Joulunaika vilahti ohi lähes huomaamatta ja täysin ilman stressiä, kiitos ulkomaanmatkan. Wien on mahtava joulukaupunki ja Suomessa ahdistavilta ja mauttomilta näyttävät jouluvalot ovat Wienissä upean tunnelmallisia vaikka mittakaava onkin hiukkasen toinen. Turku muutamalla kämäisellä jouluvalorimpsullaan onkin verraten nolo "joulukaupunki".
Pikkupakkanen ja väliin taivaalta leijailevat valokuvaukselliset isot lumihiutaleet sekä useampi mukillinen glüchweinia toivat lämpöisen joulutunnelman. Reissun kohokohta oli luonnollisesti Wienin espanjalaisen ratsastuskoulun näytös josta myös ei-niin-hevosista-kiinnostunut Mies jaksoi innostua.
Iso kiitos Tiralle, joka viitsi ja jaksoi matkani ajan liikuttaa ja muutenkin katsoa ruunanretaleen perään. Kiitokset myös vanhemmilleni, jotka halukkaasti ottivat pyhiksi riesakseen kaksi ylimääräistä isoa koirankuvatusta.
lauantaina, joulukuuta 15, 2007
Sinä tuore hevosenomistaja, meillä on iloisia uutisia juuri Sinulle. Niin, Sinä siinä, rohkeasti peremmälle vain. Oletko juuri hankkinut hevosen peräti kahden vuoden tunneilla ratsastuksen jälkeen? Oletko lapsi ja vanhempasi ovat kyllästyneet kuuntelemaan kinuamistasi ja ostaneet sinulle halvalla juoksunsa juosseen ja vähän vihaisen mutta siis tosi ihQun, hankosidevammaisen lv-oriin? Oletko jo pitempään hevosia harrastanut mutta täysin kykenemätön ottamaan vastaan neuvoja ja soveltamaan uutta tietoa päivittäisessä puuhailussasi hevostesi kanssa?
Juuri Sinua palvelee uusi täysihoitotallimme! Meillä asiakas on todellakin kuningas: Me syötämme hevostasi viidestätoista eri purkista ja purnukasta vaikka ravintoarvot olisivat täysin pielessä sillä Sinä itse tiedät parhaiten mitä hevosesi tarvitsee voidakseen hyvin.
Me annamme ohjeidesi mukaan lepohevosellesi seitsemän litraa väkirehua päivässä sillä osaava henkilökuntamme ei pelkää riehuvampaakaan tapausta vaan vie sen orikuolainta ja piiskaa apuna käyttäen näppärästi muutaman neliön tarhaan seisomaan tunniksi tai koko päiväksi - miten Sinä vain haluat!
Keltainen tai jopa harmaa ja pölyävä/homeinen heinä hevosen ruokinnassa? Kyllä vain jos niin haluat. Home vain lisää hevosesi vastustuskykyä. AIV-rehua hevoselle? Totta kai jos se on sitä tottunut saamaan ja Sinä tiedät, että juuri sitä hevosesi tarvitsee.
Me laitamme viileällä +10 asteen säällä hevosellesi kolme toppaloimea päällekkäin ja vielä neljännenkin jos niin toivot. Myös tallissa loimitamme, suojitamme ja pintelöimme täysin toiveidesi mukaan.
Me laitamme suojat vaikka väärinpäin jalkaan jos ne hevosellesi niin paremmin sopivat sillä Sinä tiedät parhaiten.
Me laitamme - iloisen hymyn kera - päivästä toiseen hevosesi arpisiin/verta vuotaviin nilkkoihin kumibootsit tarhailun ajaksi jos olet päättänyt, että hevosellasi on ne oltava.
Me rohkaisemme sinua, kun puolen vuoden ajan kysyt toiveikkaasti joka päivä eläinlääkärinhoitoa vaativan vamman vaivaaman hevosesi kuntoa: "Kyllä se siitä ohi menee. Ei se ole yhtään parempi kuin eilen/viime viikolla/kuukausi sitten mutta kyllä tässä vieä voidaan odottaa ja katsoa."
Me emme nipota madotuksista, me uskomme luontaislääkintään ja homeopatiaan jos Sinäkin uskot! Jos hevostasi ei ole ennenkään madotettu, se ei todellakaan tarvitse matokuureja vastakaan! Kyllä, kivulias kaasuähky on täysin mahdollista parantaa tipalla vesijohtovettä, johon on sekoitettu pari molekyyliä salaperäistä homeopaattista yhdistettä.
Me madotamme hevosesi vaikka joka viikko jos se on Sinusta tarpeen! Samoin syötämme haisevaa valkosipulia, kalaöljyä ja kananmunia ympäri vuoden "varmuuden vuoksi" vaikket oikein tietäisikään miksi niitä haluat hevosellesi antaa.
Lepohevosesi saa luonamme haluamasi määrän sille tuiki tarpeellisia elektrolyyttilisiä ja kasvava varsasi todellakin tarvitsee ne kuusi litraa väkirehua ja kolme eri täysvitamiinilisää päivässä.
Jos kerrot hevosellesi, että se asuu nyt täällä, eikä se näin ollen tarvitse tarhaa koska tietää muuttaneensa, saa hevosesi käyskennellä täysin vapaasti pihamaalla täällä uudessa kodissaan. Karanneen hevosen etsintä ja takaisin tuominen sisältyy karsinapaikan hintaan (yli kolmesta kerrasta veloitamme lisämäksun)!
Ratsastuksenohjaajamme ei hermostu jos huomaatkin kesken tunnin, että hevosesi pintelit ja satulahuopa ovat eri väriä tai - hui kauhistus - on tullut laitettua messinginväriset kuolaimet suitsiin, joissa on hopeanväriset soljet. Hän odottaa kärsivällisesti kun tallihenkilökuntamme tai halutessasi Sinä itse vaihdat yhteensopivat varusteet hevosellesi.
Me käytämme strasser-vuolijaa jos Sinäkin käytät sillä hevosesi jalkojen hoito on ykkösprioriteettimme. Tiedämme, että hevosen ontuminen, nivelten turpoaminen ja jopa lopullinen rampautuminen ovat ikäviä, mutta välttämättömiä sivuvaikutuksia jos halutaan saada hevosen kaviot kuntoon ja myrkyt pois sen elimistöstä. Kalabiologi on meidänkin ykkösvaihtoehtomme kun kaviohuollosta on kyse!
Juuri Sinua palvelee uusi täysihoitotallimme! Meillä asiakas on todellakin kuningas: Me syötämme hevostasi viidestätoista eri purkista ja purnukasta vaikka ravintoarvot olisivat täysin pielessä sillä Sinä itse tiedät parhaiten mitä hevosesi tarvitsee voidakseen hyvin.
Me annamme ohjeidesi mukaan lepohevosellesi seitsemän litraa väkirehua päivässä sillä osaava henkilökuntamme ei pelkää riehuvampaakaan tapausta vaan vie sen orikuolainta ja piiskaa apuna käyttäen näppärästi muutaman neliön tarhaan seisomaan tunniksi tai koko päiväksi - miten Sinä vain haluat!
Keltainen tai jopa harmaa ja pölyävä/homeinen heinä hevosen ruokinnassa? Kyllä vain jos niin haluat. Home vain lisää hevosesi vastustuskykyä. AIV-rehua hevoselle? Totta kai jos se on sitä tottunut saamaan ja Sinä tiedät, että juuri sitä hevosesi tarvitsee.
Me laitamme viileällä +10 asteen säällä hevosellesi kolme toppaloimea päällekkäin ja vielä neljännenkin jos niin toivot. Myös tallissa loimitamme, suojitamme ja pintelöimme täysin toiveidesi mukaan.
Me laitamme suojat vaikka väärinpäin jalkaan jos ne hevosellesi niin paremmin sopivat sillä Sinä tiedät parhaiten.
Me laitamme - iloisen hymyn kera - päivästä toiseen hevosesi arpisiin/verta vuotaviin nilkkoihin kumibootsit tarhailun ajaksi jos olet päättänyt, että hevosellasi on ne oltava.
Me rohkaisemme sinua, kun puolen vuoden ajan kysyt toiveikkaasti joka päivä eläinlääkärinhoitoa vaativan vamman vaivaaman hevosesi kuntoa: "Kyllä se siitä ohi menee. Ei se ole yhtään parempi kuin eilen/viime viikolla/kuukausi sitten mutta kyllä tässä vieä voidaan odottaa ja katsoa."
Me emme nipota madotuksista, me uskomme luontaislääkintään ja homeopatiaan jos Sinäkin uskot! Jos hevostasi ei ole ennenkään madotettu, se ei todellakaan tarvitse matokuureja vastakaan! Kyllä, kivulias kaasuähky on täysin mahdollista parantaa tipalla vesijohtovettä, johon on sekoitettu pari molekyyliä salaperäistä homeopaattista yhdistettä.
Me madotamme hevosesi vaikka joka viikko jos se on Sinusta tarpeen! Samoin syötämme haisevaa valkosipulia, kalaöljyä ja kananmunia ympäri vuoden "varmuuden vuoksi" vaikket oikein tietäisikään miksi niitä haluat hevosellesi antaa.
Lepohevosesi saa luonamme haluamasi määrän sille tuiki tarpeellisia elektrolyyttilisiä ja kasvava varsasi todellakin tarvitsee ne kuusi litraa väkirehua ja kolme eri täysvitamiinilisää päivässä.
Jos kerrot hevosellesi, että se asuu nyt täällä, eikä se näin ollen tarvitse tarhaa koska tietää muuttaneensa, saa hevosesi käyskennellä täysin vapaasti pihamaalla täällä uudessa kodissaan. Karanneen hevosen etsintä ja takaisin tuominen sisältyy karsinapaikan hintaan (yli kolmesta kerrasta veloitamme lisämäksun)!
Ratsastuksenohjaajamme ei hermostu jos huomaatkin kesken tunnin, että hevosesi pintelit ja satulahuopa ovat eri väriä tai - hui kauhistus - on tullut laitettua messinginväriset kuolaimet suitsiin, joissa on hopeanväriset soljet. Hän odottaa kärsivällisesti kun tallihenkilökuntamme tai halutessasi Sinä itse vaihdat yhteensopivat varusteet hevosellesi.
Me käytämme strasser-vuolijaa jos Sinäkin käytät sillä hevosesi jalkojen hoito on ykkösprioriteettimme. Tiedämme, että hevosen ontuminen, nivelten turpoaminen ja jopa lopullinen rampautuminen ovat ikäviä, mutta välttämättömiä sivuvaikutuksia jos halutaan saada hevosen kaviot kuntoon ja myrkyt pois sen elimistöstä. Kalabiologi on meidänkin ykkösvaihtoehtomme kun kaviohuollosta on kyse!
perjantaina, joulukuuta 07, 2007
Ruunan vaikea valmennus
Olin ihan kamalan rankalla tunnilla tänään. Sukkistäti tuli aamulla ja me mentiin maneesiin ja siellä oli Valmentaja. Ensiksi oli ihan helppoja juttuja ja minä vähän kyllästyin ja aloin ajatella ihan muita asioita, esimerkiksi sitä, että toivottavasti minun tamma ei syö aamuheiniä loppuun sillä aikaa kun olen töissä. Sitten Valmentaja sanoi, että minä olen niin fiksu (öhöm) että minua kyllästyttää liian helpot tehtävät ja tarvitsen enemmän haasteita.
Niitä haasteita tuli sitten niin kamalan paljon, että olisin halunnut jo lopettaa ja sitten jäin jumiin enkä muistanut ollenkaan nostaa vasenta laukkaa! Minun tuli aivovoimistelusta ihan kamala hiki eikä se vasen laukka vain noussut vaikka Valmentaja ja Sukkistäti yrittivät parhaansa. Valmentaja määräsi minulle huomiseksi aivolepoa ja vain kevyttä juoksutusta sivuohjin. Minä en tiedä mitä se on kun matte aina juoksuttaa minua vapaana. Valmentaja lupasi neuvoa ja sanoi, että minun on syytä oppia tuo sivuohjilla juoksutus myös jos kerran olen kouluratsuksi tulossa.
Kun valmennustunti oli loppu, matte huuhtaisi minut lämpimällä vedellä, niin kuuma minun oli tullut. Tosin se hiki oli enimmäkseen aivojumpan tulosta, fyysisesti ei ollut kovin rankkaa. Matte hankasi ja hieroi minua ja vaihtoi yhtenään peittoa minun päällä. Ihmeellistä hössötystä, en ole yhtään tottunut sellaiseen. Sain vielä syödä sisällä heinää ja kuivatella ennen kuin menin ulos. Tamma oli sitten syönyt kaikki aamuheinät mutta onneksi matte antoi minulle lisää enkä antanut tamman syödä niitä ollenkaan vaan söin ne kaikki itse.
Valmentaja sanoi tänään, että minä olen selvästi kuukaudessa kasvanut ja kehittynyt ja saanut lisää lihasta. Matte oli vähän hämmästynyt kun ei minun kanssa kumminkaan niin paljon tehdä vaan saan viettää aika rentoa elämää. Ei se matte tietysti mitään huomaa kun se katsoo minua joka päivä. Yksi toinenkin täti sanoi tänään, että minä olen selvästi kehittynyt paremmaksi muuten mutta tuo vasen laukka on huonontunut. Kyllä minä sen aina ennen olen pyynnöstä nostanut mutta nyt minun pää meni jumiin enkä enää osannutkaan. Valmentaja sanoi, että huomenna me korjataan minun pää ja laukka ja sitten kaikki menee taas hienosti.
Olin ihan kamalan rankalla tunnilla tänään. Sukkistäti tuli aamulla ja me mentiin maneesiin ja siellä oli Valmentaja. Ensiksi oli ihan helppoja juttuja ja minä vähän kyllästyin ja aloin ajatella ihan muita asioita, esimerkiksi sitä, että toivottavasti minun tamma ei syö aamuheiniä loppuun sillä aikaa kun olen töissä. Sitten Valmentaja sanoi, että minä olen niin fiksu (öhöm) että minua kyllästyttää liian helpot tehtävät ja tarvitsen enemmän haasteita.
Niitä haasteita tuli sitten niin kamalan paljon, että olisin halunnut jo lopettaa ja sitten jäin jumiin enkä muistanut ollenkaan nostaa vasenta laukkaa! Minun tuli aivovoimistelusta ihan kamala hiki eikä se vasen laukka vain noussut vaikka Valmentaja ja Sukkistäti yrittivät parhaansa. Valmentaja määräsi minulle huomiseksi aivolepoa ja vain kevyttä juoksutusta sivuohjin. Minä en tiedä mitä se on kun matte aina juoksuttaa minua vapaana. Valmentaja lupasi neuvoa ja sanoi, että minun on syytä oppia tuo sivuohjilla juoksutus myös jos kerran olen kouluratsuksi tulossa.
Kun valmennustunti oli loppu, matte huuhtaisi minut lämpimällä vedellä, niin kuuma minun oli tullut. Tosin se hiki oli enimmäkseen aivojumpan tulosta, fyysisesti ei ollut kovin rankkaa. Matte hankasi ja hieroi minua ja vaihtoi yhtenään peittoa minun päällä. Ihmeellistä hössötystä, en ole yhtään tottunut sellaiseen. Sain vielä syödä sisällä heinää ja kuivatella ennen kuin menin ulos. Tamma oli sitten syönyt kaikki aamuheinät mutta onneksi matte antoi minulle lisää enkä antanut tamman syödä niitä ollenkaan vaan söin ne kaikki itse.
Valmentaja sanoi tänään, että minä olen selvästi kuukaudessa kasvanut ja kehittynyt ja saanut lisää lihasta. Matte oli vähän hämmästynyt kun ei minun kanssa kumminkaan niin paljon tehdä vaan saan viettää aika rentoa elämää. Ei se matte tietysti mitään huomaa kun se katsoo minua joka päivä. Yksi toinenkin täti sanoi tänään, että minä olen selvästi kehittynyt paremmaksi muuten mutta tuo vasen laukka on huonontunut. Kyllä minä sen aina ennen olen pyynnöstä nostanut mutta nyt minun pää meni jumiin enkä enää osannutkaan. Valmentaja sanoi, että huomenna me korjataan minun pää ja laukka ja sitten kaikki menee taas hienosti.
lauantaina, joulukuuta 01, 2007
Ruunaa ei tässä kohtaa päästetä ääneen, sen verran tohkeissani olen eilisen ratsastustuntini kulusta. Ensin opettaja kyseli miten on mennyt ja mitä erityisesti haluaisin harjoitella. Ennen ratsaille nousua tehtiin muutamia maastakäsin-harjoituksia, joissa Ruuna toimi kuin ihmisen mieli.
Ratsailla harjoittelin pienempien apujen käyttöä (Ruuna on herkkä mutta jotenkin ratsastustuntien välillä lipsahdan usein käyttämään tarpeettoman kovia apuja elikäs esim. pidän ohjia nyrkissä vaikka kahden sormen välissä pitäminen riittäisi) ja ratsastukseen keskittymistä ja asenteen merkitystä. Ruuna toimikin ajatuksen voimalla, myös silloin kun ajattelin, ettei se kumminkaan tee. Eikä tehnyt.
Opettaja sanoi, että parhaimmillaan hengitimme hevoseni kanssa samaan tahtiin ja hevonen oli todella rento ja työskenteli mielellään. Opettaja kehui istuntaani (!) ja - tästä olen kaikkein ylpein - sanoi, että Ruunalla on todella hyvä ja ymmärtäväinen omistaja, suorastaan paras mahdollinen. On hienoa kuulla tällaista ulkopuoliselta ja arvostamaltaan henkilöltä. Toki minä aina parhaani yritän, mutta usein mielen valtaa ajatus siitä, että Ruuna ansaitsisi ainakin paremman ratsastajan. Täytyy siis vaan hitto soikoon opetella paremmaksi!
Ruuna: Oltiin eilen maten kanssa tunnilla ja minä olin tosi hyvä! Opekin sanoi, että minä olen hyvä. Kehui se vähän matteakin ja se teki matelle hyvää kun matella on joskus vähän huono itseluottamus. Opettaja näytti matelle taas sellaisia itsestään selviä juttuja jotka minä kyllä osaan mutta matte ei vaan tahdo tajuta. Niin kuin vaikka se, että jos ratsastaja on rento niin minäkin olen rento. Koska minä tykkään tehdä töitä ja teen aina mitä matte pyytää jos vaan ymmärrän niin matte on onneksi tajunnut, etten minä tahallani tee väärin vaan siksi etten ole ymmärtänyt mitä matte haluaa. Aika tyhmiä nuo ihmiset.
Tänään matte on minun luona yötä. Ei onneksi sentään minun karsinassa vaan talossa. Näen maten viimeiseksi illalla ja ekaksi aamulla. Toivottavasti matte on niin tyytyväinen minun näkemisestä että saan ylimääräisiä herkkuja, vaikka sitä näkkäriä jota tiedän minun ruokalaatikossa olevan. Ottaisin sitä sieltä itse ja vähän muitakin herkkuja, mutta matte ei suosi omatoimisuutta tässä asiassa.
Ratsailla harjoittelin pienempien apujen käyttöä (Ruuna on herkkä mutta jotenkin ratsastustuntien välillä lipsahdan usein käyttämään tarpeettoman kovia apuja elikäs esim. pidän ohjia nyrkissä vaikka kahden sormen välissä pitäminen riittäisi) ja ratsastukseen keskittymistä ja asenteen merkitystä. Ruuna toimikin ajatuksen voimalla, myös silloin kun ajattelin, ettei se kumminkaan tee. Eikä tehnyt.
Opettaja sanoi, että parhaimmillaan hengitimme hevoseni kanssa samaan tahtiin ja hevonen oli todella rento ja työskenteli mielellään. Opettaja kehui istuntaani (!) ja - tästä olen kaikkein ylpein - sanoi, että Ruunalla on todella hyvä ja ymmärtäväinen omistaja, suorastaan paras mahdollinen. On hienoa kuulla tällaista ulkopuoliselta ja arvostamaltaan henkilöltä. Toki minä aina parhaani yritän, mutta usein mielen valtaa ajatus siitä, että Ruuna ansaitsisi ainakin paremman ratsastajan. Täytyy siis vaan hitto soikoon opetella paremmaksi!
Ruuna: Oltiin eilen maten kanssa tunnilla ja minä olin tosi hyvä! Opekin sanoi, että minä olen hyvä. Kehui se vähän matteakin ja se teki matelle hyvää kun matella on joskus vähän huono itseluottamus. Opettaja näytti matelle taas sellaisia itsestään selviä juttuja jotka minä kyllä osaan mutta matte ei vaan tahdo tajuta. Niin kuin vaikka se, että jos ratsastaja on rento niin minäkin olen rento. Koska minä tykkään tehdä töitä ja teen aina mitä matte pyytää jos vaan ymmärrän niin matte on onneksi tajunnut, etten minä tahallani tee väärin vaan siksi etten ole ymmärtänyt mitä matte haluaa. Aika tyhmiä nuo ihmiset.
Tänään matte on minun luona yötä. Ei onneksi sentään minun karsinassa vaan talossa. Näen maten viimeiseksi illalla ja ekaksi aamulla. Toivottavasti matte on niin tyytyväinen minun näkemisestä että saan ylimääräisiä herkkuja, vaikka sitä näkkäriä jota tiedän minun ruokalaatikossa olevan. Ottaisin sitä sieltä itse ja vähän muitakin herkkuja, mutta matte ei suosi omatoimisuutta tässä asiassa.
perjantaina, marraskuuta 30, 2007
torstaina, marraskuuta 29, 2007
Matte on mennyt ihan sekaisin! Se tuli illalla tallille niin myöhään, että oli jo pimeää ja sitten me lähdettiin maastoon. Matte höpisi jotain kuutamoratsastuksesta vaikka kuu oli pilvien takana. Onneksi uusi lumi valaisi sentään vähän ja minulla on hurjan hyvä hämäränäkö. Matella oli kypärässä tyhmän näköinen otsalamppu että sekin näkisi edes jotain.
Kun me tultiin takaisin tallille niin kaikki muut hevoset olivat jo päässeet sisälle ja saaneet porkkanoita. Matte riisui minulta satulan ja suitset ja bootsit ja kaikki heijastimet ihan liian hitaasti ja harjasikin vaikka kuinka kauan vaikka minä en olisi muuta halunnut kuin äkkiä karsinaan syömään minun porkkanoita. Matte sanoi, että minun pitää oppia olemaan kärsivällisempi vaikka ruokakin olisi kyseessä.
En ymmärrä sellaista vaatimusta kun ruokaa tärkeämpää ei kerta kaikkiaan ole. Jo silloin kun tulin kaksivuotiaana nuorena orina Ruotsista niin minun kasvattaja sanoi matelle, että syödessä minun pitää antaa olla rauhassa koska voin käydä päälle kun olen niin tärkeänä ruuastani.
Matte ei kyllä yhtään antanut minun olla rauhassa vaan selitti, etten minä saa käydä ihmisten kimppuun vaikka ne tulisivatkin minun ruuan lähelle. Nykyään minä en enää niin helposti ole äkäinen, mutta jos joku minulle vieras ihminen tulee minun ja minun ruuan väliin niin sen on paras olla tosi varovainen! En minäkään mene ihmisten koteihin ja estä niitä syömästä silloin kun niillä on ruoka-aika.
Huomenna minulla ja matella on sellainen western-tunti. Matte varmaan hukuttaa sen open kysymyksiin eikä minun ehkä tarvitse tehdä töitä juuri ollenkaan kun matte puhuu niin paljon. Jos hyvin käy, saan torkkua melkein koko tunnin.
Kun me tultiin takaisin tallille niin kaikki muut hevoset olivat jo päässeet sisälle ja saaneet porkkanoita. Matte riisui minulta satulan ja suitset ja bootsit ja kaikki heijastimet ihan liian hitaasti ja harjasikin vaikka kuinka kauan vaikka minä en olisi muuta halunnut kuin äkkiä karsinaan syömään minun porkkanoita. Matte sanoi, että minun pitää oppia olemaan kärsivällisempi vaikka ruokakin olisi kyseessä.
En ymmärrä sellaista vaatimusta kun ruokaa tärkeämpää ei kerta kaikkiaan ole. Jo silloin kun tulin kaksivuotiaana nuorena orina Ruotsista niin minun kasvattaja sanoi matelle, että syödessä minun pitää antaa olla rauhassa koska voin käydä päälle kun olen niin tärkeänä ruuastani.
Matte ei kyllä yhtään antanut minun olla rauhassa vaan selitti, etten minä saa käydä ihmisten kimppuun vaikka ne tulisivatkin minun ruuan lähelle. Nykyään minä en enää niin helposti ole äkäinen, mutta jos joku minulle vieras ihminen tulee minun ja minun ruuan väliin niin sen on paras olla tosi varovainen! En minäkään mene ihmisten koteihin ja estä niitä syömästä silloin kun niillä on ruoka-aika.
Huomenna minulla ja matella on sellainen western-tunti. Matte varmaan hukuttaa sen open kysymyksiin eikä minun ehkä tarvitse tehdä töitä juuri ollenkaan kun matte puhuu niin paljon. Jos hyvin käy, saan torkkua melkein koko tunnin.
keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007
Minulta viime viikolla lähtenyt etukenkä on nyt takaisin kaviossa ja tänään yksi ihan vieras seppä löi takaisin minulta maanantaina irronneen toisen etukengän. Matte on vähän palaveerannut minun vakituisen sepän kanssa ja nyt on sovittu, että ensi kerralla minulle laitetaan eteen jotkut ihmeen sivukäänteelliset rollerit niin että minun etujalat ehtivät paremmin pois minun takajalkojen tieltä enkä enää polkisi kenkiä irti.
Minä olin tosi nätisti sen vieraan sepän kanssa tänään ja matte jaaritteli sille sepälle minun rodusta ja erikoispiirteistä kun se seppä ihmetteli, että mikä minä oikein olen. Lopuksi minä sain porkkanan ja pääsin takaisin tarhaan mutta se ei ollut niin kivaa kun kaikki heinät olin jo syönyt enkä ole saanut lisää naisiakaan vaan on aina se yksi ja sama leidi.
Olen harjoitellut hyppäämistä kaksi kertaa ja se on hirmu kivaa. Viime kerralla oli yleisöäkin ja siellä arveltiin, että minua on irtohypytetty tosi paljon kun olen siinä niin hyvä. Silloin minä olin toista kertaa irtohypytysharjoituksessa! Minä sain niin paljon kehuja, etten olisi halunnut lopettaa ollenkaan vaan hyppäsin ja hyppäsin ihan itsekseni kun huomasin, että sitten kehutaan. Lopulta minut pakotettiin lopettamaan eikä se ollut minusta reilua kun minä olisin halunnut hypätä vielä.
Mattea ärsyttää kamalasti se, etten minä vieläkään halua juoda automaatista. Minä juon siitä kyllä jos matte tai henkilökunta painaa sen kupin ensin täyteen mutta itse en halua painaa kuppia kun siitä kuuluu ikävä ääni. En minä sitä ääntä yhtään pelkää mutta varmuuden vuoksi menen kauemmas kun se ääni kuuluu minun omasta kupista. Minua ei yhtään häiritse se kun muut hevoset juovat kupeistaan vaikka siitä kuuluu se sama ääni. Oman karsinani haluaisin kumminkin pitää meluvapaana alueena.
Matte toivoisi, että hevosten hyvinvoinnista kiinnostuneet ihmiset kävisivät allekirjoittamassa adressin. Siinä toivotaan, että meillä hevosilla olisi hyvän elämän päätteeksi hyvä kuolema emmekä me joutuisi kiertoon tai ulkomaille teuraskuljetuksiin. Minustakin tulee meetwurstia sitten kun olen liian vanha ja raihnainen tekemään töitä.
Minä olin tosi nätisti sen vieraan sepän kanssa tänään ja matte jaaritteli sille sepälle minun rodusta ja erikoispiirteistä kun se seppä ihmetteli, että mikä minä oikein olen. Lopuksi minä sain porkkanan ja pääsin takaisin tarhaan mutta se ei ollut niin kivaa kun kaikki heinät olin jo syönyt enkä ole saanut lisää naisiakaan vaan on aina se yksi ja sama leidi.
Olen harjoitellut hyppäämistä kaksi kertaa ja se on hirmu kivaa. Viime kerralla oli yleisöäkin ja siellä arveltiin, että minua on irtohypytetty tosi paljon kun olen siinä niin hyvä. Silloin minä olin toista kertaa irtohypytysharjoituksessa! Minä sain niin paljon kehuja, etten olisi halunnut lopettaa ollenkaan vaan hyppäsin ja hyppäsin ihan itsekseni kun huomasin, että sitten kehutaan. Lopulta minut pakotettiin lopettamaan eikä se ollut minusta reilua kun minä olisin halunnut hypätä vielä.
Mattea ärsyttää kamalasti se, etten minä vieläkään halua juoda automaatista. Minä juon siitä kyllä jos matte tai henkilökunta painaa sen kupin ensin täyteen mutta itse en halua painaa kuppia kun siitä kuuluu ikävä ääni. En minä sitä ääntä yhtään pelkää mutta varmuuden vuoksi menen kauemmas kun se ääni kuuluu minun omasta kupista. Minua ei yhtään häiritse se kun muut hevoset juovat kupeistaan vaikka siitä kuuluu se sama ääni. Oman karsinani haluaisin kumminkin pitää meluvapaana alueena.
Matte toivoisi, että hevosten hyvinvoinnista kiinnostuneet ihmiset kävisivät allekirjoittamassa adressin. Siinä toivotaan, että meillä hevosilla olisi hyvän elämän päätteeksi hyvä kuolema emmekä me joutuisi kiertoon tai ulkomaille teuraskuljetuksiin. Minustakin tulee meetwurstia sitten kun olen liian vanha ja raihnainen tekemään töitä.
keskiviikkona, marraskuuta 21, 2007
Minulta lähti toissapäivänä toinen etukenkä kun vähän kaahasin ja nyt matte odottaa seppää jotta se kenkä saataisiin paikalleen. Jos se seppä olisi tullut jo aamulla niin oltaisiin menty maastoon tänään mutta nyt ei varmaan enää ehditä kun alkaa tulla pimeä eikä sitä seppää näy vieläkään.
Huomenna minulla ja matella on ratsastustunti ja jos se ei ole liian rankka niin hyppään illalla vielä esteitä kun maneesiin tehdään sellainen irtohypytyskuja. Minä tykkään hypätä itsekseni, se on kivaa vaihtelua tylsään juoksutukseen. Onneksi minun ei ole tarvinnut aikoihin juosta liinassa vaan minua on irtojuoksutettu kun maneesi on ollut paljon ihan vapaa. Olen ollut siellä maneesissa niin paljon maten kanssa kaksistaan, että meillä menee ihan plasmat sekaisin jos siellä on muita ratsukoita. Jos on enemmän kuin kaksi ratsukkoa on meidän ihan hyvän kokoisessa maneesissa jo ruuhka.
Minua ihan harmittaa jos minun kanssa ei puuhailla jotain kivaa päivittäin. Tutussa tarhassa ehtii tulla aika pitkäksi vaikka onkin kiva seurailla jos pihalla tapahtuu jänniä juttuja. Yleensä minun aika menee ruokaa odotellen ja kun sitä ruokaa saa ihan liian harvoin niin välillä ehdin tylsistyä aika pahasti. Tulenkin aina portille seisomaan jos näen maten ja ajan tamman pois ettei vaan sitä oteta töihin ja minua jätetä yksin tarhaan.
Huomenna minulla ja matella on ratsastustunti ja jos se ei ole liian rankka niin hyppään illalla vielä esteitä kun maneesiin tehdään sellainen irtohypytyskuja. Minä tykkään hypätä itsekseni, se on kivaa vaihtelua tylsään juoksutukseen. Onneksi minun ei ole tarvinnut aikoihin juosta liinassa vaan minua on irtojuoksutettu kun maneesi on ollut paljon ihan vapaa. Olen ollut siellä maneesissa niin paljon maten kanssa kaksistaan, että meillä menee ihan plasmat sekaisin jos siellä on muita ratsukoita. Jos on enemmän kuin kaksi ratsukkoa on meidän ihan hyvän kokoisessa maneesissa jo ruuhka.
Minua ihan harmittaa jos minun kanssa ei puuhailla jotain kivaa päivittäin. Tutussa tarhassa ehtii tulla aika pitkäksi vaikka onkin kiva seurailla jos pihalla tapahtuu jänniä juttuja. Yleensä minun aika menee ruokaa odotellen ja kun sitä ruokaa saa ihan liian harvoin niin välillä ehdin tylsistyä aika pahasti. Tulenkin aina portille seisomaan jos näen maten ja ajan tamman pois ettei vaan sitä oteta töihin ja minua jätetä yksin tarhaan.
sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007
Ruunan mietteitä
Minä olin taas sukkahousuratsastustunneilla eli valmennuksessa monta kertaa. Se sukkisratsastuksen valmentaja nauroi minulle kun minä yritin niin kovasti ja tosissani. Minusta ei saisi nauraa kun kerran minulla on hyvä työmoraali ja teen mielelläni töitä Sukkistädin kanssa.
Valmentaja sanoi, että olen selvästi kehittynyt viime kerrasta. Minä olen vielä paremmin kuulolla kuin ennen ja kuulemma huomasi, että minulta on nyt vaadittu enemmän ja tarkempaa työtä. Niin onkin vaadittu! Matte on ollut tosi tiukkana ja minun on pitänyt tehdä aika vaikeitakin juttuja ja Sukkistäti on käynyt ja ratsastanut sekä westerniä että koulua ja minun on pitänyt osata molempia!
Kuulemma kun minua kouluvalmennuksessa katsoo niin ei usko, ettei minua ole ollenkaan aikaisemmin opetettu siihen kouluratsastustsydeemiin. Ehkä olen luonnonlahjakkuus? Matte kyllä sanoo, että kun minä vaan ymmärrän mitä minulta halutaan niin minä teen ja taitava sukkisratsastaja pystyy hyvin minun kanssa töihin vaikka olenkin nyt ja tulevaisuudessa ensi sijassa western-ratsu.
Matte on harjoittanut omaa tasapainoaan ja rentouttaan ja se on ratsastanut monta kertaa ilman satulaa. Kerran se oli siellä selässä niin, että minä olin ihan nakuna eli minulla ei ollut suitsia eikä satulaa eikä mitään. Silloin matte oli kyllä aluksi vähän jäykkä ja minäkin jäykistyin mutta sitten matte rauhoittui ja minä rentouduin ja tein hienoja pyöreitä voltteja ja vaikka mitä. Matte alkaa selvästi vähäsen kehittyä vaikka minä olen kyllä vielä tosi paljon taitavampi kuin matte.
Minä olin taas sukkahousuratsastustunneilla eli valmennuksessa monta kertaa. Se sukkisratsastuksen valmentaja nauroi minulle kun minä yritin niin kovasti ja tosissani. Minusta ei saisi nauraa kun kerran minulla on hyvä työmoraali ja teen mielelläni töitä Sukkistädin kanssa.
Valmentaja sanoi, että olen selvästi kehittynyt viime kerrasta. Minä olen vielä paremmin kuulolla kuin ennen ja kuulemma huomasi, että minulta on nyt vaadittu enemmän ja tarkempaa työtä. Niin onkin vaadittu! Matte on ollut tosi tiukkana ja minun on pitänyt tehdä aika vaikeitakin juttuja ja Sukkistäti on käynyt ja ratsastanut sekä westerniä että koulua ja minun on pitänyt osata molempia!
Kuulemma kun minua kouluvalmennuksessa katsoo niin ei usko, ettei minua ole ollenkaan aikaisemmin opetettu siihen kouluratsastustsydeemiin. Ehkä olen luonnonlahjakkuus? Matte kyllä sanoo, että kun minä vaan ymmärrän mitä minulta halutaan niin minä teen ja taitava sukkisratsastaja pystyy hyvin minun kanssa töihin vaikka olenkin nyt ja tulevaisuudessa ensi sijassa western-ratsu.
Matte on harjoittanut omaa tasapainoaan ja rentouttaan ja se on ratsastanut monta kertaa ilman satulaa. Kerran se oli siellä selässä niin, että minä olin ihan nakuna eli minulla ei ollut suitsia eikä satulaa eikä mitään. Silloin matte oli kyllä aluksi vähän jäykkä ja minäkin jäykistyin mutta sitten matte rauhoittui ja minä rentouduin ja tein hienoja pyöreitä voltteja ja vaikka mitä. Matte alkaa selvästi vähäsen kehittyä vaikka minä olen kyllä vielä tosi paljon taitavampi kuin matte.
tiistaina, marraskuuta 13, 2007
Ruunan oppivuodet
Minulla kävi western-opettaja kotitallilla ja minä olin tosi hyvä ja opettajan suosikki! Matte oli ihan myyty kun se opettaja kehui minua kamalasti ja sanoi fiksuksi ja ihanaksi ja hyväksyi maten hiljaa hyvä tulee-meiningin minun opettamisessa ja ratsastamisessa.
Me harjoiteltiin monia asioita, vähän mm. etuosakäännöstä. Se oli helppo juttu mutta ratsastajalla ei ollut homma ihan hallussa joten minulla vähän kesti ennen kuin hiffasin mikä oli tarkoitus. Sitten astuin tosi hienosti ja tarkasti ja taas minua kehuttiin ylenpalttisesti.
Se opettaja sanoi, että ratsastuksen jälkeen minua pitää aina kunnolla kiittää ja olla minun kanssa. Minä kun osaan arvostaa tutun ihmisen kanssa seurustelua enkä yleensä ole kovin innokas menemään takaisin tylsään tarhaani paitsi ruoka-aikana. Maten kanssa minä saan yleensä olla töitten jälkeen vapaana tallissa tai maneesissa ja tutkia paikkoja ja hengailla maten kanssa ja yleensä saan silloin vielä lesepuuroa, nam.
Matte sai opettajalta paljon hyviä vinkkejä ja se opettaja tulee taas ensi viikolla. Matte aikoo laiskotella siihen asti mutta minulla on tällä viikolla vielä kolme - se on kamalan monta! - enkkutyylin valmennusta joissa matte on mukana vain katsojana eikä ratsasta ollenkaan. Minä kyllä tykkään siitä enkkuratsastuksestakin koska olen siinäkin kamalan hyvä ja minua kehutaan paljon.
Minulla kävi western-opettaja kotitallilla ja minä olin tosi hyvä ja opettajan suosikki! Matte oli ihan myyty kun se opettaja kehui minua kamalasti ja sanoi fiksuksi ja ihanaksi ja hyväksyi maten hiljaa hyvä tulee-meiningin minun opettamisessa ja ratsastamisessa.
Me harjoiteltiin monia asioita, vähän mm. etuosakäännöstä. Se oli helppo juttu mutta ratsastajalla ei ollut homma ihan hallussa joten minulla vähän kesti ennen kuin hiffasin mikä oli tarkoitus. Sitten astuin tosi hienosti ja tarkasti ja taas minua kehuttiin ylenpalttisesti.
Se opettaja sanoi, että ratsastuksen jälkeen minua pitää aina kunnolla kiittää ja olla minun kanssa. Minä kun osaan arvostaa tutun ihmisen kanssa seurustelua enkä yleensä ole kovin innokas menemään takaisin tylsään tarhaani paitsi ruoka-aikana. Maten kanssa minä saan yleensä olla töitten jälkeen vapaana tallissa tai maneesissa ja tutkia paikkoja ja hengailla maten kanssa ja yleensä saan silloin vielä lesepuuroa, nam.
Matte sai opettajalta paljon hyviä vinkkejä ja se opettaja tulee taas ensi viikolla. Matte aikoo laiskotella siihen asti mutta minulla on tällä viikolla vielä kolme - se on kamalan monta! - enkkutyylin valmennusta joissa matte on mukana vain katsojana eikä ratsasta ollenkaan. Minä kyllä tykkään siitä enkkuratsastuksestakin koska olen siinäkin kamalan hyvä ja minua kehutaan paljon.
torstaina, marraskuuta 08, 2007
Henkilökohtainen tragediani tänään: myöhästyin töistä pahan kerran. Koiranpahalaiset karkasivat aamutuimaan eivätkä tulleet takaisin siiheksi kun olisi pitänyt töihin lähteä. Onneksi pomo oli ylen ymmärtäväinen ja käski odottaa koiria ja tulla vasta sitten kun hurtat ovat varmassa tallessa.
Ongelmani ratsastuksessa - tai pikemminkin yksi niistä - on liiallinen jäykkyys. Jos rentoutan hartiani, jumiutuvat jalkani ja päinvastoin. Täytyy taas ruveta ratsastamaan enemmän ilman satulaa niin pääsee rentoutumaan. Kokeilin sitä jo tänään.
Ruuna kyllä vähän ihmetteli miksi potkin sitä kankkuun kun yritin könytä makuuasennosta istumaan sen selässä. Ilman satulaa ratsastus ei ehkä ole omiaan rentouttamaan hevosta...? Polle seisoi kiitettävästi paikallaan koko ratsautumistoimituksen ajan ja tuntui toimivan paljon paremmin kun olin kerrankin rentona siellä selässä. Enemmän satulatonta treeniä siis ja lisäksi jotain jumppaa ja venyttelyä meikäläiselle. Jooga on nyt jotenkin jäänyt kun ratsastustunnin jälkeen ei enää jaksa lähteä mihinkään. Jospa saisi sen tunnin siirrettyä jollekin toiselle päivälle. Täytyy kehitellä ideaa.
Ongelmani ratsastuksessa - tai pikemminkin yksi niistä - on liiallinen jäykkyys. Jos rentoutan hartiani, jumiutuvat jalkani ja päinvastoin. Täytyy taas ruveta ratsastamaan enemmän ilman satulaa niin pääsee rentoutumaan. Kokeilin sitä jo tänään.
Ruuna kyllä vähän ihmetteli miksi potkin sitä kankkuun kun yritin könytä makuuasennosta istumaan sen selässä. Ilman satulaa ratsastus ei ehkä ole omiaan rentouttamaan hevosta...? Polle seisoi kiitettävästi paikallaan koko ratsautumistoimituksen ajan ja tuntui toimivan paljon paremmin kun olin kerrankin rentona siellä selässä. Enemmän satulatonta treeniä siis ja lisäksi jotain jumppaa ja venyttelyä meikäläiselle. Jooga on nyt jotenkin jäänyt kun ratsastustunnin jälkeen ei enää jaksa lähteä mihinkään. Jospa saisi sen tunnin siirrettyä jollekin toiselle päivälle. Täytyy kehitellä ideaa.
maanantaina, marraskuuta 05, 2007
En taitaisi olla likikään yhtä hyvä..
Olin tänään ratsastustunnilla, luonnollisesti western-sellaisella. Alle tuli ruuna, jolle - samoin kuin omalleni - olivat erityisen helppoja alaspäin siirtymiset. Olin ihan pro varsinkin pysähdyksiä vaativissa tehtävissä. Liikkeelle lähdöt olivatkin sitten hivenen haastavampia. Taidan jotenkin tahtomattani pidättää istunnallani mikä lienee enkkuratsastusaikojen peruja.
Neckreinin käyttö oli yllättävän vaikeaa vaikka muka teen sitä lähes päivittäin. Kylläpä taas tuli pureskeltavaa ja mietittävää ja oman hevosen kanssa kokeiltavaa ja sovellettavaa matskua pääparka täyteen.
sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007
Ylihinnoitellut kaakit harrastajan riesana
Päätin tässä purnata eräästä itseäni jo pitkän aikaa mietityttäneestä asiasta eli hevosten hinnoista. Laatu toki maksaa aina mutta silloin, kun helppo C-tasoisista eli käytännössä täysin kouluttamattomista aikuisista hevosista pyydetään neljää tonnia (se on 24 000 vanhaa markkaa hei!), niin hinnoissa alkaa olla ilmaa jo huomattava määrä. Näissä kouluttamattomissa yksilöissä maksaa yleensä "erikoinen" rotu (esim. tinker), harvinaisempi väri (esim. voikko suomenhevonen) - vaikka se esiintyisi rakenteen kustannuksella - tai tuo mystinen kapasiteetti.
Kun pikkutytöillä leluna ollutta lämminveristä ex-ravuria tai pitkälti yli 10-vuotiasta helppo A-tason pv:tä myydään "kapasiteettia vaikka mihin"-maininnalla on syytä epäillä suuremman luokan kusetusta. Laatuarvosteluissa jo kuusivuotiaiden on suoritettava kouluohjelma, johon sisältyvät laukanvaihdot. Helppo A on nimensä mukaisesti helppo luokka, siihen eivät laukanvaihdot kuulu.
Jos hevosella on muka kapasiteettia "Pyhään Yrjöön" saakka, miksi se on esim. 12-vuotiaana yhä helppo A-tasoinen? Johan järkikin sanoo, ettei tuon ikäluokan helppojen luokkien hevonen tule koskaan menestymään vaikeammissa luokissa, koska koulutus ei suinkaan tapahdu hetkessä. Ja jos hevonen on niin ihmeellisen kyvykäs, miksi sen kykyjen on annettu mennä hukkaan jo toistakymmentä vuotta?
Hevosia ostavat kaiken aikaa enemmän ihmiset, joilla on yhä vähemmän tietämystä ja kokemusta hevosista. Tietämättömille on helppo myydä sikaa säkissä tai yli 10-vuotiasta "todella lupaavaa helppo B/A-tason kouluratsua", josta pyynti voi olla lähempänä kymmentä tuhatta euroa varsinkin jos hevonen on jonkin sortin pv.
4000 euroa ei hevoskaupoissa ole hinta eikä mikään lupaavasta ja/tai hyväsukuisesta nuoresta minkä tahansa rotuisesta hevosesta, huippuvanhempien (oletettavasta) huippuvarsasta esim. ravimaailmassa tai esteillä, jo vanhemmasta kouluttamattomasta mutta siitosarvoltaan joltisestakin tammasta tai elämänsä ehtoopuolella olevasta "opetusmestarista".
Itse en totisesti maksaisi tuota neljää tonnia kouluttamattomasta aikuisesta ruunasta, jolla ei siitosarvoa luonnollisestikaan ole. Enkä maksaisi kymppitonnia reilun ikäisestä "lupaavasta" hevosesta. Totta kai on olemassa vanhahkoja oikeasti kyvykkäitä, mutta syystä tai toisesta vähälle koulutukselle jääneitä hevosia. Harva seura- tai aluetason kilparatsastaja vain oikeasti pystyy tai haluaa viedä eteenpäin jo suhteellisen vanhaa, mutta kenties vaikeampiinkin luokkiin kykenevää hevosta.
Puhun tässä kaiken aikaa yleisellä tasolla ja näkökulma on sellaisen ratsastajan, jota kiinnostaa edetä helpoista luokista vaikeampiin - oli laji sitten mikä hyvänsä. Esimerkit ovat kouluratsastuksen puolelta, koska sen termit ovat ratsastavalle väestönosalle tutuimmat.
Kaikkia ratsastajia ei tietenkään kilpaileminen kiinnosta. Varakkaalla tätiratsastajalla on pätäkkää ostaa hevonen vain, koska se on kivan värinen, ja maksaa siitä sen koulutustasoon nähden huomattava ylihinta. Moni hevosrakas ihminen taas ostaa halvalla urallaan epäonnistuneen ravurin ja kouluttaa sen mieleisekseen joko itse tai ammattilaisen avustuksella ja on hevoseensa kaikin puolin tyytyväinen.
Oman hevoseni tunnearvo on taatusti sen rahallista arvoa korkeampi. Näin on monilla muillakin. Varsinkin vanhempi hevonen, joka on pitkään ollut samalla omistajalla, on suorastaan perheenjäsen, eikä sen arvoa voi rahassa mitata.
Hevosten hinnoissa on kattona vain taivas. Isoimmat rahat pyörivät ammattiurheilun eli ravien ja laukkakilpailujen maailmassa. (Yksittäiset lupaavat western-, este- tai kouluhevoset saattavat myös maksaa huikeita summia. Ne ammattilaisratsastajat, joilla ei ole varakkaita sponsoreita, joutuvat ostamaan lupaavia nuoria hevosia ja toivomaan löytävänsä kultakimpaleen.)
Oman lajinsa asiantuntija, ammattilainen tai jo pitkään harrastanut tavallinen ihminen tietää mitä juuri hän on hakemassa ja mistä mitäkin kannattaa maksaa. Hevosista törkeitä ylihintoja maksavat tuoreet harrastajat, joilla ei ole realistista käsitystä hevosen arvosta. Se ruokkii ikävällä tavalla ylihinnoittelua, josta kokeneemmat ja järkevämmätkin harrastajat joutuvat kukaties kärsimään nahoissaan.
Päätin tässä purnata eräästä itseäni jo pitkän aikaa mietityttäneestä asiasta eli hevosten hinnoista. Laatu toki maksaa aina mutta silloin, kun helppo C-tasoisista eli käytännössä täysin kouluttamattomista aikuisista hevosista pyydetään neljää tonnia (se on 24 000 vanhaa markkaa hei!), niin hinnoissa alkaa olla ilmaa jo huomattava määrä. Näissä kouluttamattomissa yksilöissä maksaa yleensä "erikoinen" rotu (esim. tinker), harvinaisempi väri (esim. voikko suomenhevonen) - vaikka se esiintyisi rakenteen kustannuksella - tai tuo mystinen kapasiteetti.
Kun pikkutytöillä leluna ollutta lämminveristä ex-ravuria tai pitkälti yli 10-vuotiasta helppo A-tason pv:tä myydään "kapasiteettia vaikka mihin"-maininnalla on syytä epäillä suuremman luokan kusetusta. Laatuarvosteluissa jo kuusivuotiaiden on suoritettava kouluohjelma, johon sisältyvät laukanvaihdot. Helppo A on nimensä mukaisesti helppo luokka, siihen eivät laukanvaihdot kuulu.
Jos hevosella on muka kapasiteettia "Pyhään Yrjöön" saakka, miksi se on esim. 12-vuotiaana yhä helppo A-tasoinen? Johan järkikin sanoo, ettei tuon ikäluokan helppojen luokkien hevonen tule koskaan menestymään vaikeammissa luokissa, koska koulutus ei suinkaan tapahdu hetkessä. Ja jos hevonen on niin ihmeellisen kyvykäs, miksi sen kykyjen on annettu mennä hukkaan jo toistakymmentä vuotta?
Hevosia ostavat kaiken aikaa enemmän ihmiset, joilla on yhä vähemmän tietämystä ja kokemusta hevosista. Tietämättömille on helppo myydä sikaa säkissä tai yli 10-vuotiasta "todella lupaavaa helppo B/A-tason kouluratsua", josta pyynti voi olla lähempänä kymmentä tuhatta euroa varsinkin jos hevonen on jonkin sortin pv.
4000 euroa ei hevoskaupoissa ole hinta eikä mikään lupaavasta ja/tai hyväsukuisesta nuoresta minkä tahansa rotuisesta hevosesta, huippuvanhempien (oletettavasta) huippuvarsasta esim. ravimaailmassa tai esteillä, jo vanhemmasta kouluttamattomasta mutta siitosarvoltaan joltisestakin tammasta tai elämänsä ehtoopuolella olevasta "opetusmestarista".
Itse en totisesti maksaisi tuota neljää tonnia kouluttamattomasta aikuisesta ruunasta, jolla ei siitosarvoa luonnollisestikaan ole. Enkä maksaisi kymppitonnia reilun ikäisestä "lupaavasta" hevosesta. Totta kai on olemassa vanhahkoja oikeasti kyvykkäitä, mutta syystä tai toisesta vähälle koulutukselle jääneitä hevosia. Harva seura- tai aluetason kilparatsastaja vain oikeasti pystyy tai haluaa viedä eteenpäin jo suhteellisen vanhaa, mutta kenties vaikeampiinkin luokkiin kykenevää hevosta.
Puhun tässä kaiken aikaa yleisellä tasolla ja näkökulma on sellaisen ratsastajan, jota kiinnostaa edetä helpoista luokista vaikeampiin - oli laji sitten mikä hyvänsä. Esimerkit ovat kouluratsastuksen puolelta, koska sen termit ovat ratsastavalle väestönosalle tutuimmat.
Kaikkia ratsastajia ei tietenkään kilpaileminen kiinnosta. Varakkaalla tätiratsastajalla on pätäkkää ostaa hevonen vain, koska se on kivan värinen, ja maksaa siitä sen koulutustasoon nähden huomattava ylihinta. Moni hevosrakas ihminen taas ostaa halvalla urallaan epäonnistuneen ravurin ja kouluttaa sen mieleisekseen joko itse tai ammattilaisen avustuksella ja on hevoseensa kaikin puolin tyytyväinen.
Oman hevoseni tunnearvo on taatusti sen rahallista arvoa korkeampi. Näin on monilla muillakin. Varsinkin vanhempi hevonen, joka on pitkään ollut samalla omistajalla, on suorastaan perheenjäsen, eikä sen arvoa voi rahassa mitata.
Hevosten hinnoissa on kattona vain taivas. Isoimmat rahat pyörivät ammattiurheilun eli ravien ja laukkakilpailujen maailmassa. (Yksittäiset lupaavat western-, este- tai kouluhevoset saattavat myös maksaa huikeita summia. Ne ammattilaisratsastajat, joilla ei ole varakkaita sponsoreita, joutuvat ostamaan lupaavia nuoria hevosia ja toivomaan löytävänsä kultakimpaleen.)
Oman lajinsa asiantuntija, ammattilainen tai jo pitkään harrastanut tavallinen ihminen tietää mitä juuri hän on hakemassa ja mistä mitäkin kannattaa maksaa. Hevosista törkeitä ylihintoja maksavat tuoreet harrastajat, joilla ei ole realistista käsitystä hevosen arvosta. Se ruokkii ikävällä tavalla ylihinnoittelua, josta kokeneemmat ja järkevämmätkin harrastajat joutuvat kukaties kärsimään nahoissaan.
perjantaina, marraskuuta 02, 2007
Tänään minä olin opintoretkellä. Maten veli tietää kaiken muinaisista röykkiöistä ja minun kotitallin lähellä on yksi sellainen. Minä ja matte ja sen veli ja kolme koiraa mentiin yhdessä. Se röykkiö on korkean kallion päällä ja matte kaatui monta kertaa matkalla kun siellä oli epätasaista maastoa, suota ja hakkuualuetta ja vielä sateen jäljiltä liukasta. Minä en kaatunut ollenkaan mutta minä olenkin hurjan ketterä.
Matte oli niin hidas kiipeämään, että minulla oli aikaa syödä välillä. Siellä rinteessä oli vielä vihreää ruohoa ja voi että kun se maistui hyvälle! Se röykkiö löytyi helposti kallion korkeimmalta kohdalta kunhan oli ensin punnerrettu sinne saakka. Ihmiset ihmettelivät sitä pitkän aikaa ja matte sanoi, että se kallion laki oli ennen ollut saari. Minusta siinä oli vain iso joukko kiviä eikä muinaiset meret kiinnosta minua. Minä söin ruohoa siinä lähellä ja kakkasin melkein röykkiön päälle. Matte sanoi, ettei muinaismuistojen päälle sovi kakkia mutta sen veli oli sitä mieltä, että jos kakkiminen ei ole erikseen kiellettyä niin se on sallittua eli minä voin kakata ihan mihin vain haluan.
Maneesiin on nyt levitetty purut ja pohja on jaloille hurjan hyvä ja joustava. Minä menen oikeisiin töihin maneesiin vasta huomenna mutta kävin jo vähän juoksentelemassa siellä ilman ratsastajaa tänään.
Minulla on uudet suitset ja rintaremmi. Niiden piti olla samanväriset kuin minun satula ja vanhat ohjat. Ei ne ole kun satula ja ohjat on käytössä tummuneet. Matte oli vähän pettynyt kun sille nuo ulkonäköasiat on tärkeitä. Minä en niistä piittaa kunhan varusteet ovat sopivat eivätkä hankaa tai kiristä. Minä olen niin komea, että näytän hyvältä millaisissa varusteissa vain.
Matte oli niin hidas kiipeämään, että minulla oli aikaa syödä välillä. Siellä rinteessä oli vielä vihreää ruohoa ja voi että kun se maistui hyvälle! Se röykkiö löytyi helposti kallion korkeimmalta kohdalta kunhan oli ensin punnerrettu sinne saakka. Ihmiset ihmettelivät sitä pitkän aikaa ja matte sanoi, että se kallion laki oli ennen ollut saari. Minusta siinä oli vain iso joukko kiviä eikä muinaiset meret kiinnosta minua. Minä söin ruohoa siinä lähellä ja kakkasin melkein röykkiön päälle. Matte sanoi, ettei muinaismuistojen päälle sovi kakkia mutta sen veli oli sitä mieltä, että jos kakkiminen ei ole erikseen kiellettyä niin se on sallittua eli minä voin kakata ihan mihin vain haluan.
Maneesiin on nyt levitetty purut ja pohja on jaloille hurjan hyvä ja joustava. Minä menen oikeisiin töihin maneesiin vasta huomenna mutta kävin jo vähän juoksentelemassa siellä ilman ratsastajaa tänään.
Minulla on uudet suitset ja rintaremmi. Niiden piti olla samanväriset kuin minun satula ja vanhat ohjat. Ei ne ole kun satula ja ohjat on käytössä tummuneet. Matte oli vähän pettynyt kun sille nuo ulkonäköasiat on tärkeitä. Minä en niistä piittaa kunhan varusteet ovat sopivat eivätkä hankaa tai kiristä. Minä olen niin komea, että näytän hyvältä millaisissa varusteissa vain.
torstaina, marraskuuta 01, 2007
Ruuna raportoi
Tänään oli tosi kivaa kun maneesiin oli tuotu purukuorma eikä sitä ollut vielä levitetty. Minä sain tutkia paikkoja ihan rauhassa ja haistelin ja kuovin ja kaivaiduin ja piehtaroin. Nastaa! Minun piti vielä juosta eikä matte juossut yhtään, seisoi vaan keskellä maneesia antamassa ohjeita minulle. Olin ihan vapaana ja sitten matte sanoi, että pysähdy ja minä pysähdyin ja sitten kuljin maten perässä niissä purukasoissa vielä.
Minä olen jo tottunut naisseuralaiseeni ja päästän sen töihin ja menen itsekin mielelläni töihin maten kanssa ja jätän tammani huoletta yksin. Kun tulen takaisin tarhaan, tammani hörisee minulle ja sitten me jutellaan siitä missä olin ja mitä tein.
Eilen me oltiin maten kanssa maastossa ja juuri kun laukattiin sellaista huoltotietä pitkin niin sieltä tuli henkilöauto vastaan. Se auto ajoi hiljaa enkä minä pelästynyt ollenkaan vaan ravasin siitä reippaasti ohi mutta matte jurputti pitkään siitä mikä nykyajan ihmisiin on mennyt kun pitää autolla ajaa sienimetsäänkin eikä yhtään jakseta kävellä eikä missään saa enää ratsastaa rauhassa kun jos ei ole hirvenmetsästäjiä niin on tumpeloita autoilijoita metsät väärällään.
Tänään oli tosi kivaa kun maneesiin oli tuotu purukuorma eikä sitä ollut vielä levitetty. Minä sain tutkia paikkoja ihan rauhassa ja haistelin ja kuovin ja kaivaiduin ja piehtaroin. Nastaa! Minun piti vielä juosta eikä matte juossut yhtään, seisoi vaan keskellä maneesia antamassa ohjeita minulle. Olin ihan vapaana ja sitten matte sanoi, että pysähdy ja minä pysähdyin ja sitten kuljin maten perässä niissä purukasoissa vielä.
Minä olen jo tottunut naisseuralaiseeni ja päästän sen töihin ja menen itsekin mielelläni töihin maten kanssa ja jätän tammani huoletta yksin. Kun tulen takaisin tarhaan, tammani hörisee minulle ja sitten me jutellaan siitä missä olin ja mitä tein.
Eilen me oltiin maten kanssa maastossa ja juuri kun laukattiin sellaista huoltotietä pitkin niin sieltä tuli henkilöauto vastaan. Se auto ajoi hiljaa enkä minä pelästynyt ollenkaan vaan ravasin siitä reippaasti ohi mutta matte jurputti pitkään siitä mikä nykyajan ihmisiin on mennyt kun pitää autolla ajaa sienimetsäänkin eikä yhtään jakseta kävellä eikä missään saa enää ratsastaa rauhassa kun jos ei ole hirvenmetsästäjiä niin on tumpeloita autoilijoita metsät väärällään.
maanantaina, lokakuuta 29, 2007
Syksy
Hevostelua, science fictionia ja kuumaa teetä sopivassa suhteessa. Parempaa ei ole.
Ruunan syksy
Tyhmät kengät, kurja mutainen tarha ja liian usein pöhkö loimi. Toisaalta yöt nukun makoisasti mukavassa karsinassani ja töitä tehdään maneesissa katon alla enkä kastu. Saan lämmintä vitaminoitua lesepuuroa päivittäin nyt kun matte on keksinyt, etten saa tarpeeksi vitamiineja kun laidunkesäni oli huono ja kun talvikarvani ei meinaa kasvaa. Porkkanoitakin saan ison satsin joka päivä kun tuoretta vihreää ei enää ole luonnossa.
Hevostelua, science fictionia ja kuumaa teetä sopivassa suhteessa. Parempaa ei ole.
Ruunan syksy
Tyhmät kengät, kurja mutainen tarha ja liian usein pöhkö loimi. Toisaalta yöt nukun makoisasti mukavassa karsinassani ja töitä tehdään maneesissa katon alla enkä kastu. Saan lämmintä vitaminoitua lesepuuroa päivittäin nyt kun matte on keksinyt, etten saa tarpeeksi vitamiineja kun laidunkesäni oli huono ja kun talvikarvani ei meinaa kasvaa. Porkkanoitakin saan ison satsin joka päivä kun tuoretta vihreää ei enää ole luonnossa.
torstaina, lokakuuta 25, 2007
Kengillä kulkemisen sietämätön vaikeus
Ruuna kengitettiin reilu viikko sitten koska kavionpohjien arkominen oli syksyn kosteuden myötä lisääntynyt huomattavasti. Minua ei innosta ratsastaa koko syksyä ja talvea maneesissa vaikka silloin kengiltä vältyttäisiin. Maastoon on päästävä jo ihan oman mielenvirkeyden takia ja kai se metsissä samoilu hevostakin piristää.
Metsäpolut sujuvat hyvin ilman kenkiäkin mutta niille parhaille pätkille pääsemiseksi tarvitaan popot jalkaan. Ruuna kyllä kulkee rutinoituneesti piennarta pitkin ja osaa itse valita jalkapohjiaan miellyttävimmät reitit. Vaikka siis kotva menisi vielä ilman kenkiä - liukkailla on oltava hokkikengät jos maastoilla meinaa - päätin silti laitattaa ruunalle kopistimet nyt kun seppiä on vielä mahdollista saada paikalle suht vähällä vaivalla. Kun ensimmäiset liukkaat tulevat, on seppää potenssiin kahdeksan vaikeampi saada kuin autolle pikaista aikaa renkaan vaihtoon.
Kengät on siis Ruunalla jalassa. Tuloksena kuuluu hirmuinen kilke, kolke ja kalke kun Ruuna ohjattua liikuntaa harjoittaa. Sama juttu viime vuonna: Ruuna kilisteli menemään koko talven. Kalke hellittää hieman kun tunkee bootsin joka jalkaan mutta satunnaisia kilahduksia kuuluu edelleen. Ilman kenkiä Ruuna ei koskaan kolistele kavioitaan yhteen.
Ruunalla on hyvät liikkeet mutta ilmeisesti niissä on niin vähän "ilmaa", että kenkien vertainen kavion pituuden/massan lisäys saa tahdin sekaisin. Mahdollista ja ehkä jopa todennäköistä on, että kun Ruuna tulee parempaan lihaskuntoon, kilistely vähenee.
Kengittäjän vaihtaminen ei tähän vaivaan auta. Olen käyttänyt tähän mennessä kolmea eri kenkääjää, kaikki hyviä ja asiansa osaavia, joita voisin suositella muillekin. Kilinää on esiintynyt kaikkien jäljiltä niin kauan kuin kengät ovat jaloissa olleet.
Muuta haittaa kuin kolistelua kengät eivät tunnu aiheuttavan. Ruuna kulkee hyvin eikä mene jumiin, jaloissa ei ole turvotusta ja koko viime talvi meni ilman ensimmäistäkään hokinpolkemaa.
Ruuna olisi ihanteellinen hevonen pitää kengättä. Sen kaviot ovat kovat ja sitkeät ja jalka-asennot niin hyvät, että kaviot kuluvat luonnostaan oikein. Seppää tarvitaan vain muutaman kerran vuodessa siistimään kavioita minimaalisesti. Jos asustaisimme jossain pohjoisemmassa, jossa on oikeaa lunta ja pakkasta eikä näitä Etelä-Suomen rannikoita vaivaavia jääkelejä syksystä pitkälle kevääseen, taitaisin kokeilla pitää Ruunaa kengätönnä.
Ruuna kengitettiin reilu viikko sitten koska kavionpohjien arkominen oli syksyn kosteuden myötä lisääntynyt huomattavasti. Minua ei innosta ratsastaa koko syksyä ja talvea maneesissa vaikka silloin kengiltä vältyttäisiin. Maastoon on päästävä jo ihan oman mielenvirkeyden takia ja kai se metsissä samoilu hevostakin piristää.
Metsäpolut sujuvat hyvin ilman kenkiäkin mutta niille parhaille pätkille pääsemiseksi tarvitaan popot jalkaan. Ruuna kyllä kulkee rutinoituneesti piennarta pitkin ja osaa itse valita jalkapohjiaan miellyttävimmät reitit. Vaikka siis kotva menisi vielä ilman kenkiä - liukkailla on oltava hokkikengät jos maastoilla meinaa - päätin silti laitattaa ruunalle kopistimet nyt kun seppiä on vielä mahdollista saada paikalle suht vähällä vaivalla. Kun ensimmäiset liukkaat tulevat, on seppää potenssiin kahdeksan vaikeampi saada kuin autolle pikaista aikaa renkaan vaihtoon.
Kengät on siis Ruunalla jalassa. Tuloksena kuuluu hirmuinen kilke, kolke ja kalke kun Ruuna ohjattua liikuntaa harjoittaa. Sama juttu viime vuonna: Ruuna kilisteli menemään koko talven. Kalke hellittää hieman kun tunkee bootsin joka jalkaan mutta satunnaisia kilahduksia kuuluu edelleen. Ilman kenkiä Ruuna ei koskaan kolistele kavioitaan yhteen.
Ruunalla on hyvät liikkeet mutta ilmeisesti niissä on niin vähän "ilmaa", että kenkien vertainen kavion pituuden/massan lisäys saa tahdin sekaisin. Mahdollista ja ehkä jopa todennäköistä on, että kun Ruuna tulee parempaan lihaskuntoon, kilistely vähenee.
Kengittäjän vaihtaminen ei tähän vaivaan auta. Olen käyttänyt tähän mennessä kolmea eri kenkääjää, kaikki hyviä ja asiansa osaavia, joita voisin suositella muillekin. Kilinää on esiintynyt kaikkien jäljiltä niin kauan kuin kengät ovat jaloissa olleet.
Muuta haittaa kuin kolistelua kengät eivät tunnu aiheuttavan. Ruuna kulkee hyvin eikä mene jumiin, jaloissa ei ole turvotusta ja koko viime talvi meni ilman ensimmäistäkään hokinpolkemaa.
Ruuna olisi ihanteellinen hevonen pitää kengättä. Sen kaviot ovat kovat ja sitkeät ja jalka-asennot niin hyvät, että kaviot kuluvat luonnostaan oikein. Seppää tarvitaan vain muutaman kerran vuodessa siistimään kavioita minimaalisesti. Jos asustaisimme jossain pohjoisemmassa, jossa on oikeaa lunta ja pakkasta eikä näitä Etelä-Suomen rannikoita vaivaavia jääkelejä syksystä pitkälle kevääseen, taitaisin kokeilla pitää Ruunaa kengätönnä.
tiistaina, lokakuuta 23, 2007
Ruunan kuulumisia
Sukkahousutäti tuli ja pusersi minua koko viikonlopun ja hyvin meni. Osasin ihan hyvin kulkea pohkeiden välissä ja ohjastuntumalla ja sidepassia eikäkun pohkeenväistöä menin vaikka Tädin toinenkin pohje oli kyljessä kiinni. Valmentaja neuvoi minulle sekä selkää vahvistavia että rentouttavia juttuja joita Täti ja matte aikovat nyt minun kanssa harjoitella. Kuukauden päästä menen uudestaan kurssille ja Täti jo uhkasi, että silloin ei Valmentaja pääse sanomaan enää mistään tai ei ainakaan samoista asioista kuin nyt.
Valmentaja sanoi vielä, että olen hyvä ja kehityskelpoinen nuori hevonen, jota on pidetty hyvin ja joka on tyytyväinen elämäänsä. Minä olenkin nyt ollut tyytyväisempi kuin ennen kun minulla on se oma tamma. Enää minulla ei ole yhtään niin kiire mattea vastaan portille kuin ennen vaan joskus matte joutuu hakemaan minut.
Tammaani minä en haluaisi antaa pois ollenkaan ja kerran kun tammaa pakolla vietiin niin minä potkaisinkin naista-joka-antaa-ruokaa. Se taisi olla aika tyhmästi tehty enkä ole sellaiseen enää sortunut. Silloin alkuun hätäännyin kovasti aina kun ne veivät tammani pois mutta nyt olen jo oppinut, että se tulee aina takaisin, käy vain välillä töissä niin kuin minäkin.
Eilen oltiin maastossa maten ja minun tamman ja sen tamman emännän kanssa. Tammalla oli kauhea kiire koko ajan ja maten piti vähän väliä hoputtaa minua ottamaan tammaa kiinni. Oma-aloitteisestihan minä en hurjastele yhtään. Me käytiin katsomassa niitä maastoesteitä muttei hypätty kun minä en ole vielä ratsastajan kanssa hypännyt ja minun valmennusviikonloppu oli aika rankka. Meillä oli aika kivaa ja siellä metsässä oli paljon sopivia polkuja joita laukata.
Minulla on uudet kengät kun jalkapohjani alkoivat tulla jo kipeiksi kun täällä pitää mennä aika kivikkoista tietä ennen kuin pääsee hyville poluille. Ne kengät on vähän hankalat: jos minua ei huvita tehdä töitä tai jos en ymmärrä mitä minun pitää tehdä niin joku kenkä osuu toiseen ja kuuluu kilahduksia ja kalahduksia. Sama juttu oli viime syksynä ja talvena. Matte osti minulle bootsit joka jalkaan mutta kilinä vain jatkui. Minä tykkäisin enemmän olla ilman kenkiä mutta matte sanoi, että pitää pystyä menemään kivikossakin ja liukkaalla eli tarvitaan hokkikengät. Ihan tyhmää.
Sukkahousutäti tuli ja pusersi minua koko viikonlopun ja hyvin meni. Osasin ihan hyvin kulkea pohkeiden välissä ja ohjastuntumalla ja sidepassia eikäkun pohkeenväistöä menin vaikka Tädin toinenkin pohje oli kyljessä kiinni. Valmentaja neuvoi minulle sekä selkää vahvistavia että rentouttavia juttuja joita Täti ja matte aikovat nyt minun kanssa harjoitella. Kuukauden päästä menen uudestaan kurssille ja Täti jo uhkasi, että silloin ei Valmentaja pääse sanomaan enää mistään tai ei ainakaan samoista asioista kuin nyt.
Valmentaja sanoi vielä, että olen hyvä ja kehityskelpoinen nuori hevonen, jota on pidetty hyvin ja joka on tyytyväinen elämäänsä. Minä olenkin nyt ollut tyytyväisempi kuin ennen kun minulla on se oma tamma. Enää minulla ei ole yhtään niin kiire mattea vastaan portille kuin ennen vaan joskus matte joutuu hakemaan minut.
Tammaani minä en haluaisi antaa pois ollenkaan ja kerran kun tammaa pakolla vietiin niin minä potkaisinkin naista-joka-antaa-ruokaa. Se taisi olla aika tyhmästi tehty enkä ole sellaiseen enää sortunut. Silloin alkuun hätäännyin kovasti aina kun ne veivät tammani pois mutta nyt olen jo oppinut, että se tulee aina takaisin, käy vain välillä töissä niin kuin minäkin.
Eilen oltiin maastossa maten ja minun tamman ja sen tamman emännän kanssa. Tammalla oli kauhea kiire koko ajan ja maten piti vähän väliä hoputtaa minua ottamaan tammaa kiinni. Oma-aloitteisestihan minä en hurjastele yhtään. Me käytiin katsomassa niitä maastoesteitä muttei hypätty kun minä en ole vielä ratsastajan kanssa hypännyt ja minun valmennusviikonloppu oli aika rankka. Meillä oli aika kivaa ja siellä metsässä oli paljon sopivia polkuja joita laukata.
Minulla on uudet kengät kun jalkapohjani alkoivat tulla jo kipeiksi kun täällä pitää mennä aika kivikkoista tietä ennen kuin pääsee hyville poluille. Ne kengät on vähän hankalat: jos minua ei huvita tehdä töitä tai jos en ymmärrä mitä minun pitää tehdä niin joku kenkä osuu toiseen ja kuuluu kilahduksia ja kalahduksia. Sama juttu oli viime syksynä ja talvena. Matte osti minulle bootsit joka jalkaan mutta kilinä vain jatkui. Minä tykkäisin enemmän olla ilman kenkiä mutta matte sanoi, että pitää pystyä menemään kivikossakin ja liukkaalla eli tarvitaan hokkikengät. Ihan tyhmää.
tiistaina, lokakuuta 16, 2007
Ruunan onnenpäivä
Tänään se tapahtui! Sain oman tamman! Se ei onneksi olekaan se naapurikarsinan nättipeppuinen, joka yritti kerran ohi mennessään potkaista minua. Huh mikä ämmä! Uusi armaani on virotar ja huippupisteillä kantakirjattu ja tuli tänne minun tallille vasta vähän aikaa sitten.
Tammani on minua aika paljon korkeampi muttei se haittaa koska minä olen kumminkin hurjan leveä ja miehekäs. Saatan minä sitäpaitsi kasvaa vielä vähän korkeuttakin, uskoo matte. Tamma on musta kuin yö ja varsinainen kaunotar ja aikamoinen pirttihirmu: En pääse yhtään nuuskimaan sen peppua vaan heti tulee varoitus. Tyydyn sitten vain paimentamaan tammaani pois aitojen vierestä ja muiden hevosten ulottuvilta. Välillä minulla on tuijotuskilpailu naapuritarhan ruunan kanssa kun se selvästi yrittää vokotella minun naista.
Se ruuna on semmoinen, jonka kanssa on ollut kahinointia ennenkin kun se on yrittänyt hyökkiä minun päälle. Eipä hyökkäile enää kun huomasi kuka ne naiset saa, hah! Aika säälittäviä tuollaiset jannut, jotka yrittävät päteä koollaan mutta eivät kuitenkaan saa naista.
Minä menen kursseille lauantaina ja sunnuntaina vaikka en ole enää niin innoissani siitä kuin ennen kun minun pitäisi vahtia minun tammaa. Ei tässä olisi aikaa millekään kursseille ja minähän osaan jo kaiken. Matte ei sitä paitsi tule sinne vaan se yksi täti, joka käy täällä minua välillä kiusaamassa. Se täti ratsastaa ihan kummallisilla varusteilla: minulla on sellainen lättänä ja kevyt satula ja semmoiset oudot suitset, joissa on paljon remmejä eikä ollenkaan minun normaaleja suitsia. Täti itse on pukeutunut sukkahousuihin ja saappaisiin ja se näyttää aika hassulta. Matte ratsastaa aina farkuissa ja maten kanssa minulla on minun oma satula ja normaalit suitset.
Matte kuulemma yrittää löytää itselleen jotain "ratsastuksennopettajaa" joka kävisi täällä minun kotona kun minulla ei ole omaa koppia, jolla reissata. Sen ratsastuksennopen pitäisi opettaa matelle westerniä niin että se osaisi paremmin olla minun kanssa.
Tämän kuvan otti pari päivää sitten minun täti. Tästä näkee
minun normaalit suitset. Lupaa kuvan julkaisuun ei kysytty.
Tänään se tapahtui! Sain oman tamman! Se ei onneksi olekaan se naapurikarsinan nättipeppuinen, joka yritti kerran ohi mennessään potkaista minua. Huh mikä ämmä! Uusi armaani on virotar ja huippupisteillä kantakirjattu ja tuli tänne minun tallille vasta vähän aikaa sitten.
Tammani on minua aika paljon korkeampi muttei se haittaa koska minä olen kumminkin hurjan leveä ja miehekäs. Saatan minä sitäpaitsi kasvaa vielä vähän korkeuttakin, uskoo matte. Tamma on musta kuin yö ja varsinainen kaunotar ja aikamoinen pirttihirmu: En pääse yhtään nuuskimaan sen peppua vaan heti tulee varoitus. Tyydyn sitten vain paimentamaan tammaani pois aitojen vierestä ja muiden hevosten ulottuvilta. Välillä minulla on tuijotuskilpailu naapuritarhan ruunan kanssa kun se selvästi yrittää vokotella minun naista.
Se ruuna on semmoinen, jonka kanssa on ollut kahinointia ennenkin kun se on yrittänyt hyökkiä minun päälle. Eipä hyökkäile enää kun huomasi kuka ne naiset saa, hah! Aika säälittäviä tuollaiset jannut, jotka yrittävät päteä koollaan mutta eivät kuitenkaan saa naista.
Minä menen kursseille lauantaina ja sunnuntaina vaikka en ole enää niin innoissani siitä kuin ennen kun minun pitäisi vahtia minun tammaa. Ei tässä olisi aikaa millekään kursseille ja minähän osaan jo kaiken. Matte ei sitä paitsi tule sinne vaan se yksi täti, joka käy täällä minua välillä kiusaamassa. Se täti ratsastaa ihan kummallisilla varusteilla: minulla on sellainen lättänä ja kevyt satula ja semmoiset oudot suitset, joissa on paljon remmejä eikä ollenkaan minun normaaleja suitsia. Täti itse on pukeutunut sukkahousuihin ja saappaisiin ja se näyttää aika hassulta. Matte ratsastaa aina farkuissa ja maten kanssa minulla on minun oma satula ja normaalit suitset.
Matte kuulemma yrittää löytää itselleen jotain "ratsastuksennopettajaa" joka kävisi täällä minun kotona kun minulla ei ole omaa koppia, jolla reissata. Sen ratsastuksennopen pitäisi opettaa matelle westerniä niin että se osaisi paremmin olla minun kanssa.
Tämän kuvan otti pari päivää sitten minun täti. Tästä näkee
minun normaalit suitset. Lupaa kuvan julkaisuun ei kysytty.
tiistaina, lokakuuta 09, 2007
Nyt kun omistan ensimmäistä kertaa eläissäni kokonaisen oikean hevosen, olen äitynyt ihan hurjaksi ja pyrkinyt liikuttamaan kopukkaa päivittäin. Ennen ei ollut niin tarkkaa koska hevonen oli joko A) intensiivikoulutuksessa osaavalla ihmisellä tai B) seisoi joka tapauksessa suurimman osan aikaa tarhassa koska muilla omistajilla oli harvoin aikaa tehdä sen kanssa mitään. Lisäksi hevonen tarhaili kimpassa muulin kanssa, joten päivittäistä liikettä kertyi väkisinkin.
Elikko on olosuhteiden pakosta tarhannut yksin heinäkuun alusta (se alkoi käydä muulin päälle ihan tosissaan ja nyt muuton jälkeen ei ole löytynyt sopivaa tarhakaveria) ja sen omatoiminen liikunta onkin laskenut dramaattisesti. Siis niin dramaattisesti, että lihasmassan kuihtuminen on ollut ihan silmällä havaittavissa. Kunnon alenemiseen on tietysti vaikuttanut myös aktiivitreenin loppuminen ja ruunauksen jälkeinen pakkolepo. Hevonen ehti olla yli kuukauden päivät oloneuvoksena ennen kuin aloin taas liikuttaa sitä päivittäin.
Nyt kun Ruuna on saanut kolmisen viikkoa ohjattua liikuntaa joka päivä, on sen kunto jo selvästi kohonnut ja lihasmassa alkanut taas hiljalleen kasvaa. Aluksi puuskutimme rasituksesta molemmat, hevonen ja minä, nyt enää minä. Elikolla tuntuu olevan enemmän motivaatiotakin nyt kun sen kunto alkaa olla taas kohtalainen. Ymmärrettävää tietysti ettei huvita suorittaa kun ei kunnolla jaksa. Sen olen yrittänyt muistaa ja ollut ehkä liiankin ymmärtäväinen kun hevonen on osoittanut olevansa väsähtämässä. Ettei vain Ruuna oppisi velttoilemaan kun olen niin pehmo.
Ruuna on aina ollut ahkera kuin alakoululainen ja sillä on ollut kova työmotivaatio varmasti siksikin, että se on saanut oppia positiivisten kokemusten kautta. Kehuminen saa Ruunan yrittämään entistä kovemmin ja esim. uskaltautumaan sitä pelottaviin paikkoihin. Sunnuntaina maastossa se olisi halunnut laukata(!) tutkimaan lähemmin sitä aluksi kovasti epäilyttäneitä metsäkauriita.
Alan itsekin taas päästä ratsastuksen makuun ja tuntuu ihan normaalilta (ja hauskalta!) kiipustaa satulaan noin joka toinen päivä. Mitään kovin kunnianhimoisia tavoitteita minulla ei Ruunan suhteen ole. Hiljakseen yritän entisestään parantaa luottamusta välillämme, kehittyä ratsastajana ja näin ollen olla osa sopusointuista ratsukkoa.
Elikko on olosuhteiden pakosta tarhannut yksin heinäkuun alusta (se alkoi käydä muulin päälle ihan tosissaan ja nyt muuton jälkeen ei ole löytynyt sopivaa tarhakaveria) ja sen omatoiminen liikunta onkin laskenut dramaattisesti. Siis niin dramaattisesti, että lihasmassan kuihtuminen on ollut ihan silmällä havaittavissa. Kunnon alenemiseen on tietysti vaikuttanut myös aktiivitreenin loppuminen ja ruunauksen jälkeinen pakkolepo. Hevonen ehti olla yli kuukauden päivät oloneuvoksena ennen kuin aloin taas liikuttaa sitä päivittäin.
Nyt kun Ruuna on saanut kolmisen viikkoa ohjattua liikuntaa joka päivä, on sen kunto jo selvästi kohonnut ja lihasmassa alkanut taas hiljalleen kasvaa. Aluksi puuskutimme rasituksesta molemmat, hevonen ja minä, nyt enää minä. Elikolla tuntuu olevan enemmän motivaatiotakin nyt kun sen kunto alkaa olla taas kohtalainen. Ymmärrettävää tietysti ettei huvita suorittaa kun ei kunnolla jaksa. Sen olen yrittänyt muistaa ja ollut ehkä liiankin ymmärtäväinen kun hevonen on osoittanut olevansa väsähtämässä. Ettei vain Ruuna oppisi velttoilemaan kun olen niin pehmo.
Ruuna on aina ollut ahkera kuin alakoululainen ja sillä on ollut kova työmotivaatio varmasti siksikin, että se on saanut oppia positiivisten kokemusten kautta. Kehuminen saa Ruunan yrittämään entistä kovemmin ja esim. uskaltautumaan sitä pelottaviin paikkoihin. Sunnuntaina maastossa se olisi halunnut laukata(!) tutkimaan lähemmin sitä aluksi kovasti epäilyttäneitä metsäkauriita.
Alan itsekin taas päästä ratsastuksen makuun ja tuntuu ihan normaalilta (ja hauskalta!) kiipustaa satulaan noin joka toinen päivä. Mitään kovin kunnianhimoisia tavoitteita minulla ei Ruunan suhteen ole. Hiljakseen yritän entisestään parantaa luottamusta välillämme, kehittyä ratsastajana ja näin ollen olla osa sopusointuista ratsukkoa.
torstaina, lokakuuta 04, 2007
Ruunalla on töitä
Mitä ihmettä tämä nyt tarkoittaa? Olen joutunut oikeisiin töihin jo monena päivänä. Juoksutusten kestoa on lisätty ja matte kömpii selkään aika usein ja yksi vieras täti on käynyt pari kertaa kanssa. Matte höpisee jotain kunnon kasvattamisesta ja säännöllisestä työskentelystä ja valmennuksiin osallistumisesta.
Minä en oikein tykkää kun se vieras täti on minun kanssa. Tai ei se ole ihan vieras, olen nähnyt sen monta kertaa, mutta ennen se vain rapsutteli mutta nyt se ottaa minut pois tarhasta ja harjaa ja ratsastaa. Minä olen vähän yrittänyt uhitella sille ja luimistelenkin, mutta se täti ei pelkää ollenkaan vaikka olen kamalan hurja!
Sitten se täti ratsastaa eri tavalla kuin matte enkä minä aina oikein ymmärrä mitä se tahtoo. Matte on sille tädille vähän yrittänyt neuvoa miten minun kanssa ollaan mutta täti unohtaa joskus enkä minä voi esim. mennä sidepassia jos sen puolen pohje johon minun pitäisi väistää on minun kyljessä kiinni. Onneksi täti on oppivaista sorttia ja kai se jotain tietää kun se on jo kauan ratsastanut ja centered ridingiakin treenannut. Matte sanoo, että centered ridingissa on paljon samoja juttuja kuin western-ratsastuksessa, joka on minun laji.
Tänään minä ja matte oltiin joen rannalla maastossa. Siellä on hurjan hyvä laukata pitkiäkin matkoja enkä minä väsynyt ollenkaan vaikka laukkasin ja laukkasin! Matte kyllä sanoi, että joskus myöhemmin minun pitää jaksaa laukata vielä enemmän ja että me mennään pitemmällekin siellä joella.
Joelle mennessä piti ylittää iso tie ja silloin tuli hurjan suuri rekka ja minä vähän säikähdin. Matte kuitenkin sanoi ettei ole syytä huoleen ja sieltä joen rannalta minä näin kauempaa muitakin rekkoja ja matte sanoi, etten minä kohta pelkää niitä ollenkaan enää.
Matte sanoi, ettei se pääse johonkin BLOGIMIITTIIN kun sen on oltava töissä lauantaiaamuna aikaisin. Matte on aika laiska tekemään mitään ylimääräisiä juttuja nyt kun minä muka vien paljon aikaa ja jotain muutakin elämänmuutosta sillä on.
Mitä ihmettä tämä nyt tarkoittaa? Olen joutunut oikeisiin töihin jo monena päivänä. Juoksutusten kestoa on lisätty ja matte kömpii selkään aika usein ja yksi vieras täti on käynyt pari kertaa kanssa. Matte höpisee jotain kunnon kasvattamisesta ja säännöllisestä työskentelystä ja valmennuksiin osallistumisesta.
Minä en oikein tykkää kun se vieras täti on minun kanssa. Tai ei se ole ihan vieras, olen nähnyt sen monta kertaa, mutta ennen se vain rapsutteli mutta nyt se ottaa minut pois tarhasta ja harjaa ja ratsastaa. Minä olen vähän yrittänyt uhitella sille ja luimistelenkin, mutta se täti ei pelkää ollenkaan vaikka olen kamalan hurja!
Sitten se täti ratsastaa eri tavalla kuin matte enkä minä aina oikein ymmärrä mitä se tahtoo. Matte on sille tädille vähän yrittänyt neuvoa miten minun kanssa ollaan mutta täti unohtaa joskus enkä minä voi esim. mennä sidepassia jos sen puolen pohje johon minun pitäisi väistää on minun kyljessä kiinni. Onneksi täti on oppivaista sorttia ja kai se jotain tietää kun se on jo kauan ratsastanut ja centered ridingiakin treenannut. Matte sanoo, että centered ridingissa on paljon samoja juttuja kuin western-ratsastuksessa, joka on minun laji.
Tänään minä ja matte oltiin joen rannalla maastossa. Siellä on hurjan hyvä laukata pitkiäkin matkoja enkä minä väsynyt ollenkaan vaikka laukkasin ja laukkasin! Matte kyllä sanoi, että joskus myöhemmin minun pitää jaksaa laukata vielä enemmän ja että me mennään pitemmällekin siellä joella.
Joelle mennessä piti ylittää iso tie ja silloin tuli hurjan suuri rekka ja minä vähän säikähdin. Matte kuitenkin sanoi ettei ole syytä huoleen ja sieltä joen rannalta minä näin kauempaa muitakin rekkoja ja matte sanoi, etten minä kohta pelkää niitä ollenkaan enää.
Matte sanoi, ettei se pääse johonkin BLOGIMIITTIIN kun sen on oltava töissä lauantaiaamuna aikaisin. Matte on aika laiska tekemään mitään ylimääräisiä juttuja nyt kun minä muka vien paljon aikaa ja jotain muutakin elämänmuutosta sillä on.
tiistaina, lokakuuta 02, 2007
Western-ratsastuksen SM-kisat järjestettiin männä viikonloppuna Tampereella. En ollut paikalla mutta muuten ihan kisatunnelmissa.
Reining-voittajan Pete Perkiön suoritus. Enkkupuolen ratsastajat kiinnittävät varmasti huomiota hevosen hyvinkin matalaan muotoon, joka on western-puolella yleensä tavoitteena. Toivottavasti osaatte katsoa ratsukon hienoa yhteistyötä: tuommoinen pikkanen poika ja nuin hyvin ratsastaa. Voin sanoa suoraan, ettei onnistu minulta ja Ruunalta tuon tason suoritus.
SM-kisojen tulokset, siis muutkin kuin "kuningaslajin" eli reiningin.
Reining-voittajan Pete Perkiön suoritus. Enkkupuolen ratsastajat kiinnittävät varmasti huomiota hevosen hyvinkin matalaan muotoon, joka on western-puolella yleensä tavoitteena. Toivottavasti osaatte katsoa ratsukon hienoa yhteistyötä: tuommoinen pikkanen poika ja nuin hyvin ratsastaa. Voin sanoa suoraan, ettei onnistu minulta ja Ruunalta tuon tason suoritus.
SM-kisojen tulokset, siis muutkin kuin "kuningaslajin" eli reiningin.
perjantaina, syyskuuta 28, 2007
Ruunan rutinat
Minä olen muuttanut uuteen paikkaan eikä vanhoja tuttuja ole missään paitsi matte, joka tulee aina aamuisin ja antaa ruokaa minulle ja uusille tallikavereilleni ja vie meidät ulos. Minulla on oma tarha ja naapuritarhassa on aika upeapeppuinen neito. Minua ei enää tytöt kiinnosta siinä missä ennen, en jaksa edes hörhötellä tuolle nättipeppuiselle vaikka kavereita ollaankin. En oikein tiedä mistä se johtuu kun ennen olin naisista ihan innoissani.
Ruokapuoli on täällä vähän huonosti järjestetty, heinää saa vain kolme kertaa päivässä. Vanhassa kodissa sai ainakin neljä tai viisi kertaa. Täällä on kyllä sitten isommat kerta-annokset ja lisäksi saan olla välillä laitumella ja joskus matte antaa minulle ylimääräisiä heiniäkin. Rehuja saan nykyään kolme kertaa päivässä ja se on mahtavaa! Aamulla ja illalla syön ne karsinassa ja päivällä semmoisessa ihmeellisessä pesupaikassa, johon en alkuun mennyt ihan suosiolla mutta nyt menen koska siellä saa ruokaa.
Matte on pessyt minua lämpimällä vedellä ja jollain, jota kutsutaan shampooksi eikä se ole kovinkaan kamalaa vaan oikeastaan aika mukavaa. Varsinkin, kun pääsen aina pesun jälkeen laitumelle.
Maneesi eli sellainen halli, jossa ollessa pysyy kuivana vaikka ratsastettaisiin sateella, on uusi lempipaikkani. Saan joskus kaahailla siellä villinä ja vapaana, joskus matte ratsastaa ja joskus treenataan jotain aika tylsiä juttuja, joissa minun pitää seurata mattea ilman narua ja jos en seuraa, se hermostuu. Ei se naru hermostu kun sitä ei edes ole vaan matte. Ei se tajua, että paljon mieluummin tutkisin itse maneesia vaikka se on jo moneen kertaan nähty ja piehtaroisin ja torkkuisin.
Kerran yritin treenin jälkeen jäädä maneesiin torkuille kun ulkona oli inhottavia pieniä ötököitä, jotka purevat. Matte ei ollenkaan tajunnut, että olisin ihan hyvin voinut jäädä päiväunille maneesiin ja tulla sieltä myöhemmin vaikka itse pois. Minut pakotettiin tylsään tarhaan, jossa maa oli niin märkä, etten voinut torkkua pitkälläni ja ne ötökät vielä kiusasivat.
Täällä pääsee suoraan tallilta metsään eikä tarvitse ollenkaan mennä autotietä. Se on minusta mukavaa koska ihan vähän pelkään isoja autoja. Me ollaan maten kanssa kierrelty metsässä ja kiipeilty kallioilla (tai siis minä kiipeilin, matte vain istui selässä) ja matte on luvannut näyttää minulle maastoesteitä ja hienoja pitkiä laukkasuoria. Ne esteet minua vähän kiinnostaa mutta laukkaisin paljon mieluummin ilman mattea, joka on aika painava.
Ei minua tämä muutto paljon hätkäyttänyt koska olen kova ja lunki kaveri. Matte on sitä paitsi luvannut, ettei minun tarvitse pitkään tarhailla yksin vaan saan kaverin. Toivottavasti se on se nättipeppuinen..
Minä olen muuttanut uuteen paikkaan eikä vanhoja tuttuja ole missään paitsi matte, joka tulee aina aamuisin ja antaa ruokaa minulle ja uusille tallikavereilleni ja vie meidät ulos. Minulla on oma tarha ja naapuritarhassa on aika upeapeppuinen neito. Minua ei enää tytöt kiinnosta siinä missä ennen, en jaksa edes hörhötellä tuolle nättipeppuiselle vaikka kavereita ollaankin. En oikein tiedä mistä se johtuu kun ennen olin naisista ihan innoissani.
Ruokapuoli on täällä vähän huonosti järjestetty, heinää saa vain kolme kertaa päivässä. Vanhassa kodissa sai ainakin neljä tai viisi kertaa. Täällä on kyllä sitten isommat kerta-annokset ja lisäksi saan olla välillä laitumella ja joskus matte antaa minulle ylimääräisiä heiniäkin. Rehuja saan nykyään kolme kertaa päivässä ja se on mahtavaa! Aamulla ja illalla syön ne karsinassa ja päivällä semmoisessa ihmeellisessä pesupaikassa, johon en alkuun mennyt ihan suosiolla mutta nyt menen koska siellä saa ruokaa.
Matte on pessyt minua lämpimällä vedellä ja jollain, jota kutsutaan shampooksi eikä se ole kovinkaan kamalaa vaan oikeastaan aika mukavaa. Varsinkin, kun pääsen aina pesun jälkeen laitumelle.
Maneesi eli sellainen halli, jossa ollessa pysyy kuivana vaikka ratsastettaisiin sateella, on uusi lempipaikkani. Saan joskus kaahailla siellä villinä ja vapaana, joskus matte ratsastaa ja joskus treenataan jotain aika tylsiä juttuja, joissa minun pitää seurata mattea ilman narua ja jos en seuraa, se hermostuu. Ei se naru hermostu kun sitä ei edes ole vaan matte. Ei se tajua, että paljon mieluummin tutkisin itse maneesia vaikka se on jo moneen kertaan nähty ja piehtaroisin ja torkkuisin.
Kerran yritin treenin jälkeen jäädä maneesiin torkuille kun ulkona oli inhottavia pieniä ötököitä, jotka purevat. Matte ei ollenkaan tajunnut, että olisin ihan hyvin voinut jäädä päiväunille maneesiin ja tulla sieltä myöhemmin vaikka itse pois. Minut pakotettiin tylsään tarhaan, jossa maa oli niin märkä, etten voinut torkkua pitkälläni ja ne ötökät vielä kiusasivat.
Täällä pääsee suoraan tallilta metsään eikä tarvitse ollenkaan mennä autotietä. Se on minusta mukavaa koska ihan vähän pelkään isoja autoja. Me ollaan maten kanssa kierrelty metsässä ja kiipeilty kallioilla (tai siis minä kiipeilin, matte vain istui selässä) ja matte on luvannut näyttää minulle maastoesteitä ja hienoja pitkiä laukkasuoria. Ne esteet minua vähän kiinnostaa mutta laukkaisin paljon mieluummin ilman mattea, joka on aika painava.
Ei minua tämä muutto paljon hätkäyttänyt koska olen kova ja lunki kaveri. Matte on sitä paitsi luvannut, ettei minun tarvitse pitkään tarhailla yksin vaan saan kaverin. Toivottavasti se on se nättipeppuinen..
torstaina, syyskuuta 27, 2007
Ostin sitten hevosen. Onnistuneen neuvottelurumban päätteeksi lunastin itselleni sen osan Pikkuruunasta (ent. Pikkuori), joka ei jo ollut minun. Sain siis maksaa itseni kipeäksi siitä, että kustannan jatkossa yksin elikon rehut, tallipaikan, vakuutukset, kengitykset ja ne miljoona pientä asiaa, joita hevonen tai hevosenomistaja tarvitsee. Ei suurimpia älynväläyksiäni tämä hevosenosto-proggis.
Luulin kahden vuoden hevosen osaomistuksen, monien vuokrahevosten ja vuosikausien tallityöskentelyn jälkeen tietäväni mitä kaikkea hevonen tarvitsee ja omistavani jo koko tavaramäärän. Kissinkikkarat. Minulta puuttui kokonaan niinkin tavallisia juttuja kuin esim. hevosen pesuun tarkoitettu shampoo, sopiva ja ehjä sadeloimi, loimenkylläste ja satulasaippua.
Loimijama pääsi syntymään viime syksynä kun Muuli lainasi sadeloimea ja (silloinen) Ori repi sen suikaleiksi. Sittemmin sain lahjoituksena Pikkuruunan kokoa olevan loimen, joka sovituksessa osoittautui olevan niin valtava, että kääpiöhevoseni hukkui sen sisälle. Päädyin sitten loimiostoksille.
Hankkimani riepu on samanlainen kuin kuvassa paitsi ruskeat osat ovat mustat ja siniset osat viinipunaiset. Tämä värivaihtoehto oli viime vuoden mallia ja siten halvempi kuin tuo tämän syksyn vaaleansininen ja ruskea sesonkiväri (Kyllä, hevosloimet, pintelit ja satulahuovat ym. hevosen tarvitsemat tekstiilit voi uusia kahdesti vuodessa, sesongin mukaan. Esim. maastokuosi oli loimissa kuuminta hottia viime syksynä. Värit seuraavat immeisten vaatemuodin värejä vuoden-parin viiveellä.).
Tähän asti olen voinut käyttää varustehuoltoon hevosen toisen omistajan satulasaippuaa ym., nyt tuonkin puolen tuotteet täytyy hankkia omiksi. Shampoo taas tuli enemmän kuin tarpeeseen, Ruunasta irtoaa uskomattomia määriä likaa. Ensimmäinen pesu irroitti liat muttei vielä puhdistanut, toinen pesu tummensi karvan sävyä asteen tai parin verran ja sai turkin tahmaiseksi kuin aurinkoon jätetty viinikumimakeinen. Toivottavasti kolmas pesu hoitaa homman ja tuloksena olisi jokseenkin puhdas ja hilseetön punarautias ilman outoa tahmeutta.
Luulin kahden vuoden hevosen osaomistuksen, monien vuokrahevosten ja vuosikausien tallityöskentelyn jälkeen tietäväni mitä kaikkea hevonen tarvitsee ja omistavani jo koko tavaramäärän. Kissinkikkarat. Minulta puuttui kokonaan niinkin tavallisia juttuja kuin esim. hevosen pesuun tarkoitettu shampoo, sopiva ja ehjä sadeloimi, loimenkylläste ja satulasaippua.
Loimijama pääsi syntymään viime syksynä kun Muuli lainasi sadeloimea ja (silloinen) Ori repi sen suikaleiksi. Sittemmin sain lahjoituksena Pikkuruunan kokoa olevan loimen, joka sovituksessa osoittautui olevan niin valtava, että kääpiöhevoseni hukkui sen sisälle. Päädyin sitten loimiostoksille.
Hankkimani riepu on samanlainen kuin kuvassa paitsi ruskeat osat ovat mustat ja siniset osat viinipunaiset. Tämä värivaihtoehto oli viime vuoden mallia ja siten halvempi kuin tuo tämän syksyn vaaleansininen ja ruskea sesonkiväri (Kyllä, hevosloimet, pintelit ja satulahuovat ym. hevosen tarvitsemat tekstiilit voi uusia kahdesti vuodessa, sesongin mukaan. Esim. maastokuosi oli loimissa kuuminta hottia viime syksynä. Värit seuraavat immeisten vaatemuodin värejä vuoden-parin viiveellä.).
Tähän asti olen voinut käyttää varustehuoltoon hevosen toisen omistajan satulasaippuaa ym., nyt tuonkin puolen tuotteet täytyy hankkia omiksi. Shampoo taas tuli enemmän kuin tarpeeseen, Ruunasta irtoaa uskomattomia määriä likaa. Ensimmäinen pesu irroitti liat muttei vielä puhdistanut, toinen pesu tummensi karvan sävyä asteen tai parin verran ja sai turkin tahmaiseksi kuin aurinkoon jätetty viinikumimakeinen. Toivottavasti kolmas pesu hoitaa homman ja tuloksena olisi jokseenkin puhdas ja hilseetön punarautias ilman outoa tahmeutta.
sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007
torstaina, syyskuuta 06, 2007
Hyvää syntymäpäivää sinulle rakkain
Suomenhevosen kantakirja täyttää tänään sata vuotta. Onnittelut ovat paikallaan. Itse olen viettänyt tätä juhlapäivää migreenin kourissa syvällä sängyssä, ylös pääsin tunti sitten. Aavistin tämän päivän huonon fyysisen kunnon ja rahnuttelin yhtä suomenhevosystävääni eilen jo ennakolta. Oma suokkipötkö on joskus saatava, se on varma.
Emä ja varsa
Tukkajumala
Suomenhevosen kantakirja täyttää tänään sata vuotta. Onnittelut ovat paikallaan. Itse olen viettänyt tätä juhlapäivää migreenin kourissa syvällä sängyssä, ylös pääsin tunti sitten. Aavistin tämän päivän huonon fyysisen kunnon ja rahnuttelin yhtä suomenhevosystävääni eilen jo ennakolta. Oma suokkipötkö on joskus saatava, se on varma.
Emä ja varsa
Tukkajumala
tiistaina, syyskuuta 04, 2007
Koirajunioria puri kyy kuonoon tässä parisen viikkoa sitten. En suoranaisesti nähnyt tapausta vaan kuulin vain uikahduksen ja ajattelin koiran saaneen sähköiskun hevosten paimenlangasta. Kuono alkoi koiralla hiljalleen turvota ja illalla se muistutti jo muumipeikkoa tahi shar-peitä. Seuraavaksi aamuksi turvotus laski jo huomattavasti ja viikon kuluttua tapahtuneesta kuono oli täysin normaali.
Tapahtumasta oli se hyöty, että kyynpurematietous tuli päivitettyä ja kyypakkauksen saatavilla olon tärkeydestä itseään muistutettua. Koira selvisi onneksi helpolla eikä ollut selvästi kipeä kuin puremailtana, jolloin annoin kipulääkettä. Heti seuraavana päivänä koira oli oma iloinen itsensä, juoksi ja touhusi sen valtavan nenänsä kanssa.
Jos koiraa puree käärme, toimi seuraavasti:
*Pidä koira levossa, jotta myrkky ei leviä elimistöön (oma koira kyllä leikki rajua palloleikkiä kunnes huomasin turvotuksen)
*Anna välittömästi yksi kyytabletti koiran kymmentä painokiloa kohti
*Jos koira on riskiryhmää eli hyvin vanha, nuori tai pieni, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin
*Jos koiralla tulee pureman jälkeen hengitysvaikeuksia tai se on hyvin apaattinen, myös yhteys eläinlääkäriin
Nettiä selatessa huomasin ihmeekseni, että ampiaisen pistoa pidetään koiralle vaarallisempana kuin kyynpuremaa. Eli meillä oli onni matkassa kun vastustajana oli kyy eikä parvi kiukkuisia ampiaisia. (Mihin ampiaiset oikein katosivat tänä vuonna? Alkukesästä niitä jonkin verran näkyi mutta sitten ei lainkaan.)
BBC:n koiratappeludokumentin ja sen jälkipuinnin osalta on Mikki sanonut kaiken olennaisen.
Juniori joessa
Tapahtumasta oli se hyöty, että kyynpurematietous tuli päivitettyä ja kyypakkauksen saatavilla olon tärkeydestä itseään muistutettua. Koira selvisi onneksi helpolla eikä ollut selvästi kipeä kuin puremailtana, jolloin annoin kipulääkettä. Heti seuraavana päivänä koira oli oma iloinen itsensä, juoksi ja touhusi sen valtavan nenänsä kanssa.
Jos koiraa puree käärme, toimi seuraavasti:
*Pidä koira levossa, jotta myrkky ei leviä elimistöön (oma koira kyllä leikki rajua palloleikkiä kunnes huomasin turvotuksen)
*Anna välittömästi yksi kyytabletti koiran kymmentä painokiloa kohti
*Jos koira on riskiryhmää eli hyvin vanha, nuori tai pieni, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin
*Jos koiralla tulee pureman jälkeen hengitysvaikeuksia tai se on hyvin apaattinen, myös yhteys eläinlääkäriin
Nettiä selatessa huomasin ihmeekseni, että ampiaisen pistoa pidetään koiralle vaarallisempana kuin kyynpuremaa. Eli meillä oli onni matkassa kun vastustajana oli kyy eikä parvi kiukkuisia ampiaisia. (Mihin ampiaiset oikein katosivat tänä vuonna? Alkukesästä niitä jonkin verran näkyi mutta sitten ei lainkaan.)
BBC:n koiratappeludokumentin ja sen jälkipuinnin osalta on Mikki sanonut kaiken olennaisen.
Juniori joessa
lauantaina, syyskuuta 01, 2007
Tahtoo!
Haaveilen Dave Littlen mittatilausbootseista. Heti kun voitan lotossa ja ravissa niin lennän Texasiin ja teen tilauksen. Oikeastaan haluaisin kahdet: toiset ratsastukseen ja toiset oikein hienot ja värikkäät, jotkut näiden tapaiset, kaupunki- ja edustuskengiksi.
Hevoselle olisi ihana saada joku hulppea satula ja hianoja suitsia useammat ja tietysti kuolaimia. Ja maailman kaunein padi ja rintaremmi ja jotkut käytännölliset ja hienot satulalaukut ja ja ja...
Olmi nuista länkkärivarusteista joskus kirjoittelikin. Useimmat linkit vain taitavat olla vanhentuneet.
Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, jatkan minibudjetilla harrastelua hamaan tulevaisuuteen. Maailman hienoinkaan satula ei tietysti paranna ratsastustaitoani pätkääkään ja tärkein "harrastusväline" eli huippupolle minulla sentään on. Sen varalle minulla on suunnitelma ja varasuunnitelma, mutta ne ovat vielä jonkin aikaa hys-hys. Täytyy vain ratsastaa, ratsastaa ja ratsastaa. Ja mennä kunnon tunneille tai saada opettaja käymään, tästä muuten mitään tule.
Haaveilen Dave Littlen mittatilausbootseista. Heti kun voitan lotossa ja ravissa niin lennän Texasiin ja teen tilauksen. Oikeastaan haluaisin kahdet: toiset ratsastukseen ja toiset oikein hienot ja värikkäät, jotkut näiden tapaiset, kaupunki- ja edustuskengiksi.
Hevoselle olisi ihana saada joku hulppea satula ja hianoja suitsia useammat ja tietysti kuolaimia. Ja maailman kaunein padi ja rintaremmi ja jotkut käytännölliset ja hienot satulalaukut ja ja ja...
Olmi nuista länkkärivarusteista joskus kirjoittelikin. Useimmat linkit vain taitavat olla vanhentuneet.
Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, jatkan minibudjetilla harrastelua hamaan tulevaisuuteen. Maailman hienoinkaan satula ei tietysti paranna ratsastustaitoani pätkääkään ja tärkein "harrastusväline" eli huippupolle minulla sentään on. Sen varalle minulla on suunnitelma ja varasuunnitelma, mutta ne ovat vielä jonkin aikaa hys-hys. Täytyy vain ratsastaa, ratsastaa ja ratsastaa. Ja mennä kunnon tunneille tai saada opettaja käymään, tästä muuten mitään tule.
perjantaina, elokuuta 31, 2007
Ruokkimisen sietämätön vaikeus
Olin pudottaa silmäni kun luin uudesta Hevosurheilusta, että keskiverto ratsu saa päivittäin kahtatoista ja ravurikin yhdeksää eri rehua. Tarkemmin ei artikkelissa eri rehuja määritelty, joten jäin miettimään, onko mineraali, joka sisältää tarvittavia kivennäisiä ja hivenaineita, rehu. Entä suolakivi? Jos erilaiset vitamiinilisät, mineraalit ja vaikka biotiinivalmisteet on laskettu rehuiksi, tulos saattaa olla nippanappa käsitettävissä. Jos taas rehu tarkoittaa sitä, mitä sillä itse lähinnä ymmärrän, eli heinää, kauraa ja erilaisia myslisekoituksia eli sitä, mistä hevonen energiansa ja tarvittavat vitamiinit ja hivenaineetkin yleensä saa, on tulos jotain täysin käsittämätöntä.
Vertailun vuoksi:
Keskimääräinen ratsuhevonen 12 erilaista rehua/vrk.
Tässä on otettava huomioon, että moni pärjää vähemmällä ja moni saa sitten reilusti yli kahtatoista rehua eli tuo 12 oli tosiaan keskiarvo. Otanta oli tosin suhteellisen pieni eli noin 20 ravitallia ja 30 ratsutallia.
Oma hevonen kesällä 2-5 ja talvella 4-6 erilasta rehua/vrk, laskutavasta riippuen:
Kesällä ruokavalioon kuuluvat laidunruoho, kuiva heinä lisänä tarvittaessa, prix, suolakivi ja mineraalit yhdestä purkista tarpeen mukaan, talvella taas säilöheinä, kuiva heinä, prix, porkkanat, suolakivi ja mineraalit.
Tietysti vanhoilla, sairailla ja nuorilla hevosilla ynnä kantavilla ja imettävillä tammoilla on omat ruokintavaatimuksensa, mutta näiden "erityisryhmien" ruokintaa helpottaa kovasti kullekin erikseen suunniteltu täysrehu, jota annetaan perusevään eli heinän lisäksi. Useimmiten nämä perusruokinnan ulkopuolelle jäävätkin on yksinkertaisinta ruokkia juuri niille tarkoitetulla täysrehulla sen perusheinän lisäksi.
Satunnaisesti elikäs tarpeen mukaan annettavat lääkekuurit eivät kai sentään rehuihin voi sisältyä? Entä lopputalvella/alkukeväällä joskus tarpeen olevat vitamiinilisät?
Näitä rehuasioita miettiessä tulee helposti ihan pöhköksi. Jokaisen hevosenomistajan tulisi kuitenkin osata laskea hevosensa yksilöllinen rehuntarve. Nykyään tämä on helppoa kun on kaiken maailman nettilaskurit. Ennen nämä pähkittiin paperilla tai sovitettiin ihan näppituntumalla eli jos hevonen on silminnähden liian laiha, lisätään evästä ja päinvastoin.
Normihevonen tulee toimeen heinällä, kauralla, oikealla mineraalilisällä sekä suolakivellä. Jos kauran sijasta antaa riittävästi mineraaleiltaan tasapainotettua mysliä t. muuta täysrehua, ei erillistä mineraalilisää tarvita.
Oman hevosen saama täysrehumäärä eli tuo mystinen prix on niin vähäinen, että sille pitää lisätä mineraaleja vielä erikseen. Sama tilanne lienee monilla alkuperäisroduilla ja poneilla, jotka tulevat toimeen verraten niukalla ravinnolla.
Minä todellakin hämmästelen tuota päivittäisten rehujen määrä. Jos Orilla eikäkun Ruunalla olisi esim. nivelrikko (thaimaan isä meitä moiselta varjelkoon), rehujen määrä lisääntyisi kenties yhdellä tai kahdella. Jos se tekisi valtavan raskasta työtä, saatettaisiin tarvita lisäsuolaa ja -magnesiumia eli kenties yhden purkin lisäys. Joskus olen antanut vatsan toiminnalle eduksi olevaa pellavarouhetta, satunnaisesti hevonen saa herkkuna kuivia leivänkannikoita. Talvella antaisin mielelläni kuivan heinän joukkoon kuivatettua nokkosta silloin sun tällöin, mutta olin jälleen kerran tänä vuonna liian laiska noita nokkosia keräämään.
Kuolemaksenikaan en keksi, mihin kaikkia niitä (ratsu)talleilla nähtäviä kymmeniä erilaisia purnukoita tarvitaan. Tietävämmät saavat mielellään valaista minua tässä asiassa.
Lopuksi vielä omakohtaista pähkintää. Tänään ruokkimieni hevosten rehumäärät ovat samaa luokkaa kuin oman hevoseni. Kyseessä on siis eri talli ja eri ihmisten suunnittelemat ruokinnat. Ratsuhevosia ovat nämäkin ja omiin silmiini rauhallisen ja hyvinvoivan näköisiä. Osa omistajista on vähemmän harrastaneita, osa ruokinta-asioiden konkareita, joilla voi olla yli puoli vuosisataa hevosharrastusta/-elämäntapaa takanaan.
Omien kokemusten perusteella sanoisin, että samalla kun ruokintatietous ihmisellä lisääntyy, hevosten lisärehujen purkkimäärä vähenee (sama tapahtuu usein myös loimien kanssa). Tätä olen paljon nähnyt. Ruokinta-asioissa epävarma ihminen lankeaa helposti mainonnan houkutuksiin tai ryhmäpaine talleilla aiheuttaa sen, ettei tunne olevansa normaali hevosenomistaja ellei lisärehupurkkeja ole vähintään kymmenen.
Huh, tulihan vuodatus. En ehtinyt ollenkaan hevosten varsinaiseen yli- tai aliruokintaan kun jäin hämmästelemään pelkästään eri rehujen määrää.
Olin pudottaa silmäni kun luin uudesta Hevosurheilusta, että keskiverto ratsu saa päivittäin kahtatoista ja ravurikin yhdeksää eri rehua. Tarkemmin ei artikkelissa eri rehuja määritelty, joten jäin miettimään, onko mineraali, joka sisältää tarvittavia kivennäisiä ja hivenaineita, rehu. Entä suolakivi? Jos erilaiset vitamiinilisät, mineraalit ja vaikka biotiinivalmisteet on laskettu rehuiksi, tulos saattaa olla nippanappa käsitettävissä. Jos taas rehu tarkoittaa sitä, mitä sillä itse lähinnä ymmärrän, eli heinää, kauraa ja erilaisia myslisekoituksia eli sitä, mistä hevonen energiansa ja tarvittavat vitamiinit ja hivenaineetkin yleensä saa, on tulos jotain täysin käsittämätöntä.
Vertailun vuoksi:
Keskimääräinen ratsuhevonen 12 erilaista rehua/vrk.
Tässä on otettava huomioon, että moni pärjää vähemmällä ja moni saa sitten reilusti yli kahtatoista rehua eli tuo 12 oli tosiaan keskiarvo. Otanta oli tosin suhteellisen pieni eli noin 20 ravitallia ja 30 ratsutallia.
Oma hevonen kesällä 2-5 ja talvella 4-6 erilasta rehua/vrk, laskutavasta riippuen:
Kesällä ruokavalioon kuuluvat laidunruoho, kuiva heinä lisänä tarvittaessa, prix, suolakivi ja mineraalit yhdestä purkista tarpeen mukaan, talvella taas säilöheinä, kuiva heinä, prix, porkkanat, suolakivi ja mineraalit.
Tietysti vanhoilla, sairailla ja nuorilla hevosilla ynnä kantavilla ja imettävillä tammoilla on omat ruokintavaatimuksensa, mutta näiden "erityisryhmien" ruokintaa helpottaa kovasti kullekin erikseen suunniteltu täysrehu, jota annetaan perusevään eli heinän lisäksi. Useimmiten nämä perusruokinnan ulkopuolelle jäävätkin on yksinkertaisinta ruokkia juuri niille tarkoitetulla täysrehulla sen perusheinän lisäksi.
Satunnaisesti elikäs tarpeen mukaan annettavat lääkekuurit eivät kai sentään rehuihin voi sisältyä? Entä lopputalvella/alkukeväällä joskus tarpeen olevat vitamiinilisät?
Näitä rehuasioita miettiessä tulee helposti ihan pöhköksi. Jokaisen hevosenomistajan tulisi kuitenkin osata laskea hevosensa yksilöllinen rehuntarve. Nykyään tämä on helppoa kun on kaiken maailman nettilaskurit. Ennen nämä pähkittiin paperilla tai sovitettiin ihan näppituntumalla eli jos hevonen on silminnähden liian laiha, lisätään evästä ja päinvastoin.
Normihevonen tulee toimeen heinällä, kauralla, oikealla mineraalilisällä sekä suolakivellä. Jos kauran sijasta antaa riittävästi mineraaleiltaan tasapainotettua mysliä t. muuta täysrehua, ei erillistä mineraalilisää tarvita.
Oman hevosen saama täysrehumäärä eli tuo mystinen prix on niin vähäinen, että sille pitää lisätä mineraaleja vielä erikseen. Sama tilanne lienee monilla alkuperäisroduilla ja poneilla, jotka tulevat toimeen verraten niukalla ravinnolla.
Minä todellakin hämmästelen tuota päivittäisten rehujen määrä. Jos Orilla eikäkun Ruunalla olisi esim. nivelrikko (thaimaan isä meitä moiselta varjelkoon), rehujen määrä lisääntyisi kenties yhdellä tai kahdella. Jos se tekisi valtavan raskasta työtä, saatettaisiin tarvita lisäsuolaa ja -magnesiumia eli kenties yhden purkin lisäys. Joskus olen antanut vatsan toiminnalle eduksi olevaa pellavarouhetta, satunnaisesti hevonen saa herkkuna kuivia leivänkannikoita. Talvella antaisin mielelläni kuivan heinän joukkoon kuivatettua nokkosta silloin sun tällöin, mutta olin jälleen kerran tänä vuonna liian laiska noita nokkosia keräämään.
Kuolemaksenikaan en keksi, mihin kaikkia niitä (ratsu)talleilla nähtäviä kymmeniä erilaisia purnukoita tarvitaan. Tietävämmät saavat mielellään valaista minua tässä asiassa.
Lopuksi vielä omakohtaista pähkintää. Tänään ruokkimieni hevosten rehumäärät ovat samaa luokkaa kuin oman hevoseni. Kyseessä on siis eri talli ja eri ihmisten suunnittelemat ruokinnat. Ratsuhevosia ovat nämäkin ja omiin silmiini rauhallisen ja hyvinvoivan näköisiä. Osa omistajista on vähemmän harrastaneita, osa ruokinta-asioiden konkareita, joilla voi olla yli puoli vuosisataa hevosharrastusta/-elämäntapaa takanaan.
Omien kokemusten perusteella sanoisin, että samalla kun ruokintatietous ihmisellä lisääntyy, hevosten lisärehujen purkkimäärä vähenee (sama tapahtuu usein myös loimien kanssa). Tätä olen paljon nähnyt. Ruokinta-asioissa epävarma ihminen lankeaa helposti mainonnan houkutuksiin tai ryhmäpaine talleilla aiheuttaa sen, ettei tunne olevansa normaali hevosenomistaja ellei lisärehupurkkeja ole vähintään kymmenen.
Huh, tulihan vuodatus. En ehtinyt ollenkaan hevosten varsinaiseen yli- tai aliruokintaan kun jäin hämmästelemään pelkästään eri rehujen määrää.
torstaina, elokuuta 30, 2007
Oripoika on nyt sitten ruuna. Operaatio meni käsittääkseni oikein hyvin ja herra on toipumassa hyvää vauhtia. Tarhailu on kielletty kaahailun estämiseksi tikkien repeämisvaaran vuoksi. Tuore ruuna majailee päivät karsinassaan ja seurailee tallipihan tapahtumia. Pieniä kävelyitä mielen virkistykseksi ja verenkierron vilkastuttamiseksi tehdään useamman kerran päivässä.
Hoito-ohjeissa huvitti kohta, jonka mukaan rehuja on seisovalta hevoselta roimasti vähennettävä. Kundi saa muutenkin litran verran Prixiä päivässä nyt kun astutukset ovat loppuneet eli aika niukasti on vähennettävää.
Huomisaamusta sunnuntai-iltaan pitäisi jaksaa töissä. Väsyttää jo valmiiksi. Toivottavasti asiakkaat, nuo pirunpenikat, ymmärtävät pysyä poissa.
Hoito-ohjeissa huvitti kohta, jonka mukaan rehuja on seisovalta hevoselta roimasti vähennettävä. Kundi saa muutenkin litran verran Prixiä päivässä nyt kun astutukset ovat loppuneet eli aika niukasti on vähennettävää.
Huomisaamusta sunnuntai-iltaan pitäisi jaksaa töissä. Väsyttää jo valmiiksi. Toivottavasti asiakkaat, nuo pirunpenikat, ymmärtävät pysyä poissa.
torstaina, elokuuta 16, 2007
Kuvia Suomen mittakaavassa isoista kisoista, Lännenratsastuksen kansallisista ja aluemestaruuskilpailuista 11.-12.8.2007. Ratsukoiden nimet jäävät arvoituksiksi mutta tuskin ne satunnaista katselijaa edes kiinnostavat.
Minua tai hevostani ei kuvista löydy. Minä en kilpaile koskaan missään julkisesti, se touhu ei ole minua varten. Tulee vain turhaa stressiä itselle. Ratsastustani toki pyrin parantamaan mutten ole innostunut taitojani tai niiden puutetta julkisesti esittelemään.
Orin haluaisin saada kisoihin. Pitäisi vain löytää sille tarpeeksi osaava ratsastaja ja niitä ei tässä maassa ole montaa. Vaatimuksiini nähden kyllin pätevillä ratsastajilla on omat hevosensa eikä varmaankaan kiinnostusta kisata oudon näköisellä, hännättömällä ja harjattomalla hevosella, oli ko. yksilö sitten miten pystyvä tahansa. Rotukin on tietysti Orilla väärä, pitäisi olla quarter-hevonen, appaloosa, paint tai edes arabi.
Ori saisi kyllä startata tietyissä luokissa, mutta ne arvostetuimmat luokat on tarkoitettu varsinaisille western-rotuisille.
American Quarter Horse Association
American Paint Horse Association
Vaan mitäpä tuota rutisemaan kun Orin kisauran urkeneminen ei näytä kovin todennäköiseltä.
Minua tai hevostani ei kuvista löydy. Minä en kilpaile koskaan missään julkisesti, se touhu ei ole minua varten. Tulee vain turhaa stressiä itselle. Ratsastustani toki pyrin parantamaan mutten ole innostunut taitojani tai niiden puutetta julkisesti esittelemään.
Orin haluaisin saada kisoihin. Pitäisi vain löytää sille tarpeeksi osaava ratsastaja ja niitä ei tässä maassa ole montaa. Vaatimuksiini nähden kyllin pätevillä ratsastajilla on omat hevosensa eikä varmaankaan kiinnostusta kisata oudon näköisellä, hännättömällä ja harjattomalla hevosella, oli ko. yksilö sitten miten pystyvä tahansa. Rotukin on tietysti Orilla väärä, pitäisi olla quarter-hevonen, appaloosa, paint tai edes arabi.
Ori saisi kyllä startata tietyissä luokissa, mutta ne arvostetuimmat luokat on tarkoitettu varsinaisille western-rotuisille.
American Quarter Horse Association
American Paint Horse Association
Vaan mitäpä tuota rutisemaan kun Orin kisauran urkeneminen ei näytä kovin todennäköiseltä.
maanantaina, elokuuta 13, 2007
Kolmiviikkoinen curly-varsa
Varsapienokainen senkun kasvaa ja vahvistuu. Sekä varsa että emä ovat hämmästyttävän vähän riippuvaisia toisistaan. Emä voi olla laitumella syömässä ja pikkuneiti siivoaa pihattoa henkilökunnan kanssa. Emä kutsuu pientä luokseen, varsa vastaa etten tule nyt kun täällä on kivaa toimintaa.
Varsakarva on hyvää vauhtia lähdössä, nyyhk. Ihana pumpulinpehmeä ja kihara vauvaturkki irtoaa ja sen alta paljastuu sileää ja tummaa aikuiskarvaa. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että varsasta tulee isäänsä tummempi mutta emäänsä vaaleampi.
Iso tuo on kuin mikäkin. Selvästi shettistä isompi jo ja varmaan nopeampikin. Esteharjoitukset jatkuvat edelleen, neidin lempiharrastus on erilaisten esteiden yli loikkiminen.
maanantaina, elokuuta 06, 2007
Can I wear your diphthong?
Rupesin tässä miettimään ratsastusta mukavana harrastuksena, jonka avulla jaksaa paremmin arjessa. Minulle hevoset ovat hiljalleen muodostuneet elämäntavaksi, mutta pitkään hevoset olivat se arjen henkireikä, luotettavia kavereita ja ratsastus ainoa edes jonkin verran liikuntaa muistuttava harrastukseni.
Harrastuksen miellän toiminnaksi, joka on vapaaehtoista ja mukavaa. Kiltin ja toimivan hevosen ratsastus ja sen kanssa oleilu on erittäin miellyttävää ja terapeuttista. Miksi sitten niin monella hevosharrastajalla tuntuu olevan niin kovin vaikeaa? Töitä tehdään otsa rypyssä ja samaa uraa nylpytetään viikosta ja kuukaudesta toiseen. Hevonen on muka tahallaan vaikea ja vittumainen elukka, joka tarvitsee kovaa kuria ja kättä. Ratsastus on usein silkkaa tappelua ja voimankäyttöä, josta on hauskuus kaukana.
Tämä sama vain suu täynnä rautaa ja pitkillä kannuksilla ratsastettavissa oleva kovishevonen on kuitenkin niin herkkä, ettei sen kanssa voi avata maneesin ovea vaan ovi täytyy avata etukäteen, hakea hevonen, taluttaa se sisään ja kavuta ratsaille ja pyytää jotakuta toista sulkemaan ovi. Herkkä hevonen voi tarhailla talvisin yksitystarhassa kolmen loimen alla korkeintaan tunnin päivässä kun on niin kylmä ja se menee jumiin. Kesällä tarhataan tuo samainen tunti, koska on liian kuuma/sataa/tuulee/hevonen häiriintyy ohikulkijoista/muista hevosista.
Tätä "hevosta ei myöskään voi a) lastata, b) kengittää, c) viedä maastoon, d) jättää yksin talliin, e) ratsastaa yksin kentällä, f) ratsastaa muiden hevosten tarhojen ohi, g) sitoa mihinkään kiinni, h) ratsastaa ilman raippaa, i) tarhata muiden hevosten kanssa etc. etc. ööhön saakka, koska tää pelkää/inhoaa 1) autoja, 2) miehiä, 3) kengittäjiä, 4) suihkepulloja, 5) muita hevosia, 6) trailereita, 7) sateenvarjoja, 8) ojia, 9) kiviä, 10) lintuja, 11) raippaa, 12) yksinolemista ym. ym. ja näitä riittää sinne nro tuhanteen saakka. " (Lainaus Olmin lootaani jättämästä kommentista)
Useimmiten em. ongelmista useampi tosiaan löytyy tältä kuvitteelliselta - muttei ilman eläviä esikuvia olevalta - esimerkkihevoselta ja ne ovat enimmäkseen - yllätys yllätys! - hevosen omistajan aiheuttamia.
Menee hieno harrastus tärviölle kun siitä tulee taistelua hevosen kanssa tai kun ei voi tehdä yksinkertaisimpiakaan asioita ilman jännitysmomenttia. Vetääkö heppa pultit kun sidon sen kiinni, yrittääkö potkia kun puhdistan kaviot, rynniikö eteenpäin pidätteistä piittamatta jos uskaltaudun maastoon? Harrastuksen tulisi antaa voimia eikä viedä niitä eikä ainakaan aiheuttaa harrastajissaan pelkotiloja. Pienestäkin pimahtava hevonen pelästyttää helposti niin lapsen kuin aikuisenkin harrastajan.
Mihin on tavallinen maalaisjärki hävinnyt? Miksi käsitellä hevosta kuin särkyvää esinettä tai kohdella sitä kuin räjähdysvalmista pommia, jolloin siitä sellainen tuleekin?
Hevosen peruskäsittelykursseille olisi tarvetta. Löisiköhän niitä pitämällä rahoiksi?
Rupesin tässä miettimään ratsastusta mukavana harrastuksena, jonka avulla jaksaa paremmin arjessa. Minulle hevoset ovat hiljalleen muodostuneet elämäntavaksi, mutta pitkään hevoset olivat se arjen henkireikä, luotettavia kavereita ja ratsastus ainoa edes jonkin verran liikuntaa muistuttava harrastukseni.
Harrastuksen miellän toiminnaksi, joka on vapaaehtoista ja mukavaa. Kiltin ja toimivan hevosen ratsastus ja sen kanssa oleilu on erittäin miellyttävää ja terapeuttista. Miksi sitten niin monella hevosharrastajalla tuntuu olevan niin kovin vaikeaa? Töitä tehdään otsa rypyssä ja samaa uraa nylpytetään viikosta ja kuukaudesta toiseen. Hevonen on muka tahallaan vaikea ja vittumainen elukka, joka tarvitsee kovaa kuria ja kättä. Ratsastus on usein silkkaa tappelua ja voimankäyttöä, josta on hauskuus kaukana.
Tämä sama vain suu täynnä rautaa ja pitkillä kannuksilla ratsastettavissa oleva kovishevonen on kuitenkin niin herkkä, ettei sen kanssa voi avata maneesin ovea vaan ovi täytyy avata etukäteen, hakea hevonen, taluttaa se sisään ja kavuta ratsaille ja pyytää jotakuta toista sulkemaan ovi. Herkkä hevonen voi tarhailla talvisin yksitystarhassa kolmen loimen alla korkeintaan tunnin päivässä kun on niin kylmä ja se menee jumiin. Kesällä tarhataan tuo samainen tunti, koska on liian kuuma/sataa/tuulee/hevonen häiriintyy ohikulkijoista/muista hevosista.
Tätä "hevosta ei myöskään voi a) lastata, b) kengittää, c) viedä maastoon, d) jättää yksin talliin, e) ratsastaa yksin kentällä, f) ratsastaa muiden hevosten tarhojen ohi, g) sitoa mihinkään kiinni, h) ratsastaa ilman raippaa, i) tarhata muiden hevosten kanssa etc. etc. ööhön saakka, koska tää pelkää/inhoaa 1) autoja, 2) miehiä, 3) kengittäjiä, 4) suihkepulloja, 5) muita hevosia, 6) trailereita, 7) sateenvarjoja, 8) ojia, 9) kiviä, 10) lintuja, 11) raippaa, 12) yksinolemista ym. ym. ja näitä riittää sinne nro tuhanteen saakka. " (Lainaus Olmin lootaani jättämästä kommentista)
Useimmiten em. ongelmista useampi tosiaan löytyy tältä kuvitteelliselta - muttei ilman eläviä esikuvia olevalta - esimerkkihevoselta ja ne ovat enimmäkseen - yllätys yllätys! - hevosen omistajan aiheuttamia.
Menee hieno harrastus tärviölle kun siitä tulee taistelua hevosen kanssa tai kun ei voi tehdä yksinkertaisimpiakaan asioita ilman jännitysmomenttia. Vetääkö heppa pultit kun sidon sen kiinni, yrittääkö potkia kun puhdistan kaviot, rynniikö eteenpäin pidätteistä piittamatta jos uskaltaudun maastoon? Harrastuksen tulisi antaa voimia eikä viedä niitä eikä ainakaan aiheuttaa harrastajissaan pelkotiloja. Pienestäkin pimahtava hevonen pelästyttää helposti niin lapsen kuin aikuisenkin harrastajan.
Mihin on tavallinen maalaisjärki hävinnyt? Miksi käsitellä hevosta kuin särkyvää esinettä tai kohdella sitä kuin räjähdysvalmista pommia, jolloin siitä sellainen tuleekin?
Hevosen peruskäsittelykursseille olisi tarvetta. Löisiköhän niitä pitämällä rahoiksi?
lauantaina, elokuuta 04, 2007
Curlyjen historia ja ominaispiirteet alle kahdessa minuutissa:
Täytyy kyllä sanoa, että Pikkuori on selvästi hyvärakenteisempi kuin videossa esiintyvä hevonen. Omallani on paremmat liikkeetkin ja toimivuus on vähintään samaa luokkaa. Tarvinneeko sanoakaan, että olen taas kerran ratkeamaisillani ylpeydestä! Minulla on upea hevonen.
Täytyy kyllä sanoa, että Pikkuori on selvästi hyvärakenteisempi kuin videossa esiintyvä hevonen. Omallani on paremmat liikkeetkin ja toimivuus on vähintään samaa luokkaa. Tarvinneeko sanoakaan, että olen taas kerran ratkeamaisillani ylpeydestä! Minulla on upea hevonen.
torstaina, elokuuta 02, 2007
Ori jurputtaa
Minua inhottaa tämä jatkuva sade ja tuuli. Täällä minun kotona tuulee yleensä suoraan tuolta pellolta minun pihattoon. Vielä kun olen joskus ikävissäni jyrsinyt noita oviaukkoja - minulla on kaksi ovea - suuremmiksi ja laudoituskin on vähän harva niin joskus minun tulee melkein kylmä. Talven varalle täytyy keksiä jotain uutta systeemiä tai sitten alan taas kyllä olla tallissa yötä.
Olen ollut paljon sisällä pihatossa kun ulkona on niin kurjaa. Toisaalta sisällä on tylsää ja tulee aika pitkäksi. Aikaa tappaakseni minä olen kuopinut lattiasta esiin raudoitusta ja muokannut vähän sisäseiniä. Matte tietysti hermostui ja sanoi, että lattia pitää valaa uudestaan kun minä olen työstänyt sitä niin paljon. Minusta se lattia oli alun alkaenkin aika huonosti tehty ja hyvä vaan että se uusitaan.
Minun ilme kun ärsyttää tämä keli ja
asumisolosuhteet. -kele.
Minulla on uusi satula. Matte sanoi, että siitä sai maksaa itsensä kipeäksi. Se satula vaan oli ainoa joka minulle kävi kun olen taas kasvanut ja olen hurjan leveä ja miehekäs jo. En ole vielä sitä satulaa paljon käyttänyt kun se natisee. Minua se ei häiritse mutta maten vähäkin keskittyminen menee kun sitä ärsyttää se narina. Narina kuulemma johtuu siitä, että sitä satulaa on rasvattu liian vähän ja säilytetty liian kuivassa paikassa.
Matte vei satulan pois ja sanoi, että rasvaa sitä ja jos sekään ei auta niin siihen narinaan voisi auttaa talkkikin. Minua tuo satula ei paljon kiinnosta paitsi sen puolesta, että siinä tuntuu vähän vieraiden hevosten hajua. Selässä se kyllä tuntuu hyvältä eikä kiristä lapojen takaa niin kuin vanha oli jo vähän alkanut tehdä.
Minua inhottaa tämä jatkuva sade ja tuuli. Täällä minun kotona tuulee yleensä suoraan tuolta pellolta minun pihattoon. Vielä kun olen joskus ikävissäni jyrsinyt noita oviaukkoja - minulla on kaksi ovea - suuremmiksi ja laudoituskin on vähän harva niin joskus minun tulee melkein kylmä. Talven varalle täytyy keksiä jotain uutta systeemiä tai sitten alan taas kyllä olla tallissa yötä.
Olen ollut paljon sisällä pihatossa kun ulkona on niin kurjaa. Toisaalta sisällä on tylsää ja tulee aika pitkäksi. Aikaa tappaakseni minä olen kuopinut lattiasta esiin raudoitusta ja muokannut vähän sisäseiniä. Matte tietysti hermostui ja sanoi, että lattia pitää valaa uudestaan kun minä olen työstänyt sitä niin paljon. Minusta se lattia oli alun alkaenkin aika huonosti tehty ja hyvä vaan että se uusitaan.
Minun ilme kun ärsyttää tämä keli ja
asumisolosuhteet. -kele.
Minulla on uusi satula. Matte sanoi, että siitä sai maksaa itsensä kipeäksi. Se satula vaan oli ainoa joka minulle kävi kun olen taas kasvanut ja olen hurjan leveä ja miehekäs jo. En ole vielä sitä satulaa paljon käyttänyt kun se natisee. Minua se ei häiritse mutta maten vähäkin keskittyminen menee kun sitä ärsyttää se narina. Narina kuulemma johtuu siitä, että sitä satulaa on rasvattu liian vähän ja säilytetty liian kuivassa paikassa.
Matte vei satulan pois ja sanoi, että rasvaa sitä ja jos sekään ei auta niin siihen narinaan voisi auttaa talkkikin. Minua tuo satula ei paljon kiinnosta paitsi sen puolesta, että siinä tuntuu vähän vieraiden hevosten hajua. Selässä se kyllä tuntuu hyvältä eikä kiristä lapojen takaa niin kuin vanha oli jo vähän alkanut tehdä.
torstaina, heinäkuuta 19, 2007
Shoe a little horse,
Shoe a little mare,
But let the little colt
Go bare, bare, bare.
Edellinen on lastenloru mutta sisältää varsin vakuuttavaa kengitysfilosofiaa: kengät käyttöhevosilla ja varsat olkoon ilman. Olen käsitellyt kengitysasiaa aiemminkin joten se siitä tällä kertaa. Vinkkaan vielä Suomen Kengitysseppien liiton sivuille, sieltä löytyy osaava kengittäjä/vuolija sinunkin hevosellesi.
Olen jo ihan hermona tähän kesäleskeyteen. Kävin jopa Miehen levylaatikolla jota en normaalisti ikinä tee koska sillä on niin huonoja levyjä. No ei ne kaikki ihan paskoja ole mutta enimmäkseen. Otin autoon kuunneltavaksi muutaman lätyn. Tämän hetkinen suosikkikappaleeni on Steely Danin Haitian Divorce. Tässä sanat.
Haitian Divorce-kappaleen tunnelmaan sopii minusta Carlos Almarazin Southwest Song-niminen työ:
Hitto, YouTubesta löytyy mitä vain. Lisää Steely Dania ja live-esiintyminen muistorikkaalta 70-luvulta. Do it again.
Shoe a little mare,
But let the little colt
Go bare, bare, bare.
Edellinen on lastenloru mutta sisältää varsin vakuuttavaa kengitysfilosofiaa: kengät käyttöhevosilla ja varsat olkoon ilman. Olen käsitellyt kengitysasiaa aiemminkin joten se siitä tällä kertaa. Vinkkaan vielä Suomen Kengitysseppien liiton sivuille, sieltä löytyy osaava kengittäjä/vuolija sinunkin hevosellesi.
Olen jo ihan hermona tähän kesäleskeyteen. Kävin jopa Miehen levylaatikolla jota en normaalisti ikinä tee koska sillä on niin huonoja levyjä. No ei ne kaikki ihan paskoja ole mutta enimmäkseen. Otin autoon kuunneltavaksi muutaman lätyn. Tämän hetkinen suosikkikappaleeni on Steely Danin Haitian Divorce. Tässä sanat.
Haitian Divorce-kappaleen tunnelmaan sopii minusta Carlos Almarazin Southwest Song-niminen työ:
Hitto, YouTubesta löytyy mitä vain. Lisää Steely Dania ja live-esiintyminen muistorikkaalta 70-luvulta. Do it again.
sunnuntaina, heinäkuuta 15, 2007
Orin elämää
Matelta oli toivottu että se höpisisi ja vaahtoaisi vähemmän ja antaisi minun kertoa enemmän orimaisia juttuja. Minulla on nyt ollut vähän kiire kun olen valmennuksessa neljä kertaa viikossa ja opettelen kaikkia uusia hienoja juttuja. Välipäivät menevät sitten tarhaillessa tai laitumella tai sitten matte tulee ja me mennään vähän maastoon.
En ole ollut sisällä koko kesänä paitsi pihatossa aina öisin joskus ja kuumina päivinä ja varsinkin jos on paljon ötököitä. Paarmoja minä en voi sietää ollenkaan ja sätkin ja potkin kiemurtelen töissäkin jos niitä paarmoja on. Minusta pitäisi tehdä töitä vain silloin kun ei ole ötököitä eikä liian kuuma. Toisaalta ei saisi sataakaan. Matte sanoo, että minulle sopivat työskentelylämpötilat on miinus viisi viiva plus viisitoista astetta lämmintä ja puolipilvistä säätä mieluiten.
Pakkanen ei muuten haittaa mutta kun talvella työskennellessä tulee helposti liian kuuma ja tulee hikeä ja kestää kauan ennen kuin kuivun. Talvella minä käytän joskus sellaista hassua loimea jos olen kastunut. Nyt se loimi on matella korjattavana kun Muuli käytti sitä kerran keväällä ja minä otin siitä kiinni kun se loimi on kerta minun ja vedin siitä ja siihen tuli iso reikä. Että matte olikin kiukkuinen silloin! Minä en kuulemma saa ollenkaan uutta loimea vaan minun pitää pärjätä sillä vanhalla vaikka se on paikattu.
Muuli ei enää tarhaa minun kanssa kun minusta tuli isä ja minä riehaannuin siitä kun minun tyttären äidille tuli varsakiima ja silloin suutuin Muulille kun se yritti ihan varmasti vokotella minun naista. Silloin minä pureskelin sitä Muulia niin, että sen Isäntä hätääntyi ja otti sen pois ja vei laitumelle. Se laidun on ihan minun naisen tarhan vieressä joten nyt se vokottelee sitä tammaa päivät pitkät ja seurustelee minun tyttären kanssa. Onneksi minun nainen ei tykkää Muulista vaan luimii ja potkii eikä päästä meidän lastakaan aidan viereen kun se saisi kumminkin Muulilta huonoja vaikutteita.
Kuvassa on minun nainen ja meidän esikoistytär
Matelta oli toivottu että se höpisisi ja vaahtoaisi vähemmän ja antaisi minun kertoa enemmän orimaisia juttuja. Minulla on nyt ollut vähän kiire kun olen valmennuksessa neljä kertaa viikossa ja opettelen kaikkia uusia hienoja juttuja. Välipäivät menevät sitten tarhaillessa tai laitumella tai sitten matte tulee ja me mennään vähän maastoon.
En ole ollut sisällä koko kesänä paitsi pihatossa aina öisin joskus ja kuumina päivinä ja varsinkin jos on paljon ötököitä. Paarmoja minä en voi sietää ollenkaan ja sätkin ja potkin kiemurtelen töissäkin jos niitä paarmoja on. Minusta pitäisi tehdä töitä vain silloin kun ei ole ötököitä eikä liian kuuma. Toisaalta ei saisi sataakaan. Matte sanoo, että minulle sopivat työskentelylämpötilat on miinus viisi viiva plus viisitoista astetta lämmintä ja puolipilvistä säätä mieluiten.
Pakkanen ei muuten haittaa mutta kun talvella työskennellessä tulee helposti liian kuuma ja tulee hikeä ja kestää kauan ennen kuin kuivun. Talvella minä käytän joskus sellaista hassua loimea jos olen kastunut. Nyt se loimi on matella korjattavana kun Muuli käytti sitä kerran keväällä ja minä otin siitä kiinni kun se loimi on kerta minun ja vedin siitä ja siihen tuli iso reikä. Että matte olikin kiukkuinen silloin! Minä en kuulemma saa ollenkaan uutta loimea vaan minun pitää pärjätä sillä vanhalla vaikka se on paikattu.
Muuli ei enää tarhaa minun kanssa kun minusta tuli isä ja minä riehaannuin siitä kun minun tyttären äidille tuli varsakiima ja silloin suutuin Muulille kun se yritti ihan varmasti vokotella minun naista. Silloin minä pureskelin sitä Muulia niin, että sen Isäntä hätääntyi ja otti sen pois ja vei laitumelle. Se laidun on ihan minun naisen tarhan vieressä joten nyt se vokottelee sitä tammaa päivät pitkät ja seurustelee minun tyttären kanssa. Onneksi minun nainen ei tykkää Muulista vaan luimii ja potkii eikä päästä meidän lastakaan aidan viereen kun se saisi kumminkin Muulilta huonoja vaikutteita.
Kuvassa on minun nainen ja meidän esikoistytär
perjantaina, heinäkuuta 13, 2007
Vieraiden hevosten näkeminen ja niiden kanssa toimiminen on aina yhtä kummallista. "Omalla" tallilla, siis sillä, missä Ori asustaa, kaikki hevoset ovat asiallisia käsitellä. Ei temppuilua, ei tempoilua, helppoja lastata, helppoja kengittää, helppoja käsitellä. Mieltään nämä osoittavat lähinnä vääntämällä turpaa ryppyyn jos jokin asia ei miellytä. Laitumelta tullaan laukaten kun kutsutaan, mistään kiinniotto-ongelmista ei ole puhettakaan. Väistävät kun pyydetään, tulevat luo kun halutaan.
Meillä vs. muualla
Viikon aikana on tullut taas nähtyä kaiken sorttista kavioeläintä. Lastausongelmaisia, kengitysongelmaisia, ratsastusongelmaisia, ei-anna-kiinni-tyyppejä.
Entä näiden ongelmien syy? Omistajassa, poikkeuksetta.
Jos omistaja pieksee hevosen kun se vihdoin antaa hänelle kiinni laitumelta, ei hevonen tee samaa virhettä toiste. Jos toivotusta käytöksestä rangaistaan, luulee hevonen, että käytös on epätoivottua. Ei hevonen ymmärrä saavansa raipasta siksi, ettei antanut kiinni. Hevosen käsitys asiasta on se, että se antoi kiinni ja selkään tuli. Hevosen kiinnisaamisesta tulee yhä vaikeampaa eikä tätä ongelmaa ratkaista väkivalloin.
Kengitysongelmat:
1) Hermostunut omistaja hermostuttaa hevosen.
Ratkaisu: Omistaja poistuu, hevonen rauhoittuu ja kenkäys onnistuu suitsaitsukkelaan.
2) Omistaja ei ole vaivautunut opettamaan hevostaan seisomaan rauhassa kengityksen ajan.
Ratkaisu: Omistaja ottaa lusikan kauniiseen käteen ja alkaa treenata. Nostelee hevosen kavioita muutenkin kuin niitä putsatessa, pitää niitä ylhäällä vaihtelevia aikoja kerrallaan, koputtelee kavioita, naputtelee hevosen vieressä. Hevonen laskee jalkansa vasta kun siihen on lupa. Väkisin alas revitty jalka nostetaan välittömästi uudelleen vaikka kuinka lyhyeksi aikaa niin, ettei hevoselle jää mieleen se, että jalan saa repimällä alas eikä sitä tarvitse nostaa/pitää ylhäällä. Näitä harjoituksia toistetaan. Ne aloitetaan heti kun varsa on noin viikon vanha tai kun hevonen tulee uuteen kotiin.
Lastausongelmat: En jaksa. Miksi näitä tehdään? Miksi lastauksesta täytyy tehdä niin hankalaa? Varsa on helppo lastata ensin emänsä kanssa ja myöhemmin tehdä lastauksesta mukavaa antamalla sapuskaa traikussa/autossa.
Monty lastaa. Jos ei ole Monty, voi pyytää apua joltain vastaavalta. Seikkaperäiset lastausohjeet löytyvät myös Tuire Kaimion kirjasta Hevosen kanssa. Kirja on hyvä hankinta vaikkei hevosen kanssa olisi mitään ongelmia.
Ratsastusongelmat: Tunnottomiksi potkittuja ja usein henkisesti lukossa olevia hevosia, työtä pakoilevia eli "laiskoja" hevosia, pukkikoneita, pystyynnousijoita, kaahareita.
Ratkaisu: Treeniä, treeniä ja vielä kerran treeniä, mieluiten hyvän valmentajan valvovan silmän alla. Omille virheilleen tulee helposti sokeaksi. Valmennustunti silloin toinen tällöin auttaa jo paljon jos haluaa aktiivisesti korjata omaa ratsastustaan. Etsi hyvä valmentaja, jonka kanssa kemiat pelaavat ja pidä hänestä kiinni.
Ongelmat ratsastuksessa johtuvat 99,9%:ssa tapauksissa ratsastajasta. Jos ongelma on hevosessa, se johtuu usein siitä, että hevonen on kipeytynyt. Tarkistuta ongelmahevonen eläinlääkärillä kipujen varalta. Käytä hierojaa jos hevonen on jumiin menevää tyyppiä. Ennen kaikkea: Opettele ymmärtämään ja "lukemaan" hevostasi. Se kyllä kertoo sinulle mikä on pielessä.
Meillä vs. muualla
Viikon aikana on tullut taas nähtyä kaiken sorttista kavioeläintä. Lastausongelmaisia, kengitysongelmaisia, ratsastusongelmaisia, ei-anna-kiinni-tyyppejä.
Entä näiden ongelmien syy? Omistajassa, poikkeuksetta.
Jos omistaja pieksee hevosen kun se vihdoin antaa hänelle kiinni laitumelta, ei hevonen tee samaa virhettä toiste. Jos toivotusta käytöksestä rangaistaan, luulee hevonen, että käytös on epätoivottua. Ei hevonen ymmärrä saavansa raipasta siksi, ettei antanut kiinni. Hevosen käsitys asiasta on se, että se antoi kiinni ja selkään tuli. Hevosen kiinnisaamisesta tulee yhä vaikeampaa eikä tätä ongelmaa ratkaista väkivalloin.
Kengitysongelmat:
1) Hermostunut omistaja hermostuttaa hevosen.
Ratkaisu: Omistaja poistuu, hevonen rauhoittuu ja kenkäys onnistuu suitsaitsukkelaan.
2) Omistaja ei ole vaivautunut opettamaan hevostaan seisomaan rauhassa kengityksen ajan.
Ratkaisu: Omistaja ottaa lusikan kauniiseen käteen ja alkaa treenata. Nostelee hevosen kavioita muutenkin kuin niitä putsatessa, pitää niitä ylhäällä vaihtelevia aikoja kerrallaan, koputtelee kavioita, naputtelee hevosen vieressä. Hevonen laskee jalkansa vasta kun siihen on lupa. Väkisin alas revitty jalka nostetaan välittömästi uudelleen vaikka kuinka lyhyeksi aikaa niin, ettei hevoselle jää mieleen se, että jalan saa repimällä alas eikä sitä tarvitse nostaa/pitää ylhäällä. Näitä harjoituksia toistetaan. Ne aloitetaan heti kun varsa on noin viikon vanha tai kun hevonen tulee uuteen kotiin.
Lastausongelmat: En jaksa. Miksi näitä tehdään? Miksi lastauksesta täytyy tehdä niin hankalaa? Varsa on helppo lastata ensin emänsä kanssa ja myöhemmin tehdä lastauksesta mukavaa antamalla sapuskaa traikussa/autossa.
Monty lastaa. Jos ei ole Monty, voi pyytää apua joltain vastaavalta. Seikkaperäiset lastausohjeet löytyvät myös Tuire Kaimion kirjasta Hevosen kanssa. Kirja on hyvä hankinta vaikkei hevosen kanssa olisi mitään ongelmia.
Ratsastusongelmat: Tunnottomiksi potkittuja ja usein henkisesti lukossa olevia hevosia, työtä pakoilevia eli "laiskoja" hevosia, pukkikoneita, pystyynnousijoita, kaahareita.
Ratkaisu: Treeniä, treeniä ja vielä kerran treeniä, mieluiten hyvän valmentajan valvovan silmän alla. Omille virheilleen tulee helposti sokeaksi. Valmennustunti silloin toinen tällöin auttaa jo paljon jos haluaa aktiivisesti korjata omaa ratsastustaan. Etsi hyvä valmentaja, jonka kanssa kemiat pelaavat ja pidä hänestä kiinni.
Ongelmat ratsastuksessa johtuvat 99,9%:ssa tapauksissa ratsastajasta. Jos ongelma on hevosessa, se johtuu usein siitä, että hevonen on kipeytynyt. Tarkistuta ongelmahevonen eläinlääkärillä kipujen varalta. Käytä hierojaa jos hevonen on jumiin menevää tyyppiä. Ennen kaikkea: Opettele ymmärtämään ja "lukemaan" hevostasi. Se kyllä kertoo sinulle mikä on pielessä.
sunnuntaina, heinäkuuta 08, 2007
Välitila
Kesäleskeys teettää kummallisuuksia: googletin juuri kaiken maailman entisiä heiloja ja löysin kuvan yläasteaikojeni ihastuksesta. Sydän pomppasi kurkkuun ja alkoi välittömästi takoa samal viisiin kuin ennen tuon pojan lähellä. Poika oli säilynyt ulkonäöltään entisellään, mitä nyt hiusraja ehkä vetäytynyt vähän. Ja mitä olikaan pojasta tullut? Opettaja! Jokseenkin viimeinen ammatti mihin olisin kyseistä henkilöä kuvitellut..
Visuaalinen ärsyke tai hajumuisto vie minut hetkessä entiseen ja kroppa käyttäytyy tasan samalla tavalla kuin silloin kymmenen, kaksikymmentä tai kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Olen epämiellyttävissä määrin tunteideni riepoteltavissa vaikka olen aina omasta mielestäni ollut enemmän järki- kuin tunneihminen.
Inhoan esimerkiksi humanistisia tieteitä juuri niiden epämääräisyyden ja tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Kun kaikki tutkimus on tutkijan omien kokemusten ja persoonallisuuden värittämää, kuinka objektiivista se voi olla? Sama ongelma ilmenee luonnollisesti kaikessa tieteellisessä tutkimuksessa, mutta luonnontieteissä on sentään tiettyjä vakioita ja kokeet ovat toistettavissa.
Ihannetapauksessa päätöstä tehdessä järki ja tunteet vaikuttavat sopusoinnussa. Esim. hevosta tai koiraa hankkiessa ei voi toimia pelkästään kylmän loogisesti. Otin kerran koirapentueesta sen "toiseksi parhaan" vaihtoehdon eikä yhteiselo sen rekun kanssa koskaan oikein onnistunut. Koira päätyi luotani vajaan vuoden ikäisenä sille paremmin sopivaan kotiin, toki sellaisella sopimuksella, että se palautuu minulle jos jotain ongelmia ilmenee.
Se ei ollut pitovaikeuskoira, päinvastoin: toimiva otus kaikin puolin. Kiltti, helposti koulutettava, kaunis. Se mystinen "jokin" vain jäi puuttumaan. Se, että koira pääsi hyvään kotiin, että se on onnellinen ja että näen sitä säännöllisesti ei yhtään helpota syyllisyyttäni siitä, etten huolehtinut eläimestä sen koko ikää. Ikinä en enää haksahda koiraan (tai hevoseen tai ihmiseen) joka ei iske täysillä.
Sama homma hevosissa, nyt kääntäen. Joskus sitä ajattelee, että otanpa säälistä tuon ongelmayksilön, jolle kukaan ei pärjää. Siinä vaiheessa pitää ottaa järki avuksi ja todeta hevonen itselleen liian hankalaksi. Kun mukavia hevosia on maailma täynnä, miksi kiusata ja stressata itseään hankkimalla liian vaikea yksilö.
Puolinaisia ajatuksia ja puolinaista kirjuuttelua. Minulle tarjottiin muuten aikanaan pikkuisia pillereitä, jotta tunnehuippuni tasoittuisivat kun tunteeni kuulemma lähentelivät voimakkuudeltaan maanis-depressiivisyyttä ja koin nykyistä enemmän äärimmäisiä tunteita: huikeaa onnea ja syvää masennusta. En huolinut tabuja, pelkäsin, että elämästä tulisi, no, puolinaista. Sisäeritys sääteli loppujen lopuksi onnistuneesti itseään ja nykyisin olen melko seesteinen (eikä kikatella siellä! muistelkaa miten oli ennen!).
Tarvitsen elämääni rauhallista arkea, mukavia rutiineja ja tyhjää aikaa, jolloin voin tehdä tai olla tekemättä. Jos nämä eivät toteudu, tulee stressi ja migreeni eikä kellään ole enää kivaa.
Kesäleskeys teettää kummallisuuksia: googletin juuri kaiken maailman entisiä heiloja ja löysin kuvan yläasteaikojeni ihastuksesta. Sydän pomppasi kurkkuun ja alkoi välittömästi takoa samal viisiin kuin ennen tuon pojan lähellä. Poika oli säilynyt ulkonäöltään entisellään, mitä nyt hiusraja ehkä vetäytynyt vähän. Ja mitä olikaan pojasta tullut? Opettaja! Jokseenkin viimeinen ammatti mihin olisin kyseistä henkilöä kuvitellut..
Visuaalinen ärsyke tai hajumuisto vie minut hetkessä entiseen ja kroppa käyttäytyy tasan samalla tavalla kuin silloin kymmenen, kaksikymmentä tai kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Olen epämiellyttävissä määrin tunteideni riepoteltavissa vaikka olen aina omasta mielestäni ollut enemmän järki- kuin tunneihminen.
Inhoan esimerkiksi humanistisia tieteitä juuri niiden epämääräisyyden ja tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Kun kaikki tutkimus on tutkijan omien kokemusten ja persoonallisuuden värittämää, kuinka objektiivista se voi olla? Sama ongelma ilmenee luonnollisesti kaikessa tieteellisessä tutkimuksessa, mutta luonnontieteissä on sentään tiettyjä vakioita ja kokeet ovat toistettavissa.
Ihannetapauksessa päätöstä tehdessä järki ja tunteet vaikuttavat sopusoinnussa. Esim. hevosta tai koiraa hankkiessa ei voi toimia pelkästään kylmän loogisesti. Otin kerran koirapentueesta sen "toiseksi parhaan" vaihtoehdon eikä yhteiselo sen rekun kanssa koskaan oikein onnistunut. Koira päätyi luotani vajaan vuoden ikäisenä sille paremmin sopivaan kotiin, toki sellaisella sopimuksella, että se palautuu minulle jos jotain ongelmia ilmenee.
Se ei ollut pitovaikeuskoira, päinvastoin: toimiva otus kaikin puolin. Kiltti, helposti koulutettava, kaunis. Se mystinen "jokin" vain jäi puuttumaan. Se, että koira pääsi hyvään kotiin, että se on onnellinen ja että näen sitä säännöllisesti ei yhtään helpota syyllisyyttäni siitä, etten huolehtinut eläimestä sen koko ikää. Ikinä en enää haksahda koiraan (tai hevoseen tai ihmiseen) joka ei iske täysillä.
Sama homma hevosissa, nyt kääntäen. Joskus sitä ajattelee, että otanpa säälistä tuon ongelmayksilön, jolle kukaan ei pärjää. Siinä vaiheessa pitää ottaa järki avuksi ja todeta hevonen itselleen liian hankalaksi. Kun mukavia hevosia on maailma täynnä, miksi kiusata ja stressata itseään hankkimalla liian vaikea yksilö.
Puolinaisia ajatuksia ja puolinaista kirjuuttelua. Minulle tarjottiin muuten aikanaan pikkuisia pillereitä, jotta tunnehuippuni tasoittuisivat kun tunteeni kuulemma lähentelivät voimakkuudeltaan maanis-depressiivisyyttä ja koin nykyistä enemmän äärimmäisiä tunteita: huikeaa onnea ja syvää masennusta. En huolinut tabuja, pelkäsin, että elämästä tulisi, no, puolinaista. Sisäeritys sääteli loppujen lopuksi onnistuneesti itseään ja nykyisin olen melko seesteinen (eikä kikatella siellä! muistelkaa miten oli ennen!).
Tarvitsen elämääni rauhallista arkea, mukavia rutiineja ja tyhjää aikaa, jolloin voin tehdä tai olla tekemättä. Jos nämä eivät toteudu, tulee stressi ja migreeni eikä kellään ole enää kivaa.
lauantaina, heinäkuuta 07, 2007
Ne kasvavat niin nopeasti..
Niin vain on varsan syntymästä jo 9vrk. Enää ei sylkytellä vaan rapsutellaan pientä ihan seisoma-asennossa ja opetellaan ison hevosen tapoja. Talutus- tai oikeastaan vielä lähinnä riimun päässäpitoharjoituksia on ollut jo useampi.
Varsa haluaisi olla villi ja vapaa eikä suuremmin riemastu päävehkeiden pukemisesta. Peloissaan se ei ole vaan ihan rehellisesti ärsyyntynyt. Sen omasta mielestä aikuisena olon opetteluun riittää vihreän syönti (varsa repi sujuvasti heinää jo ikenillään ja söikin sitä eikä vain ollut syövinään kuten pikkuvarsat yleensä. Nyt syöminen sujuu entistä paremmin kun pikkuisella on kokonaista neljä hammasta.) ja joskus mullankin, veden kanssa lotraaminen ja laukkaharjoitukset.
Eilen varsa suoritti myös pienen esteharjoitteen: emätamma oli jäänyt laitumen puolelle kun varsa suoritti yksinään sisään-ulos-laukkahurjastelua useamman portin läpi. Tamma ei varsan miedosta pyynnöstä huolimatta innostunut hakemaan jälkeläistään joten neiti mittaili hetken aitalautojen väliä ja hyppäsi keskimmäisen ja ylimmäisen välistä (kuvassakin taustalla näkyvä väli). Noin vain, viuh. Heti pompsahti varsan hinta tonnilla ylöspäin, tässä meillä on estetykki tulossa. Varsaa ei erossaolo emästä juuri häirinnyt: aidan ylitettyään se kävi pikaisesti tissillä ja jatkoi laukkaharjoituksia.
Ai mikä Ori? Riehaantui Pikkutamman varsakiimasta, nyttemmin laiska kuin lahna. Eteenpäinpyrkimys on olematon. Toivottavasti se johtuu vain tammojen kiimakierron vaiheesta ja helteestä kun hevonen on kuin tyhjä säkki. Nelivuotias hurja ori juu.
Niin vain on varsan syntymästä jo 9vrk. Enää ei sylkytellä vaan rapsutellaan pientä ihan seisoma-asennossa ja opetellaan ison hevosen tapoja. Talutus- tai oikeastaan vielä lähinnä riimun päässäpitoharjoituksia on ollut jo useampi.
Varsa haluaisi olla villi ja vapaa eikä suuremmin riemastu päävehkeiden pukemisesta. Peloissaan se ei ole vaan ihan rehellisesti ärsyyntynyt. Sen omasta mielestä aikuisena olon opetteluun riittää vihreän syönti (varsa repi sujuvasti heinää jo ikenillään ja söikin sitä eikä vain ollut syövinään kuten pikkuvarsat yleensä. Nyt syöminen sujuu entistä paremmin kun pikkuisella on kokonaista neljä hammasta.) ja joskus mullankin, veden kanssa lotraaminen ja laukkaharjoitukset.
Eilen varsa suoritti myös pienen esteharjoitteen: emätamma oli jäänyt laitumen puolelle kun varsa suoritti yksinään sisään-ulos-laukkahurjastelua useamman portin läpi. Tamma ei varsan miedosta pyynnöstä huolimatta innostunut hakemaan jälkeläistään joten neiti mittaili hetken aitalautojen väliä ja hyppäsi keskimmäisen ja ylimmäisen välistä (kuvassakin taustalla näkyvä väli). Noin vain, viuh. Heti pompsahti varsan hinta tonnilla ylöspäin, tässä meillä on estetykki tulossa. Varsaa ei erossaolo emästä juuri häirinnyt: aidan ylitettyään se kävi pikaisesti tissillä ja jatkoi laukkaharjoituksia.
Ai mikä Ori? Riehaantui Pikkutamman varsakiimasta, nyttemmin laiska kuin lahna. Eteenpäinpyrkimys on olematon. Toivottavasti se johtuu vain tammojen kiimakierron vaiheesta ja helteestä kun hevonen on kuin tyhjä säkki. Nelivuotias hurja ori juu.
perjantaina, heinäkuuta 06, 2007
Olen ihan heikkona tuohon curly-varsaan. Se on kuin varsan nahkoihin verhottu koiranpentu: rohkea, utelias ja leikkisä. Eilen varsaneiti kiipeili sylissäni (saahan niitä ihan pieninä vielä sylkytellä, saahan?), nuuski etenkin hiuksiani ja olisi mielellään rapsutellut takaisin kun raaputin sen säkää ja peppua.
Emältään varsa on jo oppinut mm. veden kanssa puljaamisen. Se uittaa etujalkojaan vesisaavissa ja onnistuu jo tehokkaasti kaatamaan itsensä painoisen vesiastian. Emänsä on perin siisti yksilö: se pesee aina etujalkansa ennen kuin ryhtyy syömään.
Uusi vaaleanpunainen varsariimu ei neitiä miellyttänyt: ensimmäinen sovitus sai sen keulimaan kovasti. Nyt varsa pitää sitä jo sujuvasti vaikkei väri ilmeisesti olekaan suosiossa. Jalat pikkuinen nostaa myös nätisti ja antaa koskettaa itseään joka kohdasta.
Emältään varsa on jo oppinut mm. veden kanssa puljaamisen. Se uittaa etujalkojaan vesisaavissa ja onnistuu jo tehokkaasti kaatamaan itsensä painoisen vesiastian. Emänsä on perin siisti yksilö: se pesee aina etujalkansa ennen kuin ryhtyy syömään.
Uusi vaaleanpunainen varsariimu ei neitiä miellyttänyt: ensimmäinen sovitus sai sen keulimaan kovasti. Nyt varsa pitää sitä jo sujuvasti vaikkei väri ilmeisesti olekaan suosiossa. Jalat pikkuinen nostaa myös nätisti ja antaa koskettaa itseään joka kohdasta.
torstaina, heinäkuuta 05, 2007
keskiviikkona, heinäkuuta 04, 2007
Seitsemän kertaa seitsemän
Tääkin haluaa avautua seitsemän kertaa. Koska blogi on lähinnä hevosaiheinen, kerron toivottavasti yllättäviä hevossidonnaisia asioita. Tulkoon haastetuksi ne, jotka haluavat itsestään seitsemän asiaa paljastaa.
1. Pelkään lehmiä, varsinkin sarvekkaita yksilöitä. Vaikka olen pienestä pitäen pyörinyt navetassa enkä ole koskaan muistaakseni saanut edes potkua lehmältä, pelkään mokomia otuksia suhteettoman paljon. Pari kesää jouduin vuokrahevosellani ratsastamaan tallilta mennen tullen lehmihaan poikki ja lehmät kerääntyivät aina piiriksi ympärillemme ja seurasivat koko matkan. Kinasivat siinä vielä keskenään parhaista ratsukonkatselupaikoista ja heiluttelivat niitä julmetun pitkiä sarviaan. Hevonen ei ollut millänsäkään mutta kuskia pelotti joka kerta.
Nykyään on helpompaa kun harvoilla lehmillä on enää sarvet eikä tarvitse ratsastellakaan lehmien joukossa.
2. Ostin Pikkuorin "vahingossa". Olin jo reilun vuoden hiljakseen etsiskellyt itselleni suunnilleen 10-vuotiasta sh-ruunaa. Sitä oikeaa ei vain tahtonut löytyä. Sattumalta tupsahti eteen pikkuinen ABC-ori, kaksivuotias. Seurasi ostotapahtuma ja nyt on vietetty yhteiseloa jo kaksi vuotta.
3. Epäilen aina satuloineeni liian eteen. Vaikka olen kymmenien vuosien aikana satuloinut tuhansia kertoja, käytän paljon aikaa varmisteluun, että satula on oikeassa paikassa.
4. Uskonpuute. Olen ratsastanut seitsemän vanhasta, hoitanut itsenäisesti hevosia neljäntoista ikäisestä, lukenut hevostietokirjoja, kahlannut läpi nettiä, ratsastanut eri-ikäisillä ja eri koulutustason hevosilla, ollut mukana ratsuttamassa hevosia, kouluttanut hevosia ja uudelleenkouluttanut ongelmahevosia, tehnyt tallihommia melkein 20 vuotta, vastannut tallin pyörittämisestä ja päätöikseni tehnyt hevoshommia viimeiset viisi vuotta. Silti vähän väliä iskee uskonpuute ja epäilys, etten minä noista kavioeläimistä ja niiden oikeasta hoidosta mitään ymmärrä.
5. 5-10 vuotta sitten elämässäni oli pitkä jakso, useamman vuoden pituinen, jolloin suistuin vähän väliä satulasta. Usein kyseessä oli vielä luottopolle, vanha ja niin notkoselkäinen, että putoamisen olisi luullut olevan silkka mahdottomuus. Samalla sain tunneilla kehuja hyvästä ja vakaasta istunnasta, josta kuulemma näki, että olen paljon ratsastanut. Seuraavana päivänä maastoon, hevonen pukitti minimaalisesti ja minä istuin - taas kerran - maassa. Nykyään tilanne on onneksi korjaantunut.
6. En yleisesti ottaen tykkää tammoista. Tulen yleensä hyvin juttuun ruunien ja orien kanssa mutta tammojen käsittely ja ratsastus on usein sellaista pakkopullaa. Tammaa en itselleni laittaisi enkä narttukoiraa. Kaikki neljä koiraani ja viides, lapsuudenkodin koiruus, ovat myös olleet uroksia.
7. Piirrän ja maalaan lähes yksinomaan hevosia. Ennen pyrin fotorealismiin, nykyään kuvat ovat enemmän sellaisia maagissävytteisiä, hevosia symboleina, hevosia toisesta paikasta. Valmiiden töiden suhteen olen epävarma: näytän ne Miehelle ja ehkä yhdelle luottoystävälleni ja sitten hautaan ne valmiiden kuvien hautuumaalle, josta otan ne esiin ehkä kerran vuoteen ja arvioin kriittisesti. Sitten hautaan ne taas.
Tääkin haluaa avautua seitsemän kertaa. Koska blogi on lähinnä hevosaiheinen, kerron toivottavasti yllättäviä hevossidonnaisia asioita. Tulkoon haastetuksi ne, jotka haluavat itsestään seitsemän asiaa paljastaa.
1. Pelkään lehmiä, varsinkin sarvekkaita yksilöitä. Vaikka olen pienestä pitäen pyörinyt navetassa enkä ole koskaan muistaakseni saanut edes potkua lehmältä, pelkään mokomia otuksia suhteettoman paljon. Pari kesää jouduin vuokrahevosellani ratsastamaan tallilta mennen tullen lehmihaan poikki ja lehmät kerääntyivät aina piiriksi ympärillemme ja seurasivat koko matkan. Kinasivat siinä vielä keskenään parhaista ratsukonkatselupaikoista ja heiluttelivat niitä julmetun pitkiä sarviaan. Hevonen ei ollut millänsäkään mutta kuskia pelotti joka kerta.
Nykyään on helpompaa kun harvoilla lehmillä on enää sarvet eikä tarvitse ratsastellakaan lehmien joukossa.
2. Ostin Pikkuorin "vahingossa". Olin jo reilun vuoden hiljakseen etsiskellyt itselleni suunnilleen 10-vuotiasta sh-ruunaa. Sitä oikeaa ei vain tahtonut löytyä. Sattumalta tupsahti eteen pikkuinen ABC-ori, kaksivuotias. Seurasi ostotapahtuma ja nyt on vietetty yhteiseloa jo kaksi vuotta.
3. Epäilen aina satuloineeni liian eteen. Vaikka olen kymmenien vuosien aikana satuloinut tuhansia kertoja, käytän paljon aikaa varmisteluun, että satula on oikeassa paikassa.
4. Uskonpuute. Olen ratsastanut seitsemän vanhasta, hoitanut itsenäisesti hevosia neljäntoista ikäisestä, lukenut hevostietokirjoja, kahlannut läpi nettiä, ratsastanut eri-ikäisillä ja eri koulutustason hevosilla, ollut mukana ratsuttamassa hevosia, kouluttanut hevosia ja uudelleenkouluttanut ongelmahevosia, tehnyt tallihommia melkein 20 vuotta, vastannut tallin pyörittämisestä ja päätöikseni tehnyt hevoshommia viimeiset viisi vuotta. Silti vähän väliä iskee uskonpuute ja epäilys, etten minä noista kavioeläimistä ja niiden oikeasta hoidosta mitään ymmärrä.
5. 5-10 vuotta sitten elämässäni oli pitkä jakso, useamman vuoden pituinen, jolloin suistuin vähän väliä satulasta. Usein kyseessä oli vielä luottopolle, vanha ja niin notkoselkäinen, että putoamisen olisi luullut olevan silkka mahdottomuus. Samalla sain tunneilla kehuja hyvästä ja vakaasta istunnasta, josta kuulemma näki, että olen paljon ratsastanut. Seuraavana päivänä maastoon, hevonen pukitti minimaalisesti ja minä istuin - taas kerran - maassa. Nykyään tilanne on onneksi korjaantunut.
6. En yleisesti ottaen tykkää tammoista. Tulen yleensä hyvin juttuun ruunien ja orien kanssa mutta tammojen käsittely ja ratsastus on usein sellaista pakkopullaa. Tammaa en itselleni laittaisi enkä narttukoiraa. Kaikki neljä koiraani ja viides, lapsuudenkodin koiruus, ovat myös olleet uroksia.
7. Piirrän ja maalaan lähes yksinomaan hevosia. Ennen pyrin fotorealismiin, nykyään kuvat ovat enemmän sellaisia maagissävytteisiä, hevosia symboleina, hevosia toisesta paikasta. Valmiiden töiden suhteen olen epävarma: näytän ne Miehelle ja ehkä yhdelle luottoystävälleni ja sitten hautaan ne valmiiden kuvien hautuumaalle, josta otan ne esiin ehkä kerran vuoteen ja arvioin kriittisesti. Sitten hautaan ne taas.
maanantaina, heinäkuuta 02, 2007
Työrupeamani kauniiksi lopuksi ratsastin iltasella pitkin joenrantaa vanhalla suomenhevosystävälläni. Kyse ei ole Ketunpunaisesta Tammasta, joka asuu kokonaan eri tallilla ja on verrattain uusi tuttavuus. Tänään ratsastamani Paksu Tamma - tästä eteenpäin PT - on minulle tuttu jo kymmenen vuoden ajalta. Olen työskennellyt PT:n kotitallilla näiden vuosien aikana eripituisia rupeamia ja jossain vaiheessa vain huomasin, että meillä synkkaa.
Nykyään PT hörhöttää aina minut nähdessään. Laitumellakin se lopettaa syömisen ja tulee luokseni seurustelemaan. PT:n maailmassa tärkein asia on ruoka. Sydäntälämmittävin tervehdys onkin se, kun PT menee aamulla pitkän nälässä vietetyn yön jälkeen ulos heiniään syömään tai laitumelle ja haluaa silti pysähtyä matkalla ja ystävöidä kanssani.
En ollut ratsastanut PT:llä vuosiin ja alkuun meninkin sen kanssa maneesiin testaamaan jarrut ja ohjattavuuden. Ohjaus oli kaikin puolin toimiva, mitä nyt vähän jäykkä, mutta jarrut ovat aina olleet PT:n heikko kohta. Teetin tammalla muutamia pysähtymis- ja seisomisharjoituksia ennen maastoon lähtöä.
PT alkaa olla sen ikäinen, että sitä pitäisi säännöllisesti ratsastaa oikein päin jos haluaa sen säilyttävän kuntonsa ja toimivuutensa vielä hamaan vanhuuteen asti. Valitettavasti kenelläkään sen kolmesta(!) omistajasta ei ole kykyä saada pitkää, jäykkää ja paksua tammaa kantamaan itseään kunnolla. PT:llä on vankka taipumus jyrätä etupainoisena eespäin eikä sillä ole selkälihaksia nimeksikään. Nyt se on laidunruohon entisestään lihottama ja podettuaan jalkavaivaa, jonka jälkeinen kuntoutus on laiminlyöty, huohottaa se kuin vanha saapas jo kymmenen minuutin reippaan kävelyn jälkeen. Siinä sitä olisi jollekin työsarkaa. Noinkohan minulla riittäisi energiaa tamman ratsastamiseen kerran-pari viikossa?
Nykyään PT hörhöttää aina minut nähdessään. Laitumellakin se lopettaa syömisen ja tulee luokseni seurustelemaan. PT:n maailmassa tärkein asia on ruoka. Sydäntälämmittävin tervehdys onkin se, kun PT menee aamulla pitkän nälässä vietetyn yön jälkeen ulos heiniään syömään tai laitumelle ja haluaa silti pysähtyä matkalla ja ystävöidä kanssani.
En ollut ratsastanut PT:llä vuosiin ja alkuun meninkin sen kanssa maneesiin testaamaan jarrut ja ohjattavuuden. Ohjaus oli kaikin puolin toimiva, mitä nyt vähän jäykkä, mutta jarrut ovat aina olleet PT:n heikko kohta. Teetin tammalla muutamia pysähtymis- ja seisomisharjoituksia ennen maastoon lähtöä.
PT alkaa olla sen ikäinen, että sitä pitäisi säännöllisesti ratsastaa oikein päin jos haluaa sen säilyttävän kuntonsa ja toimivuutensa vielä hamaan vanhuuteen asti. Valitettavasti kenelläkään sen kolmesta(!) omistajasta ei ole kykyä saada pitkää, jäykkää ja paksua tammaa kantamaan itseään kunnolla. PT:llä on vankka taipumus jyrätä etupainoisena eespäin eikä sillä ole selkälihaksia nimeksikään. Nyt se on laidunruohon entisestään lihottama ja podettuaan jalkavaivaa, jonka jälkeinen kuntoutus on laiminlyöty, huohottaa se kuin vanha saapas jo kymmenen minuutin reippaan kävelyn jälkeen. Siinä sitä olisi jollekin työsarkaa. Noinkohan minulla riittäisi energiaa tamman ratsastamiseen kerran-pari viikossa?
torstaina, kesäkuuta 28, 2007
Pikkuorista tuli tänään isä. Pikkutamma varsoi karsinassa vietetyn yön jälkeen aamulla laitumelle potran tammavarsan. Emä on kuin vanha tekijä, tytär iso ja niin priima kuin puolen päivän ikäinen neito vain voi. Jouhia on enemmän kuin isällä ja emällä yhteensä ja ne ovat pienen pientä kiharaa. Kyllä, Ori on todellakin pudottanut viimeisetkin korkkiruuvikiharansa. Ehkä jouhet pysyvät jo ensi vuonna...?
Livistin heti aamuruokinnan jälkeen tulokasta katsomaan, illalla yritän saada jonkun valvomaan tätä härdelliä ja päästä oikein ajan kanssa tutustumaan pikkuiseen.
Livistin heti aamuruokinnan jälkeen tulokasta katsomaan, illalla yritän saada jonkun valvomaan tätä härdelliä ja päästä oikein ajan kanssa tutustumaan pikkuiseen.
keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2007
Iltapäivää. Olen sitten loppuviikon tallinpitäjä. Hoidan ja valvon valtavaa yksikköä, joka sisältää hevosia, koiria, laitumia, talleja, maatalouskoneita ja erikoismyymälän.
Prkleen tätiratsastajat ja niiden pilalle hemmotellut kavioeläimet. (Tätiratsastajuus ei suinkaan riipu iästä, itsekin olen hyvän matkaa täti-ikäinen. Tätiys on asenne: minun pieni heppakulta lässynlässynlää. Herkkuja annetaan kädestä eikä hevosella ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja.) Taas kerran on käytävä uusien hevosten kanssa läpi se, että minun päälleni ei kävellä, minun vieressäni ei kävellä, minuun ei hierota päätä tai muutakaan ruumiinosaa eikä minuun varsinkaan suunnata potkuja ja puremia.
Onneksi hevoset oppivat nopeammin kuin tädit. Tähän asti kaikki kohtaamani hevoset ovat oppineet lähes kerrasta sen, että oikea paikka kävellä on narunmitan päässä takanani. Ne hirviöt, joita tavallisesti talutetaan ketju suussa tai vähintään turvan ympärillä ovat osoittautuneet nopeaoppisimmiksi. Tällaiset yksilöt ovat yleensä nopeita ajattelemaan ja ovat aiemmassa elämässään oppineet, että riimussa "pitää" riehua. Rippunen rauhallista käytöstä ja pari napakkaa palautusta omalle paikalleen opettaa riekkuville hevosille asiallisen käytöksen salat. Ja ne mokomat vielä nauttivat siitä kun saavat kerrankin kävellä rauhassa ilman hermostuneesti narussa riippuvaa taluttajaa.
Murheellisin tapaus täällä on muuan strasser-vuoltu tamma. Hevonen on vuoltu jalattomaksi ja voi liikkua vain viiden sentin pituisin askelin. Lisäksi se on pysyvästi kärttyinen, minkä kyllä hyvin käsittää kun ajattelee, että sen jalkoihin koskee koko ajan. Omistajalla on - kuten arvata saattaa - enemmän intoa kuin ymmärrystä. Silti hän on omasta mielestään todellinen hevosystävä ja hevosten ymmärtäjä.
En ole fanaattinen kengityksen kannattaja tai vastustaja. Ori on enimmäkseen paljain jaloin, mutta kengitetään aina tarvittaessa eli jos se rupeaa arkomaan ja talvella luonnollisesti laitetaan hokkikengät alle. Orilla on luonnostaan hyvä ja kova kavioaines eli sitä voi pitää kengättä olosuhteissa, joissa moni muu tarvitsee välttämättä kengät.
Kengitys on mielestäni täysin hevoskohtaista ja jos hevonen ei liiku puhtaasti ilman kenkiä niin kengät käpäliin kuin olisi jo! Minä mitään strasser- tai villihevosvuoluja käyttöhevosilla ymmärrä. Kas kun em. vuolut itse asiassa yleensä estävät hevosen normaalikäytön. Maailmalla on nostettu paljon eläinrääkkäyssyytteitä strasser-vuoltujen hevosten omistajia vastaan ja monia hevosia on jouduttu lopettamaan äärimmäisen vuolun aiheuttamien jalkaongelmien ja kroonisten kiputilojen vuoksi.
Kultainen keskitie ja hitunen maalaisjärkeä riittää tässä vuolu- ja kengitysasiassa unohtamatta sitä, mihin haluaa hevostaan käyttää. Ehkä strasser-vuolun kannattajat haluavat hevostensa haahuilevan jalat kipeinä tarhoissa ja laitumilla, mene tiedä.
Prkleen tätiratsastajat ja niiden pilalle hemmotellut kavioeläimet. (Tätiratsastajuus ei suinkaan riipu iästä, itsekin olen hyvän matkaa täti-ikäinen. Tätiys on asenne: minun pieni heppakulta lässynlässynlää. Herkkuja annetaan kädestä eikä hevosella ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja.) Taas kerran on käytävä uusien hevosten kanssa läpi se, että minun päälleni ei kävellä, minun vieressäni ei kävellä, minuun ei hierota päätä tai muutakaan ruumiinosaa eikä minuun varsinkaan suunnata potkuja ja puremia.
Onneksi hevoset oppivat nopeammin kuin tädit. Tähän asti kaikki kohtaamani hevoset ovat oppineet lähes kerrasta sen, että oikea paikka kävellä on narunmitan päässä takanani. Ne hirviöt, joita tavallisesti talutetaan ketju suussa tai vähintään turvan ympärillä ovat osoittautuneet nopeaoppisimmiksi. Tällaiset yksilöt ovat yleensä nopeita ajattelemaan ja ovat aiemmassa elämässään oppineet, että riimussa "pitää" riehua. Rippunen rauhallista käytöstä ja pari napakkaa palautusta omalle paikalleen opettaa riekkuville hevosille asiallisen käytöksen salat. Ja ne mokomat vielä nauttivat siitä kun saavat kerrankin kävellä rauhassa ilman hermostuneesti narussa riippuvaa taluttajaa.
Murheellisin tapaus täällä on muuan strasser-vuoltu tamma. Hevonen on vuoltu jalattomaksi ja voi liikkua vain viiden sentin pituisin askelin. Lisäksi se on pysyvästi kärttyinen, minkä kyllä hyvin käsittää kun ajattelee, että sen jalkoihin koskee koko ajan. Omistajalla on - kuten arvata saattaa - enemmän intoa kuin ymmärrystä. Silti hän on omasta mielestään todellinen hevosystävä ja hevosten ymmärtäjä.
En ole fanaattinen kengityksen kannattaja tai vastustaja. Ori on enimmäkseen paljain jaloin, mutta kengitetään aina tarvittaessa eli jos se rupeaa arkomaan ja talvella luonnollisesti laitetaan hokkikengät alle. Orilla on luonnostaan hyvä ja kova kavioaines eli sitä voi pitää kengättä olosuhteissa, joissa moni muu tarvitsee välttämättä kengät.
Kengitys on mielestäni täysin hevoskohtaista ja jos hevonen ei liiku puhtaasti ilman kenkiä niin kengät käpäliin kuin olisi jo! Minä mitään strasser- tai villihevosvuoluja käyttöhevosilla ymmärrä. Kas kun em. vuolut itse asiassa yleensä estävät hevosen normaalikäytön. Maailmalla on nostettu paljon eläinrääkkäyssyytteitä strasser-vuoltujen hevosten omistajia vastaan ja monia hevosia on jouduttu lopettamaan äärimmäisen vuolun aiheuttamien jalkaongelmien ja kroonisten kiputilojen vuoksi.
Kultainen keskitie ja hitunen maalaisjärkeä riittää tässä vuolu- ja kengitysasiassa unohtamatta sitä, mihin haluaa hevostaan käyttää. Ehkä strasser-vuolun kannattajat haluavat hevostensa haahuilevan jalat kipeinä tarhoissa ja laitumilla, mene tiedä.
maanantaina, kesäkuuta 25, 2007
Orin juhannuksen jälkeisiä tunnelmia
Tänään meille tuli ensi talveksi heiniä. Heinistä on paljon viihdykettäkin kun heinävinttiin mennään ihan minun ja Muulin tarhan vierestä ja kaikki oma väki (paitsi matte joka luuhaa vielä jossain mökillä) ja muitakin ihmisiä on siinä kantamassa sitä heinää vinttiin. Se näyttää ikävältä ja kuumalta ja raskaalta työltä.
Onneksi eivät ole vielä keksineet käyttää hevosia niihin heinähommiin vaan traktorit tekevät työt siellä pellolla ja ihmiset täällä kotona. Viime vuonna matte ja muut oli siellä pellolla kanssa ja ne oli ihan punaisia ja nääntyneitä kun ne tulivat takaisin ja sitten ne kantoivat vielä pitkän aikaa niitä heiniä vinttiin. Varmaan sen takia matte ei ole vielä tullut mökiltä ettei se joutuisi töihin. Minulla on tosi paljon parempi työmoraali kuin matella, aina teen mitä pyydetään vaikka olisi ihan hiki ja kova jano.
Me saadaan aina Muulin kanssa paljon heinää kun niitä paaleja hajoaa ja leviää pitkin pihaa. Nyt se kuiva heinä on ihan melkein kuin tuoretta mutta lopputalvesta se ei enää ollenkaan maistu niin hyvältä, miksiköhän? Onneksi me saadaan aina talvisin myös esikuivattua heinää, joka on tosi hyvää. Mikään ei kyllä ole niin hyvää kuin tuore ruoho paitsi ehkä porkkanat ja kuiva leipä ja Prixit ja omenat ja muut semmoiset.
Yksi meidän hevonen, semmoinen joka asuu talvisin minun vastapäisessä karsinassa, saa monta kertaa viikossa hedelmäsalaattia. Siis semmoista, jossa on vesimelonia ja mangoa ja omppua ja ties mitä. Minäkin olen joskus saanut sitä vähän kun sen toisen hevosen matte on antanut. Minun matte on joskus puhunut semmoista, että sen tekisi mieli pihistää sen hevosen hedelmäsalaatti ja syödä se itse. Minusta toisen ruokaa ei saa ottaa paitsi sitten matte voisi sen hedelmäsalaatin viedä jos se jakaisi sen minun kanssa.
Minä olen nyt vähän lomalla kun Valmentaja meni vähäksi aikaa muihin töihin. Keskiviikkona minä matkustan maten kanssa toiselle tallille. Siellä on enemmän laidunta kuin täällä kotona ja maneesi jossa on ne kivat peilit ja sitten matte kertoi, että siellä on aika kivoja maastoja ja maastoesteitäkin. En muista olenko jo kertonut mutta minä olen tosi hyvä hyppäämään vaikken minä ratsastajan kanssa vielä paljon hyppääkään.
Matte löysi netistä tällaisen. Aika ruma äijä ja hevosta on vähän sääli. Minua ei yleensä tarvitse piiskata vaikka joskus minua kyllä vähän laiskottaa. Ja varmana juoksisin nopeammin kuin tuo hevonen!
Tänään meille tuli ensi talveksi heiniä. Heinistä on paljon viihdykettäkin kun heinävinttiin mennään ihan minun ja Muulin tarhan vierestä ja kaikki oma väki (paitsi matte joka luuhaa vielä jossain mökillä) ja muitakin ihmisiä on siinä kantamassa sitä heinää vinttiin. Se näyttää ikävältä ja kuumalta ja raskaalta työltä.
Onneksi eivät ole vielä keksineet käyttää hevosia niihin heinähommiin vaan traktorit tekevät työt siellä pellolla ja ihmiset täällä kotona. Viime vuonna matte ja muut oli siellä pellolla kanssa ja ne oli ihan punaisia ja nääntyneitä kun ne tulivat takaisin ja sitten ne kantoivat vielä pitkän aikaa niitä heiniä vinttiin. Varmaan sen takia matte ei ole vielä tullut mökiltä ettei se joutuisi töihin. Minulla on tosi paljon parempi työmoraali kuin matella, aina teen mitä pyydetään vaikka olisi ihan hiki ja kova jano.
Me saadaan aina Muulin kanssa paljon heinää kun niitä paaleja hajoaa ja leviää pitkin pihaa. Nyt se kuiva heinä on ihan melkein kuin tuoretta mutta lopputalvesta se ei enää ollenkaan maistu niin hyvältä, miksiköhän? Onneksi me saadaan aina talvisin myös esikuivattua heinää, joka on tosi hyvää. Mikään ei kyllä ole niin hyvää kuin tuore ruoho paitsi ehkä porkkanat ja kuiva leipä ja Prixit ja omenat ja muut semmoiset.
Yksi meidän hevonen, semmoinen joka asuu talvisin minun vastapäisessä karsinassa, saa monta kertaa viikossa hedelmäsalaattia. Siis semmoista, jossa on vesimelonia ja mangoa ja omppua ja ties mitä. Minäkin olen joskus saanut sitä vähän kun sen toisen hevosen matte on antanut. Minun matte on joskus puhunut semmoista, että sen tekisi mieli pihistää sen hevosen hedelmäsalaatti ja syödä se itse. Minusta toisen ruokaa ei saa ottaa paitsi sitten matte voisi sen hedelmäsalaatin viedä jos se jakaisi sen minun kanssa.
Minä olen nyt vähän lomalla kun Valmentaja meni vähäksi aikaa muihin töihin. Keskiviikkona minä matkustan maten kanssa toiselle tallille. Siellä on enemmän laidunta kuin täällä kotona ja maneesi jossa on ne kivat peilit ja sitten matte kertoi, että siellä on aika kivoja maastoja ja maastoesteitäkin. En muista olenko jo kertonut mutta minä olen tosi hyvä hyppäämään vaikken minä ratsastajan kanssa vielä paljon hyppääkään.
Matte löysi netistä tällaisen. Aika ruma äijä ja hevosta on vähän sääli. Minua ei yleensä tarvitse piiskata vaikka joskus minua kyllä vähän laiskottaa. Ja varmana juoksisin nopeammin kuin tuo hevonen!
keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007
Olin tänään valmennuksessa omalla hevosella. Valmennuksen pääkieli oli portugali, lisäksi oli muutama sana englantia sekä paljon käsillä puhumista ja kentän hiekkaan piirustamista. Olimme valmentajan kanssa yhtä mieltä siitä, että a)Pikkuori on taitava ja mukava ja aulis ja b)meikäläisellä voisi olla parempi tasapaino eikä sitä hevosen niskaa olisi tarvis pitää silmällä koko ajan.
Viitaten kohtaan b): Jos jo ratsastajan istunnalle saati sitten varsinaisille avuille erittäin herkkä hevonen nostaa voltilla väärän laukan, on ratsastajan syytä mennä itseensä ja keskittyä tasapaino- ja istuntaharjoituksiin. Välillä olo oli kuin kymmeniä vuosia sitten alkeistunnilla. Tämä ei totisesti ole minulle kunniaksi. Liika yrittäminenkin on selvästi pahasta.
Ensi viikolla Valmentajan poissaollessa vien Orin maneesitallille, jossa olisi tarkoitus vääntää ihan tosissaan. Vinkkiä kysyn tarvittaessa tutulta kouluvalmentajalta. Saas nähdä miten ämmän käy.
Valmentaja ratsastaa Orin vielä huomenna ja sitten hevonen saakin keskittyä juhannuksen viettoon. Itse olen pyhät kaukana tallilta ja takaisin kotona luultavimmin vasta sunnuntai-iltana tai ehkä jopa maanantaiaamuna.
Lähtiessä käskytin ankarasti Pikkutammaa pitämään varsan sisällään ainakin vielä maanantaihin asti. Ihanteellinen varsomispäivä (-yö?) olisi ma tai ti, keskiviikolla itselläni alkaa sen verran haastava työrupeama, että loppuviikkoon on varsomisia hankala sovittaa.
Viitaten kohtaan b): Jos jo ratsastajan istunnalle saati sitten varsinaisille avuille erittäin herkkä hevonen nostaa voltilla väärän laukan, on ratsastajan syytä mennä itseensä ja keskittyä tasapaino- ja istuntaharjoituksiin. Välillä olo oli kuin kymmeniä vuosia sitten alkeistunnilla. Tämä ei totisesti ole minulle kunniaksi. Liika yrittäminenkin on selvästi pahasta.
Ensi viikolla Valmentajan poissaollessa vien Orin maneesitallille, jossa olisi tarkoitus vääntää ihan tosissaan. Vinkkiä kysyn tarvittaessa tutulta kouluvalmentajalta. Saas nähdä miten ämmän käy.
Valmentaja ratsastaa Orin vielä huomenna ja sitten hevonen saakin keskittyä juhannuksen viettoon. Itse olen pyhät kaukana tallilta ja takaisin kotona luultavimmin vasta sunnuntai-iltana tai ehkä jopa maanantaiaamuna.
Lähtiessä käskytin ankarasti Pikkutammaa pitämään varsan sisällään ainakin vielä maanantaihin asti. Ihanteellinen varsomispäivä (-yö?) olisi ma tai ti, keskiviikolla itselläni alkaa sen verran haastava työrupeama, että loppuviikkoon on varsomisia hankala sovittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)