkuvan Ruunan (jota myös Prinssipuolisoksi kutsutaan) seuraan kolmanneksi pyöräksi. Minä erotin lemmenparin välittömästi ja aloin hengata Q-ningattaren kanssa. Rouva vaan ei tahtonut olla minun kanssa vaan yritti potkaista minulta pään irti!

Menin sitten syömään pariskunnalta jääneitä heinänrippeitä kun nainen ei ollut minusta kiinnostunut. Riekkuva Ruuna tuli minun kanssa syömään ja se äksy ja ilkeä akka sai mököttää yksinään.

Matte haluaa huomauttaa koskien edellistä postausta, ettei minusta voi tulla oikeaa terapiahevosta koska matte ei ole koulutettu terapeutti. Eli me tehdään terapiaratsastuksen kaltaista hommaa vain.

Tänään me oltiin maten kanssa metsässä. Siellä oli paljon lunta ja minä mennä tuhistelin reippaasti eteenpäin. Mentiin ihan ekoina niitä teitä ja sain tehdä omat polut.

Ruuna uraputkessa

Minä luon uutta uraa alkeis- ja terapiaratsuna. Se on oikeastaan minun kolmas ammatti kun minä olen jo pätevä western- ja enkkuhevonen. Ennen minulla on ratsastaneet vain semmoiset aika osaavat tyypit joten aloittelijat ovat ihan uusi tuttavuus minulle. Matte kertoi, että yleensä aloittelijat on vähän arkoja tai sitten tosi innokkaita ja aina niiltä saa herkkuja. Kuulostaa ihan meikäläisen hommalta tuo opetustyö!

Minulla on nyt käynyt jo kolme kertaa ratsastamassa sellainen täti, joka vähän pelkää hevosia eikä ole ennen ratsastanut. Se täti aina päivittelee kuinka minä olen iso ja muka pelottavakin. Sille tädille oli sanottu, että sen vaivaan auttaisi hurjan hyvin ratsastus, jossa koko kropan lihakset saavat liikettä ja ryhti paranee. Niin se täti sitten uskalsi tulla koittamaan.

Ekalla kerralla se täti oli vain vähän aikaa kun se totutteli minun läheisyyteen ja kävelyni rytmiin. Minä kävelin eteenpäin hirmuisen hitaasti ja tasaisesti (oikeastaan en olisi halunnut kävellä ollenkaan mutta matte hinasi minua narusta perässään) ja se täti vähän rentoutui eikä enää ollut tönkkö ja istunut epämukavasti minun liikettä vastaan.

Toisella kerralla matte käski jo sitä tätiä irrottamaan kädet satulasta ja istumaan kunnolla ja sitten me harjoiteltiin vähän pysähdyksiäkin. Se täti oli jo vähän rohkeampi ja matte sanoi, että se voi laittaa silmät kiinni siellä selässä se täti niin se tuntee minun liikkeet paremmin. Matte kyseli tädiltä, että mikä jalka kulloinkin liikkuu ja jos minä en pysähtynyt tasajaloin niin matte käski tädin tunnustella että mikä jalka ei ole linjassa. Aika hyvin se täti osasi sanoa oikean jalan.

Tänään oli satanut lunta ja me mentiin tädin ja maten kanssa kävelylle lumiseen metsään. Ensin jouduttiin menemään sellaista mutaista polkua jossa minulla pari kertaa kavio lipesi mutta se täti pärjäsi hyvin. Sen mutikon jälkeen täti laski jalustimet kokonaan irti mutta piteli kyllä aina välillä satulasta kiinni. Me käveltiin yli puoli tuntia mutta onneksi minä sain pysähtyä pari kertaa syömään kuusenoksia.

Aika leppoisaa hommaa tuo terapia. Minun ei tarvitse kuin kävellä vähäsen ja pitää mattea silmällä niin kaikki lutviutuu. Ekalla kerralla minua kyllä vähän jännitti mutta nyt olen jo ihan konkari. Matte sanoi, että nyt ihan aluksi käy vain tämä yksi täti mutta alkukeväästä otetaan ehkä toinen joka on jo kysellyt että otanko uuden oppilaan.

Huomenna on ihan tavallisia töitä eli western-tunti Sukkistädin kanssa. Plääh, siellä tulee aina hiki ja ajatellakin pitää.

Koiraa ja karvaa

Meille on tullut uusi koira. Se ei häiritse minua kun se pysyy poissa jaloista eikä yritä tunkeilla minun karsinaan. Matte näytti sitä minulle kerran ja minä nuuskin sitä ihan ystävällismielisesti mutta se rääpäle pelkäsi minua kamalasti, hah. Siitä koirasta on kuva tuossa alla.

Minulta on nyt leikattu karva lyhyeksi kaulan alapuolelta ja rinnasta. Se ei oikeastaan haittaa ja jaksan vähän paremmin tehdä työtä kun ei tule niin hiki. Matte hommasi minun loimeen sellaisen kaulakappaleen niin etten kylmety ulkona vaikka kaula on osittain paljas. Sisällä en pidä mitään takkia kun minua ei tuon enempää klipattu enkä ole kylmänarka.

Talvikarvani on vielä kasvuvaiheessa enkä ole vielä kovin kihara. Vaikka ulkona on suht lämmintä niin joudun melkein joka päivä pitämään takkia kun aina vaan sataa! Minä en kyllä helposti kastu läpi asti mutta matte on vähän semmoinen, että se murehtii turhasta. Minun uusi loimi ei onneksi ole yhtään hullumman näköinen ja minun Adjutantilla ja Isolla Ruunalla ja Riekkuvalla Ruunalla on kanssa samanlaiset. Ne on meidän tiimitakit.

Eilisaamuna minä pelästyin kun Iso Ruuna tuli tarhaan eikä sillä ollut tiimitakkia vaan ihan eri loimi ja vielä sininen. Minä en tykkää sinisestä kun nuorena kerran pelästyin hirveästi kun näin shetlanninponin sinisessä loimessa. Se näky vainoaa minua vieläkin, huh.

Minulla oli eilen hieronta kun olen muka ollut vähän äkeä. Oikea takajalka tai siis oikea kankku se taas oli joka jumitti. Minun liikkeet on kyllä ihan puhtaat eikä se kankkukaan ollut kuin ihan vähän jumissa mutta matte nyt on tuommoinen hössöttäjä. Vaan ihan mukavaahan se hieronta on. Kesti vaan ihan liian kauan kun muut saivat jo porkkanoita ja minun vaan piti olla hierottavana enkä saanut yhtään porkkanoita kuin vasta myöhemmin.

Vauvakuumeen lopputulos


Taisto

Ruunan ruokahuolet

Ekaksi kerron kun olin taas tosi hyvä ihan uudessa jutussa. Meidän maneesiin tehdään aina välillä semmoinen irtohypytyskuja ja minä olenkin hyvä hyppäämään niin kuin olen ennenkin sanonut. Viimeksi kun se kuja oli niin matte laittoi viisi peräkkäistä estettä jotka piti hypätä in-and-out-tyyliin eli niin, ettei tule ollenkaan laukka-askelia väliin. Sellaista sanotaan myös jumppasarjaksi.

Minä hyppäsin tosi näppärästi ja sain askeleet sopimaan just eikä melkein. Hyppäsin monta kertaa ja molemmista suunnista enkä olisi halunnut oikein lopettaa kun se hyppääminen oli kivaa ja olin niin hyvä.

Matte oli ymmärrettävästi tosi ylpeä kun minä olen hypännyt in-n'-outina ennen vain kahta ja jos on ollut enemmän esteitä niin välissä on ollut se yksi laukka-askel vähintään. Matte ja muutkin sanoivat, että minulla on estesilmää ja hyvä tekniikka. Öhöm!

Minun kaura-annoksia on pienennetty samaan aikaan kun minun työmäärää on lisätty! Matte kyllä väittää, että olen hyvässä lihassa ja hyllyn vähän sieltä ja täältä mutta täytyyhän miehellä massaa olla! Miten minä muka kasvatan lihasta jos en saa ollenkaan ruokaa?

Annoskokojen pienennystä matte perustelee sillä, että saan kokonaisen ekstra-ruuan päivällä. Siinä on pellavaa jotta minun mahaan ei kertyisi hiekkaa ja heinäpellettejä, että se pellava menisi alas kun ei se minulle pelkästään maistu. Kun se pellava on kuulemma aika energiapitoista ja pelleteissäkin on paljon ravintoa niin minun kauroja piti vähentää kun aloin muka lihoa heti sen jälkeen kun aloin saada tuota pellavapellettipuuroa.

Tallin ikkunalaudalla odottaa sellainen kone, jolla ajetaan hevosia kaljuksi. Kaksi meidän tallin hevosta on jo klipattu kokonaan ja minulle ja Isolle Ruunalle suunnitellaan hikoilevimpien paikkojen karvanpoistoa. Minusta ei ole mitään järkeä ajaa karvaa pois talveksi kun on kylmä ja siksi se talvikarva hevosille kasvaa, että me pärjättäisiin kylmässä. Matte nyt kumminkin väittää, että minun on mukavampi tehdä töitä kun hikoilen vähemmän eikä minulta kuulemma sentään ajeta kaikkea pois.

Ruuna töissä

Minulla oli kamalan rankka viikonloppu kun olin niissä sukkisvalmennuksissa ja piti harjoitella niitä etuosakäännöksiä ja vastalaukkaa. Lauantain tunnin jälkeen olin ihan vaahdossa ja loppukäynnissä en aina huomannut jos Sukkistäti pysähtyi ja kävelin vahingossa sitä päin, tömps vaan. Onneksi täti ei ollut yhtään vihainen vaan ymmärsi, että minä olin tosi väsynyt ja kävelin ihan nukuksissa siinä tädin perässä.

Sunnuntaina kun oltiin maten kanssa menossa maneesiin niin minä en ensin suostunut tulemaan sinne kun näin, että siellä oli minun valmentaja. Olin tehnyt niin rankasti töitä lauantaina, etten olisi millään enää jaksanut. Onneksi matte sanoi, ettei nyt ole valmennusta vaan vain juoksutusta ja valmentajakin lähti pois ja matte irtojuoksutti minua niin, että sain venyä ja vanua pitkäksi ja rentoutua oikein kunnolla. Lopuksi matte venytti vielä minun takajalkoja, mukavaa.

Eilen olin western-tunnilla ja enkös perkule joutunut sielläkin kovasti töihin. Ensin minun piti koota itseni ihan nippuun ja pysyä kasassa käynnissä ja ravissa ja siirtymisissä ja pysähdyksissä, huh huh. Sitten minun piti vielä koota laukkaa ihan kamalasti ja se oli raskasta enkä olisi yhtään halunnut hikeen asti juosta. Matte sanoi, että oli hyvä kun Sukkistäti teki pitkän ja reippaan loppuverryttelyn jossa pääsin venymään mutta itse en olisi enää tahtonut juosta vaan mennä jo talliin syömään heinää.

En minä joudu sentään ihan koko aikaa opiskelemaan uusia juttuja. Maten kanssa käydään paljon maastossa ja tehdään muitakin kivoja asioita. Aina ei edes ratsasteta vaan joskus matte juoksuttaa tai sitten yrittää saada minut tekemään jotain asioita ilman naruja tai valjaita. Nyt aletaan kuulemma taas irtohypytykset - joissa minä olen hurjan hyvä! - ja pikkuhiljaa sitten ne ihan oikeat esteharjoitukset ratsastajan kanssa. Matte haluaisi, että oppisin jossain vaiheessa vielä vetämään kärryjäkin. Minulla on siis paljon puuhaa mutta se hyvä puoli tässä on, etten ehdi melkein yhtään pitkästyä kun on sopivasti töitä.

Kylläpä menikin muuten tallikaverilla ne viikonlopun kisat hyvin kun sillä oli minun hieno riimu! Se tamma tuli nimittäin kotiin ruusukkeilla lastattuna. Se oli tullut monesti ykköseksi, saanut reiningistä 65 pistettä vaikkei ole mikään reining-tykki tai edes oikeata sukua ja ollut koko päivän voittaja. Minuakin alkaa tosissaan kiinnostaa tuo kisahomma, voisin lähteä napsimaan ruusukkeita. Jos voittaa luokan, voi saada vaikka loimen tai joskus ihan rahaa. Jos minä voittaisin rahaa, ostaisin kaikkea hyvää syötävää niin kuin vaikka leipää ja porkkanoita ja söisin kaiken itse.

Ruunan karu arki

Tällä viikolla olen saanut kehuja sekä western-opelta että sukkisratsastusvalmentajalta. Western-ope sanoi, että olen hurjan hyvä ja että nyt aletaan työstää laukanvaihtoja. Sukkisvalkku sanoi, että minulle on viimeisen kuukauden aikana tullut näkyvästi lihasta ja olen paljon parempi kuin ennen ja olen hyvä tekemään töitä.

Sukkisratsastustunnilla tein yhden semmoisen tosi vaikean harjoituksen: muut jotka sitä tekivät, olivat vähintään vaA-tason hevosia. Ehkä minäkin olen nyt vaativan tason kouluratsu? Matte on sellaista vaativa C-tasoa mutta minä olen hurjan hyvä ja Sukkistäti on kanssa aika hyvä. Muut minun ikäiset hevoset tekivät vain semmoisia helppoja tasapainoharjoituksia kun minun piti omassa valmennuksessani osata vastalaukat ja etuosakäännökset samassa tehtävässä. Matte vähän kertoi kun se oli katsellut muiden viisivuotiaiden valmennuksia kanssa.

On oikeastaan aika kiva harjoitella kahta lajia. Matte ja Sukkistäti touhottavat vielä jostain esteratsastuksesta ja minä kai alan sitten harjoitella semmoistakin. Kuulostaa kyllä aika hankalalta. Minä suoritan kyllä esteitä kun harjoittelen trailia mutta tuo sukkisesteratsastus on kuulemma eri juttu.

Laidunkausi on loppu ja aika kuluu tarhassa huonosti kun ei ole oikein tekemistä. Minä ja Adjutantti kiusattiin aikamme kuluksi Vanhaa Ruunaa niin, että se ei enää tarhaile meidän kanssa ja nyt me ollaan ihan kaksistaan.

Sattui kuulkaas omituinen juttu tuossa viikolla kun minä tein kahdeksikkoa aidan vieressä ettei Adjutantti pääse veljeilemään viereisen tarhan tyyppien kanssa. Adjutantti kimmastui kun se on semmoinen sosiaalinen tyyppi ja potkaisi minua! Onneksi se osui vaan loimeen mutta minä säikähdin vähäsen kun Adjutantti ei ole ennen osoittanut yhtään omaa tahtoa. Minä menin tarhan kauimmaiseen nurkkaan miettimään sitä juttua ja sen jälkeen olen antanut Adjutantille vähän enemmän vapauksia. Se saa mm. tervehtiä aidan takana olevia kavereitaan ja joskus minä annan sen jopa syödä samasta heinäkasasta minun kanssa.

Ruuna työskentelee kaurojensa eteen

Minun tallikaveri kävi mokailemassa westernin SM-kisoissa vaikka kyllä se jotain palkintoja ja ruusukkeitakin sieltä toi kotiin. Sen porukat vaan eivät olleet oikein tyytyväisiä ja nyt se treenaa kovasti tuonne Last minute challenge showhun. Toivottavasti siellä sujuu hyvin.

Matte lupasi lainata sille minun upeaa halter-riimuani joten eipä ole epäonnistuminen ainakaan varusteista kiinni! Matte aikoo kanssa lähteä katsomaan niitä kisoja kun meiltä ei ole sinne pitkä matka. Matte oli siellä SM-kisoissakin katsomassa ja se huomasi siellä, ettei se ymmärrä lännenratsastuksen lajien pistelaskusta mitään. Välillä sitä alkoi kuulemma epäilyttää koko touhu kun se oli monesti niin eri mieltä tuomarien kanssa. Matte ahdisteli kysymyksillä minun western-opea niin kovasti, että ope takuulla katuu kun otti maten mukaan sinne Tampereelle.

Me harjoiteltiin eilen tädin kanssa trailia ja minä olin tosi hyvä niin kuin minä aina olen. Melkein tahtoisin sellaisiin kisoihin myös mutta matte ei uskalla lähteä joten kuski puuttuu. Matte aikoo yrittää puhua tätiä ympäri jos se suostuisi kisaamaan ensi kaudella. Minulla on nykyään oma kisarahastokin kun minun vanha satula meni vihdoin kaupaksi ja matte sai siitä ylimääräistä rahaa.

Osalla niistä satularahoista matte osti minulle uuden satulapatjan ja se on tosi hyvä! Matte on ihan varustelukierteessä ja sanoo, että vain paras on minulle kyllin hyvää. Niin kuin onkin. En minä tahdo treenata huonot kamat päällä! Väreillä ja semmoisilla ei ole minulle niin väliä mutta varusteiden pitää olla sopivia ja mukavia.

Nyt on kuulkaas piru irti: Enää ei riitä, että minä nostan sen vasemman laukan vaan minun pitää tehdä siinä töitä. Minä joudun nykyään lyhentämään sitä laukkaa ja kokoamaan ja kantamaan itseäni ja samalla pitää mennä sinne mihin käsketään.

Kohta minun pitää alkaa harjoitella oikein kunnolla lopea eli semmoista kamalan hidasta laukkaa eikä minun jogikaan ole tarpeeksi hidasta kuulemma vielä. Minusta matte saisi ihan itse koota itsensä ja mennä keskenään jogit ja lopet. Välillä ärsyttää tuommoinen kun pitäisi koko ajan olla opettelemassa uusia asioita. Siinä joutuu miettimään niin paljon, että tulee pää kipeäksi!

Eikä minun kaura-annostakaan ole lisätty yhtään, miten minä muka jaksan töitä kun en saa edes tarpeeksi ruokaa! Minulla EI ole tynnyrimahaa, se on joku maten näköharha.

Ruuna töissä ja vapaalla

Minä olen taas ollut ihan superhuippuhyvä! Maten ratsastus on jotenkin parantunut ja se parantaa minun suorituksia selvästi. Matte ei itse tiedä miten on onnistunut petraamaan kun ei se ole aikoihin kunnolla ratsastanut tai ollut tunneilla, vahtinut vaan kun minä teen muiden kanssa töitä. Sitten se on kanssa katsellut paljon muiden tunteja ja tainnut hoksata jotain kun se istuu nyt jotenkin paremmin. Minulle on tullut kuntoa lisää ja matte tuntee nykyään sinne satulaan hyvin miten minun takajalat liikkuu ja pystyy paremmin antamaan minulle ohjeita.

Sukkistädin kanssa olin tänään mielettömän hyvä ja kiva ja kuuliainen. En ollenkaan yrittänyt poistua paikalta niin kuin joskus teen kun ei yhtään huvita ja kävelinkin reippaasti ja väistin kauniisti ja nostin melkein kaikki vasemmatkin laukat ihan heti.

Minä olen niin ketterä, että minun on ihan helppo mennä vastalaukkaa pienelläkin ympyrällä mutta nyt sekä täti että minä ollaan hoksattu jotakin ja pelataan jo hyvin yhteen, myös siinä vasemmassa laukassa.

Maten kanssa tehtiin viikolla paljon siirtymis- ja kuuliaisuusharjoituksia ja nyt matte väittää, että minä olen hyvä koska matte olisi muka tehnyt minun kanssa niin hyvää työtä. Pöh, minä olen hyvä siksi kun minua tänään huvitti tosi kovasti tehdä töitä kun eilen olin kokonaan vapaalla eikä minun nuijista laidunkavereista ole oikein seuraa.

Toinen ruunista on jo ihan seniili 26-vuotias pappa ja toinen on minun uskollinen Aseenkantajani mutta se on niin kamalan lapsellinen eikä sen kanssa voi tehdä mitään älyllistä. Viime viikolla oli kyllä hauskaa kun Aseenkantaja rikkoi vahingossa aitaa kun minä hätistin sitä pois minun omenien luota ja me jouduttiin ison ruunan yksityislaitumelle. Me vedettiin sitä ruunaa kunnolla päihin, Aseenkantaja vielä innokkaammin kuin minä. Se ruuna sitten nykyään uhkailee meitä kun se menee ohi mutta meitä ei pelota ollenkaan koska minä olen niin kova jätkä ja Aseenkantaja on iso ja hyvä tappelemaan.

Laukkaa ja vettä

Nyt kun minua on hierottu ja muutenkin asianmukaisesti kohdeltu niin minähän nostan vasemman laukan Sukkistädillekin hetioitis. Ihan ekaksi yritin kyllä ristilaukalle mutta kun täti huomautti siitä niin sitten me laukattiin vasempaan vaikka kuinka hyvin! Minun on tädin kanssa siksi vaikea nostaa vasenta laukkaa kun tädin päässä on blokki joka sanoo, etten minä nosta kuitenkaan. No en kai minä nyt nosta jos täti on jo etukäteen varma, ettei se onnistu!

Juoma-automaattiuutisia taas. Join jo sujuvasti tallin juomakupista mutta kun olin välillä monta yötä ulkotallissa niin menin ihan sekaisin kun siellä on erilainen automaatti. Eilen karsinassa täti painoi minulle vähän vettä ja hörppäsin sen ja sitten jäin odottelemaan, että saisin vettä lisää. Täti ei tajunnut mitään ja nyhjäisin sitten sen kättä vähän turvalla että "tällä kädellä vettä tuonne noin". Ja arvatkaa mitä! Täti ei painanut enää lisää vettä vaan lähti pois ja minä jäin siihen automaatin eteen kovasti maiskuttelemaan ja funtsimaan sitä juttua.

Matte sitten aamulla huomasi, että minun ajatustyö oli tuottanut tulosta ja kupissa oli vettä kun minä olin itsekseni painanut ja juonut. Olen minä aika fiksu kun osaan automaattia käyttää!

Hevosia tulee jo korvistakin

Up'n'date: Lehdessä on myös asianmukaisesti huomioitu Tallitähdet-ohjelma.

Viikonlopun piikkiin vielä tämäkin: Pete on ponipoika



Kovasti oli hevospainotteinen viikonloppu. Televisio välitti peräti kaksi hevosaiheista ohjelmaa: Sunnuntai-iltana tuli loistava dokumentti, jossa yhdysvaltalaisista vangeista koulutettiin "hevoskuiskaajia" eli heitä opetettiin opettamaan villeistä mustangeista toimivia ratsuhevosia. Tämä helmi tulee uusintana ensi lauantaina klo 13.10 eli silloin töllön ääreen ne, jotka eilen ohjelman missasivat. Dokkari on nähtävillä myös Yle Areenassa.

Toinen tv:n hevosia sivuava ohjelma oli luonnollisesti jo etukäteen kovaa kohua herättänyt Tallitähdet, jossa teinit opettavat ö-luokan julkkiksia ratsastamaan. Satulahuoneen Heidi viittaa omassa kirjoituksessaan ohjelmaan ja minä olen luonnollisesti Kyran kanssa samaa mieltä.

Kun ratsastusta opetellaan normaaliin tapaan, se tehdään ennen kaikkea turvallisesti. Tallitähdissä on haettu vauhtia ja näyttävyyttä enkä usko, että mukaan uskaltautuneilla julkkiksilla on pienintäkään hajua siitä, kuinka vaarallista tuollainen hosuminen ja aloittelijoille täysin sopimattomien hevosten kanssa pelleily voi olla. Tässä kohdassa homma kusee ja kunnolla. Miksei ohjelman järjestäjä ole valinnut rauhallisia ja luotettavia hevosia? Ai niin, mutta silloin ei saada vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Vähät siitä jos joku osanottajista vaikkapa halvaantuu.. Ratsastukselle tehdään ihan kunnolla hallaa tällä ohjelmalla. Monelta hevosista ja ratsastuksesta innostuneelta lapselta ja nuorelta kiellettäneen ratsastustunnit ohjelman perusteella.

Viikonlopun tärkein hevostapahtuma oli luonnollisesti Kyra Kyrklundin klinikka Helsingissä. Olisin kovasti mielelläni mennyt paikalle mutta työ - arkinen tallityö - esti. Haastattelin innokkaasti paikalla olleita tallilaisia ja kovasti olivat tykänneet. Kouluratsastus on hitaasti mutta varmasti muuttumassa pehmeämpään ja hevosystävällisempään suuntaan, mikä minua suuresti ilahduttaa.

Tärkeä tapahtuma oli myös Mustadin 110-vuotisjuhlakilpailu Ruotsissa. Suomalaisia kengitysseppiä oli sekä kisaamassa että kannustusjoukoissa. Juhlapäivällisen pukuteema oli western, mikä aiheutti hieman jupinaa suomalaisten seppien keskuudessa. Tässä maassa ei ole kovinkaan montaa western-hevosten erikoiskengityksiin perehtynyttä seppää eli heidän joukostaan ei juuri western-harrastajia eikä täten asianmukaisia releitäkään löydy. Miten sitten lienevät ratkaisseet pukuongelman ne, jotka päivälliselle osallistuivat, en tiedä.

Ruunan letkeät takaset

Hieroja kävi taas ja nyt se sanoi, että lihakset on ihan löllöä joka puolella, myös siellä takareisissä. Eikä nyt käsitetä väärin siellä: Minä alan olla hyvässä fyysisessä kunnossa ja lihakseni ovat ihan te-räs-tä mutta mitään lihasjännityksiä ei ole silloin kun olen vapaalla. Olen kovasti rento ja tyytyväinen ja hengailen ilman mitään jännitystiloja.

Matte keksi kyllä uudenkin jutun josta se jäykkyys olisi voinut johtua. Minä tein nimittäin ennen aina paljon slaideja tammojen laitumen aidan viereen että ehdin sinne ennen muita ja pystyin pitämään toiset kaverit poissa. Nyt ne tammat on siirretty pois meidän vierestä eikä minun tarvitse enää kylmiltään slaidata.

Eilen oli tosi tylsä tunti. Opeteltiin spinin alkeita ja minua nukutti ihan armottomasti. Katsokaas kun minä opin jo ainakin kaksi vuotta sitten spinnaamaan minun ratsuttajan kanssa ja nuo Sukkistädin kanssa suoritetut alkeisharjoitteet oli ihan syvältä. Minä nukahdin paikalleni joka kerran kun täti oli saanut ährättyä ne yhden tai kaksi ristiaskelta ja antoi minulle vapauden palkkioksi. Mutta se olikin täti joka nyt enemmän harjoitteli enkä minä kun minä osaan jo melkein kaiken.

Viikonlopun koulutunneilla jouduin kyllä vähän ajattelemaankin ja nukahdin pää maten sylissä heti tunnin jälkeen. Kaikkia ihmeellisiä taivutuksia ja mutkia ja temponvaihdoksia sitä pitääkin pienen hevosen suorittaa. Turhaa touhua, sanon minä.

Matte kiittää olmia vinkeistä. Matte on muutenkin ryhdistäytynyt ja työstää minua nyt taas nopeammin reagoivaksi kun tuossa kouluratsastuksessa ei tarvitse olla niin kuulolla koko ajan. Tai minä en ainakaan ole kun se ei ole minun leipälaji vaikka ihan kivaa puuhaa onkin. Meillä on jo ohjelmassa noita takaosaa paremmin alle vieviä liikkeitä eli matte oli vissiin itse jo vähän oikeilla jäljillä. Taitaisi kyllä olla ensimmäinen kerta.

Pikkuori junior


Ilmeet kertovat kaiken:


Tässä pikkuista jännittää vielä vähän kun on vieraampi
ihminen. Silti on jo uskallettu emätamman kyljestä pois.


Käsi on kiva juttu, eikä ihminenkään enää tunnu
kovin pelottavalta.

Ruunan työt

Minä olen nyt käynyt ahkerasti tunneilla ja muutenkin liikun paljon kun olen vielä laitumella ja siellä pidän jöötä ja lisäksi on siis ne tunnit ja muut ratsastukset ja juoksutukset. Minä olen taas kovasti kehittynyt ja jaksan kantaa itseäni hurjan hyvin. Lisäksi olen tullut notkeammaksi ja väistän ja teen käännöksiä miten päin vaan.

Ainoa pikku ongelma on takareisien jäykkyys. Minulla kävi hieroja (voi hitsit kun se hierominen on mukavaa!) ja se sanoi, ettei ole koskaan hieronut hevosta, jolla olisi sellaista jäykkyyttä. En minä siis niin kamalan jäykkä sieltä ole mutta kuulemma jäykkyys on oudossa paikassa. Oikea takajalka on jäykempi kuin vasen ja siksi minulla on vähäsen ongelmia vasemman laukan kanssa. Sukkistädille en tahtoisi nostaa sitä ollenkaan ja matenkin on pitänyt joskus pyytää sitä monta kertaa.

Vaikka kun varsinkin Sukkistäti on mukavasti venytellyt minun takajalkoja ennen ja jälkeen ratsastuksen niin jalat on kyllä tulleet paremmiksi ja tänään väläyttelin vasenta laukkaa jo Sukkistädillekin. Hieroja tulee vielä ensi viikolla ja jos on tarpeen niin vielä myöhemminkin niin että minut saataisiin taas ihan kuntoon.

Toisaalta en ole ihan varma haluanko tulla kamalan hyvään kuntoon koska sitten minun pitää ruveta kokoamaan ja lisäämään laukkaa ja tekemään muitakin vaikeampi juttuja joita nyt osaan tehdä vain ravissa. Tai osaan tietysti laukassakin mutta kun jatkossa niitä pitäisi kuulemma tehdä ratsastajan kanssa.

Matte arvelee, että se takareisien jäykkyys johtuisi siitä, että potkin yhtä laidunkaveria ja niiden uhkailupotkujen pitää nousta kamalan korkealle kun se kaveri on minua puoli metriä isompi. Siinä voi kyllä reidet vähän jäykistyä kun pitää potkia korkeammalle kuin oikeastaan ylettääkään.

Matte tahtoo vielä kysyä lukijoilta jos jollain olisi kokemusta hevosen takareisien jäykkyydestä ja jos joku voisi neuvoa mitä liikkeitä kannattaisi tehdä, että se jäykkyys vähenisi.


Tämä syksyinen kuva on viime vuodelta. Jouhia minulla ei ole
nytkään mutta lihasta on enemmän nykyään ja muutenkin näytän
paljon aikuisemmalta. Kuvan otti täti viime syksynä.

Elämässä pitää olla runkkua - ja syötävää

Kun kuulee nykypurukumidesibelijytinää
Vanha itkuun pillahtaa ja muistaa kunnon rytinää
Jumalauta, miten ennen runkkasikaan Jimi
Siinä soitti mies ja vehkeet, eikä pelkkä nimi.

Elämässä pitää olla runkkua!
Ei välttämättä leipää eikä punkkua!
Ei tarvita me pressaa eikä kunkkua!
Sillä elämässä pitää olla runkkua

Nykyjengi diggaa jotain naminamisweettiä
Jytä muka paranee kun puntissa on niittiä
Purkkaa nyt vain jauhetaan ja imeskellään cokista
Eikä kukaan mitään tiedä kunnon runkkurokista!

Papereihin jotkut sekoo, elämä on karua
Ihmiset on numeroita, todellisuus tarua
Toiset matkii Aatua ja toiset matkii Tolosta
synteettinen jytä kaikuu jokaisesta kolosta.

Juice Leskinen: Elämässä pitää olla runkkua

Omena-aika on parhaimmillaan ja Ruunan kanssa neuvotellaan toistuvasti siitä, saako talutuksessa rynnätä omin luvin ihmisen ohi ja omenoita syömään. Ruuna on huippuahne yksilö eikä yksi läksy riitä pitkälle kun omenapuu pitää ohittaa vähintään kahdesti joka päivä. Välillä joku lepsumpi tallihenkilökuntaan kuuluva taluttaa ja Ruuna käyttää oitis tilaisuutta hyväkseen ja sen turpa juuttuu maahan omenapuun juureen.

Laitumet alkavat olla jo aika niukkoja ja hevoset ovatkin selvästi laihtuneet kukkeimmasta kesäkunnostaan. Ainakin kaikki muut ovat laihtuneet paitsi Ruuna. Huomasin juuri, että sen maha näkyy kun sitä katsoo suoraan takaapäin!

Vaikka mahaa on tullut, on Ruuna saanut lihastakin. Tammojen vahtiminen ja toisten ruunien kurissapito on tehnyt hyvää Ruunan fysiikalle eli ei se ole koko kesää pelkkää läskiä kerännyt. Onpahan tuota ratsastettukin kaiken aikaa jonnin verran ja viime viikkojen treenin lisääminen alkaa sekin jo näkyä.

Syys+treeni=treenikausi

Ruuna on siirtynyt syksyn treenikauteen. Kerran viikossa on western-tunti, noin kerran kuussa puolestaan sukkisratsastusvalmennusviikonloppu. Muina aikoina työskennellään vaihdellen maneesissa ja maastossa ja esteitä olisi tarkoitus kokeilla syksyn mittaan ihan tosissaan. Tällä hetkellä Ruuna hyppää erittäin hyvin irtona ja ihan kelvosti ratsastajan kanssa, mutta laukkapuomit tuottavat ongelmia. Siis eihän puomeja voi laukata kun aina ennen on ollut ravipuomeja! Ei käsitä pieni hevonen sellaista.

Työinto palasi kummasti kun tammat siirrettiin pois Ruunan valvonnan alta. Toinen tamma sitten kuolla kupsahtikin, varmaan silkasta ikävästä.
Laidunkausi jatkuu mutta lisäheinä on tarpeen, samoin talliyöpymiset silloin kun maa on liian märkä makailuun. Ruuna on iästään huolimatta vielä kasvuiässä ja tarvitsee kauneusunensa.

Ruuna on laidunlössin pomona ja toinen viisivuotias ruuna suorastaan palvoo sitä ja matkii sitä kaikessa. Huvittavaa on, kun Ruuna hörhöttelee ja esiintyy tammoille ja toinen jäpikäs tekee perässä, vaikkei ole yhtään kiinnostunut tammoista, eikä edes tajua, mistä tässä innostutaan.

Ruunan kesäuupumus

Olen ollut viime aikoina ihan kamalan väsynyt. Ensin hellekausi vaati veronsa ja sitten sain uuden tamman ja minun pitää pitää kovasti jöötä laumassa, etteivät muut ruunat vaan luule, että voivat noin vaan tulla laiduntamaan minun tammojen viereen tai muutenkaan tutustumaan niihin. On yllättävän rankkaa vartioida tammoja täysipäiväisesti enkä minä olekaan oikein jaksanut ratsastuksellisesti loistaa. Enää ei tunnu niin kovin tärkeältä olla hyvä ratsastajan kanssa vaikka kyllä minä yritän jos vain yhtään jaksan.

Eilen kun matte kehui minua hyvän laukannoston jälkeen (minä olin ensin tehnyt pari huonoa kun en olisi jaksanut enää keskittyä) niin minä tuumasin, että tämä oli nyt tässä ja pysähdyin siinä paikassa ja jäin keskelle maneesia jököttämään. Ihan sama minulle jos yksi tyhmä nuori ruuna riekkuu juoksutuksessa maneesin toisessa päässä ja toinen tyyppi harjoittelee lisäyksiä vieressä. Minä sain kehuja ja silloin saan pysähtyä ja minä aina lopetan hyvään suoritukseen.

Matte ei jostain syystä ollut yhtään samaa mieltä vaan jouduin vielä tekemään lisää töitä ja kuuntelemaan marmatusta. Toisaalta matte kyllä meni itseensä ja rupesi miettimään, että kun minä olen aina saanut lopettaa kun joku asia on mennyt hurjan hyvin ja minua kehutaan kovasti, niin mistä minä nyt olisin yht'äkkiä voinut tietää, etten saakaan jo huilata (oikeasti tiesin kyllä, etten ollut NIIN kamalan hyvä, että olisin päässyt jo kokonaan töistä pois. Me yritetään aika usein maten kanssa voittaa toisemme oveluudessa ja matte on sitä paitsi aika lepsu eikä raaski pistää minua töihin ja minä osaan käyttää sitä hyväkseni. Eilen minä olin väsynyt ja minua laiskotti ja minä halusin kanssa päästä äkkiä taas tammavahtiin kun ne mokomat ovat heti flirttaamassa muille ruunille kun minä olen poissa!).

Se on kyllä kumma, ettei minua laitumella väsytä yhtään vaikka olen ihan poikki kun töitä pitäisi tehdä. Yhden rankan ratsastuksen jälkeen minä en jaksanut edes avata suuta vaan seisoin kuolaimet suussa monta minuuttia ja suitset vain roikkuivat maassa. Sukkistäti kyllä väitti, ettei minulla ollut muka kovin rankkaa kun en edes hikoillut kuin vähän satulan alta. Mutta minä olin kumminkin tosi väsynyt. Kerran minulla kesti omenan syöminen monta minuuttia enkä jaksanut ottaa toista vaan annoin tamman syödä loput. Yleensä en ole koskaan niin väsynyt, ettenkö jaksaisi syödä. Eli selkeästi olen liian lujilla.

Toisaalta en kyllä tahtoisi antaa tammojakaan pois vaikka niiden vahtiminen väsyttää. Maten ja tädin kanssa on kanssa yleensä ihan kiva tehdä töitäkin eli en minä oikein tiedä, miten tätä väsymystä voisi helpottaa. Varmaankin auttaisi jos saisin lisää ruokaa eli lähinnä väkirehua.

Laitumella minä kyllä jaksan ihmeesti olla kauan vaikka levadessa tammojeni edessä ja muita ruunia häädän kauemmaksi aidoilla capriole-potkuilla. Matte on aika hämmästynyt kun minussa on näin selkeästi potentiaalia korkeaan kouluratsastukseen.

Ruuna on isukki!

Minä olen kuulemma saanut pojan. Ei minua oikein varsat kiinnosta mutta poikani emän kanssa uudistaisin mielelläni tuttavuutemme. Siinä oli mukava tamma; iloista antajaa se oripoika rakastaa! Vaan nyt on nuo lisääntymistouhut minulta ohitse ja nykyistä tammaani pyrin vain suojelemaan toisten ruunien lähentelyltä.

Matte sanoi, että uusi varsani on oikein hieno mutta kovin arka. Muut ihmiset sanovat, että ihan normaali varsa mutta curlyksi tai länkkärirotuiseksi kyllä kamalan ujo tapaus. Matte ei ole päässyt rapsuttamaan pikkuherraa ollenkaan vaan on joutunut kuvaamaan kauempaa. Minun vuoden vanha tyttäreni sen sijaan oli päässyt ujoudestaan ja yritti syödä maten varpaat. Se on vielä niin nuori, ettei ymmärrä, että varpaiden kuuluu olla kiinni ihmisessä eikä niitä voi irrottaa.

Me ollaan koko lauma uudella laitumella aika kaukana tallista ja ihan maten takapihalla. Minä pidän silmällä kun matte kulkee sisällä ja pihalla eestaas ja toivon, että saisin porkkanoita tai leipää suoraan keittiön ikkunasta. En minä ikinä saa mutta koskaan ei pidä luopua toivosta!

Minä olen alkanut harjoitella esteratsuksi. Vaikka minä hyppään itsekseni hyvin ja joskus huviksenikin laitumella olevia maastoesteitä ja olen hirmu hyvä irtohypytyksessä niin minusta ei ole mitään järkeä hypätä ratsastajan kanssa. Hypätköön matte tai Sukkistäti itse jos hypätä tahtovat! Minä nyt olen kumminkin joutunut vähän menemään laukkapuomeja ja ensimmäisen tarkoituksella hypätyn maastoesteeni hyppäsin maten kanssa viime viikolla. Se oli sellainen pieni tukki maastoesteradalla ja matte vähän puhui, että mentäisiin sinne radalle ehkä vielä tänä iltana.


Tässä on minun poika viikon vanhana.

Varsakuvia


Pikkumies 1vrk.


Melkein sama kuva mutta parempi valaistus.


Pitkäkoipi


Vuotias tammavarsa. Näkyy isänsä lailla olevan koko perso ruualle.

Uusi tulokas noin vuorokauden ikäisenä.

Tuplaisukki

Ruuna on tullut toista kertaa isäksi. Tämä on mahdollista sillä kurin, että astuminen tapahtui viime kesänä kun Ruuna oli vielä Ori. Tällä kertaa tulos on orivarsa kuten salaa toivoin. Ihana vaaleanrautias vaaleaturpainen honkkeli, eksyksissä omien jalkojensa keskellä. Ja se on ihan kihara! Pienen pieni (oikeastaan iso vaikka oli muutaman hetken ennenaikainen!) ja terhakka puhdasrotuinen orivaavi, jne, lässyn lässyn.

Kuohujuomaa nautittiin ja orin ensimmäiseltä vuorokaudelta napsittiin heti ainaski sata miljoonaa kuvaa. Kamerani muistikortti on luonnollisesti kuvaa pullollaan ja lisään sellaisia tänne heti kun saan kameran ja tietokoneen samaan tilaan.

Varsankatselureissulla näin myös Ruunan vuotiaan tammajälkeläisen. Upean näköinen, tasapainoinen sekä henkisesti että fyysisesti, melkoinen kaunotar. Uih! Tahtoo kasvattaa hevosia!

Ruunan nykyisellä kotitallilla on se paha puute, että hevosten keski-ikä on melko korkea. Ruuna on viisivuotiaana nuorin, seuraava on kahdentoista ja parikymppisiä on useita. Vanhoissa hevosissa on puolensa mutta nuorison kasvua ja kypsymistä on niin vänkä seurata ettei siihen meinaa yksi hevonen riittää. Pitää ostaa uusi varsa?

Ruunan kesäkuvioita

Nyt on elo muuttunut varsin auvoisaksi kun saan olla muun jengin kanssa laitumella ihan koko päivän! En minä enää jaksa PT:tä niin vahtiakaan ja joskus me revitellään jätkien kanssa niin että hippulat vinkuu. Henkilökunta on ollut ihan ihmeissään kun minä olen tarhassa ja käsitellessä semmoinen rauhallinen ja laiska mutta kun innostun niin silloin kyllä painelen tuhatta ja sataa. Minun alkukiihdytyksessä mikään pv:n kanttura mukana pysy stana!

Maten kanssa on taas tehty lastausharjoituksia ja nyt kun matella on oikea tatsi niin kyllähän minä menen mihin tahansa välineeseen ihan helposti ja hetkessä. Ekaksi tarkistan onko siellä mitään syötävää ja jos ei ole niin seison rauhallisesti ja odotan lupaa tulla pois. Meillä lastataan niin, että matte seisoo ulkona ja minä menen ihan yksin sisälle. Enkä pelkää ollenkaan paitsi jos on ennalta tuntematon traikku tai auto on siirretty uuteen paikkaan niin silloin minua voi vähän epäilyttää.

Eilen kun oltiin maten kanssa kahden maastossa niin minulle tuli vähän kiire kotiin kun tiesin, että kaikki muut vaan elbaavat laitumella. Yleensä minulla ei ole kiire mihinkään mutta nyt minä otin pienet ravit alamäessä vaikka matte oli erikseen kieltänyt kun ajattelin että kyllä sitä voi vähän vapauksia näin kesäisin ottaa. Helkkari kun sitten minun piti pysähtyä kesken iloisimman menon siihen alamäkeen ja vielä peruuttaa ylämäkeen vaikka oli kiire kotiin ja kaikkea! Muutenkin matte saa aina välillä maastossa tyhmiä päähänpistoja ja minun pitää välillä pysähtyä (enkä saa silloin edes syödä!) tai mennä sidepassia tai mennä jogia jotain pari askelta ja taas käyntiä ja välillä ihan lyhyt laukkapätkä ja taas vähän jogia. Minusta vähän tuntuu ettei matte oikein tiedä mitä se haluaa.

Haluan omistaa seuraavan merkinnän kaikille hulluille ystävilleni sekä potentiaalisille sellaisille.

Aamulla pitää
pää ja paita napittaa
Ei tule kylmä
silmät napeilla tapittaa
Tää taitaa olla testi
mut heitettiin ulos
Mua hoidetaan avoimesti
ja tässä on tulos

Mä oon muukalainen
vieraalla maalla
Mä oon hullu vapaalla

Lapinlahden Linnut: Hullu vapaalla


Ja mä sanon mun eläimet: Koira, koira, hevonen, nelivarvaskilpikonna ja PAARMA.

Hiiriä ja ihmisiä

Tallihiirten poikaset ovat näemmä kuoriutuneet ja lähteneet pesästä. Joka paikka on täynnä jumalattoman sööttejä hiiripikkuisia ja sitä itteään eli jyrsijän paskaa. Tallikoirilla on helpot ajat kun pikkuhiiret eivät vielä osaa varoa niitä. Teurastus on käynnissä ja uhreja lojuu pitkin poikin tallin käytäviä. Omin käsin en raaski pikkuhiiriä tappaa mutta koirille kyllä osoitan ne ja myrkyt levitän ilman mitään omantunnontuskia.

Hiiret, myyrät ja joskus rotatkin ovat talleilla ja muissa isommissa eläinyksiköissä välttämätön paha. Kunnollinen tallikissa tai -koira on painonsa arvoinen kullassa. Lisäksi kannattaa myrkyttää kunnolla muutaman kerran vuodessa eri myrkkyjä vaihdellen. Pikkujyrsijät tulevat hämmästyttävän nopeasti resistenteiksi* yhdelle myrkkylaadulle eikä niiden populaation kurissapito onnistu myrkkyä vaihtamatta.

Kevään hupijuttu oli kun löysin yhdestä myrkkylaatikosta myyränpesän. Siellä oli emo hoivannut poikasiaan ja saatellut ne maailmalle. Ruokaakin sai kätevästi ihan vierestä, ei tarvinnut laatikosta poistua. Tällä hetkellä pikkutallissa vipeltänee edelleen jokunen tietylle myrkylle vastustuskykyinen myyräyksilö.

Uudessa kodissani vallitsi pitkän aikaa melkoinen hiiriongelma. Maaseudulla omakotitaloissa on aina talvisin jonkin verran hiiriä mutta nämä olivat saaneet talon edellisten asukkaiden aikana mellastaa ja lisääntyä vapaasti (olivat kuulemma tyhjentäneet kymmenen kilon koiranruokasäkin alta viikossa!).

Ensimmäinen toimenpide muuton jälkeen olikin virittää hiirenloukut. Noin puolentoista kuukauden ajan keskimääräinen hiirisaalis vuorokaudessa loukuissa oli neljä kappaletta. Loukut napsahtelivat yötä päivää ja vainajia kertyi. Lisäksi vintillä oli huolella ja rakkaudella viritetyt myrkkylaatikot. Kaikki elintarvikkeet säilytin ja säilytän hiirenpitävissä purkeissa. Silti taistelu hiiriä vastaan kesti sen puolitoista kuukautta ja välillä iski uskonpuute kun tuntui, etteivät nämä lopu ikinä.

Huhtikuun lopulla taistelussa eloonjääneet metsähiiret muuttivat pois ja sen jälkeen saalis oli pelkkiä kotihiiriä. Lopulta loukut kävivät enää harvakseltaan eikä komeroihin ilmestynyt uusia papanoita ja pissaläikkiä. Taistelu oli voitettu!

Sota alkanee uudelleen muutamien kuukausien kuluttua kun syyskylmät ja ravinnonpuute ajavat metsähiiret asuntoihin. Kotihiiripopulaationi on toivoakseni kuollut sukupuuttoon tai ainakin muuttanut naapuriin.

*Omiin kokemuksiin perustuvaa päättelyä, tälle ei liene tieteellisiä perusteita.

Koirasta rukkaset - paras idea ikinä!

Helevetin kuutisentoista. Tuli niin hiano alku juhannukselle että. Koirajuniori (ikä viisi ja puoli vuotta) söi kauppareissun aikana kämpillä yli 20kpl vahvoja koirien maksanmakuisia särkylääkkeitä jotka oli varattu mahdollisen käärmeenpureman ensiavuksi mökkilomalle. Tietenkään niin suurta määrää kipulääkettä ei saa syöttää edes kahdelle koiralle koko neljän päivän aikana vaikka olisivat kuinka kivuissaan. Minä nyt kumminkin varaudun kaikkeen ja otin mukaan ison satsin tabuja.

Koiraperkele oli avannut siististi kassin vetoketjun, ottanut esiin särkylääkepussin ja vetänyt koko satsin mätiin maksoihinsa. Oksentamaan tuota ties monennenko polven katukoiraa ei saa kotikonstein millään. Se, minkä koira on syönyt, myös pysyy sen vatsassa.

Mies on tällä hetkellä hakemassa parafiiniöljyä ja leseitä, jotta koko särkylääkesatsi ei pääsisi imeytymään koiran elimistöön. Parafiiniöljyn antaminen koiralle on vihoviimeistä. Tai ei niinkään itse antaminen vaan jälkiseuraamukset. Öljy näetsen valuu hissukseen koiran läpi noin kolmessa vuorokaudessa jonka aikana koiraa ei voi pitää kalustetuissa huoneissa. Sitä öljyä nimittäin puskee ulos koko ajan, ulosteensekaisena tiätty.
Piti taas tämäkin kokea.

Satulantyhjentäjä

Heijaa kun lensi Sukkistäti komeasti ratsailta tänään! Minä en tehnyt kuin yhden mutta ihan tosi ison pukin ja ratsastaja oli maassa rähmällään. Ei minun ollut tarkoitus tätiä pudottaa mutta kun minua puri paarma arkaan paikkaan ja se sattui! Jäin sitten ihan viereen kiltisti syömään ruohoa kunnes täti kömpi ylös ja takaisin selkään.

Kun tultiin tädin kanssa takaisin tallille niin matte syynäsi minut yltä ja päältä ja ratsasti vähän ja ihmetteli tädin kanssa että miksi minä pukitin. Täti epäili jo siellä maastossa käärmeenpuremaa mutta ei minua turvota mistään enkä ole yhtään kipeä. Täti kertoi matelle, että ensin minä kävelin ihan rauhassa ja sitten vaan ihan yllättäen heitin pepun kohti taivasta. Matte sitten arveli, että minua varmaan vain puri paarma kun olen niiden suhteen aika herkkis.

Eilen meillä meni kyllä hurjan hyvin Sukkistädin kanssa. Minä tein varsinkin tosi hienoja laukannostoja ja ihan oikein paitsi kerran ja silloinkin se oli tädin vika eikä minun yhtään.

Matte suree kun minun harja lähtee tänäkin vuonna pois. Minun korkkiruuvikiharat irtoavat jos niistä ottaa vähänkin kiinni. Häntäjouhet olen jo melkein kaikki rapsuttanut itse irti hampaillani. Minä olen nimittäin hirmu notkea eikä minun ole yhtään vaikeata yltää rapsuttamaan häntääni.

Oho, matte kertoi juuri, että Sukkistädillä meni siinä töyssyssä kylkiluita poikki eikä se tule ratsastamaan varmaan kahteen viikkoon. Matte on lähdössä juhannukseksi pois ja kysyi, että onko nyt kivaa kun joudun olemaan monta päivää ilman mitään tekemistä. No ei ole yhtään kivaa! Aikahan siinä tulee pitkäksi kun en kumminkaan laitumellakaan saa kunnolla olla. En minä yhtään tarkoittanut tätiä satuttaa mutta kun se paarma puri niin perhanasti.

Johtajan hommissa

Minua sitten sieppaa kunnioituksen puute jota laumani joskus osoittaa. Muut pysyvät kyllä kohtalaisen hyvin kurissa ja nuhteessa mutta Johtajatamma ei anna minun olla yksin pomona vaan potkii ja puree ja uhoaa perin epänaiselliseen tyyliin. Minä en anna sen uhkailla vaan potkin takaisin - tosin vasta turvallisen kaukaa etten vain osu. Siitä se tosiaan suuttuisi ja minä saisin ympäri korvia niin että soi!

Muut eli Paksu Tamma, Riekkuva Ruuna ja Vanha Ruuna antavat minun määrätä vaikka joskus joudun komentamaan Riekkuvaa Ruunaa vähän enemmän. Kurinpito on normaalia hankalampaa kun nuo muut ovat aina laitumella yhdessä ja minä pääsen sekaan vain muutamaksi tunniksi kun matte on huolissaan minun kavioista ja siitä jostain kaviokuumeesta.

Johtajatamma on kisaquarter ja kova luu. Se ei anna minulle yhtään periksi ja pitää kaikki muutkin kurissa ja nuhteessa. Matte väittää, että se on hyvä johtaja ja puuttuu asioihin vain silloin kun on tarvis. Samoin matte on sitä mieltä, että MINÄ muka olisin huono johtaja kun puran kiukkua muihin ja huomauttelen turhasta. Itse olen sitä mieltä että herran pelko on viisauden alku ja tammat ovat olemassa vain rahnuttaakseen minua ja ruunat osoittaakseen kunnioitusta.

Paksu Tamma on suomenhevonen ja minun tarhakaveri. Me alettiin tarhata yhdessä kun minun edellinen tamma muutti pois. PT on vanha ja viisas ja maten kaveri ja minä olen joskus matesta vähän mustasukkainen kun se seurustelee PT:n kanssa.

Riekkuva Ruuna on pv ja jotain ihmeen interiä menevä kouluratsu. Se on kuulemma myös hyvä hyppäämään sekä maastossa että kentällä. Se on muuten ihan ok kaveri mutta kiusaa joskus muita niin, että sille pitää antaa köniin. Paksu Tamma inhoaa Riekkua ja joskus minä ja PT ja Vanha Ruuna ollaankin ihan omassa rauhassa ja vain Johtajatamma on Riekun kanssa koska sitä Riekku ei uskalla melkein koskaan yhtään härnätä.

Vanha Ruuna on 26-vuotias pv ja vähän jo dementoitunut. Se käy joskus viikonloppuisin koulukisoissa ja on muutenkin kropaltaan hyvässä kunnossa ja paljon töissä. Pää sillä vaan on joskus vähän harva ja minä joudun muistuttamaan, että kukas se pomo olikaan.

Maastossa kävi hiukan köpsästi kun unohduin puhumaan kännykkään. Ruuna hoksasi heti vähentyneen valppauteni ja alkoi riipiä tienvieren kasvustoa parempiin suihin. Eikös sillä kavio ollut pian ohjan päällä ja naru poikki ja minulla pelkkä irto-ohja kädessä. Pysäytin pollen ehkä turhankin riuskasti ja jalkauduin puuttuvia osia etsimään. Eihän niitä löytynyt vaan jouduin ratsastamaan takaisin tallille yhdellä ohjalla toinen piuha satulannupin ympärillä. Perillä sitten askartelin käytöstä poistetuista enkkuohjista uudet systeemit ohjille ja taas pelittää.

Kuvasta näkyy western-suitsien koostumus. Ohjat ovat kuolaimissa kiinni useimmiten narusysteemillä tai ruuveilla. Lisäksi tarvitaan nahanpala, joka sidotaan/ruuvataan ikäänkuin ohjan ympärille ja joka muodostaa lenkin, jossa kuolain varsinaisesti sijaitsee*. Etenkin tuo narusysteemi on oikein toimiva: jos hevonen astuu ohjan päälle, katkeaa vain ohut naru. Hevoselle ei juuri aiheudu kipua eikä tarvitse investoida kokonaan uuteen ohjaan - laadukkaat, painavat ja kyllin pitkät nahkaohjat eivät suinkaan ole ilmaisia.

Ruuna saa sätkyn paarmoista. Siis paljon isomman kuin normihevonen. Ei ole herkkua tasapainoilla selässä kun hevonen seisoo kolmella jalalla toinen takajalka ilmassa ja pää pitkällä takajalkojen välissä että "tuolla jossain se puree mua stana".

Ruuna on muutenkin melkoinen tasapainoihme - tai sitten ei. Kengittäessä se usein lepuuttaa yhtä jalkaa kun yksi on sepällä käsittelyssä. Hevosen koko paino lepää siis kahden kavion varassa. Toisinaan se seisoskelee jalat ristissä ja on liikkeelle lähtiessään vähällä tuuskahtaa turvalleen kun ei muista miten ne jalat oikein olivatkaan.

*Sekava selitys? Western-ohjat eivät varsinaisesti ole lainkaan kiinni kuolaimessa vaan vain tuo lenkin muodostava nahanpala tulee kuolainrenkaan ympäri. Ohjat solmitaan/ruuvataan kiinni tuohon nahankappaleeseen (jolla on kenties joku nimikin. En vaan tiä mikä.).

Unohdin sitten kaviokuumeherkän hevoseni yliajaksi laitumelle. Laidun onneksi oli semmoinen jo melkein loppuun syöty lohko eikä yliaikaakaan tullut kuin viitisen minuuttia. Olen ollut ihan himmeän varovainen ja Ruuna on saanut laiduntaa noin vartin verran päivässä. Siinä ajassa se ei suinkaan tule kylläiseksi vaan vain kiukkuiseksi ja joka kerran olen saanut juoksuttaa sitä hetken verran ennen kuin se on antanut kiinni. Onni että Ruuna on sen verran laiska, ettei se todellakaan käytä hyväkseen koko laitumen laajuutta juostakseen minua karkuun. Kunhan tekee mielenosoituksellisesti ympärilläni laukkaympyrän tai pari.

Ruunalla on joko uhmaikä tai sitten meillä on pahemman luokan välirikko. Eilen pa-has-ti mistiin menneen lastausharjoituksen jälkeen soitin paniikin vallassa western-opettajalleni joka onneksi lupasi minulle yksityisopetusta ja lohdutteli muutenkin. En silti ole enää varma mistään kun ennen niin helposti lastautuva Ruuna järjesti sellaisen shown että oksat pois. Tästä lannistuneena sallin erään huollettavan hevoseni hiukan simputtaa minua eilen ja eikös se ryökäle jatkanut samaa menoa tänään. Illalla sille on tehtävä kurinpalautus ja se on aina isompi homma kuin se, ettei alun alkaenkaan päästä kuria löystymään.

Ää-ä, mä en ymmärrä hevosista mitään, en osaa mitään enkä kykene oppimaan mitään. (Tämä on taas näitä päiviä.)

Ruunalla on kurjaa

Minulla oli tässä yhtenä päivänä ihan kamalan kipeä maha eikä laitumellakaan tehnyt mieli syödä vaan kävin vähän pötköttelemään ja odottelemaan, että se raskas olo menisi ohi. Silloin matte tuli heti riipimään minut pois ja kiskoi ympäri pihaa vaikka olisin tahtonut vain makailla. Se spruuttasi minulle suupielestä sisään jotain pahaa Metacam-nimistä töhkää ja aina vaan piti kävellä.

Ihan pian kipu ja raskas olo sitten hellitti mutta matte ei antanut minun syödä(!) vaikka minun olisi jo tehnyt mieli. Minun piti vaan kävellä ja matte runnoi semmoista kapulaa joka ihmisillä on usein korvalla ja hermostui kamalasti (niin kuin sillä on usein tapana) kun ei saanut kiinni jotain päivystävää eläinlääkäriä.

Meidän kunta on jossain ihmeellisessä välissä niin ettei päivystävää eläinlääkäriä tahtonut millään löytyä. Tuttuja eläinlääkäreitä matte ei saanut kiinni tai ne eivät päässeet tulemaan (vaikka minä olisin voinut kuolla! ei ne ihmiset paljon meistä hevosista välitä, sanokaa minun sanoneen!). Vihdoin matte sai kiinni yhden ihan vieraan eläinlääkärin joka lupasi tulla. Minulla alkoi kyllä olla jo parempi olo ja kun se eläinlääkäri kaarsi pihaan ihan vieraalla autolla niin minä hämmästyin niin, että minulta tuli hätäkakat.

Eläinlääkäri vähän naureskeli ja sanoi, että minähän näytän jo aika hyvältä. Se kuunteli ja koputteli minua ja antoi piikkejä ja sanoi, että pulssia tuntuu sen verran, että kaviokuumeen vaara on olemassa jos nyt olen liian pitkään liian hyvällä laitumella. Minä mitään pitkään ole ollut kun pari viikkoa syönyt puoli tuntia päivässä vihreää ja yhtenä päivänä tunnin ja seuraavana kaksi. Nyt minulta on kielletty sekin vähä.

Tällä hetkellä minua ottaa päähän ihan hirveästi kun en pääse laitumelle ollenkaan vaikka kaikki muut pääsevät. Matte uhkasi, että saan nyt monta viikkoa syödä vain kuivaa heinää ja ihan vähän vihreää ja vasta joskus juhannuksen paikkeilla koitetaan varsinaista laidunnusta uudestaan kun ravintoarvot kuulemma jotenkin muuttuvat laidunruohossa kun kesä etenee. Minä olen kiukkuinen ja nälkäinen enkä varmana tee nätisti töitä kun en saa mitään palkkaakaan! (Viikonloppuna minä kyllä olin hurjan hyvä sukkisratsastusvalmennuksessa taas.)

Ruunan kevät

On tullut hurjan kuuma ja minä olen ollut tammani kanssa jo öitä ulkona. Tuoretta ruohoa saan syödä joka päivä ja henkilökunnan puolesta sanottiin, että jo viikon kuluttua päästäisiin laitumelle. Jess!

Me mennään kaikki hevoset samalle laitsalle paitsi yksi iso ruuna, joka on niin tyhmä, että se luulee olevansa ori. Se olisi kyllä ihan vääränlainen ori kun se on koko ajan pyrkimässä tammojen selkään vaikkei ne olisi edes kiimassa! Vitsi mikä nuija.

Minä yritän aina haastaa sitä isoa roikaletta tappeluun mutta matte ei anna ottaa miehestä mittaa tallin käytävällä. Varmana voittaisin vaikka matte muuta väittää. Matte perustelee oletettua tappiotani sillä, ettei minulla ole rähinäkokemusta ja sillä, että se toinen hevonen on minua melkein 30 senttiä isompi ja monta sataa kiloa painavampi. Hah, sellaisen köntyksen väsyttäisin ja iskisin kanveesiin hetkessä! Matte ja henkilökunta joskus vaan nauraa minun uholle mutta minä TIEDÄN, että voittaisin mennen tullen.

Minulta otettiin tamma vähäksi aikaa pois kun meillä alkoi lempi leiskua turhan rajusti ja sen tamman kiima pitkittyi. Nyt me ollaan taas sopuisasti yhdessä paitsi ruoka-aikoina jolloin ollaan riitaisasti yhdessä kun toisella on aina kumminkin parempaa ruokaa ja meidän täytyy vähän väliä käydä tsekkaamassa toistemme heinäkasat ja kauravadit.

Tarhoista on viety pois vesiastiat ja siellä on vain sellaiset juoma-automaatit ja vielä erilaiset kuin tallissa. Minua se automaatti hämmentää kovasti kun siellä ei ole ollenkaan vettä paitsi tamman jäljiltä joskus vähän. Matte suunnittelee minulle automaatinkäyttökurssia, saas nähdä kuinka äijän käy.


Tässä kevätlaidunkuvassa olen vasta kolmivuotias.
Tällä hetkellä minulla on hieno tuuhea harja ja olen
muutenkin komeampi ja massiivisempi. Tuo punainen
riimu ei mahdu enää edes päähän.

Ruunan oppivuosista

Huomio! Matte löysi juuri asiallisen ratsutuksen aloittamista käsittelevän jutun Rinsessan päiväkirjasta. Käykäähän katsomassa.

Matte on taas kipeä (sen ääni on ihan kummallinen ja sillä on kamalasti vaatetta päällä kun se käy minua moikkaamassa) ja niin hapan, ettei sitä voi päästää ääneen. Mattea kuulemma kiukuttavat tällä hetkellä erityisesti sellaiset hevosenpidon "asiantuntijat" jotka alkavat koulia ex-ravurista ratsua sitomalla sen hevosen pään johonkin tiettyyn asentoon ja pakottamalla liikkumaan liian pitkiä ja haastavia rupeamia ratsastajan alla.

Hevosen ratsutus - oli sitten kyseessä nuori tuleva ratsu tai ammatinvaihtaja kuten ex-ravuri - pitää aloittaa varovasti ja nätisti ja niin, että hevoselle tulee hyvä fiilis eikä se tule kipeäksi. Minun ratsuttaja laittoi minulle ekaksi satulan ja sain haistella ja katsella sitä. Olin minä silloin jo satulaan tottunut mutta rauhallisesti ja rennosti meillä edettiin. Sitten ratsuttaja laittoi minun riimuun köyden niin kuin ohjiksi ja meni selkään ja vain istui siellä. Minusta se oli kivaa ja jännää muttei yhtään pelottavaa.

Sitten ratsuttaja kertoi kehonsa painopisteen muutoksilla mihin se halusi että minä kävelen. Me käveltiin kentän ympäri pari kertaa ja kävelin ympyrän molempiin suuntiin (silloin en vielä tiennyt, että sellainen vähäsen pienempi ympyrä on ratsastuksen kielellä voltti) ja vähän ravasin ja peruutin kun sitä pyydettiin ja koko ajan minua kehuttiin. Sitten ratsuttaja tuli alas ja satula otettiin pois ja sain taas haistella sitä. Ekasta kerrasta jäi niin mukava fiilis, että toisella kerralla innostuin jo satulan näkemisestä ja vieläkin minusta on aina tosi kivaa lähteä töihin.

Minun kanssa mennään niin, etten minä rasitu liikaa vaikka joskus tulee kyllä kuuma. Mitään apuohjia minä en ole käyttänyt kuin vasta isona ja jo aika hyvänä ratsuna ja silloinkin valmentajan neuvojen mukaan ja vain juoksutuksessa ja ihan lyhyitä aikoja. Minun molemmat valmentajat (minulla on sukkisratsastusvalkku ja western-ratsastusope) sanoo, että minun alkuratsutus on tehty hyvin ja sillä on saatu aikaan positiivinen ja luottavainen nuori hevonen, joka tekee mielellään töitä.

Minä olen oikeastaan sitä mieltä, että välillä niitä töitä olisi voinut olla enemmänkin. Mattekin on sanonut, että jotkut minun ikäiset osaa paljon enemmän juttuja. Mutta ne on niitä tulevia kisahevosia joita on valmennettu tosi tarkkaan ja jotka on semmoisia huippu-urheilijoita. Harrastehevoseksi minä olen hyvä ja minun ratsuttaja sanoi, että minä olin kolmivuotiaana yhtä hyvä westernissä kuin quarter-hevoset ovat yleensä viisivuotiaina. Minäpä en olekaan mikään quarter vaan hirveän fiksu ja oppivainen curly!


Tässä kuvassa minä opettelen peruuttamaan.
Ratsuttaja on selässä ensimmäistä kertaa.
Matte kuulkaa itki kun minä olin niin hyvä!

Ruunan kevät

Minulla on vielä ihan sikana talvikarvaa ja kun aurinko paistaa, tulee minun ihan kamalan kuuma. Päivät nuokun tarhassa ihan horteessa ja piristyn vasta illan tullen. Tahtoisin ottaa päivätorkkuja pötkölläni mutta tarha on vielä ihan märkä ja mutainen eikä siellä voi hevonen mielikseen makailla. Vaadin päästä kuivempaan tarhaan hetioitis!

Toissapäivänä sain uuden tamman. Minun edellinen nainen muutti pois mutta en ole sitä paljonkaan kaipaillut kun se oli semmoinen hissukka. Uusi bööna on suomenhevonen ja sitä minä olen jo aiemminkin vähän katsellut kun ollaan satuttu yhtä aikaa maneesiin ja noin.

Tamma oli ihan kiihkeänä minun kiharaisesta turkistani ja kosketteli turvallaan ja huulillaan minua yltä ja päältä ja voi että kun se oli mukavaa. Melkein luulin taas olevani ori kun minua niin kivasti räpellettiin. Muuten tämä uusi tamma on aika hankala kun ei se anna minun paimentaa vaan menee sinne minne itse haluaa ja koska haluaa. Minun ruokia en anna sen syödä, joku raja sentään!

Minulla kävi hierojakin uudestaan mutta nyt en ollut yhtään jumissa mistään kun satulakin oli tässä välissä vaihdettu sopivampaan. Hieronta oli silti tosi mahtavaa mutta siitä en tykännyt kun samaan aikaan vieressä kengitettiin toista hevosta. Minun mielestä kengitys on ihan tyhmää hommaa eikä siitä pitäisi joutua kenenkään kärsimään.

Minun kengittäjä sanoi viimeksi kun kävi, että hyvä kun minun rotuisia ei ole Suomessa enempää kun minä en muka ole hyvä asiakas. Enkä minä muuta tehnyt kuin kerran kiskaisin takajalkani pois siltä sepältä. Se ei sitten ollutkaan hyvä juttu koska matte suuttui ja sitten minun piti seistä tosi hiljaa ja nätisti kun loput jalat laitettiin koska matte oli tosiaan aika hiilenä. Sen kannattaisi ottaa vähän rennommin kun on kesäkin tulossa ja kaikkea.

Historiallisia koneja

Selailin tuossa päivänä muutamana hevosaiheisia kirjojani ja lueskelin hieman erityisesti historian nimeltä tuntemista hevosista. Kaikki (?) tietävät, että Aleksanteri Suuren ratsu oli nimeltään Bukefalos, mutta moniko tietää, että nimi tarkoittaa häränpäistä? Nimi juontuu antiikin kreikkalaisten polttomerkeistä. Plutarkhoksen mukaan Bukefalos pelkäsi omaa varjoaan kunnes nuori Aleksanteri "kesytti" sen. Oliko Aleksanteri Suuri historian ensimmäinen hevoskuiskaaja?

Profeetta Muhammedilla oli valkoinen Fadda-muuli. Kenties muuli palveli Muhammedia maallisilla asioilla, sillä seitsemänteen taivaaseen hänet kantoi sahraminkeltainen Al Borak-hevonen.

Rooman keisari Caligulalla oli hevonen nimeltään Incitatus, josta huhujen mukaan aiottiin tehdä pappi ja konsuli. Incitatuksella oli norsunluinen ruokakaukalo ja se joi viiniä kultaisesta juottoaltaasta.

Buddhalla eli prinssi Gautamalla oli valkoinen hevonen nimeltään Kantaka. Kantaka kuoli suruun kun sen isäntä päätti elää kuin kerjäläinen ja luopua hevosestaan. Buddhalaisuus ei olekaan niin elämää kunnioittava uskonto kuin olen luullut.

Kuningatar Marylla oli hevonen - oletettavasti tamma - Black Agnes, joka oli nimetty Agnes Dunbarin mukaan.

Sivu, joka listaa hevosmaisia nimiä.

Ruuna oli oikein hyvä, reipas ja työhaluinen viikonlopun kouluvalmennuksissa. Perjantai-iltana maneesiin mennessä se tosin joutui kokemaan melkoisen järkytyksen: kotimaneesissa oli hirviö! Hui kauheaa! Ruuna puhisi ja yritti kiepata takaisin ulos ja lähes säntäili suitsiensa päässä. Se kammotus oli kirjava poni mutta ihan eri tavalla kirjava kuin millaisia Ruuna oli ennen nähnyt. Melko pian Ruuna sentään tajusi, että kyseessä onkin toinen hevoseläin eikä minkään vieraan ja vaarallisen lajin edustaja.

Viikonloput harjoitukset kehittivät tarkkuutta ja täsmällisyyttä. Pohkeenväistöjä hiottiin (Ruunaa osaavammat hevoset treenasivat mm. avoväistöjä) ja laukannostoista tehtiin aiempaa täsmällisempiä.

Ruunalla alkaa olla selkälihaksia sen verran, että siltä voi pikkuhiljaa ruveta vaatimaan enemmän. Tänään se teki todella näppäriä laukanvaihtoja, tosin ilman ratsastajaa. Juoksutin sitä irtona kahdeksikolla ja se teki kaikkien taiteen sääntöjen mukaiset vaihdot. Harmi etten osaa ajaa hevosta kunnolla takaa, siinä saisi hiottua liikkeet todella hyviksi. Tuokin taito olisi hienoa hallita.

Hevosen voi opettaa tekemään kaikki (kouluratsastus)liikkeet myös maasta käsin. Itse asiassa on yleensä helpompi opettaa hevonen liikkumaan halutusti ratsastajan alla kun se ensin hallitsee liikkeet muuten. Juoksutin tässä jokin aika sitten tuttavan hiukan osaavampaa kouluhevosta irtona ja se teki minulle piffit ja paffit. En tiedä mitä tein, mutta ilmeisesti toimin lähestulkoon siten kuin siltä on näitä liikkeitä totuttu maasta pyytämään.

Ruunan ja satulan kanssa

Nyt minulla on uusi satula! Se on hyvä ja sopiva ja aika hienokin mutta matte marmattaa vain siitä, kuinka kalliiksi se tuli ja miten moninaiset olivat vaikeudet sitä hankkiessa. Minusta minuun kannattaa kyllä panostaa vaikka kuinka paljon aikaa ja vaivaa ja enemmänkin rahaa voisi käyttää ruokaan kun minun on kumminkin koko ajan nälkä.

Tällä viikolla ollaan käyty jo maastossa (satulan kanssa) ja eilen minä taivuttelin maneesissa. Minä yllän hyvin koskemaan maten varpaisiin kun se istuu minun selässä ja joskus alan kesken töiden käännellä päätä sinne maten varpaita kohti kun siitä kurottelusta olen saanut kehuja ja jos matte vaikka unohtaa, että töitä pitäisi tehdä.

Tänään olin irti ja nakuna maneesissa ja matte laittoi ravipuomeja ja kaksi pientä pystyestettä. Ravipuomit menin huolella ja venyin ja nostin jalkoja ja esteet hyppäsin hurjan korkealta, viuh vain! Harjoitusta tehdessä huomasin, että vaikka esteet hyppäsin laukassa niin ne puomit kannattaa mennä ravissa koska muuten kolisee eikä minun askeleet sovi.

Huomenna minulla on kouluvalmennusta Sukkistädin kanssa ja sunnuntaina kanssa. Saa nähdä mitä valmentaja sanoo kun minä olen taas ollut hurjan hyvä tekemään töitä ja matte sanoo, että olen edistynyt taas.


Tätä satulaa ei pidetty kun se oli ahdas ja liian pitkä.

Maastossa

Oltiin eilen yhden toisen ratsukon kanssa aika pitkään maastossa, melkein pari tuntia. Ei siinä mitään mutta minä olin sitä ennen jo ollut maneesissa ja matte tahtoi, että menen ravipuomeja ja hyppään pieniä esteitä. Minä luulin, että pääsen hyppäämisen jälkeen jo takaisin tarhaan mutta matte laittoikin minulle huovan selkään ja sitten me lähdettiin maastoon ja matte oli ilman satulaa!
Minusta se oli aika epämukavaa välillä, varsinkin ravissa. Oikeastaan minä laukkasin kaikki pätkät jotka se toinen hevonen ravasi kun matte hytkyi inhottavasti ravissa siellä minun selässä.

Minä jouduin menemään edellä kun se toinen hevonen on aika arka. Välillä laukassa se tamma kuitenkin yritti ohittaa minut tai tulla viereen mutta minä käänsin pyllyä sen eteen ja uhkailin potkulla. Jos ei kerran uskalla mennä koko matkaa edellä niin ei tartte laukassa tunkea eteen stana! Tyhmä ämmä!

Minun piti mennä aika varovasti ettei matte vain putoa selästä enkä minä senkään takia tahtonut laukata kovaa tai alkaa sen tamman kanssa kisata. Kerran minä kyllä ponkaisin laukalle niin vauhdikkaasti, että se tamma jäi kuin seisomaan. Siitäs sai! Minä olen takuulla yhtä nopea lähtemään kuin quarter-hevonen. Minun pyllylihakset on kuin tehty sitä varten, että pystyn kehittämään räjähtävän alkunopeuden. Enkä minä ole ihan hidas juoksemaankaan jos haluan mennä vähän kovempaa...

Minä tylsistyn nyt täällä tarhassa kun matte lähti pois vaikka meillä piti olla tänään satulansovitusta. Ehkä matte tulee takaisin ja sitten katsotaan ja kokeillaan sitä uutta satulaa. Toivottavasti se on hyvä ja sopiva niin ettei matte joudu ratsastamaan ilman satulaa. Se vasta rasittaakin minun selkää kun matte hytkyy siellä!

Ruuna puhuu asiaa

Minun lääkäri tuli ja minä irvistin sille kamalasti. Minulla oli hampaat irvessä ja korvat pitkin niskaa kun sanoin sille, ettei tartte tulla tänne äijä! Se lääkäri nimittäin raspasi minun hampaat kun se viimeksi kävi eikä se ollut yhtään kivaa vaan inhottavaa ja sattuikin. Lääkäri kumminkin tuli minun viereen ja rapsutti vähän ja tökkäsi ihan pienen piikin minun kaulaan. En melkein edes huomannut! Ei se lääkäri ehkä olekaan niin inhottava ukko kuin olen luullut.

Matte hätäilee satula-asioiden kanssa kun minulle ei meinaa löytyä sopivaa millään. Matte on nyt todennut, että minun satulan on oltava hurjan leveä edestä ettei se purista. Ilmeisesti sen merkkistä satulaa joka minulla nyt on kokeilussa ei edes saa tarpeeksi leveänä.

Maten ratsastuksenope suositteli satulamerkkiä, joka on kuulemma ainoita tarpeeksi leveitä. En sitten tiedä saanko sellaista kun matte sanoi, että ne on aika kalliita. Matte yrittää nyt etsiä minulle sopivaa käytettyä satulaa mutta se on aika vaikeaa kun Suomessa on paljon leveitä hevosia mutta vähän leveitä satuloita eikä kukaan halua luopua hyvästä satulasta.

Jos joku tietää sopivaa satulaa minulle (etukaaren kulman pitää olla very wide eli vähintään 96 astetta suunnilleen) niin matelle saa tarjota. Eikä edes tarvitse olla mikään huippusatula nyt alkuun kun matelle riittäisi, että pääsisi vähän ratsastelemaan ilman, että sen täytyy pelätä, että minun selkä kipeytyy liian kapean satulan takia.

Ruuna on ihan ylikiltti nyt kun yritän taas puuhailla sen kanssa enemmän. Se haluaa tehdä kaiken tavallistakin paremmin ja oikeammin. Sukkistäti ratsasti sillä tänään ja raportoi edistymisestä. Varsinkin alkutunnista Ruuna oli halunnut kovasti miellyttää mutta se ilmeisesti väsähti tai ainakin kyllästyi lopputuntia kohti koska vaati e-rit-täin tarkat avut tehdäkseen mitään.

Sinnepäin-pyynnöt se kuittasi olemalla ymmärtämättä yhtikäs mitään. Yleensä Ruuna yrittää vaikka avut eivät olisikaan täysin selviä (reiluinta hevosen kannalta on käyttää aina kyllin selkeitä apuja mutta kukaan ei ole täydellinen ja toisina päivinä ratsastus sujuu paremmin kuin toisina. Tämä ei mitenkään viittaa siihen, että Sukkistäti käyttäisi apuja erityisen epäselvästi vaan inhimilliseen erehtyväisyyteen ylipäänsä. Eikä ne hevosetkaan aina täydellisiä ole.).

Ruunalla oli kuulemma ollut jännät paikat kun maneesissa oli ollut tavallista enemmän hevosia, peräti kolme ratsukkoa yhtä aikaa. Ruuna viettää niin rauhallista elämää, että pienikin mullistus kuten nyt esim. useampi ratsukko maneesissa tai vaikka maneesin ohi kulkeva hevonen on ylimääräisen jännityksen aihe. Pitänee ruveta säkittämään Ruunaa kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan hälinään. Vaan minkäs teet kun talli on niin rauhallinen.

Ruuna kärsii satulaprobleemista. Oikeastaan kärsijä olen minä kun en voi ratsastaa kun sopivaa satulaa ei tällä hetkellä ole kun länkkäri on jäänyt liian kapeaksi. Sukkistäti käyttää enimmäkseen koulusatulaa, joten ongelma ei koske häntä. Minä taas en suurin surminkaan epämukavaan enkkusatulaan enää istu jos voin sen välttää. Ratsastanen siis ilman satulaa kunnes Ruunalle löytyy sopiva penkki. Toivottavasti se tapahtuu edes lähikuukausina. Todella leveälle ja erittäin lyhyelle hevoselle on kovin kovin hankalaa löytää sopivaa satulaa.

Alan olla valmis esittämään raportin asumisolosuhteistani nyt, kun olen asunut maalla rapiat kolme vuotta. Tällaista minullakin on. Tänä keväänä vain ei ole lunta.

Jäsenhakemus EFFIin tehty. Lue esim. täältä miksi. Tämän adressin käväisin myös allekirjoittamassa.

Enää kaksi päivää vaivaa ja vastuuta vieraista elikoista. Sen jälkeen nukun viikon. Kun saisi kaikki otukset pidettyä elossa ja terveinä vielä 48 tuntia.

Up n' date: Yksi kaakki kehitti tietenkin allergisen reaktion tms. jollekin ja on täynnä pientä näppylää. Ilmeisesti - onneksi - sillä ei ole kipuja eikä edes kutinaa. Tamma oli kovin tohkeissaan yhteisestä ajastamme kun suoritin sille tarkastusta eikä se päästänyt muita hevosia lähellekään.

Talon koiralla alkoi juoksu ja minun piti heivata oma leikkaamaton uroskoirani hoitoon. Nyt narttu etsii sitä, olivat tietysti ehtineet suunnitella perheenlisäystoimintaa jo.

Olen ihan naatti. Hullua miten sitä hoitaa omat eläimensä vaikka vasemmalla kädellä mutta muiden omistamien eläinten kaitsenta aiheuttaa roppakaupalla huolta ja vaivaa. Järjellä ajatellen tiedän, että naarmu jollaisen kuittaisin Ruunan nahassa olankohautuksella on tuskin vakavampi, vaikka löytyykin vieraasta hevosesta. Silti pieni paniikki jyskyttää takaraivossa; entä jos haava tulehtuu? Pitäisikö minun sittenkin desinfioida sitä vartin välein? Jos se ei olekaan pelkkä pintanaarmu? Pitäisikö kutsua eläinlääkäri? Entä jos se kaakki ottaa ja kuolee?

Suoritan parhaillaan pihatossa asustelevan hevoslauman valvontaa. Pihatto on siinä mielessä helppo, että sen siivoamiseen menee karsinatalliin verrattuna minimaalisen vähän aikaa. Hevoset viettävät aikaa raittiissa ulkoilmassa lähes vuorokauden ympäri. Ne käyvät vain välillä sisällä ottamassa torkut pötköllään.

Tämä nimenomainen pihatto on suunniteltu siten, että hevosilla on erilaisia aktiviteetteja ja erilaisia pohjia, joilla liikkua. Osa ulkotarhasta on ihan kovapohjaista eli betonivalua, osa on normaalia maanpintaa ja osa hakkeella peitettyä maata. Paljasjalkahevoset kuluttavat ja hoitavat kavioitaan liikkumalla erilaisilla pinnoilla. Eri kovuusasteista on hyötyä myös niiden luustolle ja lihaksistolle.

Pihatossa elävää hevoslaumaa on hauska seurailla. Kaitsemani lauma on melko luonnonmukainen ja koostuu eri-ikäisistä tammoista ja niiden jälkeläisistä. Johdossa on vanha viisas tamma. Vain ori puuttuu, mutta suojatuissa pihatto-olosuhteissa laumaa vahtivan ja puolustavan orin läsnäololla tai sen puutteella ei ole kummemmin merkitystä. Tammat pompottavat urakalla lauman ainoaa ruunaa, joka on arvoasteikon hännillä. Ihmisenä minun käy tätä pahnanpohjimmaista sääliksi mutta jollei ruuna olisi laumassa, vähäarvoisin olisi joku toinen. Hevosten arvojärjestys on selkeä.

Hieman hämmennystä on aiheuttanut lauman uusin hevonen, äskettäin tullut tamma. Se on hiljalleen kohonnut arvoasteikossa ja on nyt lauman kakkostamma eli pomosta seuraava. Sille paikalle se jääneekin sillä johtajatamma on erittäin varma asemastaan. Se ei hätyytä tulokasta vaan on päinvastoin hyväksynyt sen ystäväkseen mistä suoranaisesti johtuukin uuden tamman aseman nopea nousu.

Oma Ruuna on nyreissään kun en ole ehtinyt puuhailla sen kanssa normaaliin tapaan. Hevoselle on mahdoton selittää, että ensi viikolla kaikki on taas normaalia. Hevonen elää nyt-hetkessä eikä pysty ymmärtämään tulevaisuutta kuin seuraavaan ruoka-aikaan saakka.

Ruuna pesii mataliin vesiin

Minä tykkään ja en tykkää vedestä. Vettä pitää aina olla tarhassa ja tallissa juotavaksi mutta automaattikupeista minä en tykkää. Olin kolme kuukautta sellaisessa karsinassa jossa oli automaattikuppi mutta periaatteesta en sitä painanut. Join kyllä veden jos matte tai henkilökunta oli sitä valmiiksi kuppiin painanut. Panettelua on väittää, että olisin sitä kuppia pelännyt! En pelännyt yhtään mutta minusta veden pitää olla valmiina eikä sitä kuulu itse viruttaa jostain.

Nyt minä asun pienemmässä tallissa jossa on juokseva vesi kun matte kantaa. Minun vesiastia on aina täynnä eikä tarvitse mitään automaatin suhinoita kuunnella. Minun entiseen karsinaan muutti muuten tamma, joka oli aina ollut ämpärijuotolla. Matte sanoi, että se tamma oppi yhdessä yössä käyttämään automaattia. Matte ei ymmärrä vieläkään, että olisin minä sitä automaattia osannut käyttää mutta en vaan halunnut.

Sadesäällä on ihan tyhmää ulkoilla maten kanssa maastossa kun meillä kerran on maneesi. Siellä säilyy ihan kuivana eikä jalka lipsu eikä vesi kohise. Joskus maastossa vedän huvikseni hepulit jos joku puro kuohuu kovasti ja on muutenkin liian jännää. Jos tutulle polulle on tullut ihan pieni sulamisvesipuro niin joskus hyppään sen yli niin kuin se olisi valtava okseri. Siis valtavalla loikalla. Koskaan ei voi olla liian varovainen.

Yleensä minä kyllä astun rauhallisesti pienten purojen yli ja kahlaan isommat. Soiset paikat kierrän kaukaa. Minun vaisto sanoo, että soistunut maa on hevoselle vaarallista ja mieluiten kääntyisin kotiin kuivalle maalle ja turvalliseen tarhaan jos tulee soinen alue vastaan. Matte ei kuitenkaan anna minun kääntyä ja joskus joudun jopa ylittämään niitä soisia paikkoja jos matte arvelee sen olevan turvallista.

Kerran me maten kanssa oltiin maastossa ja mentiin sellaista tietä johon nousee paljon vettä jos on satanut. Ensin minä en halunnut mennä sinne veteen ollenkaan kun sitä oli melkein polviin asti mutta menin kuitenkin ja otin hörpyt ja sitten rupesin pyydystämään siellä vedessä kelluvia oksia. Se oli hauskaa mutten saanut tehdä sitä kovin kauaa kun silloin satoi ja matella oli jo kiire kotiin kun se oli kastunut läpimäräksi.