maanantaina, elokuuta 06, 2007

Can I wear your diphthong?

Rupesin tässä miettimään ratsastusta mukavana harrastuksena, jonka avulla jaksaa paremmin arjessa. Minulle hevoset ovat hiljalleen muodostuneet elämäntavaksi, mutta pitkään hevoset olivat se arjen henkireikä, luotettavia kavereita ja ratsastus ainoa edes jonkin verran liikuntaa muistuttava harrastukseni.

Harrastuksen miellän toiminnaksi, joka on vapaaehtoista ja mukavaa. Kiltin ja toimivan hevosen ratsastus ja sen kanssa oleilu on erittäin miellyttävää ja terapeuttista. Miksi sitten niin monella hevosharrastajalla tuntuu olevan niin kovin vaikeaa? Töitä tehdään otsa rypyssä ja samaa uraa nylpytetään viikosta ja kuukaudesta toiseen. Hevonen on muka tahallaan vaikea ja vittumainen elukka, joka tarvitsee kovaa kuria ja kättä. Ratsastus on usein silkkaa tappelua ja voimankäyttöä, josta on hauskuus kaukana.

Tämä sama vain suu täynnä rautaa ja pitkillä kannuksilla ratsastettavissa oleva kovishevonen on kuitenkin niin herkkä, ettei sen kanssa voi avata maneesin ovea vaan ovi täytyy avata etukäteen, hakea hevonen, taluttaa se sisään ja kavuta ratsaille ja pyytää jotakuta toista sulkemaan ovi. Herkkä hevonen voi tarhailla talvisin yksitystarhassa kolmen loimen alla korkeintaan tunnin päivässä kun on niin kylmä ja se menee jumiin. Kesällä tarhataan tuo samainen tunti, koska on liian kuuma/sataa/tuulee/hevonen häiriintyy ohikulkijoista/muista hevosista.

Tätä "hevosta ei myöskään voi a) lastata, b) kengittää, c) viedä maastoon, d) jättää yksin talliin, e) ratsastaa yksin kentällä, f) ratsastaa muiden hevosten tarhojen ohi, g) sitoa mihinkään kiinni, h) ratsastaa ilman raippaa, i) tarhata muiden hevosten kanssa etc. etc. ööhön saakka, koska tää pelkää/inhoaa 1) autoja, 2) miehiä, 3) kengittäjiä, 4) suihkepulloja, 5) muita hevosia, 6) trailereita, 7) sateenvarjoja, 8) ojia, 9) kiviä, 10) lintuja, 11) raippaa, 12) yksinolemista ym. ym. ja näitä riittää sinne nro tuhanteen saakka. " (Lainaus Olmin lootaani jättämästä kommentista)

Useimmiten em. ongelmista useampi tosiaan löytyy tältä kuvitteelliselta - muttei ilman eläviä esikuvia olevalta - esimerkkihevoselta ja ne ovat enimmäkseen - yllätys yllätys! - hevosen omistajan aiheuttamia.

Menee hieno harrastus tärviölle kun siitä tulee taistelua hevosen kanssa tai kun ei voi tehdä yksinkertaisimpiakaan asioita ilman jännitysmomenttia. Vetääkö heppa pultit kun sidon sen kiinni, yrittääkö potkia kun puhdistan kaviot, rynniikö eteenpäin pidätteistä piittamatta jos uskaltaudun maastoon? Harrastuksen tulisi antaa voimia eikä viedä niitä eikä ainakaan aiheuttaa harrastajissaan pelkotiloja. Pienestäkin pimahtava hevonen pelästyttää helposti niin lapsen kuin aikuisenkin harrastajan.

Mihin on tavallinen maalaisjärki hävinnyt? Miksi käsitellä hevosta kuin särkyvää esinettä tai kohdella sitä kuin räjähdysvalmista pommia, jolloin siitä sellainen tuleekin?

Hevosen peruskäsittelykursseille olisi tarvetta. Löisiköhän niitä pitämällä rahoiksi?

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mie olen huomannut saman. Hevosta ihhimillistetään, kuten kaikkia muitakin eläimiä, ja sitten ollaan pulassa! Ihmiset on ite pöllöjä. Otetaan vaikka minut esimerkiksi. Koulutin koiraani, ja kielsin sitä aina kun se teki väärin. Kirosin ja manasin, kun oikea toimintatapa ei meinannut mennä turren kaaliin, vaikka miten riehuin. Sitten kerran tulin kehuneeksi koiraa, kun se tekikin oikein. Samalla koin itse ahaa-elämyksen! Turre-kulta ei tajunnut mitä teki väärin, mutta miellyttämisenhaluisena alkoi tehdä niitä asioita mistä sai kehuja.
Opin aivan uuden lähestymisen koirankouluttamiseen, sen saman taktiikan mitä olin vuosikaudet käyttänyt hevosten kanssa. Mikä lie aivovaurio, kun en tajunnut, että se mikä toimii yhden elävän luontokappaleen kanssa, on yleensä helposti sovellettavissa myös toiseen.

Pakko on tähän loppuun vielä ihmetellä niitä ihmisiä, jotka harrastavat ratsastusta ja monesti hankkivat vielä omankin hevosen, vaikka pelkäävät hevosia kuollakseen. MIKSI?!?!? Siis harrastaa jotain, mistä ei sisimmässään kuitenkaan pidä?

M kirjoitti...

Tai sitten ostetaan itselle liian vaikea hevonen jopa vastoin neuvoja. Jos on ollut älliä ottaa joku itseä parempi hevostuntija mukaan hevoskaupoille niin häntä olisi syytä kuunnella.

Kun raha ei ole este niin haetaan Keski-Euroopasta kallis nuori pv pari vuotta harrastaneelle kehnonpuoleiselle ratsastajalle, jolle sopiva ensihevonen olisi ratsastuskoulusta eläkkeelle myytävä polle.

Muuten en voisi toisten ihmisten hevoskaupoista vähempää välittää, mutta viime kädessä hevonen on se, joka kärsii ihmisten vääristä päätöksistä. Näitä hevosia näen työn puolesta ihan liikaa. Nykyään jopa tuntuu siltä, että järkevät hevosenomistajat ja heidän hyvinvoivat hevosensa ovat vähemmistönä.

Hevosen- ja koirankoulutusta voi soveltaa myös miehiin;) Ne tekevät iloisesti temppuja kun vain muistaa säännöllisesti kehua.

Olmi kirjoitti...

yksi syy tähän pumpulissa pitämiseen voi olla se, että ihmisillä on yleensä vain 1 hevonen. Sitä sitten säästellään ja paapotaan ja suojellaan, koska se on ainokainen. Isomman hevoslauman kanssa ei yksinkertaisesti ehdi touhottaa yhden kaakin kanssa. On pakko oppia ottamaan hallittuja riskejä (tyyliin "ok, repiköön ja kolhikoon itsensä sitten kuoliaaksi, jos ei kiinniseisominen onnistu, luonnonvalintaahan sekin. sitäpaitsi maailma on täynnä hevosia, lisää saa jos kesken loppuu"). jenkkien ranchihevosien koulutuksessa näyttäis olevan pitkälti sama systeemi. hevonen joko oppii tavoille tai sitten siitä ei ole hommiin. ja niinhän se oli ennen vanhaan työhevosten kanssakin. nykyään ne epäkelvot pipipäät myydään tätiratsuiksi, että tädit sais ymmärtää niitä ihan tukahduksiin saakka...

M kirjoitti...

olmi: Hyvä pointti. Enpä ole tullut ajatelleeksi tuolta kannalta. Ainoan hevosen syndroomassa täti "ymmärtää" hevostaan loputtomasti ja paapoo ja paijaa ja hevonen kilahtaa kun ei käsitä mitä siltä odotetaan. Vähän kuin ainoa lapsi, jota on loputtomasti aikaa ymmärtää, muttei kasvattaa.

Kyllä tuo tavoille oppimisen tärkeys korostuu tosiaan Suomessakin, erityisesti ravipuolella. Eiväthän kaikki ex-ravurit suinkaan ole fyysisesti rikki, osa on näitä pöpejä jotka sitten lähtevät tädille/teinille edulliseen hintaan.

Olmi kirjoitti...

joo, ravipuolelta löytyy paljon osaamista, nimenomaan käsittelypuolella. pitäis ostaa se kirja, jossa on niitä Partasen Kaarlon horsemanshippejä koottuna yksiin kansiin. Siinä oli äijä, joka uskalsi olla hyvä hevosmies, eikä mennyt macholauman mukana niihin kakkosnelosmenetelmiin.

Olen itsekin usein miettinyt tota käsittelykouluksen tarvetta hevosten omistajille. Surkeinta on, että suurin osa tyypeistä ei edes tajua että niillä on ongelma. tottakai hevoset huitoo päällään, astuu varpaille, ryysii yli ja muuta sellasta. kaikkihan ne niin tekee. sitten naureskellaan kaikenmaailman narunpyörittäjille, hyödytöntä ja typerää puuhaa ja ne niiden hevosetkin näyttää ihan luuskilta kun seisovat pää matalalla ja alahuuli roikkuen.. ;o)

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni on ollut tuuria, kun olen saanut hyvätapaisen hevosen. Sillä on ollut kunnon kuri aikaisemmissakin paikoissa. Ei pure eikä rynni päälle. Mutta ihmetteln minäkin sitä miksi ihmiset unohtavat niin helposti hevosen olevan hevonen. Jos tädillä on PMS-oireita niin ei kannata nousta purkamaan niitä hevosen selkään vaan ennemmin ottaa lantatalikon käteen ja antaa palleroitten lentää. Hevonen on syytön ihmisen ongelmiin, mutta ihminen usein syyllinen hevosen ongelmiin.

M kirjoitti...

olmi: Mikä on Partas-Kaarlon kirjan nimi? Minä ole moisesta kuullutkaan. Suomeksi on niin vähän hyvää hevoskirjallisuutta ja vielä vähemmän mitään horsemanshippiin liittyvää että alkoi tuo opus kovasti kiinnostaa.
Vaikka mulla on vain tuo yksi kopukka niin minä sitä jaksa paapoa. Täytyy kyllä tunnustaa, että se on viime aikoina saanut normaalia enemmän porkkanoita ja leivänkannikoita ja kuunnella imelää lässytystä kun poden syyllisyyttä vähäisestä tallillaoloajasta.
Tuntuu kyllä että Ori oppi tavoille ihan itsestään. Se oli 2-vuotiaana meille tullessaan aika vähän käsitelty, mutta perusluonteeltaan rauhallinen ja luottavainen ja sen vähät ihmiskontaktit olivat olleet positiivisia. Kaikki on ollut sen kanssa ihan hirveän helppoa vaikka olenkin hulluna pelännyt, että pilaan sen kun olen niin huono. Se on koko ajan ollut juuri tuollainen alahuulta lurpattava luuska ja on kerännyt tädeiltä kommentin jos toisenkin kun on ilmennyt, että se on nuori ori.

Sehän se on, että kipeimmin apua tarvitsevat eivät halua ottaa sitä vastaan. Ystävän kanssa joskus leikiteltiin hevosesten tapakasvatus-tyyppisen tmi:n perustamisella mutta tuotto taitaisi jäädä olemattomaksi.

tätiratsastaja: Ei se ole tuuria vaan taitoa jos osaa hankkia itsellensä sopivan ja jo valmiiksi asiallisesti käyttäytyvän hevosen. Helpoimmalla pääsee kun tekee hevoskaupat järjellä eikä tunteella. Taito sinänsä, minä tyhmänä ostin 2-vuotiaan orin kun oikeastaan etsin päälle 10-vuotiasta ruunaa. Onneksi on apujoukkoja ja henkistä tukea ja kaikki on toistaiseksi sujunut mainiosti.

Tämä täti ei ollenkaan kiukkupäissään puuhaa hevosten kanssa niitä pakollisia enempää. Pienen ärsytyksen voi hevostelun aiheuttama rentoutuminen poistaakin, mutta PMS:n vallassa en ratsasta tai en ainakaan vaadi hevoselta mitään ihmeellistä vaan teen kivan rennon maaston.