Uusi leiska, vihdoinkin. Eikö olekin hieno! Hyvin kelpaa kehua kun en ole itse rustannut. Tirahan näitä minulle joutoaikoinaan värkkää. Heikin korvat eivät oikein mahtuneet kuvaan. Yritän tässä jolloinkin saada näytille kokonaiskuvan elikosta.

Aamulla herättyäni tuijottelin ystävän kaupunkiasunnon kattoa ja mietiskelin koteja ja asumista. Tällä hetkellä kiinnostaisi kovasti tietää, mikä on Suomen vanhin yhä asuttuna oleva rakennus. Oma kämppä on 1700-luvun puolivälistä, vanhempia asuttuja puutaloja ei varmaan liiemmin ole. Vanhempia kivitaloja tai -kartanoita löytyy kyllä, tiedän itsekin muutamia. Eli teoriassa olisi mahdollista muuttaa vieläkin vanhempaan.

Silmänräpäykselliselliseltä tuntuu oma eletty elämä kun tarkastelen sitä taloni mittakaavassa (aikaskaalassa?). Muita taloja on tullut ja mennyt vuosisatojen varrella, omani on pysynyt. Tiet ovat vaihtaneet paikkaa, pihamaa on saattanut vuosien saatossa muuttaa muotoaan tai kokoaan. Ulkorakennuksia on noussut, ehkä hävinnytkin.

Pihalla kukkii nyt krookusten lisäksi jotain sinisiä pieniä, ehkä scilloja. Sitten kukkii sinisiä ja valkoisia nuokkuvia juttuja. Ruusua on paljon, vanhat puut ovat tammea ja vaahteraa. Ensimmäistä kertaa elämässäni harmittaa se, etten tunne koristekasveja. Täytyy mankua Mika kylään ja tehdä muistiinpanoja.

Tykkään kevätaamuista jopa enemmän kuin kesäaamuista. Maailma tuntuu joka aamu jotenkin kirkkaalta, raikkaalta ja uudelta.

Työt ovat tältä päivältä ohi, lä-lä-lää konttorirotat. Lähden kohta tallille.

Menneen viikon tärkeimmät luontoilmiöt: ensimmäiset leskenlehdet, ojassa sammakonkutua.
Pihallani näyttää olevan kukkapenkkejä. Niistä puskee jotain vihreää, toivottavasti seteleitä.