Ja ratsastan halki kartoitettujen maitten,
mutta metsästyshaukat vapautuvat,
ja ratsastan eteenpäin kallistuneena
viitan lepattaessa,
ja ratsastan kuningastaan uhkaavan sotajoukon edellä
kahlaamot ja rinteet,
ja kavioitten kaiku tuhatmuotoisten puitten alla:

on ratsastettava ajatusten sotajoukkoa nopeammin
yöstä yöhön saakka,
on tuhlattava itsensä vastauksena päivien täyteydelle,
tai luovuttava.

PAAVO HAAVIKKO

Ruunan turinointia

Minun on taas pitänyt olla monena. Olen opettanut ratsastusta, esittänyt sukkispuolen osaamistani, hionut jogiani ja terapoinut Täti A:ta, jolla oli huoli omien taitojensa suhteen, kun sillä ei ollut mennyt hyvin yhden tamman kanssa. Onneksi matte on myös antanut minun riehua vapaana maneesissa ja me on tehty yksi kaahausmaasto, joka rentoutti minut moneksi päiväksi. Välillä täytyy saada päästellä vähän höyryjä, ei hevonenkaan jaksa joka päivä tehdä raskasta aivotyötä tai hioa loputtomiin jotain ratsastuksellista yksityiskohtaa.

Huomenna minulla on Sukkistädin kanssa western-tunti ja lauantaina on ehkä hiihtoratsastusta. Minä olen vähän niin kuin varmistuksena: jos Kenttis kilahtaa hinattavasta hiihtäjästä niin minä pelastan tilanteen, jotta ihmiset saavat hupinsa.

Matte on aloittanut jonkun kurssin, jolla se harjoittelee vieraiden hevosten kanssa. Se haisi ihan oudoilta tammoilta kun se tuli takaisin ja minun piti nuuhkutella mattea pitkään ja perusteellisesti. Minä olen maten kotiopettaja ja autan sitä treenaamaan kurssiläksyjä. Tähän asti ollaan vielä kerrattu vanhaa, mutta uusia asioita tulee heti ensi viikolla ja matte meinasi vähän yrittää niitä salaa harjoitella jo etukäteen. Minun pitäisi mm. peruuttaa maten käskyjen mukaan L-kirjaimen muotoinen kuja ilman, että olen narussa. Ihme hommaa. Vaikka ollaan me maten kanssa aika paljon harjoiteltu kaikkia juttuja ilman narua ennenkin. Minä kyllä hoidan homman kotiin jos vaan matte osaa asiansa.


© Janne Miettinen, rajaus maten omalla luvalla.

Matte laittoi minusta esille kesäisen kuvan kun
meitä alkaa jo tympiä tämä ikitalvi ja lumen paljous.

Sukkistelua ja kuvia

Matte on vaikuttunut minun kyvystäni olla sukkisratsuna ja suunnittelee jo minulle kankikuolaimen ja bridongin hankkimista. Ongelma on vain se, että minulla on pieni suu ja matala kitalaki, enkä tiedä, onko minun suuhun edes mahdollista ahtaa useampaa rautaa kerrallaan. Matte onkin etsinyt netistä kuvia, joissa esiintyy curly-rotuisia sukkisratsastuskangissa (western-kanget minulla jo on ja ne kyllä mahtuvat suuhun), muttei ole löytänyt.

Muita hienoja curly-kuvia on onneksi netti täynnä!

Curly sukkisratsastuskisoissa.

Curlyt uskaltavat.

Curly on monipuolinen. Curly on edelleen monipuolinen. (Tuossa yhdessä kuvassa taitaa olla sukkiskanget ja bridong.)

Curly on rento.

Curly on hieno ja värejä on paljon.

Curly on historiaa: Curly Clown ja intiaanin piirros.

Curly on söpö.


Kuva on vuodelta 1906.

Ruunan kuulumisia

Matte sanoi, että nyt on kevät, ja siltä se tuntuukin. Sataa vettä tai räntää ja minun ulkotoppis on vaihdettu sadeloimeen. Pääni kutiaa kovasti kun talvikarva lähtee ja minun iltapalaani on lisätty jotain vitamiinia, kuuriluontoisesti kuulemma. Sen vitamiinikuurin tarkoitus olisi pitää minut reippaana huolimatta karvanvaihdon rasituksista.

Meille hevosille on rankkaa aikaa tämä kevät. Kesäkarvaa pitää kasvattaa ja siihen menee paljon energiaa! Talvikarva irtoaa ja kutittaa irrotessaan julmetusti, eikä matte anna minun hangata itseäni siihen vaan minun pitää piehtaroida paljon ja hinkata itseäni karsinan seiniin ja rapsutella itseäni hampaillani. Aina kun matte harjaa, minä osoitan sille erityisen kutiavia paikkoja kropassani ja sitten matte hankaa niiltä kohdin kumisualla tai rapsuttaa muuten.

Eilen meillä oli irtohypytystä. Sitä ei olekaan ollut pitkään aikaan ja minä innostuin niin, että painelin häntä pystyssä ympäri maneesia ja hypin ne naurettavan matalat esteet ns. ilman selkää. Matte marmatti, ettei se ole hyvä tekniikka, vaan että hypätessä pitää käyttää selkää oikein. Yleensä minä maltan hyvin kuunnella ohjeita, mutta nyt olin niin innoissani aerobisesta harjoittelusta, että meni vähän överiksi.

Viime aikoina meillä on ollut paljon lihasharjoituksia eli hangessa kahlaamista eri askellajeissa aina hangen syvyyden ja raskauden mukaan. Minä en ole koskaan ennen ollut näin muskulääri ja tammat selvästi huomioivat meikäläisen. Matte kyllä väittää, että tammojen kasvanut kiinnostus johtuu niiden kiimakierron käynnistymisestä näin kevään tullen eikä suinkaan minun ulkoisesta habituksestani, mutta mitä se muka tietää. Kyllä minä tunnistan ihailevat katseet!

Irtohypytys toimii meillä niin, että ensin ihmiset rakentavat irtohypytyskujan maneesin toiselle pitkälle sivulle. (Ratsujalostusliiton sivuilla on sellaisen virallisen, laatuarvosteluissa käytettävän kujan ohje.) Meitä on yksi tai korkeintaan kaksi hevosta kerrallaan maneesissa, toinen hyppää ja toinen verryttelee tai jäähdyttelee.

Edistyneet hyppääjät, jotka jo tietävät homman juonen - kuten esim. minä - saavat olla irrallaan maneesissa ja ihminen vain näyttää, mistä pitää mennä ja kuinka nopeasti. Minä hyppään kujan esteet ja laukkaan tai ravaan ympäri loppumaneesin ja hyppään kujan uudestaan. Välillä esteitä korotetaan tai minun pitää vaihtaa suuntaa.

Ne hevoset, jotka eivät ole ennen irtohypänneet tai ovat herkkiä kiihtymään tai vähän tyhmiä, hyppäävät seuraavasti: Hevosen oma ihminen taluttaa hevosen kujan päähän ravissa ja päästää irti ja kehottaa menemään kujaan ja hyppäämään. Kujan hypättyään nuo aloittelijat saavat yleensä namia ja ne otetaan vähäksi aikaa kiinni ja niitä lohdutellaan tai jäähdytellään ja sitten ne menevät uudestaan kujan. Näin jatketaan, kunnes hevonen oppii kiertämään itsenäisesti koko maneesin kujineen kaikkineen tai ihminen päättää lopettaa.

Kun minun kaveri Kenttis hyppäsi ja sai joka kerran jälkeen namia (minä olin silloin jäähdyttelemässä oman suorituksen jälkeen) niin minä yritin kanssa sitten menna Kenttiksen ihmisten luo jos minäkin saisin herkkuja. Kerran onnistuin, mutta muuten minun piti vain kävellä maten kanssa.

Matella on ankea herkkupolitiikka. Minä en saa yleensä ikinä mitään kädestä enkä muutenkaan mitään hevosnameja tai sokeria vaan korkeintaan leipää tai porkkanaa ja nekin maasta tai ruokakupista. Matte sanoo, että minä olen niin ahne, ettei minun opetuksessa kannata käyttää herkkuja kun silloin pystyn keskittymään vain niihin nameihin. Minä taas olen ihan varma, että oppisin vielä nopeammin kaiken jos opetusta tehostettaisiin makupaloilla. Harmi, ettei matte tahdo edes kokeilla.

Kun olin ihan nuori, niin hevosautosta ja -trailerista tehtiin minulle kiva paikka siten, että sain syödä herkkuja autossa. Minusta vanhempikin hevonen tarvitsisi motivointinameja.