Koirat ovat riehaantuneet uudesta vapaudestaan mökillä. Saavat nuo kotonakin olla koko lailla vapaasti, mutta mökillä on tutkittavana kokonainen saari. Upeaa ja ihmeellistä semminkin kun eivät nuo otukset ole muuton jälkeen merta nähneet.
Kuva on syksyiseltä mökkireissulta. Juniori kerällä kalliolla, kuvaajaa tarkkailee lähietäisyydeltä 8-vuotias vanhimmainen.

Viikonloppuna aloitettiin pikkuorin ja muulin pihaton valmistelu. Varsapihatto meillä on ja muutkin otukset pääsevät sateensuojaan halutessaan, mutta pojat ovat joutuneet nököttämään yhden kurjan kuusen alla. Huonolla kelillä muuli on täynnä itsesääliä ja purkaa patoutunutta kiukkuaan lennättämällä pikkuoria ympäri tarhaa. Viime sadekaudella orin kaulaan olikin ilmestynyt varsin kunnioitettava purujälki.

Ihme sinänsä että pikkuori jaksaa edes silloin tällöin noita muulin kiukunpuuskia, herra on näetsen viime aikoina alkanut olla varsin itsetietoinen ja jopa muutaman kerran antanut muulille pienimuotoisesti köniin.
Eläinsuojelijat älkööt huolestuko, pojat tulevat enimmäkseen toimeen varsin mainiosti, kriisejä aiheuttavat lähinnä ruokailut ja huono sää.

Lapset kasvavat nii-iin nopeasti. Varsalle otetaan näinä päivinä käyttöön kolmas riimu.
Pikkuorin riimu alkaa myös käydä ahtaaksi, neljä kuukautta riittää näemmä kasvattamaan parivuotiaan päätä yhden koon verran.

Pikkutamma, kaksi vuotta, on kasvanut kesän aikana reilusti korkeutta ja leveyttä. Se jäänee kuitenkin matalammaksi kuin toivottiin Curlyt tosin saattavat kasvaa kokoa aina kahdeksan vuoden ikään asti.

Koiravauvani täyttää pian kolme. Miten aika voi kulua tällaista vauhtia?

Linkkeilyä

Tsekkasin linkkini läpi, taitavat kaikki toimia.
Muutamia on hämmästyttänyt ahaltekinhevosen pääsy linkkilistaani. Syy on ihan puhtaasti se, että olen nyt reilut puoli vuotta haaveillut erään tietyn paperittoman palomino-ruunan ostosta (hei kuka vippais 5000€?). Myyjän - tuttu hevoskauppias ja hevosalan monitoimimies - kanssa on arveltu että ruuna sisältäisi mm. ahaltekkea, sen laatuinen on metallinkiilto karvassaan.
Ruunasta saisi himputin kivan western-ratsun ja luonne sillä on presiis minulle sopiva, ei liian mukautuva muttei liian hankalakaan.

Seikkailin juuri western-linkkien ihmeellisessä maailmassa ja aloittelijaa hämmentää alan rönsyily normaaliratsastuksesta ties mihin henkiparannukseen. Onneksi minulla on muutama luottoihminen, joilta kysyä etten tule ihan kusetetuksi.

Western-harrasteluni alkuaikona minua höynäytti rikas tätiratsastaja, jolla oli suuret puheet mutta minimaalisen vähän hevoskokemusta. Myöhemmin kuulin että täti on suuri kupla ja yleinen naurunaihe "western-piireissä", mutta tämä selvisi minulle ikäänkuin kantapään kautta. No, oppirahat on aina maksettava. Minussa on kuitenkin se hyvä puoli että opin kerrasta, ts. en tee samaa virhettä kahdesti. Kas kun aina löytyy uusia virheitä tehtäväksi, virheiden toistaminen on silkkaa ajanhukkaa.


Pikkuori vauhdissa

Uhmakas orhi

Pikkuorilla on uhmaikä. Oikeammin sanottuna murkkuikä.
Orit rupeavat siinä kahden vuoden kypsässä iässä kyseenalaistamaan totuttua arvojärjestystä (vrt. ihmislapset kolmentoista iästä ylöspäin) ja temppuamaan kuka mitenkin.

Minua on nyt kerran näykätty pepusta kun puhdistin takakaviota. Jää uskoakseni ainoaksi kokeiluksi, sen verran lennätin oria ympäri karsinaa tapauksen jälkeen. Kaviot nousivat jälkeenpäin erittäin kauniisti.

Eilen ei tahdottu antaa laitumelta kiinni vaan luimittiin ja käveltiin äkäisen näköisenä poispäin. Rivakka huitaisu riimunnarulla hevosen takamusta kohti sai orin hölkkäämään kymmenen metriä, jonka jälkeen se kääntyi kohti, odotti nätisti ja asetteli päänsä kuuliaisesti riimuun.
Kovin pieniä ovat murrosiän merkit meillä, saa nähdä menevätkö pahemmiksi.

Pikkuori odottaa jo innokkaasti kävelyretkiämme. Hörinä on kova kun näyttäydyn riimun kanssa ja tutut tieosuudet menevät rutiinilla. Uudet tiet ovat edelleen hyvin jännittäviä vaan ihmekös tuo kun varsinaiset pitemmät kävelyt on aloitettu vasta parisen viikkoa sitten.

Hitaasti ajavat autot eivät saa aikaan lainkaan reaktiota, vain kahkot kaaharit hiukan säikäyttävät. Tässä tulee ottaa huomioon se, että pikkuori on valmistusmaassaan kasvanut pussissa eli ei ollut juuri nähnyt autoja tai mitään muutakaan kotitilansa ulkopuolelta.
Kuljetus Suomeen oli toinen kertansa autossa ja hyvin sujui kahden vuorokauden reissu. Yhden harjoituskerran jälkeen menee traikkuun ilman mitään kommervenkkejä, ensimmäisellä kerralla nuuski vähän siltaa, kapusi sisään ja totesi paikan kelpo baariksi (tajusin tehdä hommasta houkuttelevaa rehun avulla).

Huomenna taidamme mennä sieneen vaikka pakastin jo suppilovahveroista pullisteleekin. Tiran entinen hevonen oli muuten hurja sienten perään, se ryntäsi poluilta ihme risukoihin niitä popsimaan.