Viidentoista asteen pakkasessa heinävintin toiseksi viimeisiä paaleja raahatessa tuli mieleen, että on se luojan lykky että heinätyöt tehdään kesällä, lämpimässä. Kevyesti pukeutuneena. Tänään kompuroin talvisaappaissani ja paksussa toppahaalarissani ja tuntui vaikealta käsitellä edes yhtä paalia kerrallaan.

Olen laihtunut, tietääkseni. Mutta miten.
Minulla on oikeassa peukalossa
hevosen ja koiran merkki.
Toinen kengityspuukon, toinen
kulmahampaan jäljiltä.
Arvista elämä kasvaa
ja sydän on avoin joukkohauta
täynnä itkun harmaata sarkaa,
tuulessa kalisevia tuntolevyjä.
Aina syksyisin, kalkkunanteurastusaikaan,
minä ajan neljällä koiralla, viides
keikkuu lieassa varahevosena,
kun metsiä pyyhkii kylmä tuuli ja pelloilla
palavat hyvin vartioidut tulet.
Niin ovat kuoleman ratsut raisut,
pienet ja vihaiset, ja syksyn tuuli
punainen kuin veri, pihlajat.

Sirkka Turkka