Ruuna keväässä ja kisoissa

Nyt eletään minun lempivuodenaikaa. Ruoho kasvaa ja on paljon muutakin syötävää, muttei vielä juuri ötököitä, joita inhoan. Tahtoisin keskittyä vain laiduntamaan, mutta minun ei anneta. Joudun joka päivä töihin ja siinä, missä muut kaverit saavat olla laitumella jo viisikin tuntia, minä joudun tyytymään kolmeen. Äärettömän epäreilua minusta.

Matte kyllä väittää, että hidas ja varovainen totuttelu tuoreen ruohon syömiseen on varsin paikallaan, kun minä saan niin helposti vatsavaivoja. Kevään ruoho on nimittäin tosi ravinteikasta (ja hyvää!)  ja minä syön sitä paljon nopeammin kuin muut. Minusta on hyvä, että olen nopea jossakin, kun matte aina vaatii minulta nopeutta milloin missäkin: reaktionopeutta pitäisi olla tai sitten imua esteelle. Pöh.

Esteistä puheenollen: minä olin lauantaina estekisoissa, toista kertaa elämässäni. Ensimmäistä kertaa olin vieraan kuskin kanssa kisaamassa. Tai en nyt oikeastaan vieraan, mutta kuski oli minun akateemisen ratsastuksen openi, jonka kanssa harjoiteltiin esteitä ennen kisoja kokonaista yhden kerran.

Olin luonnollisesti tosi hyvä kisoissa, mutten oikein jaksanut panostaa tai edes herätä, koska esteet olivat niin naurettavan pieniä. Maten kanssa en yleensä viitsi sellaisia edes hypätä, astun vain yli ja joskus juoksen läpi. Minusta esteiden idea on se, että mennään lujaa mielellään etupainoisena ja lapa edellä - mitä minun ei anneta tehdä, höh - ja hypätään korkealle. Paitsi jos on vesieste: silloin pysähdytään hörppäämään.