Ruunan kissanpäivät

Minulla kävi hieroja. Matte oli tilannut sen varmuuden vuoksi kun olen kasvanut viime aikoina ihan humahtamalla ja matte ajatteli jos minulla olisi sen takia mennyt joku paikka jumiin. Hieroja löysi lihasjäykkyyttä minun oikeasta takajalasta. Se onkin minua vähäsen vaivannut, mutten ole viitsinyt sanoa mitään kun ei ole miehekästä valittaa. Oikean jalan jumitus on sekin vaikeuttanut minun vasemman laukan nostoja.

Lapojen takana oli myös vähäsen jännitystä ja hieroja epäili, että minun satula olisi vähän ahdas. Minut satulat syynättiin tarkasti ja kävikin sitten ilmi, että minun lainakoulusatula ei istu ihan niin kuin pitäisi vaan puristaa vähän. Minä olen leventynyt selästä lyhyessä ajassa paljon ja tarvitsen kuulemma uuden koulusatulan jostain. Minun länkkärisatula pitää kanssa vaihtaa tuossa keväämmällä mutta vielä toistaiseksi sen pitäisi olla ihan hyvä.

Se hieronta oli sitten ihanaa. Minun silmät lupsivat ja alahuuli roikkui ja meinasin nukahtaa. Välillä käännyin oikein katsomaan mitä se hieroja tekee kun tuntui niin pahuksen mukavalta. Minä tykkäisin, että minua hierottaisiin vaikka joka päivä mutta se hieroja sanoi, ettei minua tarvitse tämän enempää hoitaa ellei minulla joku paikka jäykisty.

Matte on pari päivää lallatellut olevansa joku ihmeen ruokintaguru. Se nimittäin laskeskeli minun syömiset heinäanalyysin perusteella ja totesi, ettei minun ruokavalioon tarvitse tehdä mitään muutoksia vaan että matte on sen onnistunut laatimaan kerralla oikein. Tänään kävi kyllä ilmi, että minä olen saanut vahingossa vähän aikaa liikaa kauroja kun tallihenkilökunta oli käsittänyt maten ohjeet väärin.

Matte oli ihmetellyt pulskistumistani mutta ajatellut, että se johtui siitä kun olen saanut vähemmän liikuntaa kun matte on ollut kipeänä. Minä en ole asiasta viitsinyt henkilökunnalle huomauttaa koska maten määräysten mukaan syötetty kauramäärä on tällaiselle kasvavalle nuorelle miehelle ihan liian pieni. Matte taas sanoi, että minulle on tullut läskiä ja sormi uppoaa minuun ja että minun pitää vähän solakoitua jo terveydellisistä syistä. Minä yritin sanoa, että:
Jos sä oot liian laiha, niin sit sua paleltaa aina
Josset sä mitään paina, vie tuuli sut mukana aina*
eikä matte varmaan tykkäisi jos puhaltuisin tuulen mukana pois. Matte käski minun lakata höpöttämästä ja sitten minun kaura-annos pienennettin taas normaaliksi. Nyt kyllä harmittaa.

Ensiratsastuksella

Perjantaina olin ensi kertaa satulassa noin kuukauteen. Ruuna on liikkunut kouluorientoituneen ratsastajan alla noin kahdesti viikossa ja minä olen lisäksi juoksuttanut, irtojuoksuttanut, irtohypyttänyt, aivojumpannut (aivojumpattanut?), seurustellut ja rahnutellut sen minkä terveydentilani on myöten antanut. Työtä tai ainakin selästä työskentelyä on ilmeisesti ollut liian vähän, koska ratsastuksellista takapakkia oli tullut.

Jo ratsautuminen oli astetta karumpi kokemus. Ruuna seurasi, väisti ja pysähtyi maasta käsin hyvin mutta annas olla kun kiipesin jakkaralle josta oli tarkoitus jatkaa selkään: hevonen hiippaili pari askelta eteenpäin niin, että minun oli tultava alas jakkaralta, aseteltava hevonen uudelleen optimaaliseen paikkaan ja kiivettävä jakkaralle takaisin. Tämä toistui muutaman kerran kunnes hevonen ei enää yrittänyt siirtyä muualle heti kun olin päässyt kapuamaan jakkaran päälle.

Seuraava probleemi ilmeni siinä vaiheessa kun minulla oli yksi jalka jalustimessa ja toinen selän päällä. Taas Ruuna hissutteli eteenpäin muutaman askeleen verran. Tässä vaiheessa en enää jaksanut tulla alas vaan kieputin hevosta selästä käsin jakkaran ympärillä niin kauan, että sen vieressä seisominen maittoi. Siitä sitten vihdoin pääasiaan eli varsinaiseen ratsastukseen.


Perkule, tässä ei ole jarruja

Ruuna meni sinne minne halusin ja toivottua vauhtia ja taipuvuuskin oli kunnossa vaan kun olisi pitänyt pysähtyä, oli ensimmäisellä kerralla annettava pidäte ohjilla. Sitä en ole joutunut tekemään kuin herraties koska. Westerniä kun ratsastetaan - ainakin minä ratsastan - löysin ohjin ja istunnalla ja tähän saakka Ruuna on kuunnellut istuntaa ja tarvittaessa neck reiniä erinomaisesti. Vaan eipä kuunnellut enää. Olen vieläkin syvästi hämmentynyt ohjien tarpeesta. Hissukseen pysähdykset alkoivat sujua vanhaan malliin mutta pian löytyi uusi ongelmakohta: peruutus.


Tää kulkee hei vain eteenpäin

Jo ensimmäinen peruutukseen vivahtava kehonkielen muutos sai Ruunan pään pystyyn ja sen tarjoamaan etuosakäännöstä. Siis mitä v*ttua? Peruutus onnistui lopulta vasta kun otin ohjat avuksi ja silloinkin Ruuna kiemurteli menemään jäykin jaloin ja pää ylhäällä. Hau greit.

Ensimmäisen mukiinmenevän peruutuksen jälkeen ajattelin, että antaa olla, kyllä hienosäätää ehtii. Läksimme maastoon. Se taisi olla hyväksi molemmille koska metsässä Ruuna herkistyi taas kuuntelemaan istuntaa ja saatoin laskea ohjat pois tuntumalta. Kerran liian monen liian jännittävän asian (traktori lumiketjuilla, moottorisahamiehiä ja kaatuvia puita, kohiseva puro) jälkeen Ruunalta petti pokka ja se ryykäsi laukalle. Hidastanut se olisi jo muutaman laukka-askeleen jälkeen mutta laukkuutin elukkaa vielä useamman sata metriä ihan muistutukseksi siitä, että ryntäilystä joutuu töihin. Joutuessaan jatkamaan laukkaa Ruuna kokosi itsensä oikein kivasti ja laukka pyöri hyvin eikä ohjaa tarvittu kokoamiseen saati hidastamiseen.

Tallille palasi hyvin tyytyväinen emäntä ja rauhallinen ynnä kuuliainen Ruuna (pysähdyksiä treenattiin vielä siinä kotimatkan aikana). Perusteellinen harjaus hiukan hiestyneelle hevoselle, kaviotsekki (yksi lyöntihokki irti, muista tehdä tälle jotain), loimi niskaan ja Ruuna tarhaan päiväheiniään nauttimaan.

Ruuna ja hevosena olemisen sietämätön keveys

Minulla on taas hyvä fiilis ja tykkään tehdä juttuja maten ja muiden kanssa enkä enää uhoa henkilökunnallekaan. Ai miksikö? No kun matte on alkanut taas käydä joka päivä ja se harjaa ja rapsuttelee minua ja joskus hyppään esteitä ja joskus saan juosta ja piehtaroida ihan vapaasti maneesissa ja joskus tehdään töitä ja minun pitää olla kuuliainen. Minusta se työskentelykin on kivaa koska olen siinä niin hyvä, että matte aina kehuu minua kamalasti ja jälkeenpäin minun kanssa seurustellaan (joskus saan leipääkin!) ja minua rapsutellaan ja välillä saan tutkia talliakin ihan irrallani.

Tallin tutkiminen on hauskaa. Mieluiten menisin rehuvarastoon mutta sinne matte ei päästä minua. Käyn jokaisessa karsinassa ja nuuskin ja tutkin kaikki paikat ja nuolen varmuuden vuoksi toisten ruokakupit. Joskus joku on jättänyt vähän rehuja syömättä ja minä saan syödä loput! Usein juon vähän ämpäristä ja käyn tutkimassa kuivikkeita että onhan ne hyvää laatua. Sitten käyn taas karsinoissa ja joskus jätän joillekin tytöille viestejä ja muille äijille jätän uhkauksia. Toisten tavaroita en saa repiä enkä kanniskella mutta omia harjojani saan ottaa suuhun ja pudotella ja sitten matte nostaa ne. Se on hauska leikki.

Tänään tapahtui uusi ja ihmeellinen juttu: Matte aukaisi laitumen portin ja minä ja minun tamma saatiin mennä laitumelle. Ajatelkaas, keskellä talvea! Matte olisi oikeastaan halunnut, että me oltaisiin vähän liikuttu siellä mutta meidän mielestä laitumella syödään joten me etsittiin syötävää lumen alta paitsi silloin kun matte hätisti meidät liikkeelle. Kyllä me sitten juostiinkin! Laidun on aika iso ja me päästiin siinä ihan kunnolla vauhtiin. Minä välillä nelistinkin ja sitten me pukiteltiin ja muut kaverit tarhoissa tulivat vähän kateellisiksi ja juoksentelivat myös vähän.

Minun tammakin innostui irrottelemaan vaikka onkin jo semmoinen vanhempi ja arvokkaampi leidi. Meillä oli siellä laitumella niin kivaa, ettei meitä haluttanut tulla ollenkaan pois. Matte yritti ensin saada kiinni minun naista joka on aina kuuliainen mutta minä paimensin aina tamman pois eikä matte saanut sitä kiinni. Vähän ajan perästä minä annoin maten sitten tulla minun tykö ja laittaa minulle riimun ja viedä tarhaan takaisin. Onneksi olikin jo tullut ruoka-aika ja me saatiin heinää ja minä sain lisäksi lesemössöä.

Tänään matte muisti viimein pyytää henkilökunnalta heinäanalyysin tulokset ja nyt se aikoo kalkuloida minun syömiset ihan tosi tarkasti. Minä kyllä luulen, että meidän heinä on tosi hyvää koska se on namia ja minä olen täällä ollessani kasvanut monta senttiä. Matte sanoi, että se laskee kaikki jutut nyt vielä varmuuden vuoksi uudelleen kun minä kumminkin kasvan vielä ja siksi kuulemma on hurjan tärkeää, että minä saan kaikki ravintoaineet ja vitamiinit sun muut sopivassa suhteessa. Minusta itsestäni tuntuu, että saan liian vähän ruokaa mutta matte sanoi, että korkeintaan jotain vitamiini- ja kalkkimääriä pitää rukata enkä minä saa ollenkaan enempää kauraa tai heinää kuin ennen. Pöh.

Ooh, olen saanut Tallitontulta tunnustuksen! Vallan tässä punastuu..



Haluan vuorostani jakaa tämän eteenpäin Pollelan Olmille, Touhikselle, Karvaoopperalle, Silmänkääntövankilalle, Sivustalle, Naamioiden taakse sekä Pers-Jannelle. Tylsempää ja ankeampaa olisi elämäni ilman näitä blogeja.

Ruunaa kiukuttaa

Matte on ollut ikuisuuden jollain ihme "saikulla" eikä käy tallilla melkein ollenkaan. Sukkistäti on käynyt ratsastamassa pari-kolme kertaa viikossa mutta sekään ei piristä minua kun kerran matte on hylännyt. Olen jo monta päivää kiukutellut henkilökunnalle ja murjottanut karsinan nurkassa ja haistattanut pitkät kaikille.

Toissapäivänä olin tosi vihainen kun Sukkistäti tuli enkä tullut tarhan portille kuin vasta pitkän houkuttelun jälkeen. Sitten riekuin ja kiskoin riimussa mitä en normaalisti tee ikinä. Kun pääsin irti maneesiin niin riehuin ja potkin ja juoksin ja olin hirmu kiukkuinen. Sukkistäti antoi minun riehua kauan ja vei sitten harjaukseen. Siinäkään en rauhoittunut ollenkaan vaan kakkasin ja kuovin ja tein oripotkuja etusella enkä totellut yhtään.

Sukkistäti päätti sitten juoksuttaa minua liinassa eikä ratsastanut kuin lopuksi ihan vähän kun olin jo rauhoittunut aika paljon. En silti illallakaan halunnut seurustella henkilökunnan tai kenenkään kanssa vaan mökötin nurkassa ja tulin karsinani ovelle vasta kun sain ruokaa. Minua inhottaa kun minut on jätetty yksin eikä ole mitään tekemistä!

Matte kävi eilen kun Sukkistäti oli kertonut minun huonosta käytöksestä. Matelle en paljon uskaltanut temppuilla mutta irtojuoksutuksessa jäin kerran paikalleni hyppimään ja luimimaan ja melkein hyökkäsinkin mattea kohti että juokse ite stana! En sitten kumminkaan hyökännyt vaan jatkoin juoksemista ja sitten haliteltiin maten kanssa ja minua harjattiin ja minun kanssa seurusteltiin. Seinään päin käännyin vasta kun matte yritti nyppäistä minulta silmäripsen joka oli kaartunut niin, että se osui minua silmään. Silloin matte lähti pois ja sanoi minulle, että tänään nyppäistään silmäripsi ja tehdään kivoja juttuja ja halitaan.

Olen minä jo vähän leppynyt mutta matte ei saisi jättää minua yksin vaan sen pitäisi käydä joka päivä.

Ruuna ja sukkisratsastuksen ihmeellinen maailma

Ruuna kunnostautui viikonlopun aikana kouluvalmennuksissa. Löytyi liikettä, peräänantoa, asettumista, venytystä - ja se vasen laukka. Laukka juonittiin esiin peruutuksen kautta: Peruutuksessa takaosa on jo valmiiksi hyvin alla ja kun peruutus lopetettiin ja laukka nostettiin kun vasen etujalka ottaa ensimmäistä askelta eteen, saatiin tulokseksi oikeaoppisesti takaosalla nostettuja ja hienoja, hyvin pyöriviä laukkoja.

Olen aika häkeltynyt Ruunan nopeasta edistymisestä. Vasen laukka on ollut vaikea saada esiin mutta nyt se nousee helposti vain kuukauden todella laiskan treenaamisen tuloksena. Treeni on ollut laiskaa siksi, että olen ollut ensin sairaana, sitten poissa maasta ja sitten taas sairaana. Sukkistäti on keskittynyt muihin kuin laukkaa esiin tuoviin harjoituksiin ja Ruuna on kaikkiaan tehnyt hyvin vähän töitä viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Loppujen lopuksi Ruunan kanssa ehdittiin tehdä kuluneessa kuussa ainoastaan kaksi(!) treeniä, joiden päätarkoitus oli saada esiin vasen laukka.

Laukkatreeni toki jatkuu edelleen ja muitakin määräyksiä saatiin. Kovin orjallisesti en aio niitä noudattaa koska Ruuna on western-ratsastusta varten hankittu ja kouluratsastusharjoituksia tehdään jos aikaa jää, huvittaa tai jos ne sopivasti tukevat Ruunan kehitystä western-ratsuna.

Kehua retostelen vielä Ruunan saavutuksilla: Kolmen valmennustunnin aikana Ruunan etuosakäännökset hiottiin huippuunsa. Ruuna osoitti lisäksi mahtavaa venymiskykyä 130cm:n ravipuomeilla. Vaikka Ruuna on pikkuhevonen ja tuo 130cm on ison hevosen ravipuomiväli, ei Ruunalla ollut kerrassaan mitään vaikeuksia venyä niiden yli. Samoin käyntipuomit ja -kavaletit sujuivat vallan mainiosti.

Huomenna Ruunalla saattaa hyvinkin perselihaksia aristaa mikä otetaan huomioon palauttavassa ratsastustuokiossa.

Hevosta ei saa missään tapauksessa jättää seisomaan rankan treenipäivän jälkeen vaan sillä on seuraavana päivänä ratsastettava kevyesti tai sitä on muuten liikutettava ohjatusti jotta lihakset rentoutuisivat ja venyisivät ja koko elikko palautuisi rasituksesta mahdollisimman hyvin.

Varteenotettavaa valmennuksesta

On se vain merkillistä, miten ihmiset kuvittelevat, että valmentaja opettaa sen hevosen ja itse ei tarvitse tehdä mitään. Silmät ymmyrkäisenä seuraan kuukaudesta toiseen, kuinka ihmiset yliolkaisesti jättävät noudattamatta tallillamme käyvän huippuvalmentajan neuvoja, ratsastavat tasan samoin kuin ennenkin ja valittavat seuraavalla kerralla valmentajalle, ettei hevonen ole edistynyt yhtään. Ei kai se hevonen perkule itsestään edisty! Itselleen siellä valmennuksissa on tarkoitus oppi ja tieto kerätä ja valmentajan neuvojen mukaan saada se hevonen siinä valmentajan käyntien välillä kulkemaan paremmin/rennommin/enemmän eteen, mikä nyt kunkin tavoite on. Jokseenkin turhaa on syytää pätäkkää valmentajalle jos itse ei osaa onkeensa ottaa.

Reilut kymmenen vuotta sitten iäkäs mies ajokoirineen ihmetteli ToKossa, miten minun naurettava nelikuinen karvapalleropentuni edistyy niin hyvin ja hänen aikuinen ja fiksu koiransa ei lainkaan. Kävi sitten ilmi, että äijä kuvitteli, että siellä koulutuksessa se oppiminen tapahtuu eikä tehnyt koiransa kanssa viikon varrella yhtikäs mitään vaan antoi sen kiskoa silmät pullollaan hihnan päässä niin kuin aina ennenkin. Minä luonnollisesti opetin koiralleni muutaman minuutin pätkissä päivittäin, leikin varjolla, ToKon ihmeellisyyksiä.

Ajokoiramies kävi koulutuksessa muutaman kuukauden ja lopetti sitten. Hän ei pystynyt ymmärtämään, että työ on tehtävä itse siinä koulutuskertojen välillä ja koulutustilaisuudet ovat pääasiassa koiran ohjaajia varten.

Nyt kun Ruunanen käy myös kouluvalmennuksissa, treenaa Sukkistäti valmennuksien välillä siellä valmennuksessa opittuja juttuja ja työstää erityisesti niitä asioita, joihin valmentaja on kehottanut kiinnittämään huomiota.
Minä puolestani harjoittelen länkkärituntien välillä Ruunan kanssa juttuja, joita western-opettaja on suositellut.
Kaikki Ruunan valmennus ja koulutus tehdään hevosen ehdoilla ja hevoselle mukavaksi. Ruuna on erityisen perso kehumiselle ja edistyykin kehujen voimalla huikeasti nopeammin kuin eräs tuttu kouluratsu, jonka omistajan metodeihin kuuluvat kovat rangaistukset aina kun hevonen tekee "väärin" ja hevosen kiittämisen täydellinen unohtaminen kun se tekee oikein.

Ruuna on tietysti yhä nuori ja tarvitsee paljon positiivista palautetta pysyäkseen työintoisena. Työmoraali onkin toistaiseksi pysynyt korkealla: kun Ruuna näkee minut tai Sukkistädin, se tälläytyy tarhan portille toiveikkaana odottamaan josko lähdettäisiin töihin.