Päivän sankari

Eilen iltapäivällä oli vielä tosi kuuma kun matte tuli hakemaan minua töihin. Minulla olikin ehtinyt olla jo vähän puisevaa laitumella kun sunnuntai oli kokonaan vapaata kun täytin vuosia ja sain lahjaksi vapaapäivän! Hengattiin minun naisen kanssa vaan laitsalla ja syötiin koko sunnuntai! Eilen sitten kyllä vähän turvotti ja matte jupisi kun ei kuulemma meinannut saada satulavyötä kiinni. Se sanoi kanssa, että mentäisiin rauhallisesti kävelemään varjoisia metsäpolkuja ja pääsisin pian huilaamaan.

Alkukäynnin jälkeen ravattiin(!) Synkkään Kuusikkoon asti ja koukattiin siitä peurapolulle kun matte tahtoi nähdä, että minne se vie. Polku katosi nopeasti mutta me löydettiin uusi ja se lähti nousemaan kallioille. Matte päätti, että lähdetään sitä pitkin ja sitten oli paljon nousua ja kivikossa rämpimistä ym. Onneksi minulla on hurjan hyvä tasapaino! Sinne kallioille paistoi tietty aurinko ja minun tuli nopeasti liian kuuma. Varsinainen rauhallinen lenkki..

Se uusikin polku hävisi ja me laskeuduttiin kallioiden väliin vähän soiseen maastoon. Siellä menikin sitten peurojen ja hirvien polkuja vähän joka puolella ja matte valitsi umpimähkään yhden reitin. Eikä edes sellaista, joka olisi vienyt kotia kohti, höh. Tyhmiä nuo ihmiset.

Minä köpöttelin kiltisti polkua kunnes ihan äkkiä arvaamatta humpsahdin kainaloita myöten suohon! Säikähdin vähän ja matte tuli pois selästä ja rohkaisi minua kömpimään ylös suosta. Ihan niin kuin minä nyt olisin mitään rohkaisua tarvinnut, ei kai minua olisi huvittanut sinne suohon jäädä vaikka siellä aika viileää olikin.

Matte kiskoi minua perässä sitten pitkät pätkät muka kotiinpäin mutta me jouduttiin vaan korkeammille ja jyrkemmille kallioille ja melkoisille jyrkänteille ja mentiin yleensä vielä väärään suuntaan. Lopuksi matte oli ihan punainen ja hikinen ja kompuroi ja valahti maahan lepäämään. Minä ujutin siinä vaihteessa ohjiin vähän lisää löysää ja aloin syödä ruohoa kun olin siinä vaiheessa ollut jo yli kaksi tuntia syömättä.

Onneksi matte tajusi vihdoin nousta takaisin satulaan ja antaa minun hoitaa tilanteen. Minä menin omia jälkiäni takaisin, hypin vähän oikopolkuja kallioilla -matte oli ihan kauhuissaan mutta minä olen tosi ketterä ja varmajalkainen ja minä TIESIN, mihin olin menossa- ja väistin osaavasti sen märän suokohdan, johon tullessa upposin. Matte onneksi tajusi kehua minun polunlöytäjäntaitojani ja niin minä paransin vähän tahtia ja ravasin helpot paikat. Mattea kauhistutti taas. Se oli nyt kummallisen säikky siihen nähden, että minun piti taiteilla sen perässä vaarallisille jyrkänteille ja tulla perässä jyrkkiä laskuja eikä se yhtään tiennyt, minne se oli menossa!

Reissun alkupään kallion mattekin jo tunnisti ja olisi halunnut palata ohjaksiin mutta minä en antanut kun se yritti heti ruveta kiertämään poispäin. Niin minä sitten laskettelin yhden rinteen kintereitteni varassa ja löysin sen ensimmäisen polun loppupään ja pian oltiinkin takaisin Synkässä Kuusikossa. Lopun kotimatkasta ravailin välillä ja välillä otin vähän evästä eikä matte kieltänyt!

Kotona jouduin suihkuun mikä oli ihan väärin sillä eihän sankareita sovi väkisin pestä jos ne ei sitä halua! Huuhtelun jälkeen minulla oli kuitenkin ihan mukava olo ja pääsin tammani luo laitumelle. Myöhemmin sain vielä lesepuuroa mutta se oli huijausta sillä kun söin sitä, niin matte sulki sillä aikaa laitumen portin ja me saatiin yöksi tarhaan vain kuivaa heinää, yök. Vaikka kyllä me sekin aamuun mennessä syötiin.