Viisi päivää poissa tallilta ehti aiheuttaa ison ikävän. Eilen en sitä huomannut kun kävin vain pikaisesti heittämässä aamupäiväheinät niitä kaipaaville ja tsekkaamassa että kaikki on ok.
Tänään vierähtikin sitten useampi tunti heppojen kanssa seurustellen: rahnuttelin ja lääkitsin pikkuneitiä, jonka varsariimu alkaa jäädä jo pieneksi, harjasin tarhaolosuhteissa eli "vapaudessa" perusteellisesti oripojan ja nostelin sen kaviot. Ori nauttii kun sen kanssa ollaan, tehtiin sitten mitä vain.

Muuli tuli harjattua vähemmän perusteellisesti. Muulin ja oriin harjaaminen tarhassa on usein kinkkistä kun kumpikin poika tahtoo huomiota samaan aikaan. Oripoika nyplää ja näplää sekä muulia että minua ellei sitä erikseen kiellä ja muuli taas tulee orin ja ihmisen väliin tarkoituksenaan saada itse kaikki rapsutukset.. Olen silti hurjan tyytyväinen poikien keskinäisen suhteen kehitykseen: muuli ei enää edes uhkaa potkia, päätä voi lepuuttaa toisen lautasilla ja rahnuttelukin on käynnistymässä.

Muulin kanssa mietittiin tänään myös painonpudotusta, mutta herra tuntui olevan sitä mieltä että hän pitää heinämahansa ja että painonnousua kompensoidaan antamalla hänelle vain kevyitä ratsastajia.

Oripoika on sitten jännä: sen pyöröaitauskäytös eroaa kaikkien aiemmin harjoittamieni hevosten käytöksestä. Pakorefleksi on minimaalinen, leimaantuminen/laumaantuminen tapahtuu kyllä nopeasti mutta on verraten heikkoa: jos jotain mielenkiintoisempaa ilmenee karkaa huomio sinne eikä ihmisen seuraaminen ja tämän kanssa oleminen olekaan enää tärkeää.

Ori tekee mielellään töitä ihmisen kanssa ja sekä kuuntelee että keskittyy hyvin ja on saapumisestaan asti turvannut ihmiseen kohdatessaan uusia ja jännittäviä asioita, mutta pyöröaitauskäytös on outoa. Olisikohan tuo rotuominaisuus vai onko poika vain hyvin itsevarma? Toivottavasti en sentään ole hassannut rahojani ratkityhmään elukkaan..